Afrikkalaista oppimista

HEI-ICI projektin yhteistyö kolmen afrikkalaisen yliopiston kanssa jatkui Kuopion kampuksella huhtikuussa 2014 neljän viikon ajan. Kustakin osallistujamaasta – Egypti, Kenia ja Tansania – saapui kaksi henkilöä hankkimaan uusia ideoita ja oppimaan opetuksen ja kirjastotoiminnan uusia virtauksia neljän viikon ajaksi Suomeen.

Hanketta on tehty Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteilijöiden johdolla yhteistyöhankkeena yliopistomme eri toimijoiden kanssa jo usean vuoden ajan. Tällä kertaa mukaan otettiin myös yliopiston e-oppimisen ja pedagogiikan asiantuntijoita Opinto- ja opetuspalveluista.

vark_allKaksi ensimmäistä viikkoa kuluikin pedagogiikan ja oppimisen uusien tekniikoiden ja menetelmien opettelemisessa. Vierailuun liittyi myös asiantuntijoiden konsultointia ja tutustumista heidän työhönsä. Egyptiläisen kollegan kommentti päättäjäisissä kuvasi hyvin oppimisajattelun muutosta:

– Opimme, ettei opettajan tarvitse koko ajan olla äänessä vaan opiskelijoille kannattaa ja tulee antaa aikaa oppimiseen.

UEF_IL

Kirjasto-osiossa painotimme uusien teknologioiden esittelyä. Joensuun seutukirjasto esitteli KOHA-kirjastojärjestelmää, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja on siten otettavissa käyttöön myös kehittyvissä maissa, joissa taloudellisten resurssien niukkuus on edelleen selkeä haaste.

Ilja_digivapkplKansallliskirjasto osallistui ohjelmaan esittelemällä Joensuun kampuskirjastossa digitaalista vapaakappalekokoelmaa. Tämän aineiston tuottamiseen tutustuimme Kansalliskirjaston Mikkelin digitointi- ja konservointikeskuksessa.

mik_scanTutustuimme Kuopiossa myös Varastokirjaston tarjoamiin keskitettyihin, vähän käytetyn aineiston varastointi- ja jakelupalveluihin.

benjamin_vark

Vieraamme saivat hyvän kuvan niistä eduista, joita kansallisen tason menettelytavoilla, yhteistyöllä ja työnjaolla on saatavissa. Onkin mielenkiintoista seurata, alkaako osallistujien omiin maihin syntyä vastaavanlaisia rakenteita ja yhteistyötä.

Omassa kirjastossa esittelimme informaatiolukutaidon opettamista, kirjaston viestinnän kehittämistä uusilla sosiaalisen median välineillä ja kirjaston toiminnan tehostamista uudella teknologialla. Lisäksi pidimme työpajat akateemisesta laatujohtamisesta ja tieteellisen julkaisemisen kehityslinjoista. Esittelimme osallistujille myös kirjaston intranettia ja sen kehitysideoita.

antti

Afrikkalaisten kollegoidemme palaute oli myönteistä vaikka selkeästi näki informaatiotulvan uuvuttaneen heitä. Ideoimme lopuksi myös uusia hankeaihioita, joita aiomme konkretisoida ensi syksyn aikana.

final

Jarmo Saarti

kirjaston johtaja

”Tav-voo sav-voo” – murrekirjanäyttely Kuopion kampuskirjastossa – Book Exhibition at the Kuopio Campus Library – Finnish dialects

Kuopion kampuskirjastossa on avautunut suomen kielen murteita käsittelevien kirjojen näyttely. Näyttelyssä on murteilla kirjoitettuja kirjoja sekä murteita käsitteleviä kirjoja. Kirjanäyttelyn nimi ”Tavvoo savvoo” on peräisin Unto Eskelisen kirjoittamasta samannimisestä sanakirjasta, johon on koottu Savon murteen sanoja, esimerkkejä sekä neuvoja murteen merkitsemiseen ja ääntämiseen. Suurin osa näyttelyn kirjoista on lainattavissa kirjaston asiakaspalvelun kautta.

Vinkki: Suomen murteiden esimerkkejä voi kuunnella Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kotisivulla.

Tarja Turunen, tietoasiantuntija

 

Kuva: Tarja Turunen
Kuva: Tarja Turunen

 

The book exhibition consists of books written in dialects and books on dialects. The name of the exhibition is the same as the book written by Mr. Unto Eskelinen. The book “Tavvoo savvoo” is a dictionary of the Savo dialect and it contains also examples and guidance how to write and pronounce Savo dialect. Most of the books in the exhibition can be borrowed at the Library’s Customer Service Desk.

Tip: Examples of Finnish dialects can be listened at the home page of the Institute for the Languages of Finland.

Tarja Turunen, Information Specialist

Vilkasta artikkelien latausta e-lehdistä

Itä-Suomen yliopiston kirjaston tilaamat e-lehdet löytyvät Nelli-portaalista, jossa niitä tällä hetkellä on noin 42000 kpl. Näistä noin 26000 kpl on kirjaston hankkimia lehtiä ja loput ilmaisia Open Access -lehtiä. Lehdet hankitaan yleensä isompina e-lehtipaketteina, mutta myös yksittäisiä nimekkeitä tilataan.

Ohessa muutamien lehtipakettien käyttömääriä vuodelta 2013:

 

Klikkaa kuva isommaksi.
Klikkaa kuva isommaksi.

 

Ja esimerkkinä yhden kustantajan lehtien käyttömääriä vuodelta 2013:

 

Kuva2
Klikkaa kuva isommaksi.

 

 

  • Vuonna 2013 Itä-Suomen yliopistossa ladattiin noin 783446 artikkelia lisensoiduista e-lehdistä.
  • Yhden ladatun artikkelin hinta-arvio on noin kaksi euroa.

Anu Eskelinen

Tietoasiantuntija