Uudet kasvot Kuopion kampuskirjastossa | New face at the Kuopio Campus Library

(Please, scroll down to read in English.)

Olen Minna Rahnasto-Rilla, Itä-Suomen yliopiston uunituore tietoasiantuntija. Noin pari kuukautta sitten minulle avautui mahdollisuus työskennellä aineistonhallinnan parissa Itä-Suomen yliopiston kirjastolla. Datanhallinnan palvelua halutaan kehittää tutkijalähtöisesti ja minulla on kokemusta tutkimustyöstä yli 20 vuotta Itä-Suomen/Kuopion yliopistossa. Koulutukseltani olen farmasian tohtori vuosimallia 2009, proviisori ja filosofian maisteri pääaineena biokemia. Urallani olen tehnyt tutkimustyötä lääkekehityksen parissa ja opettanut farmasian laitoksella. Kiinnostus terveyteen liittyvään tutkimustyöhön vei minut pariksi vuodeksi National Institutes of Health -lääketutkimuskeskukseen Yhdysvaltoihin tutkimaan vanhuusiän sairauksiin vaikuttavia tekijöitä. Viime vuosina olen tutkinut luonnon- ja muiden aineiden vaikutuksia rintasyöpään.

Uudessa työssäni olen jo päässyt kurkistamaan tutkimusaineistojen hallinnan kysymyksiin ja auttamaan tutkijoita aineistonhallinnansuunnitelmien tekemisessä. Mahtavaa onkin työskennellä edelleen tutkimustyön parissa, vaikkakin eri näkökannalta. Vapaa-aikani kuluu musiikkia kuunnellen, lenkkeilyn merkeissä tai lyhyillä vaellusreissuilla. Välillä unohdan itseni puutarhatöiden pariin.

Nainen tietokoneen ääressä | Woman at the computer
Tietoasiantuntija Minna Rahnasto-Rilla työn ääressä. | Information specialist Minna Rahnasto-Rilla at work. Kuva | Photo: Maarit Putous.

I’m Minna Rahnasto-Rilla, a fresh information specialist at the University of Eastern Finland. A couple of months ago, I had the opportunity to start working on the data support services at the University of Eastern Finland Library. With an emphasis on developing the data support services from the perspective of the researcher, and I have experience with research work more than 20 years at the University of Eastern Finland/Kuopio. My academic background is in pharmacy and biochemistry, I got my PhD in pharmacy in 2009. In my career, I have done research work on drug development as well as teaching work at the Department of Pharmacy. My interest in health research led me to the National Institutes of Health, the USA to do research work on age-related disease for two years. In recent years, I have studied the effects of natural and other compounds on breast cancer.

At my new job, I have already got to know the data support services and helped researchers to carry out their data management plans. I am grateful that I can continue working with the research work, but now I can see it from a different aspect. During my spare time, I like jogging and hiking, working in the garden and listening to the music.


Minna Rahnasto-Rilla, tietoasiantuntija | information specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Tuoreimman tietoasiantuntijan tervehdys | Greetings from the most recent information specialist

Olen Helena Jäntti ja aloitin työskentelyn kirjastossa tietoasiantuntijana elokuussa 2021. Tehtäviini kuuluu etenkin kirjaston tutkimuksen tuki, mutta vastuullani on myös jonkin verran kirjaston opetus- ja ohjaustehtäviä. Taustaltani olen limnologi ja olen opiskellut kandin tutkinnon Yhdysvalloissa, maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa ja väitellyt Helsingin yliopistosta.

Väitöstutkimukseni keskittyi Itämeren ravinnekiertoihin, mutta siirryttyäni tutkijatohtoriksi Itä-Suomen yliopistoon vuonna 2015 olen tutkinut mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksia järvien biogeokemiaan. Viimeiset vuodet olen työskennellyt tutkimuksen ja hallinnon rajapinnassa tutkimuksen tuessa ja UEF Water -hankkeen koordinaattorina.

Eipä sitä olisi limnologin alkuna uskonut, että joku päivä päätyy kirjastoon töihin. Moninaiset ovat meidän kirjastolaisten urapolut.

Olen paluumuuttaja Kuopioon. Lukion jälkeen olen asunut Yhdysvalloissa pariinkin otteeseen ja sen lisäksi Jyväskylässä ja pääkaupunkiseudulla. Perheen perustaminen, sukulaiset ja mahtavat ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet houkuttelivat meidät takaisin tänne Savon sydämeen. Vapaa-aikani kuluu luonnossa ja vesillä liikkuen, niin jalan, pyörällä, SUP-laudalla kuin veneelläkin. Lisäksi olen aloitellut vanhan rakkaan lentopalloharrastuksen taustajoukoissa toimimista.

Helena Jäntti. Nainen, kaksi tietokoneen näyttöä, näppäimistö, sermejä, posteri.
Työn touhussa Melaniassa | At work in Melania

My name is Helena Jäntti and I started working as an information specialist at the UEF Library in August 2021. My main task is library’s research support, but I am also responsible for student supervision and teaching. My background is in limnology and I have done my BSc in the United States, MSc at University of Jyväskylä, and PhD at University of Helsinki. My PhD work focused on nutrient cycling in the Baltic Sea but since I started my postdoc project at University of Eastern Finland in 2015, I have also investigated the effects of climate change on lake biogeochemistry. In the past few years I have worked at UEF research services and as a coordinator for the UEF water project. Who would have thought that a limnologist ends up as a librarian – but that’s how diverse our career paths are at the library.

I am a returning migrant to Kuopio. After completing high school, I have lived in the United States, in Jyväskylä and Helsinki area. Family and excellent possibilities for outdoor life draw us back in to the heart of Finnish Lakeland. In my spare time, I like to bike and hike outdoors and spend time on a lake, either by boat or on a SUP board. In an addition, I have started as background force in my beloved old volleyball hobby.

Helena Jäntti, tietoasiantuntija | Information specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Uutta verta Joensuun kampuskirjastossa | Fresh blood at the Joensuu Campus Library

(Please, scroll down to read in English.)

Lokakuun lopulta lähtien tarkkasilmäisimmät Joensuun kampuskirjaston asiakkaat ovat voineet huomata jotakin uutta kirjaston asiakaspalvelutiskin takana ja hyllyjen välissä. Tässä tapauksessa ”jollain uudella” tarkoitetaan tietoaineistopalvelujen uusinta tietoasiantuntijaa nimeltään Juho Jussila. Valmistumisensa jälkeen tämä Tampereen yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kasvatti kahlasi lähinnä valtionhallinnon ja yliopistomaailman arkistoissa, mutta tilanteen tarjoutuessa ei epäröinyt, vaan hyppäsi vielä mukaan kirjastotyöhön.

Mainittu näkyvä asiakaspalvelu on vain pieni osa Juhon työnkuvaa. Suurin osa työajasta kuluukin tietoaineistojen hallintaan. Viime aikoina erityisesti uutuusaineistojen kuvailu ja laitoskokoelmien kanssa työskentely ovat lohkaisseet suurimmat palaset päivittäisestä työannoksesta.

Kun Juho ei ole edistämässä tiedon saatavuutta ja saavutettavuutta edellä mainituin keinoin, voi hänet nähdä hölkkäilemässä hissukseen pitkin Joensuun katuja ja polkuja. Silloin tällöin saattaa Jussilan residenssistä kuulua myös kummia ääniä, kun työn tai kuuntelun alla on sekalaisia ääniteoksia. Olipa kyse sitten lenkkeilystä tai musiikista, niin jalka jaksaa väpättää.

Tuore tietoasiantuntija yllätettynä kesken bibliografisen kuvailun. | The new Information Specialist captured in the middle of cataloguing process. Kuva: Marja Kuittinen

Since October, the most sharp-eyed customers of the Joensuu Campus Library might have noticed something new behind the library’s customer service desk or between the bookshelves. This “something new” is actually Collections Services’ newest Information Specialist, Juho Jussila. Since graduating from the University of Tampere (and from the Seinäjoki University of Applied Sciences before that), this newcomer had mostly been working knee-deep in the mysterious world of governmental and academic archives and records. But when an opportunity to return to the world of academic libraries came, he did not hesitate.

The visible part of customer service is only a small part of Juho’s work. Most of the working time he spends buried in the depths of collection management work. Lately, the most time-consuming parts of his work have been cataloguing new material and working with department/faculty collections.

When not advancing the availability and accessibility of information, Juho can be found jogging the streets and paths of Joensuu or fiddling with various sound works. Either way, the feet are a-tapping.

Juho Jussila, tietoasiantuntija | Information Specialist
Tietoaineistopalvelut | Collection Services
Joensuun kampuskirjasto | Joensuu Campus Library