KYSin tieteellinen kirjasto muuttaa – osa 3: VIIVÄSTYS / KUH Medical Library is moving – part 3: DELAY
Nyt ei mene kirjastossa niin kuin Strömsössä. Arvio uuden tilan uusien kirjahyllyjen saapumis- ja asennusaikataulusta osoittautui tänään ylioptimistiseksi. Alkuperäisen aikataulun mukaan meidän piti tällä viikolla jo hyllyttää kirjoja ja lehtiä paikoilleen, mutta hyllymme seilaavatkin vielä maailman merillä. Koska kirjasto on edelleen tupaten täynnä neljän muuttolaatikon torneja, on tilassa ahdasta eikä aineisto ole saatavilla. Avauspäivä siirtyy […]
Viron kansalliskirjastoon tutustumassa
Kirjastomme tietoasiantuntijoita osallistui Euroopan informaatiolukutaitokonferenssiin (ECIL) Tallinnassa kuluneena syksynä, ja siinä yhteydessä tarjoutui tilaisuus tutustua naapurimaan kansalliskirjastoon (Eesti Rahvusraamatukogu). Baltian maiden suurin kirjastokompleksi käsittää kahdeksan kerrosta, joista kaksi sijaitsee maan alla. Rakennusmateriaali on samaa harmaata kalkkikiveä, kuin Tallinnan keskiaikaiset talot vanhassa kaupungissa. Rakennuksen suunnitteli Raine Karp, sisustussuunnittelu on Sulev Vahtran. Rakentaminen aloitettiin jo neuvostoaikaan 1985, […]
Vierailu Lappiin
SYN:n sopimuksen mukainen henkilökuntavaihto toiseen yliopistokirjastoon nousi esille Savonlinnan kampuskirjaston edellisessä tiimiarvioinnissa. Ajattelin tarttua tilaisuuteen, ja aloin selvittämään asiaa. Otin yhteyttä Lapin korkeakoulukirjaston johtajaan Susanna Parikkaan. Vaihtoviikon ajankohdaksi valikoitui marraskuun viimeinen viikko, joka sopi kaikille osapuolille. En ollut koskaan käynyt Rovaniemellä, joten sen vuoksi päädyin Lapin korkeakoulukirjaston. Matkustaminen Savonlinnasta Helsingin kautta Rovaniemelle ja takaisin vei […]
EBLIDA kirjastojen ja niiden käyttäjien asialla
Pääsin benchmarking-matkalla osallistumaan iltapäivän pituiseen kahden esitelmän seminaariin Copyright in Europe – lobbying at a national and European level, jonka järjesti EBLIDA Brysselissä Belgian kuninkaallisen kirjaston tiloissa. EBLIDA (European Bureau of Library, Information and Documentation Associations) on eurooppalaisten kirjasto-, informaatio-, dokumentaatio- ja arkistojärjestöjen ja -laitosten riippumaton sateenvarjojärjestö Euroopassa. Tällä hetkellä EBLIDA kampanjoi erityisesti oikeudesta e-lukemiseen. […]
Vertailevaa kehittämistä, osa 2
Trondheimista penkinmerkkausmatka jatkui Brysseliin Woluwen kampukselle ja läheiseen Louvain-la-Neuven yliopistokaupunkiin, joissa yhdessä Karen Busetin kanssa tutustuin Ghislaine Declèven johtamaan Université catholique de Louvainin terveystieteelliseen kirjastoon. Kiintoisa ja työteliäs toinen vierailuviikko sisälsi edellisen tapaan tiloihin tutustumista, erilaisia esittelyjä ja tapaamisen sekä käyttäjien ja työntekijöiden haastatteluja. Antoisimmaksi osoittautui koko yliopistokirjaston yhteisen, tuoreen markkinointikampanjan perusteellinen esittely. Saimme tietää Biblio-Jack-videosarjan […]