Terveystaloustieteen osaamiselle on kasvava kysyntä eri sote-sektoreilla

Olen valmistunut terveystaloustieteen maisteriksi 2019 ja valmistuttuani lähdin tekemään terveystaloustieteen väitöskirjaa Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella projektitutkijana. Tutkimustyön ohessa tein opetustehtäviä ja kiinnostuin opetuksen kehittämisestä, joten aloitin yliopistopedagogiset opinnot väitöskirjatutkimuksen ohessa. Vuoden 2021 alusta lähtien olen työskennellyt yliopisto-opettajana ja terveystaloustieteen maisteriohjelman HOPS-ohjaajana. Opetan terveystaloustieteen perusopintokokonaisuudessa sekä maisteriohjelmassa.

Terveystaloustieteen perusopinnot ovat sivuaine Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa ja 26 opintopisteen laajuinen perusopintokokonaisuus on suoritettavissa kokonaan verkko-opintoina myös avoimen yliopiston kautta. Terveystaloustieteessä opitaan tarkastelemaan terveydenhuollon toimivuutta taloustieteen käsitteistön ja teorioiden avulla. Lisäksi tarkastellaan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän organisointia taloustieteen näkökulmasta ja perehdytään hoidon ja palvelujen taloudelliseen arviointiin. Opinnot soveltuvat niin sosiaali- ja terveysalalla jo toimiville asiantuntijoille kuin muillekin alasta kiinnostuneille. Perusopintojen suorittamisen jälkeen alemman korkeakoulututkinnon suorittanut opiskelija voi hakeutua terveystaloustieteen maisteriohjelmaan. Tiesitkö, että ainoastaan Itä-Suomen yliopistossa voit opiskella terveystaloustiedettä pääaineena?

Terveystaloustieteen osaamiselle on tällä hetkellä kasvava kysyntä työelämässä ja nämä kolme opintojaksoa tarjoavat näkemystä siitä millaisten asioiden ääreen terveystaloustieteen opinnot voivat urapolkua ohjata. Terveystaloustieteen soveltamisalueisiin ja toimintaympäristöön tutustuttava opintojakso SOTE-talous (MOOC) terveystaloustiede1 op, terveystaloustieteen peruskäsitteisiin perehdyttävä Terveystaloustieteen perusteet 4 op sekä taloudellisen arvioinnin keskeisiin kysymyksiin pureutuva Hoidon ja palvelujen taloudellinen arviointi sosiaali- ja terveydenhuollossa 5 op.

Terveystaloustieteen perusteet 4 op on tärkeä opintojakso sekä tutkintotavoitteisille opiskelijoille että työelämään sote-sektorilla uutta näkökulmaa ja ymmärrystä kaipaaville asiantuntijoille. Opintojaksopalautteissa nouseekin usein esiin uudenlainen tapa ajatella, mikä kumpuaa taloustieteen soveltamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän tarkastelussa ja toiminnan arvioinnissa. Opiskelijoiden palautteiden perusteella muun muassa ymmärrys yhteiskunnallisista sosiaali- ja terveyspoliittisista asiakokonaisuuksista, sote-palveluiden taloudellisesta järjestäytymisestä, terveydenhuollon toteutumisen oikeudenmukaisuudesta ja henkilöstöresurssien käytöstä on opintojakson myötä lisääntynyt.

Tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen

Terveystaloustieteessä opiskellaan taloustiedettä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Opinnot ovat osin matemaattisia ja tilastotieteen osaaminen on tarpeen, mutta opintoihin kuuluu myös paljon soveltamista ja tieteenalan tutkimuksessa on myös teemoja, joita voi lähestyä laadullisesti tai monimenetelmällisesti. Esimerkiksi vaikuttavuustutkimuksessa myös laadullisin menetelmin voidaan saada arvokasta lisätietoa yksilöiden näkökulmasta. Lukion pitkä matematiikka antaa jo todella hyvät valmiudet ja tärkeää pohjaosaamista terveystaloustieteen opintoihin. Kriittisen ajattelun, tiedonlukutaidon ja tieteellisen kirjoittamisen kehittyminen ovat tärkeitä osaamistavoitteita terveystaloustieteen opinnoissa.

Terveystaloustiede sopii mielestäni erityisesti maailmanparantajille, sillä tavoitteena on yhteiskunnan hyvinvoinnin maksimointi ja sen oikeudenmukainen jakautuminen. Terveystaloustieteen alalla yksi parhaita puolia on sen antamat monipuoliset mahdollisuudet urapolkujen suhteen ja terveystaloustieteen asiantuntijuuden yhdistäminen muihin kiinnostuksen kohteisiin. Terveydenhuollon taustaiset opiskelijat tuntevat parhaiten palvelujärjestelmän haasteet käytännössä ja voivat yhdistää tähän taloustieteen analyyttisen ajattelun. Farmasian taustaiset terveystaloustieteilijät taas voivat suunnata esimerkiksi lääketeollisuuteen. Tilastotieteen tai datatieteen opinnot yhdistettynä terveystaloustieteeseen ovat hyödyksi niin tutkijan uralle tähtäävälle kuin erilaisiin analyytikon tehtäviin. Datan käsittelytaito ja terveystaloustieteen substanssiosaaminen ovatkin vahva yhdistelmä. Kaikkiaan mahdollisuudet ovat hyvin laaja-alaiset ja opinnot voivat toimia myös suunnanmuuttajana.

Itseäni tutkimuksellisesti kiinnostavat erityisesti ikääntyneiden hyvinvointi ja palvelut sekä vaikuttavuus- ja implementointitutkimus. Muistisairauksia sairastavat ikääntyneet ovat väestöryhmä, jonka edunvalvonta on usein muilla, ja siksi onkin erityisen tärkeää, että yhteiskunnallisesti teemme päätöksiä, jotka huomioivat myös tämän ryhmän hyvinvoinnin.

Innostun ja nautin opiskelusta, sillä se on yleisesti mieltä ja ajattelua avartavaa. Terveystaloustieteen opiskelusta ja opettamisesta olen innostunut, koska aiheet ovat ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä. Työn ohella opiskelen tällä hetkellä Itä-Suomen yliopiston monialaisessa ja monitieteisessä Welfare, Health and Management (WELMA) -tohtoriohjelmassa ja väitöskirjan on tavoitteena valmistua parin vuoden sisällä. Myöhemmin haaveena on jatkaa tutkimusta iäkkäiden hyvinvointiin liittyen, laajentaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja opiskella pedagogisia opintoja.

Terveystaloustieteen opiskelu

Terveystaloustieteen opinnot on suunniteltu jatkuvan oppimisen hengessä sujuvaksi poluksi perusopintokokonaisuuden alusta maisteriohjelmaan ja aina jatko-opintoihin (väitöskirjatutkijaksi) saakka. Aluksi suoritettava terveystaloustieteen perusopintokokonaisuus on 26 op laajuinen paketti, johon sisältyvät opintojaksot on mahdollista suorittaa avoimen yliopiston kautta joustavasti – ja tutkintotavoitteisesti – kokonaan verkossa. Perusopinnot on suunnattu kaikille jo sote-alalla työskenteleville tai alasta kiinnostuneille, jotka haluavat oppia arvioimaan sosiaali- ja terveyspalveluita, niiden vaikuttavuutta ja sitä, kuinka resurssit saadaan riittämään. Jos terveydenhuollon toimivuuden tarkastelu taloustieteen näkökulmasta kiinnostaa, tule mukaan opiskelemaan terveystaloustiedettä. Perusopinnot ehdit aloittaa vielä lokakuun 2022 aikana!

Terveystaloustieteen perusopintokokonaisuuden opiskelu kannattaa aloittaa SOTE-talous (MOOC) -opintojaksolla, joka on kaikille avoin 1 op itsenäinen verkkokurssi. Kun kiinnostus aiheeseen herää, voi tästä jatkaa sujuvasti Terveystaloustieteen perusteet 4 op -jaksolle, joka alkaa lokakuussa. Nämä opintojaksot on myös mahdollista suorittaa samanaikaisesti. Syksyllä tarjolla on myös Taloustieteen perusteet 6 op -jakso, jonka toinen mahdollinen suoritusajankohta on keväällä. Keväälle on aikataulutettu myös Julkistalouden perusteet 5 op sekä Hoidon ja palvelujen taloudellinen arviointi 5 op -jaksot. Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää käsittelevät 3 ja 2 opintopisteen laajuiset jaksot ovat suoritettavissa koko lukuvuoden ajan.

Opettamisessa nautin erityisesti ohjaamisesta ja motivoituneista opiskelijoista sekä siitä, kun huomaan perusopintojen innostavan opiskelijoita hakemaan tutkinto-opiskelijoiksi. On myös hienoa nähdä opiskelijoiden kehittyminen kohti asiantuntijuutta ja kun he löytävät alun epävarmuuden jälkeen omat urapolkunsa. Opettaessa oppii myös itse jatkuvasti uutta ja kehittyy. Tutkimuksen ja opetuksen yhteensovittaminen tiimissä työskennellen kiteyttää mielestäni hyvin työn terveystaloustieteen pääaineessa.

Perusopinnot toimivat ponnahduslautana maisteriohjelmaan

Suoritettu terveystaloustieteen perusopintokokonaisuus sekä alempi korkeakoulututkinto yhdessä avaavat mahdollisuuden terveystaloustieteen maisteriohjelmaan hakemiselle. Haku maisteriohjelmaan tapahtuu kevään 2023 yhteishaussa maaliskuussa ja jos hyvin käy, voit ensi syksynä olla jo tutkinto-opiskelija. Terveystaloustieteen perusopintokokonaisuudesta ja tilastotieteen opinnoista saa maisterihaussa lisäpisteitä. Hyötyä on myös lukion pitkästä matematiikasta tai sitä vastaavasta osaamisesta. Ensi kevään 2023 valintaperusteet julkaistaan tarkemmin loppusyksystä.

Jos tutkintotavoitteinen opiskelu kiinnostaa, aloita opiskelu avoimessa yliopistossa tarjolla olevista perusopinnoista. Avoimen yliopiston kautta suoritetusta perusopintokokonaisuudesta on hyötyä sekä hakuvaiheessa että varsinaisissa maisteriopinnoissa, sillä avoimen yliopiston opiskelijana saat paitsi hyvät valmiudet yliopisto-opintoihin myös perusteellisen sisäänajon Itä-Suomen yliopistoon ja terveystaloustieteen maailmaan. Avoimessa yliopistossa on mahdollisuus suorittaa myös haussa hyödyttäviä tilastotieteen perusopintoja, jotka sisältyvät maisterivaiheen täydentäviin opintoihin ja antavat ensisijaisen tärkeitä valmiuksia maisterivaiheen opiskeluun.

Terveystaloustieteen tai muitakin opintoja harkitseville haluan sanoa, että kannattaa aina lähteä rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Voi löytää jotain sellaista, mitä ei ole osannut etsiäkään!

Mervi Rantsi on implementointitutkimuksesta kiinnostunut terveystaloustieteilijä ja yliopisto-opettaja, joka toimii myös terveystaloustieteen maisteriohjelman hops-ohjaajana.

Mervi tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta, jossa tavoitteena on vahvistaa muistisairaiden iäkkäiden järkevään lääkehoitoon liittyvää implementointitutkimusta terveystaloustieteen menetelmiä hyödyntäen. Hänen tutkimusaihe ja kiinnostus liittyvätkin iäkkäisiin, mutta hän on ollut mukana myös mielenterveyden tukemiseen liittyvässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa.

Väitöskirjassaan Mervi arvioi erilaisten implementointistrategioiden vaikuttavuutta sekä kustannusvaikuttavuutta. Tällä hetkellä hän tutkii väitöskirjassaan Muistisairauksien Käypä hoito -suosituksen implementointia rekisteritutkimuksen keinoin Kelan rahoittamassa MEDIFF-hankkeessa.

Linkkejä:  

Opinnäytetyö syventää rakennusterveyden asiantuntemusta

Sisäilmaongelmien tutkimisen ja korjaamisen kysymyksiin on etsitty ratkaisuja koko 2000-luvun ajan myös rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) opinnäytetöissä. Niiden aiheiksi nousee usein haastaviakin käytännön ongelmia ja kehittämistarpeita. Opinnäytetyö on parhaimmillaan antoisa omaan työhön liittyvä rakennusterveyden eri osa-alueiden ymmärtämistä syventävä hanke, jossa joudutaan pohtimaan myös epävarmuuksia ja kehittämisideoita. Kokosin tähän muutamia esimerkkejä ja pyysin myös tekijöiltä kommentteja opinnäytetyön merkityksestä osaamisen syvenemisessä.

Vaikka opinnäytetyön aiheen ei tarvitse olla uusi ja erikoinen, moni on kuitenkin innostunut tarttumaan rohkeasti johonkin ajankohtaisen käytännön kehittämishaasteen. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja on usein suuresta työmäärästä huolimatta lopulta varsin palkitsevaakin. Se antaa eväitä myös RTA:lle tärkeään jatkuvaan oppimiseen, missä olennaista on avoin ja tutkiva ote oman alan kehittämiseen, kriittinen kokonaisvaltainen ajattelu sekä kyky ymmärtää ja soveltaa uutta tutkimustietoa.

Ilmanvaihdon jaksotuksen ja osatehokäytön vertailututkimus

Ilmanvaihtojärjestelmien ja painesuhteiden hallinnan haasteet hyvin tunteva Antti Alanko vertaili opinnäytetyössään varsin laajalla aineistolla ilmanvaihdon jaksottaisen ja osatehokäytön vaikutusta käytönaikaiseen sisäilman laatuun.

Painesuhteiden hallinnan haasteet nousivat esiin ilmanvaihdon käyttötavasta riippumatta kaikissa neljässä kohteessa ja tutkimuksen alkuvaiheessa.

Antti Alangon savukokeiden videoraportti

Tulosten mukaan ilmanvaihdon jaksottainen ja osatehokäyttö oikein säädettynä eivät eronneet merkittävästi toisistaan sisäolosuhteiden kannalta, mutta oleellista on varmentaa ilmanvaihdon toiminta kaikilla tehotasoilla ilmamäärämittauksin ja paine-eron seurannalla.

Työn tuloksia onkin hyödynnetty sisäilmayhdistyksen ja kuntien sisäilmaverkoston uusissa ilmanvaihdon jaksotuksen ohjeistuksissa julkisille palvelurakennuksille. Are Oy:ssa työskentelevä Antti kertoo, että opinnäytetyöllä oli suuri merkitys, jonka myötä hän pääsi mukaan moneen valtakunnalliseen kehityshankkeeseen.

Työn myötä tuli perehdyttyä harvinaisen laajasti alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, mihin ei tavanomaisesti tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Otin työhön myös sellaisia mittauksia, joita en tavanomaisesti ole tehnyt. Hyvien ohjaajien kautta sain myös paljon hyviä kontakteja.

Homekoira vai kuntotutkija?

Koirien ylivertaisen hajuaistin menestyksekäs hyödyntäminen metsästyksessä ja viranomaistehtävissä sai Timo Juvosen ihmettelemään, miksi homekoirien käyttöä rakennusten kuntotutkimusten apuvälineenä kyseenalaistetaan. Timo vertailikin opinnäytetyössään kuntotutkijan tutkimustuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja kuudessa eri kokoisessa julkisessa rakennuksessa ja totesi havaintojen tukevan pääosin toisiaan. Timon mukaan kuntotutkimuksessa päästäisiin parhaaseen tulokseen, jos käytettäisiin tasotestattuja koiria yhdessä ammattitaitoisen kuntotutkijan kanssa. Kaikkien tutkimusmenetelmien virhelähteet pitää tiedostaa ja tutkimusajankohdan painesuhteisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Juvonen vertaili kuntotutkijan tutkimutuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja

Valmistumisen jälkeen FCG:n rakennusterveys ja sisäilmasto -yksikön palvelukseen siirtynyt Timo Juvonen miettii, miten saisi tilaajat ymmärtämän homekoiran höydyt paremmin. Toisaalta hän myöntää, että olisi itsekin epäluuloisempi koiratutkimuksia kohtaan, jos ei olisi kokemusta homekoirista.

Voiko tiivistyskorjaus onnistua?

RTA-koulutuksen ohjausryhmässäkin opiskelijoita edustaneen Janne Riutanheimon mukaan opinnäytetyö oli suuri ja opettavainen osuus RTA-opinnoissa, vaikka kirjoittamista työssään muutenkin jatkuvasti tekee. Janne hyödynsi opinnäytetyönsä kohdetta monella RTA-opintojen jaksolla ja lopulta työstä tulikin laaja kokonaisuus kattaen koulurakennuksen kuntotutkimuksen, korjausten suunnittelun ja toteutuksen sekä korjausten laadunvarmistuksen ja onnistumisen arvioinnin. Toki erityisesti tiivistyskorjausten onnistumista pitää seurata säännöllisesti myös tulevaisuudessa, koska niiden pitkäaikaiskestävyydestä on vielä varsin vähän näyttöä.

Jannen työssä korostui riittävä panostus kuntotutkimuksen laatuun ja hyödyntämiseen korjaussuunnittelussa. Hän kehitteli myös uudet tasomääritykset tiivistyskorjauksille.

RTA-opiskelijoiden kokemuksia ja vinkkejä

RTA-opinnäytetyö on lähtökohtaisesti näyttötyö, jonka päätavoite on osoittaa kokonaisvaltainen ymmärrys rakennusterveyden eri osa-alueiden merkityksestä. Usein opinnäytetyön lähtökohtana onkin moniongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus, jossa tarvitaan osaamista rakennetekniikasta, sisäolosuhteista, mikrobiologiasta, ilmanvaihdosta ja painesuhteista sekä kokonaisuuden huomioon ottavasta altistumisen arvioinnista. Samalla opitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja ehkä jopa kriisiviestintää, jos tutkimuskohteessa on ollut paljon oireilua. Ihannetapauksessa RTA-opiskelija voi hyödyntää opinnäytetyön kohdetta myös eri opintojaksojen harjoitustöissä siten, että kuntotutkimusmenetelmät -opintojaksolla homma lähtee liikkeelle kuntotutkimussuunnitelmalla ja lopulta rakennetekniikan jaksolla tietoja on riittävästi myös vähintään alustavan korjaussuunnitelman laadintaan.

Kokeneet rakennusterveysasiantuntijat toimivat usein myös uusien opinnäytetöiden ohjaajina, mutta usein myös omalta RTA-ryhmältä saa arvokkaita ideoita ja palautetta opinnäytetyöhön. Se poikii usein kokemusten ja neuvojen jakamisen perinteen uran edetessä. Janne Riutanheimo onkin valmis antamaan opinnäytetöiden aiheita ja ohjausta oman yrityksensä hankkeiden parissa ja suosittelee opiskelijoita kehittelemään aihetta jo opiskelun alkuvaiheessa. Timo Juvonen rohkaisee kiinteistöjen omistajia tarjoamaan kohteiden tutkimuksia opinnäytetöiden aiheiksi ja toivoo, että joku innostuisi myös tutkimaan laajalla aineistolla homekoiratutkimusten luotettavuutta. Antti Alangolla on myös mielessä ilmanvaihtoon ja sisäilmaolosuhteisiin liittyviä tutkimusaiheita ja aineistoja. Hänen kannustaa myös aktiiviseen yhteistyö tilaajien ja mittauspalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa laajemmat aineistot ja lisää työn painoarvoa.

RTA-opinnäytetyöt vaikuttavat olevan varsin arvostettuja ja niitä luetaan melko laajasti, joten panostus tuskin menee hukkaan, jos työn aihe on hyvä.”   

Aducaten www-sivuilta on ladattavissa toistasataa 2010-luvulla valmistunutta opinnäytetyötä. Opinnäytetöiden ohjaaminen tarjoaa hyvän näköalapaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa alan kehittämiseen. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön tarjoamalla aiheita ja/tai aineistoja, antamalla palautetta tai jopa ohjaamalla uusia opinnäytetöitä!

Kari Pasanen
RTA-koulutuksen opinnäytetöistä vastaava suunnittelija Aducatessa, kari.pasanen@uef.fi

Artikkelissa viitatut opinnäytetyöt

Alanko Antti 2018.  Ilmanvaihdon käyttötapojen ja käyttötasojen vaikutus sisäilmaan koulurakennuksissa.

Savukokeiden videoraportit

Juvonen Timo 2018. Rakennusteknisen kuntotutkimuksen ja homekoiran käytön vertaaminen rakennusten mikrobivaurioiden paikallistamisessa.

Riutanheimo Janne 2018. Voiko tiivistyskorjaus onnistua? Alakoulun kuntotutkimuksen ja sisäilmakorjauksen arviointi.

Tutustu rakennusterveysasiantuntija ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksiimme

Unelmista todeksi

Tämä kirjoitus on kolmas osa Avoimen yliopiston opiskelijatarinoiden blogisarjasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran keväällä 2016. Ensimmäisen osan löydät täältä ja toisen osan täältä.

Opiskelu Avoimessa yliopistossa on myös hyvä tapa viettää välivuosi lukion jälkeen, mikäli opiskelupaikka ei heti avautunut. Avoimessa yliopistossa saa varmuutta opiskeltavasta alasta ja opiskeluvuosi auttaa myös valmistautumaan tuleviin valintakokeisiin. Kannattaa muistaa, että Avoimen yliopiston opinnot ovat aina osa jotakin yliopistotutkintoa eli niitä ei tarvitse opiskella uudelleen, kun on tullut valituksi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Opiskeltavaa oppiainetta ei tarvitse pohtia yksin, vaan aina saa apua oman tarpeen mukaisesti.

Opiskelkaa ihmeessä avoimessa yliopistossa! Saatte siitä paljon valmiuksia, jos tavoittelette tutkinto-opiskelupaikkaa yliopistossa. Välivuodelle avoimen opinnot ovat todella hyödyllisiä ja tulevaisuutta ajatellen järkeviä, sillä ne hyväksi luetaan, kun saat opiskelupaikan.

Maria 19, välivuotta viettävä

Avoimeen yliopistoon ilmoittautuminen oli elämäni parhaita päätöksiä. Ne auttoivat minut yliopistoon sisään, ja vauhdittamalla opintojani ne auttavat minut nyt nopeammin ulos valmiina opettajana. Kiitos paljon! Järjestelmä on kertakaikkiaan loistava! Sitä tarvitaan kun koulutuspaikkoja on niin vähän ja opintoajat niin pitkät.            

nainen 24, opiskelija

 Opiskelun sujuvuuden kannalta on tärkeää, että opiskelijamme saavat riittävästi tukea, ohjausta ja neuvontaa opintojen alussa ja niiden aikana. Tämän vuoksi meille onkin ollut erityisen tärkeää, että ohjaus- ja neuvontapalvelumme toimivat siten, että opiskelu lähtisi hyvin käytiin ja opiskelijat tietävät, miten toimia, mikäli opinnoissa tulee eteen jokin tenkkapoo. Suuri osa opiskelijoista pääsee opinnoissa alkuun ja eteenpäin hienosti opintojen alun ohjauksen (johdantoluennot, alkuinfo) jälkeen. Mutta mikäli opinnoissa tulee hankaluuksia, meidän tavoitteena on, että yhteydenotto meihin opinto-ohjaajiin, oppiaineen suunnittelijoihin ja koulutussihteereihin sekä tuutoreihin olisi mahdollisimman helppoa. Tarinoiden mukaan olemme tässä onnistuneet, mutta tiedotusta ohjauksesta voisi olla myös enemmän.

Mielestäni avoimen yliopiston opintojaksojen sivuilla on ollut hyvin ohjeita ja neuvoja opintoihin ja opiskeluun liittyen. Mukavaa on ollut myös huomata, kuinka hyvässä hengessä opettajat ja tuutorit neuvovat ja auttavat, varsinkin kysyttäessä mutta myös yleisesti.

Suvi, 23, opiskelija

Avoimessa yliopistossa kaikki kohtaamani henkilöt ovat olleet erityisen avuliaita ja ystävällisiä. Olen aina kokenut, että ei ole tyhmiä kysymyksiä ja avoimen yliopiston henkilökunta on halunnut aidosti auttaa ja ohjata eteenpäin opintounelmien kanssa.

Niina, 29

Olen saanut todella paljon tukea, ohjausta ja neuvontaa avoimen opintojeni aikana, mikä on ollut myös yksi syy siihen, että olen ottanut lisää opintoja avoimen kautta. Opiskelu ei ole tuntunut yksinäiseltä, kun aina on ollut helppo kysyä apua.

Titta, 28, merimies

Tässä on vain jäävuoren huippu huikeista opiskelutarinoista, joita on ollut ilo lukea ja joista olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia. Olemme saaneet paljon hyviä palautteita ja myös kehittämisideoita. Kiitämme vielä kaikkia yhdessä ja erikseen näistä kannustavista ja toivoa herättävistä kirjoituksista! Aikuisopiskelijoiden tarinat osoittavat, että avointa yliopisto-opetusta tarvitaan. Se antaa paljon sekä työ- että muulle elämälle ja erityisesti itse aikuisopiskelijalle.

Ehdottomasti suosittelen. Turhat ennakkoluulot opiskelun vaikeudesta ja akateemisuudesta hälvenee. Opetus on tasokasta ja opettajat ovat helposti lähestyttäviä, eivät korokkeella. Helppo suorittaa työn/perheen ohessa ja kirjasto palvelee loistavasti.

Unelmista totta, 39

On etuoikeutettua ja upeaa saada kehittää itseään suomalaisen yliopistokoulutuksen puitteissa ja toivon, että tämä mahdollisuus jatkuu yhä parempana tulevaisuudessa. Sydämelliset kiitokseni siitä, että opiskelu avoimessa yliopistossa on mahdollista myös teidän kaikkien avoimessa työskentelevien ansiosta

Opiskeleva opettaja, 51

Saramäki Leila aducateKirjoittaja Leila Saramäki (@LeilaSaramki)on Itä-Suomen avoimen yliopiston opinto-ohjaaja, joka on kovin innostunut opinto-ohjaajan työstään sekä ohjauksen kehittämisestä ja haluaa kannustaa kaikkia opiskelun polulle. Mottona: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa aikuisopiskelua

Joustavaa, monimuotoista opiskelua uralla edeten

Tämä kirjoitus on toinen osa Avoimen yliopiston opiskelijatarinoiden blogisarjasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran keväällä 2016. Ensimmäisen osan löydät täältä. Kolmas ja viimeinen osa julkaistaan ensi viikolla.

Avoimen yliopiston opetustarjonta on suunniteltu siten, että opiskelu on onnistuu joustavasti oman työn ohessa. Olemme myös koonneet opintoja siten, että opiskelija voi löytää sopivia opintokokonaisuuksia tai yksittäisiä opintojaksoja oman ammatillisen osaamisen päivittämiseen. Useissa opiskelutarinoissa aikuisopiskelu kytkeytyikin työelämään, kun opintoja hyödynnetään joko ammatillisen osaamisen päivittämiseen ja/tai uuden uran luomisessa.

Opinnot herättivät lopullisesti kiinnostuksen opiskelemaani alaan.

Miika 30, yrittäjä

Uusi pätevyys, mikä mahdollistaa laajemman työkentän ja toisaalta nostaa palkkaa. Opinnot ovat antaneet myös lisää tietoa ja näkökulmia nykyiseen ammattiini.

Opiskeleva äiti, 30

Opinnoista on koettu olevan paljon etua sekä työelämässä että muussa elämässä. Osa koki, että on saanut vastuullisempia tehtäviä ja päässyt etenemään urallaan. Jotkut kertoivat, että opintojen myötä käytännön työhön on tullut lisää merkitystä teoriatiedon kautta. Kirjoittajat kuvasivat opiskelun etuja ja hyötyjä muun muassa näin:

Opinnoista on ollut hyötyä työelämässä, koska opintojen myötä on tullut kykyä nähdä asioita työyhteisössä laajemmin ja monelta eri kantilta. Opinnot ovat tuoneet itseluottamusta työhöni teoriatiedon kautta. Pyrin avoimen yliopiston opintojen kautta tulevaisuudessa tutkinto-opiskelijaksi haavenani kandin ja ehkä joskus maisterin tutkinto.

Sari 45, sairaanhoitaja

Työelämässä: taitoa ymmärtää työyhteisön erilaisia jäseniä ja ymmärtää omaa tekemistä. Muussa elämässä: tälläkin iällä vielä oppii ja pystyy kehittämään uusia ajatuksia. Virkisti ajattelua todella paljon.

Pippuri 56, kirjastonhoitaja

Opinnot vaikuttivat valintaani ison yksikön esimieheksi ja koska oman työn kehittäminen on osa työtämme, olen näkyvästi toiminut omaa työtapaani parantaen. Olen myös ollut kuuntelevana henkilönä ystävieni työpaikkojen ongelmanselvittelyssä.

Hanna 45, esimies

Opiskelu Avoimessa yliopistossa on myös hyvä tapa viettää välivuosi lukion jälkeen, mikäli opiskelupaikka ei heti avautunut. Avoimessa yliopistossa saa varmuutta opiskeltavasta alasta ja opiskeluvuosi auttaa myös valmistautumaan tuleviin valintakokeisiin. Avoimen yliopiston opinnot ovat aina osa jotakin yliopistotutkintoa eli niitä ei tarvitse opiskella uudelleen, kun on tullut valituksi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

Opiskelkaa ihmeessä avoimessa yliopistossa! Saatte siitä paljon valmiuksia, jos tavoittelette tutkinto-opiskelupaikkaa yliopistossa. Välivuodelle avoimen opinnot ovat todella hyödyllisiä ja tulevaisuutta ajatellen järkeviä, sillä ne hyväksi luetaan, kun saat opiskelupaikan.

Maria 19, välivuotta viettävä

Avoimeen yliopistoon ilmoittautuminen oli elämäni parhaita päätöksiä. Ne auttoivat minut yliopistoon sisään, ja vauhdittamalla opintojani ne auttavat minut nyt nopeammin ulos valmiina opettajana. Kiitos paljon! Järjestelmä on kertakaikkiaan loistava! Sitä tarvitaan kun koulutuspaikkoja on niin vähän ja opintoajat niin pitkät.            

nainen 24, opiskelija

Tarinoissa kiiteltiin myös paljon joustavista ja monimuotoisista opinnoista, joita ilman opiskelu ei olisi välttämättä onnistunut työn ja muun elämän ohella. Tätä kehitystyötä olemme tehneet aktiivisesti koko 2010-luvun ja erityisesti olemme panostaneet verkko-opintojen kehittämiseen. Meillä Itä-Suomen yliopiston Avoimella yliopistolla on myös noin 50 yhteistyöoppilaitosta ympäri Suomen, mikä osaltaan helpottaa opiskelua omalla paikkakunnalla.

Nykyiset mahdollisuudet opiskeluun ovat huikeat verrattuna viimevuosisataan.

Veepee 57, kauppatieteilijä

Erityisesti niissä elämänvaiheissa, jolloin on aikaa esim. työttömyyden vuoksi, kannattaa panostaa oman osaamisensa vahvistamiseen. Opiskelu on aina osoitus aktiivisuudesta, kun työtä haetaan. Taloudellista ja ajallista satsausta tämä vaatii, mutta koen sen kannattavaksi. Kiitos, että opintoja voi tehdä joustavasti etäyhteyksien ja luentotallenteiden kautta. Se on mahdollistanut opinnot muualtakin kuin Itä-Suomesta.                              

Kirsi 43, sosionomi (YAMK)

Rohkeasti vaan matkaan! Minä olen hyvä esimerkki siitä miten esim. ilman lukio-opintoja, yli 40-vuotiaana voi onnistua ja oppia akateemiseksi opiskelijaksi. Yhteistyöoppilaitoksia löytyy ympäri Suomea mikäli epäröi ihan yksin aloittaa. Mutta kokeilemalla, kurssi kerrallaan, kannattaa yrittää. Mitään ei ole hävittävänä ja vaikkei tähtäisi jatko-opintoihin, itsensä kehittäminen opiskellen on aina hyödyllistä. Vaikka opiskelu vaatii paljon työtä, se myös antaa elämään paljon uutta ja iloakin.

Maarit 44, opiskelija

Saramäki Leila aducateKirjoittaja Leila Saramäki (@LeilaSaramki)on Itä-Suomen avoimen yliopiston opinto-ohjaaja, joka on kovin innostunut opinto-ohjaajan työstään sekä ohjauksen kehittämisestä ja haluaa kannustaa kaikkia opiskelun polulle. Mottona: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa aikuisopiskelua

Aina kannattaa haastaa itseään ja lähteä opiskelemaan lisää tai jotain ihan uutta!

Blogi julkaistu ensimmäisen kerran toukokuussa 2016 osana kolmen blogin sarjaa.

Rohkeasti mukaan vaan! Ei haittaa yhtään vaikka omista opinnoista olisi jo aikaa. On riemastuttavaa kun pääsee mukaan nykyaikaiseen opiskelumaailmaan. Sitä tuntee itsensä suorastaan nuorekkaaksi! Ja huomaa, että vielä voi oppia uutta.

Elina, 40

Tällaisia terveisiä halusi Elina sanoa sellaiselle henkilölle, joka miettii avoimen yliopiston opintojen aloittamista. Ja näitä kannustavia tarinoita saimme tänä keväänä 2016 yli 250 kappaletta, kun pyysimme opiskelijoitamme kertomaan, millaisia ajatuksia ja kokemuksia on opiskelusta Itä-Suomen yliopiston Avoimessa yliopistossa. Tähän olen poiminut muutamia sitaatteja heidän kirjoituksistaan, jotta saamme kuuluviin aikuisopiskelijan ääntä. Sitaatit kuvaavat hyvin aikuisopiskelua, aikuisopiskelijan elämää ja opiskelun tuomia hyötyjä.

Kirjoituksissa näkyy koko aikuisopiskelun kirjo. Kirjoittajien ikäjakauma oli 19 vuodesta noin 60 vuoteen, kuten meidän opiskelijoiden ikäjakauma ylipäätään. Suurin osa kirjoittajista oli 35-50 -vuotiaita, mikä on myös aikuisopiskelijoiden suurin ikäluokka valtakunnallisestikin. Kirjoittajina oli välivuotta pitäviä, jotka etsivät omaa alaansa tai eivät saaneet haluamaansa opiskelupaikkaa heti ylioppilaaksi pääsyn jälkeen. Osa kirjoittajista halusi hyödyntää työttömyysaikaa opiskellen, osa puolestaan halusi irtioton hektisestä työelämästä opintovapaan muodossa aikuiskoulutustuella opiskellen. Osa halusi oppia uutta työuran jälkeen ja pitää yllä omaa hyvinvointiaan opiskelun kautta. Mutta suurin osa kirjoittajista halusi päivittää omaa ammatillista osaamistaan tai pätevöityä uuteen työtehtävään avoimien yliopisto-opintojen myötä.

Työelämässä olen saanut toimia tehtävissä, joissa on ollut riittävästi haasteita ja mielenkiintoa. Olen tällä hetkellä esimiestehtävissä ja ilman näitä opintoja tähän tehtävään en olisi päässyt tai tehtäviä ei olisi minulle tarjottu.

Sairaanhoitaja, 50 

Työssäkäyvänä ja perheellisenä minulla ei ole mahdollisuutta opiskella kokopäiväisesti, joten avoimen yliopiston opinnot sopivat oikein hyvin elämäntilanteeseeni.

Ope, 49

Kyselymme tarkoituksena oli saada erilaisia tarinoita, jotka voivat rohkaista jotakuta toista aloittamaan opinnot Avoimessa yliopistossa. Jokainen tarina on omanlaisensa, mutta yhteisenä tekijänä niissä kaikissa on rohkeus, innostus ja sinnikkyys. Ja lähes kaikissa kirjoituksissa kannustettiin vilpittömästi kokeilemaan opintoja ja sekä omia rajojaan.

Kannattaa kokeilla. Opiskelu on joustavaa, helppoa, ja kohtuuhintaista. Tarjolla on paljon aikaan- ja paikkaan sitomattomia kursseja. Neuvoja saa, jos tarvitsee. Tosin pikkuriikkisen itsekuriakin tarvitaan, jotta opinnot tulevat valmiiksi.

Mari, 42

Opiskelu saa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta, laajentaa perspektiiviä ja antaa tavoitteita elämään. Aivot alkavat naksuttaa uudestaan, omassa tapauksessani pitkän, pitkän tauon jälkeen, ja tämä antaa fiiliksen, että pystynhän minäkin oppimaan uutta, iästä huolimatta. Uuden oppiminen saa elämän maistumaan tuoreelta.

Opettaja, 41

Julkaistu ensimmäisen kerran toukokuussa 2016 osana 3 blogin sarjaa.

Saramäki Leila aducateKirjoittaja Leila Saramäki (@LeilaSaramki)on Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opinto-ohjaaja, joka on kovin innostunut opinto-ohjaajan työstään sekä ohjauksen kehittämisestä ja haluaa kannustaa kaikkia opiskelun polulle. Mottona: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa aikuisopiskelua