Miten johtaja vastaa etätyön hyvinvointihaasteisiin?
Viime keväänä yli miljoona suomalaista siirtyi tekemään etätyötä. Suuri osa heistä jatkaa myös poikkeusolojen jälkeen, mikä merkitsee työelämäekosysteemin monitahoista murrosta ja peruuttamatonta siirtymistä uuteen aikaan. Tämä murros haastaa kehittämään toimintaa ja työyhteisöjä monipaikkaisiksi ja tuo ratkaistavaksi uudenlaisia kuormitushaasteita, joita tuottavat esimerkiksi yksintyöskentely, työn ja muun elämän rajojen häviäminen tai työn monotonisoituminen etäpalaverien liukuhihnaksi. Etätyö muuttaa […]
Väylästä vähäsen, pääsykokeesta ei päivääkään
Kevään varma merkki avoimessa yliopistossa on korkeakoulujen yhteishaun alkaminen, jonka yhteydessä haetaan myös avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella ns. avoimen väylässä. Sitä on edeltänyt valtava määrä ohjaustyötä, tuhansia suoritettuja kursseja sekä keskiarvojen laskemista, niissä kohteissa, joissa opiskelijavalintaa pitää tehdä opintomenestyksen perusteella. Mukaan mahtuu niin ilon kuin pettymyksenkin hetkiä. Oikeustieteet alana on kestosuosikki hakijoiden keskuudessa ja siten […]
Mitä olet aina halunnut tietää lastensuojelusta – vai oletko?
Lastensuojelu on aihe, joka herättää vahvoja tunteita. Parhaillaan televisiossa esitetään sarjaa Pala sydämestä, joka kertoo hyvin lastensuojelutyön arjesta. Sarja on herättänyt monet katsojat ymmärtämään, mihin kaikkeen lastensuojelu liittyy. Lastensuojelun etulinjassa ovat sosiaalihuoltolain mukaisia toimenpiteitä toteuttavat sosiaalityöntekijät, mutta lastensuojelua tehdään paljon muuallakin. Lastensuojelun toimenpiteissä siirretään tietoa eri tahojen kesken, mikä tarkoittaa tietosuoja-asioiden huomioimista. Lapsen ja nuoren […]