Digitaalinen kirjasto kehittyy — kirjaston palvelut vuoden 2016 tilastojen mukaan
Kun tarkastelen yliopistomme kirjaston toimintaa ja sen kehittymistä vuoden 2016 tilastojen mukaan, voin niiden perusteella tehdä ainakin seuraavia huomioita. Ensinnäkin tietoaineiston käytön digitaalistuminen etenee edelleen, vaikka käyttöluvut ovat jo tähän asti olleet suuria. Verkkolehtien artikkelilatausten määrä ylitti viime vuonna 900 000 rajan. Tästä voi karkeasti laskea yhden artikkelilatauksen hinnan, joka on näillä käyttöluvuilla 2–3 euroa. Verrattuna […]
Akateemisten kirjastojen radikaali muutos – IFLA 2014 Lyonissa
Jo 80. IFLAn vuosikokous järjestettiin tänä vuonna Lyonissa, Ranskassa. Järjestön monikielisyys ja monikulttuurisuus tuli hyvin esille, sillä isäntämaan kieli on yksi IFLAn virallisista kielistä ja myös eräs maailman suurista kulttuurikielistä. Osallistujia oli noin 4000 ja konferenssi näkyi hyvin myös paikallisessa katukuvassa ja medioissa. Konferenssin teemaan – konfluenssiin – oli osaltaan vaikuttanut se, että Lyon on […]