UEFin julkaisutoiminta vuonna 2019 | UEF’s publishing activities in 2019

Itä-Suomen yliopiston julkaisutoiminta on vakiintunut hyvälle ja laadukkaalle tasolle. UEFissa kirjoitetaan vuosittain noin 3500 julkaisua, joista tieteellisten julkaisujen osuus viime vuonna oli hieman alle 2400. Julkaisuista suurin osa on avoimesti saatavilla.

Avoimuuteen panostava toimintakulttuuri näyttää toimivan, sillä avoimen julkaisemisen suhteellinen osuus on edelleen noussut maltillista 10 % vuositahtia. Tällä hetkellä noin 64 % kaikista UEFissa julkaistuista vertaisarvioiduista tieteellisistä artikkeleista on avoimesti luettavissa. Suuntaus on ollut myönteinen viimeisten neljän vuoden ajan, ja tavoite täyteen avoimuuteen lähenee vuosittain.

Myös rinnakkaistallennettujen artikkelien määrä on jatkanut tasaista kasvuaan. Vuonna 2019 UEF-eRepoon tallennettiin 411 sellaista artikkelia, jotka eivät ilman rinnakkaistallentamista olisi avoimesti verkossa (RT+-artikkelit). Luku oli 18 % prosenttia enemmän kuin viime vuonna (347 vuonna 2018).

Tämän lisäksi kirjastossa tehtiin myös takautuvaa rinnakkaistallennusta ja sen ansiosta esimerkiksi vuodelle 2018 lisäystä tuli lähes sata RT+ artikkelia. Takautuvalla tallennuksella on merkitystä, sillä korkeakoulujen rahoitusmalli vuodesta 2021 lähtien huomioi lisäkertoimella 1,2 kaikki avoimesti saatavilla olevat vertaisarvioidut artikkelit vuosilta 2017-2020.

Avoimuus näkyy myös opinnäytetöissä. Niiden avoimuusprosentti lähentelee jo kuuttakymmentä (59,7 %). Kaikki tiedekunnat saivat ensimmäistä kertaa vuonna 2019 yli puolet opinnäytteistään avoimesti verkkoon. Kirjaston ja tiedekuntien yhteistyö tässä kasvussa oli merkittävä tekijä. Lukumäärällisestikin opinnäytetöitä tehtiin UEFissa viime vuonna ennätysmäärä, yli 1500 kappaletta.

Avoimuutta kannustamaan on UEFissa perustettu myös kirjoittajamaksuhuojennuksia.

Yliopiston omien julkaisusarjojen toimitustyössä keskeisenä tehtävänä oli valmistautuminen saavutettavuusvaatimusten mukaiseen julkaisemiseen. Taittopohjien valmistelu aloitettiin vuonna 2019 ja ne otetaan käyttöön vuoden 2020 aikana.

Itä-Suomen yliopiston julkaisutoiminnan viime vuosi oli lukujen puolesta hyvä ja vakaa, ja sen avoimuuden kehitys jatkui myönteisenä kohti täyttä avoimuutta.

Open access prosenttien kehitys diagrammina, jossa vuosilukupylväät 2016, 2017, 2018 ja 2019, ja niiden arvot yli 30, yli 40, yli 50 ja yli 60 prosenttia.
Itä-Suomen yliopiston julkaisujen avoimuuden kehittyminen | Development of the openness of the publications of UEF
Eri avoimuustyyppien kehitys | Development of different types of openness

The publishing activities of the University of Eastern Finland have normalised at a good level with high quality. About 3,500 publications are written at the UEF each year, and the number of scientific publications among them was slightly under 2,400 last year. Most of the publications are available as open-access materials.

The operating culture based on open access seems to be effective: the relative proportion of open-access publications has continued to grow at a moderate rate of 10% a year. At the moment, about 64% of the peer-reviewed scientific articles published by the UEF are available as open-access materials. The trend has been positive in the past four years, and the target of open access to all publications is closer each year.

The number of parallel-published articles is also growing steadily. In 2019, a total of 411 articles were saved in the UEF eRepo that would not be available as open-access materials online without parallel publishing (RT+ articles) This was 18% higher than the year before (347 articles in 2018).

In addition, parallel publishing was also done retrospectively at the library, resulting in nearly a hundred new RT+ articles for 2018. Retrospective publishing is important, because in the funding model for universities that will come into force in 2021, all openly published peer-reviewed articles from 2017–2020 are given an additional 1.2 multiplier.

Open access is also visible in theses: Nearly sixty per cent (59.7%) of theses are published as open-access materials. In 2019, all faculties were able to publish more than half of their theses online as open-access materials. This was largely thanks to the collaboration between the library and the faculties. Last year, the number of theses at the UEF was also record high, over 1,500.

UEF has also implemented reduced article processing charges to promote open access.

A central goal in the editorial work on the university’s own publication series was the preparation for publication in compliance with requirements for open access. The preparation of layout templates was started in 2019, and the templates will be taken into use in 2020.

The numbers show that last year was a good and stable one for the University of Eastern Finland in terms of its publication activities, and it maintained a positive trend towards the open access of all publications.

Jarmo Saarti, kirjaston johtaja | Library Director

Jukka Kananen, palvelupäällikkö | Head of Services
Antti Laurila, tietojärjestelmäasiantuntija | IT Systems Specialist
Laura Hämäläinen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Taina Sahlman, ma. tietoasiantuntija | Information Specialist, fixed-term
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing Services

Kustantajien kädenojennuksia | Helping hand from publishers

(Please, scroll down to read in English.)

Koronaviruspandemia on sulkenut kirjastotiloja ympäri maailmaa ja lisännyt sähköisen aineiston kysyntää. Kustantajat ovat avanneet pandemian ajaksi joitain aineistojaan avoimiksi taikka laajentaneet olemassa olevien lisenssien kattavuutta. Seuraavassa poimintoja näistä kustantajien kädenojennuksista.

  • Useat kustantajat ovat avanneet vapaasti luettavaksi Project MUSE -palvelussa olevia lehtiään ja kirjojaan.
  • Elsevier on avannut kolmeksi kuukaudeksi pääsyn oppikirjoihinsa ScienceDirectissä.
  • Sage on avannut useita aineistojaan tilapäisesti.
  • Cambridge University Press on avannut toukokuun loppuun asti yli 700 kirjan oppikirjakokoelman.
  • Annual Reviews on avannut kaikki kausijulkaisunsa 30.4.2020 saakka. UEFilaisille tämä tarkoittaa pääsyä kolmeen uuteen lehteen, jotka ovat Annual Review of Economics, Annual Review of Financial Economics sekä Annual Review of Resource Economics.
  • Useat kustantajat ovat koonneet koronavirukseen liittyviä artikkeleita kaikkien luettavaksi:

Näitä kustantajien tilapäisesti avaamia aineistoja kirjasto ei luetteloi UEF-Primoon. [Lisäys 24.4.2020: Aineistoja on ryhdytty luetteloimaan UEF-Primoon.]

Tällä hetkellä lukuisat kansainväliset kustantajat tarjoavat hankkimiimme e-kirjoihin rajoittamattoman käyttäjäoikeuden yhden yhtäaikaisen käyttäjän hinnoittelulla. Nämä Ebscon ja ProQuestin e-kirjapalveluissa olevat kirjat löytyvät UEF-Primosta.

Kansainvälinen kirjastokonsortioiden yhteenliittymä ICOLC on koonnut laajan, jatkuvasti päivittyvän listauksen avatuista aineistoista.

In English:

The coronavirus pandemic has closed library premises around the world and increased the demand for electronic resources. Many publishers have provided additional or expanded access to some of their licensed content for the duration of the pandemic. Here are some examples:

  • Several publishers on Project MUSE have made their books and journals freely available.
  • Elsevier has granted access to textbooks on ScienceDirect for three months.
  • Sage has temporarily opened up access to several resources.
  • Cambridge University Press offers access to over 700 textbooks until the end of May.
  • Annual Reviews has made its journals available to all until April 30, 2020. For UEFians this means access to three new journals: Annual Review of Economics, Annual Review of Financial     Economics and Annual Review of Resource Economics.
  • Several publishers have compiled lists of freely available coronavirus-related articles:

UEF Library will not add these temporarily available resources to UEF Primo. [Addition 24 April 2020: Resources are now being catalogued to UEF Primo.]

Currently, many international publishers offer unlimited user access for the price of one user access to the e-books purchased by the library. These purchased books on Ebsco and ProQuest e-book platforms can be found from UEF Primo.

International Coalition of Library Consortia ICOLC has gathered a continuously updated listing of opened resources.

 

Kaarina Meriläinen, Mikko Meriläinen, Harri Parviainen & Kirsi Salmi
tietoasiantuntijoita | information specialists
Tietoaineistopalvelut | Collection services

Kirjoittajamaksut Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2019 | Article processing charges in UEF 2019

(Please, scroll down to read a summary in English.)

Avoimen julkaisemisen kehitys (ks. esim. kirjaston blogi 5.6.2019) ja keskitettyyn tukeen oikeutettujen kirjoittajamaksujen maksaminen tiedekunnan tai yksiköiden varoista ovat nostaneet esille tarpeen kirjoittajamaksumenojen seuraamisesta yliopistossamme. Vuoden 2019 alusta Itä-Suomen yliopiston kirjasto ja talouspalvelut ryhtyivät yhteisvoimin seuraamaan yliopiston kautta maksettuja kirjoittajamaksuja. Seurannalla pyritään saamaan selville paitsi keskitetyn tuen mukanaan tuomat kustannukset, myös arvioimaan paremmin julkaisumaksuvirtojen määrää ja kohdentumista esimerkiksi kustantajakohtaisesti. Seurannasta saatuja tietoja voidaan käyttää apuna mm. neuvoteltaessa lisenssisopimuksia kustantajien kanssa. Pidemmällä tähtäimellä avoin julkaiseminen ja kirjoittajamaksut vaikuttavat myös kirjaston kulurakenteeseen: aineistonhankintakustannukset siirtyvät kohti julkaisukustannuksia, kun yhä enemmän aineistoa tulee avoimesti saataville.

Tulokset vuodelta 2019

Seurannan mukaan kirjoittajamaksuja maksettiin Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2019 yhteensä 297 083 euroa. Kokonaissummasta 59 % maksettiin täydentävästä rahoituksesta ja 41 % perusrahoituksesta. Kaikista kirjoittajamaksuista 59 % maksettiin Gold OA -julkaisuille ja 41 % hybridijulkaisuille (ks. avoimen julkaisemisen vaihtoehdot). Kirjoittajamaksuja maksettiin yhteensä 175 artikkelista, joten maksettu keskihinta artikkelin saamiseksi avoimesti julkaistuksi oli noin 1 698 €.

Kaaviossa 1 havainnollistetaan Itä-Suomen yliopistossa maksettujen kirjoittajamaksujen jakautumista tiedekunnittain vuonna 2019. Eniten kirjoittajamaksuja vuonna 2019 maksettiin terveystieteiden tiedekunnassa, yhteensä 132 441 € (45 % kaikista kirjoittajamaksuista). Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta kulutti kirjoittajamaksuihin 104 241 € (35 %), yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta 41 605 € (14 %) ja filosofinen tiedekunta 18 797 € (6 %).

Kaaviossa esitetään Itä-Suomen yliopistossa maksettujen kirjoittajamaksujen jakautuminen tiedekunnittain 2019. FILO: 6 %, LUMET 35 %, TERV 45 %, YHKA 14 %.
Kaavio 1. Itä-Suomen yliopistossa maksettujen kirjoittajamaksujen jakautuminen tiedekunnittain 2019 (%). | Diagram 1. APC distribution among faculties in 2019 (%).

Kaaviossa 2 vertaillaan täydentävästä rahoituksesta ja perusrahoituksesta maksettujen kirjoittajamaksujen määrää tiedekunnittain. Terveystieteiden tiedekunta on maksanut suhteessa jokseenkin saman verran kirjoittajamaksuja perusrahoituksesta ja täydentävästä rahoituksesta. Muiden tiedekuntien kohdalla täydentävän rahoituksen osuus kaikista kirjoittajamaksuista on kuitenkin suhteessa suurempi: filosofisen tiedekunnan osalta 72 %, yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnassa 71 % ja luonnon- ja metsätieteiden kohdalla 64 %.

Kustantajittain suurimmat rahareiät löytyvät kaaviosta 3. Eniten kirjoittajamaksuja on maksettu Springer Naturelle, yhteensä 74 140 € (25 % kaikista maksetuista kirjoittajamaksuista). Elsevier on laskuttanut yhteensä 43 918 € (15 %) ja yli 20 000 € summia on maksettu myös Frontiers Medialle, MDPI:lle, Taylor & Francisille ja Wiley-Blackwellille. Kuvaavaa on, että yhteensä 71 % maksuista on mennyt näille kuudelle kustantajalle. Kirjoittajamaksuosuuksien vertailua kustantajittain vaikeuttaa kuitenkin eri kustantajien ja kirjaston väliset aineistolisenssisopimukset, joihin voi kuulua myös avoimen julkaisemisen kustannuksia. Näiden myötä esimerkiksi merkittävä osa Itä-Suomen yliopiston Elsevierin lehdissä julkaistuista avoimista artikkeleista on saatu julkaistua 50 % alennuksella listahinnasta.

Kaaviossa kuvataan maksetut kirjoittajamaksut kustantajittain vuonna 2019. Elsevier 14,8 %, Frontiers Media 9,1 %, MDPI 7,5 %, Springer Nature 25 %, Taylor & Francis 7,6 %, Wiley-Blackwell 7 %, muut 29 %.
Kaavio 3. Maksetut kirjoittajamaksut kustantajittain (%). | Diagram 3. Distribution of the APCs with the six largest publishers and the rest of the publishers (%).

Seurannassa näkymättömät kulut

Kirjoittajamaksuseuranta ei siis kuitenkaan kerro koko totuutta avoimen julkaisemisen kustannuksista. Kuten mainittua, kirjoittajamaksuja maksetaan joidenkin kustantajien kohdalla myös aineistojen lisenssimaksujen yhteydessä – tällöin sopimus kustantajan kanssa voi kattaa lehtitilauksen lisäksi esimerkiksi tietyn määrän avoimesti julkaistavia artikkeleita tai alennuksia kirjoittajamaksuihin. Vertailukelpoista tietoa näiden sopimusten kautta maksettavista kirjoittajamaksuista ei voi tällä hetkellä saada, koska sopimuskäytännöt vaihtelevat kustantajittain. UEF:in käytössä olevat kirjoittajamaksuedut on listattu Open UEF -sivustolle.

OpenAPC

Itä-Suomen yliopiston kirjoittajamaksutiedot on soveltuvin osin viety myös OpenAPC-tietokantaan. OpenAPC on Bielefeldin yliopiston kirjaston ja INTACT -projektin hallinnoima kansainvälinen hanke, jonka tarkoituksena on koota yhteen eri tutkimusorganisaatioiden maksamia kirjoittajamaksuja. Tätä kirjoittaessa OpenAPC:hen on osallistunut 259 organisaatiota ympäri maailman. Suomesta tietoja palveluun ovat vieneet Itä-Suomen yliopiston ohella myös Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistot sekä Laurea ammattikorkeakoulu ja Hanken Svenska handelshögskolan. OpenAPC:hen viedyt tiedot eivät täysin vastaa omaa kirjoittajamaksuseurantaamme OpenAPC:n rajoitusten vuoksi.

Briefly in English

The University of Eastern Finland Library and the university’s Financial Services have started to monitor the article processing charges (APCs) paid by the university from the beginning of 2019. By monitoring the expenses, we are hoping to gain not just an overview of the costs of the UEF’s centralised support, but also to estimate the total expenditure of APCs and to whom the charges are being paid to. This information can be used, for example, when negotiating new licence agreements with publishers. In the long run the costs of Open Access publishing will also affect the library’s cost structure: the more literature is available Open Access, the less money is needed to buy licensed material.

The total sum of APCs paid by the UEF in the year 2019 was €297,083. 59 % of this sum was paid from external funding and 41 % from university’s basic funding. 59 % of the charges were paid to Gold Open Access publications and 41 % were paid to hybrid publications. APCs were paid for 175 articles, so the average charge per article was about €1,698. The UEF’s APC data is also available at the OpenAPC service though it doesn’t completely match with the university’s own monitoring due to the restrictions of the OpenAPC’s data schema.

Diagram 1 (above) shows the APC distribution among faculties. On diagram 2 one can see the share of APCs paid from basic funding in blue and APCs paid from external funding in orange. Diagram 3 shows the distribution of APCs with the six largest publishers and the rest of the publishers. In the diagrams, FILO stands for Philosophical Faculty, LUMET for Faculty of Science and Forestry, TERV for Faculty of Health Sciences and YHKA for Faculty of Social Sciences and Business Studies.

In addition to the charges per article paid to the publishers, the library also pays varying amounts of Open Access fees in licence agreements. These agreements vary so much in their terms and conditions that they cannot be directly compared. The support methods for Open Access publishing gained by these agreements can be found at Open UEF web page.

Juho Jussila
Tietoasiantuntija | Information Specialist
Tietoaineistopalvelut | Collection Services