UEFin julkaisutoiminta vuonna 2020 | UEF’s publishing activities in 2020

(Please, scroll down to read a summary in English.)

Avoimuusaste on noussut vuosien 2018-2020 aikana 12,3 prosenttiyksikköä, ollen vuonna 2020 71,9 prosenttia.
Kaavio avoimuuden kehityksestä kokonaisuutena sekä eroteltuna eri avoimuustapojen mukaan.

Itä-Suomen yliopiston julkaisutoiminta on vakiintunut hyvälle ja laadukkaalle tasolle. UEFissa kirjoitetaan vuosittain noin 3500 julkaisua, joista tieteellisten julkaisujen osuus viime vuonna oli hieman yli 2400. Vuoden 2020 julkaisuista valtaosa on avoimesti saatavilla. Samalla yliopiston kansainvälisten julkaisujen määrä kasvoi hieman.

Avointen tieteellisten julkaisujen osuus kasvoi jo yli 70 %:n. Avoimen julkaisemisen osuus on edelleen noussut noin 6 prosenttiyksikön vuositahtia. Nousu selittyy pääosin maksullisen OA-julkaisemisen, siis Golden OA-julkaisemisen ja hybridijulkaisemisen kasvulla. Maksumuurin takana olevien artikkelin rinnakkaistallennusten määrät ovat sen sijaan ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla viime vuoteen verrattuna, hieman yli 400 artikkelissa. Lisäksi on tehty takautuvaa tallennusta, joka on nostanut esimerkiksi vuoden 2019 rinnakkaistallennuslukuja 16 prosenttia vuoden takaisesta lukemasta.

Opinnäytteet

Avoimuus näkyy myös opinnäytetöissä. Niiden avoimuusprosentti nousee rauhallisemmin, vuoden 2019 (59,7 %) ja vuoden 2020 (63,6 %) välinen nousu on 3,6 prosenttiyksikköä.

Pro gradujen avoimuusaste on noussut vuosina 2018-2020 6,6 prosenttiyksikköä, ollen vuonna 2020 63,3 prosenttia.
Kaavio pro gradu -tasoisten opinnäytetöiden avoimuuden kehityksestä vuosina 2018-2020.

Väitöskirjoja julkaistiin vuonna 2020 170 kappaletta, joista 152 kappaletta yliopiston omissa väitöskirjasarjoissa. Väitöskirjojen avoin saatavuus on hyvien julkaisukäytänteiden sekä prosessien myötä edellisvuosien tapaan varsin kattavaa toimintaa: vuonna 2020 94 % väitöskirjoista julkaistaan avoimesti verkossa.

UEFin avoimia sarjajulkaisuja ja opinnäytteitä tarjonnut UEF Electronic Publications -verkkopalvelu lakkautettiin ja aineistot siirrettiin osaksi UEF eRepoa. Siirrolla saatiin julkaisuille modernimpi käyttöympäristö parempine hakuominaisuuksineen sekä teknisine ominaisuuksineen.

Briefly in English

The publishing activities of the University of Eastern Finland are on a good level. Like the previous years, about 3,500 publications are written at the UEF, and the number of scientific publications among them was slightly above 2,400 last year. Most of the publications are available as open-access materials.

Open access percent has risen from 59.6 percent to 71.9 percent during 2018-2020.
Open access development as a whole and separated by different open access routes.

Open access continues to increase at a steady rate of about 6 percentage points per year. Last year pushed the open access percentage above 70%. This is mostly due to increases in Golden OA and hybrid-model publications. The level of self-archived publications remains at the same levels as previous years, about 400 articles that otherwise would have been behind a paywall, were opened.

Theses

Thesis open access has risen from 56.7 percent to 63.3 percent.
Open access development of masters’ theses during 2018-2020.

Also masters theses show a moderate increase in the openness percentages.

170 dissertations were published in 2020, 152 of these in the UEF publishing series. Well crafted policies and processes made it possible that open access dissertations are a normal procedure, 94% of the dissertations are published as OA publications.

Also, the online repository UEF Electronic Publications was shut down and the contained material was transferred to UEF eRepo. With this change, the university theses are now published in a modern repository with better search possibilities and technical capabilities.

 

Jarmo Saarti, kirjaston johtaja | Library Director

Jukka Kananen, palvelupäällikkö | Head of Services
Laura Hämäläinen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Antti Laurila, tietojärjestelmäasiantuntija | IT Systems Specialist
Heta Mikkonen, tietopalveluneuvoja | Information services advisor
Mari Niemi, tietoasiantuntija | Information specialist
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and publishing services

 

Cabells Blacklist → Predatory Reports

(Please, scroll down to read in English.)

Tutkija! Koetko epävarmuutta etsiessäsi luotettavaa tiedelehteä artikkelillesi? Pelkäätkö lankeavasi saalistajan pauloihin? Haluatko varmistusta lehtivalinnallesi? Jos vastasit kyllä, niin tämä postaus on sinulle.

Mikä on ongelmana?

Tutkimusjulkaisujen avoimuuden lisääntyessä myös avoimeen julkaisemiseen liittyvä epämääräinen kustannustoiminta on löytänyt tilanteessa markkinaraon. Vakiintuneessa tieteellisen julkaisemisen toimintamallissa artikkelin julkaiseminen avoimena lehdessä edellyttää usein kirjoittajamaksun (APC, Article Processing Charge) maksamista. Tällä maksulla katetaan artikkelin julkaisukulut (mm. vertaisarviointi). Kirjoittajamaksut ovat houkutelleet alalle rikollisia tai vähintäänkin epämääräisiä kustantajia, jotka rahastavat ns. saalistajajulkaisuillaan (predatory journals) avoimen julkaisemisen varjolla. Julkaisu perii tutkijalta kirjoittajamaksun, mutta jättää omat, tieteelliselle lehdelle kuuluvat velvoitteensa tekemättä. Vertaisarviointi voi olla puutteellinen tai sitä ei tehdä ollenkaan, ja saattaapa käsikirjoitus jäädä kokonaan julkaisemattakin.

Mikä ratkaisuksi?

On siis tärkeää tunnistaa ja erottaa epäilyttävät lehdet luotettavista tieteellisistä lehdistä. Esimerkiksi Vastuulliseen tieteen sivustolle on koottu kriteerejä saalistajajulkaisujen tunnistamiseksi. Tunnistustyön apuna voi käyttää myös siihen tarkoitukseen rakennettua palvelua, josta voi lehden tiedoilla tarkistaa, kuuluuko lehti epäilyttävien lehtien joukkoon. Uefilaisten käytössä on jo vuoden verran ollut tällainen palvelu tilattuna Cabellsilta, ja hiljattain palvelu on muuttanut nimensä Blacklistista Predatory Reportsiksi. Palvelun löydät käyttöösi UEF-Primosta.

Kuinka julkaisu päätyy Predatory Reports -listalle?

Cabells Predatory Report Review Board on toimielin, jolla on käytössään kolmitasoinen kriteeristö petollisten julkaisujen tunnistamiseen. Saman kriteeristön avulla myös päätetään, mitkä julkaisut lopulta joutuvat Predatory Reports -listalle. Tasot kertovat arvioitavana olevan julkaisun rikkomusten vakavuudesta: ankara – kohtalainen – vähäinen. Kullakin tasolla on vielä aihepiirejä, joiden puitteissa rikkomuksia arvioidaan. Aihepiirejä ovat esimerkiksi rehellisyys, vertaisarviointi, julkaisukäytännöt, metriikka sekä maksut. Kunkin aihepiirin toiminta pisteytetään rikkomuksen vakavuuden perusteella ja näin kullekin arvioitavana olevalle julkaisulle saadaan kokonaispisteytys. Kriteeristöstä on tällä hetkellä käytössä versio 1.1 ja sitä päivitetään aika ajoin – viimeksi maaliskuussa 2019.

Mitä Predatory Reports -listalta löytyy tällä hetkellä?

Helmikuun 2021 alussa palvelun kautta löytyy kaikkiaan 14 193 tulosta. Sen lisäksi tarjolla ovat listat tutkinnan kohteena olevista kustantajista (543 kpl) ja julkaisuista (1029 kpl). Saalistajaksi todettuja julkaisuja löytyy laajalti sekä eri tieteenaloilta että maantieteellisesti, mm. kaikki maanosat ovat edustettuina julkaisujen kotipaikkoina. Tieteenaloittain hakutulosten viiden kärjen muodostavat lääketiede (medicine; 4693 osumaa), tekniikka (engineering; 2264), kemia (chemistry; 1160), tietojenkäsittelytiede (computer science; 1136) sekä taloustiede (economics; 654). Noin kymmenellä muulla tieteenalalla osumia tulee yli sata ja lähes alalla kuin alalla useita kymmeniä osumia. Kannattaa siis olla todella huolellinen itselleen sopivaa julkaisupaikkaa etsiessään.

Katso myös: Varo saalistajia!

Cabells Predatory Reports logo
Vältä saalistajat – Cabells Predatory Reports. | Eschew predators – Cabells Predatory Reports. (Kuva / Image: https://blog.cabells.com/2020/07/01/reversal-of-fortune/).

 

Researcher! Do you feel uncertain when searching for a reliable scientific journal for your article? Are you afraid of falling into the traps of a predator? Do you want confirmation of your journal selection? If yes, this post is for you.

What is the problem?

As the openness of research publications increases, so does the vague publishing activity associated with open publishing. In the established scientific publishing approach, publishing an article in an open journal often requires the payment of an Article Processing Charge (APC). This fee covers the costs of publishing the article (e.g., peer review). APCs have attracted criminal or at least vague publishers to the industry – they publish so called predatory journals under the cover of open publishing. The publication charges an APC fee, but neglects to fulfil its own obligations under the scientific journal. Peer review may be incomplete or not carried out at all and the manuscript may not be published at all.

What is the solution?

It is therefore important to identify and distinguish suspicious journals from reliable scientific journals. For example, the Responsible Research website has compiled criteria for identifying predator publications. The identification service can also be assisted by a service built for the purpose, from which the information about the journal can be checked whether the journal belongs to the list of suspicious journals. UEF has offered such a service commissioned from Cabells for a year now, and recently the service has changed its name from Blacklist to Predatory Reports. You can find the service at UEF Primo.

How does a publication end up on the Predatory Reports list?

The Cabells Predatory Report Review Board uses a three-level criterion for identifying fraudulent publications. The same criteria are used also to decide which publications will end up on the Predatory Reports list. The levels indicate the severity of the offences of the publication under assessment: severe – moderate – minor. There are still issues at each level within which offences are assessed. Topics include integrity, peer review, publication practices, metrics, and fees. The activities of each topic are scored on the basis of the severity of the offence, thus obtaining an overall score for each publication under evaluation. Version 1.1 of the criteria is currently in use and will be updated from time to time – most recently in March 2019.

What is currently on the Predatory Reports list?

At the beginning of February 2021, a total of 14,193 results can be found through the service. In addition, there are lists available of publishers (543) and publications (1029) under investigation. Publications identified as predators can be found widely in various disciplines and geographically, e.g., all continents are represented as domiciles of publications. By discipline, the top five search results are medicine (4693 hits), engineering (2264), chemistry (1160), computer science (1136), and economics (654). There are over a hundred hits in about ten other disciplines and several dozen hits in many other disciplines. So you should be really careful when looking for a suitable publishing platform.

See also: Beware of predators!

Marja Kuittinen, tietoasiantuntija | Information Specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Kaarina Meriläinen, tietoasiantuntija | Information Specialist
Tietoaineistopalvelut | Collection services

Avoimen tieteen uutisia 3/2020 | Open Science News 3/2020

(Please, scroll down to read in English.)

Open Access Week 19.-25.10.2020

Open Access Week on vuosittainen tiedeviestintätapahtuma, jossa keskitytään avoimeen tieteeseen, erityisesti avoimeen saatavuuteen. Viikkoa vietetään maailmanlaajuisesti aina lokakuun lopulla, tänä vuonna 19.-25.10. Vuoden 2020 teema on Open with Purpose: Taking Action to Build Structural Equity and Inclusion.

OA-viikolla kirjasto

  • palkitsee avoimen tieteen edistäjän UEFissa
  • kukittaa avoimuutta lisänneen/kehittäneen laitoksen
  • jakaa stipendin avoimesti gradunsa julkaisseelle opiskelijalle, jolla on onnea arvonnassa
  • julkaisee blogikirjoituksia avoimuuteen liittyen

UEF avoimen tieteen -verkkosivut uudistuivat

UEFin avoimen tieteen -verkkosivuja on uudistettu. Niiltä löydät edelleen mm. tiedot kustantajien kirjoittajamaksueduista uefilaisille sekä tietoa kirjoittajamaksujen maksamisesta yliopiston varoista. Tsekkaa ja hyödynnä edut!

Artikkeli avoimeksi? Lisenssiksi CC BY vai CC BY-NC?? Uusilta sivuilta saat apua nyt myös lisenssin valintaan. Ja tiesitkö, että UEF edistää avointa julkaisemista myös erilaisten avointen julkaisuohjelmien jäsenenä? Tarkemmat tiedot näistä asioista löydät sivulta Avoimen julkaisemisen tukeminen ja UEF.

Miten tehdä aineistonhallintasuunnitelma? Missä voin avata tutkimusdataa? Näihin kysymyksiin löytyy tietoa ja ohjeita kirjaston uudistetulta tutkimusaineistonhallinnan verkkosivulta, joka kokoaa yhteen keskeisimmät aineistonhallinnan ohjeet ja tukee aineistonhallinnan suunnittelussa. Myös datatuen asiantuntijat auttavat aineistonhallintaan liittyvissä kysymyksissä, ota yhteyttä: datasupport@uef.fi

Valjasta tekoäly käyttöön – Iris.AI

Iris.AI on tekoälyyn pohjautuva työkalu Open Access -tutkimuksen kartoittamiseen. Voit kokeilla tiedonhakua tiivistelmällä. Määrittele ongelmasi 300-500 sanalla, Iris lukee sen ja rakentaa lukemansa pohjalta tutkimuskartan etsimällä siihen keskeisimmät sisällöt yli 80 miljoonan tutkimusartikkelin joukosta. Jatka aiheesi tarkennusta Premium-versiossa.
Tekoälyyn pohjautuva työkalu hyödyntää avointa core.ac.uk-dataa sekä PubMedin OA-sisältöjä. Avoin perusversio kaikille, laajempi Premium-versio käytettävissä @uef.fi, @student.uef.fi ja @kuh.fi-tunnuksilla.

Verkossa tarjolla online-koulutusta kaiken aikaa – osallistu. Lisätietoja: kirsi.salmi@uef.fi

Plan S ja Rights Retention -strategia

cOAlition S -rahoittajat uudistavat rahoitusehtojaan, jotta kaikilla cOAlition S:n jäseniltä rahoitusta saaneilla tutkijoilla olisi aina mahdollisuus vähintään final draftin välittömään rinnakkaistallentamiseen. Uusien ehtojen mukaan rahoitusta saavat tutkijat sitoutuvat siihen, että kaikki tutkimustuloksista syntyvät final draftit lisensoidaan CC BY -lisenssillä tai poikkeustapauksissa CC BY-ND -lisenssillä ja rinnakkaistallennetaan välittömästi avoimesti saatavaksi. Lisätietoja: Plan S ja Rights Retention -strategia sekä Rights Retention -strategiasta cOAlition S:n sivuilla (englanniksi).

FinELib on solminut kolmivuotiset sopimukset Taylor & Francisin sekä SAGEn kanssa

Taylor & Francis -sopimuksen mukaisesti tutkijoilla on mahdollisuus julkaista artikkeleita avoimina ilman erillistä maksua. Sopimukseen sisältyy myös pääsy yli 1 800 lehteen aineiston tilaajille.

SAGE-sopimukseen sisältyy tiedelehtien lukuoikeuksien lisäksi mahdollisuus julkaista artikkeleita avoimina maksutta hybridilehdissä ja alennetulla kirjoittajamaksuilla avoimesti saatavilla olevissa lehdissä.

Oppimisen ja oppimateriaalien avoimuuden linjauksen ensimmäisen osan kommentit on avattu kaikkien luettavaksi

Lisäksi Avoimen tieteen sihteeristö julkaisee syksyn mittaan juttusarjan kommenteissa esiin nousseista teemoista.

Tiedeakatemioiden yhteistyöverkosto InterAcademy Partnership (IAP) on laatinut raportin avoimesta tieteestä

Raportti laadittiin tukemaan UNESCOn avoimen tieteen suosituksen kehitystyötä. Raportissa ehdotetaan 21 tapaa, joilla tutkijat ja organisaatiot voivat edistää avointa tiedettä. Lisätietoja : Suomen tiedeakatemioiden sivuilla, IAP:n raportti (englanniksi).

Avoimen tieteen palvelut UEFissa -kyselyn tuloksia on julkaistu

Artikkelissa käsitellään UEFin avoimen tieteen palveluiden kehittämistä ja siitä kerättyä palautetta vuonna 2019 toteutetun kyselyn perustella. Näyttää siltä, että tutkijoita ohjaa avoimessa tieteessä eniten rahoittajien vaatimukset ja oman lähiyhteisön tavoitteet ja arvot. Tutkijat arvostavat eniten heitä auttavia palveluita ja asiantuntijoita.

Tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden suositukset tutkimusorganisaatioille on vahvistettu

Kansalliset suositukset on laadittu tukemaan artikkeleiden avoimen julkaisemisen ja saatavuuden puolesta tehtävää työtä tutkimusorganisaatioissa.

Puulankut, jossa syksyn lehtiä

Open Access Week 19–25 October 2020

Open Access Week is an annual science communication event on open science with a special focus on open access. The week is a worldwide event held at the end of October – this year from 19 to 25 October. The theme of 2020 is Open with Purpose: Taking Action to Build Structural Equity and Inclusion.

During Open Access Week, the library will

  • Grant an award to a promoter of open science at UEF
  • Give flowers to a department that has increased/developed its openness
  • Hand out a stipend to a student who has made his / her master’s thesis publicly available and is lucky in the draw
  • Publish blog posts on openness

UEF has new open science web pages

UEF’s open science web pages have been redesigned. They continue to provide information on publishers’ author processing charge benefits for UEF authors and the payment of author processing charges from university funds, among other things. Check out and take advantage of the benefits!

Should I make my article openly available? Should I choose the CC BY or CC BY-NC licence? The new pages now also help with choosing a licence. And did you know that UEF also promotes open publishing as a member of various open publishing programmes? You can find more information about these things on the page UEF supporting open publishing.

How to create a data management plan? Where can I open research data? Information and instructions regarding these questions are available on the library’s redesigned research data management page, which brings together instructions for the most important data management issues and provides support in data management planning. The data support specialists also help with data management issues. To contact them, send email to datasupport@uef.fi.

Get started with iris.AI – your AI science assistant

Iris.AI is a research mapping tool for Open Access papers. How it works:
Define a problem and Iris reads the abstract, maps out the key concepts and
presents you with the most relevant articles from more than 80M Open Access papers. Continue the process on the Premium-version. Register for the premium version with @uef.fi, @student.uef.fi or @kuh.fi email.

You are all also invited to join the monthly online workshops about AI.
More information: kirsi.salmi@uef.fi

Plan S and the Rights Retention Strategy

The research funding organisations of cOAlition S are revising their grant conditions so that all researchers who have received funding from cOAlition S members will always have the opportunity for the immediate self-archiving of at least the final draft. Under the new conditions, funded researchers will commit to the licensing of all final drafts based on research results under the CC BY licence or, in exceptional cases, the CC BY-ND licence and their immediate open access via. Further information: Plan S and Rights Retention strategy (in Finnish) and about the Rights Retention Strategy on the cOAlition S website.

FinELib has signed three-year agreements with Taylor & Francis and SAGE

Under the Taylor & Francis agreement, researchers have the opportunity to publish open access articles at no extra charge. The agreement also includes access to more than 1,800 journals for subscribers.

The SAGE agreement includes the opportunity to publish open access articles for free in hybrid journals and with a discount on the author publishing charges in open access journals, in addition to the reading rights of scientific journals.

The comments on the first component of the policy on open access to education and educational resources have been published for all to read

Furthermore, the Open Science Secretariat will publish a series of articles on the themes raised in the comments over the autumn.

InterAcademy Partnership (IAP) has prepared a report on open science

The report was prepared to support the development of the UNESCO Open Science Recommendation. The report proposes 21 ways in which researchers and organisations can promote open science. Further information: on the Council of Finnish Academies website, IAP report

The results of the survey on open science services in UEF have been published

The article discusses the development of UEF’s open science services and the feedback collected on it based on a survey conducted in 2019. It seems that, in open science, researchers are most guided by the requirements of their funders and the goals and values of their own community. Researchers value the services and experts who help them most highly.

The open access recommendations of research publications for research organisations have been confirmed

National recommendations (in Finnish) have been drawn up to support work for open publishing and for free access of articles in research organisations.

More information on open science issues is available from Research Support at the UEF library, Open science and OpenUEF Yammer.

Tomi Rosti, tietoasiantuntija | Information Specialist
Tutkimuksen tuki | Research support
Opetus- ja tietopalvelut | Training and Information Services