Vauhtia uralle – askeleita ja tukea työelämän kansainvälistymiseen
Pohjoiskarjalaiset yritykset ja organisaatiot tarvitsevat riittävästi osaavia työntekijöitä ja asiantuntijoita myös tulevaisuudessa. Yksi keinoista on kansainvälisten osaajien kouluttaminen ja rekrytointi alueelle. Alueen koulutusorganisaatiot yhdistävät asiantuntemuksensa tukeakseen yritysten kansainvälistymistä. Jotta osaajat myös pysyisivät alueella, on tärkeää vahvistaa työpaikkojen ja työyhteisöjen valmiuksia näiden eri kulttuureista tulevien työntekijöiden vastaanottamiseen. Tarpeeseen vastaa UEFin, Riverian ja Karelian yhteistyönä toteuttama uusi […]
Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija -koulutus avaimena uudelle uralle, farmaseutin urapolku!
Itselläni on työurani aikana tullut hetkiä, jolloin olen tarkastellut kriittisesti omaa urakehitystäni ja miettinyt, miten saisin työntekoon lisää imua sekä mielenkiintoisia uusia haasteita. Kolmen vuoden farmaseuttina työskentelyn jälkeen apteekissa mietin, miten kehittäisin itseäni. Sopivasti meillä oli silloisen työnantajani kanssa kehityskeskustelu ja hän nosti esille Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutuksen, kiinnostaisiko tämä. Hyvin nopean pohdinnan jälkeen olin […]
Terveystaloustieteen osaamiselle on kasvava kysyntä eri sote-sektoreilla
Olen valmistunut terveystaloustieteen maisteriksi 2019 ja valmistuttuani lähdin tekemään terveystaloustieteen väitöskirjaa Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella projektitutkijana. Tutkimustyön ohessa tein opetustehtäviä ja kiinnostuin opetuksen kehittämisestä, joten aloitin yliopistopedagogiset opinnot väitöskirjatutkimuksen ohessa. Vuoden 2021 alusta lähtien olen työskennellyt yliopisto-opettajana ja terveystaloustieteen maisteriohjelman HOPS-ohjaajana. Opetan terveystaloustieteen perusopintokokonaisuudessa sekä maisteriohjelmassa. Terveystaloustieteen perusopinnot ovat sivuaine Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden […]
Tarkkaavuuden tukeminen avoimen yliopiston opinnoissa
Lokakuun puolivälissä vietetään kansainvälistä adhd-viikkoa. Tämä teema koskettaa kaikkia kouluasteita ja opiskelua myös meillä avoimessa yliopistossa. Tutkimustulokset antavat vaihtelevan arvion siitä, minkä verran aikuisväestöllä ilmenee tarkkaavuuden häiriötä Suomessa. Käypä hoito -suosituksen mukaan tarkkaa tämänhetkistä arvioita määrästä ei ole saatavilla, mutta uusiempien meta-analyysien arvio on 3,6–7,2 % luokkaa 6-18-vuotiailla. Aikuisten vastaavaa prosenttilukua ei ole tarjolla, mutta […]
Yhdyskuntarakenteen lupaohjaus valuvikaisena eduskuntaan?
Vuoden 1958 rakennuslaissa omaksuttiin kaavoituksen ja rakentamisen lähtökohdaksi periaate, että tietyn tehokkuustason ylittävän rakentamisen tuli perustua maankäytön suunnitteluun. Vaikka lainsäätäjän ajatuksena oli tällaisen taaja-asutuksen kaavoitus, toteutui rakentaminen paljolti erityisen lupamenettelyn, taaja-asutuspoikkeusluvan kautta. Luvalla pyrittiin sekä maanomistajan kohtuullisiin rakentamismahdollisuuksiin että maankäytöllisten näkökohtien huomioimiseen. Maankäyttö- ja rakennuslaki toi vuonna 2000 säännöstasolla paljon muutoksia, mutta lupaohjaus säilyi lopulta […]
Joustavia koulutuspolkuja ja oppimisen tapoja
Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan joustavaa osaamista. Toimintaympäristöjemme jatkuvat muutokset vaativat meiltä kykyä oppia uutta ja kehittää omaa osaamista suhteessa näihin muutoksiin. Työelämä on moninaisempaa. Urapolut ovat yksilöllisempiä ja oppimisen tarpeet aiempaa ennakoimattomampia. Tämän vuoksi tarvitaan oppijoille ketteriä tapoja kouluttautua ja oppia uutta sekä yhdistää oppiminen työn ja muiden elämänvaiheiden kanssa. Vauhtia uralle -hankkeessa työelämän moninaisuuteen ja toimialojen […]