Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Lukiossa luin usein ilmoitustaululta vaihto-oppilasvuosimainoksia. Rohkeuteni riitti silloin viiden viikon kielikurssille Englantiin. Se jäi kaihertamaan ja vuosien varrella palasin aiheeseen. Katumusharjoitusten myötä perheemme yhteiseksi haaveeksi muodostui välivuosi ulkomailla. Aihe nousi aina silloin tällöin esille ja se alkoi aina sanoilla: sitten kun. Pari vuotta sitten jouduin muutaman kuukauden sairaslomalle, kun verenpaineeni ja sykkeeni äityivät kovin mataliksi. Asiaa tutkittiin ja hutkittiin. Lääkäri jopa tiedusteli, jossain tutkimusten vaiheessa, harrastanko maratonia, kun arvot viittaavat rautaiseen kuntoon. Kerroin lajin olevan lähinnä kuviokelluntaa, johon kuntoni ja ulkomuotoni puolesta saatoin soveltua. Tutkimusten lopputulos oli laiska sinus. No harvemmalla on lääkärintodistus laiskuudesta. Esimies ei hihkunut riemusta paperin nähdessään, mutta saatoin todeta, että mitäpä muuta tältä laiskan pulskealta työntekijältä voisi enää odottaa. Todistuksen lisäksi sairasloman lopputuloksena perheemme sit kun -haave muuttui nyt kun -suunnitteluksi.
Minä, sairasloman aikaan 40-vuotias köksän maikka, aloin pohtia perheemme kanssa, minne menisimme, mitä tekisimme, kuinka eläisimme välivuoden ajan ulkomailla. Monien yhteensattumien vuoksi alkuperäinen haaveemme vuodesta Uudessa-Seelannissa vaihtui suunnitelmaan B:n, joka oli edellisen kesän kauniin leirintäalueillan aikana heitetty ilmoille. Viettäisimme vuoden kiertolaisina Euroopassa. Lapset vastustivat ideaa, koska varustelutasomme oli tuolloin teltta ja makuupussi -meiningillä toteutettu, mutta rauhoittuivat, kun totesimme, että jotain kiinteämpää pitäisi kotinamme olla toisin sanoen matkailuvaunu.
Oman esimerkkini myötä mieheni vaihtoi työn opiskeluun. Vaunussamme tulisi olemaan neljä ahkeraa opiskelijaa. Nuorimman koulu oli Opetushallitus viitoittanut selkeästi viidennen luokan oppimäärillä. Kunta siunasi kotikouluun jäämisen ja antoi vielä kirjatkin mukaan. Vanhemman lapsen kokkiopintoja saattoi suorittaa oppilaitoksen nettipohjaisilla tehtävillä. Oman opiskeluni alkuun auttoi lomalla nähty mainos ilmoitustaululla netissä suoritettavista ravitsemustieteen opinnoista.
Lukiossa olin selannut valintaoppaita ja hakenut ravitsemusteknikoksi kuvitellen valmistuvani ravitsemusterapeutiksi. Ihan en siihen valmistunut, vaan suurkeittiöesimieheksi, joka työnä ei ollut niin hohdokasta kuin mihin olin nuoruudessa haaveillut, joten jatkoin vielä kotitalousopettajan opinnot yliopistossa. Nyt tämä haave muistutti itsestään ja päätin alkaa lukea välivuoden aikana ravitsemustiedettä. Mieheni tarkoitus oli alun perin opiskella jotain työhönsä liittyvää, mutta omassa hurmiossa puhuin hänet ympäri toteuttamaan omia haaveitaan hierojaopinnoista. Niitä ei ollut mahdollista tehdä etänä ja että joku taho maksaisi aikuisopintorahaa, mutta kansanterveys antaisi siihen valmiuksia sekä vuoden aikana omien opintojeni myötä mies myös innostui ravitsemuksesta ja ilmoittautui vielä lisäksi ravitsemustieteen perusteisiin.
Vuoden aikana oli parasta opintojen kannalta se, että opiskeluun saattoi paneutua ilman normaalia oravanpyörää. Aiheeseen saattoi perehtyä ajan kanssa. Toisaalta ajopäivät ja monet erilaiset arjen murheet mm. hajonneen vaunun tai auton muodossa veivät yllättäen välillä aikataulut aivan sekaisin. Mutta jos nettiyhteysongelmia ei otettu huomioon oli verkko-opiskelu aivan mahtavaa. Paikkana saattoivat olla niin Kreikan hiekkarannat kuin Keski-Euroopan Alppikylät. Opiskelu sijoittui useimmiten klo 12 – 18 välille, joskus aiheet veivät mennessään ja aikaa saattoi kulua paljon enemmänkin. Useimmiten tuli pidettyä viikonloput vapaata. Avoimen yliopiston henkilökunta oli aivan mahtavaa porukkaa. Neuvoja sai kysyttäessä ja useimmiten ei tarvinnut edes kysyä, kun infoa tuli jo etukäteen. Opettajia oli helppo lähestyä opintoalustoilla ja keskusteluissa. Vaikka vastaukset olivat asiantuntevia, oli ilmapiiri rento ja heidän tapa vastata oli epävirallinen, josta välittyi helposti lähestyttävä tunnelma.
Koko opintovapaan paras anti oli oman ammattitaidon kertyminen. Kotitalousopettajan oletetaan olevan niin monen asian asiantuntija, että välillä korvissa suhisee. Tämän vuoden jälkeen koen ottaneeni ravitsemuksen aluetta haltuun. Aikaisemmin en rohjennut puolustaa valtion ravitsemussuosituksia erilaisissa ravitsemuskeskusteluissa, mutta nyt koen omaavani tietoa jo sen verran, että voin lähteä keskustelemaan aiheesta. Toisaalta oma ammatillinen itsetuntoni on kasvanut niin, että voin myös myöntää, jos jostain asiasta en tiedä vielä riittävästi. Haaveilen toiminimen perustamisesta, jonka puitteissa tarjoaisin ravitsemusneuvontaa käytännönläheisesti erilaisten ruoanvalmistuskurssien kautta. Olen kamppaillut oman painoni kanssa vuosia ja vuosi on opettanut paljon rennosta suhtautumisesta omaan syömiseen. Ehkä vapaus tehdä mitä haluaa, on painanut vaa´an viisareita alaspäin, ehkä karttunut tieto tai ne molemmat yhdessä ovat tehneet omia taikojaan, mutta tätä oppia haluaisin jakaa nyt eteenpäin.
Vuosi Eurooppaa perheen kanssa kiertäen opintovapaalla oli haastavaa, mutta valtavan antoisaa. Kaikille meille jäi valtava määrä muistoja vuodesta. Kaikki ei mennyt putkeen, mutta sitä emme edes odottaneetkaan. Elimme unelmaamme ja saatoimme todeta useaan otteeseen selviävämme kaikesta, kun vain yhteen hiileen puhallamme. Elämässä pärjää melko pienellä, kunhan on ruokaa, vettä, lähes puhtaat vaatteet, paikka missä nukkua ja tärkeimpänä yhteys juuri itselle tärkeisiin ihmisiin.
Viime vuoden heinäkuun alussa perheemme starttasi ja palasi tämän vuoden heinäkuussa. Kirjoitin vuodesta Noviisit tien päällä -blogia, joka on luettavissa https://bestcaravan.fi/noviisit_tien_paalla/ .
Kuvat ja teksti: Katja Venäläinen
Katja opiskeli reissun päällä vuoden aikana ravitsemustieteen perusopinnot ja osan aineopintoja. Aineopintojen opiskelu jatkuu nyt syksyllä kotimaan kamaralla.
Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa voit opiskella ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot joustavasti verkko-opintoina. Mukaan ehtii vielä hyvin!
