Sen piti olla ihan tavallinen työpäivä…

Punainen valo hehkuu pimeässä. Kello on 5.50. Hän avaa silmänsä ja hämmästelee, että on herännyt ennen kellon soittoa ja vieläpä virkeänä. Aamu on syksyaamuksi lämmin, ei sada eikä juuri tuulekaan. Ihanteellinen pyöräilyilma! Ylös ja aamutoimille – puuron ennättää hän syödä töissä aamukahviaikaan. Työmatkalla kuhautus läpi pyörätielle laskeutuneen lehtimaton tuntuu mukavalle sydänalassa.

Aamun ensirutiini on käydä läpi sähköpostit ja tarkistaa e-aineistojen asiakaspalautejärjestelmä. Asiakkaat ensin – muu saa odottaa! Postilootassa on poikkeuksellisesti vain pari meiliä, ja edellisenä päivänä selvitelty ongelmakin e-kirjalukuohjelman kanssa oli ilmeisesti annetuilla neuvoilla ratkennut, koska asiakas ei ollut enää asiaan palannut. Samaan syssyyn lähtee kirjastohenkilökunnalle kirjaston intranetiin tiedote Skypellä pidetyn sisäisen e-kirjakoulutuksen tallenteesta niitä varten, jotka eivät päässeet osallistumaan.

Tällä jaksaa!
Tällä jaksaa!

Puuron voimalla jatkuu jo aiemmin alkanut uuden kotimaisen e-kirjapalvelun käyttöehtojen ja sisällön kiivas selvittely sekä armoton vääntö tilaushinnasta. Päivän mittaan puheluita ja sähköposteja sekä kustantajalle että oppiaineen suuntaan kertyy useita. Ja kuten hyvässä kamppailussa käy: yhteisymmärrys löytyy ja kokoelmaan saadaan lisää e-kirja-aineistoa. Toki monta asiaa jää vielä tehtäväksi ennen kuin e-kirjat ovat asiakkaan luettavissa: on allekirjoitettava lisenssisopimus, kytkettävä e-kirjapalvelu etäkäyttöön, testattava kirjojen toimivuus eri selaimilla niin yliopiston verkossa kuin etäkäytössäkin, lisättävä palvelu Nelli-portaaliin, vietävä kirjojen tiedot Josku-tietokantaan sekä tiedotettava palvelusta niin kirjastohenkilökuntaa kuin asiakkaitakin.

Omassa tyohuoneessa
Suurin osa työajasta kuluu näissä merkeissä

Kuukausittaisessa asiakaspalveluväen kokouksessa käsitellään mm. menneitä uusien opiskelijoiden vastaanottoviikkoja. Miten meni? Millaista palautetta saatiin? Mikä toimi, mikä ei? Miten voisimme vielä sujuvoittaa lukuvuoden alkurytäkkää? Jokaisessa kokouksessa käydään läpi myös asiakaspalvelua koskeva palaute, jotta voimme puuttua toiminnassamme havaittuihin epäkohtiin ja oppia virheistämme.  Päivystysvuoroja tekee kirjastossa suuri porukka, joten on tärkeää että yhteisissä kokouksissa viilataan palvelukäytänteitä aina paremmiksi ja toimivammiksi. Asialistan lopussa oleva kohta ”Minua niin ärsyttää/ilahduttaa/vaivaa” – sana on vapaa antaa jokaiselle osallistujalle mahdollisuuden kaivella viimeisetkin hampaankolonsa puhtaiksi.

Asko-kokous
Aina vilkkaassa ja eloisassa Joensuun asiakaspalveluväen kokouksessa ovat mukana videoitse myös Savonlinnan kampuksen asiakaspalvelijat.

Iltapäivän parin tunnin asiakaspalveluvuoro kuluu siivillä. Sinä aikana on tilaisuus mm. demonstroida asiakkaalle kirjavarauksen omatoimista tekemistä verkon kautta, neuvoa kirjaston ryhmätyötilojen sijaintia, opastaa e-kirjan lukemista sekä selaimella että lataamalla lukuohjelmaan, esitellä lukusalikirjojen yölainavarausjärjestelmää, näyttää sijaintioppaan löytäminen Joskusta ja ohjata noutamaan varattuna olevan kirja varaushyllystä. Tällä kertaa noin 90 % asiakkaista oli ulkomaisia vaihto-opiskelijoita. Se on kansainvälistä meininkiä!

Takahuonetyota
Myös palautusautomaatin kirjalokeroita on tyhjennettävä takahuoneessa päivystysvuoron aikana.

Vielä työpäivän päätteeksi hänen on vastailtava päivän aikana kertyneisiin sähköposteihin sekä kirjattava päivän työt työajanseurantajärjestelmään. Vaan tekikö hän tälle päivälle suunnittelemaansa aiemmin hankitun e-kirjapaketin käyttötilastojen analysointia uuden vuosipäivityksen hankkimispäätöstä varten? No ei tehnyt. Vaan onhan päivä vielä huomennakin….

Ja niin: ihan tavallinen työpäivä siitä tuli niinkuin pitikin!

Kaarina Meriläinen
Tietoasiantuntija
Verkkoresurssipalvelut

Upottaako tiedon suo? Hae tietoasiantuntijalta pitkospuut!

Meitä on naisia ja miehiä, tummia ja vaaleita, pidempiä ja lyhempiä, pohdiskelevampia ja räiskyvämpiä, yhteensä 10 henkeä, kirjasto- ja tietopalvelualan työkokemusta kaikkiaan yli 200 vuotta!

Kaikilla oppiaineilla on oma tietoasiantuntija. Jokainen meistä on valmis auttamaan sinua löytämään opiskeluissasi tarvitsemasi tiedonlähteet. Ota yhteyttä meihin, kun olet solmussa tiedonhaun kanssa tai muuten kaipaat apua lähteiden löytämiseen.

Yhteystiedot ja eri tieteenalojen tärkeimmät tietokannat/tiedonhaun apuneuvot

Jos kaipaat tiedonhakuun henkilökohtaista ohjausta tai opastusta, varaa aika.

Voit lähettää viestin myös yhteiseen sähköpostiimme: tietopalvelu[at]ef.fi

Tiedäthän, että oman alasi tiedonhaun verkkokurssin suorittamisesta voi olla hyötyä juuri nyt? Kurssilla opit oman alasi tärkeimmät tieteelliset tiedonlähteet ja järjestelmällisen tiedonhaun perusteet. Hae Oodista esim. sanalla “tiedonhaku”.

Tältä me näytämme:

laura_ja_merja_blogi

Merja Kauppinen, biologia, kemia, psykologia ja kauppatieteet & Laura Parikka, metsätieteet, fysiikka, maantiede ja yhteiskuntatieteet, työhuoneet Joensuussa. Kuva: Riitta Holopainen

jussi_ja_riitta_blogi

Jussi Hyvärinen, teologia, yleinen kielitiede, kirjallisuus sekä saksan ja suomen kielet & Riitta Holopainen, kulttuuritieteet sekä englannin, ruotsin ja venäjän kielet, työhuoneet Joensuussa. Kuva: Laura Parikka

Tapani_ja_MarjaMarja Aho, kasvatustieteet & Tapani Toivanen, historia, oikeustiede ja tietojenkäsittelytiede; työhuoneet Joensuussa. Keskellä Larin Paraske. Kuva: Jussi Hyvärinen

tomi

Tomi Rosti, matematiikka, työhuone Joensuussa. Kuva: Laura Parikka

Maarit Putous, Heikki Laitinen ja Tuula Rissanen Heikki Laitinen, luonnontieteet, farmasia ja ravitsemustiede & Maarit Putous, kauppatieteet, sosiaali- ja terveysjohtaminen, hoitotiede & Tuula Rissanen, sosiaalityö ja sosiaalitieteet, työhuoneet Kuopiossa. Kuva: Henna Ruuskanen

kaksi tietoasiantuntijaaTuulevi Ovaska & Kirsi Salmi, ergonomia, hammaslääketiede, kansanterveystiede, liikuntalääketiede ja lääketiede sekä Kuopion yliopistollinen sairaala, työhuoneet Kuopiossa. Kuva: Mia Haapanen

Ota yhteyttä!

Koekäytössä / Free trial: PACT (Patient-centred Acute Care Training)

PACT (Patient-centred Acute Care Training) on ajantasainen ja modulaarinen palvelu, jota käytetään anestesiologian ja tehohoidon koulutuksessa, erikoistumisopinnoissa ja päivittäisessä työssä.

PACTin löydät täältä tai osoitteesta pact.esicm.org/

Koekäyttö on voimassa 11.12.2015 saakka Itä-Suomen yliopiston ja KYSin verkoissa.

Anna palautetta aineistosta – kiitos!

Lisätietoja / For more information: nelli(a)uef.fi

Kirsi Salmi
Tietoasiantuntija / Information specialist
TGSS_headerPACT (Patient-centred Acute Care Training), a product of the European Society of Intensive Care Medicine (ESICM), is an up-to-date, on-line, modular curriculum for Intensive (Critical) Care Medicine. It is an educational resource aimed at advancing and harmonising the quality of Acute and Critical Care Medicine training and practice.  The trial is open until the 11st of December (11.12.2015).

PACT can be used in several ways:

  • Topic review by any critical care clinician
  • Quick reference in a clinical problem situation
  • Continuing Professional Development (CPD) update for critical care clinicians
  • Structured comprehensive curriculum for critical care trainees
  • Preparation for the European Diploma in Intensive Care medicine (EDIC) and comparable national examinations
  • Topic review by acute medicine practitioners and trainees
  • Topic learning by medical students and professions allied to medicine.