Oppiminen alkaa havainnoista, ihmettelystä ja kysymyksistä

Edellisessä kirjoituksessani pohdin pedagogista osaamista. Pedagogiikan tehtävänä on stimuloida ihmisen oppimisprosesseja. Suomen korkeastikoulutettua opettajakuntaa voidaankin pitää pedagogisina erityisasiantuntijoina. Kokonaisvaltaisessa pedagogisessa ajattelussa ja toiminnassa yhdistetään 1. opiskeluun ja koulutukseen orientoituminen, 2. tunteiden ja ajatusmallien tunnistaminen ja käsittely 3. toiminnan ja oppimisen yhdistäminen kehittävällä tavalla koulutus-/oppimisprosessiin. Näin halutut muutokset saadaan pysyvämmin käytäntöön ja saavutetaan parempia oppimistuloksia.

Mutta mitä sitten oppiminen oikeastaan on? Vuosien varrella on käsitys oppimisesta muuttunut yhteiskunnan kehityksen myötä. Oppimista pidetään nykyään yleisesti yhteisöllisenä uuden tiedon rakentamisena, jossa oppijalla itsellään on aktiivinen rooli. Meidän yliopistossa oppiminen määritellään näin: “oppiminen on uusien tietojen ja taitojen tiedostettua tai tiedostamatonta omaksumista. Oppiminen on vuorovaikutteinen prosessi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia”. Varsin moderni käsitys!

Oppimisprosessi ei välttämättä ole mitään ulkoisesti havaittavaa, vaikka erityisesti taitojen oppimisessa (polkupyörällä ajaminen) prosessin tulos on huomattavissa. Oppiminen on usein sisäistä ajattelun kehittymistä ja mahdollisesti myöhemmin toiminnassa ja asenteissa näkyvää. Pitkään kestävää prosessia ei välttämättä edes ajatella oppimiseksi. Tärkeää oppimisessa on, että opiskeltava asia tulee sisäistettyä. Tärkeys korostuu, kun ajatellaan, että sisäistetty ja ymmärretty asia voidaan soveltaa eri konteksteissa ja asiayhteyksissä sekä ottaa opittu tieto omaan käyttöön.

Oppiminen alkaa havainnoista, ihmettelystä ja kysymyksistä. Tasokkaassa ja mielekkäässä oppimisessa voidaan hyödyntää ihmisen kykyä ihmetellä, tutkia ja ylittää oman tietonsa ja osaamisensa rajoja ryhmässä. Tällainen prosessi ei ole suoraviivainen, vaan monesti luova ja uutta kehittävä ajattelu syntyy erilaisten harhapolkujen kautta. Ajattelun kehittymiseen tarvitaan edelleen tilaa ja aikaa tutkia ja ihmetellä.  Mm. ilmiölähtöinen oppimisprosessi alkaa useimmiten oppijoiden kohtaamista autenttisista ja omakohtaisista havainnoista, kokemuksista sekä niiden herättämistä kysymyksistä. Oppijan omassa todellisuudessa vaikuttavat asiat pyritään valjastamaan oppimisen lähtökohdiksi. Tämän vuoksi useimmat koulutukset alkavat opittavaan aihepiiriin orientoivilla ennakkotehtävillä. Omakohtaisesta kysymyksestä alkaneeseen oppimisprosessiin syntyy omakohtainen suhde; puhutaan oppimisen omistajuudesta.

Oppimisen tasot (mm. Kirsti Lonka & Esa Saarinen)

1. tiedon lisääntyminen
2. muistaminen, toistaminen
3. soveltaminen
4. ymmärrys
5. asian näkeminen uudessa valossa
6. muuttuminen ihmisenä, identiteetin kehittyminen
7. ihmisten välisten sosiaalisten verkostojen muuttuminen, erilaiset kontekstit ja identiteetit
8. uuden tiedon ja uusien käytäntöjen luominen

Kun kouluttaja on kiinnostunut tietämään oppijan todellisuutta, se innostaa oppijaa, mutta ennenkaikkea osallistujien ennakkoon tekemät tehtävävastaukset (selvitykset, esimerkit, ongelmat ja ajatelmat) opittavasta asiasta luo kouluttajalle erinomaisen pohjan lähteä rakentamaan omaa opetustaan. Kun oppimiseen lähdetään todellisen maailman kysymyksistä käsin, mahdollisuus oppijan omien lähtökohtien huomioimiseen kasvaa. Koska oppijoiden kiinnostus on yhteydessä aikaisempaan tietoon, kouluttaja herättää kiinnostuksen prosessin alussa ja pyrkii ylläpitämään sitä prosessin aikana. Mikäli toiminta on riittävän mielenkiintoista, oppijoiden kiinnostus oppimisen kohteena olevaan aiheeseen voi kehittyä tilannesidonnaisesta hetkittäisestä kiinnotuksesta kohti pitkäkestoisempaa henkilökohtaista kiinnostusta.

Oppiminen on siltikin melko yksinkertainen juttu. Oppimista tapahtuu, kun oppija kokee omistajuutta opiskeltavaan asiaan. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kokee tarpeen oppia asia. Oppija on silloin sisäisesti motivoitunut ja aktiivinen toimija ja hän ymmärtää, mihin asia liittyy. Tämä tunne ei suinkaan synny automaattisesti, vaan se edellyttää koulutukselta mm. edellä mainitsemiani toimenpiteitä. Oppimista yleensä tapahtuu, kun käynnistetään prosesseja, joiden voidaan katsoa johtavan syvempään oppimiseen, uuden tiedon luomiseen ja uusien käytäntöjen käyttöönottoon. Näitä prosesseja, kuten vastavuoroista opettamista, yhteisöllistä tiedonrakentelua jne. voidaan tukea mm. ohjauksen ja digitaalisten ympäristöjen avulla.

Oppiminen ja kehittyminen eivät yleensä tapahdu suoraviivaisesti, vaan niihin liittyy tiedostamattoman kypsyttelyn ja tietoisen pohdinnan vaiheita. Oppimista ei nykyään ajatella enää tiedon hankintana vaan sisäisten mallien kehittymisensä ja muuttumisena. Oppimisen tarkoitus on puolestaan tuottaa kykyä kokea merkitystä ja toimia maailmassa merkityksellisesti.

Mahdollisuuksia oppimiseen tarjoamme opetusalan henkilöstölle mm. seuraavissa Opetushallituksen rahoittamissa koulutuksissa  Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely ja Kielikasvatus ja kielitietoisuus koulussa sekä Vuorovaikutus ja verkostoituminen

Kirjoittaja Liisi Juvonen on kouluttaja ja ohjaaja ja toimii koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten Oppimisen ja ohjauksen kehittämispalveluissa suunnittelijana.