Miksi urheiluravitsemusta?
Kiinnostus ravitsemusta kohtaan on tällä hetkellä todennäköisesti suurempaa kuin koskaan aiemmin. Ihmisiä kiinnostavat oma terveys ja painonhallinta, joissa ruokavalion merkitys on ratkaisevan tärkeä. Liikunta on jälleen nostanut suosiotaan, ja samalla ihmiset ovat aiempaa kiinnostuneempia ruokavalion merkityksestä liikunnan tukena. Tämä suosion lisääntyminen näkyy käytännössä niin kasvaneiden proteiinipatukoiden kuin ravitsemusvalmennuksen suosion kasvuna. Liikunnan harrastajien, valmentajien, ravitsemusalan ammattilaisten […]
Oppiminen alkaa havainnoista, ihmettelystä ja kysymyksistä
Edellisessä kirjoituksessani pohdin pedagogista osaamista. Pedagogiikan tehtävänä on stimuloida ihmisen oppimisprosesseja. Suomen korkeastikoulutettua opettajakuntaa voidaankin pitää pedagogisina erityisasiantuntijoina. Kokonaisvaltaisessa pedagogisessa ajattelussa ja toiminnassa yhdistetään 1. opiskeluun ja koulutukseen orientoituminen, 2. tunteiden ja ajatusmallien tunnistaminen ja käsittely 3. toiminnan ja oppimisen yhdistäminen kehittävällä tavalla koulutus-/oppimisprosessiin. Näin halutut muutokset saadaan pysyvämmin käytäntöön ja saavutetaan parempia oppimistuloksia. Mutta […]
Uusia ystäviä Shanghain Pudongista
Muutama viikko on vierähtänyt neljännen Shanghain Pudongin terveydenhuollon johtajaryhmän kaksiviikkoisesta koulutusvierailusta Kuopiossa. Olen jo toipunut suurimmasta haikeudesta, joka tulee aina ryhmän lähdön jälkeen. Vaikka ohjelman kokoaminen kaikkine moninaisine järjestelyineen ja muistamisineen on välillä uuvuttavaa, itse toteutus pitkistä päivistä huolimatta antaa valtavasti voimia. Vieraidemme lämmin, avoin, innokas ja motivoitunut läsnäolo saa joka kerta unohtamaan kaiken ennakkotuskan. […]
Viisi vinkkiä helmenkalastukseen
Rekrytointia voi hyvin verrata helmenkalastukseen – mistä löytää sopivin osaaja, millaisilta apajilta hankkia uusi helmi nauhaan? Onnistuneen rekrytoinnin myötä työpaikan ja tekijän kohtaamisesta kasvaa molempien menestymiseen johtava arvoketju. Aiempi ”oikea tekijä oikeaan paikkaan”-slogan muuntuu kysymykseksi, miten muotoilla tulokkaalle työ, jossa hän voi täysipainoisesti käyttää vahvuuksiaan ja innostustaan. Keräsimme viisi asiantuntijavinkkiä onnistuneen rekrytoinnin reseptiksi. 1. Visioi […]
Opintopolkunsa näkee vasta jälkikäteen
Aloitetaan nykyhetkestä. Kirjoitan tällä hetkellä väitöskirjaani, joka käsittelee Euroopan unionin sähkömarkkinasääntelyä ja erityisesti sähkön huoltovarmuuden turvaamista kapasiteettimekanismien avulla. Kapasiteettimekanismit ovat sääntelyinstrumentteja, jolla pyritään varmistamaan sähkön tuotantokapasiteetin riittävä määrä sähkömarkkinoilla. Jos kahden viimeisimmän virkkeen lukeminen teki olosi uneliaaksi, kuulut siihen enemmistöön, joka ei jaa mieltymystäni energiaoikeuteen yhtenä kaikkein kiinnostavimmista oikeudenaloista. Tutkimusaiheen olennaisuutta ei voi kuitenkaan vähätellä: […]
Työtä Suomessa? ─ Suomea työssä!
Kukaan ei ole voinut välttyä viime aikoina maahanmuuttoon liittyvältä uutisoinnilta ja keskustelulta. Maahanmuuttotulvan seurauksena pohditaan, millä rahalla uussuomalaiset kotoutetaan Suomeen ja kuinka kalliiksi se tuleekaan. Taannoisessa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (31.10.2015) ”Kotoutuminen vaatii uutta otetta” otetaan kantaa kotouttamisen tämänhetkiseen tilaan: ”[Maahanmuuttajien] kielikoulutuksessa pitäisi pystyä nykyistä paremmin katsomaan yksilölliset tarpeet ja yhdistää kieliopinnot esimerkiksi työharjoitteluun tai muuhun […]
Mörkö nimeltä työvoimakoulutus
Työvoimakoulutus. Siinäpä sana, joka monella nostaa karvat pystyyn ja virittää elimistön puolustusasemiin. Yhdellä se voi nostaa pintaan oman tai läheisen työttömyyden synnyttämän epäonnistumisen tai häpeän tunteen. Toiselle se voi näyttäytyä TE-toimiston pakkopaitana, jolla työtöntä uhkaillaan työttömyysturvan menetyksellä. Mutta miksi näin on? Missä vaiheessa sana, jonka taustalla on hyvä ajatus, muuttuikin möröksi ? Yksinkertaisimmillaan syy voi […]
Kyllä, että ihan aikuisten oikeasti yliopistossa!
Kun reilu vuosi sitten käynnistimme suunnitelmat sauvakävelykoulutuksesta Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa, emme osanneet aavistaa, miten paljon aihe kiinnostaa. Koulutus on saanut suurta huomioita valtakunnallisessa mediassa ja tuntuu edelleen aiheuttavan suuria tunteita puolesta ja vastaan. Siinä missä toiset taputtavat yhteen karvaisia käsiään ja riemuitsevat, toiset aidosti ihmettelevät ja hymähtelevät epäuskoisesti. Valtakunnan mediassa sauvakävelykoulutus on ollut hulvattomasti […]
Venäjää ja logistiikkaa
On ollut mielenkiintoista seurata Venäjän kehitystä viimeiset kolmekymmentä vuotta, nimenomaan logistiikan näkökulmasta. Asiat ja maailma on muuttunut todella nopeasti näiden vuosikymmenien aikana ja joskus on jopa vaikeuksia ehtiä itse mukaan muutoksen tuuliin. Uutta opeteltavaa ja nopeita käänteitä on tietysti maailman monessa kolkassa, mutta venäjän kyseessä ollessa, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ehkä tuo on […]
Pietarin Team Finland palveluksessanne
Team Finland -verkosto edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Verkosto kokoaa yhteen yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja Suomen maakuvaa edistävät valtiorahoitteiset toimijat ja niiden tarjoamat palvelut. Pietarin Team Finland -verkoston muodostavat Suomen Pietarin-pääkonsulaatti, Finpro, Finnvera, Suomalais-Venäläinen Kauppakamari sekä Suomen Pietarin-instituutti. Pietarissa Team Finland on näkökulma ja toimintatapa: ”Yhdessä olemme enemmän”. Järjestämme tilaisuuksia […]