Avainsana: coach

Ei-tietämisen-position tarkoituksena on, että valmentaja ei anna valmiita vastauksia. Näin valmennettava voi itse oivaltaa mikä olisi hyödyllistä eteenpäin pääsemiseksi.

Oivallus syntyy eri tavalla kuin loogisesti pähkäilty ajatus ratkaisusta. Oivalluksen on väitetty syntyvän eri aivojen osissa kuin loogisesti pähkäillyt ajatukset ratkaisuista. Aivan kuin oivallus muhisi ja yllättäen purskahtaisi tietoisuuteemme. (Oivalluksista muutama ajatus täällä). Oivallus vapauttaa enemmän energiaa, mikä näkyy aivokuvantamisen välineillä. Valmentaja auttaa valmennettavaa asian ratkaisemisessa ja parhaimmillaan  oivalluksen syntymisessä. Tämän takia valmentamista on myös kutsuttu oivalluttamiseksi.

Jos antaa tilaa valmennettavan oivalluksille, niin valmentajalle jää tehtäväksi kuunteleminen. Kuuleminen ja kuunteleminen ovat eri asioita. Voi kuulla, mutta ei välttämättä kuuntele. Kuulo on aisti, joka perustuu sisäkorvan kuuloreseptoreista lähtevien impulssien vaikutukseen keskushermostoon. Kolme toisiinsa niveltyvää välikorvan pikkuluuta (vasara, alasin ja jalustin) välittävät äänivärähdyksiä tärykalvosta sisäkorvaan kuuloreseptoreihin. Voin siis kuulla, mutta en kuuntele. Kuunteleminen on päätös; kuuleminen tapahtuu joka tapauksessa. (Kuuntelemisen eri tasoista juttu Hesarissa.) Valmentaja voi tutkia valmennuskeskustelua LG-menetelmän (Listening Guide) avulla. Tällöin nauhoitettu valmennuskeskustelu kuunnellaan neljään kertaan. Jokaisella kierroksella kuunnellaan eri asioita (tarina, oma responssi ja reaktiot, minä-tarina, muut-tarina). Näin valmennuskeskustelua tutkienvalmentaja voi parantaa kuuntelemisen taitoa.

Asiakkailta kysyessäni mistä he tietävät jonkun heitä kuuntelevat, he vastaavat katsekontaktista, nyökyttelystä ja tarkistamisesta. Kuuntelemiseen siis yleensä liitetään katsekontakti, vahvistavat nyökkäykset ja kysymykset Käsitinkö oikein? Kuunteleminen ei ole samaa mieltä olemista tai viestin sisällön oikeaksi vahvistamista. (Voi siis kuunnella ja olla eri mieltä.) Kuunteleminen mahdollistaa kuulluksi tulemisen tunteen. Tunteen, että joku ottaa minut tosissaan. Insoo Kim Berg ja Peter De Jong suosittelevat, että valmentaja käyttää samoja sanoja kuin valmennettava, kun hän tarkistaa ymmärtäneensä kuulemansa oikein. Tämä vahvistaa kuulluksi tulemisen tunnetta. Ja kuten edellisessä blogissani kirjoitin, valmentajan tarkoituksena on tarkastella asiaa valmennettavan viitekehyksestä, ei omastaan. Tällöin valmentaja ei suodata kuulemaan omasta viitekehyksestä eli hän ei tee tulkintoja tai muokkaa kuulemaansa omien kokemuksiensa tai käsitteistön mukaiseksi.

Kuunteleminen on myös taitoa olla hiljaa ja “sietää” hiljaisuutta. Insoo Kim Berg ja Peter Szabo kertovat arvostavansa hiljaisuutta. Ja kuten Neenan mainiosti kirjoittaa, niin valmentajan tekemä tulkinta hiljaisuudesta voi olla merkittävä. Onko hiljaisuus merkki siitä, että valmennuskeskustelu ei toimi? Vai merkki siitä, että kysymys herätti valmennettavassa syvällistä pohdintaa?

Kuunteleminen edellyttää uskoa asiakkaan mahdollisuuksiin. Jos emme usko asiakkaalla olevan taitoja, tietoja tai voimavaroja eteenpäin pääsemiseksi, niin tarjoamme omia ajatuksiamme. Jos osaamme kuunnella, niin arvostamme. Jos arvostamme, niin uskomme asiakkaaseen. Uskomme vaikuttaa havaintoihimme. Käytännössä tämä tarkoittaa istä, että valmennuskeskustelun aikana huomaamme valmennettavalla olevan voimavaroja ongelman ratkaisemiseksi ja tavoitteen saavuttamiseksi. Valmentaja uskoo valmennettavallaan olevan tarvittavat taidot, kyvyt ja osaaminen ratkaista esillä oleva ongelma. Valmentaja voi myös kehittää tietoisuutta omista uskomuksistaan. Tietoisuutta voi kehittää mm. meditaation, tietoisuustaitojen ja mindfulnessin avulla.

Ratkaisukeskeisen kuuntelemisen (ei-tietämisen-asenne, arvostus) mahdollistaa asiakkaan edistymisen, taitojen, tietojen, voimavarojen, myönteisten poikkeuksien, tavoitteiden, muutostoiveiden ja unelmien bongaamisen. Valmentajan huomatessa ja sanoittaessa nämä asiat, valmennettava tulee niistä (vielä paremmin) tietoiseksi. Ja tämä mahdollistaa ratkaisupuheen ja ratkaisujen rakentamisen. Kuuntelemisen tarkoituksena on päästä sisälle asiakaan viitekehykseen ja saada tietoa asioista, jotka vievät ratkaisujen rakentamista eteenpäin. Peter De Jong ehdottaa, että ratkaisukeskeisessä kuuntelemisessa keskitytään tärkeisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Tällöin valmentaja suuntaa huomionsa asiakkaalle tärkeisiin asioihin, se estää valmentajaa arvottamasta mikä on asiakkaalle hyvää ja tarpeellista ja se estää liian aikaista ongelman ratkaisun yrittämistä.

Kun valmentaja kuuntelee ei-tietämisen-positiosta, niin hänelle jää kysymykset. Kysymykset ovat tärkeitä sekä aivojen että työn mielekkyyden ja työntekijän itseohjautuvuuden kannalta. Millaisia kysymyksiä valmentajan sitten käytännössä tulisi esittää? Valmentaja esittää avoimia ja tarkentavia kysymyksiä kuten miten, mitä, kuka ja missä. Miksi-kysymystä vältetään, koska se voidaan tulkita uhkaksi. Aivojen näkökulmasta uhkaa kannattaa välttää, kun tahtoo synnyttää eteenpäin vievää vuorovaikutusta. Valmentajan esittämistä kysymyksistä ja valmentajan vastauksista syntyy prosessi, jota voidaan kutsua ratkaisujen rakentamiseksi.

Kirjoittaja: Arttu Puhakka, ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisökouluttaja, arttu.puhakka@uef.fi, @arttucoach, arttupuhakka.com

Ks. mm.

Terveyskirjasto kuuloaisti ja kuuloluut.

The Aha Moment. The Cognitive Neuroscience of Insight. John Kounios, Mark Beeman.

Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. 2008. Peter De Jong, Insoo Kim Berg. Lyhytterapiainstituutti.

Brief Coaching for Lasting Solutions. 2005. Insoo Kim Berg, Peter Szabo.

Using Socratic Questioning in Coaching. Michael Neenan. J Rat-Emo Cognitive-Behav Ther (2009) 27:249–264.

The Listening Guide for coaching: exploring qualitative, relational, voice-centered, evidence based methodology for coaches. 2010. Christine Woodcock. Coaching: An International Journal of Theory, Research and Practice Volume 3, Issue 2, 2010.

Ratkaisupuhe on valmentajan ja valmennettavan välistä keskustelua asioista, joiden valmennettava haluaa elämässään muuttuvan sekä keinoista, joiden avulla voi saada kyseiset muutokset tapahtumaan. – Insoo Kim Berg, Peter de Jong

Töissä tämä voi tarkoittaa esimiehen ja työntekijän tai kahden työtoverin välistä keskustelua työhön liittyvästä tavoitteesta ja keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. Tässä tapauksessa toinen henkilöistä on valmentajan roolissa ja toinen valmennettavan.

Ratkaisupuheen tukeminen on määrätietoista työtä ratkaisujen etsimiseksi valmennettavan esittämään ongelmaan. (Toki on tilanteita, joissa valmennettava ei tahdo etsiä ratkaisua ongelmaan, vaan hänelle riittää sosiaalinen tuki eli teetä ja sympatiaa.) Vahvistaessaan ratkaisupuhetta valmentaja pyrkii selvittämään millaista valmennettavan elämä on ongelman ratkettua ja kuinka valmennettava on aikaisemmin onnistunut vastaavia ongelmia ratkaisemaan.

De Jongin ja Bergin mukaan “ratkaisupuhe on lääkettä voimattomuuden tunteelle”. Se siis luo voiman tunnetta. Voimaantuminen on mielentila, jota valmennettavan (itse tuottama) ratkaisupuhe vahvistaa. Valmennettava siis itse vahvistaa voiman tunnettaan. Ja tätä kautta on mahdollista vaikuttaa valmennettavan sisäiseen motivaatioon kuten aikaisemmassa blogissani kirjoitin.

Valmennettava voi aloittaa valmennuskeskustelun tuomalla esille ongelman, jonka hän havainnut työpaikassaan tai elämässään, mutta hän ei osaa määrittää tavoitetta. Tällöin ratkaisukeskeinen valmentaja (esimies tai kollega) pyrkii selvittämään mitä valmennettava toivoo ongelman tilalle. Tässä muutama pelkistetty esimerkki ongelmasta ja asiasta, jota sen tilalle toivotaan:

Lapsi kaivaa nenää. – Lapsi oppisi käyttämään nenäliinaa.

Aivastetaan ilman, että suuta peitetään. – Aivastetaan hihaan tai nenäliinaan.

Sisäistä kilpailua osastojen välillä. – Enemmän osastojen välistä yhteistyötä.

Haitallisia juoruja. – Selvitetään huhun todenperäisyys.

Eivät soita potentiaalisille asiakkaille. – Uskaltaisivat soittaa potentiaalisille asiakkaille ja osaisivat myydä.

Ongelmasta tehdään tavoite kysymyksien avulla. Mitä toivot ongelman tilalle? Kuvittele, että asia ratkeaa, miten asiat ovat eri tavalla kuin nyt? Valmentaja esittää kysymyksiä ja aivan erityisiä kysymyksiä, jotka tukevat ratkaisupuhetta. Valmennuskeskustelun alussa voi tulla paljon “ongelmapuhetta”. Ongelmapuhe kuitenkin vain tuottaa ongelmia. Tällöin valmentaja kuuntelee “ongelmapuheen”, mutta ei vahvista sitä. Valmentajan kannattaa  edetä hitaasti, jotta voisi edetä nopeasti (Insoo Kim Berg). Käytännössä valmentajan pitää kuunnella valmennettavaa riittävästi, jotta valmennettavalla tulee tunne kuulluksi tulemisesta. Ratkaisukeskeisen kuuntelemisen tarkoituksena on, että valmentaja ja valmennettava ”siirtyvät” pelaamaan samalle puolelle verkkoa ongelmaa vastaan. Vasta tämän jälkeen valmentaja voi kysyä mitä valmennettava toivoo ongelman tilalle ja päästään ratkaisupuheeseen. Shazerin mukaan hyödyllisin tapa avata ovi ratkaisujen löytämiseksi on pyytää asiakasta (valmennettavaa) kertomaan kuvaus siitä kun ongelma on ratkennut. Ratkaisupuhe tuottaa ratkaisuja.

Ongelmapuhe tuottaa ongelmia. Ratkaisupuhe tuottaa ratkaisuja.

Ratkaisukeskeinen kuunteleminen edellyttää siirtymistä ei-tietämisen-positioon (not-knowing-position). Tämä tarkoittaa sitä, että valmentajalla ei ole valmiita vastauksia valmennettavalle. Ratkaisukeskeinen valmentaja ei ratkaise asiakkaan ongelmia hänen puolestaan, vaan auttaa valmennettavaa ratkaisemaan esille nostamiaan ongelmia. Ei-tietämisen-positio tarkoittaa omien ennakkokäsityksien, olettamuksien ja ideoiden siirtämistä syrjään valmennuskeskustelun ajaksi, jotta voisi sitä viitekehystä, josta asiakas näkee tilanteen tai asian. Tämä voi olla alussa vaikeaa.

Eräs coach-koulutukseen osallistunut tuttavani oli aikaisemmin tottunut kertomaan oman mielipiteensä. Hän kuvasi ei-tietämisen-position vaikeutta. Hän kertoi kuinka vaikeaa oli pitää oma suu kiinni, vaikka omassa mielessä pyöri monta ideaa ja ratkaisua asiakkaan ongelmaan. Ei-tietämisen-position tarkoituksena on antaa toisen ajatuksille tilaa, ei omille. Tuttavani on vähitellen harjaantunut kysymään enemmän kuin antamaan valmiita vastauksia. Valmentaja ei ole tieteellinen valmennettavan asiakkaan ongelmaan. Valmentaja onasiantuntija siinä, kuinka hän perehtyy asiakkaan tapaan ajatella ja miten löytää asiakkaan tekemät havainnot, jotta valmennettava voi itse niitä hyödyntää luodessaan itselleen tyydyttävämpää elämää tai päästäkseen tavoitteeseen. Asiakas on asiantuntija. Näin vastarinta vähenee ja katoaa.

Ei-tietämisen-positiosta lähtevä keskustelu voi olla hyödyllistä. Eräs tuotannon esimies kertoi, että aikaisemmin työtekijät lähestyivät häntä sanoilla “Hei pomo, meillä on ongelma, mitä tehdään?” Esimies harjoitteli valmennuskeskustelua ja kuvasi sen hyötyä. Ongelmia oli edelleen, mutta työntekijät lähestyivät esimiestään uudella tavalla “Hei pomo, meillä on ongelma, mutta miula on idea kuinka se ratkaistaan!”

Ei-tietämisen-positio ei edes on tasavertainen tilanne, koska asiakas on asiantuntija ja valmentaja tietämätön ratkaisuista. Minua on monesti helpottanut, kun en “tiedä liikaa” asiakkkaan tilanteesta. Toki pyrin tilaajan toivomaan tavoitteeseen, mutta en tahdo “kuulla liikaa” valmennettavasta henkilöstä tai ryhmästä. Tällöin mieleeni ei synny odotusarvoja, olettamuksia tai ennakkokäsityksiä, jotka haittaisivat ratkaisupuheen synnyttämistä. Monesti ns. “änkyräasiakkaaksi” tituuleratut valmennettavat ovat ihmisiä, joita vain harmittaa, huolestuttaa tai turhauttaa ja jotka kykenevät tuottamaan ratkaisupuhetta.

Muut positiot ovat auktoriteetti/asiantuntija ja vertainen. Ratkaisukeskeinen valmentaja voi kuitenkin siirtyä eri positioiden välillä. On tilanteita, jolloin valmentaja voi antaa faktatietoa (auktoriteetti/asiantuntija) valmennettavalle ja sitten kysyä ei-tietämisen- positiosta “mitä tästä ajattelet, miten tämä vaikuttaisi tilanteeseesi?”.  Ei-tietämisen- positio voi myös tarkoittaa erilaisten vaihtoehtojen esittämistä. Tällöin valmennettava valitsee itselleen hyödyllisimmän vaihtoehdon valmentajan esittämistä vaihtoehdoista. Valmennuskeskustelun lähtökohtana on ei-tietämisen-position, vaikka keskustelussa valmentaja voi hyödyntää eri positioita.

Ei-tietämisen- positiosta toimiminen edellyttää uskoa valmennettavaan ja valmennettavan kuuntelemisesta.

Kirjoittaja: Arttu Puhakka, arttu.puhakka@uef.fi, @arttucoach, arttupuhakka.com

Ks. mm.:Hirvihuhta, Litovaara. 2003. Ratkaisun taito. Tammi.

Jong, Berg. 2008. Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. Lyhytterapiainstituutti Oy

Coert F. Visser. 2013. The Origin of the Solution Focused Approach. International Journal of Solution Focused Practices. 2013. Vol 1.

Shazer. 1995.Ratkaisevat erot. Vastapaino.

Berg, Szabó. 2005.Brief Coaching For Lasting Solutions.

Solution Focused Bried Therapy. Bannink. J Contemp Psychother (2007) 37:87–94

Brief Family Therapy Center: http://www.sfbta.org/bftc/steve_de_shazer_insoo_kim_burg.html

Valmennuskeskustelu on työväline ihmisten auttamiseen ja johtamiseen. Valmentaja esittää kysymyksiä ja niiden avulla auttaa valmennettavan saamaan oivalluksen kuinka hän etenisi esille nostamassaan asiassa. Valmennuskeskustelua voi käsitellä esimerkiksi tulevan myyntitapahtuman järjestämistä, työyhteisön luottamuksen vahvistamista tai konepajan materiaalivaraston siivoamista. Valmentajana voi toimia myös esimies tai kollega. Näin valmentamisen menetelmistä voi olla hyötyä myös arkisissa työpäivissä, kun keskustellaan tavoitteista, tavoitteiden saavuttamisesta tai ongelmien ratkaisemisesta.

Valmentajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on valmennettavan ratkaisupuheen lisääminen ja vahvistaminen. Jos valmennettava on montun pohjalla ja jos valmennettava toivoo sieltä pois, niin valmentajan tehtävävänä on auttaa löytämään oikea reitti ylös ja pois montusta.

Ratkaisukeskeisen valmennuskeskustelun osasia on monia: tavoitteen määritteleminen, tavoitteen kirkastaminen, innostuksen ja uskon vahvistaminen, myönteisten poikkeuksien etsiminen, toimintaan suuntautuminen sekä edistymisen, onnistumisen ja voimavarojen huomaaminen.

Valmennuskeskustelusta voi tulla kokoelma ”temppuja” mikäli valmentaja ei ole sisäistänyt toimintaa ohjaavia periaatteita. Näitä periaatteita ovat mm. ratkaisupuheen vahvistaminen, omista ennakkokäsityksistä luopuminen, ei-tietämisen-position hyödyntäminen, ratkaisukeskeinen kuunteleminen ja usko valmennettavan voimavaroihin ratkaista itse omia ongelmiaan sekä ratkaisukeskeinen tapa käsitellä ongelmia.

Valmennuskeskustelun osasien ja periaatteiden tarkoituksena on synnyttää hyvää valmennuskeskustelua, jotta valmennettava pääsisi eteenpäin kohti tavoitettaan.

Valmennuskeskustelu ja sisäinen motivaatio

Edellä mainittuja periaatteita toteuttava keskustelu voi synnyttää oivalluksia sekä tuottaa kokemuksen autonomiasta ja kompetenssista. Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteorian mukaan autonomia ja kompetenssi ovat kaksi sisäisen motivaation tekijää. Autonomia tarkoittaa sitä, että voi säädellä vapaasti omaa toimintaansa. Valmennuskeskustelussa tämä tarkoittaa sitä, että valmennettava itse päättää miten etenee tai eteneekö ollenkaan. Valmentajan tehtävävä on vastuullistaa valmennettava omista päätöksistään.

Kompetenssi on tunnetta ja kokemusta siitä, että osaa ratkaista ongelmia ja kykenee etenemään. Valmentajan keskeinen tehtävä on tukea ratkaisupuhetta ja auttaa oivalluksen syntymistä. Yleensä valmennettavat tietävät ratkaisun ongelmaansa, vaikka eivät valmennuskeskustelun alussa sitä vielä tiedäkään (että siis tietävät ratkaisun).

Kolmas tekijä on yhteenkuulumisen tunne. Valmennuskeskustelun ollessa oikein onnistunut, voi syntyä kohtaaminen (josta siis tulevissa blogeissa).  Valmennuskeskustelu vahvistaa valmentajan ja valmennettavan yhteenkuuluvuuden tunnetta, koska he pelaavat samalla puolen verkkoa ongelmaa vastaan. Parhaimmillaan he ovat tiimin jäseniä, joilla on omat roolinsa ja tehtävänsä ja jotka vuorollaan sparraavat toisiaan tavoitteita kohti. Tämän takia valmentava työote sopii erityisen hyvin esimiestyöhön ja tiimityöhön. Näin myös sisäisen motivaation kolmas tekijä voi tulla mukaan keskusteluun. Jos näin käy, niin valmennuskeskustelu voi koskettaa valmennettavan sisäistä motivaatiota.

Kirjoittaja: Arttu Puhakka, ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisökouluttaja, arttu.puhakka@uef.fi, @arttucoach, arttu.puhakka.com

Ks. mm.:

Kirsi Piha ja Liisa Poussa. 2012. Dialogi – Paremman työelämän puolesta. Talentum.

Berg, Szabo. Brief Coaching for Lasting Solution.

Berg, De Jong. Ratkaisukeskeisen psykoterapian oppikirja. Lyhytterapia instituutti.

Deci Edward L. and Richard M. Ryan. Self-determination theory. Handbook of theories of social psychhology 1, 2011: 416-433.

 As we all know, everybody is interested in carrying out their own ideas for solution, rather than blindly following someone else’s ideas. The steps they make must make sense to them before they are willing to invest their time and energy to make necessary changes.” -Insoo Kim Berg, Peter Szabó

Niinpä niin, tahdomme tehdä päätöksiä omista asioistamme ja asioista, jotka kuuluvat vastuullemme. Kuvittele seuraava tilanne. Esimiehesi marssii luoksesi, keskeyttää työskentelysi ja kertoo havaitsemastaan ongelmasta (joka liittyy tekemisiisi). Hän selittää kuinka paljon ongelmasta ja toiminnastasi on haittaa työpaikalle ja samaan hengenvetoon antaa yksityiskohtaiset ohjeet kuinka sinun pitää toimia.

Kuvittele toisenlainen tilanne. Työskentelet omalla työpisteelläsi. Esimiehesi koputtaa työpisteesi oven karmiin. Käännyt ja viitot esimiehesi sisään. Esimiehesi kertoo, että hän haluaa keskustella kanssasi havaitsemastaan ongelmasta ja kysyy, että olisiko nyt hyvä hetki? Nyökkäät ja vastaat myöntävästi. Esimiehesi kertoo havaitsemastaan ongelmastaan ja tiedustelee sinulta mitä sinä asiasta ajattelet. Kerrottuasi ajatuksesi esimiehesi kysyy mitä mielestäsi asiassa pitäisi tapahtua ja miten asiassa kannattaisi edetä. Keskustelu esimiehesi kanssa etenee, ja koet hänen arvostavan sinun ajatuksia ja osaamistasi. Keskustelun aikana huomaat kuinka ongelman ratkaisemisesta olisi sinulle itsellesi hyötyä. Saat ahaa-elämyksen ja keksit kuinka asiassa kannattaa edetä ja mikä on roolisi asiassa. Tunnet onnistuvasi kun keksit asiaan ratkaisun. Sovit esimiehesi kanssa kuinka asiassa edetään ja mitä teet asian eteen.

Kumpi olisi sinulle mielekkäämpi tapa hoitaa työasioita?

Oivalluttaminen

En voi opettaa kenelläkään mitään, voin vain saada heidät ajattelemaan. – Sokrates

Me saamme työtehtäviä hoidettaviksi ja ongelmia ratkaistavaksi. On asioita ja tilanteita, joissa emme voi vaikuttaa asian etenemiseen tai kuinka se hoidetaan – onhan työpaikan toimintaohjeet ja lainsäädäntö noudatettavana. Mutta jos olisi myös tilanteita, joissa me itse voisimme vaikuttaa ongelman ratkaisemiseen tai kuinka asia hoidetaan tai kuinka tavoite saavutetaan, niin kokisimmeko olevamme vielä enemmän osaavia, arvostettuja ja tarpeellisia palasia palapelissä? Ja siten olisimmeko innostuneempia ja saisimmeko enemmän aikaan? Veikkaan, että kyllä.

”Our standard practices for improving performance involve techniques that are largely ineffective at helping others: giving advice, solving problems… To maximize our effectiveness as leaders, it’s time to give up second guessing what people’s brains need and becoming masters of helping others think for themselves. The best way is by defining solutions rather than problems… Pivotal to all this is the art of enabling other people to have their own insights. Once people have their own insights, our job as quiet leaders is to provide the encouragement, ongoing support and belief in people…” –David Rock

Kuten Rock oivallisesti kirjoittaa oivalluttaminen on esimiestyöskentelyn keskeisiä taitoja, jos tahdotaan saada työntekijöiden silmät loistamaan. Oivallus vapauttaa paljon energiaa, joka näkyy ilmeissä ja eleissä. Taitava esimies ohjaa vapautuneen energian ongelman ratkaisemiseen ja asian edistämiseen. Työntekijä kokee arvostusta, saa kokemuksen onnistuneesta ongelman ratkaisemisesta ja innostuu edistämään asiaa. Toki oivalluttaminen ei ole pelkästään esimiesten tehtävä, vaan kollegat voivat edistää toistensa oivalluksien syntymistä. Ongelman ratkaiseminen ei aina ole helppoa ja suoraviivaista, mutta se on palkitsevaa niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Kirjoittaja

Arttu Puhakka, ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisökouluttaja, arttu.puhakka@uef.fi, @arttucoach (Tw), arttupuhakka.com