Luokanopettajia kouluttavassa yliopistokaupungissa on haasteellista saada virkaa kovin nopealla aikataululla. Kokemuksen lisäksi tarvitaan monipuolista koulutusta ja tämän tiedon valossa suuntasin opiskelemaan uutta sivuainetta Itä-Suomen avoimessa yliopistossa.
Pidän opiskelusta ja hetken aikaa työelämässä oltuani huomasin, miten monia asioita ei opetettukaan yliopistossa. Olen täydennyskouluttautunut ahkerasti luokanopettajaksi ja äidinkielenopettajaksi valmistumiseni jälkeen erilaisilla kursseilla ja muutamien kymmenien opintopisteiden opintokokonaisuuksilla. Kaikista täydennyskoulutuksista on jäänyt paljon eväitä opettajan työhön.
Erikoistuin opiskeluaikoinani alkuopetukseen sekä suoritin myös äidinkielenopettajan (suomi) opinnot. Suomen kieli on kuitenkin aika laaja oppiaine, jonka opetusta on yläkoululaisillekin useampi tunti viikossa. Uskon yhtenäiskoulujen määrän lisääntyvän tulevina vuosina ja mietin, mikä voisi olla sellainen oppiaine, jota olisi lukujärjestysteknisesti helpompi opettaa yläkoululaisille luokanopettajan tuntien lisäksi. Silloin havaitsin Itä-Suomen yliopistossa tarjolla olevan terveystiedonopettajan aineenhallintapätevyyteen tähtäävät opinnot.
Verkko-opinnot, valinnaisuus ja itsenäisyys
Opinnot pystyi suorittamaan kokonaan verkko-opintoina, mikä sinetöi päätökseni lähteä opiskelemaan niitä. Opiskelu sujui hyvin työnteon ohella, sillä opiskelun pystyi aikatauluttamaan omaan elämään sopivaksi. Aloitin opinnot tammikuussa 2021 ja perus- ja aineopinnot olivat valmiit maaliskuussa 2023. Suoritustahti oli siis noin 30 opintopistettä vuoteen, mikä ei tuntunut vielä liian kuormittavalta työnteon ohessa.
Opinnoissa oli paljon valinnaisuutta ja opintokokonaisuuteen sai valita itseä kiinnostavia kursseja. Toisaalta valinnaisuus mahdollisti myös keskittymisen sellaisiin osa-alueisiin, joista itsellä ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta. Kursseja meni myös monipuolisesti syys- ja kevätlukukausilla, joten kursseja pystyi valitsemaan myös suoritusajankohtaa ajatellen. Oli hienoa, ettei kaikki kurssit menneet yhtä aikaa, vaan lukujärjestykseen pystyi valitsemaan sopivan määrän kursseja.
Perhe-elämän yhdistäminen opintoihin
Kahden vuoden aikana elämässä ehti tapahtua paljon ja maailmani mullisti syyskuussa 2022 perheeseemme syntynyt esikoispoika. Opinnoista oli tuolloin tekemättä vielä parikymmentä opintopistettä ja kuulin kommentteja, etten tulisi saamaan opintoja pitkään aikaan purkkiin. Poikamme on kuitenkin erinomainen nukkuja ja päiväunien aikaan sain opintoja tehtyä erinomaisesti. Opiskelu oli sitä kuuluisaa “omaa aikaa” ja ikään kuin harrastus, joka vei mennessään.
Päiväuniaikoijen lisäksi tein opintoja pari tuntia viikonloppuisin, kun perheen miesväki puuhasteli omia juttujaan. Opinnot eivät siis tuntuneet vauva-arjessakaan lainkaan kuluttavalta puuhalta, vaan mukavalta vastapainolta ihanalle vauvakuplailulle. Suurin syy siihen, että opiskelu oli pelkästään mukavaa, on varmasti se, että opinnot pystyi valitsemaan mielenkiinnonkohteiden mukaan sekä aikatauluttamaan melko vapaasti.
Osa kursseista meni vain tiettyinä ajanjaksoina ja olisin joutunut odottelemaan viimeisen kurssin aloitusta ja arviointia aina toukokuulle saakka. Työnhaku kuitenkin käynnistyi Joensuun seudulla maaliskuussa ja halusin kovasti pätevyyden CV:n jatkoksi. Otin yhteyttä viimeisten kurssieni opettajiin ja joustoa löytyi valtavasti! Sain suorittaa kurssit nopeutetulla aikataululla ja sain kuin sainkin opinnot purkkiin ajoissa. Olen todella kiitollinen heidän avuliaisuudestaan ja ymmärtäväisyydestään.
Mitä hyötyä opinnoista oli?
Kahden vuoden opiskeluaikana ehdin tehdä myös töitä ja vahvistaa mielikuvaani siitä, että olen ennemmin pienten oppilaiden opettaja. Voisi kysyä, menikö aineenopettajaopinnot siis hukkaan, jos haluan tulevaisuudessa toimia ennemmin alakoululaisten parissa. Tähän kysymykseen vastaan, että opinnoista on äärettömän paljon hyötyä myös alakoululaisten kanssa työskennellessä eli opinnot eivät missään nimessä menneet hukkaan.
Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä ja jonain päivänä voisin hyvinkin opettaa terveystietoa luokanopettajana toimimisen rinnalla. Koen, että lisäpätevöityminen voi olla myös eduksi työnhaussa, jos yhtenäiskouluun haetaan kaksoiskelpoisia opettajia. Opinnot antoivat myös paljon eväitä yleiseen terveyskasvatukseen, jota tehdään läpi koko koulupolun.
Voin suositella Terveyden edistäminen ja terveystieto –opintoja opetusalalla toimiville henkilöille, jotka haluavat täydentää terveystietoon liittyvää osaamistaan. Opinnot on vaivatonta suorittaa myös työn tai perhe-elämän ohessa ja ne tuovat arvokasta ammatillista lisäosaamista. Suoritustavat ovat monipuolisia ja itseäni miellytti erityisesti erilaiset oppimistehtävät ja raportit. En ole koskaan tykännyt päntätä tenttejä varten, sillä oppimistehtävissä koen prosessoivani tietoa tehokkaammin – onnekseni moni kurssi oli suoritettavissa muulla tavoin kuin tenttimällä.
Kokonaisuudessaan olen onnellinen, että ryhdyin suorittamaan opintoja ja sain ne loppuun. Nyt taskussa on valtava määrä osaamista terveystiedon opettamiseen liittyen sekä tietenkin lupa opettaa ainetta peruskoulussa ja lukiossa. Opinnoissa yksi palkitsevimpia asioita oli varmasti tieto siitä, että aina voi oppia lisää; elinikäinen oppiminen kannustaa haastamaan itseä ja opiskelemaan uusia asioita!
Emma Laakkonen työskentelee unelma-ammatissaan luokanopettajana. Hän on innokas päivittämään osaamistaan ja oppimaan jatkuvasti itsekin lisää. Opetustyön lisäksi hän tuottaa ahkerasti oppimateriaalia, ja samaan aikaan ihastelee, miten monipuolisen ammatin on itselleen opiskellut.
Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta voidaan helposti ajatella asiana, joka ei välttämättä kosketa omaa työtä. Asiaan perehtyessä käsitteistö voi tuntua laajalta, jopa mahdottomalta oppia ulkoa. Kohtaamisissa yksinkertainen neuvo on pysähtyä kuuntelemaan, mitä käsitettä henkilö itsestään käyttää. Tarvittaessa on hyvä kysyä tarkennusta, jotta käsitteistä vallitsee yhteinen ymmärrys ja väärinkäsityksiltä vältytään myös jatkossa.
”Tärkeintä on herkkyys olettaa moninaisuutta kunnioittaen sitä, ei käsitteiden ulkoa opettelu.”
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä voi olla syrjiviä, jopa traumaattisia kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Heillä voi myös olla kohonnut kynnys hakeutua palveluihin. Tutkimuksissa on havaittu ettei terveydenhuollon koulutuksissa huomioida riittävästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveyttä koskevia asioita. Koulutuksen puutteen on arvioitu olevan terveydenhuollon ammattilaisten normatiivisen asenteellisuuden taustalla. 1 Hoitotyöntekijöillä on keskeinen rooli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveyden tukemisessa 2.
Hoitotieteen tutkimuksessa on korostettu lisäkouluttamisen tarvetta 3. Systemaattisten koulutuksellisten interventioiden hyödyntäminen on vielä kansainvälisesti alkutekijöissään. Tutkimuksen ja ammattilaisten toimesta on kuitenkin ehdotettu erilaisia malleja työkaluiksi, joilla edistää tietoutta ja pyrkiä ehkäisemään terveyshaittoja sekä parantamaan kohtaamista terveydenhuollossa. Esimerkkeinä näistä on Willgingin työkalupakki kliinikoille 4, sekä Riveran Gender Affirming Nursing Care Model 5.
Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden käsitteistö
Tässä kirjoituksessa viitataan systemaattisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin käyttäen HLBTIQ-kirjainyhdistelmää. Lyhenteenä HLBTIQ viittaa homo, lesbo, bi, trans, inter ja queer ihmisiin. Käytännössä identiteettejä koskeva käsitteistö on kulttuuri- ja aikakausisidonnainen jonka vuoksi HLBTIQ-lyhenne on pohjimmiltaan rajoittunut, mutta sitä käytetään yleisesti Suomessa kuvaamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kokonaisuudessaan. 6,7
Käsitteistön muuttuvuuden, kulttuuri- ja aikakausisidonnaisuuden sekä myös kontekstiin sidonnaisuuden vuoksi tieteessä ei ole yhtenäistä termistöä käytössä. Käyttämiimme käsitteisiin vaikuttaa tieteenala, josta asiaa tarkastelemme, sekä yhteiskunnallinen ymmärrys ja käsitteiden muovautuvuus siihen identifioituvien ihmisten myötä. 8
Sukupuolen moninaisuuteen liittyviä käsitteitä voidaan käyttää joko itsemäärittelyyn tai lääketieteellisenä diagnoosina, kuten esimerkiksi transsukupuolisuus. Ammattilaiselta vaatii tarkkuutta huomata, kummasta on milloinkin kyse. 9 Eri asiayhteyksissä seksuaalisen suuntautumisen käsitteistö voidaan ymmärtää eri tavoin. Esimerkiksi homoseksuaalisuus voidaan ymmärtää seksuaalisena mielenkiintona tai romanttisina tunteina samaa sukupuolta olevaa kohtaan. Osassa tutkimuksista jo pelkän läheisyyden, kuten suutelun, katsotaan määrittävän henkilön homoseksuaaliksi. 8 Kohtaamistyössä tärkeää on kuunnella ja kunnioittaa vastapuolen omaa määrittelyä itsestään.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yleisyys
Tilastoinnin tapa ja käsitteiden moninaisuus vaikuttavat siihen, kuinka arvioimme seksuaalisuuden suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden esiintyvyyttä. Esimerkiksi sukupuolen moninaisuudessa esiintyvyyden arvio on voinut perustua pelkästään lääketieteellisiin diagnooseihin, tai vaihtoehtoisesti väestökyselyihin. Näiden vuoksi vertailtavuus voi olla haastavaa ja edellyttää tarkkaa harkintaa. Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että väestöstä noin 4000 – 9000 / 100 000 10 voidaan arvioida omaavan ei-heteroseksuaalisen identiteetin, 355 / 100 000 (95% CI 144-566) 11–13 identifioi itsensä transsukupuoliseksi sekä 6,8 / 100 000 (95% CI 4,6 – 9,1) 13 omaa transsukupuolisuuteen liittyvän diagnoosin. Tiivistettynä voidaan arvioida, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus koskettaa noin joka kymmenettä ihmistä.
Historiallinen ja yhteiskunnallinen taakka
Suomessa homoseksuaalisuuden rikosluokitus poistui 1971 ja vuonna 1999 poistui esimerkiksi mediapresentaatioon vaikuttanut kehoituskielto homoseksuaalisuuteen. Vuoteen 1981 saakka homoseksuaalisuus luokiteltiin mielenterveyden häiriöksi. Transsukupuolisuus on ICD-10 tautiluokituksessa mielenterveyden häiriöiden luokituksessa. Vuonna 2019 tullut ICD-11 luokitus muutti transsukupuolisuuden sekä sukupuoli-identiteettien variaatiot pois mielenterveyden häiriöiden luokituksesta. Suomessa noudatetaan edelleen ICD-10 tautiluokitusta. 14,15 Sukupuolen moninaisuuden kohdalla käydään jatkuvaa keskustelua siitä, käsitelläänkö asiaa patologisesti tai sairauskeskeisesti puhuen sukupuoli-identiteetin variaatioista, vai sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisemisen variaatiosta. 8,16
Kaiken taustalla voimme tarkastella vielä yhteiskunnan normatiivisuutta. Normatiivisuudella tarkoitetaan yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevaa käsitystä siitä, mikä on normaalia. HLBTIQ-ihmisten tematiikassa voimme tarkastella asiaa hetero- ja sukupuolinormatiivisuuden kautta. Heteronormatiivisuudella tarkoitetaan käsitystä siitä, että heteroseksuaalinen seksi sekä parisuhteen muoto ymmärretään normaaleiksi. 17 Sukupuolinormatiivisuus vastaavasti on yleisesti pidetty käsitys normaalista sukupuolesta, sukupuolen ilmaisemisesta ja sukupuoleen liitetyistä stereotyypeistä. Länsimaissa sukupuolinormatiivisuuteen kuuluu käsitys kaksijakoisesta muuttumattomasta sukupuolesta. 18
Vähemmistöstressi terveyserojen taustalla
HLBTIQ-henkilöiden terveysriskien taustalla on esitetty olevan heidän kokemansa vähemmistöstressi. Vähemmistöstressiteoria kehitettiin alun perin selittämään seksuaalivähemmistöjen kokemaa kroonista stressiä sekä heissä havaittuja suurempia riskejä eri terveysongelmille. Vähemmistöstressin katsotaan syntyvän kaksivaikutteisesti yhteiskunnan normatiivisuudesta ja sitä kautta vähemmistöjen kohtaamasta suorasta ja epäsuorasta syrjinnästä, väkivallasta ja muista negatiivisista kokemuksista. Toisena tekijänä on yhteiskunnasta ja kokemuksien kautta omaksutut sisäiset käsitykset omasta huonommuudesta, stigmasta ja tarpeesta salata identiteettinsä. Teoriaa on laajennettu käsittelemään laajemmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kokonaisuudessaan. 3,19–21
Tutkimusten valossa HLBTIQ-ihmisillä on kohonnut riski mielenterveyden ja fyysisen terveyden ongelmille. Heillä on esimerkiksi selkeästi valtaväestöön nähden kohonnut riski masennukseen ja ahdistukseen 22,23, syömishäiriöille 24,25, itsetuhoiselle ajattelulle ja käyttäytymiselle 26,27, päihteiden liikakäytölle 22(p201),28 sekä somaattisille sairauksille kuten sydän- ja verisuonitaudeille, diabetekselle, astmalle ja muihin tiloihin, jotka ovat yhteydessä kohonneisiin stressihormonitasoihin 29–32. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kohonnut riski ei tarkoita jokaisen kohtaamamme asiakkaan kokevan näitä tai olevan altis edellä mainituille riskeille.
Normatiivisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Suomessa HLBTIQ-henkilöiden terveyttä koskevassa tutkimuksessa on vielä runsaasti tiedonaukkoja. Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin antaneet yhtenevää kuvaa kansainvälisiin tutkimuksiin nähden. Myös monet sosiaali- ja terveysalan järjestöt pitävät seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyviä asioita esillä. Katainen ym. (2022) nostaa lääkärilehden artikkelissaan hyvin esille hetero- ja sukupuolinormatiivisen kieliasun yhteyden vähemmistöstressiin. Mäenpää (2023) on Lääketieteen kandidaattiseuran pääkirjoituksessaan tuonut myös esille, kuinka lääketieteen opetus on edelleen hyvin seksuaali- ja sukupuolinormatiivista. Hoitotyössä, terveystieteessä ja lääketieteessä kieliasu voi helposti olla hyvin normatiivista jättäen vähemmistöjen olemassaolon huomiotta tavalla, joka voitaisiin helposti korjata. 33,34 Tutkimuksessa on myös havaittu, että vähemmistöön kuuluvat asiakkaat ovat kokeneet terveydenhuollon palvelut heteronormatiivisina tavalla, joka on haitannut hoitosuhdetta 35.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyö alkaa kohtaamisesta – oli se sitten sanatonta tai sanallista. Normatiivisuuden purkaminen esimerkiksi neutraalin kieliasun avulla ei tarkoita, ettei saisi identifioitua tai käyttää sukupuolittuneita tai perinteisiä käsitteitä. Neutraalilla ensikohtaamisella annamme vastapuolelle tilaa tuoda itsensä esiin itsensä ilman, että hänen täytyy ensin torjua oletus parisuhteesta tai sukupuolesta. Olipa kyseessä asiakas, omainen tai kollegamme, emme voi olettaa toisen taustaa ennalta. Kohtaaminen muodostuu lopulta pienistä asioista.
Elina Partanen on ainutlaatuinen, kokenut kouluttaja ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ajaja yhteiskunnassa ja terveydenhuollossa. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, erityisesti terveyseroihin keskittyminen on aina ollut Elinan kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteena. Elina on kiertänyt puhumassa ja kouluttamassa aktiivisesti mm. sosiaali- ja terveydenhuollon työyksiköissä sekä oppilaitoksissa.
Viitteet 1. Stewart K, O’Reilly P. Exploring the attitudes, knowledge and beliefs of nurses and midwives of the healthcare needs of the LGBTQ population: An integrative review. Nurse Educ Today. 2017;53:67-77. doi:10.1016/j.nedt.2017.04.008 2. Hughes TL, Jackman K, Dorsen C, et al. How can the nursing profession help reduce sexual and gender minority related health disparities: Recommendations from the national nursing LGBTQ health summit. Nurs Outlook. 2022;70(3):513-524. doi:10.1016/j.outlook.2022.02.005 3. Kittiteerasack P, Matthews AK, Steffen A, et al. The influence of minority stress on indicators of suicidality among lesbian, gay, bisexual and transgender adults in Thailand. J Psychiatr Ment Health Nurs John Wiley Sons Inc. 2021;28(4):656-669. doi:10.1111/jpm.12713 4. Willging C, Kano M, Green AE, et al. Enhancing primary care services for diverse sexual and gender minority populations: a developmental study protocol. BMJ Open. 2020;10(2):e032787. doi:10.1136/bmjopen-2019-032787 5. Rivera D, Jukkala A, Rohini T. Introduction to Rivera’s Gender Affirming Nursing Care Model: A Middle-Range Theory. J Holist Nurs Off J Am Holist Nurses Assoc. 2022;40(3):255-264. doi:10.1177/08980101211046747 6. Paasonen S, Spišák S. Malleable identities, leaky taxonomies: The matter of sexual flexibility. Sexualities. 2018;21(8):1374-1378. doi:10.1177/1363460718779798 7. THL. Pieni sateenkaarisanasto – THL. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Published November 25, 2022.. https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-edistaminen/tietopaketti-sateenkaarilapsista-ja-nuorista-ammattilaiselle/pieni-sateenkaarisanasto 8. Eliason MJ. An exploration of terminology related to sexuality and gender: Arguments for standardizing the language. Soc Work Public Health. 2014;29(2):162-175. doi:10.1080/19371918.2013.775887 9. Coleman E, Bockting W, Botzer M, et al. Standards of Care for the Health of Transsexual, Transgender, and Gender-Nonconforming People, Version 7. Int J Transgenderism. 2012;13(4):165-232. doi:10.1080/15532739.2011.700873 10. Rahman Q, Xu Y, Lippa RA, Vasey PL. Prevalence of Sexual Orientation Across 28 Nations and Its Association with Gender Equality, Economic Development, and Individualism. Arch Sex Behav. 2020;49(2):595-606. doi:10.1007/s10508-019-01590-0 11. Pega F, Reisner SL, Sell RL, Veale JF. Transgender health: New Zealand’s innovative statistical standard for gender identity. Am J Public Health. 2017;107(2):217-221. doi:10.2105/AJPH.2016.303465 12. Meerwijk EL, Sevelius JM. Transgender population size in the United States: A meta-regression of population-based probability samples. Am J Public Health. 2017;107(2):e1-e8. doi:10.2105/AJPH.2016.303578 13. Collin L, Reisner SL, Tangpricha V, Goodman M. Prevalence of Transgender Depends on the “Case” Definition: A Systematic Review. J Sex Med. 2016;13(4):613-626. doi:10.1016/j.jsxm.2016.02.001 14. SETA. Sateenkaarihistoria Suomessa [Rainbow history in Finland]. 2018;2020(Nov 1,). https://seta.fi/ 15. Pihlava M. WHO julkaisi ICD-11-tautiluokituksen. Lääkärilehti. Published 2018. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/who-julkaisi-icd-11-tautiluokituksen/?public=b02917c4c128a5e67cfa8e5ff083e3c4 16. Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, Aalberg V. Psykiatria. 12th ed. Kustannus Oy Duodecim; 2017. 17. Herz M, Johansson T. The Normativity of the Concept of Heteronormativity. J Homosex. 2015;62(8):1009-1020. doi:10.1080/00918369.2015.1021631 18. Cislaghi B, Heise L. Gender norms and social norms: differences, similarities and why they matter in prevention science. Sociol Health Illn. 2020;42(2):407-422. doi:10.1111/1467-9566.13008 19. Meyer IH. Minority stress and mental health in gay men. J Health Soc Behav. 1995;36(1):38-56. 20. Meyer IH. Prejudice, social stress, and mental health in lesbian, gay, and bisexual populations: conceptual issues and research evidence. Psychol Bull. 2003;129(5):674-697. doi:10.1037/0033-2909.129.5.674 21. Testa RJ, Habarth J, Peta J, Balsam K, Bockting W. Development of the Gender Minority Stress and Resilience Measure. Psychol Sex Orientat Gend Divers. 2015;2(1):65-77. doi:10.1037/sgd0000081 22. Newcomb M, Mustanski B. Internalized homophobia and internalizing mental health problems: A meta-analytic review. Clin Psychol Rev. 2010;30:1019-1029. doi:10.1016/j.cpr.2010.07.003 23. Becerra-Culqui TA, Liu Y, Nash R, et al. Mental Health of Transgender and Gender Nonconforming Youth Compared With Their Peers. Pediatrics. 2018;141(5):e20173845. doi:10.1542/peds.2017-3845 24. Mason TB, Lewis RJ. Minority Stress and Binge Eating Among Lesbian and Bisexual Women. J Homosex. 2015;62(7 PG-971-992):971-992. doi:10.1080/00918369.2015.1008285 25. Verrelli S, White FA, Harvey LJ, Pulciani MR. Minority stress, social support, and the mental health of lesbian, gay, and bisexual Australians during the Australian Marriage Law Postal Survey. Aust Psychol. 2019;54(4):336-346. doi:10.1111/ap.12380 26. Morris ER, Galupo MP. “Attempting to dull the dysphoria”: Nonsuicidal self-injury among transgender individuals. Psychol Sex Orientat Gend Divers. 2019;6(3):296-307. doi:10.1037/sgd0000327 27. Renteria R, Benjet C, Gutierrez-Garcia RA, et al. Suicide thought and behaviors, non-suicidal self-injury, and perceived life stress among sexual minority Mexican college students. J Affect Disord. 2021;281(Journal Article PG-891-898):891-898. doi:10.1016/j.jad.2020.11.038 28. Lee JH, Gamarel KE, Bryant KJ, Zaller ND, Operario D. Discrimination, Mental Health, and Substance Use Disorders Among Sexual Minority Populations. LGBT Health. 2016;3(4 PG-258-265):258-265. doi:10.1089/lgbt.2015.0135 29. Doyle DM, Molix L. Minority stress and inflammatory mediators: covering moderates associations between perceived discrimination and salivary interleukin-6 in gay men. J Behav Med. 2016;39(5 PG-782-792):782-792. doi:10.1007/s10865-016-9784-0 30. Doyle D, Molix L. Disparities in Social Health by Sexual Orientation and the Etiologic Role of Self-Reported Discrimination. Arch Sex Behav. 2016;45(6):1317-1327. doi:10.1007/s10508-015-0639-5 31. Wardecker BM, Graham-Engeland J, Almeida DM. Perceived discrimination predicts elevated biological markers of inflammation among sexual minority adults. J Behav Med. 2020;(Journal Article PG-). doi:10.1007/s10865-020-00180-z 32. Flentje A, Heck NC, Brennan JM, Meyer IH. The relationship between minority stress and biological outcomes: A systematic review. J Behav Med. 2020;43(5):673-694. doi:10.1007/s10865-019-00120-6 33. Katainen R, Puoliväli-Oksala J, Lindeman M. Missä viipyy sukupuolisensitiivisyys? Lääkärilehti.fi. Published September 29, 2022. https://www.laakarilehti.fi/mielipide/missa-viipyy-sukupuolisensitiivisyys/?public=cc9c49775ad62a2e675e5d6fcfb2dc4e 34. Mäenpää J. Läpimätä Stadin lääkis | 2/22 Pääkirjoitus. Lääketieteen kandidaattiseura. Published 2023. https://lks.fi/qkautinen/lapimata-stadin-laakis-2-22-paakirjoitus/ 35. Soinio JII, Paavilainen E, Kylmä JPO. Lesbian and bisexual women’s experiences of health care: “Do not say, ‘husband’, say, ‘spouse.’” J Clin Nurs John Wiley Sons Inc. 2020;29(1/2):94-106. doi:10.1111/jocn.15062
Missä kaikkialla Suomessa työskennellään tai voitaisiin työskennellä sosiaalipedagogisella työotteella? Minkä alojen ammattilaiset hyötyisivät sosiaalipedagogiikan alan täydentävistä opinnoista?
Monitieteiselle perustalle rakentuva sosiaalipedagogiikka on paitsi tieteen ja tutkimuksen ala myös käytännön työtä ja toimintaa. Suomalaista sosiaalipedagogiikkaa on kehitetty laaja-alaisesti, kiinnittymättä vain johonkin tiettyyn ammattialaan tai työskentelyyn yksinomaan tiettyjen ihmisryhmien parissa. Käytännön työssä sosiaalipedagogiikka ajatellaan pikemminkin tietynlaiseksi työotteeksi eli tavaksi tehdä käytännön työtä ja kohdata ihmisiä. Sosiaalipedagogisella orientaatiolla toimivia ammattilaisia voikin löytää hyvin moninaisilta työn kentiltä.
Yksi näkymä suomalaisen sosiaalipedagogiikan ammatilliseen moninaisuuteen löytyy sosiaalipedagogiikan opiskelijoilta ja sosiaalipedagogiikan opinnoilla osaamistaan täydentäneiltä ammattilaisilta. Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksenkin opintotarjonnasta löytyvällä Sosiaalipedagogiikan käytäntö -opintojaksolla on vuodesta 2013 kirjoitettu jo lähes 200 esseetä, joiden tehtävänantona on ollut soveltaa sosiaalipedagogista työotetta kirjoittajan valitsemalle työalalle.
Esseistä löytyy kolme keskenään hieman erilaista näkökulmaa siihen, millainen suhde kirjoittajalla on sosiaalipedagogiikkaan käytännön työn orientaationa ja samalla siihen, millaista tukea sosiaalipedagogiikan opinnot ovat tuoneet oman ammattitaidon kehittämiseen:
1) Oman nykyisen työalan tai työotteen ajatellaan olevan sosiaalipedagoginen. Sosiaalipedagogiikan opiskelu auttaa reflektoimaan ja entisestään kehittämään omaa ja koko organisaation työtapaa.
2) Sosiaalipedagogiikan opiskelu on saanut havahtumaan siihen, että onkin jo tietämättään työskennellyt ”sosiaalipedagogisesti”. Sosiaalipedagogiikan opiskelu tuo käsitteitä ja teoreettisia näkökulmia oman työotteen sanoittamiseen ja sosiaalipedagogisen orientaation tietoiseen syventämiseen.
3) Sosiaalipedagogiikan opinnot ovat avanneet aivan uusia näkökulmia ja kehittämismahdollisuuksia omaan työhön tai opiskelualaan. Sosiaalipedagogiikan opiskelu mahdollistaa sosiaalipedagogisen orientaation soveltamisen omaan työhön tai sen kutomisen osaksi oman pääaineen opintoja.
Sosiaalipedagogiikka ulottuu opiskelijoiden esseeteksteissä lavealle sosiaalisen ja kasvatuksellisen työn kentille ja myös aloille, joita ei ehkä tulisi sosiaalipedagogiikan yhteydessä edes ajatelleeksi. Erityisesti yllätyksellisimmät maininnat muistuttavat siitä, että sosiaalipedagogiikan käytännön soveltamiseen on oikeastaan vain mielikuvitus rajana.
Sosiaalipedagogisen työotteen ominaispiirteitä
Luonnehdimme Elina Nivalan kanssa Sosiaalipedagogiikka-kirjassamme näin: ”työ on sosiaalipedagogista, kun se perustuu sosiaalipedagogiikan teoriaperustaan juurtuvaan ajatteluun ja työotteeseen” (Nivala & Ryynänen 2019, 26). Esseeteksteissä sosiaalipedagogisesta työotteesta korostuvat erityisesti kohtaamisen, dialogin, osallisuuden, osallistumisen, toimijuuden, yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden kärjet. Lisäksi korostetaan taiteen ja kulttuurin sekä ylipäätään luovien menetelmien ja luovuuden huomioimisen vahvempaa mukaanottoa ihmisten parissa tehtävään työhön. Sosiokulttuurinen innostaminen (esim. Kurki 2000) ja myönteinen tunnistaminen (esim. Korkiamäki, Kallio & Häkli 2016) mainitaan usein näkökulmiksi, jotka ovat auttaneet katsomaan ja sanoittamaan omaa työtä uusin tavoin.
Sosiaalipedagogista sosiaalialan työtä
Ihmisiä auttava ja tukeva sosiaalinen työ on perinteinen ja vahva sosiaalipedagogiikan sovellusala. Teksteissä sosiaalipedagogista orientaatiota ehdotetaan niin ammatilliseen sosiaalityöhön kuin moninaiseen kolmannen sektorin sosiaaliseen työhön. Sosiaalityön kentällä sosiaalipedagogista työotetta sovitellaan erityisesti lastensuojeluun mutta myös esimerkiksi perhetyöhön, nuoriso- ja aikuissosiaalityöhön, työskentelyyn ikäihmisten parissa ja yhteisösosiaalityöhön. Osa kirjoittajista löytää näiltä työaloilta jo sosiaalipedagogista työtapaa, osa puolestaan ajattelee sosiaalipedagogisen otteen olevan tarpeellinen näkökulma työalojen ja -tapojen kehittämiseksi entistä kohtaavammiksi ja luovemmiksi sekä asiakkaiden osallisuutta ja toimijuutta paremmin tukeviksi.
Sosiaalipedagogista työtapaa tai tilaa sille löydetään myös asunnottomien parissa tehtävästä työstä, ehkäisevästä päihdetyöstä ja päihdekuntoutuksesta, tukiperhetoiminnasta, vastaanottokeskustyöstä ja muusta maahanmuuttajien parissa tehtävästä sosiaalisesta työstä, mielenterveystyöstä, kehitysvammatyöstä, kriminaalihuollosta, kuntouttavasta työtoiminnasta sekä nuorten työpajoista, etsivästä nuorisotyöstä ja muusta nuorten syrjäytymistä ehkäisevästä työstä. Erityisinä työympäristöinä ja -otteina mainitaan sosiaalipedagoginen hevostoiminta ja muu eläinavusteinen (sosiaali)työ, sosiaalinen sirkus ja sairaalaklovnien työ. Myös vapaaehtoistyön moninaisille kentille, erityisesti vapaaehtoisten koulutukseen sosiaalipedagogiikan arvellaan soveltuvan hyvin. Sosiaalipedagogisella työotteella nähdään olevan sijaa myös vaikkapa Kelan asiakaspalvelutyössä, sovittelutoimiston asiakaskohtaamisissa ja sairaanhoitajien työssä.
Sosiaalipedagogiikkaa kouluissa ja muilla formaalin kasvatuksen kentillä
Perinteisesti sosiaalipedagogiikka on yhdistetty kasvatuksen instituutioiden, kuten koulun, ulkopuolella tapahtuvaan kasvatukselliseen työhön. 2000-luvulla sosiaalipedagogiikasta on ryhdytty puhumaan yhä enemmän myös formaalin kasvatuksen yhteydessä (esim. Anderberg 2020; Blatchford, Kutnick, Baines, & Galton 2003). Myös esseekirjoituksissa sosiaalipedagogista orientaatiota sovitellaan eri tavoin osaksi koulutyötä. Peruskoulumaailmassa sosiaalipedagogista orientaatiota voi kirjoittajien mukaan soveltaa paitsi luokkahuonetyöskentelyssä myös kouluyhteisön toimintakulttuurin kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ”sosiaalipedagogiseksi” eli yhteisöllisyyttä, kohtaamista ja osallisuutta sekä koulun yhteiskunnallista roolia korostavaksi.
Sosiaalipedagoginen työtapa nähdään luontevaksi työotteeksi myös monien muiden koulun ammattilaisten, erityisesti koulukuraattorin ja opinto-ohjaajan, työhön. Koulukuraattorintyöhön sosiaalipedagogisen työotteen ajatellaan tuovan kokonaisvaltaista näkökulmaa, jolloin työskentely ei tapahdu vain yksittäisten oppilaiden kanssa vaan kohdistuu yhteisöllisyyttä ja kohtaamista korostavan koulukulttuurin rakentamiseen. Sosiaalipedagogiikasta ammentavan koulukuraattorin ajateltiin olevan mahdollista toimia suoranaisena oppilaitoksen dialogisen toimintaorientaation moottorina. Opinto-ohjaus tunnistetaan puolestaan jo lähtökohtaisesti sosiaalipedagogiseksi työksi, jonka erityisen sosiaalipedagogisen puolen painottaminen tarkoittaa aikaa ja kohtaamista korostavaa dialogista ja luovaa työotetta. Kouluarkeen sovitellaan myös erityistä sosiaalipedagogin työkenttää. Se voisi tarkoittaa vuorovaikutussuhteita ja ryhmään kuulumista tukevaa turvallista aikuista, jonka työkalupakkiin kuuluu esimerkiksi sosiokulttuurinen innostaminen.
Sosiaalipedagogista orientaatiota löydetään tai sen paikkoja tunnistetaan myös monilta muilta kasvatuksen kentiltä, kuten varhaiskasvatuksesta, S2-opetuksesta, erityispedagogiikasta, taidekasvatuksesta, ammatillisesta koulutuksesta ja aikuiskasvatuksen moninaisilta kentiltä. Näistä kirjoituksissa puhutaan eniten sosiaalipedagogisesti orientoituneesta varhaiskasvatuksesta tai peräänkuulutetaan sellaisen tarvetta.
Työyhteisöjen kehittäminen
Yhtenä vahvana juonteena esseeteksteissä tuodaan esiin sosiaalipedagogisen työotteen hyödyntämisen mahdollisuudet työyhteisöjen ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Tällaiselle nähdään olevan tilausta erityisesti kouluissa ja sosiaalityön moninaisilla työkentillä mutta yhtä lailla missä tahansa työyhteisöissä. Sosiaalipedagoginen ote työhyvinvoinnin ja työyhteisöjen kehittämisessä yhdistetään erityisesti vuorovaikutuksen ja kohtaamisen kehittämiseen, työyhteisön yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä myönteisen tunnistamisen oppien hyödyntämiseen esihenkilötyössä.
”Sosiaalipedagogista näkökulmaa voi hyödyntää melkein missä tahansa (ihmis)työssä ja monenlaisissa työyhteisöissä. Monelle työkentälle sosiaalipedagogiikka saattaisi tuoda aivan uudenlaista inhimillistä maustetta – ihmisen osallisuutta, toimijuutta ja luovuutta korostavaa – samoin kuin sosiaalipedagogiikan kentällä koko ajan vahvistuvaa ekososiaalista otetta.”
…ja paljon muuta
Sosiaalipedagogista orientaatiota tunnistetaan tai sellaisen nähdään solahtavan luontevasti myös monille muille työkentille, esimerkiksi kirjastoihin, museoihin erityisesti museopedagogiikan muodossa, yhteisöteattereihin ja muuhun teatteritoimintaan, seikkailukasvatukseen, urheiluseuroihin, joukkueurheiluun, urheiluvalmentamiseen, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaamiseen, ikäihmisten matalan kynnyksen harrastustoimintaan ja kohtaamispaikkoihin turvapaikanhakijatyöhön, vammaisjärjestöihin ja muuhun järjestötyöhön sekä tukihenkilötoimintaan.
Tekstin alussa kysyin, minkä alan ammattilaiset hyötyisivät sosiaalipedagogiikan alan täydentävistä opinnoista. Sosiaalipedagogiikan perusopintoja opiskelleiden näkökulmasta vastaus kuuluu: sosiaalipedagogista näkökulmaa voi hyödyntää melkein missä tahansa (ihmis)työssä ja monenlaisissa työyhteisöissä. Monelle työkentälle sosiaalipedagogiikka saattaisi tuoda aivan uudenlaista inhimillistä maustetta – ihmisen osallisuutta, toimijuutta ja luovuutta korostavaa – samoin kuin sosiaalipedagogiikan kentällä koko ajan vahvistuvaa ekososiaalista otetta. Erään kirjoittajan sanoin: ”sosiaalipedagogiikka tarjoaa tapoja ajatella asioita toiselta kannalta”.
Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa voi opiskella sosiaalipedagogiikasta perus- ja aineopinnot. Opetustarjonnasta voi myös valita ja suorittaa yksittäisiä opintojaksoja oman mielenkiinnon mukaan. Perusopinnot voi opiskella kokonaan joustavina etäopintoina. Avoimessa yliopistossa suoritetuilla opinnoilla on mahdollista hakea tutkinto-opiskelijaksi ainutlaatuiseen monitieteiseen Hyvinvointi yhteiskunnassa -koulutukseen.
Lähteet:
Anderberg, M. (2020). In search of a social pedagogical profession in schools. Missions and roles under reconsideration. International Journal of Social Pedagogy, 9(1):1. https://doi.org/10.14324/111.444.ijsp.2020.v9.x.001 Blatchford, P., Kutnick, P., Baines, E. & Galton, M. (2003). Toward a social pedagogy of classroom group work. International Journal of Educational Research, 39(1–2), 153–172. https://doi.org/10.1016/S0883-0355(03)00078-8 Korkiamäki, R., Kallio, K.P. & Häkli, J. 2016. Tunnustaminen näkökulmana ja käytäntönä lapsi- ja nuorisotyössä. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2016, 9–34. https://doi.org/10.30675/sa.122692 Kurki, L. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Muutoksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino. Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka – kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Helsinki: Gaudeamus.
Sanna Ryynänen työskentelee sosiaalipedagogiikkaan erikoistuneena yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella. Hän toimii Sosiaalipedagogiikka-lehden päätoimittajana, koordinoi sosiaalipedagogiikan tutkijaverkostoa ja on ollut Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:n hallituksessa vuodesta 2012 lähtien.
Eduskuntavaalien alla apteekkiala on ollut näyttävästi esillä. Olen seurannut sivusta tarkasti näitä keskusteluja. Yksi asia, minkä nostaisin keskeisimpänä asiana esille, on vastuullinen apteekkitoiminta ja henkilöstön ammattitaitoinen osaaminen. Kehittelimme Jatkuvan oppimisen apteekit -konseptin, joka vastaa tähän julkiseen keskusteluun ja huoleen sekä mahdollistaa apteekeille näiden osa-alueiden kehittämisen.
Jatkuvan oppimisen apteekki, mikä se on? Joulun aikaan pohdin Jatkuvan oppimisen keskuksen (JOK) lääkealan yhteistyökumppaneita ja erityisesti apteekkeja: Miten voisimme tuoda heille lisäarvoa? Heräsi ajatus. Se olisi tunnustus niille apteekeille, jotka ovat edistyksellisiä opetusapteekkeja ja ovat aktiivisia henkilöstön osaamisen kehittämisessä.
Oman osaamisen kehittäminen ja ammattitaidon suuntaaminen itselle mielenkiintoiseen suuntaan antaa työlle merkityksellisyyttä ja motivoi kehittymään. Etenkin pitkäkestoisissa koulutuksissa hyöty ei jää vain koulutukseen osallistujalle, vaan osaaminen ja kehitys hyödyttää koko työyhteisöä esimerkiksi kehittämistöiden ja osaamisen jakamisen kautta. Se edellyttää, että kouluttautuminen mahdollistetaan ja tätä yhteisen oppimisen kulttuuria tuetaan. Haluamme antaa tukemme apteekkialan kehittämiseen Jatkuvan oppimisen apteekki -konseptilla.
Farmasian alalla vallitsee tiukka kilpailu farmasian alan osaajista. Jokainen joutuu miettimään, miten saisimme lisättyä pitovoimaa ja vetovoimaa alalle. Jatkuvan oppimisen apteekki -konsepti tarjoaa mahdollisuuden lisätä apteekin houkuttelevuutta työnantajana. Tällä voidaan viestiä moneen suuntaan työntekijöille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, että henkilökuntaa koulutetaan ja apteekki tarjoaa laadukasta palvelua. Tulevaisuudessa Jatkuvan oppimisen apteekki on apteekeille vetovoimatekijä, jolla voi olla merkitystä kilpailtaessa osaavasta henkilökunnasta.
Monesti olen korostanut, että koulutuksissamme on mahdollista sopia joustavista ratkaisuista, miten koulutuksen kustannukset jaetaan työnantajan ja työntekijän välillä. Minulla on omakohtaista kokemusta työnantajan edistyksellisestä ajattelutavasta henkilökunnan kouluttautumiseen. Apteekkari tarjosi minulle vuosina 2012–2013 lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutuksen. Sain koulutuksesta lisää motivaatiota olla aktiivisesti markkinoimassa meidän apteekin lääkehoidon arviointipalvelua. Olin apteekissa töissä siihen saakka, kun hän jäi eläkkeelle. Voin todeta, että työnantajan halu sitouttaa henkilökuntaa koulutuksella oli kohdallani kannattavaa.
Jatkuvan oppimisen apteekki- konseptiin pääsevät mukaan kaikki apteekit, jotka ovat kiinnostuneet oman henkilöstönsä osaamisen pitkäjänteisestä kehittämisestä ja apteekin yhteisen suunnan visioimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että apteekista osallistutaan tai on sitouduttu osallistumaan ainakin yhteen pitkäkestoiseen koulutukseemme sekä ottamaan osaa kehittämisohjelmaamme. Kehittämisohjelmaan sisältyy apteekille ilmainen sparraus/kehittämiskeskustelu yhdessä kanssamme. Siinä visioidaan yhdessä kehityssuuntaa apteekin toiminnalle ja asetetaan osaamisen kehittämiselle tavoitteet.
Osallistumme apteekkaripäiville 27.-28.4. – tule moikkaamaan ständille 5h23. Lisäksi olemme Opetusapteekkien neuvottelupäivillä 3.5. Tule kanssamme etkoilemaan, kerromme siellä Jatkuvan oppimisen apteekki konseptista.
Juha Marjala on Jatkuvan oppimisen keskuksella lääkealan suunnittelijana, joka innokkaasti heittelee ideoita ja suunnittelee uutta. Hän on koulutukseltaan Farmaseutti, Sairaanhoitaja (AMK) ja lääkehoidon arvioinnin asiantuntija. Rationaalinen lääkehoito ja moniammatillisen yhteystyön kehittäminen on lähellä Juhan sydäntä.
Asiakaskokemuksesta on tullut organisaatioille tärkeä kilpailutekijä, sillä 2010-luvulla alkanut asiakkaan aikakausi on kasvattanut asiakkaan valtaa ja pakottanut yritykset ja organisaatiot keskittymään asiakaskokemukseen ja sen kehittämiseen. Asiakaskokemuksen johtaminen edellyttää asiakaskokemusstrategioiden suunnittelua ja toteuttamista, jossa koko asiakaspolkua muokataan vastaamaan asiakkaiden odotuksiin ja tarpeisiin, ja jonka tavoitteena on luoda positiivinen, mieleenpainuva kokemus, joka edistää asiakasuskollisuutta ja suosittelua.
Asiakaskokemuksen johtaminen on tärkeää, koska se vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen. Tutkimukset osoittavat, että asiakkaat ovat valmiita maksamaan enemmän paremmasta kokemuksesta ja valitsevat usein yhden yrityksen toisen sijaan kokemuksensa perusteella. Positiivinen asiakaskokemus johtaa myös lisääntyneeseen brändiuskollisuuteen, toistuviin ostoksiin ja positiivisiin arvosteluihin – jotka kaikki voivat johtaa yrityksen tulojen ja kasvun lisääntymiseen. Toisaalta negatiivinen asiakaskokemus voi nopeasti vahingoittaa brändin mainetta, johtaa menetettyihin asiakkaisiin ja lopulta alentaa tuloja.
Miksi asiakaskokemuksella on merkitystä?
Asiakaskokemuksen johtaminen on ratkaisevan tärkeää organisaation menestykselle nykypäivän markkinoilla. Korostamalla asiakaskokemuksen merkitystä, rakentamalla brändiuskollisuutta, erottumalla yrityksesi kilpailijoista ja lisäämällä tuloja, voit luoda organisaatioosi kulttuurin, joka asettaa asiakaskokemuksen etusijalle. Johtajana on tärkeää priorisoida ja johtaa asiakaskokemusta, jotta yrityksesi voi menestyä pitkällä aikavälillä.
Suhtautuminen asiakaskokemukseen
Johtajana toimintasi ja prioriteettisi luovat lähtökohdan organisaatiosi toimintatavoille. Jos asetat asiakaskokemuksen etusijalle, työntekijäsi seuraavat perässä. Työntekijöiden on ymmärrettävä, että asiakaskokemus on etusijalla ja että jokainen vuorovaikutus asiakkaan kanssa on mahdollisuus luoda positiivinen kokemus. Asiakaskokemuksen johtaminen voi myös parantaa työntekijöiden sitoutumista ja tyytyväisyyttä. Kun työntekijät kokevat, että heillä on valtuudet tarjota loistava asiakaskokemus, he tuntevat todennäköisemmin olevansa tyytyväisiä työhönsä ja ovat tuottavampia.
Brändiuskollisuuden vahvistaminen
Hyvä asiakaskokemus ei vain kannusta asiakkaita palaamaan, vaan se luo myös puolestapuhujia, jotka mainostavat brändiäsi muille. Johtamalla asiakaskokemusta voit varmistaa, että vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on aina positiivista ja mieleenpainuvaa, mikä auttaa osaltaan rakentamaan brändiuskollisuutta. Forbesin mukaan 89 % yrityksistä kilpailee ensisijaisesti asiakaskokemuksen perusteella. Nykypäivän erittäin kilpailluilla markkinoilla on välttämätöntä tarjota ylivoimainen asiakaskokemus erottuakseen joukosta. Tämä tarkoittaa, että yritykset, jotka asettavat asiakaskokemuksen etusijalle, menestyvät pitkällä aikavälillä. Salesforcen tutkimuksen mukaan 84 % asiakkaista pitää yrityksen tarjoamaa kokemusta yhtä tärkeänä kuin sen tuotteita tai palveluita. Asiakaskokemuksen johtaminen auttaa parantamaan asiakasuskollisuutta, mikä johtaa viime kädessä liikevaihdon kasvuun ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin.
Erottautuminen kilpailijoista
Nykypäivän markkinoilla asiakkailla on lukemattomia vaihtoehtoja tuotteiden tai palveluiden ostamisessa. Tarjoamalla poikkeuksellisen asiakaskokemuksen voit erottautua yrityksesi kilpailijoista. Asiakaskokemuksen johtaminen voi auttaa sinua luomaan kilpailuedun, joka erottaa yrityksesi muista. Zendeskin raportissa todettiin, että 87 % asiakkaista haluaisi tehdä liiketoimintaa yrityksen kanssa, joka tarjoaa erinomaisen asiakaskokemuksen. Asiakaskokemuksen johtaminen ei ole vain nykyisten asiakkaiden pitämistä tyytyväisinä, vaan myös uusien houkuttelemista. Positiivinen asiakaskokemus voi johtaa positiivisiin arvosteluihin ja suusta suuhun -markkinointiin, mikä voi olla uskomattoman tehokasta uusien asiakkaiden hankkimisessa. HubSpotin tutkimuksen mukaan 90 % kuluttajista luottaa ystävien ja perheen suosituksiin, kun taas 88 % luottaa muiden asiakkaiden online-arvosteluihin.
Tulojen kasvattaminen
Hyvä asiakaskokemus voi lisätä yrityksen tuloja, koska asiakkaat palaavat todennäköisemmin ja suosittelevat yritystäsi muille. PwC:n raportin mukaan 86 % asiakkaista on valmis maksamaan enemmän paremmasta asiakaskokemuksesta. Erinomaisen asiakaskokemuksen tarjoaminen ei ainoastaan johda asiakasuskollisuuteen, vaan myös lisää tuloja. Bain & Company havaitsi, että asiakaskokemuksessa erinomaiset yritykset kasvattavat liikevaihtoaan 4–8 % markkinoiden keskiarvon yläpuolella. Asiakaskokemuksen priorisoinnilla voi siis olla merkittävä vaikutus yrityksen tulokseen. Gartnerin tutkimuksessa havaittiin, että yritykset, jotka johtavat asiakaskokemustaan, ylittävät kilpailijansa 26 % liikevaihdon kasvun suhteen. Asiakaskokemuksen johtaminen voi auttaa erottamaan brändisi ja tarjoamaan kilpailuetua markkinoilla.
Kun yritykset ja organisaatiot etsivät keinoja selvitä tulevaisuuden markkinoiden jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä, yksi asia pysyy vakiona: asiakaskokemuksen merkitys. Hyvä asiakaskokemus on välttämätöntä brändiuskollisuuden rakentamiseksi, uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi ja pitkän aikavälin menestyksen saavuttamiseksi. Mutta miten varmistat, että yrityksesi tarjoaa parhaan mahdollisen kokemuksen asiakkaillesi?
Vastaus on yksinkertainen: Johtajana sinun vastuullasi on edistää ja johtaa asiakaskokemusta organisaatiossasi.
Haluaisitko tietää, miten asiakaskokemusta johdetaan strategisella ja operatiivisella tasolla? Osallistu Itä-Suomen yliopiston Asiakaskokemuksen johtaminen -koulutukseen, jossa asiakaskokemuksen huippukouluttajat palvelumuotoilujohtaja Mikko Koivisto ja Tampereen yliopiston markkinoinnin professori Hannu Saarijärvi johdattelevat sinut yhdessä Itä-Suomen yliopiston palvelumuotoilun asiantuntijoiden kanssa asiakaskokemuksen kehittämisen maailmaan.
Lähteet: Ahvenainen, P., Gylling, J., & Leino, S. 2017. Viiden tähden asiakaskokemus (3. painos.). Helsinki: Helsingin seudun kauppakamari. Brusi, P. & Rantanen, M. s.a. Arviolta kaksi kolmasosaa asiakaskokemuksesta on tunnetta. PDF-dokumentti. FutureLab. Golding, I. 2018. Customer what? The honest and practical guide to customer experience. Kustannuspaikka tuntematon: Customer Experience Consultancy Ltd. Koivisto, M., Säynäjäkangas, J., & Forsberg, S. 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. Helsinki: Alma Talent. Saarijärvi, H., & Puustinen, P. 2020. Strategiana asiakaskokemus: miksi, mitä, miten? Jyväskylä: Docendo. Tuulaniemi, J. 2011. Palvelumuotoilu. Helsinki: Talentum Media Oy.
Sanna on kokenut ja innostava palvelumuotoilun osaaja. Hän vastaa Itä-Suomen yliopiston sisäisistä palvelumuotoiluvalmennuksista sekä suunnittelee ja toteuttaa yrityksille suunnattuja täydennyskoulutuksia.
Tammikuussa Rio Tinto-kaivosyhtiö pahoitteli sitä että oli pudottanut herneen kokoisen esineen jonnekin 1400 kilometriä pitkän australialaisen aavikkotien varrelle, ja lupasi lähteä etsimään sitä.
Yleensä tällaisen etsinnän ei olettaisi onnistuvan, eikä kukaan edes lähtisi etsimään; mutta tällä kertaa herne oli auton lavalta tippunut radioaktiivinen cesium-137-nappi.
Herneen vaarat ja hyödyt
Sen löytäminen sattuman kautta olisi huono juttu: maasta käteen nostettu cesium-nappi tuntuisi lämpimältä, ja kun sen unohtaisi takataskuun niin tuloksena olisi vahinkoa iholle, säteilysairautta, solukuolemaa — ja säteilyn huonoin puoli on että ihmisellä ei ole aisteja sitä varten. Ihminen varoo liian kirkasta valoa ja liian kovaa ääntä, mutta säteilyvaaran huomaa vasta sen tekemästä vahingosta. Maaperää nappi ei saastuttaisi, eikä loisi mutanttikojootteja; mutta jos joku löytäisi sen niin hän olisi vaarassa. (Ja no, onhan se sekä kallis työkalu että inha PR-haitta.)
Napin käyttötarkoitus Rio Tinton kaivoksella olisi ollut densitometria eli tiheyden mittaus: jos laitat napin kallion toiselle puolelle niin saat mitattua paljonko säteilyä tulee läpi. Useammalla mittauksella tästä muodostuu käänteisongelma: millainen ainejakauma kallion sisässä selittäisi tällaiset mittaukset? Mikä on se todennäköisin kysymys johon nämä numerot ovat vastaus? (Ja onko se sellainen että se kannattaa kaivaa esille?)
Ihmisenkin tiheyttä voi mitata
Tällaiset säteilylähteet ovat paljon voimakkaampia kuin ne mitä käytetään sairaaloissa ihmisten sisuksien kuvantamiseksi tai säteilyhoidon antamiseksi. Ja siinä missä skalpellitkin, nekin voivat tehdä väärin käytettynä vahinkoa, mutta ne ovat silti parempi vaihtoehto kuin se että ei tehtäisi mitään. Kaikella tekniikalla on riskinsä, mutta riittävillä varotoimenpiteillä (esim. että nappia ei laiteta auton lavalle niin että se tippuu sieltä) riskit ovat minimaaliset ja hyödyt ovat paljon haittoja suuremmat ja varmemmat.
Tämä nousi monta kertaa esille viime elokuussa meidän eli Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen järjestämällä Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun (RFS) kurssilla, jonka tämän vuoden versioon on täysin sattumalta nyt ilmoittautuminen auki, linkki alla. Pakollinen radiologeille; suositeltava kaikille säteilyn kanssa toimiville terveydenhuollon ammattilaisille.
Osallistujat saavat kattavan koulutuksen radiologisen kuvantamisen säteilyturvallisesta käytöstä eri sovelluksissa ja lääketieteen erikoisaloilla. Koulutuksen tavoitteena on osallistujan kattava ymmärrys säteilyturvallisuuteen liittyvistä fysiikan taustoista, niiden ilmentymistä ja hyödyntämisestä radiologisessa kuvantamisessa sekä säteilysuojelussa.
Entä Rio Tinton nappi? Se löytyi kuusi päivää myöhemmin tien sivusta; koska se säteili niin sen löysi laittamalla herkän säteilymittarin auton keulaan ja ajamalla.
Olli Toivanen (FT, matematiikka) on monien luonnontieteiden suunnittelija Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa.
Tällä viikolla vietetään kansainvälistä autismitietoisuuden viikkoa. Viikon tarkoituksena on tuoda esille tietoisuutta autismista. Autismiliiton mukaan tämän vuoden teemana on #EiRiitä.
Autismikirjosta, tarkkaavuudenhäiriöstä, lukivaikeudesta ja monesta muusta oppimiseen vaikuttavasta taustatekijästä keskustellaan onneksi tänä päivänä paljon. Ymmärretään myös, ettei kyse ole sinänsä esteenä opiskelulle, varsinkin jos opiskeluun on motivaatio, ohjausta on saatavilla opintojen pulmakohtiin sekä keskusteluapua siihen, kuinka opiskelu voisi sujua itselle sopivimmin. Tämä on tärkeää, mutta koska kuulee myös, etteivät kaikki saa tarvitsemaansa tukea ja ennen kaikkea ymmärrystä, voimme autismitietoisuuden viikon hengessä todeta, että vielä #EiRiitä puhe, vaan töitä tietoisuuden lisäämisen parissa on tehtävä paljon.
”Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä.”
Koulutuksella on suuri merkitys ihmisen elämänkaaressa. Koulutus mahdollistaa itsensä kehittämisen, kehittymisen, näkökulmien avaamisen ja työllistymisen mahdollisuuden. Koulutus ja työllisyys luovat myös osallisuutta. Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä. Joskus voi olla, että erilainen mielikuva opiskelusta estää opintoihin tähtäämisen. Saattaa tulla mielikuva, etten pysty, etten osaa, etten ole riittävän hyvä. Onneksi tämä ei ole totta.
Avoimen yliopiston opinto-ohjaajana ja erityisopettajana saan usein ilokseni kertoa, että avoimen yliopiston opinnot ovat kaikille avoimia. Tämä tarkoittaa sitä, että opintoihin voi ilmoittautua ja tulla kokeilemaan. Näen, että monesti avoimessa yliopistossa aloitetut opinnot ovatkin avanneet ovia seuraaviin opintoihin ja lisänneet opiskelijan itsemääräämisoikeutta, itsetuntoa ja lopulta osallisuutta elämän monella eri sektorilla. Opinnot ovat usein itsenäisesti suoritettavia, mutta ohjausta on saatavilla tarvittaessa. Opinnot ovat vaativuudeltaan kuitenkin yliopisto-opintoja, joten niiden kautta saa realistisen kuvan siitä, minkälaista opiskelu yliopistossa on. Tietoisuus avaa ovia uudenlaisille koulutus- ja urapohdinnoille.
Opintojen ja opiskelutapojen testaaminen on hyvä tapa kartoittaa opintojen ja alan soveltuvuutta itselle. Tuntuvatko suoritustavat sellaisilta, joita haluan opiskella, onko ala sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan? Suoritustavat ovat samanlaisia mitä tutkinto-opiskelijoilla, mutta yksilöllisten opintojärjestelyjen kautta on terveydellisen tarpeen vaatiessa mahdollista saada tukea, muun muassa lisäaikaa tentteihin. Ohjauksessa voi ennalta käydä myös keskustelua siitä, onko opinnoissa sellaisia opintojaksoja, jotka vaativat esimerkiksi läsnäoloa, ryhmätöitä tai muita tekijöitä, jotka saattaisivat tuntua kuormittavilta. Näiden tietojen pohjalta voi pohtia, mikä oppiaineista ja sen opiskelutavoista sopii parhaiten itselle.
Hyvää autismitietoisuuden viikkoa!
Tiina Juurela on opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja aineenopettaja. Hän on toiminut opinto-ohjaajan tehtävissä avoimessa yliopistossa Itä-Suomen yliopiston perustamisesta lähtien. Tiina kokee tärkeänä erityisesti yhdenvertaisten koulutuspolkujen tarjoamisen monenlaisista lähtökohdista oleville opiskelijoille.
Työn tulevaisuutta voi tutkia, mutta sitä on vaikea ennustaa. Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta työelämän ja työn tekijöiden tulevaisuudesta, kunkin omana bloginaan. Näkemykseni olen suodattanut kirjavista lähteistä niitä edelleen luovasti kuvitellen. Lähteitä ja lukuvinkkejä löydät blogien lopusta ja linkeistä.
Muutama vuosi sitten vierastin vahvasti kesämökillä työskentelyn ajatusta. Minusta tuntui, etten halunnut häiritä kesäistä idylliä työasioilla. Ajattelin että palkkatyön hiki ja haju tarttuisivat mökin seiniin ja muistuttaisivat lomallakin työn rasituksista. Nyt kaikki on toisin – miten mukavaa on herätä, juoda mukillinen kahvia ja siirtyä läppärin ääreen työskentelemään. Voin keskittyä rauhassa ja lounastauolla käydä kävelemässä tai järvipulahduksella. Moni teams -palaveri sujuu kävelykeskusteluna tai soutamisen merkeissä. Työn ja muun elämän rajat ovat liudentuneet toisiinsa. Työhöni liittyvä ajatteleminen ei tunne rajoja, se jatkuu myös työpäivän ulkopuolella.
Aika- ja paikkariippumaton työ, hybridi- ja etätyö yleistyvät edelleen maapalloistumisen ja erilaisten murrosten myötä. Aika- ja paikkariippumaton työ sinänsä ei ole uusia asia: maailma on aina hereillä, jossakin on aina toimisto, pankki tai kauppa auki ja tehdas pyörimässä. Tieto ja raha liikkuvat napinpainalluksella paikasta toiseen. Ja yhtä tuttua on sekin, että ihmiset tavoittelevat työn, asumisen ja elämisen isoja ja pieniä unelmia. Uutta on se, että tämä tapahtuu yhä tiheämpinä rihmastoina ja ekosysteemeinä: singaporelainen ohjelmoija tekee etätyötä Suomeen, suomalainen Kaliforniaan. Tätä kirjoittaessani LinkedIn ilmoituksissa on lähes 800 suomalaista etätyöpaikkaa.
Mistä puhumme, kun puhumme aika- paikkariippumattomasta työstä?
Monia määrittelyitä liittyy aika- ja paikkariippumattomaan työhön. Selvennän määrittelyitä käyttäen lähteenä mm. Valtionvarainminiseteriön julkaisemaa Monipaikkaisen työn ohjetta. Siinä paikkasidonnainen työ määritellään sidotuksi fyysisesti tiettyyn tilaan esimerkiksi työn luonteen, työvälineiden, asiakkaiden, digitoimattoman aineiston tai muun vastaavan syyn perusteella. Monipaikkaista työtä voidaan puolestaan tehdä tietoverkkojen välityksellä useissa eri paikoissa, kuten toisella paikkakunnalla sijaitsevassa työnantajan yhteiskäyttötilassa tai kotona. Etätyöllä tarkoitetaan muualla kuin työnantajan osoittamissa tiloissa tehtävää työtä ja se on yksi tapa tehdä monipaikkaista työtä. Yksinkertaistaen aika- ja paikkariippumaton työ tarkoittaa työtä, jota voidaan tehdä missä ja milloin tahansa. Yhä useammilla aloilla on mahdollista tehdä töitä etänä, mikä tarkoittaa, että työntekijät eivät tarvitse paikkaa, jossa he voivat työskennellä. Työtä voidaan tehdä omalla kotikonetyöpisteellä, kahvilassa tai erityisissä coworking-tiloissa. Työtä voidaan tehdä liikkuvasti, työskennellen matkoilla, kuten lennoilla, junassa tai autossa.
Edelleen on luonnollisesti myös aikaan ja paikkaan sidottua työtä, jota ei helposti korvata automaatiolla tai roboteilla, kuten esimerkiksi elämää ylläpitävät auttamisammatit. Tulipaloja ei sammuteta etänä, hoivatyössä tarvitaan käsiä ja myötätuntoisia kohtaamisia. Näitäkin on jo korvattu roboteilla, mikä herättää eettisiä kysymyksiä hoidettavana olevan ihmisen esineellistämisestä. Inhimillisiä ja arvokkaita kohtaamisia kehittyneetkään koneet ja kyborgit eivät voi korvata.
Minä olen etuoikeutetussa asemassa voidessani itse melko vapaasti säädellä työn tekemisen paikkaa ja aikaa. Suosituksena on työskennellä 2-3 päivää viikossa työpaikalla. Tätä kirjoittaessani keskiviikkoaamuna meitä on yksikössäni paikalla kolme henkilöä noin 30:sta, eli 90 % meistä on hyödyntänyt mahdollisuuden työskennellä jossain muualla kuin työpaikalla. Samuli Laita on kirjoittanut infrahävikistä, leväperäisestä tilojen käytöstä. Monipaikkaisuuden lisääntyessä tilojen osittaiskäyttö lisääntyy, jolloin työtilat ovat vajaakäytössä. Hän ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi mobiilia monipaikkaisuutta, jota jo tällä hetkellä monet toteuttavat pendelöidessään junalla asuin- ja työpaikkakuntansa välillä. Entä jos monipaikkaisuus ulottuu toiseen maahan, jolloin liikkumiseen kuluva aika olisi käytettävissä työntekoon ja muu aika jäisi perheelle ja palautumiselle?
Monipaikkaisuus muokkaa työ- ja asuinyhteisöjä
Mitä tapahtuu yhteisöllisyydelle silloin, kun moneen viikkoon tai kuukauteen ei tapaa työkaveria työpaikan arkisissa kohtaamisissa? Tuleeko meistä hiljalleen erakoituvia yksintyöskentelijöitä vai löydämmekö uuden yhteisöllisyyden digitaalisesti? Ehkä tämä onnistuu parhaiten digitaalinatiiveiksi kasvaneille, siis ainakin osalle nuorempien sukupolvien edustajista. Toisaalta tällä hetkellä saa lukea uutisia nuorten hyvinvoinnin heikkenemisestä ja lisääntyneistä mielenterveyden ongelmista, joiden taustalla on yksinäistyminen esimerkiksi etäopiskelun myötä. Ihmisen yksi perustarve on yhteisöllisyys, ryhmään kuuluminen ja sen toimintaan täysivaltaisena jäsenenä osallistuminen. Ulkopuolelle jäämistä on verrattu voimakkaaseen fyysiseen kipuun. Miten siis työnteon ja opiskelun motivaatiotekijöistä huolehditaan niin, että yhteisöllisyyden ohella myös pystyvyyden ja autonomian perustarpeet täyttyvät?
Asuinyhteisö muuttuu, kun uusia ihmisiä asettuu asumaan tai poistuu vaikka vain väliaikaisesti. Monipaikka-asujat ovat erilaisissa asukasrooleissa ja tuovat yhteisöön uusia kerrostumia. Yhteisöt huokoistuvat ja monimuotoistuvat, mutta millainen yhteisöllisyys avaisi monipaikkaisille asukkaille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa yhteisön, esimerkiksi asuinkunnan toimintaan silloin, kun ns. vakituinen kotikunta on muualla? Monimuotoutuvassa kuntalaisuudessa voisi olla kyse uudenlaisesta, hallintorajat ylittävästä yhteistyöstä esimerkiksi palveluiden tuottamisessa ja vastaavasti verojen keräämisessä. Kunnissa, joista ollaan joko paljon poissa tai vaihtoehtoisesti ulkokuntalaisena osa-aikaisesti paikalla, haasteena on irrottautua tiukasta kuntarajoihin perustuvasta palvelujen suunnittelusta. Katja Maununaho ja Johanna Lilius ovat tarkastelleet monipaikkaisten asukkaiden arkikäytäntöjä sekä niiden myötä toteutuvia ympäristösuhteita ja kodin tekemistä. Heidän mukaansa monipaikkaiset täydentävät tai kompensoivat eri kodeillaan asumiseen liittyvää hyvinvointia ja arjen hallintaa. Osa monipaikkaistuu kaipuun tai kuulumisen vuoksi, kun taas toisilla tätä elämäntapavalintaa selittää liikkuvuuden tai vapauden itseisarvo.
Omalla kohdallani monipaikkaisuus tarkoittaa enimmäkseen kotisaaren ja kahden kaupungin välillä sukkuloimista. Teen etätyötä lähellä – siis kotona ja vastaavasti lähityötä etäällä 35 kilometrin tai 140 kilometrin päässä kahdelle kampukselle jakautuneessa työyhteisössä. Saariyhteisössämme osallistun tienhoitotalkoisiin, kokouksiin, talvikalastukseen ja erilaisiin vuodenajan mukaan vaihtuviin juhliin, esimerkiksi pääsiäispilkkikisaan ja juhannusjuhlaan. Siksi en koe aika- ja paikkariippumatonta työtä uhkana vaan mahdollisuutena. Monipaikkaisuuden myötä olen yhä enemmän löytänyt omanlaisen elämäntyylin ja -tavan, joka sallii työn ja muun elämän joustavan yhdistämisen. Se on tuonut mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia ja kontakteja sekä antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin tapahtumiin ja toiminnallisiin yhteisöihin. Näen, että monipaikkaisuus tuo uudenlaista dynamiikkaa ja rikastusta työ- ja asuinyhteisöihin. Toisaalta se tuo myös haasteita, koska työ- ja asuinyhteisöjen tulee olla joustavia ja yhteisöllisyyden moninaiset tarpeet tulee huomioida ja yhdistää tehokkuuden ja tuloksellisuuden vaatimuksiin.
Seuraavassa blogissa Kiltit pomot, ilkeät järjestelmät pohdiskelen johtamistyön muutosta ja erityisesti sitä, miten moderni teknologia siihen vaikuttaa. Blogisarja kokonaisuudessaan:
Kovalainen, A., Poutanen, S., Arvonen, J. (2020): Covid-19, luottamus ja digitalisaatio. Tutkimus etätyöstä ja sen järjestymisestä Suomessa keväällä ja syksyllä 2020. Turun yliopisto ISBN 978-951-29-8421
Lehtonen, O. & Kotavaara, O. (2021). Havaintoja ihmisten liikkuvuudesta ja nettomuuttoliikkeestä koronapandemian aikana. Maaseutututkimus, 29(1), 32–59.
Maununaho, K. & Lilius, J. (2021) Kodin merkitykset ja ympäristösuhteet monipaikkaisessa arjessa.
Rannanpää, S. ym. (2022). Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:9.
Rehunen, A., Pitkänen, K., Strandell, A., & Nurmio, K. (2022): Monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen.
Valtiovarainministeriö, valtionhallinnon kehittämisosasto (2021). Monipaikkaisen työn ohje
PsT Pauli Kallio on työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, joka työnsä ja väitöstutkimuksensa myötä on seurannut satoja johtamispolkuja ja kuunnellut työyhteisöjen tarinoita niiden erilaisissa käänteissä ja kipupisteissä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt maatiloilla, rakennuksilla, postissa, teatterissa, terveyskeskuksessa, mielenterveystoimistossa, luokissa ja luentosaleissa sekä viime aikoina enimmäkseen tietokoneen äärellä.
Teologia oli ensimmäinen kolmesta yliopistollisesta koulutusalasta jo antiikin Kreikassa. Aristoteles (384-322 eaa.) kuitenkin nosti teologian kahden muun teoreettisen filosofian oppiaineen – matematiikan ja fysiikan – yläpuolelle ylevän tutkimuskohteen vuoksi. Noina aikoina tieteen keinoin pyrittiin ymmärtämään ja määrittelemään jumaluutta. Ihmisen ymmärrys ympäristöstään sekä luonnon ilmiöistä on parin tuhannen vuoden aikana kuitenkin kehittynyt ja näin ollen myös teologian tutkimus on muuttunut tieteenalan alkuvuosisadoilta. Teologia tieteenä ei ole kadonnut, sillä ihmisen kokemusmaailmassa on edelleen tilaa pyhälle sekä kaipaus jotain itseä isompaa kohti. Teologia tutkii niitä kokemuksia, jotka tässä maailmassa kumpuavat uskonnollisesta maailmankuvasta niin kristillisillä kuin ei-kristillisilläkin tahoilla. Tänä päivänä erilaisten uskontojen ja kulttuurien tunteminen on avainasemassa globaalissa kanssakäymisessä. Teologia avaa näköaloja ihmisen syvimpään minään, syvimpään ihmisyyteen sekä yhteisöllisyyden kaipuuseen. Millainen on uskontojen maailma, joka sekä yhdistää että erottaa; tuo rauhan ja julistaa sotia; antaa elämälle ja kuolemalle tarkoituksen, ja saa ihmiset määrittelemään toisensa kuuluviksi joko ‘meihin’ tai ‘niihin’?
Miksi siis teologiaa? Vaikkapa näistä syistä:
1. Teologia on tiede, joka tutkii ihmisen kokemuksia pyhästä.
Pyhä on jotain itselle merkityksellistä ja itseä suurempaa, jotain mitä kohti haluaa pyrkiä. Mutta kuinka tätä oikein tutkitaan? Pitääkö sitä tutkia?
Se, mikä on pyhää minulle, ei ole sitä välttämättä muille tai kovin monelle. Käytännöllisen teologian tutkimus pyrkii selvittämään tämän päivän uskonnollisuutta ja siinä vallitsevia trendejä, sukupolvikokemuksia sekä sitä, mitä ihmiset tätä nykyä pitävät pyhänä. Yleisen teologian käytännöllinen teologia keskittyy pääasiassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenten kokemuksiin uskosta ja uskonnollisuudesta. Tämä oppiala avaa näkymän ihmisen sisimpään ja kirjoittaa auki sitä, mikä meitä pohjimmiltamme liikuttaa, koskettaa ja lohduttaa. Näistä teemoista voit oppia lisää Johdatus käytännölliseen teologiaan (2op).
Ortodoksinen kirkko sanoittaa pyhää ja kokemusta pyhästä tradition ja teologien kautta. Kuinka kirkkoisät sanoittivat yksityistä ja yleistä pyhää? Mitä se on ja mihin ihmisen pitäisi pyhän tavoittelussamme suunnata? Näihin teemoihin pääset syventymään Patristiikan (3op) opintojaksolla.
Pyhän kokemus ei kuitenkaan kuulu yksin kristityille, vaan on maailmanlaajuinen kokemus ja ilmiö. Mihin maailma uskoo ja mikä voikaan olla pyhää? Uskontotieteet on oppiala, joka tutkii ja avartaa ymmärrystä siitä, minkä ihminen voi kokea pyhänä ja auttaa käsittämään sitä, miksi se, että joku toinen rikkoo sinulle pyhiä asioita suututtaa tai raivostuttaa. Näihin kysymyksiin etsitään vastausta Maailman uskonnot (4op) -opintojaksolla.
2. Itä kohtaa lännen ja ymmärrys kasvaa
Erilaiset maailmankatsomukset eivät ole yksin yksilöiden tai siviiliyhteisöjen välisiä jännitteitä, vaan aiheuttavat laajoja ja vakavia konflikteja, kuten Venäjän ja Ukrainan sota osoittaa. Idän ja lännen vastakkaisuus on valtapolitiikkaa, mutta sen jakolinjat näkyvät myös kirkoissa. Miksi Venäjän ortodoksinen kirkko siunaa sotaa ja miksi länsimaissa sekä ortodoksiset että muut kirkkokunnat sanoutuvat irti tästä siunauksesta? Onko siunaus sama Venäjällä ja Euroopassa? Kuinka ortodoksinen kirkko on rakentunut ja mitkä ovat sen historialliset suhteet valtaan?
Itä-Suomen yliopiston Teologisella osastolla itä kohtaa lännen. Ortodoksista ja läntistä teologiaa opiskelevat teologit opiskelevat samoissa tiloissa ja jossain määrin samoilla kursseillakin. Teologiaa tehdään rinnakkain sekä itäisen että läntisen tradition jatkumossa. Voimme ymmärtää toisiamme vain tietämällä ja tutustumalla traditioihin ja käytäntöihin. Teologiassa itä voi kohdata lännen – mutta mitä näillä rajoilla tapahtuu, mistä rajat muodostuvat ja kuinka ne voidaan ylittää yhteistä hyvää etsien? Idän ja lännen rajalle voi sukeltaa muun muassa Itä-Suomen yliopiston Teologisen osaston East meets West -blogissa sekä Ortodoksisuus Karjalassa ja Suomessa (3op), Johdatus ortodoksisuuteen ja Venäjän kirkon historiaan (4op) ja Ekumeniikka ja uskontodialogi (2op) -opintojaksoilla.
3. Valta, politiikka ja uskonto ovat kiinnostava yhdistelmä.
Joissain maissa ja kulttuureissa valtaa, politiikkaa ja väkivaltaa ajetaan uskonnon avulla, toisissa taas uskonnot pyritään tukahduttamaan. Kristilliset yhteisöt eivät juurikaan loista vallan huipulla, vaan jostain syystä ne koetaan ennemminkin uhaksi kuin mahdollisuudeksi. Onkin varsin mielenkiintoista, että Raamattu on maailman varastetuin, salakuljetetuin ja vainotuin kirja, eikä maailman historiassa ole toista aikakautta, jolloin kristittyjä olisi vainottu yhtä ankarasti ja kovin ottein kuin nyt. Vaan mikä tekee Raamatusta niin vaarallisen kirjan, että sen maahantuojia ja myyjiä on rangaistava, ja omistajia vainottava?
Raamattu on kristillisten kirkkojen yleisesti hyväksymä uskonelämän ylin auktoriteetti. Kun kyse on kuitenkin samasta kirjasta, niin kuinka kirkkokuntia on niin monta ja miksi kirkkokunnat tulkitsevat samoja tekstejä niin erilaisilla tavoilla ja onko jokin niistä oikeassa? Voiko Raamatun ymmärtää oikein?Tieteellinen raamatuntutkimus ei ota kantaa siihen, miten Raamattua maailmassa tulkitaan, vaan tutkii erilaisten metodien ja menetelmien avulla sitä, mistä koko kirjassa oikeastaan on kyse. Jumalaa ei näissäkään tutkimuksissa tavoitella. Mikä Raamattu siis oikeastaan on ja mitä siinä sanotaan? Näihin kysymyksiin ja Raamatun saloihin on mahdollista päästä sisään Uuden testamentin tutkimus (5op) sekä Vanhan testamentin tutkimus (4op) -opintojaksoilla. Kaikupohjaa näiden ilmiöiden ymmärtämiselle voi hakea myös Teologisen etiikan (2op) opintojaksolta, jossa pohditaan tarkemmin sitä maailmankuvaa, mitä kristillinen maailma pyrkii – ainakin teoriassa – noudattamaan.
4. Kulttuuri on kehittynyt sekä lännessä että idässä kirkkojen ansiosta ja myötävaikutuksella.
Klassiset taiteet, kuten maalaus- ja musiikkitaiteet, kehittyivät ja kukoistivat nimenomaan kirkkojen siipien suojissa vastaten kirkon tarpeisiin, mutta myös kristillisen elämän inspiroimina. Kristillinen maailmankuva ja värisymboliikka leimaa muun muassa keskiajan taidetta niin voimallisesti, ettei kyseisen aikakauden maalaustaidetta voi tulkita tai ymmärtää ilman teologian ja kirkollisen elämän syvällistä tuntemusta. Tämä huomio nousi keskeiseksi 2000-luvun taitteessa ranskalaisissa yliopistoissa, kun taidehistorian yliopisto-opiskelijat eivät ymmärtäneet taidehistorian kurssin analysointitehtävän maalausten värimaailman, asemoinnin ja kuvattujen esineiden symbolitasoja. Perimmäiseksi syyksi osoitettiin sekularisoituneen politiikan päätös poistaa uskonnon opetus peruskouluista 1900-luvun loppupuolella. Kuinka nykyinen sivistys-, koulutus- ja kulttuurimaailma on rakentunut? Missä määrin kirkot ovat edistäneet tai hidastaneet oppineisuuden leviämistä?
Itäisen kristikunnan kirkkotaide on tunnistettavaa ja länsimaisesta kulttuurista katsottuna varsin erilaista. Mitä ikonit ovat ja miksi niitä on olemassa? Miten ortodoksinen kirkkomusiikki on kehittynyt ja mistä se ammentaa ääni- ja tekstimateriaalinsa? Politiikasta, kulttuurista ja koulutuksesta opit lisää Ortodoksisen kirkkomusiikin opintojaksoilta Johdatus ortodoksiseen kirkkomusiikkiin (2op), sukelluksen ikonien maailmaan tarjoaa Ikoniteologia (2op), ja koulutuksen ja politiikan näkökulmiin pääset tutustumaan Moderni uskonnollisuus (3op) sekä Euroopan uskonnollinen kenttä (3op) opintojaksoilla.
5. Vahva kirkollinen vaikutus kulttuuriin niin kalenterivuoden kuin populäärikulttuurinkin saroilla.
Kirkolla on ollut asemansa myös sosiaalisten suhteiden normittajana aina sääty-yhteiskunnasta avioliiton sisäisiin asioihin. Mihin kaikkeen läntinen kirkko on pyrkinyt valtaansa ulottamaan? Mikä kaikki nykyään yksityisyyden piiriin luettava on kuulunut aiemmin kirkoille? Tästä lisää muun muassa opintojaksolla Kristikunnan historia myöhäiskeskiajalta tähän päivään (4op).
Tänä päivänä kirkkojen asema normien määrittelijänä on länsimaisessa kulttuurissa surkastunut. Kuitenkin meitä ympäröi edelleen vahva kirkollinen vaikutus niin kalenterivuoden kuin populäärikulttuurinkin saroilla. Uskonnollisuus, uususkonnollisuus ja uskonnottomuus ovat yksilöiden henkilökohtaisia valintoja, mutta esimerkiksi viikkorytmi, arkipyhät ja monet uskontoon liittyvä tavat ja perinteet pitävät pintansa – esimerkiksi suomalaiset saavat lähtökohtaisesti jopa 10 lisävapaapäivää (tai pyhäkorvauksilla maksettavaa työpäivää) arkipyhiksi nimettyinä kirkkovuoden päivinä uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Populäärikulttuuri puolestaan ammentaa uskonnollisesta aineksesta niin elokuva- kuin musiikkiteollosuudessakin. Kaiken tämän keskellä ihmiset kuitenkin edelleen etsivät kokemusta pyhästä ja merkityksellisestä yhteydestä johonkin itseä suurempaan sekä toisiin samoin kokevaan. Näistä teemoista saat tietää lisää Maailman uskonnot (4op) sekä Moderni uskonnollisuus (3op) opintojaksoilla.
Teologia ei ole enää vain jumaluusoppia. Teologian tutkimuskenttä on laaja ja ajankohtainen, ja teologisen tiedon avulla on mahdollista ymmärtää tämänpäivän fanaattisia ilmiöitä kaikkialla maailmassa. Uskontoja ja hengellisyyttä ei voida sulkea pois ihmisten kokemuskentästä, vaan sitä voi ja kannattaa tutkia ja tarkastella metodien ja validien aineistojen valossa.
Kirjoittaja Kaisa Puustinen on eksegetiikkaan hurahtanut Itä-Suomen yliopiston Teologisen osaston soveltavien opintojen ja jatkuvan oppimisen yliopistonlehtori. Hänen teologin ura alkoi avoimessa yliopistossa vuonna 2001. Tähän mennessä polku on kulkenut maisteroitumisen, pappisvihkimyksen sekä tohtorintutkinnon kautta.
The first time I heard the sentence ”Everyone says they’ll stay at first, but they all leave” was during my first month in Finland. I had just arrived in Joensuu as an international student in English Language and Culture master’s program, eager to experience the beautiful nature and unique culture of this country. As I spoke with a kind Finnish woman who helps international students find accommodations, I expressed my love for the city and my hope to stay for a while. But her words left me with a feeling of uncertainty and doubt.
As I continued my studies, I met many international students who left immediately after graduation, confirming that woman’s words. At the time, my only concern was that it was difficult to form lasting friendships since everyone seemed to leave as soon as they graduated.
However, soon it was my turn to face the harsh reality of the job market in Joensuu. I applied for internships and summer jobs to gain experience and develop my Finnish language skills. But all the replies were rejections, with the reason being that they needed an employee fluent in Finnish. I was disappointed, but I knew it would be difficult to find internships in Joensuu and I didn’t have high expectations.
It was then that I decided to speak with my professor about the matter and seek his advice. He suggested that I look for internships outside of Finland, which was not what I wanted to hear. I had just arrived and wanted to learn about the country’s work culture and the way things were done. If I had to leave without any work experience in Finland, what was the point of coming here?
My professor reassured me that there was still hope, so I clung to that hope. Eventually, I found a summer job at acafé in Koli national park that helped me with my Finnish language learning and formed a sense of belonging to the country and its people. The owners of the café are a local couple that had difficulty finding workers, so they broadened their search and interviewed the international students as well. Although there were a few challenges in the beginning, everyone found a way to effectively communicate with each other and it resulted in one of the best work communities I have had the opportunity to be part of. Some of us have even stayed close after the summer and found friendship within the work community but many of my friends were not as lucky and had to leave the country to find work.
At gatherings with my university friends, the main topic is where to go next. Some of the people who arrived with me in Joensuu have already left, even though there is still one more semester left in their studies. Some have already planned for internships and jobs outside of Finland. The feeling of hopelessness and disappointment can be overwhelming, causing many to leave before they even get the chance to experience all that Finland has to offer. Despite all a few of us are still planning to stay in the region.
The University of Eastern Finland offers a limited number of traineeship positions specifically for international students. UEF Trainee Programme has been organized three times, and while the number of trainee positions has remained the same, the number of applicants has tripled. As a result, in 2022, it took a surprisingly long time to process the applications.
Although I was fortunate enough to get a trainee position, many of my friends and capable students did not and for most of us this was the only chance we got in finding an internship without being fluent in the Finnish Language.
Despite the challenges and uncertainties, a great deal has changed in the past year. Through my traineeship at the Center for Continuous Learning at UEF, I learned about an important project they are working on. Talent Hub Eastern Finland project aims to identify the skills of international students, recognize their past experiences, and help them find internships and employment in the region where there will be a shortage of workers in the near future.
Although the application process is still underway, just knowing that a group of people has put all their energy into helping international students find work and make a home in this beautiful place is heartwarming.
My journey has been full of challenges and doubts, but I am grateful for the people who have helped me along the way. I have learned that finding a home is not just about a physical place but also about the people and the sense of belonging they provide and the way they welcome you into their communities. I may not know what the future holds, but I am optimistic that it will be better as long as there are people who care about beautiful eastern Finland and people who want to make a home in it.
Shima Garousi UEF Trainee at the Center for Continuous Learning
