Jukuri, BrowZine ja OA – mikä näitä yhdistää?
Ei äkkiä ajateltuna mikään. Kaikki kuitenkin sisältyivät Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran Julkaisutoiminta murroksessa -tietoaineistoseminaariin, jossa murrosta ihmeteltiin monen eri toimijan näkökulmasta. Näkemyksiänsä avasivat niin tutkija kuin kustantajakin. Professori Sari Lindblom-Ylänne ja tutkijataustainen informaatikko Mari Katvala valottivat tutkijan kokemuksia päivän aiheesta. Lindblom-Ylänteen viitekehys on erityisesti kasvatustieteissä, Katvalan evoluutiobiologiassa. Heidän mukaansa ei ole väliä, onko tutkimuksessa tarvittava julkaisu painettu […]
Liisan seikkailut ihmemaassa
BMF ry:n kevätseminaari Let’s Get Research Minded! – johdatuksia tutkimuksen tekemisen ymmärtämiseen ja tutkimusmenetelmiin johdatti nimensä mukaisesti meidät kuulijat tutkijan rooliin tutkimuksen pyörteissä. Oli mielenkiintoista kuulla oman alan (informaatiotutkimuksen) tutkijoiden näkemyksiä ja kokemuksia väitöskirjan teosta ja tutkimusryhmässä toimimisesta. Luulen, että moni osallistuja peilasi samalla omaa osaamistaan ja uusia osaamisvaatimuksia kuten itse tuli tehtyä. Seminaarissa puhuneet […]
Näyttöön perustuva toiminta kuuluu kaikille — Terveysalan II kansallinen näyttöön perustuvan toiminnan symposium
Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) järjesti Helsingissä 5.2.2015 yhdessä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sekä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa toisen Terveysalan kansallisen näyttöön perustuvan toiminnan symposiumin. Teemana oli näyttöön perustuvan toiminnan implementointi. Symposiumissa oli aamupäivällä kaikille yhteinen osuus: Järjestäjien edustajien avattua tilaisuuden toi valtiovallan eli STM:n tervehdyksen johtaja Taru Koivisto luomalla katsauksen sote-uudistukseen näyttöön perustuvan toiminnan kannalta. Kolme implementoitia […]
Jakamisen kulttuuria juurruttamassa
Jakamisen kulttuuria juurruttamassa Yhdessä tekeminen ja verkostoituminen on hyödyllistä, mutta mitä se tarkoittaa meille informaatiolukutaidon opettamisen parissa työskenteleville? Entä kuinka päästä alkuun? Joukko kirjastoalan ammattilaisia pohti näitä kysymyksiä Helsingissä marraskuussa pidetyssä Suomen tieteellisen kirjastoseuran Informaatiolukutaitotyöryhmän järjestämässä seminaarissa. Uutta näkökulmaa opettamiseen ja oppimateriaaleihin sekä niiden jakamiseen toivat esityksissään mm. Eija Kalliala ja Matleena Laakso (Kallialan blogikirjoitus). Opettajan pääasiallinen tehtävä on opettaa ja edistää oppimista, ei kirjoittaa oppimateriaalia. Kenen kuuluu oppia […]
Yhteistyöstä voimaa!
Suomalaisten lääke- ja terveystieteiden sekä lähialojen kirjasto- ja tietopalveluammattilaisten yhdistys BMF (Bibliothecarii Medicinae Fenniae) ry järjesti 14.11. Tieteiden talossa Helsingissä seminaarin otsikolla Yhteistyöstä voimaa! Ideana oli jakaa hyviä käytäntöjä eri menetelmin: seminaariesityksin, pikaesityksin, posterein ja työpajassa. UEF:n kirjaston panoksena oli esityksemme, jossa kerroimme kansainvälisten terveystieteiden opiskelijoiden tiedonhaun opetuksesta (Information Skills and Sources in Health sciences […]