”Vuosien 1917 ja 1918 muistot ovat liki vastakkaiset. Ensin tapahtui parasta ja sitä seurasi pahinta, mitä kansakunta voi kohdata. Itsenäisyyden vuosi vaihtui sisällissodan vuodeksi, eikä edes pitkä aika ole kaikkia sen arpia peittänyt. (…) Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.”
Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen yhtenä aiheena oli välittömästi Suomen itsenäistymisen jälkeen alkanut sisällissota. Vuoden 1918 tapahtumista on ihmisillä monenlaisia käsityksiä ja erilaisia versioita, joista keskusteleminen kiihdyttää mieliä vieläkin. Tästä kertoo jo välittömästi presidentin puheen jälkeen alkanut väittely sodan nimestä. Sisällissota, vapaussota vai kansalaissota?
Joensuun kampuskirjastossa tällä viikolla avautuneella kirjanäyttelyllä muistetaan sata vuotta sitten käynnistyneitä Suomen itsenäisyyden ajan traagisimpia tapahtumia. Esille on nostettu vuosikymmenien aikana syntynyttä tutkimuskirjallisuutta, joka on eri näkökulmista pyrkinyt vastaamaan kysymykseen: mitä tapahtui todella? Vuoden 1918 perinnöstä keskustellessa on tärkeää tutustua aiheesta tehtyyn tieteelliseen tutkimukseen, josta kirjaston kokoama näyttely on edustava otos. Näyttely sisältää myös jonkin verran kaunokirjallisuutta aiheesta.
Finnish Civil War was fought between revolutionary Red Guards and conservative White guards from 27th January 1918 to 15th May 1918. With casualties of almost 6,000 persons on the White side and 32,500 persons on the Red side, the war was one of the most tragic events in Finnish history. Even after a hundred years, the war can arouse debate and strong feelings among Finnish citizens.
The book exhibition of research literature on the Finnish Civil War provides a profound view on the history and aftermath of the events in 1918.
Jussi Hyvärinen, tietoasiantuntija | Information specialist Tapani Toivanen, tietoasiantuntija | Information specialist Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services
Osmo Kiiskinen opiskeli yleistä historiaa Helsingin yliopistossa ja teki sinne opinnäytetyönsä lisensiaatin tutkielmaan asti. Osmo väitteli filosofian tohtoriksi Joensuun yliopistossa 1996, väitöskirja on nimeltään ” American privateers in European waters 1776-1783”. Kiiskinen toimi Joensuussa ( Joensuun korkeakoulu / yliopisto ) yleisen historian tuntiopettajana ja myöhemmin lehtorina vuodesta 1971 aina eläköitymiseensä 2005 asti. Lukuisat opiskelijapolvet muistavat hänen näkyvän persoonansa ja hallitut ja informatiiviset Amerikan historian luentonsa. Osmo oli aktiivinen kirjaston käyttäjä työaikanaan monella tavalla ja yhteys kirjastoon on säilynyt vapaaherranakin, Kiiskinen on tuttu näky 2B-salin lukupaikoilla edelleen lähes päivittäin.
Osmo Kiiskinen on vaikuttanut erityisesti historian alan kokoelmiemme kehitykseen kahdella tavalla. Ensinnäkin opettaja-aikana Osmo Kiiskisen esityksestä tilattiin runsaasti kirjallisuutta ja toisaalta Osmo alkoi jo tuolloin myös lahjoittaa itse ostamiaan kirjoja kirjastollemme. Eläköitymisen jälkeen lahjoitukset ovat lisääntyneet, Kiiskinen ostaa/tilaa oman kiinnostuksensa mukaan kirjallisuutta sekä kotimaisista että ulkomaisista lähteistä. Hän lukee kirjat ensin ja lahjoittaa ne sitten kokoelmaamme. Varsin usein kirjat ovat sellaisia, ettei niitä ennestään löydy Suomen muistakaan kirjastoista.
Kiinnostus Amerikan historiaan on siivittänyt Osmon kirjaesityksiä ja omia hankintoja. Kaikkiaan Kiiskinen on tehnyt 13 USA:n matkaa. Vuosina 1978-1979 hän oli stipendiaattina Washingtonissa Yhdysvaltain historian laivasto- ja merihistorian osastolla (Naval Historical Center in Washington, DC. / Navy Yard ) ja tuona aikana hän teki erityisen paljon kirjahankintoja. Kirjoja tuli Suomeen tuolloin kuusi postisäkillistä (n. 180 kg ). Kiinnostavaa aineistoa on löytynyt tavallisten kirjakauppojen ( mm. Barnes & Noble ) lisäksi antikvariaateista ( esimerkkinä Strand: maailman suurin lajissaan, pääpaikka New Yorkissa ). Matkojen yhteydessä Osmo on tutustunut amerikkalaisiin kollegoihin, jotka osittain ovat auttaneet hankinnoissa. Yhdysvallat on tullut tutuksi varsin laajasti eri kulkuneuvoja käyttäen. Monista osavaltiosta ja kaupungeista mainittakoon vain Kalifornia ja erityisesti Los Angeles, New York, Arkansas, Arizona, New Mexico, Connecticut, Maine, Massachusetts, New Hampshire, Rhode Island ja Virginia, kaikkiaan 45 osavaltiossa on tullut käytyä.
Seuraavana on esimerkinomainen luettelo ( eli vain otos ) aineistosta, joka on kirjastoomme hankittu Osmo Kiiskisen esityksestä:
– Foreign Relations of the United States
– The Marcus Garvey and Universal Negro Improvement Association papers
– The papers of George Washington : Revolutionary war series
– The Adams papers
– Frederick Douglass papers
– The papers of Benjamin Franklin
– The papers of Dwight David Eisenhower.
– The black abolitionist papers ( kirjoja + mikrofilmejä )
– The papers of Robert Morris
– The papers of Woodrow Wilson
– The papers of General Nathanael Greene.
Kuva: Ilpo Suihko
Kirjoja on siis Pohjois-Amerikan historian erilaisista vaiheista, on materiaalia Amerikan vallankumoukseen liittyen, siirtokuntakauden historiaa, teoksia orjuuden vastaisesta taistelusta, naishistoriaa, diplomaattisarjoja ja presidenttien kirjeenvaihtoa jne. Aineistoista on ammennettu pohjaa monille opinnäytetöille. Joensuun yliopistossa oli vahva Afrikan historian tutkimukseen liittynyt suuntaus vallalla erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla, myös opinnäytteitä tehtiin runsaasti Afrikan historiasta. Vastapainona edelliselle Osmo Kiiskisen esittämillä hankinnoilla ja lahjoituksilla pidettiin vireillä Amerikan historian tutkimusta eikä aineistojen käyttö vieläkään ole tyrehtynyt. Uusia graduja on edelleen tekeillä tai valmisteilla seminaareissa ja proseminaareissa myös nyt Itä-Suomen yliopiston aikakaudella.
Kuva: Ilpo Suihko
Paitsi Yhdysvalloissa Osmo Kiiskinen on matkustellut runsaasti myös muualla ja aina mukaan on tarttunut myös kirjallisuutta, ja usein teosten pääteasema on ollut kirjastomme. Matkakohteet olivat aiemmin varsin kaukana: Länsi-Intian saaret, Australia, Uusi Seelanti, Kuuba, Haiti, Venezuela, Dominikaaninen tasavalta, Paraguay, Argentiina, Karibian alue, Azorit, Vähä-Antillien saaret, Filippiinit, Israel jne. Myöhemmällä iällä on sitten tullut aika tutustua paremmin eurooppalaisiin kohteisiin: Madrid, Lissabon, Lontoo, Manchester, Dublin, Edinburgh, Portsmouth, Amsterdam, Bryssel, Pariisi, Berliini, Krakova, Split, tässä vain muutamia mainitaksemme. Eri alueiden historiaan liittyvän kirjallisuuden lisäksi matkakohteista on tullut hankittua erilaisia yhteiskuntakuvauksia ja myös matkakirjoja ja matkaoppaita. Lahjoituskirjojen joukossa on muiden muassa yli 300 Latinalaista Amerikkaa ja Karibian aluetta käsittelevää julkaisua, jotka yleisimmin on ostettu matkakohteiden kirjakaupoista. Erilaisten museoiden yhteydessä on monesti ollut myös hyviä kirjakauppoja, tästä esimerkkinä Thames-joen varrella Lontoon Greenwichissä sijaitseva Britannian merimuseo ( National Maritime Museum ).
Nykyisin O. K. hankkii haluamansa kirjallisuuden pääasiallisesti verkkokirjakauppojen kautta. Jo mainittujen historian osa-alueiden lisäksi hankinnat kohdistuvat usein esimerkiksi kylmää sotaa käsittelevään kirjallisuuteen tai laivastohistoriaan. Laivastohistorian viime vuosien lahjoituksista mainittakoon erikseen Samuel Eliot Morisonin kirjoittama kirjasarja ” History of United States Naval Operations in World War II ”, jolle sillekin on todistettavasti löytynyt käyttäjiä asiakaskunnastamme. Hankittujen ja meille lahjoitettujen julkaisujen kirjo on hyvin laaja, mukana on myös paljon henkilöhistoriaa esimerkiksi elokuvateollisuuden piiristä. Vaikka suurin osa Osmo Kiiskisen lahjoittamasta kirjallisuudesta on ulkomaista ja lähinnä englanninkielistä kirjallisuutta, on joukossa myös suomenkielistä materiaalia.
Seuraavassa on kolme esimerkkiä aivan viimeisimmistä lahjoituksista tältä vuodelta:
Kuva: Ilpo Suihko
Sarantakes, Nicholas Evan; Dropping the torch : Jimmy Carter, the Olympic boycott, and the Cold War / Cambridge ; New York : Cambridge University Press, 2011. // Harrington, Daniel F.; Berlin on the brink : the blockade, the airlift, and the early Cold War / Lexington, Ky. : University Press of Kentucky, cop. 2012. // Shelton, Christina ; Alger Hiss : why he chose treason / New York : Threshold Editions, 2012.
Pelkästään kolmen viimeisen vuoden ( 2011- 2013 ) aikana Osmo Kiiskinen on lahjoittanut kirjastollemme lähes sata teosta. Osmon periaatteena lahjoituksissa on ollut, että kirjat ovat käyttöön tarkoitettuja, hän ei halua luoda mitään monumenttia tai museoitua kirjakokoelmaa.
Tapio Lehtinen, tietopalveluneuvoja / kokoelmapalvelut