Tammikuussa Rio Tinto-kaivosyhtiö pahoitteli sitä että oli pudottanut herneen kokoisen esineen jonnekin 1400 kilometriä pitkän australialaisen aavikkotien varrelle, ja lupasi lähteä etsimään sitä.
Yleensä tällaisen etsinnän ei olettaisi onnistuvan, eikä kukaan edes lähtisi etsimään; mutta tällä kertaa herne oli auton lavalta tippunut radioaktiivinen cesium-137-nappi.
Herneen vaarat ja hyödyt
Sen löytäminen sattuman kautta olisi huono juttu: maasta käteen nostettu cesium-nappi tuntuisi lämpimältä, ja kun sen unohtaisi takataskuun niin tuloksena olisi vahinkoa iholle, säteilysairautta, solukuolemaa — ja säteilyn huonoin puoli on että ihmisellä ei ole aisteja sitä varten. Ihminen varoo liian kirkasta valoa ja liian kovaa ääntä, mutta säteilyvaaran huomaa vasta sen tekemästä vahingosta. Maaperää nappi ei saastuttaisi, eikä loisi mutanttikojootteja; mutta jos joku löytäisi sen niin hän olisi vaarassa. (Ja no, onhan se sekä kallis työkalu että inha PR-haitta.)
Napin käyttötarkoitus Rio Tinton kaivoksella olisi ollut densitometria eli tiheyden mittaus: jos laitat napin kallion toiselle puolelle niin saat mitattua paljonko säteilyä tulee läpi. Useammalla mittauksella tästä muodostuu käänteisongelma: millainen ainejakauma kallion sisässä selittäisi tällaiset mittaukset? Mikä on se todennäköisin kysymys johon nämä numerot ovat vastaus? (Ja onko se sellainen että se kannattaa kaivaa esille?)
Ihmisenkin tiheyttä voi mitata
Tällaiset säteilylähteet ovat paljon voimakkaampia kuin ne mitä käytetään sairaaloissa ihmisten sisuksien kuvantamiseksi tai säteilyhoidon antamiseksi. Ja siinä missä skalpellitkin, nekin voivat tehdä väärin käytettynä vahinkoa, mutta ne ovat silti parempi vaihtoehto kuin se että ei tehtäisi mitään. Kaikella tekniikalla on riskinsä, mutta riittävillä varotoimenpiteillä (esim. että nappia ei laiteta auton lavalle niin että se tippuu sieltä) riskit ovat minimaaliset ja hyödyt ovat paljon haittoja suuremmat ja varmemmat.
Tämä nousi monta kertaa esille viime elokuussa meidän eli Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen järjestämällä Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun (RFS) kurssilla, jonka tämän vuoden versioon on täysin sattumalta nyt ilmoittautuminen auki, linkki alla. Pakollinen radiologeille; suositeltava kaikille säteilyn kanssa toimiville terveydenhuollon ammattilaisille.
Osallistujat saavat kattavan koulutuksen radiologisen kuvantamisen säteilyturvallisesta käytöstä eri sovelluksissa ja lääketieteen erikoisaloilla. Koulutuksen tavoitteena on osallistujan kattava ymmärrys säteilyturvallisuuteen liittyvistä fysiikan taustoista, niiden ilmentymistä ja hyödyntämisestä radiologisessa kuvantamisessa sekä säteilysuojelussa.
Entä Rio Tinton nappi? Se löytyi kuusi päivää myöhemmin tien sivusta; koska se säteili niin sen löysi laittamalla herkän säteilymittarin auton keulaan ja ajamalla.
Olli Toivanen (FT, matematiikka) on monien luonnontieteiden suunnittelija Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa.
Tällä viikolla vietetään kansainvälistä autismitietoisuuden viikkoa. Viikon tarkoituksena on tuoda esille tietoisuutta autismista. Autismiliiton mukaan tämän vuoden teemana on #EiRiitä.
Autismikirjosta, tarkkaavuudenhäiriöstä, lukivaikeudesta ja monesta muusta oppimiseen vaikuttavasta taustatekijästä keskustellaan onneksi tänä päivänä paljon. Ymmärretään myös, ettei kyse ole sinänsä esteenä opiskelulle, varsinkin jos opiskeluun on motivaatio, ohjausta on saatavilla opintojen pulmakohtiin sekä keskusteluapua siihen, kuinka opiskelu voisi sujua itselle sopivimmin. Tämä on tärkeää, mutta koska kuulee myös, etteivät kaikki saa tarvitsemaansa tukea ja ennen kaikkea ymmärrystä, voimme autismitietoisuuden viikon hengessä todeta, että vielä #EiRiitä puhe, vaan töitä tietoisuuden lisäämisen parissa on tehtävä paljon.
”Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä.”
Koulutuksella on suuri merkitys ihmisen elämänkaaressa. Koulutus mahdollistaa itsensä kehittämisen, kehittymisen, näkökulmien avaamisen ja työllistymisen mahdollisuuden. Koulutus ja työllisyys luovat myös osallisuutta. Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä. Joskus voi olla, että erilainen mielikuva opiskelusta estää opintoihin tähtäämisen. Saattaa tulla mielikuva, etten pysty, etten osaa, etten ole riittävän hyvä. Onneksi tämä ei ole totta.
Avoimen yliopiston opinto-ohjaajana ja erityisopettajana saan usein ilokseni kertoa, että avoimen yliopiston opinnot ovat kaikille avoimia. Tämä tarkoittaa sitä, että opintoihin voi ilmoittautua ja tulla kokeilemaan. Näen, että monesti avoimessa yliopistossa aloitetut opinnot ovatkin avanneet ovia seuraaviin opintoihin ja lisänneet opiskelijan itsemääräämisoikeutta, itsetuntoa ja lopulta osallisuutta elämän monella eri sektorilla. Opinnot ovat usein itsenäisesti suoritettavia, mutta ohjausta on saatavilla tarvittaessa. Opinnot ovat vaativuudeltaan kuitenkin yliopisto-opintoja, joten niiden kautta saa realistisen kuvan siitä, minkälaista opiskelu yliopistossa on. Tietoisuus avaa ovia uudenlaisille koulutus- ja urapohdinnoille.
Opintojen ja opiskelutapojen testaaminen on hyvä tapa kartoittaa opintojen ja alan soveltuvuutta itselle. Tuntuvatko suoritustavat sellaisilta, joita haluan opiskella, onko ala sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan? Suoritustavat ovat samanlaisia mitä tutkinto-opiskelijoilla, mutta yksilöllisten opintojärjestelyjen kautta on terveydellisen tarpeen vaatiessa mahdollista saada tukea, muun muassa lisäaikaa tentteihin. Ohjauksessa voi ennalta käydä myös keskustelua siitä, onko opinnoissa sellaisia opintojaksoja, jotka vaativat esimerkiksi läsnäoloa, ryhmätöitä tai muita tekijöitä, jotka saattaisivat tuntua kuormittavilta. Näiden tietojen pohjalta voi pohtia, mikä oppiaineista ja sen opiskelutavoista sopii parhaiten itselle.
Hyvää autismitietoisuuden viikkoa!
Tiina Juurela on opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja aineenopettaja. Hän on toiminut opinto-ohjaajan tehtävissä avoimessa yliopistossa Itä-Suomen yliopiston perustamisesta lähtien. Tiina kokee tärkeänä erityisesti yhdenvertaisten koulutuspolkujen tarjoamisen monenlaisista lähtökohdista oleville opiskelijoille.
Työn tulevaisuutta voi tutkia, mutta sitä on vaikea ennustaa. Tässä blogisarjassa esitän viisi ennustetta työelämän ja työn tekijöiden tulevaisuudesta, kunkin omana bloginaan. Näkemykseni olen suodattanut kirjavista lähteistä niitä edelleen luovasti kuvitellen. Lähteitä ja lukuvinkkejä löydät blogien lopusta ja linkeistä.
Muutama vuosi sitten vierastin vahvasti kesämökillä työskentelyn ajatusta. Minusta tuntui, etten halunnut häiritä kesäistä idylliä työasioilla. Ajattelin että palkkatyön hiki ja haju tarttuisivat mökin seiniin ja muistuttaisivat lomallakin työn rasituksista. Nyt kaikki on toisin – miten mukavaa on herätä, juoda mukillinen kahvia ja siirtyä läppärin ääreen työskentelemään. Voin keskittyä rauhassa ja lounastauolla käydä kävelemässä tai järvipulahduksella. Moni teams -palaveri sujuu kävelykeskusteluna tai soutamisen merkeissä. Työn ja muun elämän rajat ovat liudentuneet toisiinsa. Työhöni liittyvä ajatteleminen ei tunne rajoja, se jatkuu myös työpäivän ulkopuolella.
Aika- ja paikkariippumaton työ, hybridi- ja etätyö yleistyvät edelleen maapalloistumisen ja erilaisten murrosten myötä. Aika- ja paikkariippumaton työ sinänsä ei ole uusia asia: maailma on aina hereillä, jossakin on aina toimisto, pankki tai kauppa auki ja tehdas pyörimässä. Tieto ja raha liikkuvat napinpainalluksella paikasta toiseen. Ja yhtä tuttua on sekin, että ihmiset tavoittelevat työn, asumisen ja elämisen isoja ja pieniä unelmia. Uutta on se, että tämä tapahtuu yhä tiheämpinä rihmastoina ja ekosysteemeinä: singaporelainen ohjelmoija tekee etätyötä Suomeen, suomalainen Kaliforniaan. Tätä kirjoittaessani LinkedIn ilmoituksissa on lähes 800 suomalaista etätyöpaikkaa.
Mistä puhumme, kun puhumme aika- paikkariippumattomasta työstä?
Monia määrittelyitä liittyy aika- ja paikkariippumattomaan työhön. Selvennän määrittelyitä käyttäen lähteenä mm. Valtionvarainminiseteriön julkaisemaa Monipaikkaisen työn ohjetta. Siinä paikkasidonnainen työ määritellään sidotuksi fyysisesti tiettyyn tilaan esimerkiksi työn luonteen, työvälineiden, asiakkaiden, digitoimattoman aineiston tai muun vastaavan syyn perusteella. Monipaikkaista työtä voidaan puolestaan tehdä tietoverkkojen välityksellä useissa eri paikoissa, kuten toisella paikkakunnalla sijaitsevassa työnantajan yhteiskäyttötilassa tai kotona. Etätyöllä tarkoitetaan muualla kuin työnantajan osoittamissa tiloissa tehtävää työtä ja se on yksi tapa tehdä monipaikkaista työtä. Yksinkertaistaen aika- ja paikkariippumaton työ tarkoittaa työtä, jota voidaan tehdä missä ja milloin tahansa. Yhä useammilla aloilla on mahdollista tehdä töitä etänä, mikä tarkoittaa, että työntekijät eivät tarvitse paikkaa, jossa he voivat työskennellä. Työtä voidaan tehdä omalla kotikonetyöpisteellä, kahvilassa tai erityisissä coworking-tiloissa. Työtä voidaan tehdä liikkuvasti, työskennellen matkoilla, kuten lennoilla, junassa tai autossa.
Edelleen on luonnollisesti myös aikaan ja paikkaan sidottua työtä, jota ei helposti korvata automaatiolla tai roboteilla, kuten esimerkiksi elämää ylläpitävät auttamisammatit. Tulipaloja ei sammuteta etänä, hoivatyössä tarvitaan käsiä ja myötätuntoisia kohtaamisia. Näitäkin on jo korvattu roboteilla, mikä herättää eettisiä kysymyksiä hoidettavana olevan ihmisen esineellistämisestä. Inhimillisiä ja arvokkaita kohtaamisia kehittyneetkään koneet ja kyborgit eivät voi korvata.
Minä olen etuoikeutetussa asemassa voidessani itse melko vapaasti säädellä työn tekemisen paikkaa ja aikaa. Suosituksena on työskennellä 2-3 päivää viikossa työpaikalla. Tätä kirjoittaessani keskiviikkoaamuna meitä on yksikössäni paikalla kolme henkilöä noin 30:sta, eli 90 % meistä on hyödyntänyt mahdollisuuden työskennellä jossain muualla kuin työpaikalla. Samuli Laita on kirjoittanut infrahävikistä, leväperäisestä tilojen käytöstä. Monipaikkaisuuden lisääntyessä tilojen osittaiskäyttö lisääntyy, jolloin työtilat ovat vajaakäytössä. Hän ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi mobiilia monipaikkaisuutta, jota jo tällä hetkellä monet toteuttavat pendelöidessään junalla asuin- ja työpaikkakuntansa välillä. Entä jos monipaikkaisuus ulottuu toiseen maahan, jolloin liikkumiseen kuluva aika olisi käytettävissä työntekoon ja muu aika jäisi perheelle ja palautumiselle?
Monipaikkaisuus muokkaa työ- ja asuinyhteisöjä
Mitä tapahtuu yhteisöllisyydelle silloin, kun moneen viikkoon tai kuukauteen ei tapaa työkaveria työpaikan arkisissa kohtaamisissa? Tuleeko meistä hiljalleen erakoituvia yksintyöskentelijöitä vai löydämmekö uuden yhteisöllisyyden digitaalisesti? Ehkä tämä onnistuu parhaiten digitaalinatiiveiksi kasvaneille, siis ainakin osalle nuorempien sukupolvien edustajista. Toisaalta tällä hetkellä saa lukea uutisia nuorten hyvinvoinnin heikkenemisestä ja lisääntyneistä mielenterveyden ongelmista, joiden taustalla on yksinäistyminen esimerkiksi etäopiskelun myötä. Ihmisen yksi perustarve on yhteisöllisyys, ryhmään kuuluminen ja sen toimintaan täysivaltaisena jäsenenä osallistuminen. Ulkopuolelle jäämistä on verrattu voimakkaaseen fyysiseen kipuun. Miten siis työnteon ja opiskelun motivaatiotekijöistä huolehditaan niin, että yhteisöllisyyden ohella myös pystyvyyden ja autonomian perustarpeet täyttyvät?
Asuinyhteisö muuttuu, kun uusia ihmisiä asettuu asumaan tai poistuu vaikka vain väliaikaisesti. Monipaikka-asujat ovat erilaisissa asukasrooleissa ja tuovat yhteisöön uusia kerrostumia. Yhteisöt huokoistuvat ja monimuotoistuvat, mutta millainen yhteisöllisyys avaisi monipaikkaisille asukkaille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa yhteisön, esimerkiksi asuinkunnan toimintaan silloin, kun ns. vakituinen kotikunta on muualla? Monimuotoutuvassa kuntalaisuudessa voisi olla kyse uudenlaisesta, hallintorajat ylittävästä yhteistyöstä esimerkiksi palveluiden tuottamisessa ja vastaavasti verojen keräämisessä. Kunnissa, joista ollaan joko paljon poissa tai vaihtoehtoisesti ulkokuntalaisena osa-aikaisesti paikalla, haasteena on irrottautua tiukasta kuntarajoihin perustuvasta palvelujen suunnittelusta. Katja Maununaho ja Johanna Lilius ovat tarkastelleet monipaikkaisten asukkaiden arkikäytäntöjä sekä niiden myötä toteutuvia ympäristösuhteita ja kodin tekemistä. Heidän mukaansa monipaikkaiset täydentävät tai kompensoivat eri kodeillaan asumiseen liittyvää hyvinvointia ja arjen hallintaa. Osa monipaikkaistuu kaipuun tai kuulumisen vuoksi, kun taas toisilla tätä elämäntapavalintaa selittää liikkuvuuden tai vapauden itseisarvo.
Omalla kohdallani monipaikkaisuus tarkoittaa enimmäkseen kotisaaren ja kahden kaupungin välillä sukkuloimista. Teen etätyötä lähellä – siis kotona ja vastaavasti lähityötä etäällä 35 kilometrin tai 140 kilometrin päässä kahdelle kampukselle jakautuneessa työyhteisössä. Saariyhteisössämme osallistun tienhoitotalkoisiin, kokouksiin, talvikalastukseen ja erilaisiin vuodenajan mukaan vaihtuviin juhliin, esimerkiksi pääsiäispilkkikisaan ja juhannusjuhlaan. Siksi en koe aika- ja paikkariippumatonta työtä uhkana vaan mahdollisuutena. Monipaikkaisuuden myötä olen yhä enemmän löytänyt omanlaisen elämäntyylin ja -tavan, joka sallii työn ja muun elämän joustavan yhdistämisen. Se on tuonut mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia ja kontakteja sekä antanut mahdollisuuden osallistua erilaisiin tapahtumiin ja toiminnallisiin yhteisöihin. Näen, että monipaikkaisuus tuo uudenlaista dynamiikkaa ja rikastusta työ- ja asuinyhteisöihin. Toisaalta se tuo myös haasteita, koska työ- ja asuinyhteisöjen tulee olla joustavia ja yhteisöllisyyden moninaiset tarpeet tulee huomioida ja yhdistää tehokkuuden ja tuloksellisuuden vaatimuksiin.
Seuraavassa blogissa Kiltit pomot, ilkeät järjestelmät pohdiskelen johtamistyön muutosta ja erityisesti sitä, miten moderni teknologia siihen vaikuttaa. Blogisarja kokonaisuudessaan:
Kovalainen, A., Poutanen, S., Arvonen, J. (2020): Covid-19, luottamus ja digitalisaatio. Tutkimus etätyöstä ja sen järjestymisestä Suomessa keväällä ja syksyllä 2020. Turun yliopisto ISBN 978-951-29-8421
Lehtonen, O. & Kotavaara, O. (2021). Havaintoja ihmisten liikkuvuudesta ja nettomuuttoliikkeestä koronapandemian aikana. Maaseutututkimus, 29(1), 32–59.
Maununaho, K. & Lilius, J. (2021) Kodin merkitykset ja ympäristösuhteet monipaikkaisessa arjessa.
Rannanpää, S. ym. (2022). Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:9.
Rehunen, A., Pitkänen, K., Strandell, A., & Nurmio, K. (2022): Monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen.
Valtiovarainministeriö, valtionhallinnon kehittämisosasto (2021). Monipaikkaisen työn ohje
PsT Pauli Kallio on työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, joka työnsä ja väitöstutkimuksensa myötä on seurannut satoja johtamispolkuja ja kuunnellut työyhteisöjen tarinoita niiden erilaisissa käänteissä ja kipupisteissä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt maatiloilla, rakennuksilla, postissa, teatterissa, terveyskeskuksessa, mielenterveystoimistossa, luokissa ja luentosaleissa sekä viime aikoina enimmäkseen tietokoneen äärellä.
Teologia oli ensimmäinen kolmesta yliopistollisesta koulutusalasta jo antiikin Kreikassa. Aristoteles (384-322 eaa.) kuitenkin nosti teologian kahden muun teoreettisen filosofian oppiaineen – matematiikan ja fysiikan – yläpuolelle ylevän tutkimuskohteen vuoksi. Noina aikoina tieteen keinoin pyrittiin ymmärtämään ja määrittelemään jumaluutta. Ihmisen ymmärrys ympäristöstään sekä luonnon ilmiöistä on parin tuhannen vuoden aikana kuitenkin kehittynyt ja näin ollen myös teologian tutkimus on muuttunut tieteenalan alkuvuosisadoilta. Teologia tieteenä ei ole kadonnut, sillä ihmisen kokemusmaailmassa on edelleen tilaa pyhälle sekä kaipaus jotain itseä isompaa kohti. Teologia tutkii niitä kokemuksia, jotka tässä maailmassa kumpuavat uskonnollisesta maailmankuvasta niin kristillisillä kuin ei-kristillisilläkin tahoilla. Tänä päivänä erilaisten uskontojen ja kulttuurien tunteminen on avainasemassa globaalissa kanssakäymisessä. Teologia avaa näköaloja ihmisen syvimpään minään, syvimpään ihmisyyteen sekä yhteisöllisyyden kaipuuseen. Millainen on uskontojen maailma, joka sekä yhdistää että erottaa; tuo rauhan ja julistaa sotia; antaa elämälle ja kuolemalle tarkoituksen, ja saa ihmiset määrittelemään toisensa kuuluviksi joko ‘meihin’ tai ‘niihin’?
Miksi siis teologiaa? Vaikkapa näistä syistä:
1. Teologia on tiede, joka tutkii ihmisen kokemuksia pyhästä.
Pyhä on jotain itselle merkityksellistä ja itseä suurempaa, jotain mitä kohti haluaa pyrkiä. Mutta kuinka tätä oikein tutkitaan? Pitääkö sitä tutkia?
Se, mikä on pyhää minulle, ei ole sitä välttämättä muille tai kovin monelle. Käytännöllisen teologian tutkimus pyrkii selvittämään tämän päivän uskonnollisuutta ja siinä vallitsevia trendejä, sukupolvikokemuksia sekä sitä, mitä ihmiset tätä nykyä pitävät pyhänä. Yleisen teologian käytännöllinen teologia keskittyy pääasiassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenten kokemuksiin uskosta ja uskonnollisuudesta. Tämä oppiala avaa näkymän ihmisen sisimpään ja kirjoittaa auki sitä, mikä meitä pohjimmiltamme liikuttaa, koskettaa ja lohduttaa. Näistä teemoista voit oppia lisää Johdatus käytännölliseen teologiaan (2op).
Ortodoksinen kirkko sanoittaa pyhää ja kokemusta pyhästä tradition ja teologien kautta. Kuinka kirkkoisät sanoittivat yksityistä ja yleistä pyhää? Mitä se on ja mihin ihmisen pitäisi pyhän tavoittelussamme suunnata? Näihin teemoihin pääset syventymään Patristiikan (3op) opintojaksolla.
Pyhän kokemus ei kuitenkaan kuulu yksin kristityille, vaan on maailmanlaajuinen kokemus ja ilmiö. Mihin maailma uskoo ja mikä voikaan olla pyhää? Uskontotieteet on oppiala, joka tutkii ja avartaa ymmärrystä siitä, minkä ihminen voi kokea pyhänä ja auttaa käsittämään sitä, miksi se, että joku toinen rikkoo sinulle pyhiä asioita suututtaa tai raivostuttaa. Näihin kysymyksiin etsitään vastausta Maailman uskonnot (4op) -opintojaksolla.
2. Itä kohtaa lännen ja ymmärrys kasvaa
Erilaiset maailmankatsomukset eivät ole yksin yksilöiden tai siviiliyhteisöjen välisiä jännitteitä, vaan aiheuttavat laajoja ja vakavia konflikteja, kuten Venäjän ja Ukrainan sota osoittaa. Idän ja lännen vastakkaisuus on valtapolitiikkaa, mutta sen jakolinjat näkyvät myös kirkoissa. Miksi Venäjän ortodoksinen kirkko siunaa sotaa ja miksi länsimaissa sekä ortodoksiset että muut kirkkokunnat sanoutuvat irti tästä siunauksesta? Onko siunaus sama Venäjällä ja Euroopassa? Kuinka ortodoksinen kirkko on rakentunut ja mitkä ovat sen historialliset suhteet valtaan?
Itä-Suomen yliopiston Teologisella osastolla itä kohtaa lännen. Ortodoksista ja läntistä teologiaa opiskelevat teologit opiskelevat samoissa tiloissa ja jossain määrin samoilla kursseillakin. Teologiaa tehdään rinnakkain sekä itäisen että läntisen tradition jatkumossa. Voimme ymmärtää toisiamme vain tietämällä ja tutustumalla traditioihin ja käytäntöihin. Teologiassa itä voi kohdata lännen – mutta mitä näillä rajoilla tapahtuu, mistä rajat muodostuvat ja kuinka ne voidaan ylittää yhteistä hyvää etsien? Idän ja lännen rajalle voi sukeltaa muun muassa Itä-Suomen yliopiston Teologisen osaston East meets West -blogissa sekä Ortodoksisuus Karjalassa ja Suomessa (3op), Johdatus ortodoksisuuteen ja Venäjän kirkon historiaan (4op) ja Ekumeniikka ja uskontodialogi (2op) -opintojaksoilla.
3. Valta, politiikka ja uskonto ovat kiinnostava yhdistelmä.
Joissain maissa ja kulttuureissa valtaa, politiikkaa ja väkivaltaa ajetaan uskonnon avulla, toisissa taas uskonnot pyritään tukahduttamaan. Kristilliset yhteisöt eivät juurikaan loista vallan huipulla, vaan jostain syystä ne koetaan ennemminkin uhaksi kuin mahdollisuudeksi. Onkin varsin mielenkiintoista, että Raamattu on maailman varastetuin, salakuljetetuin ja vainotuin kirja, eikä maailman historiassa ole toista aikakautta, jolloin kristittyjä olisi vainottu yhtä ankarasti ja kovin ottein kuin nyt. Vaan mikä tekee Raamatusta niin vaarallisen kirjan, että sen maahantuojia ja myyjiä on rangaistava, ja omistajia vainottava?
Raamattu on kristillisten kirkkojen yleisesti hyväksymä uskonelämän ylin auktoriteetti. Kun kyse on kuitenkin samasta kirjasta, niin kuinka kirkkokuntia on niin monta ja miksi kirkkokunnat tulkitsevat samoja tekstejä niin erilaisilla tavoilla ja onko jokin niistä oikeassa? Voiko Raamatun ymmärtää oikein?Tieteellinen raamatuntutkimus ei ota kantaa siihen, miten Raamattua maailmassa tulkitaan, vaan tutkii erilaisten metodien ja menetelmien avulla sitä, mistä koko kirjassa oikeastaan on kyse. Jumalaa ei näissäkään tutkimuksissa tavoitella. Mikä Raamattu siis oikeastaan on ja mitä siinä sanotaan? Näihin kysymyksiin ja Raamatun saloihin on mahdollista päästä sisään Uuden testamentin tutkimus (5op) sekä Vanhan testamentin tutkimus (4op) -opintojaksoilla. Kaikupohjaa näiden ilmiöiden ymmärtämiselle voi hakea myös Teologisen etiikan (2op) opintojaksolta, jossa pohditaan tarkemmin sitä maailmankuvaa, mitä kristillinen maailma pyrkii – ainakin teoriassa – noudattamaan.
4. Kulttuuri on kehittynyt sekä lännessä että idässä kirkkojen ansiosta ja myötävaikutuksella.
Klassiset taiteet, kuten maalaus- ja musiikkitaiteet, kehittyivät ja kukoistivat nimenomaan kirkkojen siipien suojissa vastaten kirkon tarpeisiin, mutta myös kristillisen elämän inspiroimina. Kristillinen maailmankuva ja värisymboliikka leimaa muun muassa keskiajan taidetta niin voimallisesti, ettei kyseisen aikakauden maalaustaidetta voi tulkita tai ymmärtää ilman teologian ja kirkollisen elämän syvällistä tuntemusta. Tämä huomio nousi keskeiseksi 2000-luvun taitteessa ranskalaisissa yliopistoissa, kun taidehistorian yliopisto-opiskelijat eivät ymmärtäneet taidehistorian kurssin analysointitehtävän maalausten värimaailman, asemoinnin ja kuvattujen esineiden symbolitasoja. Perimmäiseksi syyksi osoitettiin sekularisoituneen politiikan päätös poistaa uskonnon opetus peruskouluista 1900-luvun loppupuolella. Kuinka nykyinen sivistys-, koulutus- ja kulttuurimaailma on rakentunut? Missä määrin kirkot ovat edistäneet tai hidastaneet oppineisuuden leviämistä?
Itäisen kristikunnan kirkkotaide on tunnistettavaa ja länsimaisesta kulttuurista katsottuna varsin erilaista. Mitä ikonit ovat ja miksi niitä on olemassa? Miten ortodoksinen kirkkomusiikki on kehittynyt ja mistä se ammentaa ääni- ja tekstimateriaalinsa? Politiikasta, kulttuurista ja koulutuksesta opit lisää Ortodoksisen kirkkomusiikin opintojaksoilta Johdatus ortodoksiseen kirkkomusiikkiin (2op), sukelluksen ikonien maailmaan tarjoaa Ikoniteologia (2op), ja koulutuksen ja politiikan näkökulmiin pääset tutustumaan Moderni uskonnollisuus (3op) sekä Euroopan uskonnollinen kenttä (3op) opintojaksoilla.
5. Vahva kirkollinen vaikutus kulttuuriin niin kalenterivuoden kuin populäärikulttuurinkin saroilla.
Kirkolla on ollut asemansa myös sosiaalisten suhteiden normittajana aina sääty-yhteiskunnasta avioliiton sisäisiin asioihin. Mihin kaikkeen läntinen kirkko on pyrkinyt valtaansa ulottamaan? Mikä kaikki nykyään yksityisyyden piiriin luettava on kuulunut aiemmin kirkoille? Tästä lisää muun muassa opintojaksolla Kristikunnan historia myöhäiskeskiajalta tähän päivään (4op).
Tänä päivänä kirkkojen asema normien määrittelijänä on länsimaisessa kulttuurissa surkastunut. Kuitenkin meitä ympäröi edelleen vahva kirkollinen vaikutus niin kalenterivuoden kuin populäärikulttuurinkin saroilla. Uskonnollisuus, uususkonnollisuus ja uskonnottomuus ovat yksilöiden henkilökohtaisia valintoja, mutta esimerkiksi viikkorytmi, arkipyhät ja monet uskontoon liittyvä tavat ja perinteet pitävät pintansa – esimerkiksi suomalaiset saavat lähtökohtaisesti jopa 10 lisävapaapäivää (tai pyhäkorvauksilla maksettavaa työpäivää) arkipyhiksi nimettyinä kirkkovuoden päivinä uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Populäärikulttuuri puolestaan ammentaa uskonnollisesta aineksesta niin elokuva- kuin musiikkiteollosuudessakin. Kaiken tämän keskellä ihmiset kuitenkin edelleen etsivät kokemusta pyhästä ja merkityksellisestä yhteydestä johonkin itseä suurempaan sekä toisiin samoin kokevaan. Näistä teemoista saat tietää lisää Maailman uskonnot (4op) sekä Moderni uskonnollisuus (3op) opintojaksoilla.
Teologia ei ole enää vain jumaluusoppia. Teologian tutkimuskenttä on laaja ja ajankohtainen, ja teologisen tiedon avulla on mahdollista ymmärtää tämänpäivän fanaattisia ilmiöitä kaikkialla maailmassa. Uskontoja ja hengellisyyttä ei voida sulkea pois ihmisten kokemuskentästä, vaan sitä voi ja kannattaa tutkia ja tarkastella metodien ja validien aineistojen valossa.
Kirjoittaja Kaisa Puustinen on eksegetiikkaan hurahtanut Itä-Suomen yliopiston Teologisen osaston soveltavien opintojen ja jatkuvan oppimisen yliopistonlehtori. Hänen teologin ura alkoi avoimessa yliopistossa vuonna 2001. Tähän mennessä polku on kulkenut maisteroitumisen, pappisvihkimyksen sekä tohtorintutkinnon kautta.
