Kyllä, että ihan aikuisten oikeasti yliopistossa!

Kun reilu vuosi sitten käynnistimme suunnitelmat sauvakävelykoulutuksesta Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa, emme osanneet aavistaa, miten paljon aihe kiinnostaa. Koulutus on saanut suurta huomioita valtakunnallisessa mediassa ja tuntuu edelleen aiheuttavan suuria tunteita puolesta ja vastaan. Siinä missä toiset taputtavat yhteen karvaisia käsiään ja riemuitsevat, toiset aidosti ihmettelevät ja hymähtelevät epäuskoisesti. Valtakunnan mediassa sauvakävelykoulutus on ollut hulvattomasti esillä lukuisissa lehdissä kirjoituksina ja pilapiirroksina, eri radiokanavilla ja viimeisimpänä televisiossa Ylen TV1:sen Uutisvuodossa. Kymppiuutisten loppukevennykseen emme yltäneet, mutta muutoin kiitämme mediaa mielenkiinnosta ja keskustelun avauksesta koulutuksen tarpeesta tai tarpeettomuudesta. Olemme mielenkiinnolla seuranneet keskustelua, joka on pääasiallisesti positiivista ja hauskaa, mutta sisältänyt myös hulvatonta irrottelua aiheen ympärillä maustettuna hyppysellisellä ironiaa ja arvostelua. Että ihan yliopistossa! Sauvakävelytieteen maistereita! Mitä koulutusresurssien haaskausta mummokävelyyn!

No ei, meillä ei kouluteta maistereita pääaineena sauvakävelytiede vaan kyseessä on UEFin Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten järjestämä maksullinen ammatillinen täydennyskoulutus. Koulutus järjestetään yhteistyössä UEFin biolääketieteen laitoksen (liikuntalääketieteen pääaine) ja Askel Oy Internationalin kanssa. Olemme kuitenkin yhdessä järjestäjien kanssa sitä mieltä, että tämä on historiallinen ja ainutlaatuinen avaus. Liikuntalääketieteen yliopistonlehtori, dosentti Mika Venojärvi on tuonut useasti esille, että sauvakävely on monissa muissa maissa ollut jo kauan yliopistojen koulutusohjelmissa ja lajin arvostus on huomattavasti korkeammalla kuin Suomessa. Venojärveä lainatakseni: ”Maailmalla on jo pitkään ihmettely, miksi lajin kotimaassa Suomessa ei yliopistotasoista koulutusta vielä ole järjestetty – mutta nyt asia on korjattu. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun aivan silmiemme edessä on keino vaikuttaa merkittävästi väestömme hyvinvointiin”.

Sauvakävely Aducate

Modern Nordic Walkingin (MNW) Master Trainer 2 op. – yliopistokoulutus alkoi 1.10.2015.  Koulutuksessa on mukana 10 kokenutta liikunta- ja hoitoalan rautaista ammattilaista, jotka syventävät jo aiemmin hankittua osaamistaan. Kouluttajina toimivat Askel Oy Internationalin sauvakävelyn ammattivalmentajat Tiina Arrankoski ja Tuomo Kettunen, jotka ovat yli 10 vuoden ajan järjestäneet lajin koulutuksia useissa maissa myös yliopistotasolla. Yliopistokoulutuksen pohjana on uudistettu Moderni Nordic Walking – konsepti, jossa hyvän ryhdin ja kehonhallinnan sekä teknisesti oikean kävelyn ja sauvatyön ansiosta liikunnasta saadaan monipuolista ja tehokasta, mutta samalla myös kehoa ja niveliä säästävää. ”Ensin tekniikka, sitten teho eli ensin perusasiat kuntoon, kuten kaikessa liikunnassa. Tämä mahdollistaa kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen lajin opetuksen ja siirtovaikutus liikkumiseen sauvojen kanssa ja ilman on suora ja välitön”, painottaa Arrankoski. Uudistetun sauvakävelykonseptin avulla liikkumisesta saadaan tasaisesti kehoa kuormittavaa, luonnollista liikkumista, joka soveltuu kaikille.

Suomessa lajin mahdollisuuksia liikunta- ja hoitoalalla ei kouluttajien mukaan ole vielä hyödynnetty niin laajasti ja tehokkaasti kuin muualla maailmassa. Lajilla on laajat käyttömahdollisuudet esimerkiksi fysioterapiaan. ”Toivottavasti nyt myös Suomessa laji nähdään eri ammattipiireissä uudessa valossa ja sen arvostus nostetaan sille kuuluvalle tasolle ja tiedostetaan, mitä mahdollisuuksia tämä monipuolinen laji voi tarjota”, toivoo Kettunen. Lajin tunnetuksi tekeminen ja imagon nostaminen monipuolisena liikuntalajina ovat juuri perustetun järjestön International Council of Nordic Walking ry (ICNW) keskeisiä tavoitteita. Sauvakävely on kustannustehokas kuntoilu- ja urheilumuoto kokonaisvaltaiseen terveyden edistämiseen ja elintapasairauksien ennaltaehkäisyyn sekä esimerkiksi erilaisten toimenpiteiden jälkeiseen kuntoutukseen.

Mediarummutus on hiljentynyt ja koulutus on alkanut. Meillä oli unelma ja tavoite. Meillä oli mutkia matkassa. Meillä oli monia mielenkiintoisia pähkinöitä purtavaksi. Meillä oli kaikkea sitä, mitä koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen kuuluu iloineen ja suruineen. Ja vihdoin meillä oli se päivä, kun saimme ensimmäisen yliopistollisen sauvakävelykoulutuksen käyntiin. Sanokaa mitä tahansa, me teimme historiaa. Sanokaa mitä tahansa, pääasia, että jatkamme keskustelua yhdessä.

Ps. Vastaamme myöntävästi jos meitä pyydetään kymppiuutisten loppukevennykseen.

AnnamaAura Annamari-10x15ri Aura
suunnittelija
Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate