Tiedejulkaisemisen päivät 2022: Tiedejulkaisemisen vaikuttavuus, vastuullisuus ja avoimuus | Research Publishing Days 2022: Impact, responsibility and transparency in scientific publishing

(Please, scroll down to read in English.)

Vuosittain järjestettävillä Tiedejulkaisemisen päivillä keskustellaan useista ajankohtaisista tiedejulkaisemiseen liittyvistä aiheista, kuten kustannustoiminnasta, avoimesta julkaisemisesta, sekä erityisesti tänä vuonna tiedon vaikuttavuudesta. Tiedejulkaisemisen päivät järjestettiin tällä kertaa Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa 3.-4.10.2022. Tilaisuus järjestettiin hybridinä ja paikalle saapui kuutisenkymmentä osallistujaa. Verkossa tilaisuutta seurasi molempina päivinä yli 200 katsojaa.

Tilaisuuden järjestivät Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK), Suomen tiedekustantajien liitto, Kansalliskirjasto ja Itä-Suomen yliopisto (UEF).

Maanantai 3.10.

Tilaisuuden avasi Itä-Suomen yliopiston kirjaston johtaja ja Suomen yliopistokirjastojen neuvoston puheenjohtaja Ari Muhonen verkkoympäristön kehittymistä käsittelevällä puheellaan. Tätä seurasi TSV:n Sami Syrjämäen puheenvuoro avoimen tieteen julistuksista ja niiden toteutumisesta. Pääpaino oli Budapest Open Access Initiativessa, joka täytti juuri 20 vuotta. Julistuksen keskeinen sanoma on, että tieteen tulisi tuottaa yhteistä hyvää kaikille. Tällä hetkellä keskeisenä tavoitteena on muuttaa tiedejulkaisemisen rakenteita siirtymällä yhä enenevissä määrin kaupallisesta kustantamisesta tiedeyhteisön ja nonprofit-organisaatioiden ylläpitämien julkaisukanavien käyttöön.

Seuraavissa kommenttipuheenvuoroissa Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation sihteeristöön kuuluva Hanna Lahdenperä, Helsinki University Pressin (HUP) kustannusjohtaja Leena Kaakinen ja Historiallisen aikakauskirjan päätoimittaja Anu Lahtinen käsittelivät avointa julkaisemista kotimaisten kustantajien näkökulmasta. Lahdenperän puheenvuorossa pohdittiin kotimaisten avoimen tieteen linjausten suhdetta kansainvälisiin linjauksiin. Kaakinen taas nosti esiin sen, että on oleellista miettiä miten tehtyjen linjausten toimeenpano todellisuudessa rahoitetaan ja myös muistutti, että globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta APC-maksut (article processing charge) vain siirtävät maksumuurin muualle. Anu Lahtinen toi esiin puheenvuorossaan, että eri CC-lisenssien (Creative Commons) laajan käytön salliminen on tärkeää, jotta kaupalliset toimijat eivät pääse hyötymään tutkijoiden työstä ilman erillistä korvausta.

Päivä jatkui UEFin hoitotieteen professori Katri Vehviläinen-Julkusen pitämällä 10-vuotiasta DORA-julistusta (San Francisco Declaration on Research Assessment) käsittelevällä puheenvuorolla. Lähtökohtana julistuksella oli tutkimuksen arvioinnin monipuolisuus. Arviointi onkin vuosien varrella kehittynyt pelkästä metriikasta kohti laajempaa tutkimustuotosten arviointia ja muun muassa narratiivisen CV:n hyödyntämistä kohti.

Seuraavan keskusteluosion teemaksi oli nostettu vastuullisesti vaikuttava tiedonjulkistaminen. Keskustelun aloitti UEFin englannin kielen ja kulttuurin professori Jopi Nyman, joka käsitteli esityksessään Jufon vaikutusta ja tulevaisuutta. Jufo eli Julkaisufoorumi ja sen sisältämä kansallinen julkaisukanavien tasoluokitus on muokannut suomalaista tiedekenttää sekä rahoitusmallin että tutkimuksen arvioinnin kautta. Julkaisukulttuuri on Jufon käyttöönoton myötä muuttunut, monografiajulkaisemisesta on siirrytty kohti artikkelijulkaisemista ja luokitusta on vastoin alkuperäistä tarkoitusta alettu käyttää myös yksittäisten tutkijoiden arviointiin.

Vastuullinen toimitustyö oli keskiössä Turun yliopiston suunnittelija Annastiina Mäkilän puheenvuorossa. Hän käsitteli toimittajan roolia ja suhteita niin vertaisarvioijien ja kirjoittajien kanssa, kuin myös laajemmin toimittajan vastuuta lehteä, sen lukijoita ja laajemmin koko tiedeyhteisöä kohtaan. Tutkijatohtori Mona Mannevuo taas käsitteli omassa puheenvuorossaan tieteen viestinnällistymistä ja vaikuttavuutta. Käsiteltävinä teemoina esiin nousivat tiedepohjainen politiikka ja strateginen tutkimus, vaikuttavan tutkimuksen mielikuvastot sekä tutkijan rooli huomiotaloudessa.

Viimeisessä puheenvuorossa kansanedustaja Anu Vehviläinen avasi ajatuksiaan siitä, miten hän haluaisi tulla vaikutetuksi tutkitulla tiedolla. Hän nosti esiin, että kansanedustajat valitaan yleensä rooliinsa arvojen, ei asiantuntijuuden vuoksi ja että politiikassa mielipiteen vaihtaminen tulkitaan usein ”takin kääntämiseksi”. Tänä päivänä vallalla oleva identiteettipolitiikka vahvistaa arvo- ja ryhmäsidonnaisuutta, eikä analysoiva moniulotteinen tarkastelu välttämättä sovi tuohon kuvioon.

Ensimmäisen päivän päätti Jyväskylän yliopiston (JY) Avoimen tiedon keskuksen johtaja Pekka Olsbo käsittelemällä tekeillä olevaa tieteellisten kirjojen avoimen julkaisemisen suositusta. Hän pohti puheenvuorossaan sitä, miksi avoimuuslinjauksiin liittyvän rahoituksen saaminen on Suomessa niin hankalaa, vaikka kirjojen julkaisumäärät ovat suhteellisen pieniä. Olsbo toi esiin, että monissa Euroopan maissa rahoitus on saatu järjestymään koska avoimen julkaisemisen tukeminen on sisäänrakennettu rahoitusmalleihin.

Iltaohjelmassa julkistettiin Suomen tiedekustantajien liiton palkinnot.  Liiton kannustuspalkinto jaettiin kolmelle lehdelle: Nordic Review of International Studies, Tutkimus ja kritiikki sekä Lähihistoria. Palkinnon perusteluissa pidettiin tärkeänä, että uusia suomalaisia tiedelehtiä perustetaan vaikeasta tilanteesta huolimatta.

Vuoden 2022 tiedelehtenä palkittiin Alue ja ympäristö. Lehteä kustantaa Alue- ja ympäristötutkimuksen seura.

luentosali jossa istuu Tiedejulkaisemisen päivien osallistujia kuuntelemassa. lecture hall, speakers, listeners
Maanantain ensimmäiset kommenttipuheenvuorot olivat aiheeltaan Avoimuuden julistukset 20 vuotta: Kuva: Taina Sahlman

Tiistai 4.10.

Tiistain avauksessa kuultiin avointen tieteellisten kirjojen kustantamiseen liittyen kansainvälisiä ja kansallisia kokemuksia. Kommenttipuheenvuorot pitivät TSV:n julkaisupäällikkö Sami Syrjämäki, JY:n Avoimen tiedon keskuksen johtaja Pekka Olsbo, Suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) kustannusjohtaja Kirsi Keravuori, sekä Gaudeamusta ja HUP:ia edustava kustannusjohtaja Leena Kaakinen.

Kaakinen avasi keskustelun, ja kertoi Edition.fi -portaalista, joka on TSV:n ylläpitämä kotimaisten avointen kokooma- ja monografiateosten palvelu. Lisäksi hän esitteli HUP:n, myös Helsingin yliopiston ulkopuolisille julkaisuille tarkoitetun avoimen kustantamon, jota ylläpitävät Helsingin yliopiston kirjasto ja Gaudeamus. Vaikka HUP helpottaa osaltaan tutkijoille joskus hankalaakin monografioiden julkaisua, eivät rahoitusasiat ole tasa-arvoisia.  

Avoimen tieteen koordinaation osana onkin laadittu kirjojen avoimuuden linjausta, jossa on alusta asti ollut keskeistä rahoituksen selvittäminen. Kirsi Keravuoren esittelemä SKS mahdollistaa timanttimallin mukaisen open access-julkaisemisen, sillä TSV tukee taustarahoitettua julkaisua. Tästä huolimatta Kerovuonkin mukaan on merkitystä sillä, mihin suuntaan uudet laadittavat linjaukset osoittavat, sillä nämä määrittävät koko suomalaisen tiedekustantamisen kenttää.

Tällä hetkellä olemassa oleva kotimainen rahoitus kohdistuu kirjoja useammin lehtiartikkeleihin. Toisin on esimerkiksi Itävallassa, Alankomaissa ja Isossa-Britanniassa, jossa rahoitusta saa myös monografian julkaisemiseen. Pekka Olsbo totesikin, että kirja on keskeinen sivistyksen ja tiedonvälityksen väline. Voisiko siis julkaista rinnakkain sekä kaikille avointa että ostettavaa teosta, kuten Ranskassa jo tehdäänkin? Siellä kustantaja lupaa pitää myös painettua kirjaa saatavilla, koska myös sillä on kysyntää.

Rahoitukseen liittyen myös kirjastojen kokoelmiin ottaminen ja teosten esillä pitäminen maksaa – kustantamisen, taiton, ynnä muiden valmistuskustannusten lisäksi. Rinnakkaistallennusta toki suositellaan, mutta tutkija haluaisi kenties julki sen version, joka on lopullinen, kun taas rinnakkaistallenne saattaa olla käsikirjoituksen näköinen versio rivinumerointeineen. Kokoelma-artikkeleiden kohdalla kokonaisuus saattaa myös hajota rinnakkaistallennettaessa artikkeleita erikseen, sillä tekstit muodostavat kokonaisuuden, totesivat lopuksi sekä Syrjämäki että Olsbo.

Paneelikeskusteluun kotimaisten tiedelehtien vaikuttavuudesta Juho Pesosen (Matkailututkimus) johdolla osallistuivat Olga Hannonen (Matkailututkimus), Juha Hämäläinen (Sosiaalipedagoginen aikakauskirja), Maarit Sireni (Terra) ja Juhana Venäläinen (Kulttuurintutkimus ja Tiede ja edistys). Vanhat kotimaiset tiedelehdet, kuten esimerkiksi jo 1800-luvun puolella perustettu Terra, ovat olleet rakentamassa suomalaista identiteettiä sekä kehittämässä suomea tiedekieleksi. Oman ajattelukielen hyöty oppimiseen, sekä ammatti-identiteetti korostuivat puheissa. Terrassa esimerkiksi on asiaa maantieteen opiskelijoille ja aineenopettajille, ja lisäksi kansallinen julkaisu tavoittaa muitakin kuin tutkijan. Nykymaailmassa on voitava luottaa tutkittuun tietoon, jonka pääpaino ei ole se, että kuka pitää eniten melua omasta mielipiteestään, vaan se, että kirjoitukset ovat luotettavasti tieteellisiä, vaikka käsittelisivätkin joskus kansantajuisemmin kansallisiin ilmiöihin liittyviä aiheita. Kansainvälisissä julkaisuissa suomalaiset ilmiöt eivät korostu tai näy, joten meidän on itse pidettävä näistä kiinni.

Tekijänoikeus ja lisenssisasioista käsittelevässä esitelmässään lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela Kopiostosta pohti, voisiko cc-lisensseille olla vaihtoehtoja. Hän esitteli c-info –kuvakkeen, jota klikkaamalla saa tekijänoikeustiedot helposti näkyville. Hän kertoi, että tekijänoikeuslakia ollaan parhaillaan uudistamassa, mutta asia on kesken. Kansalliskirjaston palvelujohtajan Johanna Liljan esitys käsitteli muun muassa Kansalliskirjaston palveluita, ja yhtenä esimerkkinä hän nosti esiin Journal.fi -palvelun, joka tarjoaa pääsyn useisiin avoimiin julkaisuihin.

Päivän loppupuolella TJNK:N pääsihteeri Reetta Kettunen sekä Julkaisufoorumin suunnittelupäällikkö Janne Pölönen esittelivät Monikielisen tiedeviestinnän Helsinki-aloitetta, jonka tarkoituksena on edistää  tiedeviestinnän monikielisyyttä. Heidän mukaansa tiedeyhteisölähtöinen julkaiseminen saisi saada enemmän rahoitusta erityisesti omilla kotikielillä tuotettuna.

Tiedejulkaisemisen päivien loppupuheenvuorossa UEFin yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen pohti, mitä esillä olleista teemoista hän toivoisi kaikille kotiin viemisiksi. Keskusteluun nousseet teemat ovat tänä vuonna koskeneet erityisesti rahoitusta, hänkin koosti puheenvuorossaan. Onko niin, että avoimen tieteen mahdollisuudet ovat jo selkeästi tunnistettavia ja hyödyt selvillä, mutta todellinen tahtotila käytännön työn rahoittamiseen vielä hakee uomiaan? Tämän ongelman ratkaisemiseen tarvittaisiin konkreettisia toimia ylimmiltä päätöksentekijöiltä. Toisaalta Jokinen toteaa, että myös yksilötasolla pystytään tekemään asioita avoimen tieteen puolesta – jo pelkkä ystävällisyys ja yhteisvastuullisuus kantaa pitkälle, tiedejulkaisemisessakin.

Tilaisuuden tallenteet ovat nähtävillä Vimeossa 14.10.2022 saakka:
Ensimmäisen päivän tallenne (avautuu uuteen välilehteen)
Toisen päivän tallenne (avautuu uuteen välilehteen)

opastekyltti missä lukee Tiedejulkaisemisen päivät ohjasivat osallistujia Metria-rakennukselle. Guidance to the venue.
Tiedejulkaisemisen päivät järjestettiin Joensuussa Itä-Suomen yliopiston Metria-rakennuksessa 3.-4.10.2022. Kuva: Taina Sahlman

Research Publishing Days 2022: Impact, responsibility and transparency in research publishing  

The annual Research Publishing Days discuss a wide range of topics related to research publishing, including open access publishing, peer-reviewing, marketing, editorial processes, as well as science policy. This year the Research Publishing Days were held at the Joensuu campus of the University of Eastern Finland on the 3rd and 4th of October. The event was organised in Finnish and in hybrid model, with about sixty participants present in person. More than 200 spectators followed the event online.

The event was organised by the Federation of Finnish Learned Societies (TSV), the Committee for Public Information (TJNK), the Finnish Association for Scholarly Publishing, the National Library of Finland, and the University of Eastern Finland (UEF).

Monday 3.10.

The event was started by Ari Muhonen, Director of the UEF Library and Chair of the Finnish University Libraries’ Network (FUN), with a speech on the development of online environments. This was followed by a speech by Sami Syrjämäki, Head of Publications at TSV, on the declarations of open science and their implementation. The current key objective is to change the structures of scientific/scholarly publishing by moving from commercial publishing channels into ones that are maintained by the research community and non-profit organisations.

Next up were the commentaries on open access publishing from the perspective of domestic publishers, given by Hanna Lahdenperä from the Secretariat for the National Open Science and Research Coordination, Leena Kaakinen, Executive editor of the Helsinki University Press (HUP), and Anu Lahtinen, Editor-in-Chief for Historiallinen Aikakauskirja [Historical Journal]. Lahdenperä’s speech discussed the relationships between Finnish and international open science policies. Kaakinen pointed out that it is essential to think about how the implementation of the policies is financed, also mentioning that from the perspective of global equality, article processing charges (APCs) serve only to move the paywall’s location instead of removing it entirely. Anu Lahtinen, on the other hand, stated that it is important to allow the extensive use of CC licences so that commercial operators cannot benefit from the work of researchers without paying separate compensation.

The day continued with a speech by Katri Vehviläinen-Julkunen, Professor of Nursing Science at the University of Eastern Finland. Vehviläinen-Julkunen discussed the 10-year-old San Francisco Declaration on Research Assessment (DORA). The starting point for the declaration was the versatility of research evaluation.

Responsibly impactful release of information was the topic of the next discussion. The discussion was started by Jopi Nyman, Professor of English Language and Culture at the UEF, whose presentation discussed the impact and future of JUFO. JUFO, aka Publication Forum, as well as the classification of publication channels it includes have transformed the Finnish field of science both from the perspective of financing models and research evaluation.

Responsible editorial work was at the centre of the speech by Annastiina Mäkilä, a coordinator at the University of Turku. Mäkilä discussed the role and relationships that a journalist has with peer-reviewers and writers, as well as the responsibility towards the journal, its readers and the research community. Postdoctoral researcher Mona Mannevuo discussed the impact of science, as well as its communicative dimensions. The themes included science-based politics and strategic research, imagery of impactful research, and the role of a researcher in the attention economy.

The last speech was given by Anu Vehviläinen, a Member of Parliament, who shared her thoughts on how she would like to be influenced by research information.

The first day was concluded by Pekka Olsbo, Director of the Open Science Centre (OSC) at the University of Jyväskylä, who discussed the ongoing recommendation for open access publishing of scientific and scholarly books. In his speech, he reflected on why it is so difficult to find funding for openness-related guidelines in Finland despite the relatively low number of book publications.

The evening programme included the announcing of the awards by the Finnish Association for Scholarly Publishing. The inducement award by the  Association was granted to three journals: Nordic Review of International Studies, Tutkimus ja kritiikki [Research and Critique] and Lähihistoria [Recent History]. In the justification for the award, it was considered important that new Finnish scientific and scholarly journals are established despite the difficult situation.

Alue ja ympäristö [Region and Environment] was awarded the journal of the year 2022. The journal is published by the Society for Regional and Environmental Studies (AYS).

Tuesday 4.10.

International and national experiences related to the publishing of open scientific and scholarly books were the topic of Tuesday’s opening. The commentaries were given by Sami Syrjämäki, Head of Publications at the TSV Pekka Olsbo, Director of the OSC at the University of Jyväskylä, Kirsi Keravuori, Director of Scholarly Publishing at Finnish Literature Society, and Leena Kaakinen, Publishing Director representing Gaudeamus and HUP.

Kaakinen opened the discussion by talking about the Edition.fi portal, which is a service for domestic open access compendiums and monographs provided by the TSV. Kaakinen also introduced HUP, a publishing house maintained by Helsinki University Library and Gaudeamus that is also open for publications outside the University of Helsinki.

At the moment, the existing domestic funding favours articles over books. Pekka Olsbo emphasized that the book is a key tool for education and information disclosure. The discussion begged the question: is it possible to publish both a work open to all and available for purchase in parallel?

In terms of funding, including works in library collections has its own costs in addition to publishing, layout, etc. Parallel recording is naturally recommended, but while a parallel recording may appear like a manuscript, the researcher themself might prefer to publish the actual final draft.

Juho Pesonen, Olga Hannonen (Finnish Journal of Tourism Research), Juha Hämäläinen (Sosiaalipedagoginen aikakauskirja [Journal of Social Pedagogy]), Maarit Sireni (Terra), and Juhana Venäläinen (Kulttuurintutkimus [Cultural Studies] and Tiede & edistys [Science & Progress]) participated in the panel discussion on the impact of Finnish journals. Finnish journals have been involved in the construction of the Finnish identity and development of Finnish into a scientific/scholarly language. The benefits of using one’s native language for learning, as well as professional identities were emphasized in the speeches.

In her presentation on copyright and licensing issues, chief legal officer Kirsi Salmela from Kopiosto wondered about possible alternatives to the CC licenses. Salmela introduced the c-info icon, which makes it possible to reveal copyright information with a simple. She continued by stating that the copyright law is currently under reform. Johanna Lilja, Director of Services at the National Library of Finland, discussed, among other things, the services of the National Library of Finland.

Towards the end of the day, Reetta Kettunen, Secretary General of the TJNK, and Janne Pölönen, Secretary General of Jufo, introduced the Helsinki Initiative for multilingual science communication.

In the closing speech, Eeva Jokinen, Professor of Social and Public Policy  at UEF, reflected on the themes of the discussions and what she would like the participants to remember. Funding has been one of the most discussed themes of the year. Is it true that the possibilities of open science are all clearly identified along with the benefits, but the actual motivation for its funding is still lacking? Concrete action from high level decision-makers would be required to solve this problem. On the other hand, Jokinen notes that it is also possible support open science at the individual level – kindness and solidarity go a long way, even in science publishing.

Jukka Kananen, palvelupäällikkö | Head of Services
Laura Hämäläinen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Heta Mikkonen, tietopalveluneuvoja | Information services advisor
Taina Sahlman, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Niko Niskanen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor (englanninkielinen käännös)
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing Services

Julkaisujen avoimuus vuonna 2018 | UEF Open Access statistics 2018

(Please, scroll down to read a summary in English.)

UEFissa julkaistujen tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus on tänä keväänä kansallisestikin tarkasteltuna hyvällä tasolla. Suuntaus on toivottava, sillä myös vuoden 2019 alussa hyväksytty, ja vuoden 2021 alusta voimaantuleva, korkeakoulujen rahoitusmalli suosii avointa julkaisemista jatkossa entistä enemmän. Itse julkaisuista saatava rahoitus nousee entisestä kolmestatoista prosentista neljääntoista prosenttiin.

Rinnakkaistallentaen tai muutoin avoimesti saataville saatetut tieteelliset tutkimusjulkaisut tulevat saamaan lisäksi painokertoimen 1,2. Avoimuuteen kannustetaan siis kansallisella linjauksella, ja tähän tarjottuun tukeen kannattaa tarttua. Myös takautuvasti avoimuudella on merkitystä – vaikka rahoitusmalli astuu voimaan vasta miltei parin vuoden päästä, lukuja tarkastellaan vähintään kolme vuotta taaksepäin.

Avoimen julkaisemisen kehitys on ollut myönteistä UEFissa viimeisen kolmen vuoden aikana. Tähän vaikuttavat todennäköisesti yleisesti avoimen tieteen näkyväksi tekeminen yliopistossamme, aktiivinen laitosmarkkinointi rinnakkaistallennusmahdollisuudesta, sekä ehkä hieman yllättäenkin tekniikka, kun puhutaan opinnäytetöiden avoimuudesta. Myös tutkimusrahoittajien vaateet avoimesta julkaisemisesta julkisilla varoilla rahoitettaville hankkeille alkavat vaikuttaa osaltaan tutkijoiden kiinnostukseen avata tutkimusjulkaisujaan.
Vuosi sitten asetetut tavoitteemme ovat nyt täyttyneet vertaisarvioitujen artikkelien avoimuusprosentin suhteen:

”Avoin julkaiseminen on myös edennyt hyvin yliopistossamme. Olemme jo saavuttaneet 40 %:n avoimuuden asteen ja tavoitteena oleva 50 % parin seuraavan vuoden aikana näyttää siten olevan mahdollista saavuttaa.” – UEFLibrary-blogi: Saarti; Kananen (2018)

Vuosivertailu Open access-lehtien, hybridi-lehtien ja rinnakkaistallennuksen kehityksessä vuosina 2016-2018
Avoimuuden kehitys eri open access -kanavissa. Antti Laurila
Avoimien tutkimusartikkelien kasvu vuosina 2016-2018
Open access-prosentin kehitys vuosittain. Antti Laurila

Rinnakkaistallennusrintamalla avoimen julkaisemisen tunnettavuuden kasvu näyttäytyy tutkijoiden lisääntyneinä yhteydenottoina ja oma-aloitteisena kiinnostuksena rinnakkaistallennusta kohtaan. Myös SoleCris-palvelulomakkeella toimitettujen artikkeleiden lopullisten versioiden määrä on kasvussa ja julkaisujen tekijät ovat aiempaa tietoisempia rinnakkaistallennuksen reunaehdoista. Kehitystä on tapahtunut myös kustantajien päässä, sillä yhä useammat kotimaiset kustantajatkin ovat määritelleen kantansa rinnakkaistallentamiseen. Avoimuuden kannalta iloinen uutinen on se, että suurin osa kustantajista tuntuu suhtautuvan rinnakkaistallentamiseen myönteisesti.

Lisää julkaisutoiminnan kehittymisestä on mahdollista lukea Kansalliskirjaston Jyrki Ilvan toteuttamasta selvityksestä (Tietolinja 1/2019), jossa tarkastellaan kattavasti julkaisukentän tilaa kansallisella tasolla. Kansallisessa vertailussa UEF sijoittuu keskiarvon tuntumaan.

Avoimuus yliopistomme opinnäytetöissä näyttää jatkavan kehitystään yhä positiivisempaan suuntaan. Koko yliopiston tasolla nousu avoimuudessa alkaa nopean kasvun jälkeen kuitenkin jo hieman tasaantua.

Toisaalta terveystieteiden tiedekunnassa ryhdyttiin pilotointivaiheen jälkeen käyttämään uusittua sähköistä palautusjärjestelmää, joka näyttäisi tilastojen valossa vaikuttavan opinnäytteiden avoimuuteen positiivisesti.

Filosofinen tiedekunta sekä Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta ylittivät vuoden 2018 aikana 60 % rajan avoimuudessa, loppuvuodesta näytti jopa siltä, että filosofinen tiedekunta yltäisi 70 % prosentin avoimuuteen. Tämä rajapyykki jäi kuitenkin vielä toistaiseksi tavoittamatta.

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa näyttäisi vuoden 2019 alkupuoliskolla tapahtuneen valitettavaa laskua avoimuuden asteessa, mutta muissa tiedekunnissa suunta on parempaan päin.

Erityisesti Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan johdonmukainen noususuunta viimeisen kahden vuoden ajalta on mainitsemisen arvoinen. Toki vuoden 2019 töistä on käsiteltynä vasta noin kolmasosa, joten kuluvan vuoden luvut elävät vielä.

Vertailu opinnäytetöiden avoimuuden kehityksestä vuosina 2015-2019
Pro gradu -töiden avoimuuden kehitys. Antti Laurila

UEF Open Access statistics 2018

The year 2018 turned out to be another successful year for open access articles from the University of Eastern Finland. For the third consecutive year, open access percentage has increased and this time we have more than 50% of our peer-reviewed articles freely available for anyone. The change can be seen in all open access categories (Gold, Hybrid and Green), so it is safe to say that we’re witnessing a wholesome change in how scientists think about publishing and open access.

In addition to increased visibility and impact, open access articles will receive a financial advantage over normal subscription-based articles in 2021. Even though the new funding models are not in effect at the moment, it is already steering us to a more open access -positive attitude as the articles will be noted in three year time span. So even though the funders have started to demand the open access model for publishing, we are starting to see financial rewards from the ministry for supporting the open route of publishing. And as the funders usually cover the costs for the apc-payments, this results to a rare win-win situation.

Antti Laurila, tietojärjestelmäasiantuntija | IT Systems Specialist
Taina Sahlman, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Laura Hämäläinen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Jukka Kananen, palvelupäällikkö | Head of services

Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing services
Jarmo Saarti, kirjaston johtaja | Library director

 

Tieteellisten julkaisujen avoimuus vuonna 2017 | UEF Open Access statistics 2017

(Please, scroll down to read a summary in English.)

Itä-Suomen yliopiston vuoden 2017 julkaisuluvut alkavat olla likipitäen valmiina ja on aika katsoa yliopistomme avoimuuden edistystä tilastolukujen avulla. Pääpaino on vertaisarvioitujen artikkeleiden avoimuuden kehittymisessä, mutta vilkaisemme myös opinnäytetöiden avoimuutta.

Hyvät uutiset alkuun: avoimuuden osuus on kasvanut mukavaa tahtia — vauhti jopa kiihtyy. Avoimesti julkaistujen tieteellisten artikkelien määrä on noussut vuoden aikana 8 prosenttiyksikköä. Tilastojen valossa voi sanoa, että kehitys on ollut kirjaston tarjoaman rinnakkaistallennuspalvelun ansiota — rinnakkaistallennuksen avulla avoimeksi saatettujen artikkelien osuus on samassa ajassa kasvanut 6,5 prosenttiyksikköä, kun taas Open Access ja hybrid -julkaisukanavissa julkaistujen artikkelien osuus on pysynyt miltei samana.


Kaaviossa RT tarkoittaa kaikkia rinnakkaistallenteita, RT+ tarkoittaa rinnakkaistallenteita joiden avulla on oikeasti saatu avattua aineistoa, jota ei muutoin olisi avoimesti verkossa luettavissa. RT-kategorian tallenteet ovat siis jo valmiiksi avoimesti saatavilla eikä tällä edistetä avoimuutta.

Rinnakkaistallennustyyppi Julkaistu OA-lehdessä tai avoimena artikkelina hybrid-lehdessä Rinnakkaistallennettu
RT X X/-
RT+ X

Avoimien aineistojen rinnakkaistallennusta tehdään kuitenkin lisenssien sen salliessa, sillä sen avulla julkaisujen näkyvyys paranee sekä pystymme paremmin takaamaan artikkelien saatavuuden pitkällä aikavälillä. RT+ kategoriassa tapahtuva muutos on kuitenkin se, jossa eniten toivomme tapahtuvan kasvua. Seuraavassa kaaviossa listataan tarkemmin Itä-Suomen yliopiston julkaisuarkisto eRepoon rinnakkaistallennettujen artikkelien
RT/RT+ suhdelukuja tiedekunnittain.

Kaaviosta nähdään kuinka terveystieteissä sekä luonnontieteissä rinnakkaistallentaminen edistyy myös RT+ kategoriassa hyvää vauhtia. Yhteiskuntatieteissä ja humanistisella alalla kehitys on maltillisempaa, taustasyynä tähän tieteenalakohtaiset erot julkaisukulttuurissa ja lehtien käytänteissä. Varsinkin kotimaisten lehtien suhtautumisessa rinnakkaistallentamiseen on vielä haasteita, mutta asiaa pyritään kehittämään kansallisen Kotilava-hankkeen avulla.

Verrattaessa OA-lukuja toisiin korkeakouluihin selviää, että luvuissamme olisi vielä parantamisen varaa. Asetumme kansallisessa vertailussa tukevasti puolivälin tienoille, mutta jo 10 % korotus lukuihimme veisi UEF:n lyhyen aikavälin tavoitteeseemme, jossa puolet artikkeleistamme olisi avoimesti saatavilla. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei edellyttäisi kuin reilun 200 rinnakkaistallennuksen lisäystä vuositasolla (RT+) UEFin tutkijoilta.

Yliopisto OA:n osuus RT+ artikkelien lkm
Jyväskylän yliopisto 62,8 753
Hanken 57,9 73
Turun yliopisto 49,8 472
Lapin yliopisto 45,7 5
Tampereen yliopisto 45,7 244
Itä-Suomen yliopisto 40,4 225
Taideyliopisto 40 4
Kaikki yliopistot 39,9 2556
Helsingin yliopisto 39,7 463
Oulun yliopisto 39,4 309
Tampereen tekn. yliopisto 38,4 212
Lappeenrannan tekn. yliopisto 37,2 4
Åbo akademi 32,6 21
Aalto yliopisto 30,6 277
Vaasan yliopisto 21,9 9

Taulukon tiedot Jyrki Ilvan keräämästä aineistosta, OA-julkaisujen osuus korkeakoulujen vuoden 2017 vertaisarvioiduista artikkeleista (A1-A4), Jyrki Ilva, Tiedot kerätty Juulista 26.3.2018

Rinnakkaistallenteiden lisäämiseksi kirjasto on tehostamassa viestintäänsä tutkijoiden suuntaan. Tavoitteenamme on lähettää muistutusviesti kaikille niille tutkijoille, joilta emme ole saaneet rinnakkaistallennettavaa artikkelia joko SoleCris-julkaisutietolomakkeella tai eRepo-sähköpostilla (erepo at uef.fi). Tutkijoilta saadun palautteen mukaan he kaipaavat muistuttelua rinnakkaistallentamisesta ja tähän huutoon pyrimme nyt vastaamaan. Muistutusviestien lisäksi tulemme jatkamaan laitoksilla vierailua joko avoimen kutsun perusteella tai kirjaston koulutustarjottimelta räätälöidyn tilauksen mukaisesti.

Gradut avoimempaan suuntaan

Vuodesta 2018 näyttäisi tulevan hyvä vuosi gradujen avoimuudelle. Neljännes vuodesta on takana ja yli puolet UEFin graduista on saatu avoimesti verkkoon. Toki vuoden 2018 OA-luku on vielä hyvin altis muutoksille, mutta tällä hetkellä kehitys näyttää todella positiiviselta. Taustalla avoimuuden positiiviseen kehitykseen uskomme ainakin osittain olevan uusitun gradujen tarkastukseenjättölomakkeen, jonka avulla opiskelijan on helpompi antaa lupa avoimeen julkaisemiseen. Myös opiskelijoille tiedottamista on lisätty, ja ohjaajatkin ovat ryhtyneet suosittelemaan töiden avaamista yhä enemmän, eikä näin ollen voikaan sanoa, että avoimuuden kehitys olisi saavutettavissa vain teknisin keinoin, tai että se olisi ylipäätään helppoa.

Briefly in English: The number of open access publications in UEF has increased 8% in one year, mainly because of self-archiving (UEF eRepository) . In national comparison UEF is midway. Feedback from the researchers is that they need reminders, so the library aims to contact all those researchers who have not submitted an article for self-archiving either via the SoleCris form or by email to erepo[at]uef.fi. In addition, we will continue visiting units either by an open invitation or based on a booking through the library’s training menu.

Antti Laurila, tietojärjestelmäasiantuntija | IT Systems Specialist
Laura Hämäläinen, tietopalveluneuvoja | Information Services Advisor
Verkko- ja julkaisupalvelut | Library IT and Publishing services