Millä meitä mitataan? | How are we measured?

(Please, scroll down to read in English.)

Yliopistomaailmassa törmää erilaisiin tutkimus- ja julkaisutoimintaa arvioiviin mittareihin, kuten impact factoriin, h-indeksiin, jufo-tasoihin sekä julkaisu- ja  viittausmääriin. Lue lisää tutkimuksen arvioinnista julkaisujen avulla. Mittareiden avulla saatavaa tietoa hyödynnetään esimerkiksi apurahahakemusten teossa, tehtävää tai tointa hakiessa, rekrytointia tehdessä ja tutkimustulosten julkaisukanavaa miettiessä. Mittareita tutkaillaan yhteistyökumppaneita etsiessä ja puhtaasti omasta mielenkiinnosta.

Mittareiden hakemiseen ja osittain myös laskemiseen on kehitetty erilaisia, suhteellisen yksinkertaisiakin, työkaluja ja palveluja, joten erilaisten tunnuslukujen saaminen ei sinällään välttämättä vaadi mitään erityistaitoja. Tutkimuksen ja julkaisutoiminnan arviointi on haastavaa, joten selkeän numeerisen luvun antavien mittareiden käyttäminen on houkuttelevaa. Tunnistammeko mittareiden käyttöön liittyvät rajoitukset ja osaammeko tulkita ja käyttää niitä vastuullisesti oikein?

Useimmat mittarit perustuvat siteerauksiin

Mittareista on hyötyä erityisesti sellaisilla tieteenaloilla, joilla tutkimustulokset julkaistaan artikkeleina kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tieteellisissä lehdissä englannin kielellä. Tällaisia aloja ovat eksaktit tieteet (luonnontieteet) ja niihin perustuvat alat, kuten esimerkiksi biokemia, farmasia ja lääketiede. Toisin sanoen kyse on tieteenaloista, joiden julkaisut löytyvät metriikkaan erikoistuneista Scopus– ja Web of Science -tietokannoista.

Useimmat mittarit perustuvat siteerauksiin. Eksakteissa tieteissä viittauksiin perustuvien mittarien voidaan sanoa kuvaavan tutkimuksen vaikuttavuutta. Esimerkiksi h-indeksi suhteuttaa tutkijan julkaisumäärän ja siteerausmäärän toisiinsa. Mitä korkeampi h-indeksin arvo on, sitä enemmän tutkijalla on siteerattuja kärkijulkaisuja. Siteeraaminen on yksi osoitus siitä, että tutkimus tulee huomatuksi ja että sillä on merkitystä.

Mittarit ovat saman tieteenalan sisällä puolueettomia ja niiden laskentaperusteet läpinäkyviä. Numerot ovat faktaa eivätkä mielipiteitä. Esimerkiksi erilaisten akateemisten tehtävien täytöissä tällä on merkitystä. Valitsijat voivat saada mittarien avulla jokseenkin vertailukelpoisen kuvan hakijoiden tieteellisistä ansioista kansainvälisellä tasolla. Mittareiden aikasarjaa tutkimalla voidaan selvittää myös tutkijan urakehitystä: onko ura nousevassa vaiheessa,  jo vakiintunut, vaiko mahdollisesti laskusuunnassa.

mittareiden soveltuvuus vaihtelee tieteenaloittain

Humanistisia ja yhteiskuntatieteitä pidetään yleensä perinteisen metriikan välineillä tehtävään mittaukseen huonosti soveltuvina: näiden alojen lehdistä vain osa on Web of Sciencessa ja Scopuksessa, joiden ulkopuolelle jäävät myös monilla tieteenaloilla julkaisukanavina tärkeät monografiat. Tilanne ei toisaalta ole näin yksiselitteinen: artikkelijulkaisemisen yleistyessä perinteisillä kirja-aloilla mittaaminen käy eri tavalla mahdolliseksi, ja esimerkiksi Google Scholar ottaa huomioon myös kirjat ja niiden saamat viitteet. Lisäksi jotkin tieteenalat myös humanististen ja yhteiskuntatieteiden sisällä istuvat paremmin perinteisen metriikan välinein mitattaviksi. Vaikkapa psykologian ja neurolingvistiikan julkaisut ovat aivan eri tavalla mitattavissa kuin historia ja oikeustieteet. Tällöin korostuu jo aiemmin esiin tullut ohjenuora: eri tieteenaloja ei voi verrata keskenään.

altmetriikka

Tutkimusjulkaisujen näkyvyyden arvioinnissa käytetään myös vaihtoehtoiseksi metriikaksi ja artikkelitason metriikaksi nimitettyä altmetriikkaa, jonka ideana on selvittää, mitä tieteessä tapahtuu juuri nyt perinteisen metriikan analysoidessa jo tapahtunutta. Altmetriikan avulla voidaan seurata, miten paljon tiettyä julkaisua verkossa ladataan, jaetaan ja kommentoidaan.

Altmetriikkapalveluita on sekä maksuttomia, esim. Altmetric (osittain) ja Kudos, että maksullisia, esim. SciVal (käytössä UEFissa, myös perinteistä metriikkaa) ja PlumX. Monissa palveluissa, muun muassa UEF eRepossa, on käytössä Altmetric-palvelun huomiopisteiden (attention score) kuvake, niin sanottu donitsi. Klikkaamalla sitä on helppo nähdä, missä julkaisua on jaettu ja keskustellaanko siitä vaikkapa Twitterissä.

Altmetriikkaan kytkeytyy läheisesti tutkijoiden näkyvyys sosiaalisessa mediassa, esim. Twitter, ja verkkoyhteisöissä, esim. Academia.edu, LinkedIn, Mendeley ja ResearchGate. Lue lisää altmetriikasta ja tutkimuksen näkyvyydestä

miten tutkimuksen avoimuutta mitataan?

Tutkimustiedon avoin saatavuus ja tutkimuksen läpinäkyvyys ovat tieteellisen prosessin kulmakiviä. Jo tällä hetkellä useat rahoittajat, kuten Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelma ja Suomen Akatemia, edellyttävät avointa julkaisemista ja kannustavat tutkimusdatan avaamiseen, kun avaamiselle ei ole juridisia, eettisiä tai sopimusoikeudellisia esteitä. Tieteen avoimuuden tukeminen on keskeinen tavoite niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin tiedelinjauksissa, mutta työ avoimuuden mittareiden kehittämiseksi on vielä kesken. Tieteen vaikuttavuutta mittaavat metriikat perustuvat edelleen pitkälti vertaisarvioituihin kansainvälisiin julkaisuihin eivätkä tunnista avoimia menetelmiä. Avoimuuden kulttuurin muutosta tulee edistää kannusteilla ja tutkijoita palkita avoimuudesta. Tavoitteena on, että avoimuuden indikaattoreita hyödynnettäisiin aidosti mm. virantäytöissä ja tutkimusrahoituksen jakamisessa.

mittareiden vastuullinen käyttö

Miten tutkimus- ja julkaisutoimintaa kuvaavia mittareita sitten tulisi käyttää? Ensinnäkin, arvioinnin lähtökohtien tulee olla mahdollisimman tarkat. Tietokannasta haettuja viitetietoja verrataan tutkijan julkaisuluetteloon. Tietokannat eivät välttämättä sisällä kaikkia tietyn tutkijan, tutkimusryhmän tai tieteenalan julkaisuja. Yliopistossamme filosofisen tiedekunnan raportointivuoden 2017 vertaisarvioiduista julkaisuista vain vajaa 45 % löytyi Scopuksesta tai Web of Sciencestä. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa vastaava kattavuus oli 65 %. Terveystieteiden tiedekunnassa päästiin 90 %:iin ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 94 %:iin.

Koska mittareiden antama tieto on lähinnä määrällistä, tulee niitä käyttää asiantuntija-arvioinnin rinnalla.  Vastuullista käyttöä on myös se, että tarkastellaan useita mittareita samanaikaisesti. Tärkeää on muistaa, että mittareiden antamat numerotiedot ovat vertailukelpoisia vain saman tieteenalan sisällä, jos sielläkään. Lisäksi tulosten tulkintaan pitää liittää tutkijan uravaihe.  Arvioinnin kohteilla tulisi olla mahdollisuus testata ja todentaa tulokset, jolloin toimintaa voidaan pitää läpinäkyvänä molemmille osapuolille.

Vastuulliseen käyttöön kuuluu myös tieteen sisäinen vuoropuhelu siitä, mihin mittareita käytetään, mittaavatko ne oikeita asioita ja onko indikaattoreissa päivittämistarpeita.

Tutkimus- ja julkaisutoiminnan mittaaminen on ajankohtainen aihe, sillä myös valtakunnallisesti on aloitettu keskustelu siitä, olisiko Suomessa tarvetta yhteisille metriikan käytön pelisäännöille. Kansallisia linjauksia mittareiden käytöstä on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Tieteellisten seurain valtuuskunta on perustanut työryhmän valmistamaan tutkijan vastuullista arviointia koskevan suosituksen. Lisäksi samaa aihepiiriä on käsitelty  Tutkimushallinnon verkostossa julkaisumetriikan työryhmässä, jonka aloitusseminaarissa käytiin läpi DORA-julistusta, Leidenin tutkimusmetriikkamanifestia ja Julkaisufoorumin vastuullista hyödyntämistä. Juuri nyt keskeistä on lisätä eri toimijoiden, kuten tutkijoiden, opettajien, rahoittajien ja tutkimushallinnon, tietoisuutta mittareiden rajoituksista ja eduista. Ihmiset tekevät vastuullisen metriikan.

Lue lisää:
Metric Tide
Metrics Toolkit

Kuva | Photo: Pixabay (CC0)

in English

Universities use different indicators, like impact factor, h-index or number of publications, to measure research output. Read more about evaluating research via publications. The information produced using these indicators is used, for example, in research grant applications, in applying for an office and in recruiting. They are also explored when looking for research partners and purely out of interest. There are different tools and services that are mostly easy to use. It is tempting to use clear numerical indicators as the assessment of research and publications is demanding. Do we recognise the limitations of these indicators? Do we know how to use them responsibly?

most indicators are based on citations

Bibliometrics is useful especially in exact sciences (natural sciences) and related disciplines, such as biochemistry, pharmacy and medicine. Publishing in these disciplines is standardised to peer-reviewed journal articles in English language. All or most of the articles may be found in Scopus and Web of Science databases. Thus, the quantitative analysis of publishing is possible. Bibliometrics is based on citations. Citation practices in science are well established. Considering all this, bibliometrics can be said to offer justified means to analyse research impact in science. Bibliometrics is objective and transparent within a discipline. Numbers represent facts. There is a need for this kind of information, e.g. in fulfilling academic positions. The applicants’ academic merits can be comparatively evaluated on an international level by using metrics. Time series of metrics are useful in finding out whether a career ladder is ascending, established or descending.

disciplines cannot be compared using bibliometrics

Usually, humanities and social sciences are not considered suitable for traditional bibliometrics. Only part of the journals in these fields are indexed for Scopus or Web of Science and monographies are not indexed at all. However, the situation is not that unequivocal as publishing articles is becoming more common also in these disciplines and as Google Scholar, for instance, counts also book refererences. In addition, some areas, such as psychology and neurolinguistics, within these fields are more fit to be measured using bibliometrics. It is just important to remember not to use metrics to compare different disciplines.

altmetrics

Altmetrics is alternative or article level metrics. The idea is to find out what happens in science right now, while traditional bibliometrics looks at what has happened. There are free tools, like Altmetric (partly free) and Kudos, and chargeable tools, like SciVal (in use at UEF, also traditional metrics) and PlumX. In many services, like in UEF eRepo, you can see the so-called attention score donut of Altmetric. By clicking it, you can find out where a publication has been shared and if it is discussed, for example, in Twitter. Researchers’ visibility in Twitter and in other social media and networking tools and services, like Adademia.edu, LinkedIn, Mendeley and ResearchGate, is closely connected to altmetrics.

how to measure openness?

The open access and the transparency of research are the keystones of the scientific process. Already several funders, such as the Horizon 2020 – EU Research and Innovation programme and the Academy of Finland, require open publishing and encourage the sharing of research data when there are no legal, ethical or contractual barriers. Supporting open science is the main goal both nationally and internationally, but the work to develop the indicators of openness is still ongoing. Impact indicators are still largely based on peer-reviewed international publications and do not recognise open methods. The change in the culture of openness should be promoted by incentives and researchers should be rewarded for openness. The goal is to genuinely utilise the indicators of openness, e.g. when employing staff and sharing research funding.

responsible metrics

How should the indicators be used? Firstly, the bases have to be exact. References from databases are compared with researcher’s publication list. Databases do not necessarily cover all publications by a researcher, a research group or a discipline. At UEF, 45% of the peer-reviewed publications of the Philosophical Faculty could be retrieved from Scopus or Web of Science, while the figure was 65% for the Faculty of Social Sciences and Business Studies, 90% for the Faculty of Health Sciences, and 94% for the Faculty of Science and Forestry.

Indicators provide mostly quantitative information and that must be used together with expert evaluation. It is also responsible to use several indicators, not only one. And to always take into account that the figures are comparable only within a discipline, at most. In the interpretation of  the results, the career phase of the researcher must always be taken into account. Evaluation should also be transparent. Scientists themselves are also responsible to discuss the use of these indicators.

National discussion about the need for common rules of using indicators and metrics has started. The Federation of Finnish Learned Societies (TSV) has established a working group to create guidelines of responsible researcher evaluation. The same topic has been processed in the publishing metrics working group of the Network for Research Services and Administration (TUHA). The DORA Declaration, the Leiden Manifesto and the responsible use of  the Publication Forum have been studied with care. Right now, it is important to increase the knowledge about the limitations and benefits of indicators among all parties. People make responsible metrics.

Further reading:
Metric Tide
Metrics Toolkit

Kaisa Hartikainen, Jussi Hyvärinen, Heikki Laitinen, Virpi Lindi, Mari Niemi, Tuulevi Ovaska, Maarit Putous & Tomi Rosti, tietoasiantuntijoita | information specialists
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and publishing services
Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja | library director

Käännöksen oikoluku | English language checking: Suvi Tolvanen

Tieto, tiede ja tutkimusjulkaisut | Knowledge, science and publications

(Please, scroll down to read in English.)

Kirjaston avoimen tieteen eteen tekemä työ on yhtä iäkästä kuin kirjastojen olemassaolo. Kirjastojen ydintehtävänä on aina ollut jakaa ja järjestellä tietoa niin, että sen uudelleenkäyttö ja hyödyntäminen on ollut mahdollisimman helppoa. Mikään tässä lähtöajatuksessa ei ole uutta. Kenttä ympärillä on vain mutkistunut ja edelleen muuttuva.

Nykyajan sähköinen ja samalla mahdollisimman avoin saavutettavuus on ensisijaisen tärkeää eritoten tilanteessa, jossa kehittyvätkin maat rakentavat kiihtyvällä tahdilla infrastruktuuriympäristöjään, mutta monessa tapauksessa huomattavasti rajallisemmin resurssein kuin mihin me kehittyneissä maissa olemme tottuneet. Kustantajien jatkuvasti nousevat tilausmaksut eivät helpota kehittyvien maiden aineistonhankintaa. Rahalla ostettava avoimuus tätä näkökulmaa ajatellen ei ole enää eettisesti kestävä ratkaisu.

Kirjaston perustehtävänä on auttaa ja tukea tutkimustyötä, jolla toivottavasti voidaan muuttaa asenteita, murtaa ennakkoluuloja, sekä muokata maailmasta nykyistä parempaa paikkaa. Tieteellisten kirjastojen vastuu avoimen tieteen palvelujen tarjoajana on kehittynyt viime vuosina merkittävästi, esimerkkinä tästä on rinnakkaistallennuspalveluiden vakiintuminen useissa suomalaisissa korkeakouluissa.

Kuva: Antti Laurila

Itä-Suomen yliopiston kirjasto avustaa tieteentekijöitä sekä muita tiedeyhteisön parissa toimivia tahoja. Heti opintojensa alussa uusi opiskelija saa kirjastosta opastusta aineiston löytämiseen. Pikkuhiljaa hän lähtee järkeistämään pala palalta oman tieteenalansa konventioita. Hän kenties kyseenalaistaa tiedonhaun kurssilla entisiä tiedonhaun ja -hallinnan taitojaan samalla, kun hän muodostaa omaa ensimmäistä isompaa tutkielmaansa. Hän oppii kahlaamaan tietokantojen viidakossa ja hyödyntämään myös kansainvälisiä artikkeleita oman tutkielmansa pohjaksi. Kirjasto muistuttaa opiskelijaa opinnäytetyövaiheessa avaamaan lopputyönsä suuren yleisön saataville, ja avoimuudesta kiinnostuneille jatko-opiskelijoille on tarjolla luotettavaa ohjausta muun muassa aineistonhallintasuunnitelman tekoon sekä syvempää tiedonhaun ohjausta.

Jatko-opinnot huipentuvat useimmiten väitöskirjan laatimiseen ja väitöstilaisuuteen. Yliopistolla on tällä hetkellä neljä pääjulkaisusarjaa, joissa väitöskirjat julkaistaan tiedekunnittain. Kirjaston tuki ei tässä kohtaa ole vain teknistä teoksen verkkoon saattamista, vaan usein kirjaston asiantuntijat selvittävät julkaisusopimusten koukeroita ja kustantajien tahtotiloja tiedon levitykseen yhdessä julkaisusarjojen toimittajien kanssa. Samalla kaavalla tiedot tarkistetaan, kun tutkimusartikkeleita rinnakkaistallennetaan kohta kolmevuotissyntymäpäiviään viettävään UEF eRepository -julkaisuarkistoon.

Julkaisun valmistumisen myötä sen tiedot on myös kerättävä, tallennettava ja raportoitava opetus- ja kulttuuriministeriölle. Tämä toteutetaan kirjaston palveluna yliopistossamme, vaikka tekijä itse julkaisutietojen oikeellisuudesta vastaakin. UEF asiointipalvelun palvelulomake on avattu tutkijoille jo vuonna 2015, ja järjestelmä- sekä sisällöllistä neuvontaa on saatavilla myös palvelusähköpostiosoitteen kautta. Kirjasto tarkistaa jokaisen julkaisun tiedot ennen kevään lopullista yliopiston rahoitukseen vaikuttavaa tietojen lähetystä OKM:lle.

Kaikki tämä taustatoiminta tähtää tiedon avoimeen saatavuuteen, ja vaikka toisinaan avoimuuteen kannustaminen on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan, silti jokainen ponnistus kannattaa. Peliä valemediaa tai höttösisältöjä vastaan ei ole vielä menetetty. Avoin toimintakulttuuri ja avoin tiede eivät ole mitään yleviä sanapareja, vaan sisältävät ajatuksen aktiivisesta toimimisesta myös arkipäivän tasolla sen eteen, millä todella on merkitystä.

Katso myös: Open UEF

Knowledge, science and publications

The concept of open science is not new, neither is the fact that libraries have always had an important role in making scientific publications available for those who need them. What has changed though, is the surrounding world, tools and the whole scientific “eco-system” and the expectations of what open science actually mean. Modern tools like the internet, gives us the possibility to disseminate scientific publications all over the world. With this possibility comes the responsibility to act, to provide information for those who need it – like we always have.

University libraries in Finland are nowadays responsible for various aspects of supporting open science. Self-archiving is an example of a service, which has grown from the margins to a common and a permanent library service within the recent years.

Kuva: Taina Sahlman

The University of Eastern Finland Library has a lot to offer to researchers and students. Courses in information skills to get everyone started, vast collections to support researching and studying, and finally something to help everyone with the final step of their current scientific journey: publishing. Whether it is a masters’ thesis, a doctoral dissertation or a scientific article, we have the services that can help you find the most open route for your publication. Sometimes interpreting the publishing agreements is required, even then we are here to help.

When the publication is ready, the research publication data is collected in the SoleCRIS- system as librarys’ service. It is the authors responsibility to provide correct metadata of the publication, but library does the final validation. Informing the library about the publications can be done with a service form found at UEF e-services. Self-archiving can be requested with the same form. The service has been up for more than two years already.

All this work done at the backstage serves the cause of openness. The battle against fake news and ignorance isn’t over yet – every action towards more open publications and more open world is needed. Librarys task is to be there and to serve this cause. Open science isn’t just an empty phrase — it is in the meaningful actions which a library does every day.

See also: Open UEF

 

Antti Laurila, tietojärjestelmäasiantuntija | IT Systems Specialist
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing services

Taina Sahlman, tietopalveluneuvoja | information services advisor
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing services

 

Ajankohtaista tutkimusdatan hallinnasta ja avaamisesta | Current issues in research data management and sharing

(Please, scroll down to read in English.)

UEFin kirjasto ja tietotekniikkapalvelut järjestivät Tutkimusdatan hallinta ja avaaminen –seminaarin Kuopion kampuksella 4.10.2018 . Päivän ohjelmassa kuultiin UEFin omien tutkimusdatapalvelujen esittelyä, kansallisten palvelujen esittelyä ja tutkijoiden puheenvuoroja.

UEF tietotekniikkapalvelut tarjoaa tutkijoille tutkimuksen IT-palveluja yhteistyössä CSC Tieteen tietotekniikan keskuksen kanssa. Palveluihin kuuluu muun muassa tutkimuksen aikainen datan säilytys. Datan säilytyspalvelu kannattaa valita sen mukaan millaisen suojaustason aineistosta on kysymys. Suojaustasojen tarkemmat kuvaukset löytyvät Heimosta (vain UEFilaisille). Pääasialliset tallennuspaikat ovat Microsoft O365-ympäristön OneDrive for Business sekä ryhmille tarkoitetut Teams-työtilat. Korkean suojaustason aineistot voi tallentaa tutkimuksen levytilaan yliopiston oman konesalin uumeniin. Lisätietoa on saatavilla Heimosta. Tutkimuksen IT-palveluita voi tilata asiointipalvelusta Tutkimuksen palvelut -otsikon alta ja koulutuksia järjestetään pyynnöstä tarpeen mukaan.

Kirjasto tarjoaa monipuolisesti tutkimukseen tukea. Tutkimusdatanhallinnan suunnitteluun ja toteutukseen löytyy kattavasti tietoa kirjaston tutkimuksen tuen verkkosivuilta. Tutkimusdatan avaamiseen löytyy tietoa Open UEF -sivustolta. Tutkimusdatanhallintaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää opendata(at)uef.fi osoitteeseen, johon tutkija voi myös lähettää oman aineistonhallintasuunnitelman kommentoitavaksi. Kirjaston UEF eRepo palvelu kokoaa yhteen metatietoja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden tuottamasta tutkimusdatasta. Kirjasto tarjoaa myös koulutuksia, esimerkiksi aineistonhallintatyöpajoja lukuvuosittain molemmilla kampuksilla ja verkossa.

Tietosuojalaki on tuonut täsmennyksiä myös tutkimusaineistojen käsittelyyn. Tietosuojavastaava Helena Eronen kertoi tietosuojan huomioimisesta henkilötietoja sisältävän tutkimusaineiston käsittelyssä. UEF ohjeita aiheeseen koostetaan tietosuoja -sivustolle.

Päivän tärkeintä antia olivat tutkijoiden ja opettajien puheenvuorot. Apulaisprofessori Tomi Kinnunen tietojenkäsittelytieteen laitokselta kertoi tutkijan näkökulmaa tutkimusdatan avaamiseen. Viesti oli selvä, tutkimusdatan avaaminen edistää sekä tiedettä että tutkijan työtä ja uraa, mutta tällä hetkellä avaamiseen liittyvät käytännöt ovat tutkijoille liian hankalia ja työllistäviä. Tarvitaan selkeät ohjeet ja käytännöt. Tomi totesi tutkijoille, että olkaa aktiivisia ja pitäkää ääntä tutkimusdatastanne. Yliopistonlehtori Marja Alastalo yhteiskuntatieteiden laitokselta kertoi omassa esityksessään avattujen aineistojen käytöstä opetuksessa ja oppimisessa, ja totesi myös, että usein aineistojen avaaminen on tutkijalle hankalaa. Aineistojen avaaminen jatkokäyttöön vaatii resursseja eli aikaa, rahaa ja osaamista. Monien paljon käsittelyä, kuten anonymisointia vaativien aineistojen kohdalla resursseja ei ole tällä hetkellä riittävästi. Avattujen tutkimusaineistojen käytöllä opetuksessa on monia hyötyjä; se mahdollistaa opiskelijoille tuntuman oikeaan tutkimukseen ja keskittymisen analyysimenetelmien harjoitteluun. Avatut aineistot siis edistävät paitsi tutkimusta, myös oppimista.

Professori Markku Keinänen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta esitteli Sm4rtLab-virtuaalilaboratoriokonseptin soveltamista kasvien automatisoitua kasvatusta ja monitorointia hyödyntävässä oppimisympäristössä. Sm4rtLab-konseptia ja siihen liittyviä IoT (Internet of Things) -palveluja voidaan hyödyntää mielikuvituksellisen monipuolisesti osana opetusta ja tutkimusta.

Tietoarkisto ja CSC tarjoavat kansallisesti palveluja tutkimusdatan avaamiseen ja hallintaan. Hannele Keckman-Koivuniemi esitteli Tietoarkiston palveluja. Aineistoportaali Aila arkistoi ja tarjoaa jatkokäyttöön tutkimusaineistoja. Tietoarkisto tarjoaa palvelua ja laadukasta materiaalia tutkimusaineistojen hallintaan, kuten aineistonhallintakäsikirjan. Anssi Kainulainen kertoi seminaarissa CSC:n tutkimusdatapalveluista. Fairdata-palvelut ovat yliopiston tutkijoille käytettävissä olevia palveluja tutkimusdatan säilytykseen, kuvailuun ja hakemiseen. Jussi Enkovaara kertoi CSC:n tieteellisen laskennan palveluista.

Useilla rintamilla tehdään työtä avoimen tieteen ja avoimen tutkimusdatan edistämiseksi, niin yliopistotason työryhmissä, kuin kansallisissa ja kansainvälisissä yhteistyöryhmissä. Seminaaripäivän esitykset ja syntynyt keskustelu olivat hyvä katsaus tämän hetken tilanteeseen, ja työhön jota on vielä tehtävänä.

In English

UEF Library and IT services arranged a Research data management and sharing seminar at Kuopio campus 4.10.2018. The program included presentations about UEF research data services, national services and views from researchers.

UEF IT services provide IT services for researchers together with CSC. Services include among others data storing during the research. The content of the data and the protection level it requires determines where it can be stored. More information in Heimo (only for UEFians).  The main storage services are Microsoft O365 OneDrive for Business and for groups Teams. High protection level data can be stored to university’s own server. More information in Heimo. Research IT services can be ordered in UEF e-Services and training is arranged on request.

Library offers widely research support services. Research support web pages offer information for research data management.  Open UEF web pages give information about sharing the research data. Questions about research data management can be sent  to opendata(at)uef.fi. Researchers can also sent data management plans for commentry. UEF eRepo gathers the metadata of the research data from the researchers of the University of Eastern Finland. Library also offers training.

The experiences from researchers and teachers were the most important offering of the seminar. Tomi Voutilainen and Marja Alastalo shared their experiences of data sharing and reusing the research data for research and teaching. Open research data advances science and researcher’s work and career. Also using open research data in teaching has several benefits as the students get to work with real research data. However, opening the data is often difficult because there are no straightforward guidelines and practices. It also requires resources: time, money, and expertise.

Markku Keinänen introduced how Sm4rtLab virtual laboratory concept can be used in creative ways in teaching and research.

Data Protection Officer Helena Eronen talked about data protection in scientific research. UEF guidelines can be found here.

The Finnish Social Science Data Archive (FSD)  and CSC Faidata services offer national services for research data management and sharing. CSC also offers computing services.

The presentations and conversations in seminar were a good overview on open science and open data, and to the work we still need to do to promote open data.

Anne Karhapää, tietoasiantuntija | information specialist
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services