Yksilöllinen polku yliopisto-opintoihin avoimen yliopiston kautta

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä autismitietoisuuden viikkoa. Viikon tarkoituksena on tuoda esille tietoisuutta autismista. Autismiliiton mukaan tämän vuoden teemana on #EiRiitä.

Autismikirjosta, tarkkaavuudenhäiriöstä, lukivaikeudesta ja monesta muusta oppimiseen vaikuttavasta taustatekijästä keskustellaan onneksi tänä päivänä paljon. Ymmärretään myös, ettei kyse ole sinänsä esteenä opiskelulle, varsinkin jos opiskeluun on motivaatio, ohjausta on saatavilla opintojen pulmakohtiin sekä keskusteluapua siihen, kuinka opiskelu voisi sujua itselle sopivimmin. Tämä on tärkeää, mutta koska kuulee myös, etteivät kaikki saa tarvitsemaansa tukea ja ennen kaikkea ymmärrystä, voimme autismitietoisuuden viikon hengessä todeta, että vielä #EiRiitä puhe, vaan töitä tietoisuuden lisäämisen parissa on tehtävä paljon.  

”Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä.”

Koulutuksella on suuri merkitys ihmisen elämänkaaressa. Koulutus mahdollistaa itsensä kehittämisen, kehittymisen, näkökulmien avaamisen ja työllistymisen mahdollisuuden. Koulutus ja työllisyys luovat myös osallisuutta. Kaikilla ihmisillä on lähtökohtaisesti oikeus osallisuuteen yhteiskunnassa. Koulutus on yksi niistä tekijöistä, joiden kautta tämä tulee mahdolliseksi, koulutus lisää osallisuutta. Jotta tämä voi toteutua, tulee koulutuksen olla kognitiivisestikin saavutettavaa ja riittävän esteetöntä. Joskus voi olla, että erilainen mielikuva opiskelusta estää opintoihin tähtäämisen. Saattaa tulla mielikuva, etten pysty, etten osaa, etten ole riittävän hyvä. Onneksi tämä ei ole totta.   

Avoimen yliopiston opinto-ohjaajana ja erityisopettajana saan usein ilokseni kertoa, että avoimen yliopiston opinnot ovat kaikille avoimia. Tämä tarkoittaa sitä, että opintoihin voi ilmoittautua ja tulla kokeilemaan. Näen, että monesti avoimessa yliopistossa aloitetut opinnot ovatkin avanneet ovia seuraaviin opintoihin ja lisänneet opiskelijan itsemääräämisoikeutta, itsetuntoa ja lopulta osallisuutta elämän monella eri sektorilla. Opinnot ovat usein itsenäisesti suoritettavia, mutta ohjausta on saatavilla tarvittaessa. Opinnot ovat vaativuudeltaan kuitenkin yliopisto-opintoja, joten niiden kautta saa realistisen kuvan siitä, minkälaista opiskelu yliopistossa on. Tietoisuus avaa ovia uudenlaisille koulutus- ja urapohdinnoille.

Opintojen ja opiskelutapojen testaaminen on hyvä tapa kartoittaa opintojen ja alan soveltuvuutta itselle. Tuntuvatko suoritustavat sellaisilta, joita haluan opiskella, onko ala sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan? Suoritustavat ovat samanlaisia mitä tutkinto-opiskelijoilla, mutta yksilöllisten opintojärjestelyjen kautta on terveydellisen tarpeen vaatiessa mahdollista saada tukea, muun muassa lisäaikaa tentteihin. Ohjauksessa voi ennalta käydä myös keskustelua siitä, onko opinnoissa sellaisia opintojaksoja, jotka vaativat esimerkiksi läsnäoloa, ryhmätöitä tai muita tekijöitä, jotka saattaisivat tuntua kuormittavilta. Näiden tietojen pohjalta voi pohtia, mikä oppiaineista ja sen opiskelutavoista sopii parhaiten itselle.

Hyvää autismitietoisuuden viikkoa!

Tiina Juurela on opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja aineenopettaja. Hän on toiminut opinto-ohjaajan tehtävissä avoimessa yliopistossa Itä-Suomen yliopiston perustamisesta lähtien. Tiina kokee tärkeänä erityisesti yhdenvertaisten koulutuspolkujen tarjoamisen monenlaisista lähtökohdista oleville opiskelijoille.

Tarkkaavuuden tukeminen avoimen yliopiston opinnoissa

Lokakuun puolivälissä vietetään kansainvälistä adhd-viikkoa. Tämä teema koskettaa kaikkia kouluasteita ja opiskelua myös meillä avoimessa yliopistossa.

Tutkimustulokset antavat vaihtelevan arvion siitä, minkä verran aikuisväestöllä ilmenee tarkkaavuuden häiriötä Suomessa. Käypä hoito -suosituksen mukaan tarkkaa tämänhetkistä arvioita määrästä ei ole saatavilla, mutta uusiempien meta-analyysien arvio on 3,6–7,2 % luokkaa 6-18-vuotiailla. Aikuisten vastaavaa prosenttilukua ei ole tarjolla, mutta oletus on, että aikuisilla oireet saattavat olla jossain määrin vähäisempiä, mitä edellä esitetyllä kohderyhmällä. Aikuisilla on kehittynyt joko tiedostamatta tai tiedostaen erilaisia selviytymismekanismeja, jotka auttavat selviytymään arjessa, myös opinnoissa.

Vuonna 2021 Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa opiskeli noin 25 000 opiskelijaa. Tämä prosenttiarvion ja opiskelijamäärän perusteella opiskelijoistamme noin 900-1800 tekee keskimääräistä enemmän töitä tarkkaavuutensa ylläpitämiseksi opinnoissaan. Ei siis ole merkityksetöntä, että kiinnitämme asiaan huomioita. Voimme hyvin todeta, että tämä koskettaa suurta joukkoa opiskelijoistamme.

Tarkkaavuuden tukeminen opintojen aikana koskettaa toki aivan kaikkia opiskelijoita. Onhan tarkkaavuus asia, johon vaikuttaa ihan kaikilla niin ravinto, liikunta, kuin yleinen hyvinvointikin. Tarkkaavuuden tukemisesta esimerkiksi saavutettavuuden ja ohjauksen keinoin hyötyvät siis aivan kaikki.  

Omaa tarkkaavuutta voi opiskellessa tukea monella tavalla. Avoimen yliopiston opintoihin hakeutuu pääasiassa opiskelijoita, joilla on halu opiskella ja motivaatio sen oppiaineen opiskeluun, jota opiskelee. Motivaatio onkin tärkeä voima, joka auttaa selättämään monta pulmaa opintopolulla. Omien tavoitteiden selkiyttäminen auttaa siinä, että hakeutuu opintoihin, joista kokee iloa. Kun on tahtoa, kaivautuu ihminen, vaikka läpi ”harmaan kiven”.

Motivaation lisäksi opintojen sujuvuuden osalta ja tarkkaavuuden keskittämisen osana on suurena apuna selkeä struktuuri. Opetussuunnitelma ja opintojen toteutusaikataulut antaa reunaehdot oman opiskelusuunnitelman tekemiselle. Oma opiskelusuunnitelma auttaa hahmottamaan niin opintojen määrää kuin myös etenemistahtia. Suunnitelmassa on hyvä huomioida elämäntilanteen tuomat muuttuvat tekijät, jotta suunnitelma on realistinen ja on oikeasti mahdollista keskittyä opiskeluun. Tällä hetkellä avoimen yliopiston opintoihin ilmoittaudutaan opintojakso kerrallaan – lämpimästi suosittelemme ilmoittautumaan sitä mukaan, kun opinnot etenevät. Tällöin on helpompi keskittyä yhteen teemaan kerrallaan.

Motivaation löytämisen ja hyvän suunnittelun lisäksi tarkkaavuutta opiskelussa tukee myös omien itselle sopivien opiskelutapojen ja – tekniikoiden löytäminen. Opiskelemaan oppii opiskelemalla, joten tässä asiassa kokeileminen palkitsee parhaiten. Mikä tukee parhaiten sinun tarkkaavuuttasi? Esimerkiksi prosessikirjoittaminen – joka suorastaan pakottaa vaihe kerrallaan etenemään – pomodoro -tekniikan eri sovellukset, joka luo rytmiä opiskelemiseen – äänikirjat – mindmapit muistamisen tukena. Vaihtoehtoja on paljon!

Toki tukitoimia tarkkaavuuden tukemiselle on muitakin. Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opiskelijat voivat hakea yksilöllisiä opintojärjestelyjä, mikäli taustalla on terveydellinen syy, kuten tarkkaavuuden häiriö. Monia opiskelijoista auttaa lisäaika tentissä, jolloin tarkkaavuuden hetkellisesti herpaantuessa on aikaa palata uudelleen vastauksiin. Oma erillinen rauhallinen tenttitila on myös asia, josta moni hyötyy, tällöin ylimääräisiä ääniä ja keskittymistä haittaavia virikkeitä ei ole niin paljon tenttitilanteessa läsnä. Opiskelija saa myös halutessaan tunnukset Celian äänikirjastoon, jolloin voi kuunnella tenttikirjoja äänikirjastosta ja vaikka samalla käydä kävelyllä – joskus liikunnan yhdistäminen oppimiseen auttaa keskittymisessä. Saat lisätietoja yksilöllisistä opintojärjestelyistä verkkosivuiltamme: https://www.uef.fi/fi/ohjeita-opiskeluun-avoimessa-yliopistossa

Opinto-ohjaajiemme ohjauspalvelut ovat myös käytettävissä, aina kun opintoihin liittyvät asiat pohdituttavat. Tervetuloa juttelemaan – ajan voi varata matalalla kynnyksellä verkkoajanvarauksen kautta ja ohjausta toteutetaan niin verkossa kuin livenä kampuksillakin.

Tarkkaavaista syyslukukautta ja hyvää adhd-viikkoa toivottaa!

Tiina Juurela
Erityisopettaja, opinto-ohjaaja

Uuden lukuvuoden kynnyksellä – miten voimme palvella?     

Elokuu on ihanaa aikaa – kesä on vielä selkeästi, syksyn aistii ilmassa. Kesäloman jälkeen mieli on usein virkeä, keho levännyt ja edellisestä työrupeamasta on hyvin palautunut. Elokuussa myös moni innostuu miettimään, olisiko hyvä aloittaa jotain uutta. Tarvitsisinko jotain tietoa ammattitaitoni päivittämiseksi tai haluaisinko edetä urallani johonkin uuteen suuntaan tai jopa vaihtaa alaa? Jotkut ovat jääneet paitsi sitä kaivattua opiskelupaikkaa. Mitä voisin tehdä, että ensi vuonna opiskelupaikka olisi varmempi?

Täällä Avoimessa yliopistossa voi toteuttaa monenlaisia opiskeluhaaveita. Voi opiskella yksittäisiä opintojaksoja oman tarpeensa mukaan tai voi aloittaa tutkintotavoitteisen opiskelun – mikä sinulle on sopivaa. Opinnot ovat nimensä mukaisesti kaikille avoimia, ilman pohjakoulutusvaatimuksia tai valintakokeita. Jokainen opintojakso on jonkin tutkinnon osa eli opinnot hyödyttävät tutkintotavoitteista opiskelua ja opinnoista saa aina virallisen opintosuoritusotteen. Opinnot myös vahvistavat valmistautumista tuleviin pääsykokeisiin ja yli 30 pääaineessa on myös ns. avoimen yliopiston väylä eli opiskelijaksi voi hakea avoimen yliopiston opintojen perusteella.

Meillä Itä-Suomen yliopistossa avoin yliopisto-opiskelu on integroitu tutkinto-opiskeluun siten, että avoimen yliopiston opiskelijat opiskelevat samoissa ryhmissä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Kahden kampuksen yliopistona olemme tottuneet laadukkaaseen etä- ja verkko-opetukseen. Kehittämistyötä on tehty yli kymmenen vuoden ajan. Tämän vuoksi meidän avoimessa yliopistossa opiskelijoita on ympäri Suomen ja opiskella voi jopa ulkomailta käsin, kiitos yliopiston kirjaston etäkäyttömahdollisuuden.

Opetustarjontamme avoimessa yliopistossa on laaja, voisi jopa sanoa valtava, yli 100 oppiainetta, joissa paljon yksittäisiä, mielenkiintoisia opintojaksoja. Koulutushaustamme löytyy noin 650 avoimen yliopiston opintojaksoa. Kokeile rohkeasti, löytyykö sieltä juuri sinua kiinnostava koulutusala, oppiaine tai opintojakso.

Laajan opetustarjonnan ja omien tarpeiden edessä voi olla joskus vähän epävarma tai eksynyt olo. Mitä minä täältä poimisin, mitkä opinnot olisivat juuri sitä, mitä minä tarvitsen? Valitsenko tuon kauppatieteen jakson vai olisiko tuo oikeustiede sittenkin parempi? Mitä eroa on hoitotieteen johtamisella ja sosiaali- ja terveyshallintotieteellä? Nämä ovat tuttuja kysymyksiä myös meille opinto- ja uraohjaajille. Usein ihminen kaipaa keskustelukumppania eri valintojen tekemiseen ja myös faktatietoa, jotta voi tehdä itselleen sopivat opiskelu- ja koulutusvalinnat.

Mikä on sinun opiskelutarpeesi? Mikä sinua kiinnostaa? Miten voin auttaa sinua tekemään itsellesi sopivan opiskelupolun? Olemme täällä juuri Sinua varten.

Ps. Tervetuloa kuulolle meidän yleiseen opintoinfoon, jotka järjestetään samansisältöisinä verkossa tiistai 9.8.2022 klo 17-18 ja keskiviikko 16.8.2022 klo 17-18.

Meille voi myös varata aikaa maksuttomaan opinto- ja uraohjaukseen! Täältä löydät mm. ajanvarauskalenterin, josta voit varata aikaa eri tarpeisiin (esim. aikuiskoulustustuki tai yksilölliset opintojärjestelyt) ja eri henkilöille. Tervetuloa pohtimaan opiskelusuunnitelmiasi!

Leila Saramäki (@LeilaSaramki) on Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opinto- ja uraohjaaja ja suunnittelija, joka on kovin innostunut työstään ja ohjauksen kehittämisestä sekä haluaa kannustaa kaikkia jatkuvan oppimisen polulle. Leilan motto: Ohjauksessa on tärkeintä olla ihminen ihmiselle. 

Olisiko minusta vielä?

Moni tiiviin työelämäputken keskellä alkaa kaipaamaan jotain muutosta työkuvioihinsa ja elämäänsä. Elämäntilanteiden muuttuessa, alkaa ehkä miettimään myös sitä, mitä minä oikeasti halusinkaan silloin nuorena opiskella ja työkseni tehdä. Ehkä juuri nyt, kesällä laiturin nokassa tai nuotion ääressä hiipii mieleen, kun väsymys työelämästä helpottaa – olisiko nyt oikea aika?

Moni kertoo, että on ihan tyytyväinen siihen, miten elämä on mennyt ja työelämä on tarjonnut hyviä haasteita, vaikka nuorena suunniteltu polku ei toteutunutkaan. Joskus kuitenkin mielessä kaihertaa kysymys: ”olisikohan minusta vielä” – opiskelemaan, sitä alaa, jonka joskus olen kokenut houkuttelevaksi tai sitä alaa, jonka on työelämän ansiosta huomannut kiinnostavaksi.

Täältä avoimen yliopiston ovelta uskallan kaikille teille asiaa pohtiville huudella – kyllä sinusta on! Ja onko oikeampaa aikaa olemassakaan, kuin juuri nyt?

Avoimen yliopiston opinnot ovat tarjolla kaikille kiinnostuneille, joten kuka tahansa voi aloittaa opinnot, lähes milloin tahansa. Tarjolla on satoja erilaisia opintojaksoja eri oppiaineista, joiden avulla voit kokeilla, onko se ala, josta nuorena haaveilit, juuri sellainen kun ajattelit – tai kenties parempi?

Yliopistotasoiset opinnot tarjoavat monta mahdollisuutta kehittää itseään niin täydennyskoulutusmielessä, kuin tutkintotavoitteisestikin. Moni aloittaa ensin yhden jakson tavoitteesta, mutta huomaakin opintojen vievän mukanaan ja haluavansa opiskella lisää.

Mikäli sinulle heräsi mielenkiinto opiskelua kohtaan, etkä oikein tiedä, mistä lähtisit liikkeelle. Ei hätää – löydät paljon lisätietoja monipuolisilta verkkosivuiltamme. Meille avoimen yliopiston opinto-ohjaajille on myös mahdollisuus varata ohjausaika – teams- tai puhelinvälitteisesti tai ihan livenä Joensuun tai Kuopion kampukselle. Täällä ovella jo sinua odotamme ja huutelemme – tervetuloa opiskelemaan!

Tiina Juurela
Opinto-ohjaaja, eritysopettaja, nepsyvalmentaja
tiina.juurela@uef.fi

Oppimisen tuen kysymykset tulevat korostumaan entistä enemmän korkea-asteen opinnoissa – vastaamme tarpeeseen tarjoamalla erityisohjausta

Erityispedagogiset kysymykset ovat nousseet esille entistä voimakkaammin korkea-asteenkin opintojen tukimallien kehittämistarpeissa. Käytännössä tämä on näkynyt kyselyiden ja ohjauksien sisällön lisäksi yksilöllisten opintojärjestelyiden hakemisen merkittävänä lisääntymisenä.

Syitä kasvulle on varmasti monia: oppimisen tuen tarpeiden tiedostamisen lisääntyminen, opiskelutapojen muuttuminen ja sitä kautta itseohjautumisen korostuminen sekä aikuisten entistä tehokkaampi diagnosoiminen. Yksi konkreettinen selittävä tekijä hakemusmäärän kasvamisessa on oletukseni mukaan myös lukiolain muutos, joka velvoittaa lukion tarjoamaan erityisopetusta koko lukiopolun ajan. Ammatillisissa opinnoissa erityistä tukea on ollut laajasti tarjolla jo kauemmin.

Toisen asteen erityisen tuen tarjoaminen laajemmin ja pidemmälle opiskelijoilleen siirtää tuen tarpeen vaatimukset nyt korkeammalle asteelle ja tämä näkyy tarpeiden lisääntymisessä yliopisto-opiskelijoidenkin keskuudessa. Viimeistään nyt tähän tarpeeseen on syytä vastata.

Tällä hetkellä korkea-asteella toki tarjotaan monenlaista tukea oppimisen haasteisiin. Yliopiston käytännön tapa tukea opiskelijoita, joilla on oppimiseen liittyviä haasteita, on perinteisesti ollut yksilöllisten opintojärjestelyjen tarjoaminen. Yksilöllisillä opintojärjestelyillä pyritään varmistamaan, että opiskelijalla, jolla on haasteita oppimisessa, on samat mahdollisuudet näyttää osaamisensa. Selkeä tarve on kuitenkin myös muunlaisille tukimalleille.

Avoimen yliopiston opiskelu on hyvin heterogeeninen, mikä tarkoittaa, että opiskelijoiden ikähaitari on 16-90-vuoden välillä ja opiskelijoiden taustalla olevat koulutuskokemukset ovat hyvin vaihtelevia: kansakoulusta tohtorin tutkintoon. Opiskelijoita oli vuonna 2021 kaikkiaan lähes 25 000. Tästä syystä olemme koko Itä-Suomen yliopiston olemassaolon ajan panostaneet paljon ohjaukseen ja sen kehittämiseen. Ohjauspalveluillamme on suuri merkitys opintojen käyntiin saamisen ja opintojen edistymisen kanssa, erityisesti silloin, kun opiskelijalla on erityistä tuen tarvetta oppimisessaan. Yksilöllisten opintojärjestelyjen osalta noudatamme yliopiston linjaa, mutta tämän lisäksi pystymme tarjoamaan palveluita erityisesti aikuisopiskelijan tarpeet huomioiden.

Tänä keväänä olemmekin iloksemme saaneet mahdollisuuden tarjota opiskelijoillemme entistä laajempia ohjauspalveluita. Aloittavien opiskelijoiden on mahdollista tehdä matematiikan lähtötasotesti sekä halutessaan lukikartoitus erityisopettajan ohjauksessa. Mikäli pidemmälle menevää tuen ja selvittelyn tarvetta on, ohjaamme eteenpäin asiaa selvittämään. Toteutamme myös ensi lukuvuonna ryhmäohjausta, joka tukee toiminnanohjauksen ylläpitämistä opinnoissa ja edistää opintojen etenemistä. Tämän lisäksi toki muut ohjauspalvelumme ovat opiskelijoiden käytettävissä.

Avoin yliopisto on aidosti avoin – eli juuri oikea paikka toteuttaa haaveesi, mikäli olet joskus pohtinut, että haluaisit kokeilla opiskelemista yliopistossa.

Tukea opiskeluun ja lisätietoja löydät nettisivuiltamme!

Tiina Juurela
Opinto-ohjaaja, eritysopettaja, nepsyvalmentaja
tiina.juurela@uef.fi

Kambodžan ja Pohjois-Karjalan ohjauksen haasteet osittain samankaltaisia – pitkästä välimatkasta huolimatta

Keväällä 2021 sain mahdollisuuden osallistua Opettajat ilman rajoja – verkoston kehittämishankkeeseen Kambodžassa. Koronan vuoksi positio oli toteutettavissa etänä. Kehittämistyön muotoina lukuvuoden aikana oli webinaarien toteuttaminen, ohjausprosessiesimerkkien kokoaminen yhteen mallipohjiksi, ohjauksen käsikirjoitusmallin esittäminen, joka voi olla tukena epävarmoissa ohjaustilanteissa sekä omien ohjausprosessien tekemiseen kannustaminen, jota kautta voi havaita omaa toimintaa ohjaajana – ja myös kehittää sitä.

Opettajat ilman rajoja -verkosto (OIR) on Kirkon ulkomaanavun (KUA) ylläpitämä verkosto, joka kokoaa yhteen opetusalan ammattilaisia. Toimintaan osallistuvien tausta on laaja. Tavoitteena verkostolla on kehittää opetusalaa kansainvälisesti. Verkoston kautta opetusalan ammattilaisten on mahdollisuus päästä lisäämään ammatillista osaamista osallistumalla koulutuksen kehittämishankkeisiin. Itselleni tämä oli erinomainen mahdollisuus päästä osallistumaan kansainväliseen kehittämistyöhön, vaikka matkustaminen kohdemaahan ei ollutkaan mahdollista. Toiminta tarjosi hyvän verkostoitumispohjan ja auttoi konkreettisesti näkemään eri maanosassa tapahtuvan ohjaustyön realiteetteja. 

Opinto-ohjauksen kehittämistyötä on Kambodžassa tehty jo pitkään, myös vapaaehtoisia asiantuntijoita on Suomesta ollut lukuisia. Tämän lukuvuoden kehittämistoimien teemoina olivat muun muassa face to face ohjauksen vahvistaminen, ohjausprosessien havaitseminen ja työstäminen, oppimisvaikeuksiin liittyvän tiedon lisääminen alueella sekä erilaisten menetelmien esille tuominen. 

Face to face -ohjauksen toteuttaminen opiskelijan kanssa keskustelevassa hengessä on rakentumassa. Sen erilaiset variaatiot, metodit ja esimerkit olivat paikallisia ammattilaisia kiinnostavia. Face to face ohjauksen dialogisen otteeseen rohkaiseminen on osoittautunut tärkeäksi. 

Suuresta maantieteellisestä ja myös kulttuurisesta erosta huolimatta näen paljon yhtäläisyyksiä Kambodžan ja Pohjois-Karjalan ohjauksen sisältöjen välillä. Samalla tavalla ohjauksen kysymyksissä pohditaan muun muassa työllistymisen näkökulmasta mahdollisimman suotuisia urapolkuja. Taistellaan haasteellisen aluesidonnaisen työllisyystilanteen kanssa ja tuetaan kehittymään myös muunlaisille urille, kuin on totuttu, huomioiden edellä kuvatut arkielämän realiteetit. Sääolosuhteet, ennen kaikkea sadekausi tuottaa haasteita niillä alueilla, joissa vettä saattaa tällöin olla teillä kumisaappallisen verran, eikä ohjaaja välttämättä pääse paikan päälle tai ainakin se on haastavaa. Samalla tavalla etäohjaus, sen hyvät ja huonot puolet, puhuttavat.

Etäpositiosta huolimatta koin kiinnostavimpina pienet maisemaikkunat toiseen kulttuuriin, joita kokemus tarjosi. Kesken face to face -ohjausta käsitelleen luennon kuului vastaanottajien mikrofoneista khmerin kielistä puhetta ja välillä tuktuk tööttäsi. Pohdin tuolloin, että ainakaan tällaista äänimaisemaa en kotimaan luentotilanteissa pääse kokemaan.

Tiina Juurela
Opinto-ohjaaja, erityisopettaja, nepsyvalmentaja
Avoin yliopisto

Lisätietoja Opettajat ilman rajoja – verkostosta: https://www.opettajatilmanrajoja.fi/

Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen opinto-ohjausta saa joustavasti ja maksutta. Ohjaukseen voi hakeutua ennen opintoihin ilmoittautumista tai opintojen aikana. Ota yhteyttä opinto-ohjaajiimme: avoinyliopisto-ohjaus@uef.fi

Opintovapaa toi sopivan breikin työelämään

Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Karri Lämpsä huomasi vuosi sitten lukevansa paljon kauppatieteisiin liittyvää kirjallisuutta vapaa-ajallaan. Lukeminen toi uutta ajateltavaa ja samalla haastetta omalle ajattelulle. Lähes 20 vuotta näyttelijän työtä takanaan Karri mietti, että voisiko jotenkin hyödyntää kiinnostustaan ja lukemistaan vaikkapa opiskelemalla. Yksi nuoruuden kiinnostuksen kohde oli ollut kauppatieteet ja tämä tuli mieleen, kun Karri mietti, mitä mahdollisuuksia olisi kehittää itseään opiskelemalla ”ihan oikeesti”.

KarriLampsa
Karri Lämpsä

Verkosta Karri löysi Avoimen yliopiston ohjauksen sähköpostiosoitteen ja otti tätä kautta yhteyttä kartoittaakseen mahdollisuuksia opiskeluun.  Juttelut opinto-ohjaaja Leila Saramäen kanssa jäsensivät suunnitelmia sekä valintoja. Karri koki, että ohjauksesta oli paljon apua, koska aikaisemmista opinnoista oli jo jonkin verran aikaa ja verkko-oppimisympäristö oli uusi. Vaikka tietoa on verkossa paljon, se on välillä ehkä vähän hajanaista, eikä aina niin helppoa löytää.

Aikuiskoulutustuki merkittävä kannustin

Avoimen yliopiston opinnot ovat omaehtoista ja sivutoimista opiskelua, niihin ei saa opintotukea tai muita opintososiaalisia etuuksia. Jos työuraa on riittävästi, voi myös Avoimen yliopiston opintoihin hakea työantajalta opintovapaata ja Koulutusrahastosta aikuiskoulutustukea. Karrista tuntui, että opintovapaa olisi hyvä mahdollisuus katkaista työelämän oravanpyörää ja saada siihen kunnon breikin, joten hän päätti hakea opintovapaata Avoimen opintoihin. ”Koulutusrahaston päätös tuli nopeasti ja mahdollisuus aikuiskoulutustukeen on ollut merkittävä kannustin opiskelulle” kertoo Karri. Karri päätti kuitenkin aloittaa opinnot ensin työn ohella ja jatkaa tiiviimmässä tahdissa opintovapaalla. ”Opiskelu työn ohessakin sujui yllättävän hyvin”, totesi Karri.

Onnistumiset motivoivat opinnoissa eteenpäin

Opiskelumotivaatio on säilynyt hyvänä koko opiskeluajan. Verkko-opiskelu on mahdollistanut oman ajankäytön suunnittelun, mutta se vaatii samalla myös paljon työtä, koska opiskelu on niin itsenäistä. Itsenäisen opiskelun motivaattori on myös se, kun saa opintoja valmiiksi. ”Kun on tehnyt kovasti töitä ja saanut opintosuorituksen rekisteriin, siitä tulee valtavan hieno fiilis”, pohtii Karri, ”Myös palautetta omasta oppimisesta on tullut sekä kirjallisena palautteena että numeroiden muodossa. Erityisesti kirjallinen palaute suorituksista on merkittävää. Ja kun ne olivat kannustavia, loi se hyvää fiilistä ja kannusti jatkamaan uusia haasteita kohti”.

Karrin mukaan opiskelun ainut haaste on oikeastaan ollut tieteellinen kirjoittaminen ja viittaustekniikka. Kun on tottunut kirjoittamaan luovasti, tieteellisen kirjoittamisen muodollisuus oli aluksi hankalaa. Mutta siihenkin oppi ajan myötä.

”Opintovapaa on mennyt hyvin ja nopeasti. On saanut opiskella päätoimisesti ja suunnitella omaa ajankäyttöään ilman hektisen työelämän oravanpyörää. On myös voinut nauttia siitä, ettei työelämä rajoita vapaa-aikaa. Opiskelu tullee jatkumaan työn ohessa tavalla tai toisella”, suunnittelee Karri, ”koska uuden oppiminen on vaan niin kiehtovaa ja kiinnostavaa”.

 

ASaramäki Leila aducatevoimen yliopiston opinto-ohjaaja Leila Saramäki haastatteli näyttelijä Karri Lämpsää kahvikupposen ääressä 8.12.2017. Karri opiskelee Avoimessa yliopistossa kauppatieteiden perusopintoja ja johtamisen aineopintoja. Erityisesti innovaatiojohtaminen on kiinnostava johtamisen osa-alue.