Paikat muutoksen puhurissa – osa 1
Joensuun kampuskirjaston ensimmäisen kerroksen remontti on alkanut kaluste- ja kirjasiirroilla. Varsinaisesti remontti sulkee kirjaston ovet 22.6. Elokuussa avaamme uusituilla ja entistä paremmilla opiskelutiloilla. Kurssikirjalukusalista aloitettiin. Kurssikirjojen lukusalikappaleet on siirretty lukusaliin, jossa ne jatkossakin tulevat sijaitsemaan. Sali säilyy hiljaisena lukusalina. Hyllyjen taustalevytykset tehdään akustiikkalevyillä, äänimaailman vaimentamiseksi. Kurssikirjojen lainakappaleet siirtyvät myös uusille paikoille. Siirtojen myötä opiskelulle ja […]
Inspiraatioita, unelmia ja seikkailua – kirjaston henkilökunta opintomatkalla ”kesäisessä” Helsingissä
Opintomatka Helsinkiin sai alkunsa henkilöstön keskuudesta tulleesta toiveesta. Bussimme starttasivat kampuksilta 1. kesäkuuta 2017 ja kohtasivat Varkaudessa, mistä jatkoimme matkaa yhdessä Espooseen. Mitä kaikkea näimme? Otaniemessä edessämme oli ensimmäisenä Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1970 valmistunut kirjastorakennus, josta oli äskettäin peruskorjattu tyylikäs ja moderni Harald Herlin -oppimiskeskus. Meille kerrottiin, että uudistetut tilat tukevat uudentyypistä oppimista, tutkimusta […]
Palikat muutoksen puhurissa – kirjaston vuosikertomus 2016 | Library’s Annual Report 2016
(Please, scroll down to read in English.) Itä-Suomen yliopiston kirjaston vuosikertomus pureutuu tällä kertaa tieteellisen kirjastotoiminnan muutokseen. Jatkuvaan muutoksen tilaan ovat ajaneet kuluvalla vuosikymmenellä valtionhallinnon ja yliopistolaitoksen uudistaminen sekä avoimen tieteen korostaminen. Taustalla vaikuttaa pitempiaikainen kehityskulku: tieteen sekä koko yhteiskunnan voimakas digitalisaatio. Artikkeleissa tarkastellaan muun muassa kirjaston organisaation muutosta, henkilöstön kehittämistyötä, projektimaista työskentelytapaa, tutkimuspalvelujen suunnittelua, […]
Suomi100: Suomen Taide | Arts in Finland
(Please, scroll down to read in English.) Mieti hetki suomalaista taidetta. Kuuletko musiikkia? Nouseeko mieleesi kohtaus elokuvasta? Näetkö mielessäsi jonkin maalauksen? Ulkona arasti vihertävä maisema saa päässäni pyörimään J. Karjalaisen laulun Villejä lupiineja. Kun ajattelen suomalaista elokuvaa, näen mielessäni kohtauksen Markku Pölösen Kivenpyörittäjän kylästä: hieman maistissa oleva, jo elämää nähnyt Jalmari neuvottelee sumuisella pellolla Kuoleman […]
Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus rinnakkaistallentamisen avulla | Achieving open access by self-archiving scientific publications
(Please, scroll down to read in English.) Kirjasto avasi helmikuussa uuden julkaisuarkiston UEF eRepositoryn, jota kutsumme tästedes eRepoksi. Onhan se näin helpompi sanoa ja kirjoittaa, ja kun se tulee meille tutuksi, tiedämme kaikki, mistä puhutaan. Lempinimi, kuten varmasti meillä kaikilla. Samalla käynnistimme uuden palvelun, rinnakkaistallentamisen, jonka konsepti voikin jo olla tuttu tutkijoillemme: saada tieteelliset julkaisut […]