Ratkaisukeskeisyys on tapa ajatella ja toimia suhteessa muihin ihmisiin. Sitä on luonnehdittu asenteeksi ja strategiaksi ongelmallisissa tilanteissa. Tässä lähestymistavassa ihmiskäsitys on keskeisessä roolissa. Ihmisillä on voimavaroja tavoitteiden saavuttamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen, mutta joskus he unohtavat sen. Näin ollen ihmisiä tulee muistuttaa heidän voimavaroistaan ja rohkaista kokeilemaan jotain (uutta) päästäkseen asiassa eteenpäin. Ratkaisukeskeisyyteen liittyvät vahvasti tavoitteellisuus ja tulevaisuussuuntautuneisuus. Ohjaustilanteessa asiakkaan ratkaisupuhetta vahvistetaan. Ratkaisupuhe on keskustelua siitä, mitä asiakas tahtoo saavuttaa ja keinoista tavoitteen saavuttamiseksi.
Lähestymistapa sisältää monia yksinkertaiselta kuulostavia periaatteita sekä useita hyödyllisiä menetelmiä. Menetelmät tulee kuitenkin muokata kohderyhmälle sopiviksi. Ratkaisukeskeinen työote ohjauksessa -koulutuksen osallistujat laativat ehdotuksia nuorille sopivasta valmennus-/ohjauskeskustelusta. Tässä on niistä laadittu synteesi. Valmennuskeskustelun kysymykset on ryhmitelty. Voit valita tilanteeseen sopivan vaihtoehdon joka ryhmästä. Kysymykset ovat yleiskielisiä, mutta keskustelussa kannattaa tietenkin mukailla puhe- ja nuoren kieltä, jotta tilanne on mahdollisimman luonnollinen.
Mitä sinulle kuuluu?
Mistä haluat keskustella tänään? Oletko tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseesi – onko jotain, josta tahtoisit keskustella? Mikä on tällä hetkellä tärkein tavoitteesi?
Miten tahtoisit asian olevan eri tavalla? Millaista sinun elämäsi olisi, kun tavoite on saavutettu tai ongelma on poistunut? Mitä hyötyä sinulle on tavoitteen saavuttamisesta? Mistä muut ihmiset (esim. perhe, läheiset, kaverit, opettajat) huomaavat, että olet tavoitteen saavuttanut? Millaista elämä on sitten, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Mitä hyvää tavoitteen saavuttaminen tuo elämääsi? Millaisia hyviä asioita on viime aikoina tapahtunut asiaan liittyen?
Asteikolla 1–10 missä olet tällä hetkellä menossa tavoitteen saavuttamiseksi?
Mitä toivoisit seuraavaksi tapahtuvan asian suhteen? Mikä on seuraava askel tavoitteen saavuttamiseksi? Mikä on pienin asia, jonka voit seuraavaksi tehdä päästäksesi lähemmäs tavoitetta? Milloin voisit aloittaa muutoksen?
Mitkä asiat auttavat sinua seuraavassa askeleessa? Mitä apua tarvitset? Kuka sinua voi auttaa tavoitteeseen pääsemiseksi? Millaista tukea toivoisit näiltä henkilöiltä? Voinko minä auttaa? Tai onko joku muu, joka voi auttaa?
Mikä motivoi, jos tavoitteen saavuttamisessa tulee esteitä?
Mikä on ensimmäinen asia, minkä teet tavoitteesi eteen ja milloin? Mitä teet seuraavaksi? Milloin ja miten? Nyt kun haastattelu on ohi, mitä teet ensimmäiseksi tavoitteen saavuttamiseksi ja milloin?
Milloin seuraavan kerran palaamme asiaan? Mitä teet siihen mennessä? Sopiiko sinulle, että tavataan uudestaan ja katsotaan, kuinka asia on edennyt? Milloin palataan tähän asiaan uudelleen?
Blogin laati Arttu Puhakka, ratkaisukeskeinen valmentaja, UEF JOK
Luokanopettajia kouluttavassa yliopistokaupungissa on haasteellista saada virkaa kovin nopealla aikataululla. Kokemuksen lisäksi tarvitaan monipuolista koulutusta ja tämän tiedon valossa suuntasin opiskelemaan uutta sivuainetta Itä-Suomen avoimessa yliopistossa.
Pidän opiskelusta ja hetken aikaa työelämässä oltuani huomasin, miten monia asioita ei opetettukaan yliopistossa. Olen täydennyskouluttautunut ahkerasti luokanopettajaksi ja äidinkielenopettajaksi valmistumiseni jälkeen erilaisilla kursseilla ja muutamien kymmenien opintopisteiden opintokokonaisuuksilla. Kaikista täydennyskoulutuksista on jäänyt paljon eväitä opettajan työhön.
Erikoistuin opiskeluaikoinani alkuopetukseen sekä suoritin myös äidinkielenopettajan (suomi) opinnot. Suomen kieli on kuitenkin aika laaja oppiaine, jonka opetusta on yläkoululaisillekin useampi tunti viikossa. Uskon yhtenäiskoulujen määrän lisääntyvän tulevina vuosina ja mietin, mikä voisi olla sellainen oppiaine, jota olisi lukujärjestysteknisesti helpompi opettaa yläkoululaisille luokanopettajan tuntien lisäksi. Silloin havaitsin Itä-Suomen yliopistossa tarjolla olevan terveystiedonopettajan aineenhallintapätevyyteen tähtäävät opinnot.
Verkko-opinnot, valinnaisuus ja itsenäisyys
Opinnot pystyi suorittamaan kokonaan verkko-opintoina, mikä sinetöi päätökseni lähteä opiskelemaan niitä. Opiskelu sujui hyvin työnteon ohella, sillä opiskelun pystyi aikatauluttamaan omaan elämään sopivaksi. Aloitin opinnot tammikuussa 2021 ja perus- ja aineopinnot olivat valmiit maaliskuussa 2023. Suoritustahti oli siis noin 30 opintopistettä vuoteen, mikä ei tuntunut vielä liian kuormittavalta työnteon ohessa.
Opinnoissa oli paljon valinnaisuutta ja opintokokonaisuuteen sai valita itseä kiinnostavia kursseja. Toisaalta valinnaisuus mahdollisti myös keskittymisen sellaisiin osa-alueisiin, joista itsellä ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta. Kursseja meni myös monipuolisesti syys- ja kevätlukukausilla, joten kursseja pystyi valitsemaan myös suoritusajankohtaa ajatellen. Oli hienoa, ettei kaikki kurssit menneet yhtä aikaa, vaan lukujärjestykseen pystyi valitsemaan sopivan määrän kursseja.
Perhe-elämän yhdistäminen opintoihin
Kahden vuoden aikana elämässä ehti tapahtua paljon ja maailmani mullisti syyskuussa 2022 perheeseemme syntynyt esikoispoika. Opinnoista oli tuolloin tekemättä vielä parikymmentä opintopistettä ja kuulin kommentteja, etten tulisi saamaan opintoja pitkään aikaan purkkiin. Poikamme on kuitenkin erinomainen nukkuja ja päiväunien aikaan sain opintoja tehtyä erinomaisesti. Opiskelu oli sitä kuuluisaa “omaa aikaa” ja ikään kuin harrastus, joka vei mennessään.
Päiväuniaikoijen lisäksi tein opintoja pari tuntia viikonloppuisin, kun perheen miesväki puuhasteli omia juttujaan. Opinnot eivät siis tuntuneet vauva-arjessakaan lainkaan kuluttavalta puuhalta, vaan mukavalta vastapainolta ihanalle vauvakuplailulle. Suurin syy siihen, että opiskelu oli pelkästään mukavaa, on varmasti se, että opinnot pystyi valitsemaan mielenkiinnonkohteiden mukaan sekä aikatauluttamaan melko vapaasti.
Osa kursseista meni vain tiettyinä ajanjaksoina ja olisin joutunut odottelemaan viimeisen kurssin aloitusta ja arviointia aina toukokuulle saakka. Työnhaku kuitenkin käynnistyi Joensuun seudulla maaliskuussa ja halusin kovasti pätevyyden CV:n jatkoksi. Otin yhteyttä viimeisten kurssieni opettajiin ja joustoa löytyi valtavasti! Sain suorittaa kurssit nopeutetulla aikataululla ja sain kuin sainkin opinnot purkkiin ajoissa. Olen todella kiitollinen heidän avuliaisuudestaan ja ymmärtäväisyydestään.
Mitä hyötyä opinnoista oli?
Kahden vuoden opiskeluaikana ehdin tehdä myös töitä ja vahvistaa mielikuvaani siitä, että olen ennemmin pienten oppilaiden opettaja. Voisi kysyä, menikö aineenopettajaopinnot siis hukkaan, jos haluan tulevaisuudessa toimia ennemmin alakoululaisten parissa. Tähän kysymykseen vastaan, että opinnoista on äärettömän paljon hyötyä myös alakoululaisten kanssa työskennellessä eli opinnot eivät missään nimessä menneet hukkaan.
Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä ja jonain päivänä voisin hyvinkin opettaa terveystietoa luokanopettajana toimimisen rinnalla. Koen, että lisäpätevöityminen voi olla myös eduksi työnhaussa, jos yhtenäiskouluun haetaan kaksoiskelpoisia opettajia. Opinnot antoivat myös paljon eväitä yleiseen terveyskasvatukseen, jota tehdään läpi koko koulupolun.
Voin suositella Terveyden edistäminen ja terveystieto –opintoja opetusalalla toimiville henkilöille, jotka haluavat täydentää terveystietoon liittyvää osaamistaan. Opinnot on vaivatonta suorittaa myös työn tai perhe-elämän ohessa ja ne tuovat arvokasta ammatillista lisäosaamista. Suoritustavat ovat monipuolisia ja itseäni miellytti erityisesti erilaiset oppimistehtävät ja raportit. En ole koskaan tykännyt päntätä tenttejä varten, sillä oppimistehtävissä koen prosessoivani tietoa tehokkaammin – onnekseni moni kurssi oli suoritettavissa muulla tavoin kuin tenttimällä.
Kokonaisuudessaan olen onnellinen, että ryhdyin suorittamaan opintoja ja sain ne loppuun. Nyt taskussa on valtava määrä osaamista terveystiedon opettamiseen liittyen sekä tietenkin lupa opettaa ainetta peruskoulussa ja lukiossa. Opinnoissa yksi palkitsevimpia asioita oli varmasti tieto siitä, että aina voi oppia lisää; elinikäinen oppiminen kannustaa haastamaan itseä ja opiskelemaan uusia asioita!
Emma Laakkonen työskentelee unelma-ammatissaan luokanopettajana. Hän on innokas päivittämään osaamistaan ja oppimaan jatkuvasti itsekin lisää. Opetustyön lisäksi hän tuottaa ahkerasti oppimateriaalia, ja samaan aikaan ihastelee, miten monipuolisen ammatin on itselleen opiskellut.
Työn tulevaisuutta voi tutkia, mutta sitä on vaikea ennustaa. Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta työelämän ja työn tekijöiden tulevaisuudesta, kunkin omana bloginaan. Näkemykseni olen suodattanut kirjavista lähteistä niitä edelleen luovasti kuvitellen. Lähteitä ja lukuvinkkejä löydät blogien lopusta ja linkeistä.
Muutama vuosi sitten vierastin vahvasti kesämökillä työskentelyn ajatusta. Minusta tuntui, etten halunnut häiritä kesäistä idylliä työasioilla. Ajattelin että palkkatyön hiki ja haju tarttuisivat mökin seiniin ja muistuttaisivat lomallakin työn rasituksista. Nyt kaikki on toisin – miten mukavaa on herätä, juoda mukillinen kahvia ja siirtyä läppärin ääreen työskentelemään. Voin keskittyä rauhassa ja lounastauolla käydä kävelemässä tai järvipulahduksella. Moni teams -palaveri sujuu kävelykeskusteluna tai soutamisen merkeissä. Työn ja muun elämän rajat ovat liudentuneet toisiinsa. Työhöni liittyvä ajatteleminen ei tunne rajoja, se jatkuu myös työpäivän ulkopuolella.
Aika- ja paikkariippumaton työ, hybridi- ja etätyö yleistyvät edelleen maapalloistumisen ja erilaisten murrosten myötä. Aika- ja paikkariippumaton työ sinänsä ei ole uusia asia: maailma on aina hereillä, jossakin on aina toimisto, pankki tai kauppa auki ja tehdas pyörimässä. Tieto ja raha liikkuvat napinpainalluksella paikasta toiseen. Ja yhtä tuttua on sekin, että ihmiset tavoittelevat työn, asumisen ja elämisen isoja ja pieniä unelmia. Uutta on se, että tämä tapahtuu yhä tiheämpinä rihmastoina ja ekosysteemeinä: singaporelainen ohjelmoija tekee etätyötä Suomeen, suomalainen Kaliforniaan. Tätä kirjoittaessani LinkedIn ilmoituksissa on lähes 800 suomalaista etätyöpaikkaa.
Mistä puhumme, kun puhumme aika- paikkariippumattomasta työstä?
Monia määrittelyitä liittyy aika- ja paikkariippumattomaan työhön. Selvennän määrittelyitä käyttäen lähteenä mm. Valtionvarainminiseteriön julkaisemaa Monipaikkaisen työn ohjetta. Siinä paikkasidonnainen työ määritellään sidotuksi fyysisesti tiettyyn tilaan esimerkiksi työn luonteen, työvälineiden, asiakkaiden, digitoimattoman aineiston tai muun vastaavan syyn perusteella. Monipaikkaista työtä voidaan puolestaan tehdä tietoverkkojen välityksellä useissa eri paikoissa, kuten toisella paikkakunnalla sijaitsevassa työnantajan yhteiskäyttötilassa tai kotona. Etätyöllä tarkoitetaan muualla kuin työnantajan osoittamissa tiloissa tehtävää työtä ja se on yksi tapa tehdä monipaikkaista työtä. Yksinkertaistaen aika- ja paikkariippumaton työ tarkoittaa työtä, jota voidaan tehdä missä ja milloin tahansa. Yhä useammilla aloilla on mahdollista tehdä töitä etänä, mikä tarkoittaa, että työntekijät eivät tarvitse paikkaa, jossa he voivat työskennellä. Työtä voidaan tehdä omalla kotikonetyöpisteellä, kahvilassa tai erityisissä coworking-tiloissa. Työtä voidaan tehdä liikkuvasti, työskennellen matkoilla, kuten lennoilla, junassa tai autossa.
Edelleen on luonnollisesti myös aikaan ja paikkaan sidottua työtä, jota ei helposti korvata automaatiolla tai roboteilla, kuten esimerkiksi elämää ylläpitävät auttamisammatit. Tulipaloja ei sammuteta etänä, hoivatyössä tarvitaan käsiä ja myötätuntoisia kohtaamisia. Näitäkin on jo korvattu roboteilla, mikä herättää eettisiä kysymyksiä hoidettavana olevan ihmisen esineellistämisestä. Inhimillisiä ja arvokkaita kohtaamisia kehittyneetkään koneet ja kyborgit eivät voi korvata.
Minä olen etuoikeutetussa asemassa voidessani itse melko vapaasti säädellä työn tekemisen paikkaa ja aikaa. Suosituksena on työskennellä 2-3 päivää viikossa työpaikalla. Tätä kirjoittaessani keskiviikkoaamuna meitä on yksikössäni paikalla kolme henkilöä noin 30:sta, eli 90 % meistä on hyödyntänyt mahdollisuuden työskennellä jossain muualla kuin työpaikalla. Samuli Laita on kirjoittanut infrahävikistä, leväperäisestä tilojen käytöstä. Monipaikkaisuuden lisääntyessä tilojen osittaiskäyttö lisääntyy, jolloin työtilat ovat vajaakäytössä. Hän ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi mobiilia monipaikkaisuutta, jota jo tällä hetkellä monet toteuttavat pendelöidessään junalla asuin- ja työpaikkakuntansa välillä. Entä jos monipaikkaisuus ulottuu toiseen maahan, jolloin liikkumiseen kuluva aika olisi käytettävissä työntekoon ja muu aika jäisi perheelle ja palautumiselle?
Monipaikkaisuus muokkaa työ- ja asuinyhteisöjä
Mitä tapahtuu yhteisöllisyydelle silloin, kun moneen viikkoon tai kuukauteen ei tapaa työkaveria työpaikan arkisissa kohtaamisissa? Tuleeko meistä hiljalleen erakoituvia yksintyöskentelijöitä vai löydämmekö uuden yhteisöllisyyden digitaalisesti? Ehkä tämä onnistuu parhaiten digitaalinatiiveiksi kasvaneille, siis ainakin osalle nuorempien sukupolvien edustajista. Toisaalta tällä hetkellä saa lukea uutisia nuorten hyvinvoinnin heikkenemisestä ja lisääntyneistä mielenterveyden ongelmista, joiden taustalla on yksinäistyminen esimerkiksi etäopiskelun myötä. Ihmisen yksi perustarve on yhteisöllisyys, ryhmään kuuluminen ja sen toimintaan täysivaltaisena jäsenenä osallistuminen. Ulkopuolelle jäämistä on verrattu voimakkaaseen fyysiseen kipuun. Miten siis työnteon ja opiskelun motivaatiotekijöistä huolehditaan niin, että yhteisöllisyyden ohella myös pystyvyyden ja autonomian perustarpeet täyttyvät?
Asuinyhteisö muuttuu, kun uusia ihmisiä asettuu asumaan tai poistuu vaikka vain väliaikaisesti. Monipaikka-asujat ovat erilaisissa asukasrooleissa ja tuovat yhteisöön uusia kerrostumia. Yhteisöt huokoistuvat ja monimuotoistuvat, mutta millainen yhteisöllisyys avaisi monipaikkaisille asukkaille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa yhteisön, esimerkiksi asuinkunnan toimintaan silloin, kun ns. vakituinen kotikunta on muualla? Monimuotoutuvassa kuntalaisuudessa voisi olla kyse uudenlaisesta, hallintorajat ylittävästä yhteistyöstä esimerkiksi palveluiden tuottamisessa ja vastaavasti verojen keräämisessä. Kunnissa, joista ollaan joko paljon poissa tai vaihtoehtoisesti ulkokuntalaisena osa-aikaisesti paikalla, haasteena on irrottautua tiukasta kuntarajoihin perustuvasta palvelujen suunnittelusta. Katja Maununaho ja Johanna Lilius ovat tarkastelleet monipaikkaisten asukkaiden arkikäytäntöjä sekä niiden myötä toteutuvia ympäristösuhteita ja kodin tekemistä. Heidän mukaansa monipaikkaiset täydentävät tai kompensoivat eri kodeillaan asumiseen liittyvää hyvinvointia ja arjen hallintaa. Osa monipaikkaistuu kaipuun tai kuulumisen vuoksi, kun taas toisilla tätä elämäntapavalintaa selittää liikkuvuuden tai vapauden itseisarvo.
Omalla kohdallani monipaikkaisuus tarkoittaa enimmäkseen kotisaaren ja kahden kaupungin välillä sukkuloimista. Teen etätyötä lähellä – siis kotona ja vastaavasti lähityötä etäällä 35 kilometrin tai 140 kilometrin päässä kahdelle kampukselle jakautuneessa työyhteisössä. Saariyhteisössämme osallistun tienhoitotalkoisiin, kokouksiin, talvikalastukseen ja erilaisiin vuodenajan mukaan vaihtuviin juhliin, esimerkiksi pääsiäispilkkikisaan ja juhannusjuhlaan. Siksi en koe aika- ja paikkariippumatonta työtä uhkana vaan mahdollisuutena. Monipaikkaisuuden myötä olen yhä enemmän löytänyt omanlaisen elämäntyylin ja -tavan, joka sallii työn ja muun elämän joustavan yhdistämisen. Se on tuonut mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia ja kontakteja sekä antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin tapahtumiin ja toiminnallisiin yhteisöihin. Näen, että monipaikkaisuus tuo uudenlaista dynamiikkaa ja rikastusta työ- ja asuinyhteisöihin. Toisaalta se tuo myös haasteita, koska työ- ja asuinyhteisöjen tulee olla joustavia ja yhteisöllisyyden moninaiset tarpeet tulee huomioida ja yhdistää tehokkuuden ja tuloksellisuuden vaatimuksiin.
Seuraavassa blogissa Kiltit pomot, ilkeät järjestelmät pohdiskelen johtamistyön muutosta ja erityisesti sitä, miten moderni teknologia siihen vaikuttaa. Blogisarja kokonaisuudessaan:
Kovalainen, A., Poutanen, S., Arvonen, J. (2020): Covid-19, luottamus ja digitalisaatio. Tutkimus etätyöstä ja sen järjestymisestä Suomessa keväällä ja syksyllä 2020. Turun yliopisto ISBN 978-951-29-8421
Lehtonen, O. & Kotavaara, O. (2021). Havaintoja ihmisten liikkuvuudesta ja nettomuuttoliikkeestä koronapandemian aikana. Maaseutututkimus, 29(1), 32–59.
Maununaho, K. & Lilius, J. (2021) Kodin merkitykset ja ympäristösuhteet monipaikkaisessa arjessa.
Rannanpää, S. ym. (2022). Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:9.
Rehunen, A., Pitkänen, K., Strandell, A., & Nurmio, K. (2022): Monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen.
Valtiovarainministeriö, valtionhallinnon kehittämisosasto (2021). Monipaikkaisen työn ohje
PsT Pauli Kallio on työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, joka työnsä ja väitöstutkimuksensa myötä on seurannut satoja johtamispolkuja ja kuunnellut työyhteisöjen tarinoita niiden erilaisissa käänteissä ja kipupisteissä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt maatiloilla, rakennuksilla, postissa, teatterissa, terveyskeskuksessa, mielenterveystoimistossa, luokissa ja luentosaleissa sekä viime aikoina enimmäkseen tietokoneen äärellä.
Muistan vielä todella hyvin sen hetken, kun kollegani Ville Valkonen kertoi minulle LHA Old Schoolista. Innostuin heti, sillä onhan lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutuksella ollut suuri merkitys omalle urapolulleni ja oma farmaseutin ammatti-identiteettini on pitkälti rakentunut sen pohjalle. Haastattelin Villeä aiheesta ja hänellä oli selkeä visio, miksi me ehdottomasti tarvitsemme uudistetun LHA Old School koulutuksen. Ensinnäkin korona-aikana kaiken tyyppiset koulutukset siirtyivät verkkoon ja nyt olisi hyvä hetki palata niin sanotusti juurille eli osittain lähiopetukseen. Vanhassa LHA koulutuksessa oli paljon hyvää ja ajattelimme poimia tähän LHA Old School koulutukseen hyvät ja toimivat opiskelutavat. Ryhmähenki ja yhdessä oppiminen on erittäin tärkeää sekä auttaa parempiin oppimistuloksiin, tätä meillä on tarkoituksena viedä tässä koulutuksessa erityisesti eteenpäin.
Mikä se LHA Old School sitten on? Minusta Ville on tässä koulutuksen nimeämisessä oivaltanut yhden keskeisen seikan ja se on erityisesti, että tässä toteutuksessa palataan juurille ja tehdään arviointeja, kuten ”vanha koulukunta” teki. Lisäksi tässä palataan myös sillä tavalla juurille, että lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutus lähti liikkeelle aikoinaan meiltä. Nykytilanteessa on mahdollista kouluttautua monen eri toimijan ja koulutuksen kautta lääkehoidon arvioinnin asiantuntijaksi. Tämä on mielestäni pelkästään positiivista, sillä kentällä kaikille varmasti on tarvetta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Meidän LHA Old Schoolissa on lähdetty panostamaan koulutuksen laatuun ja laadukkaaseen yhdessä tekemiseen. Koulutuksessa jaetaan yhdessä kokemuksia ja näitä onnistumisen tunteita, siinä samalla kehitytään osaaviksi lääkehoidon arvioinnin asiantuntijoiksi.
Mietin heti, miten minä toisena opettajana voisin tuoda lisäarvoa tälle LHA Old School koulutukselle. Näkisin tässä oman roolini tuoda apteekki kentältä omia kokemuksiani lääkehoidon arvioinneista. Valmistuin ensimmäiseltä LHA kurssilta ja olen tehnyt lääkehoidon arviointeja apteekkikentällä vuodesta 2013 lähtien. Lääkehoidon arviointien tekeminen on lähellä sydäntäni ja olen päässyt aikaisemmassa apteekkityössäni kehittymään lääkehoidon arvioinnin asiantuntijana. Lisäksi minulla on hyviä kokemuksia kentältä moniammatillisen yhteistyön kehittämisestä ja apteekin palvelujen viemisestä hoivapuolelle. Sairaanhoitaja opintojeni myötä aloin paremmin ymmärtämään, kuinka arvokasta osaamista apteekkikentällä on, mutta ongelmana on se, ettei sitä osata oikein hyödyntää.
Itselleni oli pysäyttävä hetki, kun kerroin lääkehoidon arviointi palvelusta terveysaseman lääkäreille. Siellä innostuttiin tästä niin paljon, että minulta kysyttiin heti voinko suositella tätä palvelua omille potilailleni. Vastaukseni oli, että ehdottomasti voitte suositella lääkehoidon arviointipalvelua. Lääkehoidon arviointi palvelu nähtiin heti lisäarvona ja työkaluna helpottamaan heidän omaa työtänsä. Apteekkialalla tarvitaan ehdottomasti enemmän verkostoitumista ja kumppanuuksien rakentamista, jotta apteekit saadaan paremmin osaksi terveydenhuollon palveluja.
Mennään itse apteekkityöhön, jossa tarvitaan lisää pitovoimaa ja vetovoimaa. Oma näkemykseni on, että tarvitaan ehdottomasti syvällisempää LHA osaamista, jotta alalle kouluttautuneet farmasistit pysyisivät apteekkityössä pidempään. Omasta kokemuksesta voin todeta, että olisin hyvinkin voinut vaihtaa alaa viiden farmaseuttina työskentely vuoden jälkeen, mutta LHA koulutuksen avulla sain lisää sisältöä ja vaihtelevuutta apteekkityöhön. Muistan vielä hyvin sen, kuinka innostuin tekemään arviointeja ja järjestin infoesityksiä lääkehoidon arviointi palvelusta eri kyläyhdistysten ja eläkeläisten tapahtumissa.
Lääkehoidon arviointi osaamisen kehittyminen oli itselleni tärkeä osa oman ammatti-identiteetin rakentumisessa. Lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus kehittyy vain tekemällä arviointeja ja heittäytymällä asiakkaan haastattelutilanteisiin. Lääkehoidon arviointi haastattelussa tarvitaan jatkuvaa havainnointia ja oivaltamista. Tiedän, ettei ensimmäisen arvioinnin tekeminen ole helppoa ja siinä voidaan mennä kauaksi omalta mukavuusalueelta. Meidän perinteisellä LHA Old School koulutuksen avulla pystymme madaltamaan tätä ensimmäisen arvioinnin tekemisen tuskaa. Lopuksi vielä toivotan kaikki uudet opiskelijat rohkeasti mukaan, tule aloittamaan matkasi lääkehoidon arvioinnin asiantuntijaksi kanssamme. Aloitamme koulutuksen lähiopetuksella Kuopiossa 14-15.9.2023. Meillä on koulutuksessa kolme kahden lähipäivän opintojaksoa ja kaksi kahden päivän opintojaksoa, joihin on mahdollista osallistua myös etänä. Halutessaan kaikkiin opetuksiin voi osallistua lähiopetuksena, aivan kuten vanhoina hyvinä aikoina. Lisätietoja: LHA Old School – lääkehoidon arviointi 20 op | Itä-Suomen yliopisto (uef.fi)
Juha Marjala on Jatkuvan oppimisen keskuksella lääkealan suunnittelijana, joka innokkaasti heittelee ideoita ja suunnittelee uutta. Juha on koulutukseltaan Farmaseutti, Sairaanhoitaja (AMK) ja lääkehoidon arvioinnin asiantuntija. Rationaalinen lääkehoito ja moniammatillisen yhteystyön kehittäminen on lähellä Juhan sydäntä.
Se oli neljäs lokakuuta 2022, kun kasasimme Jatkuvan oppimisen keskuksella moniammatillisen tiimin ja lähdimme asiakkaan tarpeista käsin pohtimaan elintapaohjauksen koulutusta terveysalan ohjaustyötä tekeville ammattilaisille. Haastoimme toisiamme ja tuotimme asiakkaan toiveita kuunnellen elintapamuutosten ohjaamisen koulutuskokonaisuuden.
Elintapamuutos lähtee ohjattavasta itsestään. Ohjaajan on tärkeää tutkia ja löytää yhdessä asiakkaan kanssa motivoiva, mielekäs ja asiakkaalle merkityksellinen terveyttä edistävä muutosprosessi. Asiakkaan omat tavoitteet, tulevaisuuden kirkastaminen ja konkreettisin askelin eteneminen ovat mielestämme kestävä lähtökohta. Syyllistämätön, tasa-arvoinen ja osallistava dialogi siitä, miten asiakas haluaa tulla autetuksi, voi auttaa muutosprosessin onnistumista. Parhaimpaan tulokseen päästäisiin, kun uni, ravitsemus, liikunta, lääkehoito sekä psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi olisivat kunnossa. Kuulostaa helpolta, eikö?
Jokainen ohjaustyötä tehnyt tietää, että tämä ei ole näin suoraviivaista. Elämäntapamuutos, oli se sitten liikunnan lisääminen tai lääkitykseen sitoutuminen, voivat olla – ja usein ovat – täynnä tunteita ja merkityksiä. Ohjaajan olisi hyvä osata tunnistaa haastavia tilanteita ja asiakkaan voimavaroja, jotta mahdollisten epäonnistumisten sattuessa osaisimme keskittyä mustien pilvien sijaan hopeareunuksiin. Lisäksi olisi osattava luoda paikkoja, jossa asiakkaan minäpystyvyyttä, kyvykkyyttä ja autonomiaa tuetaan. Väitämme, että asiakkaan mukaan ottaminen oman muutosprosessin suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä pieniin konkreettisiin onnistumisiin keskittyminen on motivaatiota ja sitoutumista edistävä toimintamalli.
Yhtenä hyvänä, edelleen vähän käytettynä menetelmänä pidämme liikuntareseptiä. Reseptin kirjoitusoikeus tulisi olla kaikilla terveydenhuollon ohjaustyötä tekevillä ammattilaisilla. Haastavinta tässä aiheessa on löytää sopiva “lääkitys”, johon asiakas sitoutuu. Menetelmänä lääkityksen löytymiseen voisi toimia terveydenhuollossa paljon käytetty motivoiva haastattelu. Motivoivan haastattelun etuna on asiakkaan toimijuutta korostava ja asiakkaan arvoihin perustuva sitoutuminen hoitoon. Se tuo meille informaatiota siitä, miten asiakas haluaa toteuttaa muutosprosessin.
Meillä terveysalan ammattilaisilla on tarve saada mittauksilla tuloksia. Elintapaohjauksessa muutosta seurataan usein painoa tai kehon koostumusta mittaamalla. Nämä voivat olla perusteltuja työkaluja, mutta toisaalta mittaukset eivät saisi olla liian isossa roolissa ja on myös osattava tunnistaa tilanteet, joissa mittaamista ei ole hyvä tehdä lainkaan. Toisaalta kaikki muutokset eivät ole mitattavissa. Mielialan kohoaminen, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja riittävä jaksaminen arjessa eivät välttämättä näy mittaustuloksissa, mutta niillä voi olla elämänlaatua parantavaa vaikutusta yksilölle. Osa tuloksista näkyy vasta pidemmällä aikavälillä esimerkiksi vähentyneinä terveydenhuollon asiakaskäynteinä.
Lopuksi vielä Juhan muisto vuosien takaa: “Asiakkaallani oli haastava taloudellinen tilanne ja hän pohti apteekkikäynnillä vakavissaan, että jättäisi Klexane pistoslääkkeen ottamatta noin 20 euron hinnan vuoksi. Keskustelussamme kävi ilmi, että seuraavalle viikolle oli sovittu tarkempia tutkimuksia. Tiesin myös, että tämän tyyppisiä verenohennuslääkkeitä ei määrätä kevein perustein. Tuntui, että suostuttelu ei tehonnut ja asiaa vain vatvottiin. Lopulta kysyin asiakkaalta, että entä jos sinulle tulee tukos viikonloppuna ja sillä on vakavampia seurauksia? Asiakas oli hetken hiljaa ja totesi, että otan lääkkeen. Muutaman viikon päästä asiakas tuli kertomaan, että tutkimuksissa oli löytynyt tukokseen viittaavaa. Tarinan opetus oli, että asiakkaan kohtaamiset ovat usein haastavia. Sen vuoksi meillä olisi hyvä olla konkreettisia työkaluja ohjaamiseen. Pelottelu ja kansanvalistus eivät yleensä ole parhaita keinoja, mutta tässä tapauksessa se oli välttämätöntä.”
Olisiko teillä tarvetta kehittää moniammatillista asiakas- tai potilastyön ohjaustanne? – Tutustu siihen vastaavaan koulutukseen
Juha Marjala on Jatkuvan oppimisen keskuksella lääkealan suunnittelijana, joka innokkaasti heittelee ideoita ja suunnittelee uutta. Juha on koulutukseltaan Farmaseutti, Sairaanhoitaja (AMK) ja lääkehoidon arvioinnin asiantuntija. Rationaalinen lääkehoito ja moniammatillisen yhteystyön kehittäminen on lähellä Juhan sydäntä. Juha vastaa myös sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisen koulutuksen reseptiopin opinnoista ja Juha on sitä kautta innostunut opettamisesta.
Annamari Lastunen työskentelee opettajana, suunnittelijana ja työnohjaajana Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksessa. Innostuksen kohteina hänellä ovat erityisesti yksilön ja ryhmien oppiminen erilaisissa työ- ja toimintaympäristöissä sekä oppijan kokemusten ja dialogin kautta tapahtuva kehittyminen sosiaalisena toimijana.
Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan joustavaa osaamista. Toimintaympäristöjemme jatkuvat muutokset vaativat meiltä kykyä oppia uutta ja kehittää omaa osaamista suhteessa näihin muutoksiin. Työelämä on moninaisempaa. Urapolut ovat yksilöllisempiä ja oppimisen tarpeet aiempaa ennakoimattomampia. Tämän vuoksi tarvitaan oppijoille ketteriä tapoja kouluttautua ja oppia uutta sekä yhdistää oppiminen työn ja muiden elämänvaiheiden kanssa.
Vauhtia uralle -hankkeessa työelämän moninaisuuteen ja toimialojen muutoksiin pyritään vastaamaan kehittämällä yksilöllisiä ja joustavia koulutuspolkuja. Hankkeessa tarkastelemme oppijoiden mahdollisuuksia luoda itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivia koulutuspolkuja. Lisäksi tarjoamme uudenlaisia koulutusratkaisuja niin yksilöille kuin yrityksille. Näitä koulutusratkaisuja kehitämme eri opintoasteiden ja työelämän välisellä vuoropuhelulla ja yhteistyöllä.
Tässä blogissa tarkastelen, miltä jatkuvan oppimisen ja työelämässä kouluttautumisen polut näyttävät oppijan näkökulmasta ja kuinka ohjauksen avulla voimme tukea näitä prosesseja. Millä tavoin oppijat navigoivat koulutuskentällä ja rakentavat yksilöllisiä osaamiskokonaisuuksiaan? Millaisena oppimisen ja koulutuksen ympäristöt näyttäytyvät aikuisille oppijoille ja millaisia keinoja eri yhteisöissä voidaan hyödyntää oppimisen paikkojen luomiseksi ja jatkuvan oppimisen edistämiseksi?
Oppimista joka puolella
Oppimista tapahtuu jatkuvasti ympärillämme. Oppilaitokset tarjoavat laajan skaalan erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja opiskelutapoja oman osaamisen täydentämiseksi. Kartutamme lisäksi paljon osaamista elämämme aikana toimimalla myös muissa ympäristöissä ja muuttuvissa rooleissa. Opimme kokemalla ja kokeilemalla, onnistumalla sekä epäonnistumalla, tekemällä ja pohtimalla. Opimme paljon ratkomalla ongelmia itsenäisesti tai toimimalla tiimeissä. Erityisesti monimuotoistuvassa työelämässä opimme paljon työssä ja työyhteisöissä.
Oppijoina rakennamme omia oppimisen polkujamme näissä erilaisissa ympäristöissä. Polkumme muodostuvat aiemmista kokemuksistamme oppimisesta ja koulutuksesta. Polut voivat olla pirstaleisia ja katkonaisia, mutta niistä muotoutuu jokaisen yksilöllinen osaamiskokonaisuus. Oppimispolkujen rakentaminen edellyttää ymmärrystä oman toimintaympäristön mahdollisuuksista ja taitoa valita oppimistapoja, jotka kehittävät omaa osaamista. Osa oppii osallistumalla koulutuksiin tai kursseille, osa oppii uusissa työtehtävissä, kun osa taas haluaa perehtyä uusiin asioihin itsenäisesti ja omaan tahtiin. Oli tavoitteena työllistymisen tai uran edistäminen, työssä pysyminen tai uuden suunnan etsiminen, on tärkeää tunnistaa ja tiedostaa, millaista osaamista haluaa kehittää.
Joskus oppimisen paikkojen ja koulutustarjonnan kentällä navigoiminen voi olla oppijalle haasteellista. Monimuotoisen työuran ylläpitämiseksi oppijalta vaaditaan ennakointitaitoa, osaamisen suhteuttamista ympäristöön sekä jatkuvaa oppimista (Järvensivu 2022, 16). Tällaiset taidot eivät synny yhdessä yössä yksittäisellä kurssilla. Oppimista tulisikin tarkastella läpi elämän ulottuvina, koulutusasteet ylittävinä ja limittäin asettuvina koulutuspolkujen jatkumoina (vrt. Vehviläinen 2019, 35).
Pitääkö koko ajan oppia uutta?
Jatkuvan oppimisen vision mukaisesti jokaisella tulisi olla mahdollisuus kehittää osaamistaan työuran aikana ja saada työllistymisen ja merkityksellisen elämän edellyttämät tiedot, taidot ja osaaminen (Valtioneuvosto 2020, 32). Osaamistarpeet vaihtelevat elämäntilanteiden muutoksissa. Nykyisen aikuisopiskelijan profiili ei ole vain yhdenlainen, vaan siirtymät jokaisen oppijan elämässä (kuten työttömyysjaksot, perhevapaat, opiskelu, erilaiset työsuhteet, sairausjaksot ja kuntoutuminen) ovat entistä moninaisempia.
Tiedämme myös, että osallistumismahdollisuudet vaihtelevat eikä kouluttautuminen jakaudu tasaisesti yhteiskunnassamme. Jatkuva oppiminen puhuttelee erityisesti niitä, jotka kokevat oppimisen mieluisaksi. Kaikille oppiminen ei ole automaattisesti motivoivaa. Muutosvastarinta syntyy helposti, kun jatkuvien muutosten keskellä on kyettävä vielä oppimaan jotain uutta. Arjen realiteettien lisäksi aiemmat kokemukset koulutuksesta, opiskeluvalmiudet sekä asenne oppimiseen vaikuttavat koulutukseen hakeutumiseen. Myös asuinpaikka ohjaa koulutusvaihtoehtoja. Onko koulutusta tarjolla lähellä tai onko oppijalla mahdollisuuksia ja välineitä osallistua verkkokoulutuksiin? Työssä olevien kouluttautumiseen vaikuttavat myös organisaation suhtautuminen koulutukseen, kuinka koulutuksen anti on hyödynnettävissä työssä ja onko oppimiselle varattu aikaa.
Oppimisen paikkojen löytäminen ei ole siis täysin mutkatonta ja oppijat joutuvat käyttämään erilaisia strategioita koulutuspolkujen rakentamiseen. Opiskeluvalmiuksista tärkeimpinä ovat kiinnostus ja muutosvalmius. Usein opiskeluun liittyy myös itsenäistä työskentelyä ja kirjallisia tehtäviä. Ne voidaan kokea haasteellisena, jos niiden tekeminen ei ole tuttua, mutta tukea tehtäviin on aina saatavilla. Pitkäjänteisyydellä ja sitoutumalla omaan oppimisprosessiin pääsee jo pitkälle.
Keinoja edistää jatkuvaa oppimista omassa yhteisössä
Joskus yhteisöt voivat edistää yksilön koulutusmotivaatiota ja antaa vauhtia koulutuspolulle. Kuten Vauhtia uralle -hankkeen opiskelijatarina Niina Hattusesta kertoo, hän innosti koko työyhteisönsä oppimaan. Tiivis koulutus tuki työyhteisön osaamisen kehittymistä ja opiskelumenetelmät koettiin sopiviksi työssäkäyvien arjessa. Sparraus ja työtä tukevien taitojen oppiminen työyhteisön kanssa ruokki oppimisen motivaatiota ja oppimisesta tuli yhteinen asia. Lue opiskelijatarina kokonaisuudessaan nettisivuiltamme https://vauhtiauralle.wordpress.com/opiskelijatarina-niina-hattunen/.
Oppimisesta, osaamisen kehittämisestä sekä urasuunnittelutaidoista on tullut osa työtä ja yritysten menestymisen avain. Siksi lisätieto joustavista oppimisen tavoista ja oppimisympäristöistä auttaa saamaan uusia näkökulmia henkilöstökoulutusten suunnitteluun. Kun tunnistetaan, että oppiminen on koko työyhteisön asia eikä vain erillinen työtehtävä, voidaan alkaa kehittää uudenlaisia oppimisen menetelmiä yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa. Tärkeitä keinoja oppimisen edistämiseksi työyhteisöissä on tiedon jakaminen ja uusien innovaatioiden luominen yhdessä. Myös itseopiskelu yhdistettynä sparraavaan ja tietoa tuottavaan työyhteisöön edistää koko työyhteisön oppimista. Kun tuetaan oppijoita tutkimaan ja kokeilemaan, se edistää hyvää oppimisen kierrettä. Uuden työntekijän kohdalla on hyvä myös muistaa perehdytyksen merkitys. Hyvä perehdytys vaikuttaa myöhäisemmässä uravaiheessa rohkeuteen soveltaa ja luoda uutta. (Marjomaa 2022.)
Näitä asioita olemme huomanneet myös kolmen koulutusorganisaation yhteisissä täsmäkoulutuksissamme. Vauhtia uralle -hankkeen ketterät täsmäkoulutusmallit pyrkivät tarjoamaan joustavia toteutusmuotoja ja mukautuvaa tukea henkilökohtaisiin oppimisen tarpeisiin. Koulutukset tarjoavat työelämän oppijoille mahdollisuuden innostua taas oppimisesta, päästä kokeilemaan ja harjoittelemaan uusia asioita käytännössä. Koulutuksemme on koettu myös hyviksi kertauksen ja muistelun paikoiksi. Muiden ammattilaisten kanssa keskustelu avaa uusia näkökulmia ja tukee ymmärryksen syventämistä. Tukea oppimiseen antavat eri oppilaitosten asiantuntevat opettajat. Näitä tarvelähtöisiä koulutuspilotointeja jatkamme syksyllä 2022.
Joustavuutta omaan koulutuspolkuun ohjauksen tuella
Yhteenvetona voidaan todeta, että uuden oivaltaminen luo oppimisen kierteen, jossa oppiminen ruokkii uutta oppimista. Aina oppimisen ei tarvitse liittyä työtaitojen oppimiseen tai työllistymiseen, vaan myös yksilönä kasvuun ja kehitykseen (Hautamäki 2008, 32-33). Jatkuva oppiminen on kuitenkin väline hallitsemaan moniulotteisia koulutuspolkuja.
Miten oppijana tulisi lähteä liikkeelle oman osaamisen kehittämisen kanssa? Järvilehto (2019, 16) kannustaa ihmisiä seuraamaan heitä aidosti kiinnostavia oppimis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tämänkin blogin tavoitteena on rohkaista jokaista siihen, että monenlainen opiskelu elämän varrella kannattaa. Ohjauksen rooli on tärkeä koulutuksen yhteydessä ja koulutuspolun eri vaiheissa myös aikuisilla. Jos tuntuu, että törmää opiskelussa esteisiin tai jumiutuu, tukea ja apua on saatavilla. Oppijoina meidän on tärkeää ymmärtää, kuinka voimme hyödyntää ympäristöämme osaamisen kehittämiseksi uran eri vaiheissa. Tarvitsemme rohkaisua kouluttautumiseen, ajankohtaista tietoa monipuolisista oppimisen vaihtoehdoista sekä ohjausta ja neuvontaa oman oppimispolun rakentamiseksi.
Ohjauksen avulla jatkuvan oppimisen mahdollisuudet ovat saavutettavampia suuremmalle joukolle. Erilaisten koulutusratkaisujen tavoitteena on madaltaa osallistumiskynnystä ja tavoittaa nimenomaan niitä oppijoita, jotka erityisesti hyötyvät koulutuksesta tai jotka eivät muutoin osallistuisi niihin. Kehitystyössä olemme havainneet monia tarpeita, jotka kohdistuvat niin yksilöllisiin tietoihin ja taitoihin kuin erilaisiin siirtymävaiheisiin. Kolmen oppilaitoksen yhteistyöllä voimme entistä paremmin havainnoida niitä paikkoja, joissa oppijaa on tarpeen tukea. Ohjauksen avulla voidaan tarjota joustavaa ja mukautuvaa tukea jokaisen henkilökohtaisiin oppimisprosesseihin ja keinoja osaamisen tunnistamiseen. Tällä tavoin löydämme merkityksellisiä kokonaisuuksia joskus pirstaleiselta tuntuvalta koulutuspolultamme.
Vauhtia uralle -hankkeen tuloksena saadaan parempia koulutuspalveluja opiskelijoille ja yrityksille. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus ja sitä toteuttavat yhteistyössä Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Tutustu osoitteessa: https://vauhtiauralle.wordpress.com/
Järvensivu, A. 2022. Monimuotoinen työ ja työura edellyttävät erityisiä kompetensseja. Työpoliittinen aikakauskirja 1/2022, 8-18.
Marjomaa, N. 2022. Kahviala ammatillisen oppimisen kenttänä – Kerronnallinen tutkimus työssä oppimisesta. Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta. Kasvatustieteiden ja psykologian osasto. Pro gradu -tutkielma. http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20220628
Työn tulevaisuutta voi tutkia, mutta sitä on vaikea ennustaa. Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta työelämän ja työn tekijöiden tulevaisuudesta, kunkin omana bloginaan. Näkemykseni olen suodattanut kirjavista lähteistä niitä edelleen luovasti kuvitellen. Lähteitä ja lukuvinkkejä löydät blogien lopusta ja linkeistä.
Ennakoimattomat muutokset ja arvovalinnat sysäävät kiihtyvään kiertotyöhön
Minun jo yli 30 vuotta kestäneen työurani aikana on toistuvasti puhuttu työelämän nopeista muutoksista. Niin nytkin. Muutoksen ajureita ovat teknisten, taloudellisten ja globaalien tekijöiden ohella myös sukupolviin ja yksilöihin liittyvät tekijät. Ihmisten yksilölliset arvot vaikuttavat työhön liittyviin valintoihin eri tavalla kuin joskus aiemmin. Tällä hetkellä työpaikkojen ja alan vaihtaminen on kiivasta. Työmarkkinat myllertyivät pandemian seurauksena, jolloin esimerkiksi Yhdysvalloissa käynnistyi ennätyksellinen irtisanoutumisaalto. Meillä Suomessa tehtyjen kyselyiden mukaan lähes kaikki alle 30-vuotiaat hoitajat ovat harkinneet alanvaihtoa ja puolet opettajista miettii samaa. Moni lähtee eläkkeelle kokonaan eri alalta, johon on kouluttautunut tai jossa on työuransa aloittanut. Osaajapula vaivaa monia yrityksiä samaan aikaan, kun joustavan, kattavan ja jatkuvan oppimisen muodot kehittyvät. Uusia ammatteja syntyy ja entisiä hiipuu pois. Hahmotan kiihtyvän kiertotyön tarkoittavan sitä, että työ identiteetin lähteenä kevenee entisestään. Työ ja erityisesti palkkatyö arvona ja elämää keskeisesti määrittävänä tekijänä korvautuu vaihtuvina töinä, ammattialoina ja työpaikkoina. Moni tekee jo nyt kahta hyvinkin erilaista työtä ja lähitulevaisuudessa työn katkot, vaihdokset ja urakäännökset tapahtuvat yhä nopeammin.
Työelämän bumerangit palaavat takaisin
Toinen kiihtyvä ilmiö on bumerangina entiseen työpaikkaan palaaminen. BBC Worklifen mukaan paluu entisen työnantajan leipiin saattaa vaikuttaa askeleelta uralla taaksepäin, mutta tosiasiassa se voi olla johdonmukainen askel eteenpäin. Joillekin työntekijöille yrityksen vaihtaminen voi olla nopea tie ylenemiseen sekä mahdollisuus hankkia uutta osaamista ja kokemusta. Siksi he ovat hyvin kiinnostavia ehdokkaita entisen työnantajan avainpaikkojen rekrytoinneissa. Uralla etenemisen lisäksi palaajat omaavat useita psykologisia etuja: heillä on realistinen kuva työpaikasta, sen kulttuuriin ja työympäristöön sijoittuminen on sujuvaa ja siten heidän on helppo keskittyä uusien tehtävien omaksumiseen. Paluu kuvastaa useimmiten myös vahvaa motivaatiota: ruoho ei ehkä ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella. Työnantajan hyötynä on saada talon tavat tunteva työntekijä takaisin uutta osaamista ja kokemusta hankkineena.
Työn nelivetovoima
Työhön ja työpaikkojen vaihtamiseen liittyy nelivetovoima: houkuttelevuus, toimeentulo, mielekkyys ja yhteisöllisyys. Osaajapulan riivaamilla aloilla työnantajien on maksimoitava nämä vetovoimatekijät ja minimoitava työntövoimat, kuten esimerkiksi ylikuormittaminen, eettisesti kyseenalaiset toimintatavat tai huono johtaminen. Työnantajan näkökulmasta kiertotyön yleistyminen tarkoittaa tarjottavan työn houkuttelevuuden vahvistamista. Vastuullisen työnantajamaineen merkitys kasvaa ja itse työn ohella tarvitaan muitakin houkuttimia tulevaisuuden työntekijöiden saamiseksi ja pitämiseksi. Joskus tämä voi tarkoittaa yhteisöohjautuvia, lähes ilman johtajia toimivia matalan hierarkian organisaatioita
Työarvot vaikuttavat työpaikkojen valintaan ja vaihtamiseen. Klaus Helkaman ja Anna Makkosen mukaan työ itsessään on jatkuvasti ollut kärkiarvoja, mutta yksilötasolla työn arvo ja merkitys vaihtelevat suuresti. Miten lähitulevaisuudessa arvostamme esimerkiksi ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä, tunnollisuutta, täsmällisyyttä, järjestelmällisyyttä tai säästäväisyyttä?
Ilmarisen tutkimuksen mukaan varsinkin nuoret arvioivat työn merkityksellisyyden ja pehmeiden työtaitojen eli soft skills -taitojen merkityksen lisääntyvän. Vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyvien arvojen ohella arvostetaan myös työn fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta: sitä että ei telo itseään, pala loppuun, tule kiusatuksi tai jumitu työyhteisön riitoihin. Joskus turvallisuus on liittynyt työn jatkuvuuteen. Tulevaisuudessa turvallisuuteen liittyy muutakin: työltä odotetaan omaehtoista mahdollisuutta tehdä itsensä näköistä työtä, jossa on kohtuullisesti haastopainetta, onnistumisen mahdollisuuksia ja kehittymisen paikkoja.
Miten tulevaisuuteen sitten pitäisi suhtautua?
Ennusteiden mukaan vahvimmin työtä ja osaamisvaatimuksia muuttavia megatrendejä ovat väestön ikääntyminen ja muuttaminen, teknologian muutos, globalisaatio ja vihreä siirtymä. OECD Learning Compass 2030 erottaa kolme erilaista tulevaisuuden osaamisaluetta ja niihin sisältyviä taitoja:
Kognitiiviset ja metakognitiiviset taidot, joihin sisältyvät kriittinen ajattelu, luova ajattelu, oppimaan oppiminen ja itsesäätely
Sosiaaliset ja emotionaaliset taidot, joihin kuuluvat empatia, pystyvyys, vastuullisuus ja yhteistyöosaaminen
Käytännölliset ja fyysiset taidot, joihin sisältyvät uuden tiedon käyttö, viestintätekniikka ja uusiutuvat digitaidot
Osaamisvaje Suomen työmarkkinoilla on yhä selvempää ja huolenaihe korkeamman tason osaamisen riittävyydestä kasvaa, kun otetaan huomioon väestörakenteen muutos ja koulutustason pysähtyminen. Osaamisen kehittämisen ja koulutuksen on nojattava vahvasti tulevaisuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa rohkeaa panostamista monialaisiin metakognitiivisiin, pehmeisiin ja käytännöllisiin taitoihin. Kiihtyvä kiertotyö edellyttää nopeasti käyttöön otettavaa, kestävää ja moneen tarpeeseen soveltuvaa osaamista.
Seuraavassa blogissa Elämänhuoltajat pohdin mm. ajattelun ja käytännön taitojen yhdistelmiä ja miten arvovalinnat niitä muokkaavat. Blogisarja kokonaisuudessaan:
PsT Pauli Kallio on työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, joka työnsä ja väitöstutkimuksensa myötä on seurannut satoja johtamispolkuja ja kuunnellut työyhteisöjen tarinoita erilaisissa käänteissä ja kipupisteissä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt maatiloilla, rakennuksilla, postissa, teatterissa, terveyskeskuksessa, mielenterveystoimistossa, luokissa ja luentosaleissa sekä viime aikoina enimmäkseen tietokoneen äärellä.
Missä olet 2700 päivän kuluttua? Minkä ikäinen olet, missä asut, mitä ympärilläsi tapahtuu, mitä läheistesi ja tuttaviesi elämässä on meneillään? Olemme kaikki kymmenen vuotta vanhempia elonpäivien riittäessä. Miltä työn arki tai elämä ylipäätään silloin näyttää, kun 2030-luku on juuri käynnistynyt?
Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta työelämän tulevaisuudesta, kunkin omana bloginaan. Näistä ilmiöistä osa on jo idullaan toteutumassa, osa pinnan alla uinuvaa väreilyä ja työelämän yleiskohinasta erottuvia heikkoja merkkejä. Havaintoni olen suodattanut erilaisista lähteistä niitä edelleen luovasti muovaillen. Lähteitä ja lukuvinkkejä löydät blogien lopusta.
Työn tulevaisuutta voi ennustaa erilaisilla skenaarioilla, tulevaisuutta koskevilla päätelmillä ja tietoon perustuvilla ajatusketjuilla. Esimerkiksi syntyvyydestä, väestön ikärakenteesta ja muuttoliikkeestä voi pyrkiä ennustamaan jonkin alueen väestörakenteen kehittymistä ja asumista, yritystoiminnan ja työn keskittymiä. Työtä muokkaa vahvasti teknologinen kehitys, keksinnöt ja innovaatiot.
Järkeen ja tietoon perustuvan päättelyn rinnalle tarvitaan heikkojen merkkien ja häiriöiden virittämää tulevaisuuden kuvittelua, pehmeää dataa. Historia on osoittanut, että esimerkiksi kuvataiteilijat ja kirjailijat pystyvät ennustamaan tulevaisuutta vähintään yhtä hyvin kuin tutkijat ja asiantuntijat. Historiasta tuttu esimerkki on ranskalaistaiteilijoiden v.1899 maalaama korttisarja elämästä sadan vuoden kuluttua. Taiteilijoiden kuvittelema tulevaisuus toteutui hämmästyttävän hyvin. Kannattaa siis kokeilla mielikuvituksen, hiljaisen tiedon ja intuition sävyttämää tulevaisuuden ennakointia. Kahdeksan vuoden kuluttua tiedämme, osuimmeko oikeaan omissa ennusteissamme. Suosittelenkin sinua lukijani kirjoittamaan itsellesi aikakapseliin kirjeen, jonka avaat esimerkiksi uudenvuodenpäivänä 2030.
Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta tulevaisuuden työstä ja yritän ainakin joiltakin osin myös perustella ne. Olen tulevaisuuteen uteliaasti suuntautuva kuvittelija. Avaan ennusteisiini liittyviä havaintoja, päätelmiä ja intuitiivisia huomioita yksittäisten blogien yhteydessä. Lisään myös lähteitä ja muita linkkejä jokaisen tekstin yhteyteen. Tässä johdantona viisi tiivistettyä ennustetta, joista jokainen julkaistaan omana bloginaan tämän vuoden kuluessa.
Kiihtyvä kiertotyö
tarkoittaa sitä, että työ identiteetin lähteenä kevenee entisestään. Työ ja erityisesti palkkatyö arvona ja elämää keskeisesti määrittävänä tekijänä korvautuu vaihtuvina töinä, ammattialoina ja työpaikkoina. Moni tekee jo nyt kahta hyvinkin erilaista työtä – jo lähitulevaisuudessa työn katkot, vaihdokset ja urakäännökset tapahtuvat yhä nopeammin.
Elämänhuoltajat
ovat heitä, jotka etsivät eheää elämää ja siihen liittyvää tasapainoa esimerkiksi tasapainottaen abstraktia tietotyötä tekemällä käsillään: rakentamalla, viljelemällä, huoltamalla tai korjaamalla. Tasapainon ja eheän työn ideaalia voidaan syventää taiteen, humanismin tai kutsumuksen kautta. Turvallisuuteen liittyvät kysymykset korostuvat pandemian ja sodan ravistelemassa maailmassa. Käsityötaidot, omavaraisuus ja ekologisuus ovat vastauksia näihin murroksiin.
Työ siellä, elämä täällä – aika- ja paikkariippumaton työ
yleistyy edelleen maapalloistumisen ja erilaisten murrosten myötä. Aika- ja paikkariippumaton työ sinänsä ei ole uusia asia: maailma on aina hereillä, jossakin on aina toimisto, pankki tai kauppa auki ja tehtaat pyörimässä. Tieto liikkuu napinpainalluksella paikasta toiseen. Ihmiset tavoittelevat työn, asumisen ja elämisen isoja ja pieniä unelmia. Uutta on se, että tämä tapahtuu yhä tiheämpinä rihmastoina ja ekosysteemeinä: singaporelainen tekee etätyötä Suomeen, suomalainen Kaliforniaan. Edelleen on luonnollisesti myös aikaan ja paikkaan sidottua työtä, jota ei helposti korvata automaatiolla tai roboteilla, kuten esimerkiksi elämää ylläpitävät auttamisammatit.
Kiltit pomot, ilkeät järjestelmät.
Työn ja työntekijöiden valvonta siirtyy johtajilta teknisille järjestelmille. Johtamiseen liittyvän kontrollin hoitaa tekniikka, jolloin johtaja voi keskittyä kannustamiseen, valmentamiseen ja myönteisen ilmapiirin luomiseen. Tälläkin hetkellä työskentelyämme, liikkumisiamme ja vireystilaamme voidaan seurata ja valvoa hyvinkin tarkasti. Tulevaisuuden digitaaliset järjestelmät tunnistavat yhä tarkemmin tunnetilamme, työvireemme ja jopa ajatuksemme.
Virrat ja vastavirrat – uuden työn paradoksit
edustavat työelämän samanaikaisia vastakohtia erilaisilla ulottuvuuksilla. Meillä on tarve selkeään ja ennustettavaan tulevaisuuskuvaan samalla, kun sen tulisi olla joustava ja eri suuntiin avoin. Työelämässä tarvitaan yhä tarkempaa erikoistietoa ja toisaalta laajaa yleistietoa. Tarvitaan uudistumista samalla, kun tulisi säilyttää hyväksi koettua. Samanaikaisesti tulisi työskennellä tehokkaammin ja nopeammin, kun on tarve pysähtyä ja hidastaa – miettiä perusteellisesti.
Työelämä maailmaa ravistelevissa murroksissa?
Tätä kirjoittaessani maailma siirtyi pandemian jo hieman hellittäessä uuteen murrokseen: Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy jo työelämässä, koska heijastukset globaaliin ja eurooppalaiseen talous- ja työelämään ovat vääjäämättömiä ja osuvat myös Suomeen.
Näillä ennusteilla aion hahmottaa tulevaa, toivon että lukijana saat niistä ajatusaihioita jatkettaviksi & jaettaviksi.
PsT Pauli Kallio on työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, joka työnsä ja väitöstutkimuksensa myötä on seurannut satoja johtamispolkuja ja kuunnellut työyhteisöjen tarinoita käänteissä ja kipupisteissä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt maatiloilla, rakennuksilla, postissa, teatterissa, terveyskeskuksessa, mielenterveystoimistossa, luokissa ja luentosaleissa sekä viime aikoina enimmäkseen tietokoneen äärellä.
Moni tiiviin työelämäputken keskellä alkaa kaipaamaan jotain muutosta työkuvioihinsa ja elämäänsä. Elämäntilanteiden muuttuessa, alkaa ehkä miettimään myös sitä, mitä minä oikeasti halusinkaan silloin nuorena opiskella ja työkseni tehdä. Ehkä juuri nyt, kesällä laiturin nokassa tai nuotion ääressä hiipii mieleen, kun väsymys työelämästä helpottaa – olisiko nyt oikea aika?
Moni kertoo, että on ihan tyytyväinen siihen, miten elämä on mennyt ja työelämä on tarjonnut hyviä haasteita, vaikka nuorena suunniteltu polku ei toteutunutkaan. Joskus kuitenkin mielessä kaihertaa kysymys: ”olisikohan minusta vielä” – opiskelemaan, sitä alaa, jonka joskus olen kokenut houkuttelevaksi tai sitä alaa, jonka on työelämän ansiosta huomannut kiinnostavaksi.
Täältä avoimen yliopiston ovelta uskallan kaikille teille asiaa pohtiville huudella – kyllä sinusta on! Ja onko oikeampaa aikaa olemassakaan, kuin juuri nyt?
Avoimen yliopiston opinnot ovat tarjolla kaikille kiinnostuneille, joten kuka tahansa voi aloittaa opinnot, lähes milloin tahansa. Tarjolla on satoja erilaisia opintojaksoja eri oppiaineista, joiden avulla voit kokeilla, onko se ala, josta nuorena haaveilit, juuri sellainen kun ajattelit – tai kenties parempi?
Yliopistotasoiset opinnot tarjoavat monta mahdollisuutta kehittää itseään niin täydennyskoulutusmielessä, kuin tutkintotavoitteisestikin. Moni aloittaa ensin yhden jakson tavoitteesta, mutta huomaakin opintojen vievän mukanaan ja haluavansa opiskella lisää.
Mikäli sinulle heräsi mielenkiinto opiskelua kohtaan, etkä oikein tiedä, mistä lähtisit liikkeelle. Ei hätää – löydät paljon lisätietoja monipuolisilta verkkosivuiltamme. Meille avoimen yliopiston opinto-ohjaajille on myös mahdollisuus varata ohjausaika – teams- tai puhelinvälitteisesti tai ihan livenä Joensuun tai Kuopion kampukselle. Täällä ovella jo sinua odotamme ja huutelemme – tervetuloa opiskelemaan!
Tiina Juurela Opinto-ohjaaja, eritysopettaja, nepsyvalmentaja tiina.juurela@uef.fi
Miten tuemme pohjoiskarjalaisia oman osaamisen ja työllistymismahdollisuuksien kehittämisessä? Miten osaisimme tuottaa koulutusta, jota alueen työelämä kipeimmin kaipaa? Miten voimme koulutusorganisaatioina helpottaa myös tulevien osaamistarpeiden tunnistamista? Vauhtia uralle -hanke on lähtenyt etsimään näihin osaamisen kehittämisen avainkysymyksiin tukea tekoälystä.
Suomalainen yhteiskunta ja viranomaiskoneisto tuottaa vuosittain runsaasti laadukasta ennakointiaineistoa erilaisten yhteiskunnallisten, taloudellisten tai omaa uravalintaa tukevien päätösten tueksi. Arvokas tieto eri toimialojen ja ammattien uusista osaamistarpeista tai tulevaisuudennäkymistä hukkuu kuitenkin helposti informaatiotulvan keskelle.
Itä-Suomen yliopiston, Karelian ja Riverian Vauhtia uralle -yhteistyön tavoitteena on ollut kehittää tekoäly, joka kokoaa tietoa eri tehtävien nykyisistä ja kysyntää kasvattavista osaamisvaatimuksista ja niiden kehityksestä suomen kielellä. Osaamisvaatimukset yhdistetään kolmen organisaation koulutustarjontaan eli verkkosivuihin ja opintohallinnon järjestelmiin. Tällöin yrityksen tai oppijan on helpompi löytää tähän tarpeeseen koulutusta kaikilta koulutusasteilta.
Hankkeen tavoitteena on saada tekoäly hankkeen loppuun mennessä niin valmiiksi, että se olisi jatkossa kaikkien työelämän osaamistarpeista ja niihin vastaavasta koulutustarjonnasta kiinnostuneiden käytössä.
Ennakointitietoa verkkoaineistoista
Vauhtia uralle -hankkeen tekoälysovellus muodostuu kolmesta osasta. Tekoälymalli eli ennustaja, web-crawler eli robotti ja web-sivu eli käyttöliittymä, joka on käyttäjälle näkyvä osa. Käyttöliittymässä käyttäjä määrittelee, minkä tehtävänimikkeen tai ammatin osaamisvaatimuksista tai koulutuksista halutaan tietoa.
Kun hakutermi on valittu, web-crawler seuloo verkosta tehtävän osaamisvaatimuksia koskevaa aineistoa, kuten työpaikkailmoituksia. Tekoäly tunnistaa suomenkielisistä teksteistä osaamisvaatimukset sekä osaamistarpeita kuvaavat nousevat trendit, jotka voidaan esittää esimerkiksi sanalistoina, sanapilvinä tai graafeina.
Pelkkä tieto osaamistarpeista ei riitä, vaan tekoäly seuloo tämän jälkeen oppilaitosten järjestelmistä ne koulutukset, joiden olettaa vastaavan ko. osaamistarpeisiin. Järjestelmä tuottaa suoran linkin kyseisiin koulutuksiin. Ammattinimikettä voi hyödyntää myös suoraan koulutustarjonnan kartoittamiseen. Jos koulutushaussa ilmenee selkeitä aukkoja, voimme kehittää näihin tarpeisiin vastaavaa koulutusta.
Miten tekoälyä on rakennettu?
Päävastuu tekoälyn teknisestä toteutuksesta on ollut UEF tietojenkäsittelytieteen laitoksella. Siellä hanketta on vetänyt tekoälytutkija Tapani Toivonen. Hänen apunaan on ollut matkan varrella useita opiskelijoita ja tutkijoita. Tällä hetkellä algoritmien parissa työskentelee projektiassistentti, maisteriohjelman opiskelija Mikal Kidane.
Kolmen organisaation hankehenkilöstö on yhdessä asettanut tekoälyn toiminnalle tavoitteita, määritellyt ammatti- ja tehtävälistoja, kartoittanut osaamista koskevan ennakointitiedon lähteitä, etsinyt vastauksia oman organisaation tietohallinnosta koituviin teknisiin haasteisiin sekä testannut tekoälyn käyttöliittymää ja sen tuottamia tuloksia.
Missä mennään nyt?
Haasteena on ollut mm. opettaa tekoäly ymmärtämään suomea ja tunnistamaan lähdeteksteistä juuri osaamista kuvaavat tekstit. Tällä hetkellä tekoäly tunnistaa osaamista kuvaavat termit aiempaa suuremmalla varmuudella. Myös lähdeaineistojen määrää on kasvatettu. Ensimmäisen tekoälyn rinnalle on kehitetty algoritmi, jonka tehtävänä on korjata tuloksia ja parantaa aineiston laatua.
Keskeisin lähde ovat edelleen verkon eri kanavista löytyvät työpaikkailmoitukset. Niistä koottu informaatio kuvastaa tämänhetkisiä osaamisvaatimuksia, mutta ennakoi myös nousevia trendejä. Pohdimme parhaillaan mm. sitä, miten osaamisvaatimusten nousevat trendit kannattaa kuvata, jotta ne olisi helpompi hahmottaa.
Palvelu löytää ja listaa kolmen organisaation tarjonnasta tarpeeseen sopivat koulutukset – mutta tarjoaa edelleen rinnalle paljon sellaistakin koulutusta, jonka yhteys asiaan on ensisilmäyksellä vaikea ymmärtää. Kesän ja syksyn aikana testautamme käyttöliittymää ohjausalan ammattilaisilla. Korjauksia ja lisäyksiä tehdään tarpeen mukaan.
Tekoäly prosessoi valtavia informaatiomääriä, mutta sen tuottaman tiedon analysointiin tarvitaan edelleen myös tulkintaa eli ns. luomuälyä. Tämän havaitseminen on ollut hankehenkilöstölle jopa lohdullista. Toistaiseksi emme ole korvattavissa – mutta entäpä tulevaisuudessa?
Jos tekoäly ja oppiminen kiinnostaa, tule kysymään aiheesta lisää. Tapani Toivonen on vieraana UEF Jatkuvan oppimisen keskuksen SmartforgoodLIVE-aamukahveilla 25.5. klo 8.30-9.15. Ilmoittautuminen aamukahveille https://www.uef.fi/fi/tapahtuma/smartforgoodlive-tekoaly-oppimisessa
Heli Kaarniemi Suunnittelija, projektiasiantuntija Vauhtia Uralle
