Kokonaisvaltainen pedagogiikka – kokonaisvaltaista oppimista kokonaisvaltaisista ilmiöistä

Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus toteuttaa Kasvatuksen ammattilainen ruokakasvattajana täydennyskoulutuksen kevätlukukaudella 2022 ja 2023. Koulutus kytkeytyy Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (KOKOAVA) -hankkeeseen, jota rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö ja joka hankkeen nimen mukaisesti tarkastelee ruokakasvatusta kokonaisvaltaisesti.

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oppiminen perustuu käsitykseen oppimisen ja ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Kokonaisvaltainen oppiminen kytkeytyy sosio-konstruktivistiseen tiedonkäsitykseen, jossa on keskeistä tiedon rakentuminen kielellisessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Oppimisen monikanavaisuus on myös tärkeää, sillä on tunnistettu, että oppimistyylitkin ovat moninaisia. Kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa oppimiseen (holistic approach to learning) ajatellaan, että oppiminen tapahtuu monipuolisten aistikokemusten avulla, oppijalle merkityksellisissä omakohtaisissa konkreettisissa kokemuksissa, joissa yhdistyvät sekä kognitiiviset, emotionaaliset, keholliset että sensoriset kanavat.

Myös oppimisen kohteet ovat laaja-alaisia – kohteena eivät ole ainoastaan akateemiset taidot tai yksittäiset oppisisällöt, vaan vaikkapa ajattelun taidot, oman toiminnan ohjaamisen taidot, sosiaaliset taidot, tunteiden tunnistamisen ja säätelyn taidot sekä omaan hyvinvointiin liittyvä osaaminen.

Kokonaisvaltainen pedagogiikka vastaa kokonaisvaltaiseen oppimiskäsitykseen

Kokonaisvaltainen pedagogiikka sitoutuu käsitykseen oppijasta aktiivisena, oppivana ja kehittyvänä toimijana ja opettajasta aktiivisena kehittymisen ja oppimisen fasilitaattorina. Keskeistä on opettajan ymmärrys siitä, kuinka yksilön ja ryhmän oppimisprosessi etenee ja kuinka opettaja mahdollistaa tai helpottaa oppimista. Pedagogisten toimintojen tavoitteet asetetaan oppimisprosessille ja oppimisen tulos muotoutuu tässä prosessissa.

Oppimista tapahtuu sekä opettaja- että oppijalähtöisesti. Oppimisaktiviteettien ja eheytettyjen oppimisprosessien aikana toiminnan johtajuus voi vaihdella. Huolimatta siitä, kuka on tehnyt aloitteen toiminnalle ja kuka sitä johtaa, oppijoilla on oikeus tuoda oma osuutensa toiminnan sisältöön ja toiminnan etenemiseen osallisuuden periaatteiden mukaisesti. Tämä on yksi kokonaisvaltaisen pedagogiikan perusperiaate ja vastaa edellytykseen osallisuutta vahvistavasta pedagogiikasta.

Kokonaisvaltainen pedagogiikka edellyttää myös pedagogiikan suunnittelun tarkastelua uudella tavalla

Tavallisesti pedagogiikan ja opetuksen suunnittelussa on painottunut se, mitä opettaja tekee etukäteen ja miten hän ennakoi ja organisoi oppimistilanteita. Tämä onkin tärkeä osa suunnittelua. Kuitenkin suunnittelussa tulisi pohtia vahvemmin sitä, kuinka toimintaprosesseja suunnitellaan yhdessä lasten kanssa. Weckström ym. (2021) on mallintanut osallisuuden työkalua lasten ja aikuisen yhteiseen toimintaan varhaiskasvatuksessa. Muotoiluajattelua soveltava Design orientoitunut pedagogiikka (DOP) johdattaa opettajan ja oppijat yhdessä tutkivaan oppimiseen perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kontekstissa.

Oppijalähtöisten prosessien suunnittelussa voi hyödyntää lapsikeskeisen palvelumuotoilun prosessia, kuten muotoiluajatteluun pohjaavassa ja lasten osallisuuden huomioivassa kokonaisvaltaisessa Lapset ruokailua kehittämässä -työkalussa on tehty. Kasvatuksen ammattilainen ruokakasvattajana täydennyskoulutuksessa perehdytään tarkemmin juuri tähän työkaluun ja pohditaan sen soveltamista omaan työhön.

Kokonaisvaltainen pedagogiikka edellyttää myös ymmärrystä käytäntöjen arkkitehtuurista

Käytäntöjen arkkitehtuurin teoriassa (Theory of practice architectures) huomio kohdistuu yhtäältä käytännön järjestelyihin toiminnan mahdollistajana tai rajoittajana ja toisaalta käytänteiden taustalla vallitsevaan ajatteluun, uskomuksiin ja käsityksiin. Keskiöön nousevat käytetyt käsitteet (sayings) kulttuurisen ajattelun ja toiminnan ohjaajina. Toisaalta käytäntöihin liittyvät myös materiaaliset ja ohjaukselliset resurssit, jotka voivat nousta laadukkaan pedagogiikan (doings) esteeksi. Kolmantena tekijänä on yhteenkuuluvuus ja merkityksellinen, vastavuoroinen vuorovaikutussuhde opettajien ja oppijoiden kesken (relatings). Käytäntöjen arkkitehtuurin teoriaa voidaan soveltaa myös pedagogiikan kehittävään arviointiin. (Salamon et al. 2016.)

Kokonaisvaltainen pedagogiikka haastaa opettajan kasvatusajattelua, koska lähtökohtana on ajatus, että oppiminen tapahtuu monissa päivän eri tilanteissa, ei ainoastaan toiminta- tai oppituokioilla. Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja sulauttaa oppijalähtöisiä ja opettajajohtoisia lähestymistapoja tavoitteellisesti ja tietoisesti päivän eri tilanteisiin. Oppimistilanteita ovat niin etukäteen suunnitellut tuokiot kuin spontaanit tilanteet ja kaikki päivän toiminnot, kuten ruokailu, ulkoilu ja erityisesti varhaiskasvatuksen kontekstissa leikki.

Opettajalla on oltava kuitenkin monitieteistä tutkimuspohjaista tietoa eri sisällöistä ja aiheista – muutoin spontaani tilannekohtainen soveltaminen ei ole mahdollista. Opettajalla tulee olla myös ymmärrys siitä, kuinka oppimisprosessi etenee ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat, jotta oppisen johtaminen ja lasten tarkkaavuuden suuntaaminen on johdonmukaista.

Usein käytänteitä ohjaavat erilaiset säädökset ja ohjeet, jotka itsessään saattavat muodostua esteiksi laadukkaalle pedagogiikalle. Käytänteisiin saattaa sisältyä myös rutiineja ja instituutiolähtöisiä tapoja, joita tulee tarkastella kriittisesti ja kysyen: onko olemassa olevat säännöt tarpeen ja voisiko tilannetta organisoida toisin?

Opettajan sensitiivinen vuorovaikutus ja myönteisen ilmapiirin kannattelu tukee oppijoiden sitoutumista ja toimintaan kiinnittymistä oppimisprosessin eri vaiheissa suunnittelusta toiminnan toteutukseen ja sen arviointiin. Reflektioon perustuvan kehittävän arvioinnin avulla niin oppijat kuin opettajakin tekevät näkyväksi omakohtaisen ymmärryksensä opitusta asiasta ja tulkinnan siitä, kuinka tämä uusi ymmärrys yhteisössä muodostui. Kun oppijat ovat itse mukana opitun arvioinnoissa, vahvistuu heidän toimijuuden tunteensa. Kokonaisvaltaisen pedagogiikan tuloksena syntyy myös kriittisiä oppijoita.

Titta Kettukangas on kasvatustieteen, erityisesti varhaiskasvatuksen tohtori ja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa varhaiskasvatuksen yliopistonlehtorina.
Hän toimii yhtenä kouluttajana Kasvatuksen ammattilainen ruokakasvattajana  täydennyskoulutuksessa.

Kuvat.: Pixabay ja Creative commons

Hulluus ja rumpsuttelu

Savonlinna tunnetaan ennen muuta Oopperajuhlistaan ja eteläsavolaisena kesäkaupunkina. Etelä-Savon maakuntastrategian kärjiksi on valittu ruoka, metsä ja vesi, jotka istuvatkin hyvin Savonlinnan tunnusmerkeiksi. Ne ovat myös hyvinvoinnin tekijöitä. Kuluvana vuonna paikkakuntaa nosti esille Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku, Saimaa-ilmiö, joka avasi Savonlinnan ja koko Saimaan alueen kuvaa maailmalle. Hakuprosessin iskulauseeksi muodostui elämisen taito (the art of living). Tätä nykyä Savonlinnaan ja Punkaharjuun yhdistetään myös hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer, joka oli yksi Saimaa-ilmiön sytyttäjistä. Hän yhdistää hotelliyrityksessään ruuan, metsän ja veden omaleimaisella tavalla.

Saimi Hoyer piti kannustuspuheenvuoron Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMKin hallinnoiman Koulutusportti -hankkeen järjestämässä webinaarissa lokakuussa. Verkkotilaisuuden tarkoituksena oli konkretisoida Savonlinnan seudun tulevaisuuden kehityskulkuja, skenaarioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi yrittäminen ja eläminen alueella muodostuu.

Saimi Hoyerin puheenvuorossa toistui kolme asiaa: hulluus, rohkeus ja sitoutuminen. Hulluus voi olla käyttövoima ja luovasti hullu näkee mahdollisuuksia sielläkin, missä muut näkevät pelkkiä uhkia. Saimin omakohtaiset kokemukset yrittämisen alkutaipaleelta vahvistivat tätä ajatusta. Hulluus onkin tarpeen, jos yrittäjänä aikoo selättää tulevaisuuden skenaarioiden työvoimapulan, palvelujen karkaamisen ja väestön ikääntymisen Savonlinnan seudulla.

Hulluus Saimin kokemusten mukaan voi tarkoittaa sitäkin, että sitoutuu tekemään pelkäämättömästi töitä omien tavoitteidensa eteen. Sen vastapainoja on paikallisten suussa kulkeva ”rumpsuttelu”. Tehdään kesä hullun lailla töitä ja muu aika rumpsutellaan eli ollaan jouten.  Hulluus vaatii silloin rinnalleen rohkeuden. Rohkeuden puolustaa omia näkemyksiään ja ja rohkeutta olla välittämättä valtaviran mielipiteistä.

Sitoutuminen Saimin ajatuksissa tarkoittaa paitsi sitoutumista tavoitteisiin myös sitoutumista paikallisuuteen ja alueeseen. Juuret johonkin paikkaan synnyttävät tunteen ja tunne intohimon. Tunne liittyy yhteisöllisyyteen ja siihen, että haluaa kuulua johonkin. Paikallisuus on aina myös tarinoita ja tarinat kantavat. Mutta tarinat eivät synny ilman ihmisiä. 

Voisitko sinä tehdä oman tarinasi Savonlinnassa? Ota hulluus käyttöön ja rumpsuttele välillä.

Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus JOK on parin vuoden ajan tehnyt töitä Savonlinnan alueen oppimisen ekosysteemin rakentamiseksi. Etelä-Savo maakuntana on korkeakoulutuksen maakunta joten alueen osaamistarpeisiin on kyllä vastaajia. Saimi Hoyer puhui rihmastosta; siitä miten hyvät ideat leviävät pinnan alla sienirihmaston kaltaisessa verkostossa ja aika-ajoin rihmastosta putkahtaa esille hyviä, konkreettisia projekteja. Onko Savonlinnan alueella määrästä huolimatta riittävästi sellaisia rihmastoja, jotta oikeasti uutta voi syntyä? Voiko karvalaukkualueelle syntyä suppilovahveromatto? Mistä pölähtelevät aivan uudet itiöt?

Savonlinnan alue huutaa uusia ihmisiä katsomaan jo olevia mahdollisuuksia uusin silmin ja kertomaan eteenpäin vieviä tarinoita. Voisitko sinä tehdä oman tarinasi Savonlinnassa? Ota hulluus käyttöön ja rumpsuttele välillä – hyvinvointiin tarvitaan molemmat ja niille on tilaa Savonlinnassa!

Seija Okulov
Suunnittelija / Jatkuvan oppimisen keskus