Tag Archives: ainejärjestö

Mitä yliopisto tarjoaa vapaa-ajalle?

Yliopisto-opiskelijoiden elämä pyörii paljon opintojen ympärillä, mutta yliopisto pystyy tarjoamaan opiskelijoiden elämään paljon muutakin kuin laadukasta opetusta, tenttejä ja tutkinnon. Yliopisto tarjoaa valtavan määrän mahdollisuuksia vapaa-ajan tekemiseen ainejärjestötoiminnan, liikuntapalvelujen ja erilaisten järjestöjen sekä kerhojen kautta. Tekemisestä ei ole todellakaan puutetta, joten jokaiselle löytyy varmasti se oma juttu tästä valtavasta mahdollisuuksien kirjosta.

isyy_logo

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamat mahdollisuudet vapaa-ajan harrastamiseen yllättivät minut aivan täysin, kun aloitin omaa opintopolkuani. Ainejärjestötoiminta ja liikuntapalvelut tulivat tutuiksi heti ensimmäisillä viikoilla, mutta järjestöihin ja kerhoihin hyppäsin mukaan hieman myöhemmin. Tekemisen ja osallistumisen mahdollisuuksia on niin paljon, että välillä tulee jopa valinnanvaikeuksia. Aika ei riitä millään kaikkeen toimintaan, joten vaihtoehdoista täytyy valikoida itselle parhaiten sopivat. Yliopiston tarjoama oheistoiminta on hyvin monella tavalla mukana ainakin minun elämässä!

Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteilijöiden ainejärjestö Socius ry on ollut näkyvillä elämässäni kaikista eniten heti alusta lähtien. Socius kokoaa yhteen oman alani opiskelutoverit, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa kaikista eniten myös vapaa-ajalla. Ainejärjestön avulla on pystynyt tutustumaan lukuisiin uusiin ihmisiin ja ainejärjestö on tarjonnut paljon mahdollisuuksia todella monenlaiseen tekemiseen. Tapahtumakalenteri on täyttynyt sitseistä, erilaisista reissuista ja liikuntakokeiluista. Vuosijuhlat, pikkujoulut, Sosiopaatti, Tahkoexku ja vapun tapahtumat tasapainottavat kiireistä opiskelijaelämää. Socius huone toimii kohtaamispaikkana, jossa voi pakoilla arjen velvoitteita, jossa saa vertaistukea toisilta opiskelijoilta ja jossa voi viettää aikaa yhtä rennosti kuin omassa olohuoneessa. Ainejärjestön hallituksessa toimiminen antaa mahdollisuuksia osallistua Sociuksen toimintaan vielä entistä tiiviimmin.

img_20160126_202940-1

SYKETTÄ-liikuntapalvelu mahdollistaa monipuoliset liikkumisen mahdollisuudet todella edullisesti. Kynnys uuden lajin aloittamiseen saattaa olla aika korkea, mutta SYKETTÄ-palvelu on madaltanut tätä kynnystä huomattavasti. Uusiin lajeihin on helppo lähteä tutustumaan, kun tietää, että tunneilla ei vaadita aikaisempaa osaamista tai todella hyvää kuntoa – innostuneisuudella ja peruskunnolla pääsee jo todella pitkälle. Korkeakoululiikunta tuo opiskelijoiden elämään uusia liikuntamuotoja ja liikunnan riemua. Ilmajooga, tankotanssi ja rengastrapetsi olisi varmasti jäänyt kokeilematta ilman SYKETTÄ-tunteja. Liikuntapalvelu on mahdollistanut myös joukkuelajien harrastamisen ilman joukkueeseen sitoutumista. Liikkuminen on helppo yhdistää opiskeluihin ja muuhun elämään monien tuntivaihtoehtojen ansiosta.

syketta-logo-front

Kampusjärjestöt antavat lisää mahdollisuuksia aktiiviseen tekemiseen. Järjestöjä on olemassa hyvin monenlaisia: poliittisissa järjestöissä pystyy toteuttamaan omaa poliittista aktiivisuuttaan, laulutaitoiset voivat liittyä kuoroon, teatterista sekä esiintymisestä kiinnostuneet saattavat löytää itsensä ylioppilasteatterista tai RajaSpeksistä ja musikaalisesti lahjakkaat voivat ilmaista itseään Rytmihäiriköissä. Minulle järjestöistä tutuimmat ovat SYY-Kuopio ja Monineuvoiset urheilijat – SYY-Kuopio tarjoaa työelämätietoisuutta yhteiskuntatieteilijöille ja monineuvoiset urheilijat ovat mukana mahdollistamassa aktiivista lentopalloharrastusta.

kisa1

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan alaisena toimii myös useita kerhoja ja kuka vaan pystyy perustamaan uuden kerhon. Tunnetuimpia näistä kerhoista on Hyvät kuvat elokuvakerho ja ESN KISA, joka järjestää aktiviteettejä vaihto-opiskelijoille ja mahdollistaa kotikansainvälistymisen suomalaisille opiskelijoille. Kerhoja on kuitenkin myös monia muita: ympäristönsuojelusta kiinnostuneet voivat lähteä mukaan ympäristöklubiin, pelikerhossa pääsee tutustumaan erilaisten lauta- ja korttipelien saloihin, nuotin vieressä-orkesteri tarjoaa soittoporukan, KIVES edistää wappukulttuuria sekä wapputoimintaa ja ISYY-Wolley kokoaa yhteen lentopallon ystävät.

12328383_224783854554967_657578809_n

Ohessa on lueteltuna vain osa järjestöistä ja kerhoista, jotka tarjoavat tekemisen mahdollisuuksia opiskelijoiden vapaa aikaan. Lisää tietoa voi etsiä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan nettisivuilta. Yliopiston tarjoamaan opiskelujen oheistoimintaan on enemmän kuin suositeltavaa lähteä mukaan, koska sitä kautta pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa pystyy luomaan unohtamattomia muistoja yhteisen tekemisen parissa. Järjestöt ja kerhot tarjoavat yhteisöjä, joita ei muualta voi välttämättä löytää.

Elina // Sosiaalitieteet

Ainejärjestöt osana opiskelijan arkea

Monessa koulussa on olemassa opiskelijakunnan hallitus, mutta yliopistoissa ainejärjestöt ovat hyvin lähellä niitä. Ainejärjestöt ovat hyvin olennainen osa opiskelua, koska ne näkyvät niin arjessa kuin juhlassakin ja oikeastaan joka sopukassa. Ne ovat saman alan opiskelijoiden järjestöjä yliopiston sisällä, jotka ovat olemassa opiskelijoiden etuja ajamassa ja hyvinvointia edistämässä.

Vaikka suuri osa bileistä ja tapahtumista ovat ainejärjestöjen järjestämiä, kuuluu toimintaan myös paljon muutakin. Järjestöt järjestävät muun muassa tulevaisuuden työelämään liittyvää toimintaa, pyrkivät kehittämään koulutusta tuomalla opiskelijoiden näkökulmia asioihin ja ennen kaikkea yhdistävät opiskelijoita keskenään. Lisäksi nuo kuuluisat opiskelijan tunnusmerkit, eli haalarit, saavat vain ainejärjestön jäsenet, koska järjestön logo painetaan haalareihin.  Järjestöllä on lisäksi yleensä jokin oma tila yliopistolla, jossa voi hengailla muiden opiskelijoiden kanssa kahvia juoden.

20160826_103202
Haalarimerkkien ompelu on muuten aika työlästä puuhaa – käsiä kun tulee aina rei’itettyä sillä neulalla…

Olen ollut mukana vaikka missä ainejärjestöjen järjestämässä vapaa-ajan touhotuksessa. Sitsit (akateemiset pöytäjuhlat, joissa laulu raikaa), excursiot (reissut muualle Suomeen), monet bileet ja erilaiset muut tapahtumat on koettu. Minun mielestäni tällainen vapaa-ajan toiminta on tarpeellista arjesta irtautumista välillä rankaltakin tuntuvan opiskelun rinnalla.

Itse kuulun Hyeena ry:hyn, joka on sovelletun fysiikan sekä ympäristötieteiden opiskelijoiden ikioma pienehkö lauma Kuopion kampuksella. Meidät tunnistaa punaisesta hyeenan turkista, jonka selkämyksessä komeilee mikäs muukaan kuin hyeenan kuva. Itse olen kokenut järjestön toiminnan erittäin positiivisena asiana! Tuskinpa ilman ainejärjestön tapahtumia olisin tutustunut moneenkaan vanhempaan opiskelijaan.

14033035_643736432455555_451278707_n
Jokaisella ainejärjestöllä on iso kasa omia haalarimerkkejä, joita myydään eteenpäin. Ohessa ote Hyeenan merkkivalikoimasta.

Minua on aina kiinnostanut asioiden tekeminen ja järjestäminen, sekä ihmisten opastaminen. Olenkin yläasteelta saakka ollut mukana niin tukioppilastoiminnassa, kuin isosena ja lukiossakin tuutorina. Siispä luonnollisesti urani jatkui yliopistossa tuutorina, fuksien oppaana, ja sitä kautta minut imaistiin mukaan ainejärjestöni hallituksen toimintaan. Ihmisiin tutustuminen on ollut pahin sivuvaikutus, jonka olen itse joutunut kokemaan tähän mennessä.

img-20160526-wa0007
Sovelletun fysiikan tuutorit vuosimallia 2016 edustaa!

Heidi // Sovellettu fysiikka

 

Ajanhallintaa…

Hallitseeko aika meitä vai hallitsemmeko me aikaa? Mitäpä tuohon vastaisi…

Minulta on usein kysytty, miten ehdin joka paikkaan ja saan niin paljon asioita tehtyä. Opinnot, työt, harrastukset ja järjestötoiminta kaikki yhdistettynä onkin ollut aikamoinen yhtälö. Usein olen vastannut, että kun suunnittelee menot hyvin ja vain tekee, niin se onnistuu. Välillä se aikaansaaminen on kuitenkin pelkkää silmänlumetta… Esimerkiksi tämä blogiteksti minun olisi pitänyt julkaista torstaina. Nyt on sunnuntai-ilta.

Opiskelija kyllä kerkeää tehdä vaikka mitä opintojen lisäksi, mutta se vaatii hyvää suunnittelua ja aikatauluttamista. Ja myös realistisuutta: kaikkea ei yksinkertaisesti vain kerkeä tehdä, kun nukkuakin pitäisi jossain välissä. Tässä on ollut kyllä itsellä oppimista, kun kaikessa pitäisi olla mukana ja tunnit vain yksinkertaisesti loppuvat kesken. Jos haalii liikaa tekemistä, ei mitään meinaa saada tehtyä. Liian väljä aikataulukaan ei ole hyväksi, sillä silloin on vaikea saada sitä vähääkään tehtyä. Kohtuus siis kaikessa, mutta pieni kiire lisää tehokkuutta!

12633174_10206872914356045_667422780_o
Välillä sitä onnistuu hankkimaan itselleen aivan älyttömiä viikkoja… Esimerkiksi tämän viikon aikana olin abipäivillä Kuopiossa ja Joensuussa, hoidin vuosijuhliemme järjestelyjä (ja osallistuin niille…) ja olin mm. kaverini luona talonvahtina. Siihen päälle opiskelua ja hevosen hoitoa, niin ei ainakaan ollut tekemisen puutetta! En kuitenkaan suosittele tätä kenellekään…

Minä jätän asiat viime hetkeen. Monesti olen opiskeluaikana miettinyt, että miksi en aloita vaikka jonkun esseen kirjoittamista ajoissa, vaan aina se jää viimeiselle päivälle. Nyt olen useamman vuoden kokemuksen jälkeen todennut, että se on kaikkein tehokkainta. Teen opinnot siinä järjestyksessä, kun ne kalenterissani ovat. Ja viime hetken pakkosaadatämävalmiiksi –paniikki on myös semmoinen mielentila, jossa saa yllättävän hyvää tekstiä aikaiseksi!

Mutta otetaanpa muutama käytännön esimerkki siitä, miten voi säästää aikaa.

Minusta esimerkiksi tenttiin lukemiseen on vaikea keskittyä, ja se tuntuu vievän hirveästi aikaa. Niinpä olen yhdistänyt tenttiin lukemisen ja muun toiminnan. Lukiessa voi samalla vaikka neuloa tai jumpata. Esimerkiksi punnerrukset ja lankuttaminen onnistuvat hyvin samanaikaisesti lukemisen kanssa! Olenpa nähnyt kuntosalilla jonkun opiskelijan lukevan tenttikirjaa samalla kun veti crosstrainerilla treeniä. Kuntoilun ja opiskelun voi siis yhdistää, ja aikaa säästyy!

Neulomisen olen minäkin opetellut tänä vuonna, ja voin suositella tätä harrastusta kaikille opiskelijoille! Luentojen aikana se on parasta mahdollista oheistoimintaa; se auttaa keskittymään ja samalla syntyy myös jokin hyödyllinen vaatekappale. Joululahjojen miettimiseenkään ei kulu aikaa, jos neuloo kaikille jotakin. 😉 Ja luennoilla käynnistä saa näin tuplahyödyn!

12637330_10206872916636102_720879216_o
Neulominen – täydellinen harrastus opiskelijalle!

Itse käytän myös kaiken odotteluajan opiskeluun. Tenttikirja raahautuu aina laukussa mukana ja jos jossakin täytyy odotella, niin siinä on hyvä aika lukea. Parikin sivua on edistystä! Jos joutuu kulkemaan junalla tai bussilla, niin se aika vasta kannattaakin käyttää opiskeluun. Tai sitten nukkumiseen, jos se on jäänyt vähän vähemmälle…

Ja lopuksi… Kaikkea ei tarvitse jaksaa ja ehtiä. Elämä on valintoja. Priorisoi! Siinä muutama ajatus, jotka pitäisi itsekin aina muistaa…

Jenna // Englannin kieli

Oodi Savonlinnalle

“Yhteisöllisyys, yhteisöllisyys ja yhteisöllisyys <3 kuvaa ehkä kampusta eniten mutta kyllä myös kaupunkia opiskelijanäkökulmasta opiskelijameiningein.”

Muistan lapsena käyneeni useammankin kerran Savonlinnassa erilaisten retkien merkeissä. Yhtenä muistona lapsuuteni retkistä mieleeni on jäänyt Olavinlinnaan järjestetty ”kummituslinna”, jonka aikana mm. eräästä kaapista paljastui vampyyri. Olin silloin ehkä 9-vuotias.

Tuota vampyyriakin paremmin muistan kuitenkin sen kesäkuisen päivän vuonna 2011 (apua, onko siitä jo niin kauan?!), jolloin olin Savonlinnan kampuksella soveltuvuuskokeissa ystäväni tukemana. Päivä sisälsi aurinkoa ja auton hajoamisen, jännitystä ja lähes liftaamisen seuraavan päivän pääsykoekaupunkiin… mutta se olisi jo oman blogipäivityksensä mittainen tarina. Heinäkuussa sain tietää päässeeni opiskelemaan Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampukselle luokanopettajaksi ja syyskuun alussa minusta tuli savonlinnalainen.

581942_3796166703862_872087155_n
Savonlinna tunnetaan ennen kaikkea Olavinlinnasta ja siellä järjestettävistä Oopperajuhlista, Saimaasta ja norpista. Monien muiden suomalaiskaupunkien tavoin sen sanotaan olevan ”kiva kesäkaupunki”, mutta viidettä vuotta täällä asuvana voin paljastaa, että se on paljon muutakin.

“Joo kyllä näin kahden yliopiston nähneenä (vaikkakin toisesta vain pieni murunen tällä hetkellä) Savonlinnassa korostuu yhteishenki, laadukas opetus ja mahtava meininki ylipäätänsä!”

Kampuksemme on taito- ja taidepainotteinen, mutta niin on itse kaupunkikin. Kaupungillamme on kaksi elokuvateatteria, useampi museo sekä Savonlinnasali, jonka lavalla vierailee paljon muusikoita, Stand up-koomikoita ja muita monipuolisia esiintyjiä. Myös Savonlinnan teatterin väki esiintyy tämän salin lavalla. Jos kulttuuria haluaa harrastaa katsomisen sijaan tekemällä, on sekin Savonlinnassa mahdollista. Esimerkiksi näyttelemään pääsee Ylioppilasteatteri Kansankynttilän riveissä, taiteilemaan Linnalan kuvataidekoulussa ja musisoimaan kampuksen kuorossa tai COMBO- orkesterissa. Kampuksellamme on mahdollista lukea pitkänä sivuaineena musiikkia, tekstiili- ja teknistä käsityötä ja kotitaloutta. Lyhyenä sivuaineena on tarjolla mm. kuvataidetta, liikuntaa ja integroivaa taide- ja taitokasvatusta.

383295_2788078862296_934547100_n

249150_10201014039214341_1454449308_n

“Missä muualla voit kävellä yliopistolle jään yli tai missä muualla kesken tentin katsotaan norppaa ikkunasta porukalla? Tai missä muualla mahtuu samalle lavalle opettajat, opiskelijat ja oppilaat :)”

Kuntokaan ei Savonlinnassa pääse rapistumaan, onhan kaupungissa usean kuntosalin lisäksi myös upeat luonnossa liikkumisen mahdollisuudet. Itse olen kokeillut täällä esimerkiksi miekkailua, suosittelen!

Myös kampus tarjoaa meille monipuolisia liikuntamahdollisuuksia erilaisten kerhojen merkeissä aina aikuisbaletista kaukalopalloon ja zumbasta lentopalloon. Tammikuusta alkaen liikuntatarjontamme monipuolistuu entisestään Sykettä- hankkeen rantautuessa muiden kampuskaupunkien tavoin myös Savonlinnaan

164411_10200605567082793_967764425_n

Asunnon löytäminen Savonlinnasta on helppoa. Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy:n eli SAO:n lisäksi asuntoja löytyy myös yksityisiltä tarjoajilta. Itse olen koko opiskeluaikani asunut SAO:n vuokraamassa yksiössä, joka toimii kesäisin hotellina. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asun kalustetussa asunnossani syyskuusta toukokuuhun, muutan tavarani pois kesäksi ja takaisin samaan asuntoon jälleen syyskuussa. Tällöin en maksa kesältä ”turhaa vuokraa” työskennellessäni muualla.

“Opetushenkilöstön ja opiskelijoiden välillä ei ole suurta kuilua vaan työskentely on tasa-arvoista ja kynnys kysyä neuvoa/tukea on matala, kun yhteisö kampuksella on pieni. :)”

“Mainitsemisen arvoista ehdottomasti yhteen hiileen puhaltaminen yli pääainerajojen!”

“Savonlinnasta löytyy uutta vielä viidentenäkin opiskeluvuonna ! Ja kaikkeen kivaan ei ees kerkee :D”

12342764_10207948234404887_2016766424395799306_n

Kaupungin tapahtumatarjonnan lisäksi myös kampuksemme tarjoaa parastaan mm. ainejärjestöjen kautta. Viikko sitten Karim kirjoitti ainejärjestöjen toiminnasta erityisesti oman ainejärjestönsä Retikan näkövinkkelistä käsin. Meidän ainejärjestömme Pedary, Sulo ja Kotex tekevät yhteistyötä sekä toistensa, kuin myös kaupungissa sijaitsevan ammattikorkeakoulun kampuksen väen kanssa. Vuoden aikana tapahtumia järjestetään laidasta laitaan aina kaupunkisuunnistuksesta Olavinkadun approon ja linnanjuhlista mauttomiin.

Näiden vuosien aikana Savonlinnan kampuksen lisäksi myös Savonlinnan kaupungista on tullut minulle rakas, enkä ole ainut. Violetilla tekstillä kirjoitetut tekstinpätkät ovat opiskelutovereideni kommentteja kampuksestamme ja kotikaupungistamme.

Enpä olisi 9-vuotiaana vampyyria pelästyessäni arvannut, että joskus vielä kirjoittaisin oodia tälle ihanalle kaupungille.

IMG_6042

Tiptaptiptaptipetipetiptap…

Kun glögi kiehuu kattiloissa, piparit valmistuvat uunissa ja kaikilla on punaiset lakit päässään on tullut sen aika. Nimittäin pikkujoulujen. Itselläni on tänä vuonna ennätyspaljon pikkujouluja, huimat neljä kappaletta, joten kokemuksia löytyy. Ensimmäiset pikkujoulut olivat UEF-lähettiläsporukalla. Kuten varmasti tiedätte, jotta kaikki pääsisivät paikalle, kannattaa päivä sopia ajoissa. Meille idea syntyi jo koulutusvaiheessa ja löysimme (ihme kyllä!) kaikille kahdelletoista sopivan päivän. Lopulta ihan kaikki eivät kuitenkaan päässeet, sillä marras-joulukuun vaihde on opiskelijoillakin kiireistä aikaa.

image
Lähettiläiden pikkujoulut Villen luona!

Oli mukavaa päästä tutustumaan paremmin muihin lähettiläisiin, vielä kun meitä on kolmelta kampukselta ja kaikki opiskelee eri aloja. Syntyi hyvää keskustelua monenlaisista asioista niin lukiovierailuista snapchatin tarkoitukseen. Erittäin onnistunut ja hauska ilta! Samalla sovittiin, että keväällä pidetään vielä yhteiset päättärit, niin huippuryhmä meillä on koossa! (Aina voi hehkuttaa kuha on UEF-lähettiläs)

image
Tänä vuonna pikkujouluissa sai kuvauttaa itsensä ja kaverinsa.

Pikkujouluja on monenlaisia, joista yliopistoon liittyvät ainejärjestöjen pikkujoulut, niin oman kuin muidenkin järjestöjen pitämät juhlat. Omassa ainejärjestössäni, Sociuksessa, on tapana, että ensimmäisen vuoden opiskelijat, eli fuksit, järjestävät pikkujoulut. Itse olin siis viime vuonna mukana suunnittelemassa tarjoiluja, koristeluja sekä ohjelmaa. Tuli myös tehtyä muutamia kauppareissuja, jotta saatiin kaikki ruoka ja muut tarvikkeet ostettua isolle joukolle. Tapahtumien järjestämisessä on omat haasteensa, mutta oli kivaa päästä osallistumaan heti ensimmäisenä vuonna. Koska tapahtumia on pitkin vuotta, kuten muistakin blogiteksteistä olette lukeneet, niin mukaan järjestelyihin kyllä pääsee, jos vain haluaa. Kaikki meni lopulta hienosti ja tänä vuonna sai sitten keskittyä fiilistelemään mukavaa tunnelmaa, kun uudet fuksit olivat vastuussa!

image
Väriä vaihtava kuusi, jota ihasteltiin porukalla!

Pitkään suunniteltujen ja perinteisten pikkujoulujen lisäksi, olin myös kaverini luona pikkujouluissa. Kutsu tuli viikon varoitusajalla, mutta yllättäen kaikki vieraat olivatkin tulossa paikalle (isäntäparin yllätykseksi) ja siitä syntyi hyvin lämmin tunnelma (myös kirjaimellisesti). Sopu sijaa antaa, joten ahdasta ei kuitenkaan ollut ja tämäkin ilta oli hyvin leppoisa, vaikka edellisillan lähettiläspikkujoulujen takia väsyttikin.

image
Lämmin ja jouluisa tunnelma kera toverit.

Vietettyäni vuoden Alkio-opistolla, ennen kuin pääsin yliopistoon, meille syntyi siellä myös pikkujouluperinne. Tulevana viikonloppuna vietämmekin jo kolmatta kertaa kyseisen joukon kanssa pikkujouluja, mitä odotan kovasti. Vaikka me kaikki opiskelemmikin nykyään eri puolilla Suomea, on mukavaa, että tulee edes kerran vuodessa kokoonnuttua yhteen ja juttua riittää, vaikkei olisikaan nähty pitkiin aikoihin. Ilta kuluu rupatellessa ja syödessä, kuten pikkujouluissa yleensä, ja tietenkin tulee myös kuunneltua joululauluja. Meillä on myös monele tuttu joululahjojen vaihtoperinne, jossa jokainen ostaa yhden lahjan, joka annetaan aiemmin arvotulle henkilölle. Tälla tavoin voi paremmin kohdentaa lahjansa, kun voi miettiä mistä toinen pitää.

image
Osa Alkio-pikkujoulujen tarjoiluista.

Pikkujoulut ovat siis kaikenkaikkiaan mukava ja olennainen osa marras- ja  joulukuun synkkää aikaa, johon ne tuovat iloa ja valoa. Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Louhi//Sosiaalitieteet

Retikan tapahtumia

UEFilla on erilaisia ainejärjestöjä, jotka järjestävät tapahtumia, pitävät huolta opiskelijoista ja heidän jaksamisestaan sekä pitävät opiskelijoiden puolia opintoasioissa. Ravitsemustieteen ainejärjestö on Retikka ry. Retikka järjestää erilaisia tapahtumia, joista osa edistää opiskelijoiden oppimista ja työllistymistä ja osa taas on puhtaasti mieltä sekä kehoa virkistäviä.

Retikan tunnetuimpia tapahtumia ovat niitä, jotka ovat kaikille opiskelijoille avoimet, eli myös muille kuin retikkalaisille. Esimerkkinä viime keväänä järjestetty kaikille avoin kirpputori, jossa pystyi myymään kamppeitansa tai ostamaan tarpeellista tavaraa opiskelijaystävälliseen hintaan. Kahtena keväänä on järjestetty rusettiluistelu, jossa on päässyt ensin etsimään samanlaisella rusetilla varustettua kaveria ja sen jälkeen kiertämään tämän kanssa erilaisia rasteja. Pienempiä jokavuotisia tapahtumia ovat myyjäiset, joissa retikkalaiset ovat myyneet leipomuksia ja muuta suunmyötäistä Kuopion kampuksella. Tänä syksynä osa tuotoista meni hyväntekeväisyyteen Nenäpäivän kunniaksi.

IMG_1107

Ainoastaan retikkalaisille avoimia tapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Joka viikko on Retikan kahvihetki, joka kokoaa eri vuosikurssit yhteen vaihtamaan kuulumisia. Kahvihuoneen sohva tarjoaa tilaisuuden rentoutua hetkeksi ja antaa ajatusten harhailla aivan muualla kuin opiskeluasioissa. Onpahan sohvalla nukuttu päiväunet jos toisetkin.

Erilaiset yritykset esittelevät mielellään toimintaansa ja tuotteitaan tuleville ravitsemusalan ammattilaisille. Omaan mieleeni on jäänyt viime syksyn Leaderin tapahtuma, jossa oli tarjolla iso kasa proteiinipatukoita. Mieleen se on jäänyt, koska en päässyt tapahtumaan ja jäin patukoista paitsi! Asian korvasi kuitenkin reissu tämän syksyn Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen (RTY) ravitsemuspäiville, jossa eri yritysten lobbauksen ansiosta paikalta ei tarvinnut poistua tyhjin käsin.

IMG_20151005_171759704-2

Retikka tekee myös tiivistä yhteistyötä Agronomiliiton kanssa, jonka tuloksena on tapahtumia ja koulutuksia. Yhteistyötä tehdään myös Helsingin ravitsemustieteilijöiden kanssa, erityisesti elintarvikealan yrityksiin tapahtuvien opintomatkojen muodossa.

Vauhdikkaampaa menoa on tarjolla syksyisin heti lukuvuoden alkaessa, kun sadonkorjuubileissä vanhat ja uudet retikat pääsevät tutustumaan toisiinsa ruoan ja ohjelman merkeissä. Fuksit kastetaan retikkalaisiksi kastajaisissa, kun taas kostajaisissa he pääsevät kostamaan vanhemmille kastajaisten aiheuttamia traumoja.

IMG_7356

Marraskuussa järjestettävissä pikkujouluissa miehet pistävät parastaan ja pöydän koreaksi. Huhu kertoo heidän kokkailevan monta päivää pikkujouluja varten ja naisten odottavan joka vuosi kuola valuen tulevia herkkuja. Retikan pikkujoulusitseiltä ei tyhjin vatsoin tarvitse lähteä.

2015-03-21 12.44.55

Keväisin on perinteisesti järjestetty kevätretki. Viime kevään retki suuntautui Kolin jylhiin maisemiin ja matkan varrella retikkalaiset pääsivät vierailemaan Valiolla. Keväällä järjestetään lisäksi haalarikastajaiset, viidennen vuoden opiskelijoiden potkijaiset ja Retikan eeppinen vappu.

7925

Vappuna on tietenkin erilaisten ohjelmanumeroiden lisäksi tarjolla simaa, munkkia ja kunnolla ruokaa. Muita vuoden tapahtumia ovat pyöräexcu, jossa pääsee tutustumaan Kuopioon polkupyörän selässä, sekä Retikan ja Terhon jokaviikkoiset liikuntavuorot, joilla pääseee hikoilemaaan kahdesti viikossa.

2014-04-30 12.37.58

Retikalla siis riittää tapahtumia ympäri vuoden, jopa kesällä opintojen ollessa tauolla. Viime kesänä järjestettiin kesäpiknik, jossa Kuopiossa olleet retikkalaiset tapasivat toisiaan rennoissa merkeissä. Ruoka näyttelee Retikalla tapahtumassa kuin tapahtumassa tärkeää roolia ja tapahtumiin voikin mennä sillä oletuksella, että ruokaa on tarjolla. Unohdin tapahtumista varmaan aika monta, mutta sitä sattuu, on nimittäin nälkä.

Lisää Retikasta ja sen tapahtumista voit lukea Retikan omilta sivuilta! Kuvat Retikan nettigalleriasta ja omista arkistoista.

10685262_818641491499888_1419326000_n

Karim//ravitsemustiede

Suomen suurin jatkokoulutustapahtuma- STUDIA 2015

Tänään alkoivat vuoden 2015 Studia-messut. Studia on suomen suurin jatkokoulutustapahtuma ja ne pidetään Helsingissä messukeskuksessa. Tänään tapahtuma alkoi kello yhdeksän ja kävijöitä oli heti aamusta todella paljon. Tulevat korkeakouluopiskelijat löysivät UEFin,  Savonian ja Karelian yhteisen Find Your East -ständin ja eri alojen edustajat saivat kertoa opiskelustaan kiinnostuneille koko päivän ajan, sillä kuuntelijoita oli erittäin paljon.

messukuva

Lääkiksestä kiinnostuneita oli paljon ja Katriinan kanssa koitimme keretä huomioimaan kaikki ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä. Kaikilla kouluilla ja eri edustajilla on omat hienot esittelypisteet, jonka myötä messujen ilme on oikein värikäs sekä monipuolinen.

Kiireestä huolimatta kahvitauolla kerkesi tutustumaan muiden oppilaitosten esittelijöihin ja heidän mielenkiintoisiin aloihinsa.

officers

Rasmuksen kanssa kävimme muun muassa tutustumassa Poliisiammattikorkeakoulun porukkaan. Ja tässä miljöössä ei ole ennen oltukkaan 😉

Messut jatkuvat huomenna keskiviikkona klo. 09.00 ja silloin ovat taas UEFin edustajat paikalla juuri TEITÄ varten.

-Ville

lääkis

Hallitushommia

Opiskeluaikana on helppo hankkia kokemusta kaikenlaisesta erilaisesta toiminnasta, esimerkiksi järjestötoiminnasta. Jokaisella aineella on yliopistossa oma ainejärjestönsä, joka ajaa opiskelijoiden etuja ja järjestää kaikenlaista toimintaa jäsenilleen. Jokaisella ainejärjestöllä on vuosittain vaihtuva hallitus, johon voi lähteä mukaan kuka tahansa ainejärjestön jäsen. Hallitus on se, joka hoitaa ainejärjestön toiminnan toteutumisen.

haalarit
Haalarit päällä kaupungilla ainejärjestöä edustamassa.

Itse olen ollut ainejärjestöni Echo ry:n hallituksessa ensimmäisestä vuodesta lähtien, eli yhteensä jo neljä vuotta. Päädyin hallitukseen itse asiassa vahingossa, kun pari vanhempaa opiskelijaa shanghaijasi minut ja kaksi kaveriani syyskokoukseen, jossa valittiin seuraavan vuoden hallitus. Olin ensimmäisen vuoden varajäsenenä ja aika lailla pihalla siitä, mitä ainejärjestötoiminta ylipäätänsä oli ja mitä tämä hallitustoiminta oikeastaan tarkoitti. Homma oli kuitenkin ihan kivaa, eikä varajäsenellä mitään kummempia vastuita ollut. Jatkoin hallituksessa kaksi vuotta kulttuurivastaavana (eli tapahtumavastaavana) ja tänä vuonna olen toiminut puheenjohtajana.

stereotypiasitsit

Erilaisissa tapahtumissa pääsee pukeutumaan eri teemojen mukaan.

Hallitustoiminta on loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin. Monesti muiden vuosikurssien opiskelijat jäävät hieman tuntemattomimmiksi, mutta hallituksessa on kaikilta vuosikursseilta opiskelijoita. Hallitusporukka on ainakin meillä ollut tiivis ja tulemme hyvin juttuun keskenämme. Kokoukset ovat rentoja ja vaikka käsittelemme ihan asiaakin, niin mukaan mahtuu paljon ylimääräistä hauskaa höpinää.

Ainejärjestöt tekevät myös yhteistyötä toistensa kanssa ja tätä kautta pääsee tutustumaan myös muiden alojen opiskelijoihin. Hallitustoiminnan kautta on myös usein mukana erilaisilla ylioppilaskunnan jaostoissa, joiden kautta pääsee tutustumaan yliopiston toimintaan eri näkökulmasta. Esimerkiksi koulutuspoliittinen jaosto ja sosiaalipoliittinen jaosto ovat hyviä kanavia päästä vaikuttamaan.


vujut

Viime hetken järjestelyt vuosijuhlissa ennen h-hetkeä!

Hallitustoiminnan kautta saa myös loistavaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä! Esimerkiksi tarjoilujen järjestäminen 50–80 hengelle on tullut hoidettua jo useamman kerran ja käsitys siitä, miten paljon ruokia ja juomia tietyn kokoiselle porukalle tarvitsee, on tullut aika vahvaksi. Ja kun tapahtumia on itse järjestämässä, on aika hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, minkälaisia ne ovat tai mitä siellä tarjoillaan. 😉

Viimeisempänä tapahtumanamme olivat Echon 40-vuotisjuhlat, jotka järjestettiin viime viikolla. En ollut koskaan osallistunut vuosijuhlille ja ensimmäinen kokemukseni vuosijuhlista olikin sitten niiden järjestäminen ja vetäminen, olinhan kuitenkin puheenjohtajana päävastuussa. Vuosijuhlilla oli paikalla 80 ihmistä, joista mm. yhdeksän laitoksemme opettajaa. Kokemus oli mahtava ja nyt on sitten kokemusta myös tällaisten ”virallisempien” juhlien järjestämisestä. Ja tulipahan pidettyä myös juhlien maljapuhe, ihan hieno kokemus sekin.

Kannustankin lähtemään hallitustoimintaan mukaan, siitä saa mahtavaa kokemusta ja uusia kavereita!

Jenna // Englannin kieli ja kulttuuri

Toveri, hoi!

Nyt minäkin pääsen aloittamaan tämän blogikirjoittelun ja ensimmäisenä aiheenani onkin oma ainejärjestöni ja siihen liittyvät teemat. Opiskelen sosiaalitieteitä toista vuotta, joten ainejärjestöni on Socius ry, joka koostuu Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijoista. Socius on latinaa ja tarkoittaa toveria, minkä olen oppinut niin sosiologian luonnolla kuin aidossa opiskelijaelämässä. Vaikka sana oli aluksi kummallinen ja sen lausuminen aiheuttaa monelle edelleenkin ongelmia, aukesi käsite minulle hyvin pian.

1601110_581217441956935_110514021_n
Socius ry:n logo, joka löytyy myös haalareista

Toveruus näkyy jo kaukaa, nimittäin keltaisista haalareista. Vaikkei keltainen olekaan lempivärini, haalareihin olin jo ihastunut, ennen kuin sain edes omat jalkaani. Ja nyt kannankin keltaisia ihanuuksia (kuten kaverini ilmaisi) suurella ylpeydellä! Kuitenkin oikea toveruus on sitä, että voi kysyä neuvoa ja saa vertaistukea niin oman vuosikurssin opiskelijoilta, kuin vanhemmiltakin. Puolentoista vuoden aikana olen tutustunut jo suureen joukkoon Sociuslaisia ja heistä on oikeasti tullut minun opiskelijaperheeni. Koska ikähaarukka ja opiskeluvuosien määrä vaihtelevat, on helppo tuntea itsensä jonkun pikkusiskoksi ja samalla toisen isosiskoksi. Toveruus on siis syttynyt sydämeeni ja siellä se pysyy, sillä Sociuslaisuus on ikuista!

IMG_2789
Ensimmäinen yliopisto-opiskelijan vappu kera haalarit ja yo-lakki!

Jottei kirjoitukseni mene täysin palopuheeksi, niin kerrottakoon, että Socius ry, kuten muutkin ainejärjestöt tekee työtä sen eteen, että kaikilla opiskelijoilla on hyvä olla. Tämä työ koostuu niin edunvalvonnasta, kuin esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä. Ensimmäisellä opiskeluviikolla oli tutustumisiltoja ja tuutorit opastivat ahkerasti (ja mielellään?!) Kuopion yöelämään ja erilaisten tapahtumien avulla oppikin äkkiä tuntemaan muut opiskelutoverit ja siitä alkoivat ystävyyssuhteet syntyä. Vaikka itse muutinkin kauas kotoa paikkaan, jossa en ollut ikinä käynyt eikä tuttuja ennakkoon siksi paljoa löytynyt, oli kavereita kuitenkin helppo löytää, kun niin moni muukin oli ihan uudessa ympäristössä.

IMG_1492
Fuksivuoden kaupunkisuunnistus ja teema “I’m a fucking unicorn” (älkää edes kysykö!)

Opiskelijatapahtumia on paljon tarjolla, niin oman kuin muidenkin ainejärjestöjen ansiosta. Fuksivuonna tuli osallistuttua esimerkiksi kaupunkisuunnistukseen, muutamiin haalaribileisiin sekä pikkujouluihin. Mieleeni painuivat kuitenkin kirkkaimmin Socius ry:n 30-vuotisjuhlat viime syksynä, joissa ensimmäisen kerran (sitten vanhojen tanssien) sain pukeutua pitkään mekkoon. Ne olivat hienoimmat juhlat missä olen ikinä ollut ja se oli hyvin ainutlaatuinen kokemus! Suosittelen kaikille vuosijuhlia erittäin lämpimästi, vaikkei olisikaan pyöreitä vuosia, sillä myös tämän vuoden 31-vuotisjuhlat olivat oikein mukava ja rento tapahtuma.

IMG_3296
Socius 30 v. ja rakkaat ystävät

Minulle ainejärjestö tarkoittaa siis toveruutta, yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa samanhenkisten ihmisten parissa, usein keltaisten haalarien kera. Tietenkin ainejärjestöön kuuluu myös virallinen hallitustoiminta, jonne on voi lähteä mukaan, jos on kiinnostunut! Hienoa on myös se, että yliopistossa tehdään yhteistyötä ainejärjestöjen kesken ja varsinkin nyt lähettiläspestin ansiosta olen päässyt tutustumaan ihmisiin monelta eri alalta.

Tässä minun ainejärjestöstä ja siitä mitä se on minulle opettanut!

Louhi // Sosiaalitieteet

Ps. Kaikki ainejärjestöt ovat hyviä, kerroin vain omastani esimerkkinä, koska siitä tiedän parhaiten! 🙂

Ainejärjestöjen aktiviteetit

Saavuin juuri ainejärjestöni Dentinan kaudenpäättäjäisistä. Pöytään oli katettu kinkkua, lohta ynnä muuta jouluherkkua, sauna oli lämmin ja paikalla kiitettävisti ihmisiä. Rentoa jutustelua ruuan äärellä ystävien kanssa.

kauden päättäjäiset

Ainejärjestöjen perustehtäviin kuuluu käytännössä ainakin kaksi tehtävää. Jäsenistön edunvalvonta ja jäsenistön hyvinvoinnista huolehtiminen. Erilaisilla tapahtumilla ja aktiviteeteilla pyritään järjestämään opiskelijoille rentouttavia hetkiä hyvässä seurassa.

Tänään en keskity bileisiin, mutta todettakoon, että niitä riittää jonkin järjestön järjestämänä lähes jokaiselle viikolle, toisille viikoille useampiakin. Niin paljon kuin jaksaa käydä.

Toimintaa löytyy kuitenkin myös bileiden ulkopuolelta. Urheilun, liikunnan, ilmaisun taikka vaikka leipomisen muodossa. Säännölliset säbävuorot löytynevät lähes jokaisen järjestön kalenterista, sen lisäksi liikuntavastaavat järjestävät parhaan kykynsä mukaan myös muuta ja uutta kokeiltavaa. Luisteluretki, uimakoulu, laskettelureissu, tanssikoulu ja erilaiset lajikokeilut ovat tulevan talven suunnitelmissa.

metsäretki
Pieni iltalenkki metsässä ja makkaranpaistoon.

Rentoon yhdessä oloon meiltä löytyy elokuvailtoja, makkaranpaistoa metsän siimeksessä, sekä ehdoton viimevuoden kohokohta, Koko Dentina leipoo kakkukilpailu, jossa nähtiin toinen toistaan maukkaampia ja taidokaampia leipomuksia

kakku kakku2

 

Kulttuurin harrastajille esimerkiksi lääketieteen ainejärjestö KuoLO:n järjestämä speksi on oikea valinta. Speksi on opiskelijoiden kokonaan itse tekemä musikaalinen näytelmä, jonka tekemiseen osallistuu vuosittain useita kymmeniä opiskelijoita. Kaikki tehdään itse, bändi, näyttelijät, tanssijat, puvut, lavasteet yms. Speksistä tulee tähän blogiin taatusti lisää, kun sen tuotoksesta päästään keväällä nauttimaan.

Sain kirjoitettua pintaraapaisun siitä mitä opiskelijajärjestöt tarjoavat. Nämä olivat omaan ainejärjestööni liittyviä tapahtumia, kaikki muutkin järjestävät kaikenlaista omien intressiensä ja perinteidensä mukaan.  Ainiin. Tyyli-ilta, Gladiaattoripäivä, ja todella monia muita tapahtumia jäi vielä mainitsematta.

Tekemistä siis riittää, eikä se ole keskittynyt mihinkään tiettyyn teemaan. Me teemme kaikkea! Yhdessä touhuaminen on kivaa, ja porukalla saa hauskoja tapahtumia aikaiseksi. Mikäli mielesi päällä on joku upea idea, joka olisi hauska toteuttaa porukalla, se on todennäköisesti myös jonkun muun mielestä hauska idea. Kannustankin siis kaikkia  kaikkia paitsi osallistumaan ainejärjestöjen tapahtumiin, myös ideoimaan ja tulemaan itse mukaan toimintaan.

Olli Siirola, Hammaslääketiede.