Kiitos hyödyllisestä kurssista! | Thank you for the useful course!

(Please, scroll down to read in English)

Opetustarjonnassa kymmeniä alanmukaisia tiedonhaun opintojaksoja

Tuhannet yliopistomme opiskelijat osallistuvat vuosittain kirjaston järjestämään tiedonhaun opetukseen. Kandivaiheen opiskelijoille on tarjolla kolmisenkymmentä alanmukaista tiedonhaun opintojaksoa. Tavoitteenamme on, että opiskelijat oppisivat mm. seuraavia taitoja:

  • tieteellisen julkaisutoiminnan, aineistojen luotettavuuden arvioinnin ja tekijänoikeuden perusteita
  • suunnitelmallista tiedonhakuprosessia,  tiedonhaun aiheen analysointia ja hakulauseiden laatimista
  • oman alan kotimaisten ja kansainvälisten tietokantojen käyttöä

Saadun palautteen perusteella olemme onnistuneet tehtävässä varsin hyvin. Opetuksen hyödyllisyyttä kiitetään ja sen on koettu edistäneen opintoja merkittävästi. Tieteellisen tiedon hakeminen oman alan tietokannoista ja erilaisten hakumenetelmien käyttö vaikuttaa olevan opintojaksojen keskeisintä antia. Ilahduttavaa oli myös saada palautetta, jossa kerrottiin tiedon kriittisen arvioinnin oppimisesta.

Syventävät informaatiotaidot- opintojaksoa pilotoidaan syksyllä

Tänä lukuvuonna pilotoidaan rajatulle joukolle Joensuun kampuksen gradu-vaiheen opiskelijoita uutta opintojaksoa nimeltään Syventävät informaatiotaidot. Opintojaksolla paneudutaan mm. aineistonhallinnan perusteisiin, avoimen tieteen mahdollisuuksiin, viitteidenhallintaan ja asiasanoituksen käyttöön.  Tällä hetkellä odotamme mielenkiinnolla opiskelijoiden antamaa palautetta, ja se ohjaa tulevia jatkosuunnitelmiamme.

Jatko-opiskelijoiden opintojaksot

Perusopiskelijoille suunnattujen opintojaksojen lisäksi opetustarjontaamme kuuluu kaksi opintojaksoa yliopiston tohtorikoulun opetussuunnitelmassa. Tutkimuksen tiedonhaku ja -hallinta- opintojaksolla opitaan tiedonhaun lisäksi julkaisemista ja viitteidenhallintaa, tutkimuksen arviointimenetelmiä ja tutkijanäkyvyyttä sekä tutkimusaineistojen hallintaa. Pari vuotta opetusohjelmassa olleen  Open science- opintojakson tilalle rakennetaan tänä syksynä uudenlaista Basics of Open and Responsible Science- opintojaksoa.  Jatko-opiskelijoilta saamamme palaute osoittaa, että opettamamme sisällöt koetaan tärkeiksi ja opintoja tukeviksi.

Syksyinen metsä. Kannettava tietokone kannon päällä. | Forest in autumn. Laptop on a tree stump.

Information skills courses for graduate students

Thousands of students at the University of Eastern Finland participate in information skills courses organized by the Library every academic year. The  main goal of the courses is to learn the following skills:

  • scientific publishing and copyright issues
  • research assessment
  • information retrieval process
  • use of scientific databases and information resources

The feedback from the students  shows, that we have succeeded in our task. The usefulness of courses is praised and many students tell that the information skills course has promoted their studies in a significant way.  It was rewarding to receive feedback on learning critical evaluation of information sources.

Library courses for postgraduate students

In addition to the courses for graduate students, the UEF Library  has two courses in the curriculum of the doctoral school at the University of Eastern Finland. The Research Information Retrieval Management- course covers topics such as information retrieval process, research assessment, researcher visibility, reference management and research data management.  A new course Basics of Open and Responsible Science will replace the course of Open Science from the beginning of the year 2021. The feedback that we receive from the postgraduate students shows that the contents of the library courses are important and supportive of their  studies.

Helena Silvennoinen-Kuikka, palvelupäällikkö | Head of services
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Share

Tarvitsetko kansainvälisiä tutkimuksia? Kirjaston monipuolisia, eri tieteenalojen tietokantojen koulutuksia verkossa. Tervetuloa! | Library trainings

(Please, scroll down to read briefly in English.)

Kirjaston maksuttomat koulutukset suomeksi eri tieteenalojen tietokannoista UEFin opiskelijoille, henkilökunnalle ja kaikille kiinnostuneille alkoivat tammikuussa ja jatkuvat huhtikuulle saakka.

Kevään 2018 koulutuksia:

  • 30.1.2018 Kansallisen Finnan peruskäyttö.  Katso tallenne YouTubessa
  • 13.2. 2018 klo 9-10 PubMed/MEDLINE-tietokanta
  • 6.3.2018 klo 9-10 SocINDEX (Ebsco) & Social Science Premium Collection (ProQuest)
  • 22.3. 2018 klo 9-10 Scopus & Web of Science
  • 17.4.2018 klo 9-10 CAB & MathScinet-tietokannat

Ilmoittautuminen UEF-henkilökunnalle HRM-kalenterin kautta ja muille e-lomakkeella. Koulutukset ovat verkossa Skype for business -yhteydellä. Tiedotamme koulutuksista lähempänä. Nauhoitamme koulutukset ja tallenteet löytyvät koulutuksen jälkeen YouTubesta UEFLibrary-kanavalta.

Jatkamme tietokantakoulutuksia myös ensi syksynä. Voit esitää meille toiveita: tietopalvelu[at]uef.fi!

Kirjaston koulutustarjottimelta löydät myös muita ajankohtaisia koulutuksiamme. Kutsu tietoasiantuntija maksutta laitoksellesi kouluttamaan kokoamaasi ryhmää tai tutkimusryhmäsi tapaamiseen tai laitoskokoukseen. Koulutukset on mahdollista järjestää myös Skype for Business –yhteydellä. Voimme myös räätälöidä koulutuksen tarpeidenne mukaan.

Valitse koulutustarjottimen tarjonnasta sopiva kokonaisuus ja ota yhteyttä: tietopalvelu[at]uef.fi.

Tervetuloa!

Briefly in English

Check out our topical training possibilities and update your expertise by utilising our versatile training menu. Invite us to a research group meeting or a department conference. Training sessions can be organised also via a Skype for Business connection. We can tailor the training according to your needs. It is free of charge — just pick a suitable training package from the menu and contact us: information.services[at]uef.fi.

Kaisa Hartikainen, tietoasiantuntija | information specialist
Tuula Rissanen, tietoasiantuntija | information specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

 

Share

EU-tallekirjaston kokoelmat menivät verkkoon | European Documentation Centre collections went online

(Please, scroll down to read in English.)

Hyvää Eurooppa-päivää!  Joensuun yliopiston kirjastosta tuli EU:n tallekirjasto (tuolloin EDC-kirjasto) vuonna 1984. Sopimuksen myötä kirjasto alkoi saada Euroopan unionin komission julkaisuja ilmaiseksi ja myös pääsyn tuolloin salasanoilla suljettuihin EU-tietokantoihin. Noina aikoina ennen Internetiä kokoelman merkitys EU-tiedonlähteenä oli suuri, ja se korostui entisestään Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995. Myös euron käyttöönotto vuonna 1999 oli tärkeä aihe, jota käsitteleviä julkaisuja saatiin (ja myös ostettiin) kokoelmaan jo useita vuosia aikaisemmin. Kun Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät, uusi Itä-Suomen yliopiston kirjasto peri EU-tallekirjaston aseman.

Varsinkin 2010-luvulla painettu EU-kokoelma on menettänyt merkitystään. Suuri osa EU:n julkaisuista on muuttunut vain sähköiseen muotoon, ja EU:n omaksuman tiedon avoimuuden periaatteen myötä sen tietokannatkin vapautettiin yleiseen käyttöön. Ilmaiseksi saatujen painettujen aineistojen määrä ja myös EU-kokoelman lainauskerrat ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Koska kirjaston hyllytilat supistuvat tänä kesänä toteutettavan 1. kerroksen remontin vuoksi, meidän on luovuttava suuresta osasta vähälle käytölle jääneestä aineistosta. EU-tallekirjaston käytetyimmät kirjat on sulautettu muihin kokoelmiin, ja sinne tullaan edelleen liittämään asiakkaillemme hyödyllistä uutta aineistoa.

Mutta onneksi mitään korvaamatonta ei ole menetetty, sillä avoimuusihanteensa mukaisesti Euroopan unionin komissio aloitti jo vuosia sitten massiivisen digitointiohjelman. Kaikkien EU-elinten arkistot ja varastot koluttiin läpi, ja kaikki löytyneet julkaisut aina perustamisvuodesta 1952 lähtien tallennettiin PDF-muotoon vapaasti luettavaksi ja kopioitavaksi EU Bookshopin yhteyteen. Jo aloitusvaiheessa vuonna 2009 kokoelma sisälsi yli 110 000 nimekettä, ja määrä kasvaa koko ajan. Tämä valtava digitaalinen kirjasto löytyy osoitteesta https://bookshop.europa.eu  ja sieltä löytyvät EU-aineistot vieläpä kaikilla niiden julkaisukielillä. Jos siis joskus käytit jotain tallekirjastossa ollutta teosta, löydät sen täältä (jopa suomen kielellä, jos se oli sille käännetty). EU Bookshopilla on kyllä suomenkielinenkin sivusto, mutta jos etsit englanninkielisiä julkaisuja, on viisainta aloittaa englanninkielisellä haulla. Kun julkaisu on löytynyt, voit valita sen mahdolliset erikieliset PDF-versiot. Käy tutustumassa tähän EU-tiedon aarreaittaan. Annan asiasta mielelläni lisätietoja.

– – –

Happy Europe Day! Joensuu University Library became a European Documentation Centre Library in 1984. It meant that the Library started to receive free copies of EU Commission’s publications, and also got access to EU databases. During those pre-Internet ages this was a very important information source for European integration matters. The collection became even more important when Finland joined the EU in 1995 and the Euro Zone in 1999.  In 2010 The Unversity of Eastern Finland Library inherited the EDC library status.

During this decade the importance and also use of this printed collection has diminished. More and more EU publications only appear in electronic form, and according to the principle of “freedom of knowledge” EU databases were opened to everyone. We receive less and less free publications every year and only few books have been checked out from the collection. During this summer’s renovations at the Joensuu Campus Library we lose many bookshelves and consequently have to reduce some less-used collections. EU collection books actually checked out during last few years have been transferred to other library collections. New useful EU publications will also be added to the collections in the future.

But nothing has been lost. Some years ago the EU Commission digitized all EU publications they could find from various storehouses and archives, and now they can be freely downloaded as PDF documents beginning from the founding year 1952 at EU Bookshop. From the address https://bookshop.europa.eu  you can find more than 110 000 titles and even more of their translations in all official EU languages.  So there are also all those books we used to store in printed form. It is best to search for books in English first. Once you have found your title, you can see it’s possible other language versions also. Check out this vast free electronic library. I will be happy to give further information about it.

Tapani Toivanen
tietoasiantuntija | Information Specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Share