Ilmoita julkaisutiedot hyvissä ajoin myös vuonna 2019 | Publication data collecting has started for 2019
Kirjasto aloitti maaliskuussa vuoden 2019 julkaisutietojen tarkistuksen ja hyväksynnän julkaisuraportointiin. Ohjeiden mukaan julkaisut on suositeltavaa ilmoittaa palvelulomakkeella kirjastossa tallennettaviksi. Lomakkeelle täytetään vain minimitiedot, joiden perusteella kirjasto tallentaa ministeriön vaatimat julkaisutiedot SoleCRIS-järjestelmään. Mukaan kannattaa liittää julkaisun final draft rinnakkaistallentamista varten. Rinnakkaistallentaminen ja muu avoin julkaiseminen onkin juuri nyt erityisen tärkeää, sillä uudessa OKM:n rahoitusmallissa tieteelliset vertaisarvioidut […]
Koulutusta metriikasta kaivataan | Training for metrics needed
(Please, scroll down to read the results of the English version of the survey.) Kiitokset kaikille lokakuussa 2018 Tutkimus- ja julkaisutoiminnan mittarit -kyselyyn osallistuneille. Suomenkieliseen kyselyyn vastasi 123 henkilöä perusopiskelijoista emeritus/emeritaprofessoreihin kattavasti yli kahdeltakymmeneltä eri tieteenalalta. Kysely paljasti valtaosan vastaajista (92 %) tarvinneen erilaisia mittareita (kuva 2, numerointi kyselystä) vaihteleviin tarpeisiin (kuva 3). Vastaajat ovat […]
Avoimen tieteen syyspäivät | Open science autumn days
(Please, scroll down to read briefly in English.) Itä-Suomen yliopistossa innostuimme lähtemään useamman ihmisen voimin kohti Helsinkiä ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) järjestämiä Avoimen tieteen syyspäiviä. TSV sai vuoden alusta kansallisen vetovastuun tieteen avoimuuden edistämisessä, eli tehtävän, joka aiemmin kuului Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Avoimen tieteen edistäminen ei onnistu keneltäkään yksin, joten syyspäivien tarkoitus olikin perustaa […]
Varo saalistajia! | Beware of predators!
(Please, scroll down to read in English.) Päivitetty 21.12.2023 SAALISTAJAT OVAT EPÄREHELLISIÄ RAHASTAJIA Avoin julkaiseminen (open access) on hyödyllistä monestakin näkökulmasta katsottuna. Yksi tärkeimmistä eduista on maksuttomuus. Avoimet tieteelliset julkaisut ovat vapaasti kaikkien käytettävissä ilman erillistä korvausta. Maksuttomuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ilmaisuus. Kustannustoiminnasta koituu aina kustannuksia julkaisumallista riippumatta. Avoimen julkaisutoiminnan kustannukset katetaan tilausmaksujen asemesta kustantajille maksettavilla […]
Terveiset pohjoismaisesta bibliometriikka ja tutkimuksen arviointi -työpajasta | Greetings from the Nordic workshop on bibliometrics and research policy
(Please, scroll down to read in English.) Vuosittain järjestettävä pohjoismainen työpaja bibliometriikasta ja tutkimuksen arvioinnista eli Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy pidettiin tänä vuonna 7.-9. marraskuuta Boråsissa Ruotsissa. Yksipäiväisen pre-työpajan ja kaksi päivää kestäneen varsinaisen työpajan isäntänä toimi Boråsin korkeakoulu, jossa annetaan mm. kirjasto- ja informaatioalan koulutusta. Lisäksi Borås on merkittävä tekstiilikaupunki, ja […]