Solution Focused Growth
Olin taannoin valmentamassa ryhmää, joiden työtä ohjaa laatu- ja toimintajärjestelmä. Ryhmä nosti keskusteluun laatu- ja toimintajärjestelmän kehittämisen. Käsitin, että työpaikan toiminnan alussa laatupoikkeamia oli käsitelty isossa porukassa. Henkilön tekemät laatupoikkeamat oli nostettu esille isossa porukassa, ja että tämä oli nostattanut tunteita pintaan. Käsitin, että laatupoikkeamien käsitteleminen oli tuntunut kuin virheiden ja syyllisien etsimiseltä. Nähtävästi tämä tunteen sävyttämä muisto oli […]
UEF EMBA:sta johtamisen ammattilaiseksi
Johtamisessa on kysymys siitä, miten saada ihmiset toimimaan tehokkaammin yhdessä yhteisen tavoitteen eteen. Johtajalta edellytetään kokonaisuuksien hallintaa, vuorovaikutustaitoja, talouden ymmärrystä ja tulevan ennakointia. Moni johtaja on tilanteessa, jossa työelämä on vienyt mukanaan ja vastuut ovat vaan kasvaneet uran edetessä. Työssä tarvitaan yhä enemmän johtamisosaamista ja esimiestaitoja. Opiskeluajoista on saattanut vierähtää aikaa ja tarvitaan tietojen uudistamista. […]
Yksityisen turvallisuusalan lakiuudistus hyväksyttiin eduskunnassa
Lakiuudistuksen pääasiallisena tavoitteena on yksityistä turvallisuusalaa koskevan lainsäädännön selkeyttäminen. Eduskunta hyväksyi säädettäväksi uuden yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain, joka korvaisi nykyisen samannimisen lain. Tämän myötä yksityistä turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö keskitettäisiin yhteen lakiin. Laki käsittää vartijoita, järjestyksenvalvojia sekä turvasuojaajia koskevat säännökset. Tämän myötä laki järjestyksenvalvojista samoin kuin muissa laeissa olevat järjestyksenvalvojan asettamista koskevat säännökset kumotaan. Samalla säädetään myös muutoksia poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettuun lakiin sekä eräisiin muihin lakeihin.
Turvallisuusjohtaminen oppilaitoksissa (Osa II)
Kehittämisen päämääränä tulisi olla turvallinen oppilaitos, jossa henkilöstö voi tehdä töitä ja opiskelijat keskittyä opiskeluun. Kenenkään ei tarvitsisi pelätä esimerkiksi tapaturmia, väkivallan uhkaa tai ympäristöstä johtuvalle sairaudelle altistumista.
Turvallisuusjohtaminen oppilaitoksissa (Osa I): Toimintaympäristön muutos ja johtamisen haasteet
Oppilaitosten toimintaympäristö on muuttunut. Eri koulutusasteilla on vielä omat muutoshaasteensa. Lisäksi käynnissä on useita kuntasektorin muutoksia, joiden seurauksena käydään keskustelua koulutuksen rakenteista.Oppilaitokset joutuvat jatkossa suuntautumaan tulevaisuuteen. Myös johtaminen oppilaitoksissa on kokenut vuosikymmenessä valtavan muutoksen. Jatkuvat muutokset sekä monimutkaistuvat työtehtävät edellyttävät oppilaitosten johtajilta täysin uudenlaista osaamista. Johtaminen oppilaitoksissa on samanlaista kuin johtaminen yleensä. Näkökulmat johtamisesta toki […]
Rakennusterveysasiantuntijan haasteita korjausneuvonnassa
Kosteus- ja homeongelmat tulivat julkisuuden tietoisuuteen 1990-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen on pohdittu, mietitty ja käsitelty kosteus-ja homevaurioiden syitä, laajuutta ja vaikutuksia ihmisten sekä rakennusten terveyden suhteen. On perustettu lukuisia eri tutkimuksia ja kehittämishankkeita. Paljon on saatu selville ja joitakin ongelmia on ratkaistu – mutta vieläkään emme tiedä kaikkea, joten paljon on vielä tekemättä. Kuitenkin hyvään […]
Vain Työelämää-seminaari Joensuussa 21.1.2015!
Joensuu // Kerubi // keskiviikko 21.1.2015 // klo 13:00-17:00 // vapaa pääsy “Tämä on teille, esimiehille, johtajille, tietotyön raskaan raatajille” Itä-Suomen yliopiston Aducate järjestää Ravintola Kerubissa seminaarin, jossa keskitytään uudenlaisen johtajuuteen ja työn tekemiseen. Seminaarin teemoina ovat itsensä johtaminen, uuden työn tekeminen sekä laadukas ajattelu aivojen näkökulmasta. Lisäksi seminaarissa esitellään myös hankkeen tuloksena suunniteltu uudenlainen johtamiskoulutusohjelma […]
Venäjä on oma itsensä
Rakkauteni Venäjän kieleen heräsi heti ensimmäisillä venäjän kielen tunneillani yläasteella, eikä se ole vuosien saatossa kuihtunut yhtään. Koulutusvientihankkeen matkalla Moskovaan ja Kazaniin minulta kysyttiin, mikä minua Venäjässä kiinnostaa. Tämä on hyvä kysymys. Ukrainan kriisi varjostaa maidemme suhteita ja Venäjän talouskasvun heikkeneminen vaikuttaa myös Suomen talouteen. Puhumattakaan monista muista kysymyksistä, joita suuri Venäjänmaa mielessämme kirvoittaa. Akateemisen […]