Mitä iloa on harjoittelusta?

Aikaisia herätyksiä, pitkiä päiviä, tuntisuunnitelmia, ohjauskeskusteluja, harjoittelutehtäviä, palautekeskusteluja ja ohjaajan havainnointia… Niistä on ohjauksen syventävä harjoittelu tehty. Haluan nostaa tämän kertaisen blogin aiheeksi (opetus/ohjaus)harjoittelut, jotka kuuluvat suureen osaan tutkintoja vähintään vapaaehtoisena opintojaksona. Kaikessa laajuudessaan ja vaativuudessaan harjoittelut ovat usein juuri niitä opiskeluaikojen antoisimpia hetkiä.

Yliopistossa opiskellessa ei voi olla huomaamatta teoreettisen tiedon suurta määrää ja painoarvoa opinnoissa. Opiskeltavasta alasta riippuen teoreettisen tiedon määrä saattaa jonkin verran vaihdella, mutta ihan varmasti sitä kaikilla aloilla on. Vaikka ope- ja opokoulussa käytännön tekeminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön on melko suurta, välillä sitä itsekin ajautuu pohtimaan kaikkien näiden teorioiden merkitystä ja hyödyllisyyttä. Joskus sitä jopa esittää itselleen isojen kirjapinojen takaa peruskoulustakin tutun retorisen kysymyksen: “tarvinko mä tätä tietoa mihinkään?”. En kuitenkaan muista vielä(kään) yhtäkään kirjaa, jonka oppeja en jossain määrin olisi omassa käytännön tekemisessäni hyöydyntänyt.

Olen itse tällä hetkellä ohjauksen opintojen viimeisessä, syventävässä harjoittelussa vanhalla lukiollani kotipaikkakunnallani. Harjoittelussa on hienoa se, että voit itse suuresti vaikuttaa minkälaisessa oppilaitoksessa teet sen (peruskoulu, lukio, ammatillinen koulutus, korkeakoulu), missä teet sen (kotipaikkakunta, opiskelupaikkakunta) ja varsinkin nyt viimeisen harjoittelun kohdalla, mitä haluat erityisesti harjoittelussa kehittää (yksilöohjaus, ryhmäohjaus, opettaminen…). Harjoitteluja on omassa opinto-ohjelmassani viisi eri pituista (3-6 viikkoa) harjoittelua, kun taas joissakin voi olla yksi pitkä harjoittelu (5-6 kuukautta).

Kun lukee opiskelukirjoja ja -materiaaleja, käy tenttimässä ja istuu luennoilla, syntyy helposti melko ruusuisia ajatuksia opiskeltavan asian osaamisesta. Vaikka olen itse suoriutunut opinnoista ihan hyvällä menestyksellä, ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun opiskelijalla on ollut asiaa, joka on saanut minut huomaamaan, että käytännön soveltaminen vaatii ihan uudenlaista oppimista jo olemassa olemasta tietoteoreettisesta aineksesta. Elävä elämä kun ei useinkaan sovellu sellaisenaan teoreettisiin malleihin tai esimerkkeihin – ainakaan ohjauksessa ja opetuksessa. Erityisesti opetusharjoittelussa ja peruskoulun opoharjoittelussa huomasi sen, että mikä toimii paperilla täydellisesti ei toimi ollenkaan siinä sovellettavassa tilanteessa.

Käytännössä toimimisen lisäksi harjoittelussa saa kullan arvoista tukea ja ohjausta oman osaamisensa ja oppimisensa arviointiin. Kaikissa harjoitteluissa tulee olla mukana harjoittelun ohjaaja, joka nimensä mukaisesti ohjaa harjoittelua ja käytännön tekemistä. Harjoittelun ohjaaja on myös vastuussa harjoittelijasta, mikä antaa harjoittelijalle mahdollisuuksia kokeilla ja toteuttaa siipiään melko vapaasti. Tämä on ainakin minulle tuonut varmuutta ja tukea tehdä myös sellaista, mikä ei ole kuulunut oman osaamiseni mukavuusalueelle. Hyvä harjoittelun ohjaaja antaa rakentavaa palautetta omasta toiminnasta ja tuo esiin myös kehitettäviä puolia. Itse olen saanut kiitosta hyvästä kontaktistani ja tiedollisista taidoistani, mutta ainakin rohkeudessa tuoda esiin näitä omia taitojaan kaipaa vielä hiomista. Minusta on myös ollut ihanaa jakaa omia tuntemuksia ja “arkoja paikkojaan” alan ammattilaisen kanssa, joka on voinut tarjota vinkkejä tai tekemisen tapoja itselleni haastaviin tilanteisiin.

Harjoittelut ovat vaativia, koska työpaikalla tapahtuvan läsnäolon lisäksi pitää muistaa omat koulutehtävänsä, raportoida harjoittelusta ja mahdollisesti vielä harrastaakin, mutta toisaalta ne ovat myös opintojen antoisinta aikaa. Mielestäni on onni, että kenenkään ei tarvitse kylmiltään lähteä valloittamaan tulevia työpaikkojaan oli kyseessä sitten psykologi, juristi tai opo. Vaikka teoreettista tietoa tarvitaan samalla lailla kuin käytännön tekemisen taitojakin, parhaillaan ne ovat yhdistettynä: homma toimii ja tiedetään mikä saa sen toimimaan. Ja mikä sen parempaa kuin kokeilla omia työsiipiään turvallisessa ympäristössä keskustellen ja apuja saaden!

Silloin kun tuntuu ettei jaksa

Kaikki aina hehkuttavat omaa opiskelualaansa. Kaikki on parasta ikinä, tulevaisuus näyttää hyvältä, oma ala kiinnostaa ja vähemmänkin kivat asiat esitetään positiivisessa valossa. Itsekin teen samaa, koska pääosin se on totta. Ei kaikki kuitenkaan aina ole sellaista, minkä jokainen varmasti hyvin tietää. Siksi ajattelin kertoa rehellisesti, etten aina jaksa. Opiskelussa on se toinenkin puoli.

Opiskelu tarjoaa haasteita. Ala- ja yksilökohtaisia eroja on valtavasti. Toiset kokevat eri asiat kuormittavaksi kuin toiset, eikä samankaan alan opiskelijoita voi välttämättä vertailla. Minä en ole yliopistolla luennoilla klo 8-16 päivittäin ja viikkoon saattaa mahtua kokonaan luennoista vapaita päiviäkin, mutta silti tehtävää riittää. Itseopiskelu on se avainsana yliopisto-opiskeluissa. Laiskoille opiskelijoille, kuten minä, sana on se mörkö sängyn alla, jota mennään piiloon.

Lokakuinen kalenteriviikko, paljon pieniä asioita ja tehtävää vaikkei yliopistolla luentoja hirveästi ole.

Välillä tulee hetkiä, jolloin kaiken voisi rutistaa palloksi, heittää roskiin ja lähteä kävelemään. Silloin täytyy nostaa päänsä taas ylös, kaivella pallo roskista ja suoristella rypyt. Minulle tämä tunne on turhankin tuttu. Välillä kalenteri täyttyy ja viikko on yhtä minuuttiaikataulua. Silloin täytyy itseä aina muistuttaa siitä, minkä takia täällä ollaan. Täytyy löytää se motivaation syvin lähde, jotta kaiken jaksaa tehdä myös silloin kun tuntuu, että kaikki on liikaa.

Minua motivoi pitkällä tähtäimellä tuleva ura. Joka kerta, kun tekee hetken mieli olla tekemättä mitään, yritän muistuttaa itseäni tavoitteistani. Haluan olla fyysikko, oikeasti haluan, ja sen takia olen täällä opiskelemassa täyttääkseni unelmani. Olen kuitenkin oppinut, että pitkän tähtäimen tavoite ei riitä, koska valmistumiseen on aikaa monta vuotta ja ura valmistumisen jälkeen kehittyy eteenpäin vuosi vuodelta.

Lyhyen aikavälin tavoitteet ovat yhtä tärkeitä, elleivät jopa tärkeämpiä, kuin se suurin motivaatio. Mistä ihmeestä löydän motivaation tehdä joka viikko samat asiat, käydä luennoilla, kirjoittaa työselostuksia labratöistä tai tehdä matikan laskuharjoituksia? Osaan kyllä ajatella, että kaikki oppimani asiat ovat tärkeitä ja edistävät matkaani fyysikoksi, mutta aina se ajatus ei riitä. Osa motivaatiotani on se, että on mielettömän kiinnostavaa alkaa ymmärtää kuinka maailmamme rakentuu ja miten kaikki toimii. Tämäkään ajatus ei aina riitä, kun jaksaminen on äärirajoilla.

Jokaisen tulisi löytää oma motivaationlähteensä opiskelua kohtaan. Ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa se auttaa olemaan lannistumatta ja jatkamaan eteenpäin. Itse sain juuri koko opiskelu-urani ensimmäisen hylätyn arvosanan, mikä sai minut miettimään näitä motivaatioasioita. Enää ei riitä ajatus, että ”ihan sama, kyllä mä pärjään”, vaan täytyy löytää uusia lähteitä, joista motivoituu tekemään töitä entistä enemmän.

Opiskelun ei tulisi olla hammasten kiristystä tai pakkopullaa. Minulle se ei sitä onneksi ole, vaan parhaimmillaan todella antoisaa ja oivaltavaa. Päällimmäinen tunne on positiivinen, ja haluan jakaa sellaista ilosanomaa kuitenkaan vähättelemättä, valehtelematta tai pelottelematta töiden määrällä. Uskon, että jokainen nauttii opiskeluajoistaan edes vähän ja muistelee niitä myöhemmin lämmöllä sekä positiivisin mielikuvin.

Heidi // sovellettu fysiikka

Syyslukukausi loppumaisillaan!

Viimeksi kun tänne kirjoittelin, kerroin tunnelmia lukukauden aloittamisesta. Joulun kolkutellessa jo ovea (kuukausihan on lyhyt aika!) olisi pian aika päättää syyslukukausi, joten ajattelin kertoa hieman omia kuulumisiani sekä ajatuksiani kuluneesta syksystä opiskelijana ja UEF-lähettiläänä.

kuva4

Päällimmäisenä mielessä tällä hetkellä on gradu. Tutkimussuunnitelma on laadittu – hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty? – ja keväällä alkaa itse tutkielman teko. Tunnelmat gradun suhteen ovat ristiriitaiset; aihe on tärkeä ja kiinnostaa minua kovasti, minulla on parhaat mahdolliset ohjaajat ja paljon vertaistukea saatavilla monien opiskelijakavereiden ollessa samassa tilanteessa. Toisaalta päätään nostaa myös pieni epävarmuus siitä onnistunko tässä ja onko minusta tähän, mutta tällaisina hetkinä muistuttelen itselleni, ettei pro gradu ole elämää suurempi asia – se on vain tutkimuksen teon harjoittelua. Siihen minulla on kyllä palava halu, joten luulen että selviän tästä projektista kunnialla!

kuva5

Tutkimuksesta puheenollen palasin eilen Helsingistä, jossa olin viikon harjoittelussa THL:llä eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Pääsin mukaan erääseen tutkimusprojektiin ja tehtävänäni on analysoida määrällistä tutkimusaineistoa ja laatia siitä kevääseen mennessä julkaisu yhdessä opiskelijakaverini kanssa. Tämä onkin yksi tämän lukukauden parhaista jutuista! Aihe tässäkin tutkimuksessa on tärkeä ja koskee lapsiperheitä eli juuri sitä aihealuetta, josta haluankin tutkimusta tehdä. Samalla pääsin tutustumaan yhteen terveysalan tunnetuimpaan organisaatioon ja haistelemaan hieman sitä, millaista työtä voisin mahdollisesti tulevaisuudessa tehdä.

kuva3

Tästä päästäänkin sulavasti seuraavaan aiheeseen, joka on ollut tänä syksynä hyvin ajankohtainen: tilastotiede. Kyllä, myös hoitotieteen opiskelijat saavat tutustua tilastotieteen syövereihin. Minulla oli melkoisen kauhunsekaiset tuntemukset tilastotieteestä, kunnes harjoittelimme SPSS:n käyttöä kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien kurssilla ja pääsin pian käyttämään sitä myös tositoimissa THL:llä – SPSS tuleekin olemaan hyvä ystäväni kunnes edellä kertomani tutkimusprojekti tulee päätökseen.

kuva1

Kunpa tilastotiede olisikin vain mukavaa, mutta siihen liittyy myös haasteita etenkin minulle, joka olen aina vihannut matematiikkaa. Kuitenkin kuluneen lukukauden aikana olen ymmärtänyt, että jos haluan tutkijaksi, tilastolliset menetelmät tulevat olemaan työkalujani tulevaisuudessa. Onneksi haasteita pitää ollakin, eihän opiskelu muuten olisi hauskaa 😉 Huomaan kuitenkin omien asenteideni muuttuneen paljon tilastotieteen suhteen ja ehkä minusta ja faktorianalyysistä tulee vielä jonain päivänä hyvät ystävät 😀

kuva2

Opiskeluasiat sikseen! Ensimmäiset kuukaudet UEF-lähettiläänä ovat olleet todella hauskoja, työntäyteisiä ja monipuolisia. Olen päässyt (toivottavasti) vaikuttamaan tulevaisuuttaan pohtivien abien päätöksiin, ajellut pisimmillään Tampereelle saakka ja ollut paljon kameran edessä. Odotan innolla, mitä kevät tuo lähettiläshommien osalta tullessaan; tiedossa on lukiovierailujen ja muiden edustustehtävien lisäksi ainakin sairaanhoitajapäivät, joille pääsen edustamaan UEF:ia!

Ei tämä lukukausi minullakaan aivan lopussa vielä ole, mutta loppusuoralla kylläkin; vielä olisi yksi tentti, muutaman kirjallisen työn teko ja lukioesittely Lappeenrannassa – sitten vedän villasukat jalkaani ja syön niin paljon suklaata ja jouluruokia, että voin tammikuussa tarttua innolla uusiin haasteisiin 🙂

Siiri / preventiivinen hoitotiede

Oman alan työskentely opiskeluiden aikana.

Viime kesänä olin töissä meidän laitoksella eräässä tutkimusryhmässä. Kesä- ja heinäkuun työskentelin harjoittelijana ja työtehtäväni oli pääasiassa väitöskirjan tekijöiden auttaminen. Sanotaanko näin, että hiukkasfilttereiden punnitseminen, kuvien ottaminen DNA kasoista ja pipetointi tuli tutuiksi. Syksyllä minulle tuli mahdollisuus päästä kuukauden ajaksi tutkimusavustajan nimikkeellä jatkamaan hommia kyseisessä ryhmässä. Ryhmä aloitti juuri tällöin suuren tutkimuskampanjan, johon he sitten tarvitsivat työvoimaa ja minustahan sellaista löytyi! Kampanjan aikana työviikot venyivät mukavan pitkiksi ja hommatkin olivat vaativampiakin kuin kesän aikaiset. Joka tapauksessa hommat tuli tehtyä ja uskon että tulen työskentelemään kyseisessä tutkimusryhmässä vielä tulevaisuudessakin.

15064048_1302578829772980_403933967_oKaikenlaisten pipettien käyttö on tullut tutuksi.

Miten sitten pääsin oman alan hommiin? No yksinkertaisesti kysymällä. Olin työn haun suhteen ajoissa liikkellä,  noin vuosi sitten joulukuun alussa, menin laitoksen johtajan puheille ja rohkean nöyrästi utelin olisiko mahdollisuutta päästä töihin ensi kesäksi. No mahdollisuus oli ja sen käytin. Useasti olen ajatellut mitä jos en olisi uskaltanut mennä kysymään tätä? Nopeasti spekuloiden olisin menettänyt 3 kuukautta loistavaa oman alan työkokemusta, en olisi saanut jalkaani laitoksen oveen väliin (joka tulee helpottamaan tulevaisuuden työn saantiani) ja mikä tärkeintä, suunnitelmani tehdä väitöskirja tulevaisuudessa, tehdä tutkijan töitä ja edistää tiedettä eivät olisi välttämättä edes muodostuneet suunnitelmikseni. Tällä yhdellä kysymyksellä ”Olisiko teillä minulle kesäksi töitä?” onkin ollut ehkä elämääni merkittävimpiä vaikutuksia tähän asti.

15049721_1302619053102291_759250905_n“Haluan tehdä tulevaisuudessa tiedettä.”

Oman alan työkokemuksen kartuttaminen opiskeluiden aikana on todella tärkeää ja palkitsevaa. Esimerkkinä nyt meillä luonnontieteillä opiskeluiden aikana on paljon laboratorioharjoituksia joissa ikään kuin tehdään oman alan mahdollisia työtehtäviä. Vaikka laboratorioharjoitukset ovatkin paljon opettavaisempia kuin luennoilla istuminen (tietysti riippuen ihmisestä!) niin oman alan hommissa työskentely on vielä niistäkin taso ylöspäin. Ensinnäkin työtehtävät ns. oikeissa töissä, ovat monipuolisia, itsenäisyyttä ja soveltamista vaativia sekä työskentelyn tarkkuus ja toistettavuus täytyy olla aina mielessä, koska saaduilla tuloksilla voi olla hyvinkin paljon vaikutusta jopa yhteiskunnallisella tasolla. Opinkin tämän vuoden oman alan hommista todella paljon ja pipetti kyllä pysyy nyt kädessä, sekä aikaisempi ihmettelevä “mitäköhän tämäkin laatikko tekee” -fiiliks kaikenlaisia laboratorialaitteita kohtaan on muuttunut ammattimaiseksi laitteiden soveltamistaidoksi.

Väitän että oman alan työkokemuksen kartuttamisen hyödyllisyys pätee myös kaikkiin muihinkin aloihin, niin yhteiskuntatieteisiin, kauppatieteisiin kuin teologiaankin. Joihinkin aloihin myös onneksi kuulukin pakollisena harjoitteluna oman alan työskentelyä, esimerkiksi farmasiaan ja lääketieteeseen.

Eli jos on mahdollista päästä oman alan hommiin opiskeluiden aikana, tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä. Ja mahdollisuus on aina, pitää vain kysyä sellaista.

Henri // Ympäristö- ja Biotieteet

Uusi lukuvuosi alkoi

Kesä tuli ja meni nopeammin kuin osasin odottaa.  Vietin kesän – kuten kolme edellistäkin kesää – Kuopion pääterveysasemalla lääkärin vastaanotolla sairaanhoitajan sijaisena, jossa työ on monipuolista ja vaihtelevaa – kahta samanlaista päivää harvoin tuli.

Olen sikäli onnekkaassa asemassa, että olen saanut tehdä oman alani töitä aina kun on tarvinnut; jo sairaanhoitajaopintojeni aikana. Sairaanhoitajaksi valmistuin keväällä 2015. Nyt yliopistossa, hoitotieteen opintojen ohella, saan edelleen ylläpitää ammattitaitoani kesäisin sekä myös muulloin tekemällä tarvittaessa keikkoja.

Kesällä oli aikaa työnteon lisäksi onneksi myös levätä, mökkeillä, nauttia auringosta ja ystävien seurasta. Vietinkin kesällä ennätyspaljon aikaa kavereiden kanssa muun muassa festareiden ja mökkeilyn sekä illanistujaisten merkeissä. Ehdin käväistä myös kauan haaveilemassani Lontoossa juuri ennen koulun alkua.

14107875_10154302222202870_2729582305625461379_o

Syksy on ehdoton lempivuodenaikani. On ollut aina, mutta erityisesti nyt kun olen yliopistossa. Jo toista kertaa odotin syksyä malttamattomana, jotta pääsisin taas opiskelemaan alaa jonka todella tunnen omakseni, laulamaan UEF Kuopion ylioppilaskuorossa ja ennen kaikkea näkemään taas mahtavia opiskelutovereitani, joista kehkeytyi ensimmäisen vuoden aikana tärkeitä kavereita – ihmisiä, joiden takia yliopistolle on aina kiva lähteä.

untitled3

Tämä syksy tuo toisen opiskeluvuoden myötä uusia, mielenkiintoisia haasteita. Lukuisten kurssien, muun muassa terveyden edistämisen harjoittelun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella Helsingissä, lisäksi ahertaminen gradun parissa alkaa. Gradun aloittaminen tuntuu pelottavalta, mutta myös hyvältä, koska saan ohjausta parhailta mahdollisilta asiantuntijoilta ja aihe on minua kiinnostava ja hyvin ajankohtainen.

Graduajatukset johtavat mietinnät väkisinkin kohti tulevaa. Tavoitteena on saada maisterin paperit kouraan vuoden 2017 loppuun mennessä, mutta mitä sen jälkeen? Uramahdollisuudet ovat alallani hyvin laajat, joten uskon oman polun löytyvän vaikkei siitä vielä täyttä varmuutta olekaan. Toisaalta haluan elää hetkessä ja nauttia opiskeluelämästä täysillä miettimättä vielä liiaksi tulevaa.

Preventiivisen hoitotieteen opintoihin kuuluvat olennaisena osana myös johtamisopinnot.

Tämä lukuvuosi tulee olemaan ikimuistoinen varmasti erityisesti UEF-lähettilyyden vuoksi. Eräs opiskelijatoverini ehdotti minulle kesällä lähettilääksi hakemista, eikä tarvinnut kauaa miettiä ryhdynkö tähän, ja onneksi ryhdyin – lähettilästoverit, messut, lukiovierailut ja ahkera somettaminen yliopiston edustajana takaavat sen, että vuodesta tulee taatusti hauska, erilainen ja hyvällä tavalla haastava!

Siiri / hoitotiede

 

Mikä minusta tulee isona?

Vastaus tähän kysymykseen pitäisi olla opiskelemallani alalla helppo, isona minusta tulee luokanopettaja. Aloitan ekaluokkalaisten kanssa, opetan heitä kuudennelle luokalle saakka ja aloitan sitten taas ekaluokkalaisten kanssa. Tai ehkä aloitankin 5. luokkalaisten kanssa, opetan heitä vuoden ja siirryn sitten 2.luokan opettajaksi.

Valmistumisen kynnyksellä olen kuitenkin alkanut paisuttamaan tätä kysymystä litanniaksi muita kysymyksiä. Onko minusta opettajaksi? Haluaisinko tehdä jotain muuta? Olenko valmis säännölliseen työskentelyyn ja arkeen? Pitäisikö sittenkin opiskella vielä jotain lisää tai kokeilla jotain täysin uutta? Uusien asioiden äärellä oleminen on aina jännittävää, mutta ainakin omalla kohdallani jännitys on enemmän positiivista kuin negatiivista. Oloni on hyvin samankaltainen kuin abivuotta lopetellessani, ensi syksynä voin olla missä vain ja se on oikeastaan aika mahtavaa!

20160130_184244
“En ehkä terävin, mutta kynä kuitenkin!”

Samalla valmistumisen kynnyksellä heiluvilla opiskelukollegoillani on monenlaisia suunnitelmia; yksi sai tällä viikolla tietää aloittavansa syksyllä 3. luokan opettajana, yksi aikoo ostaa menolipun kauas lämpimään, yksi aikoo palauttaa gradun ja hakea vaihto-opiskelijaksi. Omat suunnitelmani heiluvat monenlaisten keikkatöiden, sijaisuuksien ja lisäopintojen rajamailla. Onneksi näinkään “itsestään selvän” opiskelualan valinta ei määritä tulevaisuutta yksiselitteisesti. Tulevaisuudessa haluan itse työskennellä myös luokanopettajana, mutta minua kiinnostaa myös moni muu asia. Kuka tietää, missä kaikkialla tulen vielä seuraavien 10 vuoden aikana työskentelemään.

IMG_2864

Niin kuin huomaat, ei “mikä sinusta tulee isona”-kysymyksen pyöritteleminen lopu lukion tai ammattikoulun päättämiseen. Vastaus tuohon kysymykseen voi vaihdella viikottain tai jopa päivittäin. Vastauksia voi olla useampi tai yksi ja ainoa. Se yksi ja ainoa voi tosin muuttua vielä vuosienkin päästä. Onneksi opiskella voi aina lisää

Nauttikaa siitä jännityksen kutkuttavasta tunteesta, niin minäkin aion tehdä!

//Mira, melkein valmis OpeArt-luokanopettaja

Uutta kotia kohti

Opiskelupaikan saaminen tarkoittaa usein toiseen kaupunkiin muuttamista. Saatat muuttaa jostain toisesta opiskelukaupungista toiseen tai saatat muuttaa lapsuuden kodistasi ja kotikaupungistasi täysin uusiin maisemiin. Minulle Kuopioon muuttaminen tarkoitti tuota jälkimmäistä.

Heti kun tieto opiskelupaikasta tuli, tuli kirjeen mukana myös hammaslääketieteen fukseille tarkoitettu lehtinen nimeltään Dentikkeli, joka sisälsi pitkän listan kaikista hoidettavista asioista ennen syksyn alkua. Piti etsiä asunto, hyväksyä opiskelupaikka, tilata opiskelijakortti, liittyä Facebook-ryhmiin… Sitten kun asunto löytyi, piti ryhtyä pakkaushommiin ja etsimään sukulaisten nurkista tarpeettomia huonekaluja uuteen asuntooni. Yhtäkkiä kesä olikin jo ohi ja muuttopäivä koitti.

Tästä se lähti, tyttö tavaroineen kohti Kuopiota!
Tästä se lähti, tyttö tavaroineen kohti Kuopiota!

Itse muuttopäivä sujui hyvin. Muutin yhteiseen asuntoon parhaan ystäväni kanssa ja meillä oli sukulaisia auttamassa tavaroiden kantamisessa ja järjestelemisessä. Illalla kävimme kämppikseni kanssa kävelemässä Kuopion hämäriä kujia pitkin ja olo oli jotenkin kovin vapaa. Olimme molemmat kovin innoissamme, nyt alkaisi jokin todella jännittävä vaihe elämässämme! Todellisuus iski kuitenkin jo seuraavana päivänä. Sukulaiseni lähtivät takaisin kotiinsa, ja minä jäin kämppikseni kanssa kahden. Tehtävänäni oli maalata vaatekaappini takaseinä uudestaan, enkä ollut koskaan ennen edes maalannut. Oloni oli kovin yksinäinen. Näin he vaan minut tänne jättivät! Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Mitä täällä Kuopiossa yleensä tehdään? En tunne täältä ketään, saankohan sittenkään uusia kavereita? Miten minä muka pärjään täällä?

Täälläkö se minun koti nykyään on?
Täälläkö se minun koti nykyään on?

Uskon, että monet muutkin kotoaan muuttavat tuntevat samanlaisia tuntemuksia kuin minä syksyllä 2014. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että tuo olo helpottuu hyvin nopeasti. Heti seuraavana päivänä alkoi yliopisto-opiskelut, ja tekemistä riitti ensimmäisinä päivänä lähes vuorokauden ympäri. Alusta alkaen koin olevani osa porukkaa, jota en ollut tuntenut vielä edellisenä päivänä vaatekaappia maalaillessani. Pikkuhiljaa muuton jälkeen uudessa kaupungissa asumiseen tottuu. Sinulle muodostuu oma arki, johon kuuluu opiskelua, tenttejä, tapahtumia, kavereita, harrastuksia, tiskaamista, kaupassa käymistä ja pyykinpesua. Ensi kertaa omaan asuntoon muuttaessa kaikki tuntuu niin erilaiselta verrattuna lapsuudenkotiin, mutta toisaalta kaikki tuntuu niin omalta.

Vaikka uusi kaupunki, uudet ihmiset ja yksinasuminen kiehtovat, ei kannata unohtaa lapsuudenkotiakaan. Perheelle kannattaa soitella ja heidän luonaan käydä silloin tällöin viikonloppuisin, vaikka matkustaminen maksaakin. Ne rahat saa helposti takaisin syömällä vanhempien jääkaapin tyhjäksi. Vanhalle paikkakunnalle saattaa jäädä myös parisuhde ja vanhoja ystäviä. Heillekin pitää muistaa järjestää aikaa ja kysellä kuulumisia, sillä vastavuoroisesti he voivat lohduttaa sinua kun eläminen uudessa kaupungissa tai opiskelu ei tunnukaan enään niin hohdokkaalta.

Kahden vuoden aikana Kuopiosta on kyllä tullut uusi kotini. Tähän kaupunkiin liittyy niin paljon uusia kokemuksia, ihmisiä ja muistoja.
Kahden vuoden aikana Kuopiosta on kyllä tullut uusi kotini. Tähän kaupunkiin liittyy niin paljon uusia kokemuksia, ihmisiä ja muistoja.

Uuteen kaupunkiin kannattaa aina lähteä avoimin mielin. Se on kasvattava kokemus ja huikea mahdollisuus elää juuri sellaista elämää kuin itse haluat. Lähde avoimin mielin, tutustu uusiin ihmisiin ja maisemiin, harrasta ja nauti. Jossain vaiheessa huomaat, että edes sunnuntai-iltana vaatekaapin maalaaminen ei olekaan niin iso juttu. Oikeastaan on ihan kiva taas olla kotona odottamassa uuden viikon alkua.

 

Katriina // Hammaslääketiede

Tutustumista, tutkimista ja tiedonjanoa pajapäivässä

Perjantaina 15.4. monilla Itä-Suomen alueen lukiolaisilla oli mielenkiintoinen päivä edessään yliopistomme Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Kyseessä oli siis UEFin järjestämä pajapäivä, jossa viiden tunnin aikana lukiolaiset pääsivät tutustumaan lähemmin kahteen heitä kiinnostavaan alaan. Luvassa oli suuren tietotulvan ja kampuksilla eksymisen lisäksi myös pientä kisailua ja tieteeseen tutustumista ihan kokeellisten töiden parissa.

Hmm jännittävää, mitähän täältä yliopiston sisältä oikein löytyykään?
Hmm jännittävää, mitähän täältä yliopiston sisältä oikein löytyykään?

Joensuun kampuksilla oli esittelyssä fysiikan, matematiikan, historian, oikeutieteen, kauppatieteen, ohjauksen, psykologian ja erityispedagogiikan alat. Esimerkiksi fysiikan pajassa lukiolaiset pääsivät tutustumaan muutamiin kokeellisiin eksperimentteihin, oikeustieteen pajassa lukiolaiset ratkoivat erilaisia kuvitteellisia rikosoikeudellisia tapauksia ja psykologian pajassa pohdittiin yhdessä mielenterveyshäiriöiden häpeäleimaa. Kuopion kampuksella esittelyssä olivat taas sosiaalitieteet ja sosiaalityö, farmasia, lääketiede, ravitsemustiede sekä biolääketiede. Sosiaalitieteen ja sosiaalityön pajassa lukiolaiset pohtivat mm. monikulttuurisuutta, ravitsemustieteen pajassa pureuduttiin ravitsemussuosituksiin ja biolääketieteen pajassa lukiolaiset pääsivät eristämään DNA:taan suun limakalvolta laboratoriossa.

No tältähän siellä yliopiston sisällä näyttääkin! Ja niin paljon eri aloja, joita voi opiskella!
No tältähän siellä yliopiston sisällä näyttääkin! Ja niin paljon eri aloja, joita voi opiskella!

Itse olin pitämässä lääketieteen UEF-lähettilään Villen kanssa lääketieteen pajaa. Lääketieteen opiskeluun ja lääkikseen pääsemiseen liittyviä kysymyksiä on lukiolaisilla aina paljon, joten päätimme Villen kanssa käyttää aikaa lääkiksestä kertomiseen lukiolaisille meidän opiskelijoiden näkökulmasta. Lääketieteen lisäksi kerroin myös omien kokemusteni kautta hampaalla opiskelusta, sillä se liittyy myös läheisesti lääketieteeseen, mutta on kuitenkin oma alansa. Itsehän myös haaveilin koko lukioaikani abivuoden talveen saakka lääkiksestä, sillä en ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että sellainenkin koulutusohjelma on kuin hammaslääketiede.  Pitkän pohdinnan jälkeen hammaslääketiede tuntuikin enemmän minun jutultani, ja nyt kaksi vuotta täällä opiskelleena en voi todellakaan sanoa katuvani tuota päätöstä.

 

Pajamme rennossa ilmapiirissä lukiolaiset kyselivät ahkerasti mieltään painavia kysymyksiään lääkikseen liittyen. Usein kysymykset liittyivät valintakokeeseen ja kirjoituksiin valmistautumiseen, ja siihen, kuinka hyvin kirjoituksissa pitäisi menestyä päästäkseen lääkikseen. Lyhyesti tiivistettynä kaikille lääkikseen/hampaalle hakeville neuvoksi: kirjoitusten arvosanasta ei kannata ottaa stressiä, vaan ajatella se lähinnä pääsykokeeseen valmistautumisena. YO-kirjoituksissa täytyy menestyä todella hyvin, jotta siitä saisi pisteitä yhteispistekiintiössä, ja niilläkään pisteillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, jos et anna parastasi valintakokeessa. Valintakoe on se, joka ratkaisee. Panosta siihen, mutta aloita panostuksesi jo kirjotuksiin lukiessasi, sillä niitä samoja asioita kysytään sinulta myös valintakokeessa.

 

Lopuksi lukiolaiset pääsivät pajassamme myös haastamaan itsensä ihmisen anatomiaan liittyvässä tietokilpailussa. Lääkiksessä ja hampaalla opiskelu alkaa ensimmäisenä vuonna anatomian opiskelulla, ja haastetta siihen luo termien opiskelu latinaksi. Tästä esimakua lukiolaiset saivatkin meidän tietokilpailussa, ja termien arvailun lisäksi he pääsivät myös tunnustelemaan omia kylkiään vapaiden kylkiluiden määrän selvittämiseksi.

Tietokilpailu alkakoon!
Tietokilpailu alkakoon!
Osaisitko sinä vastata tähän?
Osaisitko sinä vastata tähän?

Lukiolaiset tuntuvat usein olevan kovin pelokkaita lääkistä kohtaan ja monet eivät usko kykenevänsä siihen. Toivon, että me Villen kanssa saimme heidät vakuuttuneeksi, että jos opiskelijalla itsellään vain mielenkiintoa lääketiedettä ja sen opiskelun kohtaan riittää, on valintakokeessa ja itse lääkiksessä menestyminen täysin mahdollista. Kyselin iltapäivän pajakävijöiltä myös kokemuksia muista pajoista, ja monet tuntuivat olevan hyvin tyytyväisiä pajapäiväänsä. Ainakin meidän pajassa he jaksoivat vielä hymyillä ja naurahdella meidän jutuille ja kokemuksille lääkiksestä.

 

Katriina // Hammaslääketiede

8 neuvoa (ope)opiskelijalle

Tässä on sinulle, tulevalle (ope)opiskelijalle kahdeksan vinkkiä, jotka itse olen opintojen aikana huomannut toimiviksi. Osa vinkeistä on suunnattu nimenomaan opettajaopiskelijoille, mutta suurin osa niistä pätee myös muiden alojen opiskelijoihin.

1. Kirjoita kalenterimerkinnät luentoineen ja luokkineen lyijykynällä.

Niiden muuttuessa kalenteri pysyy huomattavasti siistimpänä ja ymmärrettävänä.

2. Tee kaikki kursseille ja harjoitteluihin tehtävät tuntisuunnitelmat, projektisuunnitelmat ym. kunnolla…

… ja säilytä ne! Siitä kuviksen portfoliosta ja matematiikan jakokulmalaululeikistä voi tulevaisuudessa olla oikeasti hyötyä.

IMG_6385

3. Tee muistiinpanot luennoitsijan puheesta, älä luentodioista.

Tällöin kuuntelet luennoitsijaa paremmin ja saat kirjoitettua muistiinpanot itsellesi ymmärrettäviksi. Usein luentodiat on myös saatavilla jälkikäteen.

4. Kirjoita ylös demoilla (eli harjoitustunneilla) tehtyjä harjoitteita.

Niitä hyviä luisteluharjoituksia ja oivaltavia äidinkielen projekti-ideoita ei kukaan muista enää parin viikon saati parin vuoden päästä. Jakakaa muistiinpanovuoroja opiskelukavereiden kanssa ja jakakaa muistiinpanot sähköisesti.

IMG_7033

5. Tee ruokaa kerralla isompi määrä ja pakasta siitä osa.

Tällöin sinun ei tarvitse tehdä joka päivä ruokaa eikä myöskään syödä samaa ruokaa montaa päivää. Jos ruoan tekeminen ei kiinnosta, voi yliopistollakin syödä vaikka useamman kerran päivässä.

6. Kokeile harjoittelussa jotain sellaista, mistä olet epävarma.

Opetusharjoittelut ovat nimensä mukaisia. Siellä ei vielä tarvitse osata, koska siellä harjoitellaan. Yritä päästä opettamaan edes yksi oppitunti oman mukavuusalueesi ulkopuolelta. Tällöin sen kyseisen asian opettaminen varsinaisessa opettajantyössä ei tunnu enää niin isolta möröltä.

IMG_6783

7. Kysy apua.

Yliopiston lehtorit, professorit ja muut henkilökunnan jäsenet auttavat sinua mielellään. Oli kyse sitten lähdemateriaalin etsimisestä tai liian nopeasti tulevasta deadlinesta. Apua kannattaa kysellä myös opiskelukavereilta.

8. Tee muutakin kuin opiskele!!!

Opiskeluaika on paljon muutakin kuin varsinaista opiskelua! Osallistu yliopiston kerhoihin ja ainejärjestöjen tapahtumiin, aloita uusi harrastus, tutustu uusiin ihmisiin, yllätä itsesi ja vietä muutenkin aikaa, josta riittää kiikkutuolissa muisteltavaa.

Yliopisto-opiskelua toisin silmin

Puolentoista vuoden hampaalla opiskelun jälkeen on jo tottunut tähän elämänrytmiin. Yliopistolle saavun oikeastaan joka päivä luennoille, harkkoihin, laboratoriotöihin, avustamaan klinikkaan tai ihan vaan syömään opiskelijahintaista ruokaa. Mutta miltä hammaslääketieteen opiskelu näyttää 9-luokkalaisen tai yläkoulun biologian opettajan näkökulmasta?

Helmikuun alussa Kuopion Hatsalan klassillisen koulun yläkoululaisilla oli suoritettavanaan TET-jakso, josta osa on mahdollista suorittaa myös tutustumalla yliopiston toimintaan. Eräs hammaslääkärin ammatista haaveileva 9-luokkalainen olikin seuraamassa hampaalla opiskelua kahden päivän ajan minun opastuksellani. Ensimmäinen TET-päivä yliopistolla kului hammaslääketieteen opetusklinikassa potilastöitä seuraamalla, ja toinen päivä minun kanssani luennoilla. Samaan aikaan kun yläkoululaiset olivat tahoillaan suorittamassa TET-jaksojaan, hammaslääketieteen ja lääketieteen opiskelusta kiinnostuneet kaksi biologian opettajaa samaisesta Hatsalan koulusta päättivät käyttää tilaisuutensa hyväkseen, ja hekin olivat 2 päivän ajan seuraamassa meidän opiskeluja yliopistolla. He osallistuivat myös kanssani luennoille, labraharkkaani ja pääsivät käymään myös opetusklinikassamme.

Vierailijat pääsivät tutustumaan hammaslääketieteen opetusklinikaamme.
Vierailijat pääsivät tutustumaan hammaslääketieteen opetusklinikaamme.

Vierailun jälkeen kyselin vierailijoiltamme heidän odotuksistaan ja ennakkokäsityksistään hampaalla opiskelusta. Kuten arvata saattaa, 9-luokkalaiselle yliopisto-opinnot tuntuvat vielä kovin kaukaiselta ajatukselta, joten varsinaisia ennakkokäsityksiä yliopistossa opiskelusta ei hänelle ollut ehtinyt muodostua. Opettajien kokemukset hampaan opinnoista taas vastasivat aika hyvin heidän odotuksiaan. Yllättävää heistä kuitenkin oli se, kuinka tarkkaan hammaslääketieteen opiskelussa käsitellään aiheita, joilla ei todennäköisesti tulevan työn kannalta ole kovinkaan suurta merkitystä. Tulevat hammaslääkärit tosiaan käyvät ensimmäisinä vuosinaan hyvin pitkälti samat kurssit kuin lääketieteen opiskelijat, joten tuo opettajissa ihmetystä herättänyt aihe hämmästyttää välillä meitä hampaalaisiakin. Täytyy kuitenkin muistaa, että hammaslääkärin vastaanotollekaan ei koskaan tule pelkkä suu, vaan koko ihminen.

Vierailijat pitivät UEFin opiskeluilmapiiriä hyvänä ja myös opetustilat, erityisesti hammaslääketieteen opetusklinikka, saivat paljon kehuja. Luento-opetus sai myös paljon keskustelua aikaan. Opettajista oli yllättävää, miten vieläkin entisajan luennointityyli on tallella noin voimakkaasti opetusmenetelmänä. Luennot eivät siis ole paljoa muuttuneet opettajien omista opiskeluajoista, tosin paperisten muistiinpanojen sijaan suurimmalla osalla opiskelijoista on tabletit tai läppärit muistiinpanovälineinä luennoilla mukana. Peruskouluopetukseen tottuneen 9-luokkalaisen mielestä yllättävää luento-opetuksessa oli se, miten paljon ihmisiä on kuuntelemassa luennoilla ja miten nopeasti asioita käydään siellä läpi. Kaikki kolme vierailijaa painottivat myös sitä, miten luennoilla huomaa opiskelijoiden oman motivaation opintoihinsa. Opiskelijat oikeasti kuuntelevat opetusta, esittävät kysymyksiä ja tekevät vapaaehtoisesti muistiinpanoja. Tosiaan, toisin kuin yläkoulussa, yliopistossa ei tarvitse pyytää opiskelijoita olemaan hiljaa tai huolehtia heidän opintojen edistymisestä, sillä opiskelijat ovat valmiita huolehtimaan siitä itse nyt, kun ovat ensin opiskelupaikan itselleen kovan työn takia saaneet.

Molekyylibiologian ja genetiikan luennolla.
Molekyylibiologian ja genetiikan luennolla.

Vierailut olivat varmasti avartava kokemus niin 9-luokkalaiselle kuin yliopisto-opinnot jo nähneille opettajille, mutta myös minä sain ihan uudenlaisia näkökulmia opiskeluuni. Kukaan meistä ei jäänyt tyhjin käsin, opettajat muun muassa sivistivät itseään embryologian luennoilla ja totesivat opettaneensa joitakin asioita yksilönkehityksen alkuvaiheista täysin väärin oppilailleen. 9-luokkalainen totesi taas joutuvansa tekemään paljon töitä päästäkseen hammaslääkäriksi, mutta ainakaan tuo haave ei tullut kuopattua vaan päinvastoin, odotukset tulevaa työtä ja hampaalla opiskelua kohtaan muuttuivat vain parempaan suuntaan.

 

Katriina // Hammaslääketiede