Kukas sitä kirjastoa johtaa? | Who’s in charge of the library?
(Please, scroll down to read in English.) Se olen minä, Irene Ylönen. Minulla on ollut ilo aloittaa elokuussa 2025 Itä-Suomen yliopiston kirjaston johtajana. Ennen Itä-Suomeen siirtymistäni olen viettänyt 21 vuotta työn merkeissä naapuriyliopistossa Jyväskylässä, ja muutamia vuosia sitä ennen valmistunut samaisesta yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineenani Suomen historia. Lisäksi olen opiskellut muun muassa valtio-oppia, sosiologiaa, etnologiaa, […]
FUN näkyy -seminaari Jyväskylässä 9. marraskuuta 2021 | FUN seminar in Jyväskylä on November 9, 2021
(Please, scroll down to read in English.) Suomen yliopistokirjastojen verkosto (FUN) on Suomen yliopistojen kirjastopalveluista vastaavien johtajien yhteistyöfoorumi. Kuluvana vuonna FUN on järjestänyt webinaarisarjan, jonka tavoitteena on tehdä 25-vuotiaan FUNin toiminta ja kokeilut näkyviksi. Jyväskylän yliopistossa pidetty FUN Näkyy -seminaari on sarjan viimeinen, ja varsinainen juhlaseminaari. Seminaarin puheenjohtajana toimi FUNin puheenjohtaja ja Itä-Suomen yliopiston kirjaston johtaja Ari Muhonen. Unifin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston rehtori […]
Suomi100: Tieteellinen tietohuolto ja Suomen tulevaisuus | Finland100: Scientific Information Management and Finland’s Future
(Please, scroll down to read in English.) Suomessa on laaja-alaisen korkeakouluopetuksen avulla saavutettu korkea sivistystaso ja monipuolinen osaaminen. Tutkimustoiminta luo uutta tietoa ja antaa aineksia hyvän elämän, toimivan yhteiskunnan ja menestyvän talouden rakentamisessa. Tieteelliset kirjastot ovat olennainen osa koulutuksen ja tutkimuksen suomalaista menestystarinaa. Ne myös välittävät tutkittua tietoa kansalaisille, sillä julkisin varoin ylläpidetyt tieteelliset kirjastot […]
Sen piti olla ihan tavallinen työpäivä…
Punainen valo hehkuu pimeässä. Kello on 5.50. Hän avaa silmänsä ja hämmästelee, että on herännyt ennen kellon soittoa ja vieläpä virkeänä. Aamu on syksyaamuksi lämmin, ei sada eikä juuri tuulekaan. Ihanteellinen pyöräilyilma! Ylös ja aamutoimille – puuron ennättää hän syödä töissä aamukahviaikaan. Työmatkalla kuhautus läpi pyörätielle laskeutuneen lehtimaton tuntuu mukavalle sydänalassa. Aamun ensirutiini on käydä […]