Afrikkalaista muutosta tekemässä – HEI-ICI projektilaiset Mwanzassa
Itä-Suomen yliopiston ja kolmen afrikkalaisen kumppaniyliopiston Suomen ulkoministeriön rahoittama HEI-ICI hanke loppuu kuluvana vuonna. Hanke on kestänyt viisi vuotta ja sen aikana on kehitetty kumppaniyliopistojen kanssa kansanterveystieteen verkko-opetusta sekä opetusta tukevia palveluita. Kirjasto on ollut mukana kehittämässä kirjasto- ja tietopalveluita. Kumppaniyliopistot ovat Egyptistä, Keniasta ja Tansaniasta. Teimme projektin viimeisen kenttävierailun kesäkuussa 2015 Tansaniaan, Mwanzan kaupunkiin. […]
Näyttöön perustuva toiminta kuuluu kaikille — Terveysalan II kansallinen näyttöön perustuvan toiminnan symposium
Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) järjesti Helsingissä 5.2.2015 yhdessä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sekä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa toisen Terveysalan kansallisen näyttöön perustuvan toiminnan symposiumin. Teemana oli näyttöön perustuvan toiminnan implementointi. Symposiumissa oli aamupäivällä kaikille yhteinen osuus: Järjestäjien edustajien avattua tilaisuuden toi valtiovallan eli STM:n tervehdyksen johtaja Taru Koivisto luomalla katsauksen sote-uudistukseen näyttöön perustuvan toiminnan kannalta. Kolme implementoitia […]
Jakamisen kulttuuria juurruttamassa
Jakamisen kulttuuria juurruttamassa Yhdessä tekeminen ja verkostoituminen on hyödyllistä, mutta mitä se tarkoittaa meille informaatiolukutaidon opettamisen parissa työskenteleville? Entä kuinka päästä alkuun? Joukko kirjastoalan ammattilaisia pohti näitä kysymyksiä Helsingissä marraskuussa pidetyssä Suomen tieteellisen kirjastoseuran Informaatiolukutaitotyöryhmän järjestämässä seminaarissa. Uutta näkökulmaa opettamiseen ja oppimateriaaleihin sekä niiden jakamiseen toivat esityksissään mm. Eija Kalliala ja Matleena Laakso (Kallialan blogikirjoitus). Opettajan pääasiallinen tehtävä on opettaa ja edistää oppimista, ei kirjoittaa oppimateriaalia. Kenen kuuluu oppia […]
Yhteistyöstä voimaa!
Suomalaisten lääke- ja terveystieteiden sekä lähialojen kirjasto- ja tietopalveluammattilaisten yhdistys BMF (Bibliothecarii Medicinae Fenniae) ry järjesti 14.11. Tieteiden talossa Helsingissä seminaarin otsikolla Yhteistyöstä voimaa! Ideana oli jakaa hyviä käytäntöjä eri menetelmin: seminaariesityksin, pikaesityksin, posterein ja työpajassa. UEF:n kirjaston panoksena oli esityksemme, jossa kerroimme kansainvälisten terveystieteiden opiskelijoiden tiedonhaun opetuksesta (Information Skills and Sources in Health sciences […]
EBLIDA kirjastojen ja niiden käyttäjien asialla
Pääsin benchmarking-matkalla osallistumaan iltapäivän pituiseen kahden esitelmän seminaariin Copyright in Europe – lobbying at a national and European level, jonka järjesti EBLIDA Brysselissä Belgian kuninkaallisen kirjaston tiloissa. EBLIDA (European Bureau of Library, Information and Documentation Associations) on eurooppalaisten kirjasto-, informaatio-, dokumentaatio- ja arkistojärjestöjen ja -laitosten riippumaton sateenvarjojärjestö Euroopassa. Tällä hetkellä EBLIDA kampanjoi erityisesti oikeudesta e-lukemiseen. […]