Edellisessä blogissa herättelin ajatuksia dialogista tai oikeastaan sen harvinaisesta esiitymisestä. Dialogi on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Mielestäni dialogiin liittyy omista ajatuksista irtautuminen, tietynlaisen tarkkailijan roolin ottaminen.
Isaacsin mukaan dialogi edellyttää varmuudesta luopumista ja suuntaamista epävarmuutta kohti. Dialogissa höllätään otetta ja kuunnellaan eri mahdollisuuksia, erityisesti sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät muutoi ilmenisi. Dialogi siis yllättää osapuolet. Milloin viimeksi keskustelu on yllättänyt sinut uusilla ajatuksilla?
Dialogia estää, jos kiinnitymme ajatuksiimme, näkökulmiimme ja mielipiteisiimme. Tällöin hylkäämme tuntemattomat näkökulmat ja vastustamme epämukavuutta. Isaacsin mukaan dialogi on olemisen laatua (quality of being). Millaista tämä dialogin mahdollistava oleminen on?
Isaacs kuvaa dialogia osallistumisen (participation), koherenssin (coherence), tietoisuuden (awareness) ja paljastumisen (unfoldment) periaatteiden kautta. Osallistuminen on kokonaisuuden hahmottamista ja ajatuksien tiedostamista. Yleensä näemme vain kokonaisuuden osia, jolloin näkökulmamme kaventuu esimerkiksi omiin ajatuksiimme ja näkökulmiimme. Meidän tulisi tarkkailla ajatuksiamme lintuperspektiivistä ja nähdä ne osana dialogia (ei vain ainoana totuutena). Näin voisimme helpommin saada etäisyyttä mieleen pulpahtaviin ajatuksiin ja tilanteessa syntyviin tulkintoihin sekä siten voisimme helpommin pidättäytyä reagoimasta.
Lueskelin Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. Tolle esittää kiinnostavan ajatuksen, joka hyvin liittyy dialogiin. Mikäli samaistumme ajatuksiimme, niin pidämme niistä kiinni. Tämä ilmenee keskusteluissa, joissa osapuolet esittävät ajatuksiaan, mielipiteitään. Mikäli näkökannat eroavat, niin osapuolet pyrkivät perustelemaan mielipiteitään. Joskus tämä johtaa väittelyyn. Tämä saattaa Tollen mukaan johtaa ”pieneen kuolemaan”, jos osapuoli kokee mielipiteensä hävinneen väittelyn. Tämän takia osapuolet pyrkivät sinnikkäästi voitokkaasti perustelemaan ja voittamaan väittelyt, koska Minä = ajatukseni. Tämä katkaisee yhteyden.
Toinen vaihtoehto on erottaa minä ja ajatukset toisistaan. Mielen tehtävänä on tuottaa ajatuksia. Me valitsemme ne hyödyllisimmät käyttöömme. Dialogissa tämä tarkoittaa sitä, että ajattelemme yhdessä. Molemmat osapuolet tuottavat ajatuksia työstettäväksi. Ajatukset ovat osa kokonaisuutta, osa dialogia. Ajatukset ovat yhteistä työskentely-materiaalia. Aivan kuin Harry Potter kirjoista tuttu hahmo Dumbledore vetää taikasauvalla muistojaan esille, niin me kerromme mieleemme putkahtaneita ajatuksia toisillemme ja tuomme ne yhteiseen työskentelyyn. Ja tämä mielestäni on Isaacsin mainistemaan osallistumista (participation). Mieli tuottaa ajatuksia. Jalostetaan niitä yhdessä.
Mitä tuumaat? Mikä mahdollistaa dialogin?
Arttu
Kirjoittaja toimii Aducatessa ratkaisukeskeisenä valmentajana ja pitää koulutuksia vuorovaikutukseen liittyen.
Sisäilmaongelmien
tutkimisen ja korjaamisen kysymyksiin on etsitty ratkaisuja koko 2000-luvun
ajan myös rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) opinnäytetöissä.
Niiden aiheiksi nousee usein haastaviakin käytännön ongelmia ja
kehittämistarpeita. Opinnäytetyö on parhaimmillaan antoisa omaan työhön
liittyvä rakennusterveyden eri osa-alueiden ymmärtämistä syventävä hanke, jossa
joudutaan pohtimaan myös epävarmuuksia ja kehittämisideoita. Kokosin tähän
muutamia esimerkkejä ja pyysin myös tekijöiltä kommentteja opinnäytetyön
merkityksestä osaamisen syvenemisessä.
Vaikka opinnäytetyön aiheen ei tarvitse olla uusi ja erikoinen,
moni on kuitenkin innostunut tarttumaan rohkeasti johonkin ajankohtaisen
käytännön kehittämishaasteen. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja on usein
suuresta työmäärästä huolimatta lopulta varsin palkitsevaakin. Se antaa eväitä
myös RTA:lle tärkeään jatkuvaan oppimiseen, missä olennaista on avoin ja tutkiva ote oman alan
kehittämiseen, kriittinen kokonaisvaltainen ajattelu sekä kyky ymmärtää ja
soveltaa uutta tutkimustietoa.
Ilmanvaihdon jaksotuksen ja osatehokäytön vertailututkimus
Ilmanvaihtojärjestelmien ja painesuhteiden hallinnan haasteet hyvin tunteva Antti Alanko vertaili opinnäytetyössään varsin laajalla aineistolla ilmanvaihdon jaksottaisen ja osatehokäytön vaikutusta käytönaikaiseen sisäilman laatuun.
Painesuhteiden hallinnan haasteet nousivat esiin ilmanvaihdon
käyttötavasta riippumatta kaikissa neljässä kohteessa ja tutkimuksen
alkuvaiheessa.
Antti Alangon savukokeiden videoraportti
Tulosten mukaan ilmanvaihdon jaksottainen ja osatehokäyttö oikein
säädettynä eivät eronneet merkittävästi toisistaan sisäolosuhteiden kannalta,
mutta oleellista on varmentaa ilmanvaihdon toiminta kaikilla tehotasoilla ilmamäärämittauksin
ja paine-eron seurannalla.
”Työn myötä tuli perehdyttyä harvinaisen laajasti alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, mihin ei tavanomaisesti tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Otin työhön myös sellaisia mittauksia, joita en tavanomaisesti ole tehnyt. Hyvien ohjaajien kautta sain myös paljon hyviä kontakteja.”
Homekoira vai kuntotutkija?
Koirien ylivertaisen hajuaistin menestyksekäs hyödyntäminen metsästyksessä ja viranomaistehtävissä sai Timo Juvosen ihmettelemään, miksi homekoirien käyttöä rakennusten kuntotutkimusten apuvälineenä kyseenalaistetaan. Timo vertailikin opinnäytetyössään kuntotutkijan tutkimustuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja kuudessa eri kokoisessa julkisessa rakennuksessa ja totesi havaintojen tukevan pääosin toisiaan. Timon mukaan kuntotutkimuksessa päästäisiin parhaaseen tulokseen, jos käytettäisiin tasotestattuja koiria yhdessä ammattitaitoisen kuntotutkijan kanssa. Kaikkien tutkimusmenetelmien virhelähteet pitää tiedostaa ja tutkimusajankohdan painesuhteisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.
Juvonen vertaili kuntotutkijan tutkimutuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja
Valmistumisen jälkeen FCG:n
rakennusterveys ja sisäilmasto
-yksikön palvelukseen siirtynyt Timo Juvonen miettii, miten saisi tilaajat
ymmärtämän homekoiran höydyt paremmin. Toisaalta hän myöntää, että olisi
itsekin epäluuloisempi koiratutkimuksia kohtaan, jos ei olisi kokemusta
homekoirista.
Voiko tiivistyskorjaus onnistua?
RTA-koulutuksen ohjausryhmässäkin opiskelijoita
edustaneen Janne Riutanheimon mukaan
opinnäytetyö oli suuri ja opettavainen osuus RTA-opinnoissa, vaikka
kirjoittamista työssään muutenkin jatkuvasti tekee. Janne hyödynsi
opinnäytetyönsä kohdetta monella RTA-opintojen jaksolla ja lopulta työstä
tulikin laaja kokonaisuus kattaen koulurakennuksen kuntotutkimuksen, korjausten
suunnittelun ja toteutuksen sekä korjausten laadunvarmistuksen ja onnistumisen
arvioinnin. Toki erityisesti tiivistyskorjausten onnistumista pitää seurata
säännöllisesti myös tulevaisuudessa, koska niiden pitkäaikaiskestävyydestä on
vielä varsin vähän näyttöä.
Jannen työssä korostui riittävä panostus
kuntotutkimuksen laatuun ja hyödyntämiseen korjaussuunnittelussa. Hän kehitteli
myös uudet tasomääritykset tiivistyskorjauksille.
RTA-opiskelijoiden kokemuksia ja vinkkejä
RTA-opinnäytetyö on lähtökohtaisesti näyttötyö, jonka päätavoite on osoittaa kokonaisvaltainen ymmärrys rakennusterveyden eri osa-alueiden merkityksestä. Usein opinnäytetyön lähtökohtana onkin moniongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus, jossa tarvitaan osaamista rakennetekniikasta, sisäolosuhteista, mikrobiologiasta, ilmanvaihdosta ja painesuhteista sekä kokonaisuuden huomioon ottavasta altistumisen arvioinnista. Samalla opitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja ehkä jopa kriisiviestintää, jos tutkimuskohteessa on ollut paljon oireilua. Ihannetapauksessa RTA-opiskelija voi hyödyntää opinnäytetyön kohdetta myös eri opintojaksojen harjoitustöissä siten, että kuntotutkimusmenetelmät -opintojaksolla homma lähtee liikkeelle kuntotutkimussuunnitelmalla ja lopulta rakennetekniikan jaksolla tietoja on riittävästi myös vähintään alustavan korjaussuunnitelman laadintaan.
Kokeneet rakennusterveysasiantuntijat toimivat usein myös uusien opinnäytetöiden ohjaajina, mutta usein myös omalta RTA-ryhmältä saa arvokkaita ideoita ja palautetta opinnäytetyöhön. Se poikii usein kokemusten ja neuvojen jakamisen perinteen uran edetessä. Janne Riutanheimo onkin valmis antamaan opinnäytetöiden aiheita ja ohjausta oman yrityksensä hankkeiden parissa ja suosittelee opiskelijoita kehittelemään aihetta jo opiskelun alkuvaiheessa. Timo Juvonen rohkaisee kiinteistöjen omistajia tarjoamaan kohteiden tutkimuksia opinnäytetöiden aiheiksi ja toivoo, että joku innostuisi myös tutkimaan laajalla aineistolla homekoiratutkimusten luotettavuutta. Antti Alangolla on myös mielessä ilmanvaihtoon ja sisäilmaolosuhteisiin liittyviä tutkimusaiheita ja aineistoja. Hänen kannustaa myös aktiiviseen yhteistyö tilaajien ja mittauspalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa laajemmat aineistot ja lisää työn painoarvoa.
”RTA-opinnäytetyöt vaikuttavat olevan varsin arvostettuja ja niitä luetaan melko laajasti, joten panostus tuskin menee hukkaan, jos työn aihe on hyvä.”
Aducaten www-sivuilta on ladattavissa toistasataa 2010-luvulla valmistunutta opinnäytetyötä. Opinnäytetöiden ohjaaminen tarjoaa hyvän näköalapaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa alan kehittämiseen. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön tarjoamalla aiheita ja/tai aineistoja, antamalla palautetta tai jopa ohjaamalla uusia opinnäytetöitä!
Kari Pasanen RTA-koulutuksen opinnäytetöistä vastaava suunnittelija Aducatessa, kari.pasanen@uef.fi
Osallistut työpaikan palaveriin. Tarkoituksena on keskustella uusista työtiloista. Nopeasti huomaat, että asia herättää intohimoja suuntaan ja toiseen. Osa työtovereista hihkuu intopinkeänä uusien työtilojen toimivuutta. Toiset taas suhtautuvat epäilevästi tilojen toimivuuteen. Pyrit nostamaan esille uuden näkökulman. Eräs kollega nopeasti vastaa ehdotukseesi; se tuntuu kritiikiltä. Ajatus vilahtaa mielessä: ”Nyt se ei ymmärrä ja tahtoi vain jyrätä.” Pyrit vielä kerran esittämään näkökulmasi uudella tavalla. Koet, että kommenttisi ei saa ymmärrystä. Nostat hieman ääntäsi ja väität vastaan. Annat ymmärtää, että työtoverisi ei nyt oikein ymmärrä asian laittaa. Kasvoilta näet, että menit liian pitkälle. Nolottaa. Onneksi saat asian sovittua palaverin jälkeen, mutta tilanteesta jää hapan maku. Ja itse asia (ne uudet työtilat) jäi edelleen pöydälle odottamaan taidokkaampaa vuorovaikutusta.
Kirjassaan Dialogue and The Art of Thinking Together William Isaacs esittää, että liian usein ajattelemme yksin ja liian vähän yhdessä. Tämä yksin ajattelu saattaa johtaa tilanteisiin, jossa vuorovaikutuksen osapuolet jäävät eri puolelle verkkoa. Yhdessä ajattelemisen taito mahdollistaa samalle puolelle verkko siirtymisen, vaikka se ei ole aina tarkoitus.
Vuorovaikutus voi olla keskustelua tai taitavaa keskustelua. Taitavassa keskustelussa osapuolet pyrkivät perustelemaan oman näkökantansa. Tätä kuulee usein asiantuntijoiden palavereissa ja joskus myös johtoryhmissä. Isaacs esittää, että usein taitava keskustelu lipsuu väittelyn puolelle. Väittelyn tarkoituksena on voittaa, jolloin on voittaja ja häviäjä. Voittaja saa mielipiteensä esille, ja joskus se toimii päätöksenteon perustana.
Isaacs ehdottaa, että me voisimme päästä pidemmälle kohti dialogia. Dialogi on merkityksen virtausta. Tällöin ajatukset eivät ole meidän omia, vaan yhteisiä. Aivan kuin ajatukset olisivat keskustelijoiden välissä, irti osapuolista. Isaacsin mukaan dialogi edellyttää tietynlaisia taitoja, jotka pakottavat meidät pidättäytymään tavallisista reaktiostamme ja jäädyttää ajatuksemme. Tällöin taitavasti hallitsemme ajatuksiemme tulimerta. Osaamme ottaa ajatukset vain ajatuksina. Ne eivät ole yhtä kuin me.
Dialogi lisää osapuolten näkemystä asiasta. Dialogissa lopputulos on yhteinen, koska se on yhdessä ajateltu. Parhaimmillaan dialogi etenee generatiiviseen dialogiin, jolloin luomme jotain uutta.
Isaacs esittää, että aito dialogi on harvinaista herkkua. Mitä tuumaat, milloin viimeksi olet päässyt dialogiin, tilanteeseen, jossa ajattelut yhdessä toisen henkilön kanssa? Sanot sellaisia asioita, jotka ovat aivan uusia sinulle itselle? Sanot sellaisia ajatuksia, joita yksin ajatellen et olisi kyennyt tuottamaan. Mikä mielestäsi mahdollistaa aidon dialogin? Laita kommenttia.
Arttu
PS Minulla on ajatus hautumassa yhdestä asiasta, joka voisi auttaa dialogiin pääsemisessä. Ehkäpä siitä sitten seuraavassa blogissa, kun ensin pääsen ajattelemaan asiaan jonkun kanssa…
Saavut raskaan työpäivän jälkeen kotiin. Teet ruuaksi kanapastaa, jossa on höysteenä tuoretta tomaattia, basilikaa ja oliiviöljyä. Olet niin nälkäinen, että melkein ahmit ruuan. Ah, mikä nautinto. Raivaat pöytää ja samalla huomaat pienen makeannälän kielen päällä. Saat tiskit tiskoneeseen, ja napinpainalluksella tiskone alkaa hurisemaan. Huomaat käveleväsi kohti nurkkakaappia, jossa on sukulaisen tuoma suklaarasia. Vilkuilet hieman ympärillesi, jotta lapset eivät huomaa toimintaasi (ethän siis tahdo opettaa tätä tapaa lapsellesi). Nappaa vain yhden suklaan suuhusi. Mmm….. ….ja seuraavana päivänä huomaat tämän toistuvan.
Kyseinen suklaapala painaa 6,5 grammaa. Jos vuoden jokaisena päivänä nautin yhden suklaan, niin se tekee reilut 2,3 kiloa suklaata vuodessa. Tämä on noin 13333 kcal vuodessa, joka vastaa noin 2,1 kiloa kehon rasvakudosta. Jos tämän määrän tahtoo kuluttaa liikkumalla, niin se tarkoittaa juosten (10 kmh) 18,2 tuntia, kävellen (6 kmh) 44,4 tuntia tai kuntosalilla 57,9 tuntia. Pienestä toistuvasta asiasta tulee jonkinmoinen määrä suklaata, läskiä ja kuntoilutunteja.
Pienet toistuvat asiat voi kääntää myös voimavaraksi. Ratkaisukeskeisyyden yksi tunnuspiirre on pienet askeleet, joita tehden pyritään tavoitteisiin. Pienet askeleet on helpompi aloittaa ja niitä riittävän monta kertaa toistamalla saa isoja (hyödyllisiä ja haitallisia) muutoksia aikaiseksi. Jokaisena päivänä toistetuilla asioilla on kerrannaisvaikuttavuutta. Soitatko joka päivä yhdelle uudelle asiakkaalle? Sanotko päivittäin kollegalle huomenta tai annat hänelle vahvistavaa palautetta? Yllätätkö yhden asiakkaan päivittäin (toivottavasti jollain myönteisellä tavalla)?
Valmentavassa haastattelussa autamme valmennettavaa määrittelemään tavoitteensa ja kuvaamaan pienet askeleet tavoitteen saavuttamiseksi. Pienet askeleiden kannattaa olla konkreettisia, toiminnallisia sekä paikkaan ja aikaan sidottuja (mitä, missä, milloin). Tämä lisää pienten askeleiden toteutumisen todennäköisyyttä. Valmentaja (esimerkiksi esimies) myös huomaa edistymistä (pienten askeleiden toteutuminen) ja antaa siitä vahvistavaa palautetta valmennettavalleen. Arvostuksella ja myönteisellä huomiolla on se jännä vaikutus, että lisää pienten askeleiden ottamista.
Joskus pitää aloittaa kukkakepistä, jotta pääsee raskaisiin painoihin.
Arttu
ratkaisukeskeinen valmentaja
tietoisuustaito-ohjaaja
