Säteilyturvallinen radiologisten kuvantamismenetelmien käyttö on potilaan eduksi

Radiologiset kuvantamismenetelmät ja käytännön säteilyturvallisuus kehittyvät jatkuvasti. Radiologiaan ja kardiologiaan erikoistuvat lääkärit ovat useiden vuosien ajan kartuttaneet osaamistaan Itä-Suomen yliopiston toteuttamalla Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssilla, kertoo kurssin johtaja, professori Petro Julkunen.

Radiologinen kuvantaminen kehittyy jatkuvasti. Potilaasta voidaan, laite- ja menetelmäkehityksen avulla, saada aina vain tarkempia ja monipuolisempaa informaatiota tarjoavia kuvia. Kuvia voidaan hyödyntää mm. diagnostiikassa ja erilaisten hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Jatkuvasti kehittyvä ala vaatii laaja-alaista ymmärrystä niin lääketieteellisestä konseptista, johon sitä sovelletaan kuin menetelmäteknisistä mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Kun kyse on radiologisesta kuvantamisesta, liittyy aiheeseen oleellisena myös säteilyturvallisuus, jotta potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten säteilyaltistukset saadaan minimoitua samalla maksimoiden potilaiden saama hyöty.

Itä-Suomen yliopiston tarjoamalla radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssilla osallistuja saavat kattavan koulutuksen radiologisen kuvantamisen säteilyturvallisesta käytöstä eri sovelluksissa ja lääketieteen erikoisaloilla. Koulutuksen tavoitteena on osallistujan kattava ymmärrys säteilyturvallisuuteen liittyvistä fysiikan taustoista, niiden ilmentymistä ja hyödyntämisestä radiologisessa kuvantamisessa sekä säteilysuojelussa. Osallistuja saa myös tietoa säteilyannoksen mittaamisesta ja säteilytoiminnan vaatimuksista.

Säteilyturvallisuuteen vaikuttavia asioita demonstroidaan käytännön radiologisilla kuvantamislaitteilla, ja huomioidaan myös ne radiologiset kuvantamismenetelmät, joiden käyttöön ei liity merkittäviä säteilyturvallisuusnäkökulmia, kuten magneettikuvantaminen ja ultraäänikuvantaminen. Tämän hallitseminen ja ymmärrys antavat mm. vaihtoehtoja ionisoivaa säteilyä hyödyntäville kuvantamismenetelmille.

Itä-Suomen yliopistolla on pitkät perinteet jo Kuopion yliopiston ajoilta radiologisen kuvantamisen tutkimuksessa ja koulutuksessa. Kuopion yliopistollinen sairaala kampuksen laidalla tarjoaa parhaat puitteet demonstraatioiden toteuttamiseksi.

Aiemmin Suomen radiologiyhdistyksen kanssa yhteistyönä toteutettua koulutusta on pyritty kehittämään huomioiden olemassa olevat erikoislääkärikoulutusten ja säteilylainsäädännön vaatimukset. Koulutusta on uudistettu ja laajennettu terveydenhuollon röntgentoiminnan säteilyturvallisuuden täydennyskoulutukseksi, ja sen osaksi on lisätty tarjontaa radiologista kuvantamista hyödyntäviltä eri erikoisaloilta.

Uusimpaan tutkittuun tietoon perustuva koulutus kuuluu nyt Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen koulutustarjontaan ja sitä toteutetaan vuosittain elokuussa.

Tutustu radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun koulutuksiin

Petro Julkunen on lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimii myös ylifyysikkona Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Julkunen on Itä-Suomen yliopistossa toteutettavan sairaalafyysikkokoulutuksen vastuuhenkilönä ja sairaalafyysikkokoulutusta koordinoivan kansallisen neuvottelukunnan varapuheenjohtajana, sekä radiologisen fysiikan ja säteilysuojelukurssin johtaja.

Asiakasprofiileista konkretiaa koulutusten suunnitteluun: Saavutettavan koulutuspolun kautta työelämään

Jatkuvan oppimisen toimijat tietävät, että täydennyskoulutuksiin osallistuvat usein samat, valmiiksi hyvän koulutuksen ja työmarkkina-aseman omaavat osallistujat. Miten saisimme jatkuvan oppimisen ja työelämän ulkopuolelle jääneet osallisiksi oman osaamisen kehittämiseen, uudenlaiseen opiskeluun ja sen tuomiin mahdollisuuksiin työelämässä?

Riverian, Karelian ja UEFin yhteinen Vauhtia uralle -hanke pyrkii tuottamaan joustavia, erilaisille kohderyhmille soveltuvia osaamisen kehittämisen polkuja ja täydennyskoulutusta. Tässä hyödynnämme mm. erilaisia palvelumuotoilun keinoja. Jotta saisimme ensi käden tietoa siitä, millaista koulutusta eri kohderyhmille tulisi suunnitella ja miten koulutukseen osallistumisen kynnystä voisi madaltaa, olemme kääntyneet ohjauksen ja työllisyydenhoidon ammattilaisten puoleen.

Asiakastarpeet esiin työllisyystoimijoiden maakuntakierroksella

Edellisessä Vauhtia uralle -blogissa Karelian projektiasiantuntija Niina Pennanen kertoi hankkeen Kiteen, Outokummun ja Nurmeksen seuduilla järjestämistä työpajoista. Niissä keskustelimme työllisyyttä ja työvoiman saatavuutta edistävien ammattilaisten kanssa. Määrittelimme yhdessä tyypillisiä asiakasprofiileja, konkreettisia osaamisen kehittämisen tarpeita ja koulutuspolkuja, joilla osallisuus ja työllistyminen olisi erilaisille oppijoille mahdollista.

Asiakastarinoista tunnistimme mm. ikään, kansallisuuteen, kielitaitoon, työkykyyn, asuinpaikkakuntaan, tuloihin ja tuloloukkuihin, asenteisiin ja liikkuvuuteen liittyviä, osallistumista rajoittavia tekijöitä.  Niihin pohdimme nyt hyviä ohjauksellisia ja koulutuksellisia ratkaisuja. Nostan tässä blogissa esiin kaksi akuuttia asiakastarvetta: työelämään pyrkivät kansainväliset asiakkaat ja 50+ ammatinvaihtajat, joiden digitaidot eivät riitä monimuotoiseen oppimiseen ja digitalisoituvaan työelämään.

Kuva: Pixabay

Jääkö kansainvälinen ammattilainen pysyvästi työelämän kynnykselle?

Kansainvälisen asiakkaan profiilin alle sijoittuu varsin heterogeeninen ryhmä nuoria ja vanhempia, Suomessa ja/tai lähtömaassa tutkintonsa suorittaneita henkilöitä; käytännön ammattilaisia ja korkeasti koulutettuja osaajia.

Työmarkkinoita kohti pyrkiville maahanmuuttaneille henkilöille on ehdotettu vahvaa, henkilökohtaista koulutus- ja työelämäohjausta. Opiskelu ja alan vaihtaminen innostaa enemmän, kun silmissä häämöttää asiallisesti palkattu ja mielenkiintoinen työpaikka. Koulutusorganisaatioiden tulisi myös muotoilla osaamisen täydentämiseen selkeitä ja ymmärrettäviä koulutuspolkuja, joissa opintojen päätepiste ja sitä seuraava käytännön työelämä hahmottuu selvänä.

Koulutus yksin ei tee autuaaksi. Jos aikuinen maahanmuuttanut henkilö suorittaa jo toista tai kolmatta suomalaista tutkintoaan ilman työllistymistä, voi jo miettiä, mikä nostaa työelämän kynnyksen näin korkeaksi? Oliko alan valinta alkuunkaan realistinen – tai olisiko myös työelämän vastaanottokyvyssä parantamisen varaa? Myös työnantajille suunnattava koulutus ja tuki nähdään hyvänä keinona parantaa näiden kansainvälisten asiakkaiden työllistymistä.

Digitaidot ja oppimisen taidot esteenä työllistymiselle

Työllisyystoimijat kohtaavat myös pitkään työelämässä tai työttömänä olleita henkilöitä, joille alan vaihto tai täydennyskoulutus on välttämättömyys, esimerkiksi työkykyyn tai työpaikkojen saatavuuteen johtuvista syistä.

Oman osaamisen kehittäjältä edellytetään vahvaa arjen ja ajankäytön hallintaa, aktiivista oman työn johtamista ja teknisiä taitoja. Oppiminen onnistuu, kun tarjolla on laadukasta ohjausta ja mahdollisuuksia harjoitella uusia opiskelutapoja. Opiskeluun valmistavia matalan kynnyksen palveluja ja opiskelun arkeen orientoivia koulutuksia tulisikin olla helposti tarjolla kaikille osaamistaan päivittäville.

Verkkovälitteisyys parantaa koulutuksen tarjontaa etenkin niillä alueilla, joilla julkiset liikenneyhteydet ovat heikot. Samalla se kuitenkin heikentää koulutuksen saavutettavuutta niillä osallistujilla, joilta puuttuvat digioppimisen valmiudet, tekniset välineet, toimivat verkkoyhteydet tai jopa kaikki edellä mainitut.

Korona-aika siirsi meidät kouluttajat nopeasti monipaikkaisen verkko-oppimisen maailmaan. Koulutusorganisaatioiden tulisi nyt varmistaa, että myös niiden aikuiset asiakkaat ovat oman digiloikkansa ottaneet. Myös lähiopetuksella on edelleen paikkansa. Osallisuuden ja aktiivisuuden kokemus vahvistuu eri tavalla lähikontaktissa ja yhteistoiminnallisessa oppimisessa.

Haasteita ratkotaan yhteystyössä, koulutus kerrallaan

Asiakasprofiilien ja -tarinoiden kautta pääsemme käsiksi kouluttautumisen ja työllistymisen isoihin rakenteellisiin tekijöihin, mutta myös pienempiin ja nopeammin ratkaistaviin arjen haasteisiin. Vauhtia uralle -hankkeessa haemme kysymyksiin konkreettisia ratkaisuja kolmen koulutusorganisaation yhteisten pilottien kautta.

Tieto on johtanut toimintaan. Edellä mainittujen pajojen tuloksena hankkeemme valmistelee esimerkiksi moninaisen työyhteisön esimiestyöhön ja kansainvälisen osaajan työpaikkaohjaukseen liittyvää koulutusta. Myös palvelujen saavutettavuuteen ja tasapainoisesti monimuotoiseen opetukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota täydennyskoulutuksissamme.

Vauhtia uralle -hankkeen tuloksena saadaan parempia koulutuspalveluja opiskelijoille ja yrityksille. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja sitä toteuttavat yhteistyössä Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Tutustu osoitteessa: https://vauhtiauralle.wordpress.com/

Heli Kaarniemi on suunnittelija ja hankeasiantuntija, jonka erikoisalaa on monitieteellinen täydennyskoulutusten suunnittelu, ohjaus ja pedagoginen kehittäminen. Hän on tuottanut monimuotoista täydennyskoulutusta ja hankkeita mm. opetus-, ohjaus- ja terveysalalle sekä kansainvälisille osaajille. 

Miten lasten ja nuorten osallisuutta tuetaan harrastusryhmissä?

Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla mieluisa harrastus asuinpaikasta, varallisuudesta ja tuen tarpeesta riippumatta. Tätä tavoitellaan koko maan mittakaavassa ja tavoite on konkretisoitunut Opetus- ja Kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallissa. Mallin tavoitteena on taata lapselle koulupäivän yhteyteen mieluisa ja maksuton harrastus.

Joskus harrastukseen osallistuminen voi vaatia tukea. New Cultural Horizons -hankkeessa (2020–2022) on kehitelty osallistumisen mahdollisuuksia taide- ja kulttuuriharrastuksissa erityisesti neuroepätyypillisten (nepsy) lasten ja nuorten osalta. Toimenpiteitä ja pilotointeja tehtiin sekä Pohjois-Karjalassa että Karjalan tasavallassa Venäjällä. Huhtikuussa 2022 valmistui aiheeseen liittyvä julkaisu ”Että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua taideopetukseen” – Tuen tapoja taide- ja kulttuuriharrastuksiin, jonka on toimittanut projektitutkija ja erityisluokanopettaja Satu Piispa-Hakala Itä-Suomen yliopiston Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolta. Julkaisussa on kuvattu suunnittelu- ja toimintatapoja sekä käytäntöjä, joilla harrastamisen mahdollistamista voi lähestyä eri toimintaympäristöissä.

Julkaisua edelsi kaksivuotinen taustatyö teeman tiimoilta rajan molemmin puolin. Kyselyjen avulla selvitettiin erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa sekä taide- ja kulttuurialalla työskentelevien ohjaajien ja opettajien tarpeita. Harrastuspilotointien kautta kokeiltiin erilaisia inklusiivisia osallistumisen tapoja, kuten esimerkiksi etäyhteydellä toteutettavaa kuvataidekerhoa ja yhteiskanteleen soittokerhoa. Harrastusteemoina Suomen puolella olivat sirkus, kuvataide, musiikki ja draama. Harrastusryhmien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat sekä erityispedagogiikan opiskelijat että harrastustoimintaa tarjoavat organisaatiot. Julkaisussa on myös kuvattu erilaisia tapoja kouluttaa kulttuuri- ja taidealan henkilöstöä, ja lisätä sitä kautta kohtaamisen ammattitaitoa. Hankkeen puitteissa mm. syntyi Nepsy-lasten ja -nuorten ohjaaminen taide- ja kulttuuriharrastuksissa -opintojakso (4 op), josta on tarkoitus muokata ja kehittää pysyvä tuote UEF:n Jatkuvan oppimisen koulutustarjontaan.

Lasten ja nuorten osallisuuden tukeminen harrastusryhmissä on tärkeä ja ajankohtainen teema. Se on ollut keskiössä myös Tatu ry:n Vauhti-hankkeessa, jossa on kehitetty tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden vapaa-aikaan ja harrastamiseen Pohjois-Savossa. Hankkeittemme hyvistä ja osallisuutta tukevista esimerkeistä on tulossa Erityisen hyviä juttuja -podcast-sarja, josta kuulette pian lisää!

Tervetuloa ”Että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua taideopetukseen” – Tuen tapoja taide- ja kulttuuriharrastuksiin -kirjan julkaisutilaisuuteen 12.5.2022 klo 14. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.

Tiina Ynnilä on Jatkuvan oppimisen keskuksen suunnittelija ja muun muassa New Cultural Horizons -hankkeen projektikoordinaattori

Mission impossible vai alottamista vaelle valamis?

Sota Ukrainassa on saanut meidät suomalaiset auttamaan monin eri tavoin. Olemme lahjoittaneet merkittäviä määriä taloudellista apua, tavaralahjoituksia, lähteneet vapaaehtoistyöhön, majoittaneet sotaa pakoon lähteneitä koteihimme jne. Oppilaitokset esiopetuksesta yliopistoihin ovat järjestelleet mahdollisuuksia jatkaa opintoja Suomessa, valtio on avannut mahdollisuuden nopeaan työllistymiseen ja työnantajat ovat tarjonneet työtä. Toisaalta jo jonkin aikaa on ollut julkista keskustelua siitä, että hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi tarvitsemme merkittävän määrän kansainvälisiä osaajia maahamme – kukaan tuskin ajatteli, että sota Euroopassa tulee vaikuttamaan tähän yhtälöön.

Luonnontieteilijä astuu nyt heikoille jäille, mutta yritän hieman pohtia kansainvälistymisessä onnistumisen edellytyksiämme – oikeat asiantuntijat toivottavasti haastavat tai vahvistavat ajatteluani.

Muualta meille muuttavat lisäävät moninaisuutta yhteiskunnassamme. Heillä on erilainen kulttuuriperimä, kielitaito, kokemuspohja erilaisesta yhteiskunnasta, heidän ulkoinen olemuksensa voi poiketa perinteiseksi mielletystä kuvasta suomalaisuudesta jne. Toisaalta meissä perinteiseksi ajateltua suomalaisuutta edustavissakin on monenlaista kulkijaa; on erilaista puheenpartta, pienehköissä kyläyhteisöissä kasvaneita ja ”paljasjalkaisia helsinkiläisiä”, erilaista uskonnollista vakaumusta tunnustavia, ateisteja, jne. Ihmisiä olemme kaikki kaikessa monimuotoisuudessamme.

Yksilötasolla meille lienee tärkeää koemmeko kuuluvamme joukkoon, olenko tervetullut, tunnenko olevani kulloisenkin yhteisön täysivaltainen jäsen. On hyvä myös silloin tällöin pysähtyä miettimään olenko ja toiminko minä itse niin, että muilla on mahdollisuutta tuntea kuuluvansa joukkoon. Siinä, että kulloinenkin yhteisömme olisi sellainen, että siihen voi inklusiivisesti kiinnittyä, lienee keskeistä se, että yhteisössä vallitsee riittävä psykologisen turvallisuuden tunne.

Timothy R. Clark toteaa kirjassaan The 4 Stages of Psychological Safety (2020), että psykologinen turvallisuus on tila, jossa tunnet yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta oppia, turvallisuutta osallistua ja turvallisuutta haastaa vallitseva tilanne – kaikki pelkäämättä, että sinua nolottaa, sinut syrjäytetään tai sinua rangaistaan jollain tavalla. Tällaisen yhteisön jäsenillä ei liene suuria syitä kokea uusia yhteisön jäseniä välittömänä uhkana itselleen.

Niin, mutta minun piti pohtia suomalaisen yhteiskunnan ja työpaikkojemme kansainvälistymistä. Uskon yhden avaimen onnistumiseen olevan sen, että työpaikkamme ja koko suomalainen yhteiskuntamme olisi tila, jossa tunnetaan yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta oppia, osallistua ja haastaa vallitseva tilanne – pelkäämättä. Tämä antaa meille mahdollisuuden toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi yhteisöihimme ja samalla meille itsellemme turvallisuutta tehdä niitä, monesti varsin pieniä tekoja helpottaaksemme kiinnittymistä yhteisöömme. Olemme valmiita sietämään omaa vajavaista kielitaitoamme tai helpottamaan uuden tulijan suomen kielen osaamisen karttumista vaikkapa laputtamalla työpaikan tärkeimpiä esineitä suomenkielisillä nimilapuilla.

Olemme yliopistoissa tottuneet työskentelemään kansainvälisissä yhteisöissä ja siten tottuneet esim. englannin kielellä kommunikointiin. Muutama vuosi sitten keskustelin maailmalta Kuopioon muuttaneen tutkijatohtorin kanssa jostain käytännön asian hoitamisesta – englanniksi tietenkin. Kun asia oli käsitelty ja tutkijatohtori poistumassa huoneestani hän totesi hyvin ymmärrettävällä suomen kielellä, että ”Tero, voimmeko sopia, että jatkossa keskustelemme suomeksi ja jos minä en jotain ymmärrä, niin sitten kysyn sinulta tarkennusta tai toistamista tarvittaessa englanniksi”.

Meillä on kaikki edellytykset tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta aidosti inklusiivinen ja siten tukea myös yhteiskuntamme kansainvälistymistä. Maailman paras peruskoulutus antaa hyvät onnistumisen pohjat. Itse kunkin meistä on syytä silloin tällöin pysähtyä pohtimaan omia premissejämme – olisiko tarve pienelle ravistelulle. Tarvitsisinko lisätä ymmärrystäni esim. ihmisten, kulttuurien ja uskontojen moninaisuudesta? Meidän koulutusorganisaatioissamme on syytä vakavasti pohtia, tuemmeko parhaalla mahdollisella tavalla yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia kasvattaa vaikkapa kieliosaamista tai ymmärrystä eri kulttuureista ja uskonnoista.

Tero Karjalainen, Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen johtaja, omaa pitkän kokemuksen yliopistollisesta tutkimuksesta, opetuksesta, hallinnosta ja johtamisesta. Päätöksentekijänä laitos, tiedekunta ja yliopistotasolla. Kansainvälistä kokemusta tutkijavaihdosta ja eurooppalaisesta järjestötoiminnasta.

LinkedIn I www.uef.fi/jatkuvaoppiminen

Joustavaa opiskelua töiden ohella

Tehtyäni jo pitkän työuran hoitoalalla, minulle syntyi motivaatio ja halu kehittää ammattitaitoani, ja siihen oli mahdollisuus avoimessa yliopistossa. Itä-Suomen yliopisto oli helppo valinta, koska asuin Kuopiossa ja lähiyliopistossa oli tarjolla monipuoliset opintokokonaisuudet ja laadukasta opetusta.

Ajatuksenani oli ensiksi päivittää ammattitaitoani, mutta sitten tuntui, että opiskelua voisi jatkaa vielä pidemmällekin ja syttynyt opiskeluinnostus vei eteenpäin. Suoritettuani tarvittavan määrän perusopintoja hain ja pääsin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi hoitotieteen laitokselle, jossa pääaineekseni valikoitui hoitotyön johtaminen. Maisteriopintoja tein laitokselle töiden ohessa ja muutamia kursseja suoritin edelleen myös avoimen yliopiston kautta.

– Palkintona uurastuksesta sain juuri terveystieteiden maisterin kaikki opinnot päätökseen.

Opintojen edetessä vaihdoin uuden työn perässä paikkakuntaa toiselle puolelle Suomea. Itä-Suomen yliopistossa on kuitenkin erittäin hyvät etäopiskelumahdollisuudet ja pystyin suorittamaan edelleen opintoja toiselta paikkakunnalta.

Työmäärältään työn ja opintojen yhdistäminen oli haastavaa, mutta antoisaa. Maisteritutkinto oli kuitenkin sellainen tavoite, että halusin mennä sitä kohti. Ja palkintona uurastuksesta sain juuri terveystieteiden maisterin kaikki opinnot päätökseen.

Pystyn nykyisessä hoitotyön johtamisen työssäni hyödyntämään monipuolisesti sitä taitotietoa, jota maisterinopinnot pitivät sisällään.

Pystyn nykyisessä hoitotyön johtamisen työssäni hyödyntämään monipuolisesti sitä taitotietoa, jota maisterinopinnot pitivät sisällään. Opintojen ansiosta ovat mm. analyyttiset sekä tietotekniset taitoni karttuneet. Ja olen lisäksi oppinut etsimään ja tuottamaan tietoa. Avoimessa yliopistossa pystyy opiskelemaan omien aikataulujen mukaan, joustavasti töiden ohessa. Opintotarjonta on laaja ja opiskelu on itsenäistä.

Suosittelen lämpimästi avoimen yliopiston opintoja kaikille!

Tekstin on kirjoittanut Sari Hänninen

Ohjaus rakentaa siltoja työn siirtymissä

Mitä ovat työnohjaus, fasilitointi, valmennus, coaching, mentorointi ja sovittelu? Niille on yhteistä ohjauksellinen, valmentava ote ja ne kuuluvat työelämäohjauksen alle.

Työelämän siirtymissä työurat ennemminkin polveilevat, katkeilevat ja risteävät kuin etenevät lineaarisina ja ennustettavina urina. Muutokset haastavat yksilöitä ja työyhteisöjä sekä jatkuvaan oppimiseen että henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kasvuun. Usein näissä siirtymissä tarvitaan ohjausta tukemaan osaamista, työurien hallintaa, suorituskyvyn ylläpitämistä, yhteispeliä ja johtamista. Työelämäohjaus rakentaa siltoja yhteisön toimintakyvyn, tuottavuuden ja hyvinvoinnin välille. Murrosvaiheiden ja siirtymien käsittely ohjauksessa auttaa suuntautumaan ydintehtävään ja työn tavoitteisiin vahvistaen samalla myös taloudellista menestystä.

”Pandemia sysäsi osaajia uusille aloille. Työurien toivotaan pitenevän.

Työelämäohjaus yhdistää eri ohjausmuodot yhteisen sateenvarjon alle

Viime aikoina kiristyneestä osaajapulasta on syntynyt merkittävä kasvutulppa yrityksiin samalla kun yksilöt soutavat työelämän muutosvirroissa oikeaa suuntaa etsien. Pandemia sysäsi osaajia uusille aloille. Työurien toivotaan pitenevän. Työelämän ohjaukselliset palvelut osuvat näihin muutosvirtoihin ja siirtymiin tarjoten täsmätukea yksilöille ja yhteisöille. Nämä palvelut voidaan koota työelämäohjauksen sateenvarjon alle.

”Työelämäohjaus on yksilöiden ja yhteisöjen toimijuuden, toimintakykyisyyden ja osallisuuden tukemista työn, suhteiden ja perustehtävän kontekstissa.” (Vanhalakka-Ruoho, 2004).

Työelämäohjaus tarkoittaa työyhteisön jäsenille tarjottavaa ohjausta ja se kattaa kaikki työelämäpolun vaiheet työelämään suuntautumisesta työelämässä toimiseen ja siitä irtautumiseen. Laajasti ymmärrettynä se liittää työn muuhun elämään ja auttaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, huomioiden ihmissuhteet, arvot ja harrastukset. Yhteisöille ja yksilöille tarkoitettuja ohjauspalveluita ovat mm. coaching, fasilitointi, valmennus, työnohjaus, mentorointi ja sovittelu.

Yhteisöllisestä ohjauksesta hyötyvät yritykset, julkisorganisaatiot sekä niiden työyksiköt, kuten esimerkiksi tiimit, työryhmät ja moniammatilliset ryhmät.

Yksilöllinen ohjaus hyödyttää työuran eri vaiheissa olevia sekä erilaisissa tehtävissä toimivia asiantuntijoita, keskijohtoa ja ylimmän tason johtajia.

Asiantuntevalla ohjauksella on osoitettu olevan monia myönteisiä vaikutuksia yhteisöjen ja yksilöiden toimintaan: sen on havaittu lisäävän tavoitteellisuutta, resilienssiä, myönteisyyttä, minäpystyvyyttä ja työhyvinvointia sekä vähentävän stressiä, masennusoireita ja kielteisyyttä. Työelämän ohjauspalvelua valittaessa on hyvä miettiä, mihin tarpeisiin se vastaa, mitä sillä tavoitellaan ja mitä palveluntarjoajalta edellytetään.

Tutustu työelämän ohjauspalveluihimme

Voit varata myös itsellesi 20 minuutin ohjausajan asiantuntijoiden kanssa!

PsT Pauli Kallio, työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, johtamisvalmentaja Kirjoittajalla on yli 30 vuoden kokemus johtajien, esihenkilöiden ja asiantuntijoiden ohjaamisesta.

Kun mainoslehtinen muuttaa elämää

Hain ensimmäisen kerran yliopistoon keväällä 2016 abivuoden päätteeksi. En todellakaan tiennyt, mikä minusta tulee isona, eikä minulla ollut mitään ymmärrystä korkeakouluopinnoista, mutta silti ajattelin, että koulusta pitävänä ihmisenä se voisi olla oma juttuni.

Monen mutkan ja tuskailun jälkeen päädyin hakemaan luokanopettajakoulutukseen, sillä koulutus ja oppiminen olivat minulle tärkeitä asioita. Itsevarmana suuntasin tuolloin kohti vakava-koetta, josta pääsin jatkoon. Tuolloin kokeeseen luettiin ennakkomateriaali, jonka kanssa pärjäsin suhteellisen hyvin, vaikkakaan en ollut tottunut tieteellisen tekstin lukemiseen. Pääsykokeen toisessa vaiheessa eli soveltuvuuskokeessa tie nousi kuitenkin pystyyn ja opintopolussa komeili varasija 56. En hakiessani ollut jostain syystä ajatellut välivuoden mahdollisuutta ollenkaan, ja kun se väistämättä kohdalle osui, tuntui se melko musertavalta ja olo oli epäonnistunut. Silloin se tuntui maailmanlopulta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuo kokemus oli jollain tavoin myös kasvattava.

– Jos joku kysyy minulta, kannattaako välivuoden aikana suorittaa opintoja, niin vastaus on yksiselitteinen: Kyllä kannattaa.

Parisen viikkoa kielteisen päätöksen saamisen jälkeen postiluukusta kolahti Itä-Suomen avoimen yliopiston mainos. Muistan, että ensimmäinen ajatus tuosta lehtisestä ei ollut millään tavoin positiivinen ja taisipa muutama turhautumisen kyynelkin vierähtää. Muutaman päivän jälkeen päädyin selaamaan esitteen läpi ja sieltä hyppäsi silmään yhteiskuntaopin opettajan pätevyyden tuova kokonaisuus. Tuo kokonaisuus sisälsi muun muassa oikeus-, yhteiskunta- ja taloustieteitä, mitkä kaikki vaikuttivat jo itsessään kiinnostavilta. Yhteiskuntaoppi oli ollut lempiaineeni lukiossa, joten ajatus sen opettamisesta vaikutti kiinnostavalta. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ryhdistäytyä ja yrittää, vaikkakin kokonaisuuden kurssit kuulostivat siltä, että en ikinä tulisi niistä selviämään. Ehkä avopuolisoni sanat olivat viimeinen niitti lopulliselle päätökselle lähteä kokeilemaan siipiään opinnoissa. ‘’Mitä se haittaa, vaikka, et saisikaan koko kokonaisuutta tehtyä? Kaikki on kuitenkin aina eteenpäin.’’ Eikä aikaa kulunut kuin tovi ja olinkin jo kirjastossa kirjoittamassa ensimmäistä esseetä.

Suoritin välivuoden aikana avoimessa 40 opintopistettä ja pääsin kurkistamaan muutamaa eri tieteenalaa lähemmin. Ajatus opettajuudesta vain vahvistui ja suurella innolla suuntasin katsetta kohti seuraavaa hakukevättä. Pääsykoemateriaali tuntui huomattavasti helpommalta, kun oli päässyt jo kiinni tieteellisen tekstin lukemisen rutiiniin. Kirjallisesta kokeesta mentiin eteenpäin ja annoin parhaani myös soveltuvuuskokeessa. Jonkinlaista henkistä kasvua oli päässyt vuoden aikana tapahtumaan ja omat ajatukset olivat vahvistuneet. Tällä kertaa opintopolussa näkyi se haluamani teksti eli hyväksytty.

Suoritin välivuoden aikana avoimessa 40 opintopistettä ja pääsin kurkistamaan muutamaa eri tieteenalaa lähemmin.

Kun ensimmäinen opiskelusyksy alkoi, ei ensimmäisen esseen kanssa tarvinnut painia sen kummemmin, koska opiskelutekniikat olivat jo hallussa. Sen sijaan sain keskittyä uusiin tuttavuuksiin ja opiskelijaelämän alkamiseen. Havaitsin melko nopeasti opintojen alkaessa, miten suuri etu avoimen opinnoista olikaan. Olisin esimerkiksi halutessani saanut hyväksiluettua kaikki opinnot luokanopettajan tutkintoon. Olen kiitellyt itseäni useaan kertaan siitä, etten heittänyt tunnemyrkyissäni sitä avoimen esitettä pois.

Opiskeluvuosien edetessä aloin kovasti kaivata lisää yhteiskunnallisempaa sisältöä opintoihini. Ehkä luokanopettajan työ ei olisikaan se työ, josta haluaisin eläköityä. Havaitsin, että kiinnostus koulutuksen oikeustieteelliseen näkökulmaan kyti pinnan alla aika kovastikin. Avoimen kautta suorittamassani kokonaisuudessa oli muutaman kurssin verran oikeustieteitä, joten kokemusta oikiskurssien opiskelusta oli jo hieman kertynyt. Keväällä 2020 koronakevään tiimellyksessä päätin olla rohkea, tavoitella tuota haavetta ja mennä kohti julkisoikeuden pääsykoetta. Tehdyistä avoimen opinnoista oli merkittävä apu pääsykokeessa, ja viimeistään oikeustapaustehtävässä olisi mennyt sormi suuhun todella nopeasti ilman aiempaa kokemusta. Lopputulos yhteishaussa olikin aika onnellinen ja opiskelu saa jatkua vielä muutaman vuoden

Välivuoden aikana noussut innostus ja kipinä kantoi vielä neljän vuoden jälkeen. Olen ikuisesti kiitollinen, että uskalsin olla rohkea ja antaa mahdollisuuden eri tieteenaloille. Kokeilemalla löysin sen oman juttuni. En varmasti olisi hakenut opiskelemaan toista tutkintoa ilman välivuoden aikana suoritettuja opintoja. Opinnot, jotka noin viisi vuotta sitten suoritin, odottavat minua nyt julkisoikeuden tutkinnossa.

Jos joku kysyy minulta, kannattaako välivuoden aikana suorittaa opintoja, niin vastaus on yksiselitteinen: Kyllä kannattaa. Sanon saman asian myös henkilölle, joka etsii uutta suuntaa uralleen, etsii harrastusta tai kenties haluaisi päästä kurkistamaan yliopisto-opiskelijan maailmaan. Tätä kautta se onnistuu, eikä varmasti kaduta. Sinulle, joka kenties vietät välivuotta tai et ehkä vielä tiedä omaa opiskelualaasi, niin avoimesta yliopistosta on erittäin hyvä aloittaa. Kokeilemalla matalalla kynnyksellä eri tieteenaloja löydät sen oman juttusi varmasti. Sillä ei ole väliä, vaikket koskaan päätyisikään sen yhden tietyn kurssin alaa opiskelemaan, mutta usko pois, joskus siitä yksittäisestä kurssistakin on vielä hyötyä, ja isosti. Jos joskus postiluukusta kolahtaa avoimen yliopiston mainos, niin tartu siihen. Tuo yksi lehtinen saattaa muuttaa elämää.

Tekstin on kirjoittanut Jenna Virtanen

Maakunnan koulutustarpeiden selvittämistä ja asiakasprofiilien rakentamista palvelumuotoilutyöpajoilla

Vauhtia uralle -hankkeessa kehitämme kolmen koulutusasteen yhteistyönä parempia koulutuspalveluita opiskelijoille ja yrityksille. Tavoitteena on selvittää maakunnasta puuttuvaa koulutustarjontaa ja tarjota puuttuvia palasia koulutusasteiden yhteistoteutuksena. Palvelumuotoilua hyödyntämällä uusien koulutusten kehittämiseen saadaan ihmislähtöistä ja asiakaskeskeistä näkökulmaa. Palvelumuotoilutyöpajan avulla voidaan selvittää latentteja eli piilossa olevia tarpeita.

Syksyn 2021 aikana Vauhtia uralle -hanke jalkautui maakuntakierrokselle keräämään havaintoja koulutustarpeista. Pakkasimme siis auton työpajamateriaaleilla ja lähdimme tapaamaan työllistämisen parissa työskenteleviä henkilöitä Kiteellä, Outokummussa ja Nurmeksessa. Mukana oli ToKi-hanke Kiteeltä, Outokummun, Polvijärven, Liperin ja Kontiolahden alueella toimiva YTYä-hanke ja Taidolla töihin -hanke Nurmeksessa.

Kierroksen tarkoituksena oli järjestää vierailukohteissa osallistava työpaja, jossa hyödynnetään palvelumuotoilun keinoja. Osallistavan työpajan toimintamalli pilotoitiin ensimmäisessä vierailukohteessa eli Kiteellä. Työpajan tavoitteena oli selvittää työttömien asiakkaiden osaamisen kehittämisen tarpeita. Seuraavat työpajat muilla vierailupaikkakunnilla toteutettiin samalla tavalla, toimivaksi havaitun osallistavan toimintamallin mukaisesti.

Asiakastyyppien muodostuminen eri menetelmien kautta

Työpaja alkoi toisiimme tutustumalla ”Millä tuolilla istut” -kuvakortteja käyttäen. (Ryhmärenki) Jokainen osallistuja kertoi valitsemansa kuvakortin mukaan, minkälaisella tuolilla omassa työssään istuu juuri tällä hetkellä ja minkälainen näkymä omalta tuolilta avautuu omaan toimintaympäristöön. Seuraavaksi katse käännettiin havaitsemaan, minkälainen näkymä tällä alueella avautuu asiakkaalle. Mitä asiakas saa, mitä hän tarvitsee tai kaipaa? Onko tarjolla työpaikkoja tai koulutusta? Minkälaista elämää hän elää, tai haluaisi elää juuri kyseisellä paikkakunnalla? Mikä sen mahdollistaisi?

Näin tarkastelemalla alkoi muodostua paikkakuntakohtainen kuva erilaisista asiakkaista ja monenlaisista asiakkaiden tarpeista. Seuraavaksi jäsenneltiin ja ryhmiteltiin tarkemmin esiin nousseita asiakastyyppejä mm. henkilön ikäryhmän, koulutuksen, työkokemuksen ja ohjauksen tarpeen mukaan. Vaikkakin jokainen asiakas on oma yksilönsä yksilöllisine tarpeineen, niin yhteisessä keskustelussa erilaiset asiakastyypit löytyivät hyvin helposti.

Asiakkaiden tarpeet ja asiakaspolku hahmottuivat

Työntekijät valitsivat haluamansa asiakastyypit tarkempaan tarkasteluun ja ryhdyimme yhdessä pohtimaan, miten asiakkaita voisi auttaa ja ohjata työllistymään tai kehittämään omaa osaamistaan. Työskentely jatkui Vauhtia uralle -hankkeen hankeasiantuntijoiden kanssa piirtämällä paperille asiakkaan nykytilanne, tarpeet, ja toiveet sekä jäsentämällä kohdat, joissa hän tarvitsee neuvoa ja kohtaa erilaisia ohjaustyöntekijöitä. Pohdimme yhdessä, hyötyisikö asiakas esimerkiksi täsmäkoulutuksista tai muusta lisäkoulutuksesta, joita koulutusorganisaatioina voisimme yhdessä järjestää.

Työpajatyöskentely oli mielenkiintoista ja antoisaa. Se tarkensi kuvaa, millaisena työtä hakevien arki ja tarpeet ja työllisyyden parissa työskentelevien työ näyttäytyy maakunnassa.

Yhteiskehittäminen jatkuu

Maakuntakierroksen tuloksena verkostomme vahvistuivat ja löysimme konkreettista yhteistä kehitettävää. Saimme tärkeää tietoa siitä, millaisille koulutusteemoille tai -kokonaisuuksille olisi tarvetta maakuntamme eri alueilla. Yhdistäviä asioita, jotka toistuivat jokaisella tapaamisella, olivat mm. juuri ammattiin valmistuneiden nuorten työnhakutaidot, maahanmuuttajataustaisten naisten uramahdollisuudet, ja pitkäaikaistyöttömien puutteelliset digitaidot, joita nykytyöelämässä ja opiskelussa tarvitaan. Yhtenä tunnistettuna ryhmänä nousivat esiin myös korkeasti koulutetut naiset, jotka pohtivat alan tai työpaikan vaihtoa.

Vauhtia uralle -hanke kehittää koulutuksia esiin nousseiden tarpeiden perusteella.

Huhtikuussa 2022 järjestetään yhteinen tapaaminen, jossa esittelemme yhteistyökumppaneillemme hankkeessa kehitettyä tekoälyä ja jatkamme täsmäkoulutusten kehittelyä yhteistyössä.

Vauhtia uralle -hankkeen tuloksena saadaan parempia koulutuspalveluja opiskelijoille ja yrityksille. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja sitä toteuttavat yhteistyössä Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Tutustu yhteistyönä toteutettuihin koulutustarjottimiin osoitteessa: https://vauhtiauralle.wordpress.com/

Kirjoittaja:

Niina Pennanen, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu
Salla Anttila, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

Lähteet:

Ryhmärenki. Millä tuolilla istut? -kuvakortit. https://ryhmarenki.fi/milla-tuolilla-istut/

Työyhteisösovittelun tiikerinloikka

Vanhassa sananparressa puhutaan laihasta sovusta ja lihavasta riidasta. Sanontaan sisältyy ajatus kompromissista. Kompromissi taas edellyttää aina keskustelua osapuolten välillä, asian äärelle tulemista ja eri vaihtoehtojen avaamista. Pitäisi löytää ratkaisu, joka on osapuolten kannalta yhtä hyvä tai yhtä huono. Sellainen, jonka kanssa voi elää.  

Työelämä edellyttää paljolti kompromissin tekemisen taitoja. Työssä ollaan työn vuoksi ja täyttämässä työlle asetettuja tavoitteita. Yhtä lailla siellä ollaan yksilöinä, persoonina joiden toimintatavat ja tulkinnat samasta tilanteesta ovat usein erilaiset. Työelämän rooli on ammatillinen, mutta roolissa toimivat ovat ihmisiä inhimillisine tunteineen ja tarpeineen. Tämä luo ristiriidan konfliktitilanteissa, jos työntekijöiden rooliodotukset ja persoonan tarpeet eivät mene yksiin. Ristiriita voi näkyä tunteenpurkauksina, varomattomina sanoina ja vahingossa lausuttuina tokaisuina. Ellei osata joustaa omista näkemyksistä,  kasvaa näistä työtä suurempia kysymyksiä, jotka hiertävät koko työyhteisöä.  

Koronan etäaika on voinut toisaalta hiljentää tällaiset ristiriitatilanteet, kun työyhteisön jäsenet eivät ole olleet suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kun kokonaisvaltainen kohtaaminen jää väliin, syntyy tulkintoja nonverbaalin viestinnän puuttuessa. Etätoiminnasta työpaikalle palattaessa uinuvat ristiriidat voivatkin herätä uuteen eloon.  

Työelämän rooli on ammatillinen, mutta roolissa toimivat ovat ihmisiä inhimillisine tunteineen ja tarpeineen.

Työyhteisösovittelussa lähdetään liikkeelle yleensä hyvin pienestä konkreettisesta asiasta, joka hiertää. Esimerkiksi siitä tiskaamattomasta kahvikupista kahvihuoneessa. Kun asiaa aletaan perata syvemmältä, selviää usein, että pohjalla onkin jokin vakavampi syy tai ratkaisematon ristiriita. Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, voidaan asian ytimen ympärillä pyöriä hyvinkin pitkään. Tässä korostuu vuorovaikutuksen merkitys. Vuorovaikutusta ja avointa puhetta tarvitaan, jotta luottamus osapuolten välillä voi syntyä. Erään kokeneen sovittelijan toteamus onkin, että sovittelussa on paljolti kysymys vuorovaikutuksesta ja sen oikeasta suuntaamisesta – ei niinkään ongelman tarkastelusta. Sovittelijaa tarvitaan juuri siihen, että osapuolet saadaan näkemään asioiden taakse ja ymmärtämään, mistä tilanteessa tosiasiassa riidellään.  

Sovittelu on pohjimmiltaan oppimista. Sovitteluprosessissa oppivat sekä sovittelija että osallisena olevat. Oppimisessa henkilö asettaa itsensä alttiiksi muutokselle. Uhkana on, että omat vallitsevat käsitykset tilanteesta voivat muuttua toiseksi. Muutos herättää aina pelkoa ja tämä pelko pitää saada murrettua ennen kuin sovittelulle on tilaa. Aina sovittelussa ei päästä toivottuun lopputulokseen, mutta prosessi itsessään voi tuottaa kokemuksia, jotka saavat sovitteluun osallistujan muuttamaan näkemystään. Yhteinen kokemus sitoo sovitteluun osallistuvia yhteen ja tämä on jo itsessään arvokasta. Osapuolet tekevät yhdessä sovittelun tiikerinloikan.  

Työyhteisösovittelun yksi tulokulma on johtaminen. Miten työpaikoilla johdetaan, tuetaanko avointa vuorovaikutusta ja puututaanko ristiriitoihin riittävän ajoissa? Annetaanko mahdollisuus sille, että erimielisyydet ratkaistaan eikä lakaista maton alle? Johtaminen on tätä nykyä haasteellista ja kysyy monenlaisia taitoja. Jos johtajana tai esimiehenä aikoo pärjätä, on avoin vuorovaikutustaito yksi edellytys.  Silloin on oltava rohkeutta ottaa asiansa puheeksi suoraan, asiallisesti ja vain niiden henkilöiden kesken, joita asia koskee. Toisaalta tämä edellyttää myös alaistaitoja, jotka tukevat esimiehen rakentavaa toimintaa.  

Jos sinussa heräsi ajatus, että voisit lähteä kesyttämään konfliktin tiikeriä, kannattaa opiskella  työyhteisösovittelua. Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksessa on parhaillaan haettavana koulutus, jolla pääsee hyvään alkuun.  

Seija Okulov toimii suunnittelijana Jatkuvan oppimisen keskuksessa. Hän on ollut koordinoimassa useita yliopistoyhteistyönä tuotettuja työyhteisösovittelun täydennyskoulutuksia vuosina 2013-2017. Myös työnohjauksen kysymykset ovat hänelle tuttuja.

Psykologista vahvistusta kipupotilaiden hoitoon ja kuntoutukseen

Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Kivuntutkimusyhdistys ry ovat käynnistämässä 30 op laajuista Kivun psykologian asiantuntijakoulutusta. Koulutus pohjautuu tutkittuun tietoon kipupotilaan hyvästä, kokonaisvaltaisesta hoidosta.

Laillistetuille psykologeille suunnatun 30 op koulutuskokonaisuuden perustana on laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin perustuva kivun hoidon biopsykososiaalinen malli. Mallissa painotetaan sitä, että monenlaiset biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat kivun kokemukseen.

– Kivun kokemus ei ole yhtä kuin ärsyke tai vamma. Pelkät pillerit tai kirurgin veitsi eivät useasti auta poistamaan tai hoitamaan potilaan kokemaa kipua. On tutkittu, että lääkitys pienentää parhaissakin tapauksissa kivun kokemusta vain 30-50 %. Kipu on suorassa yhteydessä esimerkiksi stressiin, masennukseen ja ahdistukseen, kertoo koulutuksen johtaja, psykologi, psykoterapeutti Jukka Kujanpää.

Jos psyyke unohdetaan kipupotilaan hoidossa, on riskinä se, että ihmisestä tulee aikaa myöten krooninen kipupotilas, passiivinen hoitojen kohde, jonka oma toimijuus katoaa. –Erikoissairaanhoidossa näemme liian paljon pitkän hoitopolun käyneitä, kroonistuneita kipupotilaita. Kenenkään toiveena ei varmasti ole pitkittää kipuja tai ajaa ihmisiä esimerkiksi ennenaikaiselle eläkkeelle. Paras keino ehkäistä kivun kroonistumista olisi hyvä, moniammatillinen akuutin kivun hoito jo varhaisemmassa vaiheessa.

Hyvää elämää kivusta huolimatta

Koska kipu ei ole ilmiönä yksiselitteinen, sen tehokkaaseen hoitoon tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa ja kivun kokonaisvaltaista ymmärrystä. – Parhaimmillaan kivun psykologiassa integroituvat psykologin ja potilaan yhteistyösuhde, tekniikat, hoito- ja kuntoutusmallit sekä teoreettinen ymmärrys kivusta, kiputyypeistä ja kivusta psykososiaalisena ilmiönä. Moniammatilliseen työhön kipupsykologi voi tuoda näitä kaikkia.

Kivun psykologinen hoito tavoittelee kipuun sopeutumista ja hyvää elämää kivusta huolimatta. – Ihminen pitäisi voimaannuttaa pärjäämään ja löytämään uusia työkaluja arjessa toimimiseen. Prosessi on usein hidas, koska hoidossa käsitellään useasti hitaasti muuttuvia psyykkisiä rakenteita.

Psykologinen kuntoutuminen tuo fysioterapian rinnalle myös aivojumppaa. – Elämän rytmitystä joutuu muuttamaan, jostakin pitää ehkä luopua ja joillekin asioille sanoa ei. Myös oma sosiaalinen ympäristö pitää opettaa siihen, että en ole enää ihan sama ihminen kuin ennen. Mukana voi olla myös työkyvyn pohdintaa, jossa tukena ovat sosiaalityön ja työterveyden ammattilaiset.

Vahvistu ja voimaannu asiantuntijaksi

Kipupotilaat koetaan terveydenhuollossa usein hankalina, eivätkä heidän hoitopolkunsa ole mutkattomia.  Kivun psykologian asiantuntijakoulutus tarjoaa psykologeille mahdollisuuden vahvistua ja voimaantua ammatissaan. – Kun oppii tuntemaan peruspsykologian lisäksi myös spesifiä teoriaa ja nyansseja kivusta ilmiönä, voi voimaantua olemaan kivun hoidon ja kuntoutuksen asiantuntija. Silloin on helpompi tuoda esiin psykologian tärkeyttä myös omassa työyhteisössä ja moniammatillisessa yhteistyössä.

Kivun psykologian asiantuntijakoulutuksessa huomioidaan eri ikäiset potilaat, lapsista ikäihmisiin. – Luennoilla ja seminaareissa saa uusinta teoreettista tietoa kivun hoidosta ja kuntoutuksesta. Tutorryhmissä on tarjolla kollegiaalista ja työnohjauksellista tukea käytännön asiakastyöhön. Siellä voidaan käsitellä konkreettisia potilastapauksia. Vapaavalintaisten opintojen kautta voi vielä suunnata opintoja oman mielenkiinnon tai sovellusalan kohteisiin.

Heli Kaarniemi on suunnittelija ja hankeasiantuntija, jonka erikoisalaa on monitieteellinen täydennyskoulutusten suunnittelu, ohjaus ja pedagoginen kehittäminen. Hän on tuottanut monimuotoista täydennyskoulutusta ja hankkeita mm. opetus-, ohjaus- ja terveysalalle sekä kansainvälisille osaajille.