huhtikuu 2015 - Jatkuva oppiminen

30 huhtikuun, 2015

Ihana lämmin uimavesi, mutta miten välttyä vatsanväänteiltä?

Viime kesä toi Suomessa esille uuden ilmiön, uimavesivälitteiset epidemiat. Kesä oli lämmin, mikä lisäsi uimarantojen suosiota. Parhaimpina päivinä rannat ruuhkautuivat ja ihmiset viihtyivät pitkiä aikoja uimarannoilla ja lämpimässä uimavedessä. Vilkkaimman sesongin aikaan heinä-elokuussa THL sai lukuisia ilmoituksia, joissa uimaveden epäiltiin johtaneen uimareiden sairastumisiin. Media kiinnostui aiheesta ja kirjoitti vastaavanlaisista epäilyistä eri puolella Suomea.

Uimavesivälitteiset epidemiat kuuluvat Valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) nojalla raportoitaviin epidemioihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että uimavesivälitteisen epidemian epäilystä on tehtävä ilmoitus kansalliseen elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden raportointijärjestelmään. Kesän 2014 aikana järjestelmään tehtiin 15 ilmoitusta, joista suurin osa liittyi uimiseen yleisellä uimarannalla. THL:n asiantuntijat olivat mukana avustamassa kuntien terveydensuojeluviranomaisia epidemiaepäilyjen hoitamisessa. Kesän jälkeen kuntien terveydensuojeluviranomaisten laatimien selvitysraporttien perusteella uimavesi- tai uimarantaympäristöihin liittyviksi epidemioiksi luokiteltiin lopulta 8 tapausta, joissa arvioiden mukaan sairastui noroviruksen aiheuttamaan ripuli- ja oksennustautiin lähes 1500 henkilöä.

Miten epidemioita voi syntyä?

Perinteisesti jätevesipäästöjä on pidetty merkittävimpinä uimavesien saastuttajina. Viime kesän epidemiat kuitenkin osoittivat, että uimavesi ja uimarantaympäristö voivat saastua myös uimarannalla käyvien ihmisten oman toiminnan seurauksena. Ripuli- ja oksennustaudin aiheuttava norovirus ei ole luonnon eläimistä peräisin eikä virus myöskään lisäänny vesissä vaan ihmiset toimivat noroviruksen lähteenä. Tartunnan saattoi siten saada saastuneen uimaveden välityksellä tai esimerkiksi WC-käynnin jälkeen huonon käsihygienian seurauksena.

Epidemioiden ehkäiseminen on mahdollista

Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat säännöllisesti uimaveden laatua ja valvonta perustuu uimavedestä tehtäviin mikrobiologisiin tutkimuksiin. Jos uimaveden laatu huononee, yleisölle tiedottamista on lisättävä uimarannoilla ja suurempien uimarantojen osalta myös uimarantatoimijoiden verkkosivuilla. Uimarannan käyttäjien vastuulla on seurata tiedottamista ja toimia annettujen ohjeiden mukaan sekä käyttäytyä itse niin, ettei levitä taudinaiheuttajia uimarantaympäristöön. Ripuli- ja oksennustaudin aikana on syytä välttää uimista. Tulevaa uimakautta ajatellen on myös tärkeää, että uimarannan peseytymis-, pukeutumis- ja WC-tilat olisivat asianmukaisesti hoidettuja ja varusteltuja ja että niitä myös käytettäisiin vastuullisesti. Lisäksi uimarin on aina muistettava, että uimavesi ei ole juomakelpoista. Tästä vanhempien on hyvä puhua lapsille.

Viime kesän epidemioista on otettu oppia. Tulevaa uimakautta varten THL ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ovat yhteistyössä lisänneet terveydensuojeluviranomaisille suunnattua ohjeistusta ja koulutusta. Se ei kuitenkaan yksinomaan riitä vaan jokaisen uimarannan käyttäjän on muistettava myös oma vastuunsa terveyshaittojen ehkäisemisessä.

Kirjoittaja, FT Outi Zacheus, toimii erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Vesi ja terveys -yksikössä. Hänen erityisosaamisalanaan on talous- ja uimavesien laatu ja hän vastaa juomavesi- ja uimavesidirektiivien edellyttämistä raportoinneista Euroopan komissiolle direktiivien edellyttämien aikataulujen puitteissa, edustaa Suomea Brysselissä uimavesidirektiivin asiantuntijaryhmässä sekä toimii THL:n vesi ja terveys –yksikön vesiepidemioiden seurantaryhmässä, jonka tehtävänä on avustaa kuntien terveydensuojeluviranomaisia vesiepidemioiden selvittämisessä.

Uimavesiepidemioita ja muita ajankohtaisia ympäristöasioita käsitellään Kuopiossa 28.5.2015 järjestettävillä Valtakunnallisilla 36. ympäristöterveyspäivillä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen https://aducate.uef.fi/koulutuskalenteri/hae_v2?id=OTQyMDE1NzcxMDUyMQ

22 huhtikuun, 2015

Ratkaisukeskeinen terapia

Ratkaisukeskeinen psykoterapia on Suomessa vakiintuneen aseman saanut lyhytterapiamenetelmä, joka kehitettiin 70-luvulla USA:ssa ja joka soveltuu käytettäväksi niin yksilö- kuin pari- ja perhe- ja ryhmäterapiassa. Menetelmä soveltuu kaikenlaisten psykiatristen ja sosiaalisten ongelmien hoitoon. Sitä on käytetty menestyksellisesti mm. depression, ahdistushäiriöiden, lasten ja nuorten psykiatristen ongelmien, päihdeongelmien, syömishäiriöiden, itsetuhoisuuden ja ihmisten välisten ristiriitojen hoidossa.

Menetelmän nimi on harhaanjohtava. Termi ”ratkaisukeskeinen terapia” luo helposti mielikuvan keskustelusta, jossa terapeutti keksii ratkaisuja asiakkaansa ongelmiin. Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei kuitenkaan ole kyse siitä, vaan pikemminkin asiakkaiden voimauttamisesta, inspiroimisesta ja rohkaisemisesta löytämään itse ratkaisuja ja ulospääsyteitä ongelmiinsa.

Ratkaisukeskeinen terapia lasketaan ns. postmoderneihin terapiamenetelmiin, mikä tarkoittaa, että kielellä ja sillä miten asioita sanotetaan nähdään olevan suuri merkitys sille, miten ongelmat syntyvät ja miten ne ratkeavat tai lakkaavat olemasta ongelmia. Terapian keskeinen tavoite ei ole niinkään ymmärtää ongelmia ja niiden perimmäisiä syitä, vaan ohjata keskustelua hyödyllisten kysymysten avulla siten, että asiakkaan tulee mahdolliseksi nähdä vaikeaksi kokemansa elämäntilanne uudessa toiveikkaammassa ja ratkaisujen löytymisen kannalta hyödyllisemmässä valossa.

Terapialle asetetaan konkreettinen tavoite

Ratkaisukeskeinen terapia onkin korostetun tavoitelähtöinen terapiamuoto. Asiakkaan kanssa pyritään jo ensimmäisessä istunnossa neuvottelemaan terapialle mahdollisimman konkreettinen tavoite.

Terapeutti kysyy asiakkaalta tyypillisesti sellaisia tavoitetta kartoittavia kysymyksiä kuin ”Mikä olisi sinusta hyvä tulos tästä keskustelusta?” ”Jos tästä terapiasta olisi sinulle apua, niin mikä olisi toisin kun terapia päättyy?” Ajatuksena on, että mitä konkreettisempi tavoite terapialle voidaan asiakkaan kanssa asettaa, sitä todennäköisempää on, että tuo tavoite voidaan terapian avulla saavuttaa.

Ratkaisukeskeisen terapian painopiste on yleensä tulevaisuudessa

Monissa perinteisissä terapioissa käytetään paljon aikaa asiakkaan elämän tapahtuminen ja menneisyyden ihmissuhteiden läpikäymiseen. Ratkaisukeskeisessä työskentelytavassa keskustelun painopiste on yleensä pikemminkin tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. On kuitenkin huomattava, ettei menneisyyden kokemuksista keskusteleminen ole ratkaisukeskeisyydessä mikään kielletty puheenaihe. Menneisyydestä puhutaan asiakkaiden kanssa joskus paljonkin, mutta menneisyyden kokemukset pyritään näkemään pikemminkin selviytymiskokemuksina kuin ongelmien perimmäisenä syynä; koettelemuksina, joista asiakas on selviytynyt ja mahdollisesti oppinut jotakin sellaista, mikä voi auttaa häntä voittamaan nykyiset ongelmansa.

Ben Furman

Blogin kirjoittaja on psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen terapian kansainvälisesti tunnettu opettaja. Hän on yksi Lyhytterapiainstituutin perustajista ja on kirjoittanut useita kirjoja ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta ja ratkaisukeskeisen psykologian laajemmasta käytöstä mm. lastenkasvatuksessa ja työyhteisöjen hyvinvoinnin edistämisessä. Hänen kirjojaan on käännetty 20 kielelle.

Haku Aducaten Ratkaisukeskeiseen psykoterapeuttikoulutukseen on käynnissä. Lisätietoja ja hakeminen täällä http://www2.uef.fi/fi/psykoterapeuttikoulutus/ajankohtaista

10 huhtikuun, 2015

Opiskelu työn ohella – faktaa vai fiktiota

Tämän päivän työelämä suitsuttaa jatkuvaa muutosta, uuden oppimista, elinikäistä oppimista, joustavuutta, kokonaisuuksien hallintaa, luovuutta, innovatiivisuutta, osaamisen päivittämistä… ja tästä kaikesta pitäisi vähintään innostua, jos ei nyt ihan rakastaa. Mihin se sitten useimmiten johtaa? No tietysti opiskeluun työn ohessa. Jokainen aikuisopiskelija tietää sen, että kun on antanut opiskelulle pikkusormen, se vie koko käden. Ja vaikka välillä kuinka päättää, että nyt en opiskele mitään, niin kohta jo surffailee esimerkiksi avoinyliopisto.fi –tietokannassa tai aikaisempien opinahjojen (esim. aducate.fi) sivuilla. Etsien joko lyhyempiä täydennyskoulutuksia tai pidempiä opintokokonaisuuksia. Miksi, oi miksi sitä laittaa itsensä tiukille työn ohessa? Miksi ei vain laittaisi työpäivän päätteeksi ovea kiinni ja harrastaisi liikuntaa? Tai kulttuuria?

Mutta kun uuden oppiminen on vain niin kivaa. Ja palkitsevaa. On hienoa huomata uusia näkökulmia, saada uusia oivalluksia,lukea lukemattomia kirjoja ja artikkeleita. Kyseenalaistaa omat ajatukset tai toimintatavat. Nähdä metsää puilta tai päinvastoin. Keskustella opiskelukaverin kanssa joko livenä tai verkossa. Saada tukea ja tsemppiä omaohjaajalta tai opinto-ohjaajalta siinä vaiheessa, kun ei oikein jaksaisi. Ja kun saa tehtävän palautettua tai opintosuoritusmerkinnän, saati sitten todistuksen, voi sitä onnen ja helpotuksen tunnetta. Työkin saa uutta merkitystä, kun on oppinut jotain uutta.

Aikuiskoulutus voi olla myöspäätoimista ja tavoitteellista

Ja jos muu elämäntilanne antaa myöten, on mahdollista jäädä myös opintovapaalle. Siinä on tietyt ehtonsa työssäoloajan suhteen ja työnantajan on myös oltava myötämielinen. Mutta kannattaa tutustua Koulutusrahaston hyviin sivuihin, jossa voi laskea mm. oman aikuiskoulutustuen määrän. Ja miettiä sen jälkeen, voisiko opiskelu hetken aikaa olla myös päätoimista ja tavoitteellista. Aikuiskoulutustukea saa myös avoimen yliopisto-opetuksen tai yliopistollisen täydennyskoulutuksen opintoihin. Koulutusrahastosta voi hakea myös ennakkopäätöksen, mikäli vasta harkitsee päätoimisen opiskelun mahdollisuutta. Se ei maksa kuin pienen tekemisen vaivan ja olemassa olevan opinto-oikeuden, jonka saa meiltä myös ennakkopäätöstä hakiessa.

Oppimisen palkitsevuus

Toinen tutkinto työn ohessa on loppusuoralla. Työn ohessa opiskelu on ollut itselläni ”sivutoimisesti päätoimista” siitä alkaen, kun aloitin työurani. Välillä opiskellen pieniä osaamisen täydentämiseen liittyviä opintoja ja välillä pidempiä kokonaisuuksia. Ja toteutan nyt aikuisopiskelijan unelmaa – opintovapaata. Vaikka opintovapaa on vasta alussa, jo nyt on ihana rauha keskittyä miettimiseen, kirjoittamiseen, pohtimiseen ja tähän hetkeen. Vaikka säntillisesti opiskelen, teen välillä myös muuta – urheilen, tapaan ystäviä, hoidan kotia. Ajattelu vaatii tilaa, kuten on sanottu. Kannattaa kuunnella itseään, tehdä itselle sopivia valintoja ja muistaa, että elämä on tässä ja nyt. Ja tosiaan, se kolikon toinen puoli – oppimisen palkitsevuus – voittaa aina opiskelustressinkin, oli sitten töissä tai ei.

Leila Saramäki

Kirjoittaja on opintovapaalla (1.4.-2.6.2015) oleva Aducaten kohta valmistuva opinto-ohjaaja.

9 huhtikuun, 2015

Istuminen tappaa – ERGGI ehkäisee

Päätetyöskentely sitoo ihmisen paikoilleen, ja valitettavan usein vielä istuma-asentoon. Jo aiemminkin on oltu tietoisia päätetyön staattisen luonteen ja yksipuolisten liikkeiden aiheuttamista rasitusvaivoista, jopa –vammoista, mutta uusimpien tutkimusten mukaan istuminen itsessään heikentää terveyttämme ja tappaa ennen aikojaan!

Enää ei siis riitä, että vapaa-ajalla juostaan tai liikutaan muuten, ja pyritään sillä kompensoimaan työn yksipuolisuus. Toki vapaa-ajan kuntoilu on tärkeää, mutta se ei yksin riitä istuma-työn haittoja vähentämääni. Arkiliikunta ja kevytkin istumisen katkaiseva liikkuminen lisää terveyshyötyjä.

Ergonomialla on perinteisesti pyritty keventäminen työtä, mikä usein on käytännössä tarkoittanut sitä, että työssä liikkuminen on vähennetty minimiin. Kaikki tarvittava välineistö on tuotu käden ulottuville ja moni ajelee pyörillä varusteluilla tuoleilla pienetkin välimatkat työtilassa.

Ihminen on luotu liikkumaan ja toimimaan, sillä evoluutiomme aikana se on ollut hengissä säilymisen edellytys. Vikkelät jalat ja vahvat kädet ovat taanneet ruoan saannin ja pääsyn vihollista karkuun. Koko elimistömme on rakentunut niin, että pysyäkseen toimintakykyisenä se tarvitsee liikettä ja liikuntaa. Eikä vain lihasten ja luiden, vaan myös aivotoiminnan kannalta liikunnalla on suuri merkitys. Liikkuminen edistää oppimista.

Meidän on omaksuttava uusi tapa ajatella ja uusi tapa toimia. Terveytemme ei tule kestämään päätteen jatkuvaa tuijottamista yhtäjaksoisesti päivästä ja vuodesta toiseen. Varsinkin, jos sama jatkuu vielä työpäivän jälkeenkin. Työtä tulee rikastaa vaihtoehtoisilla, aktiivisilla työtehtävillä. Mikäli se ei ole mahdollista, on päätetyötä tauotettava. Työympäristöä ja työpistettä on hyvä muokata sellaiseksi, että se itsessään aktivoi työntekijää liikkumaan. Esim. tulostimen ja materiaalien sijoittaminen toiseen huoneeseen voi suoda muutaman terveyttä edistävän askeleen työpäivään. Yksin jo se, että osa työstä tehdään seisten, vaikuttaa aineenvaihduntaan ja vaikuttaa positiivisesti. Sähköisesti säädettävien päätepöytien hinnat ovat alentuneet huomattavasti viime vuosina, joten sellaisen hankkiminen on pieni satsaus työkykyyn. Aina ei tarvita edes säädettävää työpöytää, vaan on mahdollista rakentaa erillinen seisomatyöpiste, jota käytetään vuoroin istumatyöpisteen kanssa.

Jokaisen työpaikan ergonomia rakentuu yksilöllisesti työtehtävät, -tilat ja välineet huomioiden. Paras asiantuntija oman työnsä kehittämiseen on motivoinut, omasta hyvinvoinnistaan kiinnostunut työntekijä itse. (Toki hän tarvitsee ohjausta ja neuvoja siitä, mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota.) ERGGI-toiminta on Itä-Suomen yliopiston kehittämä uudenlainen toimintamuoto, jolla edistetään työhyvinvointia näyttöpäätetyössä. ERGGI on työntekijä, joka tunnistaa tyypilliset kuormittavat työasennot ja yksipuoliset työtehtävät ja osaa ohjata työkavereitaan muuttamaan ne ergonomisimmiksi. ERGGI muistuttaa arjessa liikkeen tärkeydestä ja on itse kävelevä esimerkki sanan varsinaisessa merkityksessä! ERGGI on saanut Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkin jo vuonna 2009. ERGGI-toiminnan vaikutuksia on tutkittu yliopistolla ja tulokset ovat olleet lupaavia: mm.henkilöstön niska-hartiaseudun kivut ja oireilu vähenivät. ERGGI-toiminta soveltuu erityisesti ehkäiseväksi ja taloudelliseksi hyvinvointitoiminnaksi, sillä ERGGI on työpaikalla aina tarvittaessa ja vähentää työterveyshuollon asiantuntijoiden palveluiden tarvetta.

Suunnittelija
Merja Mäkitalo,
Avoin yliopisto,
Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate