Digitalisaatio ja digipedagogiikka hakevat edelleen paikkaansa kouluissa. Laitteet ja tekniikka ovat tulleet rytinällä luokkahuoneisiin, ja opettajat pohtivat niiden parasta pedagogista käyttämistä opetuksen ja oppimisen tukena.
Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla alkaa marraskuussa 2022 jo kuudes kaksivuotinen Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus (60 op). Se on suunnattu opettajille, jotka haluavat oppia hyödyntämään entistä paremmin teknologian mahdollisuuksia omassa opetuksessaan. Koulutus soveltuu peruskoulun ja toisen asteen ammatillisille opettajille, mutta yhtä hyvin myös AMK- ja yliopisto-opettajille.
Kuva: Satu Piispa-Hakala
– Osallistujista eli DigiErkoista on tarkoitus muovata sellaisia kehittäjäopettajia, jotka pystyisivät omassa oppilaitoksessaan miettimään laajemminkin digitalisaatiota oppimisen näkökulmasta. Mitä uutta se voi tuoda oppimiseen ja miten se huomioidaan juuri meidän arjessamme, muotoilee vastuukouluttajana toimiva yliopistonlehtori Sini Kontkanen ja jatkaa, että koulutus on toiminut myös monelle osallistujalle ponnahduslautana erilaisiin asiantuntijatehtäviin ja uudenlaiseen urakehitykseen.
DigiErko-koulutus on monimuoto-opetusta, jonka pohjana olevan tutkimustiedon lisäksi koulutus sisältää käytännönläheisiä tehtäviä suoraan linkitettyinä omaan työhön. Kehittämishankkeesta hyötyy opiskelijan lisäksi myös koko työyhteisö. Lähitapaamisilla Joensuussa on tilaa myös keskustelulle, tärkeälle vertaistuelle ja kokemusten jakamiselle. Palautteen mukaan valmistuneet DigiErkot kokevat saaneensa koulutuksesta uutta omaan opetukseen sekä työn imu ja ilo on lisääntynyt.
Koulutus on maksullinen. Onneksi monet kunnat ja rehtorit ovat jo huomanneet pitkäjänteisen koulutuksen merkityksen ja osallistuvat koulutuksen kustannuksiin. Maksuihin on mahdollista hakea myös erilaisia apurahoja, koulutus on aikuiskoulutustukikelpoista.
Kuva: Satu Piispa-Hakala
Seuraava hakuaika opintoihin on alkanut ja päätyy 31.10.2022
Oletko joskus suorittanut opintojaksoja vapaa-ajallasi tai osallistunut esimerkiksi vapaaehtoistoiminnassa järjestetyille kursseille? Osa jatkuvaa oppimista on tutkintojen suorittamisen ja työn ohessa tapahtuva vapaa-aikana oppiminen. Myös tällä tavoin kertyneen osaamisesi näkyväksi tekeminen on tärkeää ja tekee sinusta työmarkkinoilla tavoitellumman osaajan. Digitalisaatio mahdollistaa osaamisesi esille tuomisen muillakin keinoilla kuin perinteisillä paperisilla tutkinto- tai työtodistuksilla. Digitalisaation myötä voit näyttää osaamisesi esimerkiksi LinkedInissä tai muissa kanavissa, joista mahdolliset työnantajat pääsevät tutustumaan sinuun ja osaamiseesi.
Tutkintokoulutukset siirtyvät koulutuksen järjestäjien toimesta Opintopolku-verkkopalveluun, missä omia suoritettuja opintoja voi käydä katsomassa Suomi.fi-tunnuksilla. Linkin omista Opintopolussa olevista opintosuorituksista voi myös lähettää vaikkapa työnantajalle työnhaun yhteydessä. Opintopolussa näkyy kuitenkin vain opintojaksojen nimet, laajuudet ja arvostelu. Opintojaksojen tarkempaa kuvausta eli sisältöä sieltä ei näe. Opintopolkuun siirtyy vain tutkintokoulutuksen opintosuoritukset, esimerkiksi työnantajien järjestämät täydennyskoulutukset tai harrastusten yhteydessä suoritetut opinnot eivät palveluun siirry. Osaamismerkit ovat yksi keino kuvata muuten kuin tutkintokoulutusten kautta kertynyttä osaamistasi.
Oppijan Open Badge -osaamismerkit
Kun haluat kuvata osaamistasi mahdollisimman laajasti, yksi vaihtoehto on Open Badge -osaamistili ja digitaaliset osaamismerkit. Perustamalla Open Badge -tilin voit koota kaiken oman osaamisesi samaan paikkaan. Voit koota tilille niin tutkintokoulutuksien kautta kuin työelämässäkin kertyneen osaamisesi. Tilillä voi olla linkki Opintopolkuun, tai sinne voit ladata kaikki tutkintotodistuksesi esimerkiksi pdf-tiedostoina. Työtodistuksissa informaatio rajoittuu yleensä tekstiin. Työtodistuksiin kirjataan yleensä vain työsuhteen kesto, tehdyt työtehtävät jne., mutta Open Badge -tilille voit ladata myös vaikkapa kuvia tekemistäsi töistä. Kuvagalleriaa voit laajentaa sitä mukaa, kun osaamisesi karttuu. Kyseessä on siis eräänlainen digitaalinen portfolio, jonka linkin voit lähettää mahdollisille työnantajille. Suorittaessasi tutkinto-opintoja voit hyödyntää tiliä myös osaamisen tunnustamisessa eli hyväksi lukemisessa lähettämällä linkin opettajalle ennen keskustelua.
Kuva 1. Osaamismerkkejä erään käyttäjän tilillä. Klikkaamalla merkkejä pääsee lukemaan mm. koulutusten sisällöt.
Open Badge -tili on yksityishenkilöille eli opiskelijalle tai työntekijälle ilmainen väline osaamisen esittelemiseen. Koulutusorganisaatiot maksavat Open Badge Factory -lisenssimaksun, joka on lisenssin laajuudesta riippuen muutamia satasia vuodessa.
Open Badge Factory koulutusten toteuttajille
Koulutusorganisaatioille osaamismerkkien myöntäminen opiskelijoille on tehty sujuvaksi ja tapahtuu samassa ympäristössä, erillisen Open Badge Factory -käyttöliittymän kautta. Open Badge Factory on eräänlainen todistusten laadintapohja. Sinne ladataan varsinainen 200×200 pikselin osaamismerkki, ja sinne kirjoitetaan merkin saamisen kriteerit eli todistukseen tuleva teksti. Osaamismerkin myöntäminen tapahtuu myös järjestelmän kautta lähettämällä merkit opinnot läpäisseille sähköpostitse. Opiskelijan näkökulmasta merkin vastaanottaminen tapahtuu siis sähköpostin kautta. Mikäli opiskelijalla on jo Open Badge -tili, merkin voi kuitata vastaanotetuksi klikkaamalla sähköpostiviestissä olevaa linkkiä. Mikäli tiliä ei vielä ole, opiskelija voi ladata todistuksen osaamismerkin suorittamisesta pdf:nä.
Kuva 2. Opiskelijan saama sähköpostiviesti osaamismerkin myöntämisestä.
Osaamismerkit käytössä Riverialla, Karelialla ja UEF:llä
Vauhtia uralle -hankkeessa kehitetään uudenlaisia koulutuspalveluja yli koulutusasteiden ja tutkintorajojen Riverian, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä. Hankkeessa kehitetään ja toteutetaan myös koulutuksia, jotka eivät siirry rekistereihin (Wilma, Koski, Opintopolku) tai joista ei voi myöntää tutkintotodistuksia. Näitä tilanteita varten tarvitaan digitaaliset osaamismerkit, joilla osaaminen voidaan todentaa. Osaamismerkkejä pilotoitiin ensimmäisenä maarakennuksen esimieskurssin yhteydessä. Opintojakso toteutettiin kolmen koulutusorganisaation yhteistyönä, jolloin kukin opettaja kirjoitti todistukseen oman osionsa kriteerit.
Digitaaliset osaamismerkit soveltuvat hyvin tilanteisiin, joissa opinnot koostuvat pienistä palasista eri koulutusaloilta tai eri koulutusasteilta. Usein niitä hyödynnetään myös silloin, kun on tarvetta yhtä opintopistettä pienempien räätälöityjen opintojen rakentamiseen. Merkin myöntäjänä voi olla yksi taho, tai kukin organisaatio voi myöntää merkin omasta osiostaan. On myös mahdollista rakentaa tasoja ja laajuuksia täysin eri tavalla kuin tutkintokoulutuksissa, vaikkapa pronssinen, hopeinen ja kultainen työtehtävien osaaja.
Koulutusten toteuttaminen kolmen asteen yhteistyönä on ollut hankkeessa sujuvaa, ja digitaaliset osaamismerkit ovat tehneet koulutuksista kertyneen osaamisen kuvaamisesta helppoa niin organisaatioille kuin opiskelijoillekin. Tulevaisuudessa koulutuksia rakennetaan yhä enemmän räätälöityinä ja alle yhden opintopisteen mikro-opintoina, jolloin uskomme myös osaamismerkkien yleistyvän osaamisen kuvaamisessa. Merkkien arvostusta nostanee se, että työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat juuri asettaneet työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotus uudenlaisten osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen laajentamisesta sekä osaamismerkkien ja muiden osaamiskuvausten kehittämisestä.
Vauhtia uralle -hankkeen tuloksena saadaan parempia koulutuspalveluja opiskelijoille ja yrityksille. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja sitä toteuttavat yhteistyössä Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Tutustu osoitteessa: https://vauhtiauralle.wordpress.com/
Kirjoittajat: Salla Anttila, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu Arto Laaninen, projektipäällikkö, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla mieluisa harrastus asuinpaikasta, varallisuudesta ja tuen tarpeesta riippumatta. Tätä tavoitellaan koko maan mittakaavassa ja tavoite on konkretisoitunut Opetus- ja Kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallissa. Mallin tavoitteena on taata lapselle koulupäivän yhteyteen mieluisa ja maksuton harrastus.
Joskus harrastukseen osallistuminen voi vaatia tukea. New Cultural Horizons -hankkeessa (2020–2022) on kehitelty osallistumisen mahdollisuuksia taide- ja kulttuuriharrastuksissa erityisesti neuroepätyypillisten (nepsy) lasten ja nuorten osalta. Toimenpiteitä ja pilotointeja tehtiin sekä Pohjois-Karjalassa että Karjalan tasavallassa Venäjällä. Huhtikuussa 2022 valmistui aiheeseen liittyvä julkaisu ”Että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua taideopetukseen” – Tuen tapoja taide- ja kulttuuriharrastuksiin, jonka on toimittanut projektitutkija ja erityisluokanopettaja Satu Piispa-Hakala Itä-Suomen yliopiston Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolta. Julkaisussa on kuvattu suunnittelu- ja toimintatapoja sekä käytäntöjä, joilla harrastamisen mahdollistamista voi lähestyä eri toimintaympäristöissä.
Julkaisua edelsi kaksivuotinen taustatyö teeman tiimoilta rajan molemmin puolin. Kyselyjen avulla selvitettiin erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa sekä taide- ja kulttuurialalla työskentelevien ohjaajien ja opettajien tarpeita. Harrastuspilotointien kautta kokeiltiin erilaisia inklusiivisia osallistumisen tapoja, kuten esimerkiksi etäyhteydellä toteutettavaa kuvataidekerhoa ja yhteiskanteleen soittokerhoa. Harrastusteemoina Suomen puolella olivat sirkus, kuvataide, musiikki ja draama. Harrastusryhmien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat sekä erityispedagogiikan opiskelijat että harrastustoimintaa tarjoavat organisaatiot. Julkaisussa on myös kuvattu erilaisia tapoja kouluttaa kulttuuri- ja taidealan henkilöstöä, ja lisätä sitä kautta kohtaamisen ammattitaitoa. Hankkeen puitteissa mm. syntyi Nepsy-lasten ja -nuorten ohjaaminen taide- ja kulttuuriharrastuksissa -opintojakso (4 op), josta on tarkoitus muokata ja kehittää pysyvä tuote UEF:n Jatkuvan oppimisen koulutustarjontaan.
Lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen harrastusryhmissä on tärkeä ja ajankohtainen teema. Se on ollut keskiössä myös Tatu ry:n Vauhti-hankkeessa, jossa on kehitetty tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden vapaa-aikaan ja harrastamiseen Pohjois-Savossa. Hankkeittemme hyvistä ja osallisuutta tukevista esimerkeistä on tulossa Erityisen hyviä juttuja -podcast-sarja, josta kuulette pian lisää!
Tervetuloa ”Että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua taideopetukseen” – Tuen tapoja taide- ja kulttuuriharrastuksiin -kirjan julkaisutilaisuuteen 12.5.2022 klo 14. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.
Tiina Ynnilä on Jatkuvan oppimisen keskuksen suunnittelija ja muun muassa New Cultural Horizons -hankkeen projektikoordinaattori
Sota Ukrainassa on saanut meidät suomalaiset auttamaan monin eri tavoin. Olemme lahjoittaneet merkittäviä määriä taloudellista apua, tavaralahjoituksia, lähteneet vapaaehtoistyöhön, majoittaneet sotaa pakoon lähteneitä koteihimme jne. Oppilaitokset esiopetuksesta yliopistoihin ovat järjestelleet mahdollisuuksia jatkaa opintoja Suomessa, valtio on avannut mahdollisuuden nopeaan työllistymiseen ja työnantajat ovat tarjonneet työtä. Toisaalta jo jonkin aikaa on ollut julkista keskustelua siitä, että hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi tarvitsemme merkittävän määrän kansainvälisiä osaajia maahamme – kukaan tuskin ajatteli, että sota Euroopassa tulee vaikuttamaan tähän yhtälöön.
Luonnontieteilijä astuu nyt heikoille jäille, mutta yritän hieman pohtia kansainvälistymisessä onnistumisen edellytyksiämme – oikeat asiantuntijat toivottavasti haastavat tai vahvistavat ajatteluani.
Muualta meille muuttavat lisäävät moninaisuutta yhteiskunnassamme. Heillä on erilainen kulttuuriperimä, kielitaito, kokemuspohja erilaisesta yhteiskunnasta, heidän ulkoinen olemuksensa voi poiketa perinteiseksi mielletystä kuvasta suomalaisuudesta jne. Toisaalta meissä perinteiseksi ajateltua suomalaisuutta edustavissakin on monenlaista kulkijaa; on erilaista puheenpartta, pienehköissä kyläyhteisöissä kasvaneita ja ”paljasjalkaisia helsinkiläisiä”, erilaista uskonnollista vakaumusta tunnustavia, ateisteja, jne. Ihmisiä olemme kaikki kaikessa monimuotoisuudessamme.
Yksilötasolla meille lienee tärkeää koemmeko kuuluvamme joukkoon, olenko tervetullut, tunnenko olevani kulloisenkin yhteisön täysivaltainen jäsen. On hyvä myös silloin tällöin pysähtyä miettimään olenko ja toiminko minä itse niin, että muilla on mahdollisuutta tuntea kuuluvansa joukkoon. Siinä, että kulloinenkin yhteisömme olisi sellainen, että siihen voi inklusiivisesti kiinnittyä, lienee keskeistä se, että yhteisössä vallitsee riittävä psykologisen turvallisuuden tunne.
Timothy R. Clark toteaa kirjassaan The 4 Stages of Psychological Safety (2020), että psykologinen turvallisuus on tila, jossa tunnet yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta oppia, turvallisuutta osallistua ja turvallisuutta haastaa vallitseva tilanne – kaikki pelkäämättä, että sinua nolottaa, sinut syrjäytetään tai sinua rangaistaan jollain tavalla. Tällaisen yhteisön jäsenillä ei liene suuria syitä kokea uusia yhteisön jäseniä välittömänä uhkana itselleen.
Niin, mutta minun piti pohtia suomalaisen yhteiskunnan ja työpaikkojemme kansainvälistymistä. Uskon yhden avaimen onnistumiseen olevan sen, että työpaikkamme ja koko suomalainen yhteiskuntamme olisi tila, jossa tunnetaan yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta oppia, osallistua ja haastaa vallitseva tilanne – pelkäämättä. Tämä antaa meille mahdollisuuden toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi yhteisöihimme ja samalla meille itsellemme turvallisuutta tehdä niitä, monesti varsin pieniä tekoja helpottaaksemme kiinnittymistä yhteisöömme. Olemme valmiita sietämään omaa vajavaista kielitaitoamme tai helpottamaan uuden tulijan suomen kielen osaamisen karttumista vaikkapa laputtamalla työpaikan tärkeimpiä esineitä suomenkielisillä nimilapuilla.
Olemme yliopistoissa tottuneet työskentelemään kansainvälisissä yhteisöissä ja siten tottuneet esim. englannin kielellä kommunikointiin. Muutama vuosi sitten keskustelin maailmalta Kuopioon muuttaneen tutkijatohtorin kanssa jostain käytännön asian hoitamisesta – englanniksi tietenkin. Kun asia oli käsitelty ja tutkijatohtori poistumassa huoneestani hän totesi hyvin ymmärrettävällä suomen kielellä, että ”Tero, voimmeko sopia, että jatkossa keskustelemme suomeksi ja jos minä en jotain ymmärrä, niin sitten kysyn sinulta tarkennusta tai toistamista tarvittaessa englanniksi”.
Meillä on kaikki edellytykset tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta aidosti inklusiivinen ja siten tukea myös yhteiskuntamme kansainvälistymistä. Maailman paras peruskoulutus antaa hyvät onnistumisen pohjat. Itse kunkin meistä on syytä silloin tällöin pysähtyä pohtimaan omia premissejämme – olisiko tarve pienelle ravistelulle. Tarvitsisinko lisätä ymmärrystäni esim. ihmisten, kulttuurien ja uskontojen moninaisuudesta? Meidän koulutusorganisaatioissamme on syytä vakavasti pohtia, tuemmeko parhaalla mahdollisella tavalla yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia kasvattaa vaikkapa kieliosaamista tai ymmärrystä eri kulttuureista ja uskonnoista.
Tero Karjalainen, Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen johtaja, omaa pitkän kokemuksen yliopistollisesta tutkimuksesta, opetuksesta, hallinnosta ja johtamisesta. Päätöksentekijänä laitos, tiedekunta ja yliopistotasolla. Kansainvälistä kokemusta tutkijavaihdosta ja eurooppalaisesta järjestötoiminnasta.
Tehtyäni jo pitkän työuran hoitoalalla, minulle syntyi motivaatio ja halu kehittää ammattitaitoani, ja siihen oli mahdollisuus avoimessa yliopistossa. Itä-Suomen yliopisto oli helppo valinta, koska asuin Kuopiossa ja lähiyliopistossa oli tarjolla monipuoliset opintokokonaisuudet ja laadukasta opetusta.
Ajatuksenani oli ensiksi päivittää ammattitaitoani, mutta sitten tuntui, että opiskelua voisi jatkaa vielä pidemmällekin ja syttynyt opiskeluinnostus vei eteenpäin. Suoritettuani tarvittavan määrän perusopintoja hain ja pääsin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi hoitotieteen laitokselle, jossa pääaineekseni valikoitui hoitotyön johtaminen. Maisteriopintoja tein laitokselle töiden ohessa ja muutamia kursseja suoritin edelleen myös avoimen yliopiston kautta.
– Palkintona uurastuksesta sain juuri terveystieteiden maisterin kaikki opinnot päätökseen.
Opintojen edetessä vaihdoin uuden työn perässä paikkakuntaa toiselle puolelle Suomea. Itä-Suomen yliopistossa on kuitenkin erittäin hyvät etäopiskelumahdollisuudet ja pystyin suorittamaan edelleen opintoja toiselta paikkakunnalta.
Työmäärältään työn ja opintojen yhdistäminen oli haastavaa, mutta antoisaa. Maisteritutkinto oli kuitenkin sellainen tavoite, että halusin mennä sitä kohti. Ja palkintona uurastuksesta sain juuri terveystieteiden maisterin kaikki opinnot päätökseen.
Pystyn nykyisessä hoitotyön johtamisen työssäni hyödyntämään monipuolisesti sitä taitotietoa, jota maisterinopinnot pitivät sisällään.
Pystyn nykyisessä hoitotyön johtamisen työssäni hyödyntämään monipuolisesti sitä taitotietoa, jota maisterinopinnot pitivät sisällään. Opintojen ansiosta ovat mm. analyyttiset sekä tietotekniset taitoni karttuneet. Ja olen lisäksi oppinut etsimään ja tuottamaan tietoa. Avoimessa yliopistossa pystyy opiskelemaan omien aikataulujen mukaan, joustavasti töiden ohessa. Opintotarjonta on laaja ja opiskelu on itsenäistä.
Suosittelen lämpimästi avoimen yliopiston opintoja kaikille!
Hain ensimmäisen kerran yliopistoon keväällä 2016 abivuoden päätteeksi. En todellakaan tiennyt, mikä minusta tulee isona, eikä minulla ollut mitään ymmärrystä korkeakouluopinnoista, mutta silti ajattelin, että koulusta pitävänä ihmisenä se voisi olla oma juttuni.
Monen mutkan ja tuskailun jälkeen päädyin hakemaan luokanopettajakoulutukseen, sillä koulutus ja oppiminen olivat minulle tärkeitä asioita. Itsevarmana suuntasin tuolloin kohti vakava-koetta, josta pääsin jatkoon. Tuolloin kokeeseen luettiin ennakkomateriaali, jonka kanssa pärjäsin suhteellisen hyvin, vaikkakaan en ollut tottunut tieteellisen tekstin lukemiseen. Pääsykokeen toisessa vaiheessa eli soveltuvuuskokeessa tie nousi kuitenkin pystyyn ja opintopolussa komeili varasija 56. En hakiessani ollut jostain syystä ajatellut välivuoden mahdollisuutta ollenkaan, ja kun se väistämättä kohdalle osui, tuntui se melko musertavalta ja olo oli epäonnistunut. Silloin se tuntui maailmanlopulta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuo kokemus oli jollain tavoin myös kasvattava.
– Jos joku kysyy minulta, kannattaako välivuoden aikana suorittaa opintoja, niin vastaus on yksiselitteinen: Kyllä kannattaa.
Parisen viikkoa kielteisen päätöksen saamisen jälkeen postiluukusta kolahti Itä-Suomen avoimen yliopiston mainos. Muistan, että ensimmäinen ajatus tuosta lehtisestä ei ollut millään tavoin positiivinen ja taisipa muutama turhautumisen kyynelkin vierähtää. Muutaman päivän jälkeen päädyin selaamaan esitteen läpi ja sieltä hyppäsi silmään yhteiskuntaopin opettajan pätevyyden tuova kokonaisuus. Tuo kokonaisuus sisälsi muun muassa oikeus-, yhteiskunta- ja taloustieteitä, mitkä kaikki vaikuttivat jo itsessään kiinnostavilta. Yhteiskuntaoppi oli ollut lempiaineeni lukiossa, joten ajatus sen opettamisesta vaikutti kiinnostavalta. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ryhdistäytyä ja yrittää, vaikkakin kokonaisuuden kurssit kuulostivat siltä, että en ikinä tulisi niistä selviämään. Ehkä avopuolisoni sanat olivat viimeinen niitti lopulliselle päätökselle lähteä kokeilemaan siipiään opinnoissa. ‘’Mitä se haittaa, vaikka, et saisikaan koko kokonaisuutta tehtyä? Kaikki on kuitenkin aina eteenpäin.’’ Eikä aikaa kulunut kuin tovi ja olinkin jo kirjastossa kirjoittamassa ensimmäistä esseetä.
Suoritin välivuoden aikana avoimessa 40 opintopistettä ja pääsin kurkistamaan muutamaa eri tieteenalaa lähemmin. Ajatus opettajuudesta vain vahvistui ja suurella innolla suuntasin katsetta kohti seuraavaa hakukevättä. Pääsykoemateriaali tuntui huomattavasti helpommalta, kun oli päässyt jo kiinni tieteellisen tekstin lukemisen rutiiniin. Kirjallisesta kokeesta mentiin eteenpäin ja annoin parhaani myös soveltuvuuskokeessa. Jonkinlaista henkistä kasvua oli päässyt vuoden aikana tapahtumaan ja omat ajatukset olivat vahvistuneet. Tällä kertaa opintopolussa näkyi se haluamani teksti eli hyväksytty.
Suoritin välivuoden aikana avoimessa 40 opintopistettä ja pääsin kurkistamaan muutamaa eri tieteenalaa lähemmin.
Kun ensimmäinen opiskelusyksy alkoi, ei ensimmäisen esseen kanssa tarvinnut painia sen kummemmin, koska opiskelutekniikat olivat jo hallussa. Sen sijaan sain keskittyä uusiin tuttavuuksiin ja opiskelijaelämän alkamiseen. Havaitsin melko nopeasti opintojen alkaessa, miten suuri etu avoimen opinnoista olikaan. Olisin esimerkiksi halutessani saanut hyväksiluettua kaikki opinnot luokanopettajan tutkintoon. Olen kiitellyt itseäni useaan kertaan siitä, etten heittänyt tunnemyrkyissäni sitä avoimen esitettä pois.
Opiskeluvuosien edetessä aloin kovasti kaivata lisää yhteiskunnallisempaa sisältöä opintoihini. Ehkä luokanopettajan työ ei olisikaan se työ, josta haluaisin eläköityä. Havaitsin, että kiinnostus koulutuksen oikeustieteelliseen näkökulmaan kyti pinnan alla aika kovastikin. Avoimen kautta suorittamassani kokonaisuudessa oli muutaman kurssin verran oikeustieteitä, joten kokemusta oikiskurssien opiskelusta oli jo hieman kertynyt. Keväällä 2020 koronakevään tiimellyksessä päätin olla rohkea, tavoitella tuota haavetta ja mennä kohti julkisoikeuden pääsykoetta. Tehdyistä avoimen opinnoista oli merkittävä apu pääsykokeessa, ja viimeistään oikeustapaustehtävässä olisi mennyt sormi suuhun todella nopeasti ilman aiempaa kokemusta. Lopputulos yhteishaussa olikin aika onnellinen ja opiskelu saa jatkua vielä muutaman vuoden
Välivuoden aikana noussut innostus ja kipinä kantoi vielä neljän vuoden jälkeen. Olen ikuisesti kiitollinen, että uskalsin olla rohkea ja antaa mahdollisuuden eri tieteenaloille. Kokeilemalla löysin sen oman juttuni. En varmasti olisi hakenut opiskelemaan toista tutkintoa ilman välivuoden aikana suoritettuja opintoja. Opinnot, jotka noin viisi vuotta sitten suoritin, odottavat minua nyt julkisoikeuden tutkinnossa.
Jos joku kysyy minulta, kannattaako välivuoden aikana suorittaa opintoja, niin vastaus on yksiselitteinen: Kyllä kannattaa. Sanon saman asian myös henkilölle, joka etsii uutta suuntaa uralleen, etsii harrastusta tai kenties haluaisi päästä kurkistamaan yliopisto-opiskelijan maailmaan. Tätä kautta se onnistuu, eikä varmasti kaduta. Sinulle, joka kenties vietät välivuotta tai et ehkä vielä tiedä omaa opiskelualaasi, niin avoimesta yliopistosta on erittäin hyvä aloittaa. Kokeilemalla matalalla kynnyksellä eri tieteenaloja löydät sen oman juttusi varmasti. Sillä ei ole väliä, vaikket koskaan päätyisikään sen yhden tietyn kurssin alaa opiskelemaan, mutta usko pois, joskus siitä yksittäisestä kurssistakin on vielä hyötyä, ja isosti. Jos joskus postiluukusta kolahtaa avoimen yliopiston mainos, niin tartu siihen. Tuo yksi lehtinen saattaa muuttaa elämää.
Vanhassa sananparressa puhutaan laihasta sovusta ja lihavasta riidasta. Sanontaan sisältyy ajatus kompromissista. Kompromissi taas edellyttää aina keskustelua osapuolten välillä, asian äärelle tulemista ja eri vaihtoehtojen avaamista. Pitäisi löytää ratkaisu, joka on osapuolten kannalta yhtä hyvä tai yhtä huono. Sellainen, jonka kanssa voi elää.
Työelämä edellyttää paljolti kompromissin tekemisen taitoja. Työssä ollaan työn vuoksi ja täyttämässä työlle asetettuja tavoitteita. Yhtä lailla siellä ollaan yksilöinä, persoonina joiden toimintatavat ja tulkinnat samasta tilanteesta ovat usein erilaiset. Työelämän rooli on ammatillinen, mutta roolissa toimivat ovat ihmisiä inhimillisine tunteineen ja tarpeineen. Tämä luo ristiriidan konfliktitilanteissa, jos työntekijöiden rooliodotukset ja persoonan tarpeet eivät mene yksiin. Ristiriita voi näkyä tunteenpurkauksina, varomattomina sanoina ja vahingossa lausuttuina tokaisuina. Ellei osata joustaa omista näkemyksistä, kasvaa näistä työtä suurempia kysymyksiä, jotka hiertävät koko työyhteisöä.
Koronan etäaika on voinut toisaalta hiljentää tällaiset ristiriitatilanteet, kun työyhteisön jäsenet eivät ole olleet suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kun kokonaisvaltainen kohtaaminen jää väliin, syntyy tulkintoja nonverbaalin viestinnän puuttuessa. Etätoiminnasta työpaikalle palattaessa uinuvat ristiriidat voivatkin herätä uuteen eloon.
Työelämän rooli on ammatillinen, mutta roolissa toimivat ovat ihmisiä inhimillisine tunteineen ja tarpeineen.
Työyhteisösovittelussa lähdetään liikkeelle yleensä hyvin pienestä konkreettisesta asiasta, joka hiertää. Esimerkiksi siitä tiskaamattomasta kahvikupista kahvihuoneessa. Kun asiaa aletaan perata syvemmältä, selviää usein, että pohjalla onkin jokin vakavampi syy tai ratkaisematon ristiriita. Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, voidaan asian ytimen ympärillä pyöriä hyvinkin pitkään. Tässä korostuu vuorovaikutuksen merkitys. Vuorovaikutusta ja avointa puhetta tarvitaan, jotta luottamus osapuolten välillä voi syntyä. Erään kokeneen sovittelijan toteamus onkin, että sovittelussa on paljolti kysymys vuorovaikutuksesta ja sen oikeasta suuntaamisesta – ei niinkään ongelman tarkastelusta. Sovittelijaa tarvitaan juuri siihen, että osapuolet saadaan näkemään asioiden taakse ja ymmärtämään, mistä tilanteessa tosiasiassa riidellään.
Sovittelu on pohjimmiltaan oppimista. Sovitteluprosessissa oppivat sekä sovittelija että osallisena olevat. Oppimisessa henkilö asettaa itsensä alttiiksi muutokselle. Uhkana on, että omat vallitsevat käsitykset tilanteesta voivat muuttua toiseksi. Muutos herättää aina pelkoa ja tämä pelko pitää saada murrettua ennen kuin sovittelulle on tilaa. Aina sovittelussa ei päästä toivottuun lopputulokseen, mutta prosessi itsessään voi tuottaa kokemuksia, jotka saavat sovitteluun osallistujan muuttamaan näkemystään. Yhteinen kokemus sitoo sovitteluun osallistuvia yhteen ja tämä on jo itsessään arvokasta. Osapuolet tekevät yhdessä sovittelun tiikerinloikan.
Työyhteisösovittelun yksi tulokulma on johtaminen. Miten työpaikoilla johdetaan, tuetaanko avointa vuorovaikutusta ja puututaanko ristiriitoihin riittävän ajoissa? Annetaanko mahdollisuus sille, että erimielisyydet ratkaistaan eikä lakaista maton alle? Johtaminen on tätä nykyä haasteellista ja kysyy monenlaisia taitoja. Jos johtajana tai esimiehenä aikoo pärjätä, on avoin vuorovaikutustaito yksi edellytys. Silloin on oltava rohkeutta ottaa asiansa puheeksi suoraan, asiallisesti ja vain niiden henkilöiden kesken, joita asia koskee. Toisaalta tämä edellyttää myös alaistaitoja, jotka tukevat esimiehen rakentavaa toimintaa.
Jos sinussa heräsi ajatus, että voisit lähteä kesyttämään konfliktin tiikeriä, kannattaa opiskella työyhteisösovittelua. Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksessa on parhaillaan haettavana koulutus, jolla pääsee hyvään alkuun.
Seija Okulov toimii suunnittelijana Jatkuvan oppimisen keskuksessa. Hän on ollut koordinoimassa useita yliopistoyhteistyönä tuotettuja työyhteisösovittelun täydennyskoulutuksia vuosina 2013-2017. Myös työnohjauksen kysymykset ovat hänelle tuttuja.
Olen nyt reilut puoli vuotta työskennellyt Jatkuvan oppimisen keskuksen johtajana. Ihmettelyyn siitä, mitä jatkuva oppiminen oikein tarkoittaa, törmään edelleen usein niin yliopistolla kuin sidosryhmiemme ja kavereidenkin kanssa.
Jatkuvan oppimisen taustalla ovat hallitusohjelmakirjaukset ja parlamentaarinen jatkuvan oppimisen uudistus:
”Parlamentaarisella jatkuvan oppimisen uudistuksella vastataan läpi elämän jatkuvaan tarpeeseen kehittää ja uudistaa omaa osaamista. Uudistuksessa edistetään työelämässä tapahtuvaa oppimista, luodaan jatkuvan oppimisen palvelujärjestelmä ja lisätään osallistumisen tasa-arvoa parantamalla palvelujen saavutettavuutta.” -Opetus- ja kulttuuriministeriö
Siis tarpeeseen kehittää ja uudistaa omaa osaamista ja lisätä osallistumisen tasa-arvoa. Uudistuksen taustalla on Suomen kilpailukyvyn varmistaminen, mutta toimenpiteiden pitäisi näkyä myös yksilötasolla. Jatkuvan oppimisen tarkastelukulmia on monia ja itse tykkään pohtia asiaa työnantajien näkökulmasta, työntekijöiden – uran alku-, keski- ja loppuvaiheessa olevien, omaan työuraan muutosta kaipaavien kuin myös työttömien kannalta.
Jokaisen omaehtoiseen kouluttautumiseen, oman osaamisen päivittämiseen tai uudistamiseen, tuomme tarjolle Itä-Suomen yliopiston monipuolista ja laajaa koulutustarjontaa avoimen yliopiston opintoina. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa laajentaa osaamistaan vaikkapa ihan uudelle alalle. Jos koet vaikeutta löytää itsellesi sopivaa koulutusta 100 oppiaineen tarjonnasta, niin opinto-ohjaajillemme voit varata neuvonta-ajan kätevästi verkossa. Opintoja on yhä enemmän tarjolla myös ajasta ja paikasta riippumattomina.
Vahvemmin työelämälähtöistä koulutusta tarjoamme täydennyskoulutuksina. Tarjontaa löytyy mm. johtamisen kehittämiseen, juridiikan osaamisen päivittämiseen sekä kasvatus- ja sote-alalle laajasti. Työyhteisöjen osaamispääoman laajentamiseen järjestämme räätälöityjä täydennyskoulutuksia ja tarjoamme asiantuntijapalveluja.
Jatkuvan oppimisen kokonaisuudessa iso rooli on myös ns. ei-muodollisella oppimisella. Tällä tarkoitan niin työssä, harrastuksissa kuin vapaa-ajalla tapahtuvaa uusien asioiden, tietojen ja taitojen oppimista ilman muodollista kytköstä oppilaitokseen tai opintojaksoihin. Uskallan väittää, että tässä ei-muodollisessa oppimisessa meillä on valtavasti kehittymisen mahdollisuuksia koko yhteiskunnan tasolla, etenkin oppimisen tunnistamisella ja tunnustamisella. Erilaiset kehitteillä olevat digitaaliset ratkaisut tuovat tähänkin uusia mahdollisuuksia.
”Haluan, että kirjoitatte minulle ja kerrotte ongelmanne. Haluan kuulla ideoitanne, koska Washingtonissa ei tiedetä kaikkea.” – Eleanor Roosevelt
Jatkuvan oppimisen tarjonta ja palvelurakenne kehittyvät nyt kovaa vauhtia. Olivatpa yksilölliset, työyhteisösi tai toimialasi jatkuvan oppimisen tarpeet millaisia vain, tulemme Eleanor Rooseveltin hengessä mielellämme miettimään yhdessä kanssanne, millaisia ratkaisuja löydämme tai mitä uutta voisimme yhdessä luoda – tarvittaessa yli organisaatio- ja toimialarajojen.
Tero Karjalainen on Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen johtaja, joka omaa pitkän kokemuksen yliopistollisesta tutkimuksesta, opetuksesta, hallinnosta ja johtamisesta. Terolla on kansainvälistä kokemusta mm. tutkijavaihdosta ja eurooppalaisesta järjestötoiminnasta. Urheilu on Terolle sydämen asia ja hän tekee vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa. Teron takataskussa on tutkinto lääketieteellisestä fysiikasta ja opintoja johtamisesta.
Maaliskuussa 2018 starttasi ensimmäinen yritykselle räätälöity EMBA-koulutus Itä-Suomen yliopistossa. Jatkuvan oppimisen keskukselle yhteistyö johtavan suomalaisen betonialan yrityksen Lujabetonin kanssa on uudenlainen päänavaus EMBA-ohjelmassa.
– Käytäntö ja teoria yhdistyvät yritykselle tilauksesta tehdyssä koulutuksessa uudella tavalla uudenlaisissa oppimisympäristöissä ja uusilla oppimismenetelmillä, sanoo UEF EMBA -ohjelman akateeminen johtaja, professori Anu Puusa.
Lujabetonilla yrityksen tarpeisiin räätälöity koulutuskokonaisuus linkittyy vahvasti yrityksen uuteen johtamiskulttuuriin, jota on rakennettu määrätietoisesti jo kymmenen vuoden ajan. Näihin kehittämisvuosiin on mahtunut runsaasti erilaisia valmennuksia ja koulutuksia yrityksen koko henkilöstölle.
– Avaintehtävissä toimiville tai niihin suuntautuville tarkoitetun EMBA-koulutuksen kautta haemme varmistusta kulttuurinmuutokselle. Jatkuvan oppimisen keskus oli valmis tekemään liike-elämälähtöistä koulutusta yrityksemme lähtökohdista käsin sekä tutustumaan toimintakulttuuriimme ja liiketoiminnan kehittämisen tarpeisiimme, kertoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.
Mikko Satuli Akateemisesta osaamisesta lisäarvoa jokapäiväiseen työhön
Koulutukseen lähti Lujabetonilta mukaan 16 eri työtehtävissä työskentelevää henkilöä. EMBA-koulutusohjelman ensimmäisellä jaksolla perehdyttiin johtamiseen tänään ja tulevaisuudessa. Pääkirjanpitäjän työskentelevä Tuula Räisänen odotti koulutukselta omien ajatusmallien laajentumista ja yleisempää ymmärrystä johtamisesta.
– Jo ensimmäisellä koulutusjaksolla läpikäytyjä asioita pystyi hyvin peilaamaan omaan työskentely-ympäristöönsä.
Myös tehdaspäällikkö Miro Harjumäki toivoi, että EMBAn antia pystyisi integroimaan mahdollisimman paljon omiin työtehtäviin.
– Koulutuksessa pääsee pyörittelemään työelämässä vastaan tulleita kysymyksiä yhdessä Suomen parhaiden osaajien ja asiantuntijoiden kanssa.
Juuri tätä Lujabetoni koulutukselta odottaa. Jokainen EMBA-ohjelman koulutusjakso on tehty yrityksen tarpeisiin, samoin eri oppimistehtävät.
– Meillä on tavoitteena integroida akateeminen osaaminen bisneksen tekemiseen ja joka päiväiseen työhön. Yritys hakee koulutuksen kautta toki myös tuottavuuden kasvua.
Miro Harjumäki ja Tuula Räisänen Uusia näkökulmia kehittämistyöhön
Jatkuvan oppimisen keskukselle yksittäiselle yritykselle tilauksesta tehty koulutuskokonaisuus on avannut uudenlaisen mahdollisuuden koko EMBA-ohjelman kehittämiseen.
– Lujabetoni on haastanut ja sparrannut meitä lähtemään pois omalta mukavuusalueeltamme. Näkisin, että myös normiohjelmassamme katsomme jatkossa oppimismenetelmiä uusin silmin. Toki myös toivomme, että yrityksille räätälöidyistä EMBA-koulutuksista tulee uusi konsepti meille, Puusa sanoo.
Yritysten tarpeisiin kustomoidusta koulutuksista hyötyvät siis tilaajayritys, osallistujat sekä koulutuksentarjoaja.
– Onhan tällainen koulutuskokonaisuus aivan loistava mahdollisuus kehittää yrityksen omaa johtamiskulttuuria ja samalla ainutkertainen tapa luoda yhteisöllisyyttä, Puusa painottaa.
