Avainsana: Savonlinna

Julkaistu

Hulluus ja rumpsuttelu

Savonlinna tunnetaan ennen muuta Oopperajuhlistaan ja eteläsavolaisena kesäkaupunkina. Etelä-Savon maakuntastrategian kärjiksi on valittu ruoka, metsä ja vesi, jotka istuvatkin hyvin Savonlinnan tunnusmerkeiksi. Ne ovat myös hyvinvoinnin tekijöitä. Kuluvana vuonna paikkakuntaa nosti esille Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku, Saimaa-ilmiö, joka avasi Savonlinnan ja koko Saimaan alueen kuvaa maailmalle. Hakuprosessin iskulauseeksi muodostui elämisen taito (the art of living). Tätä nykyä Savonlinnaan ja Punkaharjuun yhdistetään myös hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer, joka oli yksi Saimaa-ilmiön sytyttäjistä. Hän yhdistää hotelliyrityksessään ruuan, metsän ja veden omaleimaisella tavalla.

Saimi Hoyer piti kannustuspuheenvuoron Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMKin hallinnoiman Koulutusportti -hankkeen järjestämässä webinaarissa lokakuussa. Verkkotilaisuuden tarkoituksena oli konkretisoida Savonlinnan seudun tulevaisuuden kehityskulkuja, skenaarioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi yrittäminen ja eläminen alueella muodostuu.

Saimi Hoyerin puheenvuorossa toistui kolme asiaa: hulluus, rohkeus ja sitoutuminen. Hulluus voi olla käyttövoima ja luovasti hullu näkee mahdollisuuksia sielläkin, missä muut näkevät pelkkiä uhkia. Saimin omakohtaiset kokemukset yrittämisen alkutaipaleelta vahvistivat tätä ajatusta. Hulluus onkin tarpeen, jos yrittäjänä aikoo selättää tulevaisuuden skenaarioiden työvoimapulan, palvelujen karkaamisen ja väestön ikääntymisen Savonlinnan seudulla.

Hulluus Saimin kokemusten mukaan voi tarkoittaa sitäkin, että sitoutuu tekemään pelkäämättömästi töitä omien tavoitteidensa eteen. Sen vastapainoja on paikallisten suussa kulkeva ”rumpsuttelu”. Tehdään kesä hullun lailla töitä ja muu aika rumpsutellaan eli ollaan jouten.  Hulluus vaatii silloin rinnalleen rohkeuden. Rohkeuden puolustaa omia näkemyksiään ja ja rohkeutta olla välittämättä valtaviran mielipiteistä.

Sitoutuminen Saimin ajatuksissa tarkoittaa paitsi sitoutumista tavoitteisiin myös sitoutumista paikallisuuteen ja alueeseen. Juuret johonkin paikkaan synnyttävät tunteen ja tunne intohimon. Tunne liittyy yhteisöllisyyteen ja siihen, että haluaa kuulua johonkin. Paikallisuus on aina myös tarinoita ja tarinat kantavat. Mutta tarinat eivät synny ilman ihmisiä. 

Voisitko sinä tehdä oman tarinasi Savonlinnassa? Ota hulluus käyttöön ja rumpsuttele välillä.

Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus JOK on parin vuoden ajan tehnyt töitä Savonlinnan alueen oppimisen ekosysteemin rakentamiseksi. Etelä-Savo maakuntana on korkeakoulutuksen maakunta joten alueen osaamistarpeisiin on kyllä vastaajia. Saimi Hoyer puhui rihmastosta; siitä miten hyvät ideat leviävät pinnan alla sienirihmaston kaltaisessa verkostossa ja aika-ajoin rihmastosta putkahtaa esille hyviä, konkreettisia projekteja. Onko Savonlinnan alueella määrästä huolimatta riittävästi sellaisia rihmastoja, jotta oikeasti uutta voi syntyä? Voiko karvalaukkualueelle syntyä suppilovahveromatto? Mistä pölähtelevät aivan uudet itiöt?

Savonlinnan alue huutaa uusia ihmisiä katsomaan jo olevia mahdollisuuksia uusin silmin ja kertomaan eteenpäin vieviä tarinoita. Voisitko sinä tehdä oman tarinasi Savonlinnassa? Ota hulluus käyttöön ja rumpsuttele välillä – hyvinvointiin tarvitaan molemmat ja niille on tilaa Savonlinnassa!

Seija Okulov
Suunnittelija / Jatkuvan oppimisen keskus

Julkaistu

Paikan mahdollisuudet ja mahdollisuuksien paikat

Euroopan kulttuuripääkaupunkititteli meni toisaalle, mutta yhteistyön henki jäi Saimaan rannoille. Näin todettiin Savonlinnan suunnalta ihan vasta. Tästä on tie vain eteenpäin ja saatua kokemusta on syytä hyödyntää. Mihin tulevaisuuden vahvoihin kehityskulkuihin Savonlinna voi tarttua?

Yhden paikan ja yhden yhteisön sijasta olemme sopeutuneet jakamaan elämäämme monimuotoisesti eri asuin- ja elinympäristöihin.

Yhteisen kokemuksen ja kokemisen edellytys on paikka. Talo, tila tai alue, minkä sisällä ihmiset voivat kokea yhteisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja yhteisiä kokemuksia. Niin on tapahtunut Saimaa-ilmiössä. Koronan uhka on osaltaan opettanut meidät tekemään työtä ja viihtymään useammassa paikassa, kun sulkutoimet muokkasivat arjen rutiinit uuteen uskoon keväällä 2020. Yhden paikan ja yhden yhteisön sijasta olemme sopeutuneet jakamaan elämäämme monimuotoisesti eri asuin- ja elinympäristöihin. Monet ovat kokeneet tämän rikastavana ja arjen rutiineja rikkovana. Järvi-Suomeen on rantautunut etätöihin iso joukko ruuhka-Suomen tietotyöläisiä ja he ovat päässeet nauttimaan puhtaasta luonnosta, paikallisista palveluista ja pienten paikkakuntien yhteisöllisyydestä.

Tällaisen monipaikkaisuuden ympärille voi syntyä ekosysteemi, missä kokonaisuus on enemmän kuin osien summa. Savonlinnan alueella ekosysteemiä on rakennettu oppimisen kokemusten ympärille, onhan alueella useita ympäristöönsä vaikutuksia heijastavia oppilaitoksia. Richard Florida[1] puhuu oppivasta alueesta. Tällaista aluetta kuvaa jatkuva kehitys ja ideoiden luominen. Uudesta innostumisen pitäisi välittyä myös ulospäin, jolloin alueen kiinnostavuus ja houkuttelevuus lisääntyy. Toiminnan ydin työelämän, tutkimuksen ja yhteiskehittämisen jatkuvassa dialogissa. Voisiko Savonlinna olla uuden monipaikkaisen, kehittämissykliä ylläpitävän toiminnan keskus?

Yhteisön sytyttäjäksi tarvitaan kuitenkin innostunut henkilö tai henkilöitä, henki ei synny itsestään. Jonkun on myös pidettävä tulta yllä. Näiden innostuneiden ja alueeseensa uskovien keulahahmojen kautta syntyy usein mielikuva kokonaisesta alueesta. Henkilöön liitetään alueen ulkoinen ilmiasu, siellä vallitsevat arvot ja toiminnan etiikka. Savonlinnan seudulla tällaisia tulisieluja kaivattaisiin useampia jo siellä vaikuttavien lisäksi. Viesti kulkee parhaiten, kun se kulkee ihmiseltä ihmiselle.

Kun meillä on mahdollisuuksia tarjoava alue ja sen sisäistä henkeä ylläpitävä yhteisö, voi yhteisötaloudella olla seudulla tilaisuutensa. Koronan jälkeinen taloudellinen toipuminen kysyy uudenlaista ajattelua. Sellaisilla paikkakunnilla, missä on totuttu tiiviiseen, yhteisen tavoitteen eteen toimimiseen voi yhteisöllinen ajattelu olla luonteva perusta. Koronapandemia nopeutti muutoksia työn tekemisen rakenteissa ja tavoissa. Enää pelkkä teknologinen kehitys ei riitä ennakoinnissa, vaan tarvitaan myös ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten ulottuvuuksien huomioimista. Savonlinnassa hyvinvoinnin palveluja ovat jo pitkään tuottaneet ja täydentäneet kolmannen sektorin toimijat. Kestävän kehityksen edistäminen istuisi näin Savonlinnan yhdeksi tulevaisuuden kehityskuluksi. Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä toiminta tarjoaa alueen asukkaille turvallisuutta ja tämä taas lisää alueen houkuttelevuutta. Savonlinnan seudulla on kaikki mahdollisuudet muodostua tällaiseksi. Jos haluat olla osaltasi tätä kehitystä tuuppaamassa, tule syyskuussa opetusravintola Paviljonkiin Savonlinna 2030 – tilaisuuteen pohtimaan vaihtoehtoja.

Okulovilla on 25 vuoden kokemus erityisesti sosiaalialan ammattilaisten yliopistollisesta täydennyskoulutuksesta. Seijan erityisosaamista ovat luontoavusteinen kuntoutus ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta, jonka koulutuksen hän aloitti Kuopion yliopistossa vuonna 2003.

[1] Florida, R. (1995). Toward the learning region. Futures, 27(5), 527–536.