Koulutusta metriikasta kaivataan | Training for metrics needed

(Please, scroll down to read the results of the English version of the survey.)

Kiitokset kaikille lokakuussa 2018 Tutkimus- ja julkaisutoiminnan mittarit -kyselyyn osallistuneille. Suomenkieliseen kyselyyn vastasi 123 henkilöä perusopiskelijoista emeritus/emeritaprofessoreihin kattavasti yli kahdeltakymmeneltä eri tieteenalalta.

Kysely paljasti valtaosan vastaajista (92 %) tarvinneen erilaisia mittareita (kuva 2, numerointi kyselystä) vaihteleviin tarpeisiin (kuva 3).

Valtaosa vastaajista on tarvinnut erilaisia mittareita.
Mittareita on tarvittu monenlaisiin tarpeisiin.

Vastaajat ovat tyypillisesti hakeneet tarvitsemansa tiedot itse (90 %), mutta jatkossa näyttäisi olevan halukkuutta (46 %) käyttää myös kirjaston tarjoamia metriikkapalveluita, varsinkin kun tarvetta mittareille oli valtaosalla vastaajista (94 % melko todennälköisesti tai varmasti) myös tulevaisuudessa.

Halukkuutta saada koulutusta tutkimus- ja julkaisutoimintaa kuvaavista mittareista löytyi selvästi yli puolelta vastaajista (62 %). Täsmennettyjä toiveita koulutusmuodoista esitti noin puolet vastaajista (51 %). Näihin toiveisiin sisältyi seuraavaa:

  • Skype-koulutusta (48 % vastaajista)
  • Pienryhmäkoulutusta (22 %)
  • Kirjalliset ohjeet netissä (11 %)
  • Videotallenne (ml. lyhyet videoklipit) (11 %)
  • Henkilökohtaista opastusta (8 %)
  • Verkkokoulutusta/-kurssina (esim. Moodle) (6 %)

Sen lisäksi, että kaivattiin koulutusta siitä, mistä ja miten mittarit löytyvät, toivottiin apua myös niiden tulkinnalle, käyttökelpoisuudelle eri tilanteissa, vastuullisuudelle ja kriittisyydelle. Vastauksista nousi mm. seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • mikä on mittareiden merkitys ja millainen on eri tieteenalojen välinen vaihtelu
  • voiko mittareita vääristellä
  • mihin mittariin omaa tutkimusta kannattaa peilata ja miksi
  • missä tilanteessa mikäkin mittari on käyttökelpoinen
  • mitä ovat mittareiden vahvuudet ja heikkoudet
  • millainen on mittareiden luotettavuus, paremmuus…
  • miten tulkitsen niitä
  • mikä on nykyään ‘luotettavin’ kanava [metriikka]tiedon hankkimiseen
  • miten ko. mittarilukemat muodostuvat käytännössä
  • mitä hyötyä mittareista on erityisesti tutkijan näkökulmasta
  • mitä mittarit todella kuvaavat ja mitä ne henkilöstä kertovat

Esitettyihin koulutustoiveisiin löytyy kirjaston tutkimuksen tuen sivuilta jo nyt apua ja ohjeita, Tutkimuksen arviointi julkaisujen avulla -sivuilta  mm. tietoa bibliometrisistä analyysityökaluista ja tietokannoista, kuvaukset useista bibliometrisistä indikaattoreista.

Lisäksi kirjasto tulee jatkossa järjestämään koulutusta, jossa huomioidaan edellä esitettyjä toiveita. Kannattaa siis seurata koulutustarjontaamme!

 

Results of the survey in English

Thanks to all those who participated in the Research and Publishing Activity Indicators questionnaire in October 2018. Sixteen people including postgraduate students, research personnel, educational personnel and other personnel from over ten different disciplines answered the English version of the survey.

The survey revealed that all of the respondents have needed different indicators (Figure 2, numbering from the questionnaire) for different purposes (Figure 3).

All respondents needed indicators.
Indicators were needed for many purposes.

Respondents have typically applied for the information they need, but in the future there seems to be willingness (44%) also to use metric services provided by the library, especially as the majority of respondents (94% quite certainly or certainly) need the indicators in the future.

More than half of the respondents (56%) were interested in receiving training on indicators describing research and publishing. Half of the respondents (50%) expressed their hopes for training. These wishes included:

  • Skype training (19% of the respondents)
  • Written instructions online (13%)
  • Video recording (including short video clips) (13%)
  • Personal Guidance (13%)
  • Small Group Training (6%)

In addition to the need for training on where and how the meters are found, assistance was also sought for their interpretation, usefulness in different situations, responsibility and criticality. Among the answers, there were these wishes:

  • “It would be highly important to have a page on UEF website where different indicators can be found and searched for easily!”
  • “Some training in understanding the Jufo rating would be nice, since the ratings seem pretty random sometimes and not in line with what is considered a “prestigious” journal in the field.”
  • “Consortium or certain indicators that have been agreed throughout UEF or Finnish universities.”
  • “Training in altmetric.”

Answers to some of the training requests can already be found on the UEF Library’s Research Support page already. The Research Evaluation (Bibliometrics: evaluating research via publications) section includes: Bibliometric analysing tools and databases, descriptions of several bibliometric indicators.

In addition, the library will continue to provide training that takes into account the wishes outlined above. So you should follow our Training menu!

Marja Kuittinen, tietoasiantuntija | information specialist
Maarit Putous, tietoasiantuntija | information specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

 

Millä meitä mitataan? | How are we measured?

(Please, scroll down to read in English.)

Yliopistomaailmassa törmää erilaisiin tutkimus- ja julkaisutoimintaa arvioiviin mittareihin, kuten impact factoriin, h-indeksiin, jufo-tasoihin sekä julkaisu- ja  viittausmääriin. Lue lisää tutkimuksen arvioinnista julkaisujen avulla. Mittareiden avulla saatavaa tietoa hyödynnetään esimerkiksi apurahahakemusten teossa, tehtävää tai tointa hakiessa, rekrytointia tehdessä ja tutkimustulosten julkaisukanavaa miettiessä. Mittareita tutkaillaan yhteistyökumppaneita etsiessä ja puhtaasti omasta mielenkiinnosta.

Mittareiden hakemiseen ja osittain myös laskemiseen on kehitetty erilaisia, suhteellisen yksinkertaisiakin, työkaluja ja palveluja, joten erilaisten tunnuslukujen saaminen ei sinällään välttämättä vaadi mitään erityistaitoja. Tutkimuksen ja julkaisutoiminnan arviointi on haastavaa, joten selkeän numeerisen luvun antavien mittareiden käyttäminen on houkuttelevaa. Tunnistammeko mittareiden käyttöön liittyvät rajoitukset ja osaammeko tulkita ja käyttää niitä vastuullisesti oikein?

Useimmat mittarit perustuvat siteerauksiin

Mittareista on hyötyä erityisesti sellaisilla tieteenaloilla, joilla tutkimustulokset julkaistaan artikkeleina kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä englannin kielellä. Tällaisia aloja ovat eksaktit tieteet (luonnontieteet) ja niihin perustuvat alat, kuten esimerkiksi biokemia, farmasia ja lääketiede. Toisin sanoen kyse on tieteenaloista, joiden julkaisut löytyvät metriikkaan erikoistuneista Scopus– ja Web of Science -tietokannoista.

Useimmat mittarit perustuvat siteerauksiin. Eksakteissa tieteissä viittauksiin perustuvien mittarien voidaan sanoa kuvaavan tutkimuksen vaikuttavuutta. Esimerkiksi h-indeksi suhteuttaa tutkijan julkaisumäärän ja siteerausmäärän toisiinsa. Mitä korkeampi h-indeksin arvo on, sitä enemmän tutkijalla on siteerattuja kärkijulkaisuja. Siteeraaminen on yksi osoitus siitä, että tutkimus tulee huomatuksi ja että sillä on merkitystä.

Mittarit ovat saman tieteenalan sisällä puolueettomia ja niiden laskentaperusteet läpinäkyviä. Numerot ovat faktaa eivätkä mielipiteitä. Esimerkiksi erilaisten akateemisten tehtävien täytöissä tällä on merkitystä. Valitsijat voivat saada mittarien avulla jokseenkin vertailukelpoisen kuvan hakijoiden tieteellisistä ansioista kansainvälisellä tasolla. Mittareiden aikasarjaa tutkimalla voidaan selvittää myös tutkijan urakehitystä: onko ura nousevassa vaiheessa,  jo vakiintunut, vaiko mahdollisesti laskusuunnassa.

mittareiden soveltuvuus vaihtelee tieteenaloittain

Humanistisia ja yhteiskuntatieteitä pidetään yleensä perinteisen metriikan välineillä tehtävään mittaukseen huonosti soveltuvina: näiden alojen lehdistä vain osa on Web of Sciencessa ja Scopuksessa, joiden ulkopuolelle jäävät myös monilla tieteenaloilla julkaisukanavina tärkeät monografiat. Tilanne ei toisaalta ole näin yksiselitteinen: artikkelijulkaisemisen yleistyessä perinteisillä kirja-aloilla mittaaminen käy eri tavalla mahdolliseksi, ja esimerkiksi Google Scholar ottaa huomioon myös kirjat ja niiden saamat viitteet. Lisäksi jotkin tieteenalat myös humanististen ja yhteiskuntatieteiden sisällä istuvat paremmin perinteisen metriikan välinein mitattaviksi. Vaikkapa psykologian ja neurolingvistiikan julkaisut ovat aivan eri tavalla mitattavissa kuin historia ja oikeustieteet. Tällöin korostuu jo aiemmin esiin tullut ohjenuora: eri tieteenaloja ei voi verrata keskenään.

altmetriikka

Tutkimusjulkaisujen näkyvyyden arvioinnissa käytetään myös vaihtoehtoiseksi metriikaksi ja artikkelitason metriikaksi nimitettyä altmetriikkaa, jonka ideana on selvittää, mitä tieteessä tapahtuu juuri nyt perinteisen metriikan analysoidessa jo tapahtunutta. Altmetriikan avulla voidaan seurata, miten paljon tiettyä julkaisua verkossa ladataan, jaetaan ja kommentoidaan.

Altmetriikkapalveluita on sekä maksuttomia, esim. Altmetric (osittain) ja Kudos, että maksullisia, esim. SciVal (käytössä UEFissa, myös perinteistä metriikkaa) ja PlumX. Monissa palveluissa, muun muassa UEF eRepossa, on käytössä Altmetric-palvelun huomiopisteiden (attention score) kuvake, niin sanottu donitsi. Klikkaamalla sitä on helppo nähdä, missä julkaisua on jaettu ja keskustellaanko siitä vaikkapa Twitterissä.

Altmetriikkaan kytkeytyy läheisesti tutkijoiden näkyvyys sosiaalisessa mediassa, esim. Twitter, ja verkkoyhteisöissä, esim. Academia.edu, LinkedIn, Mendeley ja ResearchGate. Lue lisää altmetriikasta ja tutkimuksen näkyvyydestä

miten tutkimuksen avoimuutta mitataan?

Tutkimustiedon avoin saatavuus ja tutkimuksen läpinäkyvyys ovat tieteellisen prosessin kulmakiviä. Jo tällä hetkellä useat rahoittajat, kuten Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelma ja Suomen Akatemia, edellyttävät avointa julkaisemista ja kannustavat tutkimusdatan avaamiseen, kun avaamiselle ei ole juridisia, eettisiä tai sopimusoikeudellisia esteitä. Tieteen avoimuuden tukeminen on keskeinen tavoite niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin tiedelinjauksissa, mutta työ avoimuuden mittareiden kehittämiseksi on vielä kesken. Tieteen vaikuttavuutta mittaavat metriikat perustuvat edelleen pitkälti vertaisarvioituihin kansainvälisiin julkaisuihin eivätkä tunnista avoimia menetelmiä. Avoimuuden kulttuurin muutosta tulee edistää kannusteilla ja tutkijoita palkita avoimuudesta. Tavoitteena on, että avoimuuden indikaattoreita hyödynnettäisiin aidosti mm. virantäytöissä ja tutkimusrahoituksen jakamisessa.

mittareiden vastuullinen käyttö

Miten tutkimus- ja julkaisutoimintaa kuvaavia mittareita sitten tulisi käyttää? Ensinnäkin, arvioinnin lähtökohtien tulee olla mahdollisimman tarkat. Tietokannasta haettuja viitetietoja verrataan tutkijan julkaisuluetteloon. Tietokannat eivät välttämättä sisällä kaikkia tietyn tutkijan, tutkimusryhmän tai tieteenalan julkaisuja. Yliopistossamme filosofisen tiedekunnan raportointivuoden 2017 vertaisarvioiduista julkaisuista vain vajaa 45 % löytyi Scopuksesta tai Web of Sciencestä. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa vastaava kattavuus oli 65 %. Terveystieteiden tiedekunnassa päästiin 90 %:iin ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 94 %:iin.

Koska mittareiden antama tieto on lähinnä määrällistä, tulee niitä käyttää asiantuntija-arvioinnin rinnalla.  Vastuullista käyttöä on myös se, että tarkastellaan useita mittareita samanaikaisesti. Tärkeää on muistaa, että mittareiden antamat numerotiedot ovat vertailukelpoisia vain saman tieteenalan sisällä, jos sielläkään. Lisäksi tulosten tulkintaan pitää liittää tutkijan uravaihe.  Arvioinnin kohteilla tulisi olla mahdollisuus testata ja todentaa tulokset, jolloin toimintaa voidaan pitää läpinäkyvänä molemmille osapuolille.

Vastuulliseen käyttöön kuuluu myös tieteen sisäinen vuoropuhelu siitä, mihin mittareita käytetään, mittaavatko ne oikeita asioita ja onko indikaattoreissa päivittämistarpeita.

Tutkimus- ja julkaisutoiminnan mittaaminen on ajankohtainen aihe, sillä myös valtakunnallisesti on aloitettu keskustelu siitä, olisiko Suomessa tarvetta yhteisille metriikan käytön pelisäännöille. Kansallisia linjauksia mittareiden käytöstä on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Tieteellisten seurain valtuuskunta on perustanut työryhmän valmistamaan tutkijan vastuullista arviointia koskevan suosituksen. Lisäksi samaa aihepiiriä on käsitelty  Tutkimushallinnon verkostossa julkaisumetriikan työryhmässä, jonka aloitusseminaarissa käytiin läpi DORA-julistusta, Leidenin tutkimusmetriikkamanifestia ja Julkaisufoorumin vastuullista hyödyntämistä. Juuri nyt keskeistä on lisätä eri toimijoiden, kuten tutkijoiden, opettajien, rahoittajien ja tutkimushallinnon, tietoisuutta mittareiden rajoituksista ja eduista. Ihmiset tekevät vastuullisen metriikan.

Lue lisää:
Metric Tide
Metrics Toolkit

Kuva | Photo: Pixabay (CC0)

in English

Universities use different indicators, like impact factor, h-index or number of publications, to measure research output. Read more about evaluating research via publications. The information produced using these indicators is used, for example, in research grant applications, in applying for an office and in recruiting. They are also explored when looking for research partners and purely out of interest. There are different tools and services that are mostly easy to use. It is tempting to use clear numerical indicators as the assessment of research and publications is demanding. Do we recognise the limitations of these indicators? Do we know how to use them responsibly?

most indicators are based on citations

Bibliometrics is useful especially in exact sciences (natural sciences) and related disciplines, such as biochemistry, pharmacy and medicine. Publishing in these disciplines is standardised to peer-reviewed journal articles in English language. All or most of the articles may be found in Scopus and Web of Science databases. Thus, the quantitative analysis of publishing is possible. Bibliometrics is based on citations. Citation practices in science are well established. Considering all this, bibliometrics can be said to offer justified means to analyse research impact in science. Bibliometrics is objective and transparent within a discipline. Numbers represent facts. There is a need for this kind of information, e.g. in fulfilling academic positions. The applicants’ academic merits can be comparatively evaluated on an international level by using metrics. Time series of metrics are useful in finding out whether a career ladder is ascending, established or descending.

disciplines cannot be compared using bibliometrics

Usually, humanities and social sciences are not considered suitable for traditional bibliometrics. Only part of the journals in these fields are indexed for Scopus or Web of Science and monographies are not indexed at all. However, the situation is not that unequivocal as publishing articles is becoming more common also in these disciplines and as Google Scholar, for instance, counts also book refererences. In addition, some areas, such as psychology and neurolinguistics, within these fields are more fit to be measured using bibliometrics. It is just important to remember not to use metrics to compare different disciplines.

altmetrics

Altmetrics is alternative or article level metrics. The idea is to find out what happens in science right now, while traditional bibliometrics looks at what has happened. There are free tools, like Altmetric (partly free) and Kudos, and chargeable tools, like SciVal (in use at UEF, also traditional metrics) and PlumX. In many services, like in UEF eRepo, you can see the so-called attention score donut of Altmetric. By clicking it, you can find out where a publication has been shared and if it is discussed, for example, in Twitter. Researchers’ visibility in Twitter and in other social media and networking tools and services, like Adademia.edu, LinkedIn, Mendeley and ResearchGate, is closely connected to altmetrics.

how to measure openness?

The open access and the transparency of research are the keystones of the scientific process. Already several funders, such as the Horizon 2020 – EU Research and Innovation programme and the Academy of Finland, require open publishing and encourage the sharing of research data when there are no legal, ethical or contractual barriers. Supporting open science is the main goal both nationally and internationally, but the work to develop the indicators of openness is still ongoing. Impact indicators are still largely based on peer-reviewed international publications and do not recognise open methods. The change in the culture of openness should be promoted by incentives and researchers should be rewarded for openness. The goal is to genuinely utilise the indicators of openness, e.g. when employing staff and sharing research funding.

responsible metrics

How should the indicators be used? Firstly, the bases have to be exact. References from databases are compared with researcher’s publication list. Databases do not necessarily cover all publications by a researcher, a research group or a discipline. At UEF, 45% of the peer-reviewed publications of the Philosophical Faculty could be retrieved from Scopus or Web of Science, while the figure was 65% for the Faculty of Social Sciences and Business Studies, 90% for the Faculty of Health Sciences, and 94% for the Faculty of Science and Forestry.

Indicators provide mostly quantitative information and that must be used together with expert evaluation. It is also responsible to use several indicators, not only one. And to always take into account that the figures are comparable only within a discipline, at most. In the interpretation of  the results, the career phase of the researcher must always be taken into account. Evaluation should also be transparent. Scientists themselves are also responsible to discuss the use of these indicators.

National discussion about the need for common rules of using indicators and metrics has started. The Federation of Finnish Learned Societies (TSV) has established a working group to create guidelines of responsible researcher evaluation. The same topic has been processed in the publishing metrics working group of the Network for Research Services and Administration (TUHA). The DORA Declaration, the Leiden Manifesto and the responsible use of  the Publication Forum have been studied with care. Right now, it is important to increase the knowledge about the limitations and benefits of indicators among all parties. People make responsible metrics.

Further reading:
Metric Tide
Metrics Toolkit

Kaisa Hartikainen, Jussi Hyvärinen, Heikki Laitinen, Virpi Lindi, Mari Niemi, Tuulevi Ovaska, Maarit Putous & Tomi Rosti, tietoasiantuntijoita | information specialists
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and publishing services
Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja | library director

Käännöksen oikoluku | English language checking: Suvi Tolvanen

Lisää näkyvyyttä tutkijoille ja tutkimukselle / More research and researcher visibility

Altmetriikkatyökaluja ja -palveluita tutkijoille ja organisaatioille / Altmetrics tools and services for researchers and institutions

(To read in English, please, scroll down.)

Altmetriikan avulla pyritään löytämään julkaisujen digitaalisia jälkiä muualta verkosta kuin tiedeyhteisön perinteisistä viittauksista ja niihin liittyvästä metriikasta. Halutaan tietää, missä ja kuka jakaa ja kommentoi julkaisuja sekä jäljittää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Välineinä käytetään julkaisujen käyttö-/latausmääriä, näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa sekä jakamisia, suosituksia ja tallennuksia eri palveluissa.  Tutkijoiden omia keinoja parantaa julkaisujensa löytyvyyttä ja näkyvyyttä ovat esimerkiksi ORCID-tutkijatunnisteen käyttö ja avoin julkaiseminen. Tässä esitellään muutama altmetriikkaväline.

Altmetric

  • Kuka puhuu/kirjoittaa tutkimuksestasi verkossa? Sitä on Lontoossa majaansa pitävä Altmetric seurannut vuodesta 2012 hyödyntäen kolmea asiaa eli tuotosta (artikkeli, kirja, esitys, raportti jne.), tunnistetta (esim. arXiv ID, DOI, PubMedID, URN) ja mainintaa jossakin seuratuista lähteistä..
  • Altmetric-donitsi näyttää, missä palveluissa tutkimus on saanut huomiota ja miten paljon. Dataa kerätään monenlaisista dokumenteista ja palveluista kuten mediasta, blogeista ja yhteisöpalveluista.
  • Altmetric-donitsiin voi törmätä kustantajien artikkelisivuilla, organisaatioiden julkaisutietokannoissa ja myös yksittäisten tutkijoiden sivuilla. Donitsia voi klikata nähdäkseen yksityiskohtaisempia tietoja maininnoista ja viittauksista, jotka ovat vaikuttaneet huomioarvoon.
  • Maksullisia Altmetric-tuotteita ovat Explorer for Publishers, Explorer for Institutions, Explorer for Funders, Altmetric Badges ja Altmetric API.
  • Maksutta voi käyttää
    • Altmetric Bookmarkletia: 1) Lisää sovelluskirjamerkki (bookmarklet) selaimesi työkaluriville. 2) Khttps://erepo.uef.fi/atso julkaisua verkossa.  3) Klikkaa nähdäksesi artikkelitason metriikka.
    • Julkaisuarkistomerkkejä. Tähän julkaisuarkiston ylläpitäjä tarvitsee vain lyhyen pätkän koodia. Käytössä myös UEF eRepositoryssa.
    • Yksittäisen tutkijan omia merkkejä, joita tutkija voi lisätä omalle verkkosivulleen tai CV:een.
    • Myös API for Researchia voi käyttää vapaasti tietyillä tasoilla

ImpactStory

  • ImpactStory on avoimen lähdekoodin altmetriikkatyökalu, jolla tutkija voi mitata ja jakaa julkaisujensa, blogikirjoitustensa, tiedostojensa ja ohjelmistojensa vaikutuksia. Tarjotun metriikan avulla tutkija voi nähdä, kuinka monta kertaa heidän työnsä on ladattu tai jaettu, ja rahoittaja voi selvittää panostuksensa vaikutuksia muillakin keinoilla kuin perinteisellä bibliometriikalla. ImpactStory on voittoa tuottamaton säätiörahoitteinen organisaatio.
  • ImpactStorylla on kytkös ORCID-tutkijatunnisteeseen ja se näyttää julkaisuille mm. Mendeley-tallennukset ja twiitit, kertoo niiden OA-tilanteen, kertoo miten monessa maassa niitä on luettu ja jaettu, kertoo mikä niistä on suosituin yms. Palvelun näkyvyyskategoriat ovat pörinä (buzz), sitoutuminen (engagement), avoimuus (openness) ja huvi (fun).
  • Rekisteröityminen on ilmaista ja melko yksinkertaista, mutta ORCID-tunnus ja Twitter-tili kannattaa olla jo valmiina. (Sen jälkeen voi twiitata vaikka näin: Check out the online impact of my research on @Impactstory: https://twitter.com/TuuleviUEFlib/status/786548391404646400. )

Kudos

  • Kudos on verkkopohjainen palvelu, jolla voi pyrkiä maksimoimaan julkaistujen artikkeleiden näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Kudos-palvelussa voi muokata ja lisätä informaatiota julkaisuihin, jotta ne löytyisivät paremmin, että niitä voisi jakaa helpommin ja että näiden toimien vaikutusten mittaaminen ja seuraaminen olisi mahdollista.
  • Palvelu on tarkoitettu tutkijoille, jotka haluavat lisätä julkaisujensa käyttö- ja viittauslukuja sekä instituutioille ja rahoittajille, jotka haluavat lisätä rahoittamansa tutkimuksen vaikutusta sekä kustantajille, jotka haluavat kehittää tiiviimpää yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja lisätä julkaisujen saavutettavuutta. Kudos ei toimi itsestään tai automaattisesti, vaan vaatii tutkijalta tai muulta toimijalta käsityötä erilaisen metatiedon lisäämiseksi julkaisujen tietoihin.

PlumX

  • PlumX on altmetriikkavälineistö, jota UEF:lla ei ainakaan toistaiseksi ole käytössä. Sen sijaan UEF:lla käytössä tutkimuksen arvioinnin tietokanta SciVal, jossa vaikuttavuutta mitataan perinteisen metriikan eli viittausten avulla lähteenään SCOPUS-tietokannan tiedot. PlumX tarjoaa ajantasaista metriikkaa tutkimuksen vaikuttavuuden arviointiin.
  • Mittareina käytetään perinteisiä menetelmiä, kuten artikkeleiden latauksia ja viittausmääriä, mutta myös uudempia mittareita, kuten julkaisujen lisäämisiä suosikeiksi tai kirjanmerkeiksi sekä blogeissa tai muualla sosiaalisessa mediassa saatuja viittauksia. PlumX:n eri työkalujen avulla on mahdollista seurata organisaation julkaisujen saamaa näkyvyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tätä voidaan tehdä yliopisto-, tiedekunta- ja tutkijatasolla.
  • Suomalaisista yliopistoista PlumX on käytössä ainakin Helsingin yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa.
  • Kansainvälisesti on huomattu, että esimerkiksi lääke- ja terveystieteet menestyvät altmetriikassa paremmin kuin vaikkapa humanistiset tieteet. Tämän vuoksi eri tieteenalojen vertailu keskenään ei ole suositeltavaa. Menetelmät perustuvat aina käytettävissä olevaan dataan, joka viedään PlumX:ään valituista tietolähteistä (kansainväliset viitetietokannat, julkaisurekisterit). Ohjelmaa hyödyntävät myös tutkimuksen rahoittajat.

Altmetrics aims to find the digital traces of publications from elsewhere at the Internet than the traditional references and bibliometrics. There is a need to know where and by whom the publications are shared and commented, as well as trace the impact of the research. For example, the tools calculate  visibility in different social media, downloads and views, bookmarkingat, sharings and endorsements in different services. Researchers can boost the accessibility and visibility of their publications e.g. by creating a researcher ID (ORCID) and by open access publishing. Four tools are introduced here.

Altmetric

  • Thousands of conversations about scholarly content happen online every day. Altmetric tracks a range of sources to capture and collate this activity, helping you to monitor and report on the attention surrounding the work you care about.
  • The Altmetric donut visualizes in which services your research has been noted and noticed and how much. Data is collected from different documents and services from policy documents to Pinterest and from news services to Twitter.
  • Explorer for Publishers, Explorer for Institutions, Explorer for Funders, Altmetric Badges, and Altmetric API are chargeable products but there also free tools.
  • The Altmetric bookmarklet enables you to instantly see Altmetric data for any published research output with a DOI. It’s quick, free and easy to install in just 3 simple steps.
  • Institutional Repository badges are free embeddable badges for repositories within academic institutions. They can be installed with just a few lines of code, and you can choose the style of badge you’d like to display. Used in UEF eRepository.

ImpactStory

  • ImpactStory is an open source altmetrics tool that researchers can use to measure and share the impact of their publications, blog posts, datasets, and software. The metrics can be used by researchers to see how many times their work has been downloaded or shared, and by funders to know more than only the information from the traditional journal citation metrics about the impact of the research the fund. ImpactStory is a nonprofit organization funded by two foundations.
  • ImpactStory connects to  ORCID and it shows for example Mendeley saves and Tweets of your publications, reveals the open access status of them and in which countries they have been read and shared, and which one is the most popular. The categories of visibility are buzz, engagement, openness and fun.
  • The registration process is free and pretty straightforward but it is advisable to have your ORCID ID and Twitter handle at hand. (After that, you can tweet like this: Check out the online impact of my research on @Impactstory: https://twitter.com/TuuleviUEFlib/status/786548391404646400.)

Kudos

  • Kudos asks researchers to open up their research so new audiences can find and understand it. With Kudos it is possible to track the most effective networks for getting your work read, discussed and cited. It is a tool for improving the metrics by which you are evaluated. Kudos is a web-based service that helps researchers and their institutions and funders to maximize the visibility and impact of their published articles. Kudos provides a platform for assembling and creating information to help search filtering, for sharing information to drive discovery, and for measuring and monitoring the effect of these activities.
  • Kudos is for researchers who want assistance with increasing usage of and citations to their publications. Kudos is also for institutions and funders looking to increase the impact of the research that they fund, and for publishers wanting to develop closer relationships with their author communities and increase publication performance.

PlumX

  • PlumX is an altmetric tool, which for the time being is not in use at UEF. Instead, UEF has a comparable database, SciVal, available. PlumX offers up-to-date metrics to measure the visibility and social impact of publications at the university, faculty or researcher level.
  • These indicators include more traditional methods, such as counts of downloads and citations, but also novel methods, such as the number of publication likes and shares as well as bookmarking and favouring artifacts e.g. in blog posts and other social media, are used.
  • In Finland, at least Helsinki University and Tampere University of Technology are using PlumX.
  • Internationally, it has been noticed that e.g. medicine and health sciences perform better in altmetrics than social sciences. Therefore, different fields of research should not be compared. Methods of PlumX are always based on available data imported to PlumX from the selected sources (international databases, publication registers). PlumX is utilized also by different funders.

 

tietoasiantuntijat / information specialists
Kaisa Hartikainen & Tuulevi Ovaska
Kuopion kampuskirjasto & KYSin tieteellinen kirjasto