UEFin kirjaston lehtikokoelmat karttuivat Sage Premierillä
Iloitkaa tieteen ja taiteen ystävät, sillä yliopiston kirjasto on tilannut vuodeksi 2016 monialaisen Sage Premier –kausijulkaisupaketin. Löytyy sosiologiaa, lääketiedettä, kulttuurintutkimusta, politiikkaa, businessia, sukupuolentutkimusta, kasvatustiedettä – vain muutamia tieteenaloja mainitakseni. Aiemmin tilattujen Sagen lehtien lisäksi pakettiin sisältyy noin 550 uutta nimekettä. Suurin osa lehdistä tarjoaa myös kattavan arkiston vanhoihin numeroihin aina vuoteen 1999 saakka niiltä osin […]
Mitä e-kirjoja haluaisit kirjaston hankkivan? EBSCOhostin e-kirjojen hankintaohjelma nyt yliopiston henkilökunnan käytössä
Itä-Suomen yliopistolla on muutaman vuoden ajan ollut käytettävissä EBSCO eBook Collection –palvelun elektronisia kirjoja. Nämä käyttöömme hankitut noin 140 000 kirjaa on luetteloitu Josku-tietokantaan. Kaiken kaikkiaan EBSCO eBook Collection sisältää lähes 800 000 keskeisten tiedekustantajien e-kirjaa eri tieteenaloilta. Tarjonta palvelussa kasvaa koko ajan. Nyt sinulla on oman tieteenalasi asiantuntijana mahdollisuus osallistua e-kirjakokoelmiemme kartuttamiseen. Vuoden 2016 alusta […]
E-kirjoja yli 1,5 milj. euron arvosta / eBooks for over 1,5 million euros
Totta! Ei ihan omina mutta käytössämme kuitenkin. Kirjasto on sopinut tiedekustantaja Elsevierin kanssa sopimuksen, jonka mukaan olemme saaneet käyttöoikeudet vuoden ajaksi yli 13 000 Elseverin kustantamaan e-kirjaan. E-kirjojen ostoarvo olisi yli 1,5 milj. euroa. Sopimus on eräänlainen vuokraussopimus, jossa vuoden kuluttua lunastamme omiksi vuoden aikana eniten käytetyt e-kirjat vuokra-ajan alussa maksetulla vuokrasummalla. Tämän hankintamallin avulla […]
Elsevierin aineistot toimivat taas / Problems with Elsevier resolved
Elsevier on saanut ongelmat ratkaistua, ja pääsy e-aineistoihin on kunnossa. ************** Elsevier has resolved technical issues, and the access to e-resources is open again. Kaarina Meriläinen Tietoasiantuntija / Information Specialist Verkkoresurssipalvelut / Online Recourse Services
Elsevierin e-aineistoissa teknisiä ongelmia / Technical issues with Elsevier e-resources
Elsevierin ScienceDirect-palvelun e-lehtiin ja e-kirjoihin ei ole pääsyä tällä hetkellä kustantajan teknisten ongelmien vuoksi. Myös muissa Elsevierin palveluissa voi ilmetä pääsyongelmia. Pahoittelemme ongelmista aiheutuvaa haittaa! ******************* We have no access to the electronic journals or books of Elsevier due to technical issues of the publisher. Problems can occur also within the other electronic services of […]