Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Keitä me olemme?
  • Kirjoituksiemme aiheet
    • Johtaminen
    • Juridiikka
    • Lääkeala
    • Oppiminen
    • Tietotyö
    • Turvallisuus
    • Työllistyminen
    • Vieraskynä
    • Viestintä
    • Jatkuvan oppimisen keskus
Sosiaalisen median profiilit
  • Jatkuva oppiminen
  • Työelämä
27.5.2019

Ne rakkaat ajatukseni

Edellisessä blogissa herättelin ajatuksia dialogista tai oikeastaan sen harvinaisesta esiitymisestä. Dialogi on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Mielestäni dialogiin liittyy omista ajatuksista irtautuminen, tietynlaisen tarkkailijan roolin ottaminen. Isaacsin mukaan dialogi edellyttää varmuudesta luopumista ja suuntaamista epävarmuutta kohti. Dialogissa höllätään otetta ja kuunnellaan eri mahdollisuuksia, erityisesti sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät muutoi ilmenisi. Dialogi siis yllättää osapuolet. […]

10.5.2019

Pienet askeleet

Saavut raskaan työpäivän jälkeen kotiin. Teet ruuaksi kanapastaa, jossa on höysteenä tuoretta tomaattia, basilikaa ja oliiviöljyä. Olet niin nälkäinen, että melkein ahmit ruuan. Ah, mikä nautinto. Raivaat pöytää ja samalla huomaat pienen makeannälän kielen päällä. Saat tiskit tiskoneeseen, ja napinpainalluksella tiskone alkaa hurisemaan. Huomaat käveleväsi kohti nurkkakaappia, jossa on sukulaisen tuoma suklaarasia. Vilkuilet hieman ympärillesi, […]

18.10.2018

Kaiken takana on LUOTTAMUS!

Otsikko lupaa paljon ja luotan siihen, että jokainen, joka osallistuu Pohjois-Karjalan Työelämä 2020 -alueverkoston seminaariin Joensuussa 30.10.2018 saa lupaukselle vastinetta. Työelämän luottamusta käsittelevässä tilaisuudessa on kolme puhujaa yliopistolta ja kommenttipuheenvuoroissa viisi työelämän osaajaa, joten seminaarissa on luvassa tutkimustietoa ja työelämän kokemustietoa yrittäjille, esimiehille, HR-henkilöstölle, luottamushenkilöille ja kaikille teille, joita luottamus työelämässä kiinnostaa. Mukaasi seminaarista saat […]

19.4.2017

Ympäristön vaikutus ihmisen hyvinvointiin

Hyvässä ympäristössä perusasioiden tulee olla kunnossa Ympäristösuunnittelussa tärkeintä on, että perusasiat ovat kunnossa. Sitä ennen ei voida ajatella elinympäristön ulkonäköä, tyyliä tai sitä, miten elegantteja huonekaluja tilaan tuodaan. Tämä tarkoittaa toimivaa suihkua peseytymiseen, turvallisia sähkölaitteita, toimivaa vesivessaa jne. Köyhyyden nujertamisessa kodin kunnostus turvalliseksi ja toimivaksi on oleellista. Hygienian paraneminen edesauttaa köyhimpiäkin pysymään terveinä. Infektiot ovat […]

23.1.2017

Tietoista päätöksentekoa

Edellisessä tietoisuustaitoja käsittelevässä blogissani kirjoitin huomion suuntaamisesta, huomion palauttamisesta ja myös harjoituksien tavoitteettomuudesta. Tarkennettakoon, että tavoitteettomuus liittyy siis harjoitukseen, ei elämiseen yleensä. Jos työtehtävänä on suunnitella, niin suunnitellaan, eikä hötkyillä muita asioita. Suunnittelu vain tehdään tietoisesti läsnäollen. Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan tietoisuustaitojen muita osatekijöitä; tietoisuus, hyväksyntä, läsnäolo. Tietoisuus tarkoittaa sitä, että harjoituksena aikana otamme askeleen […]

15.12.2014

Vain Työelämää-seminaari Joensuussa 21.1.2015!

Joensuu // Kerubi //  keskiviikko 21.1.2015 // klo 13:00-17:00 // vapaa pääsy “Tämä on teille, esimiehille, johtajille, tietotyön raskaan raatajille” Itä-Suomen yliopiston Aducate järjestää Ravintola Kerubissa seminaarin, jossa keskitytään uudenlaisen johtajuuteen ja työn tekemiseen. Seminaarin teemoina ovat itsensä johtaminen, uuden työn tekeminen sekä laadukas ajattelu aivojen näkökulmasta. Lisäksi seminaarissa esitellään myös hankkeen tuloksena suunniteltu uudenlainen johtamiskoulutusohjelma […]

27.10.2014

Maahanmuuttajien pääsyä työmarkkinoille on edistettävä

Suomen työelämään kohdistuu lähivuosina erilaisia paineita. Väestömme ikääntyy nopeasti ja ikääntymisen seurauksena työvoiman tarjonta supistuu. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin säilyttämiseksi tarvitsemme tulevina vuosikymmeninä uusia ja osaavia tekijöitä sekä kansainvälisiä ajattelijoita. Kansainvälisillä osaajilla on paljon annettavaa suomalaisille työnantajille, mutta ulkomaalaisten tuoman osaamisen ja kansainvälisten kontaktien hyödyntäminen on Suomessa kuitenkin edelleen vähäistä.

23.1.2014

“Herään niin innoissani, että en malta syödä edes aamiaista”- sanoi Spielberg

Kaikki ovat joskus kokeneet flow-tilan, jossa kykenemme poikkeuksellisiin suorituksiin.  Tällöin käsillä oleva tehtävä ei tunnu suorittamiselta, vaan luovuuden puuskalta, jossa ajatukset lentävät ja muuttuvat tulokseksi kovalla vauhdilla. Flowssa työ ei tunnu raskaalta, vaan fiilis on mitä parhain. Ihminen tekee motivoituneena hetkessä sen, mihin muuten menisi päivä tai jopa viikko. Eikö tähän pitäisi pyrkiä? Mitä flow sitten […]

Artikkelien sivutus

Edellinen Sivu 1 Sivu 2 Sivu 3 Sivu 4

Tietoa blogista

Arkisto

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Syyskuu
    6. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu
    1. Maaliskuu
    2. Huhtikuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Syyskuu
    7. Lokakuu
    8. Marraskuu
    9. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Lokakuu
    9. Marraskuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Kesäkuu
    4. Elokuu
    5. Syyskuu
    6. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Toukokuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Syyskuu
    7. Lokakuu
    8. Marraskuu
    9. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Elokuu
    6. Lokakuu
    7. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Elokuu
    9. Syyskuu
    10. Lokakuu
    11. Marraskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Kesäkuu
    7. Heinäkuu
    8. Elokuu
    9. Syyskuu
    10. Lokakuu
    11. Marraskuu
    12. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Heinäkuu
    7. Elokuu
    8. Syyskuu
    9. Lokakuu
    10. Marraskuu
    11. Joulukuu

Luetuimmat artikkelit

  • 27.11.2024

    Planetaarista opettajuutta etsimässä

  • 20.3.2024

    Psykologinen turvallisuus vahvistaa organisaation menestymistä

  • 26.6.2024

    Kiertotalous eurooppalaisessa kestävyysraportoinnissa

  • 30.6.2022

    Aurinko paistaa

  • 8.5.2023

    Lisää ammattitaitoa ja uramahdollisuuksia uudesta sivuaineesta

Avainsanat

aducate aikuisopiskelu avoin yliopisto avoinyliopisto coach coaching continuous learning emba esimiestyö etätyö future leadership hanke hanketyö hyvinvointi ikä3.0 ikäjohtaminen jatkuva oppiminen jatkuvaoppiminen johtaja johtaminen kansainvälisyys koulutus lääkeala motivaatio Opetushallitus opinto-ohjaus opiskelijatarina opiskelu oppiminen podcast Pohjois-Karjala ratkaisukeskeisyys resilienssi smartforgood Työelämä työyhteisö täydennyskoulutus uef valmentaminen valmentava johtaja valmentava johtaminen Vauhtia uralle venäjä viestintä vuorovaikutus

Tilaa blogi

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Sosiaalisen median profiilit
Verkkosivupalaute | Tietosuojaseloste | Saavutettavuus