Joustavaa opiskelua töiden ohella
Tehtyäni jo pitkän työuran hoitoalalla, minulle syntyi motivaatio ja halu kehittää ammattitaitoani, ja siihen oli mahdollisuus avoimessa yliopistossa. Itä-Suomen yliopisto oli helppo valinta, koska asuin Kuopiossa ja lähiyliopistossa oli tarjolla monipuoliset opintokokonaisuudet ja laadukasta opetusta. Ajatuksenani oli ensiksi päivittää ammattitaitoani, mutta sitten tuntui, että opiskelua voisi jatkaa vielä pidemmällekin ja syttynyt opiskeluinnostus vei eteenpäin. Suoritettuani tarvittavan […]
Kun mainoslehtinen muuttaa elämää
Hain ensimmäisen kerran yliopistoon keväällä 2016 abivuoden päätteeksi. En todellakaan tiennyt, mikä minusta tulee isona, eikä minulla ollut mitään ymmärrystä korkeakouluopinnoista, mutta silti ajattelin, että koulusta pitävänä ihmisenä se voisi olla oma juttuni. Monen mutkan ja tuskailun jälkeen päädyin hakemaan luokanopettajakoulutukseen, sillä koulutus ja oppiminen olivat minulle tärkeitä asioita. Itsevarmana suuntasin tuolloin kohti vakava-koetta, josta […]
Oman opiskeluelämänsä Suomen mestareita – tutkintotavoitteiset aikuisopiskelijat
HTK-opinnot avoimessa yliopistossa-hanke 10 vuotta, oikeustieteen opetusta jo yli 20 vuotta Tammikuun lopulla minulla ja kollegoillani oli ilo osallistua Itä-Suomen avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksen Hämeen kesäyliopiston järjestämään HTK 10 vuotta-juhlaan, jossa juhlapuheiden ja musiikkiesityksen säestämänä juhlistettiin valmistuneita hallintotieteiden kandidaatteja ja maistereita. Olipa mukana yksi tohtorikin juhlittavana. Tapahtuma sai minutkin pohtimaan viimeistä kymmentä vuotta, jona aikana HTK/HTM-tutkintotavoitteisesta […]
Yhteiset Gerontologian aineopinnot Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston avoimiin yliopistoihin
Gerontologian perusopinnoissa perehdytään monitieteisesti ikääntymiseen liittyviin ilmiöihin ja vanhuuden tutkimukseen. Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa on tarjolla perusopinnot avoimina yliopisto-opintoina kaikille halukkaille. Työelämälähtöinen avoin korkeakoulutusopetus (AVOT)-hankkeen innoittamina aloimme selvittelemään yhteisten aineopintojen tarvetta. Voimavarojen yhdistämisen myötä saisimme yhteisiin aineopintoihin entistä laajempia, monitieteisiä sisältöjä työelämän tarpeita kuunnellen. Kyselyllä tietoa tarpeista Käynnistimme aineopintojen suunnittelutyön kyselyllä, jossa kartoitimme aineopintojen […]
Opintovapaa toi sopivan breikin työelämään
Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Karri Lämpsä huomasi vuosi sitten lukevansa paljon kauppatieteisiin liittyvää kirjallisuutta vapaa-ajallaan. Lukeminen toi uutta ajateltavaa ja samalla haastetta omalle ajattelulle. Lähes 20 vuotta näyttelijän työtä takanaan Karri mietti, että voisiko jotenkin hyödyntää kiinnostustaan ja lukemistaan vaikkapa opiskelemalla. Yksi nuoruuden kiinnostuksen kohde oli ollut kauppatieteet ja tämä tuli mieleen, kun Karri mietti, mitä […]