Kiitos hyödyllisestä kurssista! | Thank you for the useful course!

(Please, scroll down to read in English)

Opetustarjonnassa kymmeniä alanmukaisia tiedonhaun opintojaksoja

Tuhannet yliopistomme opiskelijat osallistuvat vuosittain kirjaston järjestämään tiedonhaun opetukseen. Kandivaiheen opiskelijoille on tarjolla kolmisenkymmentä alanmukaista tiedonhaun opintojaksoa. Tavoitteenamme on, että opiskelijat oppisivat mm. seuraavia taitoja:

  • tieteellisen julkaisutoiminnan, aineistojen luotettavuuden arvioinnin ja tekijänoikeuden perusteita
  • suunnitelmallista tiedonhakuprosessia,  tiedonhaun aiheen analysointia ja hakulauseiden laatimista
  • oman alan kotimaisten ja kansainvälisten tietokantojen käyttöä

Saadun palautteen perusteella olemme onnistuneet tehtävässä varsin hyvin. Opetuksen hyödyllisyyttä kiitetään ja sen on koettu edistäneen opintoja merkittävästi. Tieteellisen tiedon hakeminen oman alan tietokannoista ja erilaisten hakumenetelmien käyttö vaikuttaa olevan opintojaksojen keskeisintä antia. Ilahduttavaa oli myös saada palautetta, jossa kerrottiin tiedon kriittisen arvioinnin oppimisesta.

Syventävät informaatiotaidot- opintojaksoa pilotoidaan syksyllä

Tänä lukuvuonna pilotoidaan rajatulle joukolle Joensuun kampuksen gradu-vaiheen opiskelijoita uutta opintojaksoa nimeltään Syventävät informaatiotaidot. Opintojaksolla paneudutaan mm. aineistonhallinnan perusteisiin, avoimen tieteen mahdollisuuksiin, viitteidenhallintaan ja asiasanoituksen käyttöön.  Tällä hetkellä odotamme mielenkiinnolla opiskelijoiden antamaa palautetta, ja se ohjaa tulevia jatkosuunnitelmiamme.

Jatko-opiskelijoiden opintojaksot

Perusopiskelijoille suunnattujen opintojaksojen lisäksi opetustarjontaamme kuuluu kaksi opintojaksoa yliopiston tohtorikoulun opetussuunnitelmassa. Tutkimuksen tiedonhaku ja -hallinta- opintojaksolla opitaan tiedonhaun lisäksi julkaisemista ja viitteidenhallintaa, tutkimuksen arviointimenetelmiä ja tutkijanäkyvyyttä sekä tutkimusaineistojen hallintaa. Pari vuotta opetusohjelmassa olleen  Open science- opintojakson tilalle rakennetaan tänä syksynä uudenlaista Basics of Open and Responsible Science- opintojaksoa.  Jatko-opiskelijoilta saamamme palaute osoittaa, että opettamamme sisällöt koetaan tärkeiksi ja opintoja tukeviksi.

Syksyinen metsä. Kannettava tietokone kannon päällä. | Forest in autumn. Laptop on a tree stump.

Information skills courses for graduate students

Thousands of students at the University of Eastern Finland participate in information skills courses organized by the Library every academic year. The  main goal of the courses is to learn the following skills:

  • scientific publishing and copyright issues
  • research assessment
  • information retrieval process
  • use of scientific databases and information resources

The feedback from the students  shows, that we have succeeded in our task. The usefulness of courses is praised and many students tell that the information skills course has promoted their studies in a significant way.  It was rewarding to receive feedback on learning critical evaluation of information sources.

Library courses for postgraduate students

In addition to the courses for graduate students, the UEF Library  has two courses in the curriculum of the doctoral school at the University of Eastern Finland. The Research Information Retrieval Management- course covers topics such as information retrieval process, research assessment, researcher visibility, reference management and research data management.  A new course Basics of Open and Responsible Science will replace the course of Open Science from the beginning of the year 2021. The feedback that we receive from the postgraduate students shows that the contents of the library courses are important and supportive of their  studies.

Helena Silvennoinen-Kuikka, palvelupäällikkö | Head of services
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Share

Tiedonhakutaidot, avoin tiede ja tukimusdatapalvelut Edinburghin yliopistossa – raportti opintovierailusta | Information skills, open research, and research data support at the University of Edinburgh – a report of a study visit

(Please, scroll down to read in English.)

Vierailin perjantaina 11.10.2019 Edinburghin yliopiston kirjastossa (Library and University Collections). Osallistuin ensin paikallisen kollegan Marshall Dozierin (College Lead for Library Academic Support, Medicine & Veterinary Medicine) opetukseen. Master of Public Health -ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijoiden käytännön harjoitukset pidettiin suuren Argyle House -rakennuksen moderneissa tietokoneluokissa. Mukana oli myös koulutusohjelman johtaja Niall Anderson (Programme Director, MPH & Programme Co-Director, MPH online). Oli todella hyödyllistä, että hän oli mukana harjoituksia ohjaamassa, koska osa opiskelijoista tarvitsi vielä ohjausta aiheidensa analysointiin ja rajaamiseen.

Marshall Dozier flippasi tämän opetuksen ensimmäistä kertaa. Tuoreiden maisteriopiskelijoiden oli(si) pitänyt katsoa ennen harjoituksia kolme videota: yksi kirjallisuuskatsauksista, toinen tiedonhausta ja kolmas tietokannoista. Luokkatilanteessa opiskelijat tekivät verkkotehtävää, jossa heidän piti ensin selostaa hakunsa (opinnäytteensä) aihe ja muodostaa hakulauseita sekä tehdä hakuja ja viedä viitteitä EndNote-viitteidenhallintajärjestelmään. Tarkoitukseni oli vain seurata opetustilannetta, mutta löysin itseni pian opastamasta Boolen logiikkaa. hakusanojen katkaisemista ja muuta tiedonhaun logiikkaa. Miellyttävä kokemus.

Olin juuri edellisellä viikolla opettanut tiedonhaun perusteita omille Master of Public Health -opiskelijoillemme, joten työ tuntui tutulta. Edinburghissa opiskelijoita vain on melkoisesti enemmän, kaikkiaan 84, joista kolmisenkymmentä oli tässä ryhmätilanteessa, jakautuneina kahteen vierekkäiseen luokkatilaan, joissa kiersimme ohjaamassa opastusta tarvitsevia. Osa teki tehtävät täysin ilman apua, mutta joidenkin kanssa opastukseen meni paljonkin aikaa.

nainen, tietokoneita, iso näyttö. woman, computer, big screen.
Marshall Dozier opetusluokassa | Marshall Dozier in a classroom

Iltapäivällä pääsin mukaan Theo Andrew‘n (Scholarly Communications Manager) sisäiseen koulutukseen, jossa hän kertoi ryhmälle uusia tutkimuksen tuen ja julkaisemisen parissa työskenteleviä yliopistolaisia tieteellisestä viestinnästä ja avoimesta tieteestä Edinburghin yliopistossa. Aiheet olivat kirjaston tutkimuksen tuen henkilöstö ja orgnaisaatio, tutkimustietojärjestelmä (Pure), julkaisuarkisto (Dspace), Open Journals System (OJS), altmetriikka & bibliometrikka, tekijänoikeudet, avoin julkaiseminen, rahoittajien oa-käytännöt, tutkimuksen arviointi (REF2021) ja Plan S. Tuhti tietopaketti siis.

Scholarly Communications -tiimiin kuuluu neljä henkilöä. He kouluttavat ja ylläpitävät palveluita sekä saavat vuodessa noin 2700 yhteydenottoa. Yliopisto tuotti 1.4.2016-28.2.2019 yhteensä 16595 julkaisua tai muuta tuotosta, joista 91,9 % on avoimesti saatavilla. Avoimuuden korkeaa lukemaa selittää muun muassa se, että REF-arviointiin hyväksytään vain oa-julkaisut, mutta Edinburghin yliopisto edistää muutenkin avointa tiedettä ja tutkimusta erittäin voimakkasti ja näkyvästi. APC-maksuja ei enää makseta hybridi-OA:sta, vaan panostetaan “lue & julkaise” sopimuksiin (esim. Springer Compact Agreement) ja suositaan välitöntä vihreää OA:ta (UK Scholarly Communications Licence).

Päivän lopuksi keskustelin vielä Martin Donnellyn (Research Data Support) ja Eleni Kotoulan (Lead Digital Research Services Facilitator) kanssa tutkimusdataan liittyvistä palveluista. Suomessa käytettävä tutkimusaineistonhallintasuunitelmatyökalu DMPTuuli on kotoisin Edinburghista (DMPonline). Heillä on tutkimusdatan hallintaan ja ja säilytykseen kattavat palvelut ja välineet. He myös järjestävät vuosittain sisäisen konferenssin Dealing with Data. Digitaaliset tutkimuspalvelut (Digital Research Services) on laaja kokonaisuus, joka tarjoaa data- ja ohjelmistopalveluita ja välineitä tutkimuksen kaikissa vaiheissa.

Työpöydät, ikkunat, työtuolit, avokonttori. Office, desks, chairs, windows, open-plan office.
Työtila | Office

On Friday 11th October 2019, I visited the Library and University Collections of the University of Edinburgh. First I attended a practical session taught by Marshall Dozier (College Lead for Library Academic Support, Medicine & Veterinary Medicine). Information skills exercises for the first-year students of the Master of Public Health programme were held in modern computer classrooms in the large Argyle House building.  It was really helpful that the Programme Director of the MPH Niall Anderson (also Programme Co-Director of MPH Online) was present in the session as some of the students needed guidance in analysing and defining their topic, too, not just information retrieval.

Marshall Dozier used the flipped classroom model for this course for the first time. New graduate students were to watch three videos before the exercise: one about literature reviews, one about information retrieval, and one about databases. In the classroom, students completed an online assignment where they first had to explain the topic of their search (dissertation) and to formulate search queries, as well as to conduct searches and to export the references to the EndNote reference management system. My intention was just to observe the teaching, but I ended up explaining Boolean logic, truncating keywords and other information retrieval basics. A pleasant experience. The week before, I had taught the information skills to our Master of Public Health students, so it felt familiar. In Edinburgh, the number of students (84) is much bigger than at UEF. Thirty of them attended this session, divided into two classrooms where we circulated to guide those in need. Some did their searches on their own, but some took a lot of time to guide.

In the afternoon, I attended Theo Andrew‘s (Scholarly Communications Manager) in-house training. He told a group of new research support and publishing staff members at the University of Edinburgh about scientific communication and open science. Topics included the staffing and the organisation of the Library Research Support, Current Research Information System (Pure), Institutional Repository (Dspace), Open Journals System (OJS), Altmetrics & Bibliometrics, Copyright, Open Access Policy Landscape, Funders’ Open Access policies, Research Excellence Framework (REF2021) and Plan S. A lot of information.

The Scholarly Communications team consists of four people. They train and maintain services and receive about 2,700 calls a year. From April 1, 2016, to February 28, 2016, the University produced a total of 16595 outputs, 91.9% of which are open access. The high level of OA is explained, among other things, by the fact that OA is demanded by REF, but the University of Edinburgh also promotes open science and research in a very powerful and visible way. They stopped paying APCs for individual hybrid-OA, are investigating in Read & Publish deals (eg. Springer Compact Agreement) and have preference for immediate Green OA (UK Scholarly Communications License).

At the end of the day, I talked with Martin Donnelly (Research Data Support) and Eleni Kotoula (Lead Digital Research Services Facilitator) about research data services. The DMPTuuli research data management tool used in Finland comes from Edinburgh (DMPonline). They have comprehensive services and tools for managing and storing research data. They also hold an annual internal conference called Dealing with Data. Digital Research Services is a comprehensive entity that provides data and software services and tools at all stages of research.

Marshall Dozier, Theo Andrew.
Marshall Dozier & Theo Andrew & Edinburgh Castle

Tuulevi Ovaska
erityistietoasiantuntija | communications coordinator & information specilialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training & information services

Share

”Tentti oli mielenkiintoinen eikä tylsä, kuten tentit tavallisesti ovat.” Opiskelijapalautetta tiedonhaun kursseista | Feedback from Information skills courses

(Please, scroll down to read in English.)

Oodituki lähestyy sähköpostilla ” Palauteaika päättyy opetustapahtumassa, jossa olet opettajana…”. Jännittävää! Klikkaan linkkiä kädet ristissä: löytyykö palautetta? Vai onko palautteen antajia niin vähän, että mitään ei saa näkyviin? Näinkin voi käydä, jos opetustapahtumassa on vain kohtuullisen vähän osallistujia.

Ymmärrän opiskelijaparkaa, jolta jatkuvasti pyydetään palautetta paitsi kursseilla, myös ravintolassa, tukipalveluissa, kaupassa, verkkokaupassa, verkkosivuilla, virastoissa … Olenhan itsekin vähän nihkeä täyttämään mitä moninaisempia kyselyitä (Kelan lomakkeista nyt puhumattakaan). Mutta kun ihan oikeasti mielipiteesi on myös meille tärkeä.

Opettajana on inhimillistä ihastua hyvää palautteeseen. Siitä myös tietää olevansa oikealla tiellä. Ja matkahan tämä totisesti on – kamalaa olisi jäädä ikuisesti paikoilleen kehuihin kellumaan.
Rumasta palautteesta tulee totta kai paha mieli. Itse olen opettanut UEFissa tiedonhakua pyöreästi noin tuhannelle opiskelijalle ja haluan kyllä kiittää opiskelijoita siitä, että kritiikki osataan ilmaista asiallisesti; törkeää palautetta en muista koskaan saaneeni, närkästynyttä korkeintaan.

Toki laidasta laitaan mielipiteitä tiedonhaun kursseista on matkan varrella tullut, ”täysin turhasta” ”erittäin hyödylliseen”. Todella moni opiskelija muuten yllättyy positiivisesti tästä opintojaksosta – ilmeisesti tiedonhaun opiskelu ei ennakkoon herätä suuria intohimoja.

Eniten on hyötyä konkreettisista huomioista. Tällaisia asioita on minun ja kirjastokollegoideni kursseilla kehitetty palautteen(kin) perusteella:

  • muutettu lähiopetuksen rakennetta (luennointi vs. käytännön harjoitukset)
  • opeteltu esiintymään selkeämmin
  • lisätty vuorovaikutusta luennoilla
  • parannettu kurssimateriaalin käytettävyyttä
  • käsitelty tarkemmin tiettyjä aiheita
  • selkeytetty tehtävänantoja
  • vähennetty tehtäviä
  • lisätty tehtäviä
  • lähetetty (tehtävä)palautetta opiskelijoille suoremmin
  • parannettu tiedotusta ja yhteistyötä laitosten kanssa
  • opittu huolellisuutta käytännön järjestelyissä

Lämmin kiitos siis palautteestasi!

Image by vedat zorluer from Pixabay

Oodi support is approaching by e-mail “The feedback time ends at the teaching event where you are a teacher…”. Exciting! Clasp my hands and click the link: will there be any feedback available? Or are there so few feedback providers that nothing can be seen? This can happen if there is only a modest number of participants in the teaching event.

I sympathise students who are constantly being asked for feedback not only in the courses, but also in the restaurants, services, shops, online shops, websites, offices … I am somewhat unwilling myself to fill numerous queries out. Nevertheless, your opinion is important to us.

As a teacher, it is only human to enjoy the good feedback. It tells you that you are on the right tracks. Indeed, onwards you must go – a good feeling is not an excuse to stay unchanged forever.

Bad feedback might cause regret but is occasionally inevitable. Therefore, I want to thank our students for their constructive criticism. I have taught information skills courses to about a thousand students in the UEF and I don’t remember any gross feedback, indignant at most.

Of course, all sorts of opinions about library’s courses have been expressed, from “completely futile” to “very useful”. Actually, a great many students have been positively surprised by the information skills course – apparently, studying for information searching does not awake great passions beforehand.

Most of all a teacher can benefit from concrete considerations to develop the course. Things like these have been improved on the basis of feedback by me and my library colleagues:

  • changed the structure of contact teaching (lectures vs. practical exercises)
  • learned to express oneself more clearly
  • increased interaction during lectures
  • improved usability of course material
  • discussed specific topics in more detail
  • clarified assignments
  • reduced tasks
  • added tasks
  • gave more direct feedback to students
  • improved information and cooperation with institutions
  • learned to be very precise in practical arrangements

This owes to all you studious feedback providers, thank you!

Laura Parikka, tietoasiantuntija | Information Specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and Information Services
Joensuun kampuskirjasto | Joensuu Campus Library

Share