Olen jo pienestä asti ollut intohimoinen ihmismielen koukeroita kohtaan. Sama intohimo on kohdistunut myös sosiaalisiin kohtaamisiin ja tieteeseen ihmisten välisen vuorovaikutuksen taustalla. Isoissa porukoissa tarkkailen mielelläni ihmisten toimintaa ja mietin, miten kaikkien ryhmän jäsenten psykologista turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voisin lempeästi vahvistaa. Kuinka olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa ihmiset kokisivat tulevansa aidommin kohdatuiksi ja hyväksytyiksi inhimillisesti keskeneräisinä ja haavoittuvaisina – mutta silti täysin rakastettavina?
Tämän ydinkysymykseni lisäksi olen flow’ssa etsinyt vastauksia myös seuraavaan kysymyslitanjaan:
Miten mielenterveyden haasteita voidaan ennaltaehkäistä yhteiskunnassa?
Miten itsemyötätunto vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin?
Mitä on kognitiivinen työergonomia ja miten sitä voidaan konkreettisesti psyykkisin työkaluin vahvistaa tiimissä?
Miten antaa korjaavaa ja myönteistä palautetta onnistuneesti?
Minkälaisia vaikutuksia yhteenkuuluvuuden tunteella on hyvinvointiin ja ihmisen mieleen?
Kuinka luoda ja tukea työyhteisön yhteenkuuluvuutta?
Mitä tekijöitä on introversion ja ekstroversion taustalla?
Entä minkälaisia vaikutuksia yksinäisyydellä on ja miten siihen voidaan vaikuttaa?
Kuinka tukea mielenterveyden ongelmista kärsivää läheistä?
Mikä merkitys haavoittuvaisuudella on ihmissuhteissa?
Minkälaiset asiat vuorovaikutuksessa vahvistavat aitojen ihmiskohtaamisten muodostumista?
Kuinka luoda inhimillisempää työelämää?
Tässä pintaraapaisu erilaisista sosiaalipsykologisista teemoista, jotka kaikki kiehtovat mua valtavan paljon. Lukion psykologian tunnilla kuulin, että myös sosiaalipsykologiaa voi opiskella pääaineena. Välillä ihmiselämän suunnat ovat kovin pienestä kiinni ja mulle tää opettajan sivulause oli yksi sellainen.
Koska en – ainakaan tässä vaiheessa elämää – unelmoi kliinisen psykologin työstä, johon vaaditaan psykologin pätevyys, oli sosiaalipsykalle hakeminen lopulta helppo valinta. Haaveilen asiantuntijatyöstä, jossa pääsisin jollain tavalla kouluttamaan ihmisiä niin, että heidän olisi mahdollisimman helppoa soveltaa psykologista tietoa käytännön tasolla omassa (työ)elämässään oman ja muiden hyvinvoinnin tueksi.
Lukion jälkeisen välivuoden ajan omistauduin pääsykokeeseen lukemiselle ja kävin samalla täyspäiväisesti töissä helmikuuhun asti. Silloiseen pääsykokeeseen koin hyödylliseksi kerrata lukion psykologian kirjat huolellisesti. Koska pääsykokeessa painottui myös yhteiskunnallisempi puoli, koin hyödylliseksi lukea samalla säännöllisemmin myös uutisia. Tällä tavoin varauduin myös soveltavampiin kysymyksiin ajankohtaisten ilmiöiden parissa. Kevättalvella ilmestyi artikkeliaineisto. Sen sisäistämisessä käytin monia luovia metodeja, joista muutamia paljastin Oudot opiskelutekniikat -postauksessani. Ilokseni löysin myös toisen hakijan, joka valmistautui samaan pääsykokeeseen. WhatsApissa kävimme ääniviestein pitkiä keskusteluja aineiston hankalista kohdista. Koin vertaistuen helpottavaksi tekijäksi muuten niin yksinäiseen puurtamiseen painottuvassa pääsykoekeväässä.
Hakijakaverini kanssa pyrimme ymmärtämään artikkeleita myös laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ja erityisesti tässä toisen ihmisen näkökulma oli arvokas. Laajaa kokonaisuutta hahmottelin tapettirullan sileälle puolelle suuriin ja värikkäisiin ajatuskarttoihin, joita levittelin silloisen kotini lattioille. Erilaisia teorioita ja käsitteitä määritelmineen opettelin ulkoa muistilappujen avulla. Lisäksi tein artikkeleista laajat muistiinpanot, jotka luin puhelimeeni äänitteille. Näitä kuunnellen kertaaminen oli näppärää myös silloin, kun ei olisi enää jaksanut lukea artikkeleiden pientä printtiä.
Odotin paniikissa pääsykoepäivää, vaikka olin valmistautunut johdonmukaisesti ja intohimolla. Pääsykoeaamuna huimasi ja aamupala ei meinannut maistua. Olin käynyt etukäteen katsomassa reitin yliopistolle ja pääsykoesaliin. Aulassa oli käsinkosketeltavan jännittynyt tunnelma. (Nyt istun täällä Kuopion kampuksella samaisen aulan vaaleansinisillä sohvilla isojen ikkunoiden ääressä kirjoittamassa tätä tekstiä.) Tuutoreiden keltaisiin haalareihin tiivistyi kaikki se mitä halusin:
t ä n n e.
Silloin pääsykoe koostui esseistä, enää en tosin voi luvata sitä varmaksi. Salissa katsoin kauhulla papereihin printattuja kysymyksiä ja päässä löi tyhjää. Hiljalleen palaset kuitenkin loksahtelivat paikalleen ja olin lopulta ihan tyytyväinen esseisiini. Vuosi takaperin olin tehnyt yo-kokeita, joten koeajan aikatauluttaminen ja nopeatempoinen esseiden tehtaileminen oli vielä muistissa. Kevät mateli loppuun ja lämpimät kesäpäivät etenivät yksi kerrallaan iltaan. Päivitin ahkerasti Opintopolkua joka päivä tuloksetta.
Lopulta pitkäjänteinen työ palkittiin, kun läppärin näytölle aukesi teksti: “Opiskelupaikka myönnetty”. En ole vieläkään löytänyt oikeita sanoja kuvailemaan sen hetken pohjattoman onnellista tunnetilaa edes kaukaisesti. Ja edelleen näillä yliopiston sohvilla saan kylmiä väreitä muistellessani sitä hetkeä, kun epäuskoisena tavasin näytöllä komeilevia sanoja kerta toisensa perään.
– Ja jos jäit miettimään, kuinka opiskelukaverilleni kävi: hän pääsi myös!
♥
Mikäli sulle tulee mieleen kysymyksiä Kuopion yhteiskuntatieteisiin liittyen, niin lämpimästi suosittelen ottamaan yhteyttä Instagramissa meidän ainejärjestöön @sociusry tai UEF-lähettiläisiin @ueflahettilas. Myös laitoksen henkilökuntaan voit olla yhteydessä, jos jokin asia mietityttää. Tarkemmat yhteystiedot löydät netistä uef.fi.
Lämpimästi tsemppiä ja intoa sun matkalle yliopistoon ja sosiaalipsykologian tai muiden meidän pääaineiden pariin! Ehkä törmätään täällä?
Roosa // sosiaalipsykologia
