Viisi asiaa, jotka yliopistossa yllätti

Aloitin tänä syksynä ympäristöpolitiikan maisteriopinnot, eli olen nyhvännyt jo useamman vuoden Joensuun kampusrakennusten punatiilisten seinien sisällä. Yliopiston arki ja toimintatavat ovat siis tulleet tällaiselle vakiokalustoon kuuluvalle opiskelijalle jo hyvinkin tutuksi. Aina tilanne ei kuitenkaan ole ollut tällainen: ensimmäisten opiskeluvuosien aikana muistankin yllättyneeni muutamasta asiasta, jotka tänä päivänä tuntuvat jo peruskauralta. Tässä blogipostauksessa esittelen teille viisi juttua, jotka tulivat itselleni yllätyksenä opinnot aloittaessani!

1. Tutustumisen helppous

En osannut odottaa, kuinka helppoa uusiin tyyppeihin tutustuminen yliopistossa onkaan! Fuksiviikoilla (eli ensimmäisinä opiskeluviikkoina) tutustuminen oman vuosikurssin opiskelijoihin tuli tuutoroinnin ja yhteisten tapahtumien myötä kuin itsestään, sillä kaikki ovat aika lailla samassa veneessä: yksin uudessa kaupungissa ja vastaanottavaisina uusille ystävyyssuhteille. Oman ainejärjestön tapahtumat olivat oiva paikka tutustua oman alan vanhempiin opiskelijoihin, jotka mielellään jakoivat tietouttaan yliopistosta ja neuvoivat eksyneitä fukseja. Seuraavina vuosina homma meni tietenkin toisin päin: itse pidempään opiskelleena oli kutkuttavaa päästä tutustumaan uusiin mantsan fukseihin ja jakamaan heille omia opiskeluvuosien aikana karttuneita viisauksia. Uusiin ihmisiin voi tutustua kampuksilla ihan ympäri vuoden, ja uusia, jopa oppiainerajat ylittäviä ystävyyssuhteita voi solmia koko opiskelujen ajan vaikka sivuaineiden luennoilla, lähtemällä mukaan erilaisten kampusjärjestöjen toimintaan tai hakemalla tuutoriksi!

Oma kaveriporukkani muotoutui jo ensimmäisen orientaatioviikon aikana. Meitä yhdistää kuvasta päätellen mm. erinomainen kenkämaku.
2. Akateeminen vartti

Akateeminen vartti on vanha akateeminen perinne, jonka mukaan luennot alkavat viisitoista minuuttia yli tasatunnin. Hämmennystä fuksina aiheutti se, että luennot on kuitenkin merkitty alkamaan tasalta, vaikka todellisuudessa ne alkavat viisitoista minuuttia yli. Akateeminen vartti on yleisesti kaikilla luennoilla käytössä, mutta siihen on luonnollisesti myös joitain poikkeuksia: esimerkiksi itse muistan joskus kuulleeni, että tentit alkaisivat aina tasalta. Joskus näin onkin, joskus ei. Akateeminen vartti ja sen soveltaminen erilaisissa tilaisuuksissa aiheuttavatkin mulle edelleen näin neljännen vuoden opiskelijanakin välillä harmaita hiuksia, joten epäselvissä tilanteissa pyrin tulemaan paikalle varmuuden vuoksi aina tasalta 😀

3. Akateeminen vapaus (ja vastuu…)

Yliopistossa opiskelu on lukioon verrattuna tosi itsenäistä, ja opiskelijana olet itse päävastuussa siitä, että opintosi etenevät haluttuun tahtiin. Yliopistossa kukaan ei siis kysele, mikset ole käynyt luennoilla tai palauttanut tehtäviäsi ajoissa. Itselleni tuli yllätyksenä, että yliopistossa luennoilla ei ole edes välttämättä pakko käydä!  Vapaus tuo kuitenkin mukanaan myös vastuuta: jos tenttiin valmistautuminen jää opiskelijarientojen vuoksi viimeiselle illalle, voit syyttää siitä vain itseäsi.

4. Lukujärjestyksen tyhjyys

Muistan, että lukiossa lukujärjestykseni oli aina aivan täyteen ahdettu, ja muutaman oppitunnin päivistä sai vain haaveilla. Yliopistossa homma muuttui aivan päälaelleen, ja tällä hetkellä lukujärjestyksessäni komeilee vain kaksi luentoa koko viikon aikana. Kuulostaa aika löysältä, eikö? Todellisuudessa hommaa riittää vaikka muille jakaa, sillä suurin osa yliopisto-opiskelusta tapahtuu luentojen ulkopuolella itsenäisesti. Esimerkiksi itselläni on tällä hetkellä työn alla yhden esseen kirjoittaminen, tutkimussuunnitelman laatiminen, muutaman ideapaperin kommentointi sekä kuuden artikkelin lukeminen. Itsenäinen opiskelu vaatiikin suunnitelmallisuutta ja oman ajankäytön hallintaa, jotta kaikki vaadittavat tehtävät ennättää palauttaa ajallaan .

Itseopiskelun pyhä kolminaisuus: läppäri, lähdekirjallisuus sekä iso kuppi kahvia.
5. Yliopistoelämä ei ole vaan pelkkää opiskelua

Vaikka yliopistossa paljon opiskellaankin, kuuluu siihen myös paljon muuta! Itselleni tuli yllätyksenä se, kuinka paljon kampuksilla toimii erilaisia järjestöjä ja kerhoja. Esimerkiksi Joensuun kampuksella toimii akateeminen väkijuomakerho, lautapelikerho sekä teatterikerho! Lisäksi jokaisella oppiaineella on omat ainejärjestönsä, jotka järjestävät paljon erilaista vapaa-ajan aktiviteettia oman alansa opiskelijoille. Kerhot ja ainejärjestöt ovat matalan kynnyksen toimintaa, joihin on super helppoa lähteä mukaan jo vaikka heti fuksina. Itse lähdin mukaan ainejärjestöni hallitukseen jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, ja jäin hommaan niin koukkuun, että olen toiminnassa mukana edelleen!

Tombolo ry:n hallitus 2020. Itse toimin tällä kaudella varapuheenjohtajana!

//Sanni, maantiede ja ympäristöpolitiikka

Tieni kauppikseen

Hei! Olen Ville ja opiskelen viidettä vuotta kauppatieteitä ja toista vuotta tietojenkäsittelytiedettä. Kerron teille miten päädyin kauppikseen. 

Minusta tulee isona lääkäri 

Minulle oli ollut ainakin yläasteen loppupuolelta aika selvää, että halusin mennä yliopistoon, tai ainakin opo oli sitä mieltä, että minun pitäisi mennä yliopistoon. Opo järjestelikin minulle viikon tet paikat Kuopion yliopiston fysiikan laitokselle ja sen jälkeen viikoksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan röntgen osastolle. Viihdyin hyvin fysiikan laitoksella ja taisinpa päätyä osaksi erään venäläisen fyysikon tutkimusaineistoa. Vaikka minusta ei koskaan fyysikkoa tullutkaan olin hieman varmempi, että halusin yliopistoon.  

Aloitin lukiossa vuonna 2012 ja siitä alkoikin 3 vuotta kestänyt pohdinta, jonka päätteeksi halusin ryhtyä kauppatieteilijäksi. Lukion ensimmäisenä vuotena halusin olla ehdottomasti lääkäri. Ai miksi? No siksi, että lääkäreillä on varma työllisyys ja kovat palkat, ei minua se potlasastyö niin kiinnostanut. Päästäkseni tähän tavoitteeseen rupesin lukemaan kovasti biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. 1. lukiovuoden lopussa tai 2. alussa itselleni alkoi käymään selväksi, että biologia ei kiinnostanut minua ja fysiikankin jätin kesken 3. kurssin jälkeen. Siinä vaiheessa alkoi olla selvää, etten tulisi ikinä pääsemään lääkiksen pääsykokeista läpi. Olin jälleen hukassa, enkä tiennyt mitä haluaisin tehdä isona.   

Pitäisiköhän minun hakea kauppikseen? 

Toisena lukiovuotenani kävin yh 2 kurssin, joka liittyi talouteen. Kurssista sainkin kympin hyvin vähällä työmäärällä ja aloin pohdiskelemaani voisiko tässä olla tulevaisuuteni ura.  

Jotkut ovat varmaankin kuulleet surullisen kuuluisasta Talvivaaran kaivoksesta. Vuonna 2014 yhden Tavlivaaran osakkeen hinta oli noin 3 senttiä. Eräs kaverini huomasi, että nyt voisi olla hyvä tilaisuus moninkertaistaa rahat, sillä valtio harkitsi konkurssikypsän yrityksen pelastamista. Kuitenkaan onni ei ollut puolellamme ja menetimme kaiken sijoitetun rahan (40€ minun osuuteni). Epäonnistuneen sijoituksen jälkeen totesin, että ehkä kauppis ja talous ei ollutkaan minun juttuni.  

Kolmantena lukiovuotena samainen kaverini, joka oli johtanut minut ostamaan Talvivaaran osakkeita, oli ryhtynyt sijoittamaan. Tällä kertaa hän tuntui ymmärtävän enemmän sijoittamisesta ja hän alkoi tehdä mukavasti rahaa. Lähdin itsekin mukaan sijoittamaan ja lopulta päätin hakea keväällä 2015 kauppikseen, tärkeimpänä syynä halu ymmärtää talouden toimintaa paremmin, jotta voisin tehdä parempia sijoituspäätöksiä. 

Hakuprosessi kauppatieteisiin 

En voi sanoa, että olisin lukenut kovinkaan ahkerasti pääsykokeisiin, ideana oli lähinnä käydä katsomassa pääsykoetta ja hyvällä tuurilla ehkä päästä sisään. Kesällä alkavan armeijan takia tiesin, että minulla olisi hyvä tilaisuus hakea seuraavankin vuotena. Tästä syystä minulla ei ollut minkäänlaisia paineita sisäänpääsyn kanssa.  

Yo kokeiden jälkeen aloitin lukemaan pääsykokeisiin, luultavasti reilusti alle neljä tuntia päivässä. Huonoilla opiskelutekniikoillani ja vähäisellä opiskeluajalla ei pitäisi olla mitään asiaa kauppikseen. Kuitenkin tarkastellessani vanhoja pääsykokeita tein oivalluksen, jonka ansiosta lopulta pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Aloin merkitsemään pääsykoekirjojen sisällysluetteloihin, mistä kappaleesta jokainen vanhan pääsykokeen kysymys oli. Otin laskuihin mukaan kolme aiempaa pääsykoetta. Havaitsin, että iso osa kysymyksistä tuli aina samoista kappaleista. Esimerkiksi 300 sivua pitkässä johtamisen kirjassa kysymykset keskittyivät lähes poikkeuksetta 30 sivun mittaiselle alueelle. No luin nuo 30 sivua erittäin hyvin läpi ja lopun kirjan luin kerran. Pääsykokeissa johtamisen osuudesta sainkin lähes täydet pisteet.  

Yhteishaussa ensimmäinen hakutoiveeni oli Aalto-yliopisto ja toisena Kuopio, kauppista molemmissa. Tämä hakukohteiden järjestys ei ollut mikään itsestäänselvyys, pääsyy laittaa Aalto ensimmäiseksi johtui luultavasti siitä, että monet kaverin halusivat kovasti Helsinkiin opiskelemaan. Lopulta valitsemani pääsykoestrategia epäonnistui pahasti rahoituksen pääsykoekirjan kanssa. Pääsykoekirja oli vaihtunut viime vuonna ja jätin hyvin vähälle lukemiselle puolet kappaleista, joista tuli kysymyksiä. Pääsykoetta tehdessä alkoikin tulla sellainen olo, että ainakaan Aaltoon minulla ei olisi mitään asiaa.  

 

Jännittelin sitten pääsykokeiden jälkeen sitä, että tarvitsisiko minun lukea enää koskaan pääsykoekirjoja. Lopulta sain pääsykokeiden tulokset ja pisteeni riittivät sisäänpääsyyn Kuopion kauppatieteelliseen. Matkaa Aallon kauppikseen jäi pari pistettä ja olin kyllä vakuuttunut, että uudelleen hakemalla ja kunnolla lukemalla olisin päässyt sisälle. Pohdiskelin pari viikkoa, haluisinko yrittää uudelleen, mutta lopulta tuntui siltä, että Helsinkiin muuttaminen oli enemmän kavereideni haave kuin minun. Otin paikan vastaan ja aloitin opintoni syksyllä 2016 Kuopiossa. Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen valintaani jäädä Kuopioon ja olen viihtynyt hyvin opintojeni parissa.   

Opiskelemaan muutaman mutkan kautta – mun matka yliopistoon

 

“Opiskelupaikka myönnetty” -tekstin näkeminen Opintopolussa kesäkuussa 2017 oli maailman mahtavin päätös pitkälle pääsykoekeväälle. Matkani yliopistoon ei ole ehkä se perinteisin, sillä ennen yliopistoon pääsemistä kokeilin siipiäni aivan toisella alalla. Hain opiskelemaan maantiedettä ja ympäristöpolitiikkaa ensimmäisen kerran suoraan lukiosta vuonna 2014, mutta opiskelupaikan mennessä ohi hautasin pettymyksissäni kaikki unelmani yliopistossa opiskelusta. Opiskelupaikatta jäämisen ei olisi kyllä pitänyt tulla yllätyksenä – en nimittäin valmistautunut pääsykokeisiin nimeksikään. Lukiossa en ollut muutenkaan erityisen kiinnostunut jatko-opinnoista tai opiskelusta ylipäänsä, minkä vuoksi yllätyin itsekin siitä, kuinka kovasti petyin, kun opiskelupaikka ei ensimmäisessä haussa auennutkaan. Päädyinkin lopulta lukion jälkeen muutaman sattuman kautta ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Nopeasti opintojen alettua kuitenkin ymmärsin, että paikkani löytyy jostain aivan muualta – nautin kyllä suuresti itse opiskelusta, mutta alavalinta ei tuntunut omalta. Niinpä syksyllä 2016 tein päätöksen hakea vielä kerran yliopistoon. Hakukohteekseni valikoitui edelleen vanha tuttu maantiede ja ympäristöpolitiikka. Mantsassa kiehtoi alan monipuolisuus, ja UEFissa opetettavan maantieteen yhteiskunnallinen painotus ja laaja pääaineiden kirjo tuntuivat juuri mulle sopivimmilta.

Pääsykoe perustui tällöin lukion mantsan kursseihin 1-3. Kaivelin vanhempieni varastosta vanhat lukioaikaiset mantsankirjani, ja aloin lukuhommiin. Muutaman vuoden tauko aiheiden opiskelussa näkyi, ja jouduinkin aloittamaan opiskelun aivan täysin perusteista. Aloitin lukemisen kevyesti silmäilemällä kirjat läpi,  minkä jälkeen otin vähän myös ajatusta lukemiseen mukaan ja kirjoitin kaikista kappaleista käsin muistiinpanoja. Käsin kirjoittaminen oli itselleni paras tapa oppia, enkä loppujen lopuksi käyttänyt tietokonetta kovinkaan paljon pääsykokeisiin valmistautuessani. Motivaation ylläpitämiseksi asetin itselleni myös erilaisia välitavoitteita, sillä kesäkuussa siintävä pääsykoe tuntui välillä vähän turhan kaukaiselta. Ilmoittauduin esimerkiksi keväällä järjestettäviin maantieteen ylioppilaskirjoituksiin korottamaan vanhaa yo-arvosanaani. Yo-kirjoitukset olivat hyvä välietappi luku-urakan keskellä, sillä niiden avulla pystyin testaamaan omaa sen hetkistä osaamistasoani, ja toisaalta kirjoitukset myös pakottivat aloittamaan opiskelun hyvissä ajoin ennen todellista pääsykoetta.

Yo-kirjoitusten jälkeen oloni oli todella hyvä ja varma – koe meni mielestäni hyvin, ja tulosten tullessa todistuksessa komeillut Eximia tuntui uskomattomalta saavutukselta. Motivaatio pääsykokeisiin valmistautumiseen oli edelleen kova, mutta kokeisiin lukeminen ammattikorkeakouluopintojen pyöriessä taustalla oli suoraan sanottuna välillä aika uuvuttavaa. Itselleni tärkeintä pääsykoeurakassa olikin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Liikkuminen, sosiaalisen elämän ylläpitäminen ja riittävä lepo pitivät mielen kasassa, vaikka välillä lukeminen turhautti ja väsytti kovasti.

En muista niinkään jännittäneeni itse pääsykoetilannetta, mutta kokeeseen valmistautuessani takaraivossani kolkutti koko ajan pelko siitä, että yliopiston ovet eivät kaikesta näkemästäni vaivasta huolimatta edelleenkään avautuisi. Toisaalta tämä pelko toi myös tietynlaista draivia tekemiseen: halusin näyttää itselleni, että voin heikosta lukiomenestyksestä huolimatta päästä yliopistoon . Yo-kirjoitusten jälkeen monipuolistinkin opiskelutekniikoitani esimerkiksi katsomalla erilaisia dokumentteja, lukemalla uutisia, tekemällä ajatuskarttoja, kirjoittelemalla muistilappuja sekä rustailemalla vanhoja pääsykokeita. Pyrin myös visualisoimaan erilaisia maantieteellisiä ilmiöitä ostamalleni jättimäiselle maailmankartalle. Oma ehdoton heikkouteni oli jääkauden jälkien tunnistaminen kartoista. joten pyörin myös kyllästymiseen asti erilaisissa karttapalveluissa yrittäen etsiä kartoista suppia, drumliineja ja harjuja.

Kesäkuussa koitti vihdoin kauan odotettu pääsykoe. En muista enää itse kokeesta tai koetilanteesta mitään, mutta muistan ajatelleeni koesalista ulos astuttuani, että nyt muuten meni nappiin. Olin kokeen jälkeen 100% varma siitä, että tulen saamaan opiskelupaikan. Odotin tuloksia siltikin kuin kuuta nousevaa, ja kävin päivittäin kyttäilemässä Opintopolussa valinnan tilannetta. Olin juhannuksen tienoilla siskojeni kanssa Helsingissä, ja lounaan päätteeksi kävin tuttuun tapaan tsekkaamassa Opintopolun. Siellähän komeili kauan odotettu ”opiskelupaikka myönnetty”!

Sydän jätti lyönnin välistä, ja koko pääsykoerupeaman ajan takaraivossa kolkutellut jännitys ja stressi purkautui siinä hetkessä lohduttomana itkuna. Opiskelupaikan vastaanottaminen oli juuri niin ihanaa, kuin olin kuvitellutkin sen olevan.

Näin jälkeenpäin ajateltuna käytin pääsykokeisiin valmistautumiseen todennäköisesti aivan tarpeettoman paljon aikaa, ja olisin saavuttanut riittävän osaamistason jo hiukan pienemmälläkin panostuksella. Toisaalta verrattain pitkä lukuaika mahdollisti sen, etten joutunut laittamaan omaa elämääni paussille pääsykokeisiin valmistautumisen ajaksi, vaan pystyin tarvittaessa pitämään vapaapäiviä ja lomailemaan, kun siltä tuntui. Kasvillisuusvyöhykkeiden ja ilmakehän kerrosten tankkaaminen ja ulkoa opettelu marraskuun pimeinä iltoina ei edelleenkään lukeudu elämäni tähtihetkiin, mutta toisaalta en tiedä, olisinko ilman sitä tässä kirjoittelemassa omaa hakutarinaani.

//Sanni, maantiede ja ympäristöpolitiikka

Miten päädyin farmasialle?

Heippa!

Täällä kirjottelee UEF-lähettiläs Nina, ja oon toisen vuoden farmasian opiskelija Itä-Suomen yliopistossa Kuopion kampuksella. Oon syntyny vuonna 1997, eli tällä hetkellä oon 23-vuotta nuori (meidän lähettiläistä Jenina sanoi näin Instagramissa, ja nyt haluun itekin sanoa olevani nuori enkä vanha! :D). Oon kotoisin Helsingistä, ja siellä oon varttunu ihanassa Oulunkylässä. Peruskoulun ja lukion oon suorittanu Englantilaisessa koulussa, ja lukiosta oon valmistunu vuonna 2016.

Mä tässä moi!

Miksi juuri farmasia? Farmasialle tajusin oikeastaan siinä lukion loppupuolella haluavani, mutta jotenkin jäin sitä kuitenkin sitten vielä mietiskelemään. Isä kannusti mua tälle alalle lähtemään, kun sanoin, että mua kiinnostaa ihmisen biologia ja lääkkeet. Kemia ja bilsa oli aina ollu mun lemppariaineita lukiossa, vaikka en kauheen suurella menestyksellä niitä lukiossa opiskellukaan. Välivuosien aikana töitä tehdessä asiakaspalvelu tuntu ihan omalta jutulta. Minkälaiset paperit oon kirjottanu ja miten oon sit päässy farmasialle?

Vuonna 2016 kun valmistuin lukiosta niin en hakenu farmasialle, tai no hain, mutta olin niin uupunu ylppäreiden jälkeen, että en opiskellu yhtään pääsykokeita varten. Pääsykokeet tuntu tosi vaikeilta, ja syksyllä päätin, että alan opiskelemaan ihan kunnolla. Keväällä 2017 yritin uudelleen, mutta mulla oli ollu aivan vääränlaiset opiskelutyylit enkä ollu oppinu riittävän tehokkaasti. Syksyllä 2017 päätin, että vaihdan vähän taktiikkaa, ja se kyllä sit kantoi hedelmää: olin ihan super hyvässä iskussa, osasin kemiaa enemmän kuin koskaan aiemmin, ja kävin korottamassa mun kemian arvosanaa. Mun lukion yo-paperit ei ollu omasta mielestäni mitkään menestyksekkäät, eli tähän väliin voin kertoa, että lähin lukiosta C:n kemialla (sillon kun mä olin lukiossa, niin ylppärit ei kauheesti motivoinu ja myönnän luistelleeni lukion läpi hatarasti, kun yo-todistusvalinnalla oli siihen aikaan vielä niin pieni painotus ja pääsykokeet merkitsi eniten). Korotin kemian ja kirjotin pisteen vajaan E (en ollu opiskellu sähkökemiaa ollenkaan eikä puskuriliuoslaskutkaan ollu sillon hallussa), eli välivuosien aikana on oikeesti mahdollista myös käydä hyvälläkin menestyksellä korottelemassa arvosanoja – ei siis kannata lannistua, jos ei omasta mielestään tullu hyvät paperit.

Ihmisen fysiologian ja anatomian opiskelutiloja

Mitä tapahtui keväällä 2018? Menin itsevarmana pääsykokeisiin, ja kun sain pääsykokeen mun eteen, niin paniikki valtas mun pään. Ensimmäinen kemian tehtävä liitty kiraliakeskukseen, ja olin ihan että ”Mikä ihmeen kiraalinen hiili?? En VARMASTI oo sellasesta kuullukaan?”. Selasin pääsykoetta eteenpäin ja paniikki vaan ylty ja ylty. Siinä vaiheessa päätin, että jotain on saatava laskettua. Vuonna 2018 oli myös ensimmäistä kertaa aineistokoe, ja se aineisto osoittautu mulle suureksi kompastuskiveksi. En vaan millään löytäny niitä vastauksia sieltä tekstistä, ja kun aikaa oli vaan 3h, niin se ei riittäny mulle ollenkaan. Lopputuloksena lähin pääsykokeista tosi pettyneenä ja kyyneleet silmillä.

Syksyllä 2018 päätin, että haluun kuitenkin lähtee opiskelemaan, koska mulla oli ollu jo pari välivuotta. Päätin, että haen opiskelemaan ensihoitoa Turun ammattikorkeakouluun, koska halusin lähteä pois pääkaupunkiseudulta. Mulla kävi tuuri, ja pääsin mun yo-papereilla sinne suoraan, ja olin NIIN onnellinen sekä huojentunu siitä, että mun ei tarvinnu mennä pääsykokeisiin. Monet varmaan sit miettii, että miks hain opiskelemaan ensihoitoa, kun kuitenkin vaihdoin sieltä pois? Oon aina ollu tosi aktiivinen ihminen ja auttaminen on ollu aina lähellä mun sydäntä, ja hoitajaopinnot vaan kutsu. Ajattelin, että jos farmasia ei oo se mun juttu, niin sit sen on oltava ensihoito. Sillon ku olin pieni, niin olin isältä kysyny, miks autotiellä makaa jänis. ”Mitä sille vois sit sun mielestä tehdä?” ”No mun mielestä sille vois soittaa ambulanssin!!”. Olin ehkä jotain 4v 😀

Mikä sai mut kuitenkin hakemaan vielä farmasialle? Farmasia on aina ollu mun ykkösunelma-ala, vaikka pidinki ensihoidosta ihan älyttömän paljon. Ajattelin, että jos en enää vuonna 2019 hae, niin heitän hukkaan mun kaikki pääsykoelukemiset. Mietin, että meen vaan ihan rauhassa sen pääsykokeen tekemään ja katon miten käy. Kertasin kemiaa keväällä 2019, ja sit koittikin pääsykoepäivä. Olin aika rauhallisin mielin, tein kokeen tosi huolellisesti, ja vastasin aineistossa vaan sellasiin kysymyksiin, mitä oikeesti tiesin. Yhdessä kemian tehtävässä otin tosi ison riskin: tiesin, miten tää tehtävä tehdään, mutta aikaa oli vaan 5 minuuttia jäljellä, ja ihmisiä alko siitä pääsykoesalista valumaan pois. Tein sen tehtävän niin, että hakkasin paperia kynällä 10 sekuntia, nousin seisomaan ja päästin ihmiset siinä luentosalissa ohi, jatkoin 10 sekuntia, sit taas joku käveli ohi, sit jatkoin, sit nousin ylös… Mutta sain sen tehtyä, ja siitä jäi melko varma olo. Aika loppu just, ja kerkesin kyllä kattomaan, että olin täyttäny optisen vastauslomakkeen.

Ekana farmasian opiskeluvuotena mun ite tekemä asetyylisalisyylihappo!

Mulle jäi silloin tosi hyvä fiilis. Otin sellasen asenteen, että ei haittaa vaikka en pääse, koska ensihoito on myös sellanen, mitä haluisin tehdä. Kesäkuussa tuli sit tulokset, ja jäin 7. varasijalle. NIIN lähellä. Ajattelin, että mun tuuria. Ja kyllä, tää oli jääny juurikin tuosta yhdestä tehtävästä kiinni, koska multa tais puuttua vaan joku 0,5p, eli jos en olis vastannu, en olis joutunu varasijoille, koska se tehtävä meni väärin; olin vastannu ns. “oikean väärän” vastauksen. Tietyllä tapaa olin vähän pettyny, mutta olin samaan aikaan tosi ilonen, että pääsen jatkamaan mun opintoja Turkuun hoitajaopintojen pariin.

9.7.2019 heräsin joskus ysin jälkeen, ja tuttuun tapaan otin puhelimen heti ekana käteen. Kerkesin hipasta mun puhelinta, ja näyttö välähti päälle. Ruudulle oli ilmestyny Opintopolusta viesti, jossa luki: ”Opiskelupaikka vastaanotettavissa opintopolussa”. Nousin salamana istumaan ylös, ja mun eka kommentti tyhjässä talossa: ”Mä muutan Kuopioon”. Itkin onnesta, koska mun suurin unelma oli VIHDOIN täyttyny. Muistan vieläkin sen päivän ja fiiliksen niin hyvin, kun pääsin opiskelemaan farmasiaa. Se päivä tuntu ihan unelta, ja pelkäsin, että jossain vaiheessa herään ja kaikki onki ollu vaan unta. Menin salille treenaamaan mun ystävän kanssa, mutta siitä ei tullu mun kohalla yhtään mitään, kun tuijottelin tuota Opintopolun sähköpostia vaan koko ajan. Samaan aikaan mua pelotti ihan super paljon ja suretti myös, koska jouduin sanomaan heipat mun rakkaille ensihoitajakamuille. Otin paikan vastaan joskus puolenpäivän jälkeen, ja täällä sitä nyt ollaan, onnellisesti tällä tiellä.

Ite tehty emulsiovoide lääkemuodot ja niiden valmistaminen -kurssilla

Miks Itä-Suomen yliopisto? Lähdin tänne rehellisesti sanottuna ala edellä, mutta hetkeäkään en oo katunu. Se syy miks varmaan uskalsin tänne lähteä oli se, että olin jo asunu Turussa hetken. Mutta jos tätä tekstiä lukee joku, joka tulee kauempaa ja tuntuu pelottavalta lähteä pois sieltä kotipaikkakunnalta, niin turhaan pelkäät! Tää on ollu mun elämäni suurin seikkailu, vaikka tää ehkä vähän tyhmältä kuulostaakin. Kuopio on ihana kaupunki, vaikka aluks olinki järkyttyny, koska Helsinki on niin paljon isompi kaupunki tähän verrattuna. Oon kuitenki oppinu arvostamaan lyhyitä välimatkoja, helppoa arkea ja oon kavereiden avulla bongannu maailman ihanimmat kahvilat täältä. Luonto on lähellä, mikä on plussaa, koska tykkään lenkkeillä. Opiskelijayhteisö täällä on super tiivis, ja oonkin päässy aktiivitoimintaan mukaan meidän vuosikurssin toimikunnan ja tuutoroinnin parissa. Poikkitieteellisyys on täällä normaalitilanteessa arkipäivää, eli kampuksella pääsee tutustumaan muidenkin ainejärjestöjen opiskelijoihin. Oon tykästyny pienempään kaupunkiin niin paljon, että en ehkä tulevaisuudessa enää haluais edes muuttaa takasin pääkaupunkiseudulle. Mulla onkin kakkosharkkapaikka odottelemassa Porissa, mihin suuntaan keväällä 2022, vaikka ykkösharkan teen pääkaupunkiseudulla keväällä 2021.

Farmasian opinnot on ylittäny mun odotukset, koska täällä on tullu opiskeltua niin paljon juttuja, mitkä on mielenkiintoisempia kuin mitä osasin odottaa. On labraa, lääkkeenvalmistusta, farmakologiaa ja toksikologiaa, biofarmasiaa… Niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä! Ja koska tää on sellanen ala, joka kehittyy koko ajan, saa omaa osaamistaan kehittää myös jatkuvasti. Oman osaamisen kehittäminen ei tarkoita täyspäiväistä opiskelua töiden ohella valmistumisen jälkeen, vaan sitä, että pitää itsensä ajantasalla ja osallistuu esimerkiks erilaisiin koulutuksiin ja työnantajan tarjoamille kursseille aina silloin tällöin.

Kuopion Puijon tornista otettu kuva 🙂

Oon tällä alalla, koska haluun auttaa ihmisiä, ja mua kiinnostaa lääkemaailma. Oonko ikävöiny hoitajaopintoja? Rehellisesti sanottuna niitäkin on ollu ikävä. Kuka tietää, jos suorittaisin vielä sairaanhoitajatutkinnon loppuun ja lähtisin sit vielä vaikka opiskelemaan hoitotieteitä – hoitotiedettä voi myös täällä ihanassa Kuopiossa opiskella Itä-Suomen yliopistossa, ja siitä saa kandin sekä maisterin paperit, mutta pohjalla pitää olla esimerkiksi AMK-pohjainen sairaanhoitajatutkinto. Farmasian ohella haluisin kuitenkin hakea vielä proviisoriksi. Tätä menoa olisin varmaan ikuinen opiskelija, mutta antaa elämän viedä päivä kerrallaan ja katellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Jos sua kiinnostaa farmasia ja haluut vinkkejä pääsykokeisiin valmistautumiseen, tai tietää ylipäätään lisää pääsykokeista, niin pysyhän kuulolla meidän somekanavissa! Teen pääsykokeisiin liittyvän blogipostauksen myöhemmin.

Ihanaa joulun odotusta kaikille sinne! 🙂

Nina

Uudesta-Seelannista sosiaalityön opintoihin

Minä aloitin lukiotaipaleeni vuonna 2015, eikä minulla ollut alussa aavistustakaan siitä mitä haluan tehdä elämälläni. Yhteiskuntaoppi oli lukiossa minulle mielenkiintoisinta ja suoritinkin kaikki yhteiskuntaopin kurssit kahteen vuoteen ja kirjoitin sen jo kakkosvuoden keväällä. Lukion aikana suunnitelmat onneksi selkeytyivät opinto-ohjaajan avulla, joka esitteli minulle sosiaalityön. Sosiaalityöntekijät olivat sen verran tuttuja, että tiesin heidän työskentelevän lastensuojelussa. Tutustuessani alaan enemmän huomasin kuitenkin, että sosiaalityöntekijät voivat työskennellä kaikilla elämän alueilla ja kaikenikäisten ihmisten kanssa. Opinnot näyttivät yhdistävän monipuolisesti eri asioita yhteiskuntatieteisiin ja lopullisesti alavalinnan päätti se, että sosiaalityö on yksi harvoista yliopistoaloista, josta saa selkeän ammatin. Pidin siitä, että valmistumisen jälkeen on ammattipätevyys, eikä opintoja tarvitse suunnata opintojen aikana (se on kuitenkin mahdollista, jos niin haluaa, itse olen vain hyvin huono tekemään päätöksiä, jos on monia kiinnostavia vaihtoehtoja). Sosiaalityöntekijöiden työnäkymätkin vaikuttivat erittäin hyviltä ja plussaa omasta mielestäni oli myös se, ettei sosiaalityön opinnoissa erikoistuta mihinkään tiettyyn ikäryhmään tai vaihtoehtoon opintojen aikana. Tulevaisuudessa voi siis vaihtaa täysin suuntaa esimerkiksi lasten parista työskentelystä aikuisten pariin, jos se alkaakin kiinnostaa enemmän. Sosiaalityössä on erittäin laaja työskentelykenttä, ja sosiaalityöntekijät voivat työskennellä muun muassa päihde- ja mielenterveyspalveluissa, lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä, vanhus- tai vammaispalveluissa, sekä koulukuraattoreina. Vaihtoehtoja löytyy myös terveyssosiaalityöstä, sekä poliisin tai kriisityön parista. Tämä on minun mielestäni yksi sosiaalityön parhaista puolista – työtä löytyy melkein mistä vaan ja minkä parissa vaan, joten vaihtoehdot eivät ainakaan lopu kesken.


Pilkkikilpailussa viime vuoden Winterfesteillä

Minä hain opiskelemaan sosiaalityötä ensimmäisen kerran vuonna 2018 suoraan lukiosta valmistumisen jälkeen. Yliopiston ovet eivät kuitenkaan avautuneet heti, joten vietin välivuoden au pairina Uudessa-Seelannissa. Puolen vuoden hengähdystauon jälkeen oli hyvä palata Suomeen lukemaan pääsykokeisiin, ja Itä-Suomen yliopiston ovet avautuivatkin syksyllä 2019. Kannustan kaikkia hakijoita siihen, että välivuosia ei kannata pelätä, sillä silloin voi saada paljon uusia kokemuksia ja on aikaa myös varmistua siitä, että se minne hakee, on oikeasti oma juttu. Välivuodet voivat etukäteen tuntua pelottavalta, ja olihan siinä aluksi totuttelua, kun suurin osa kavereista aloitti opiskeluelämän ja kuuli tarinoita opiskelijabileistä, sekä uusien kavereiden löytämisestä, mutta loppujen lopuksi olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen siihen mitä opin ja koin Uudessa-Seelannissa ja siitä tulikin minulle kuin toinen kotimaa. Meillä jokaisella on oma tapamme löytää opiskelupaikka, ja yliopistossa parasta on ollut se, miten erilaisia ihmisiä omalta vuosikurssilta löytyy. Vaihtelua löytyy sekä iällisesti, että maantieteellisesti ja kaikenlaista seuraa kyllä löytyy.


Itse tykkäsin opiskella paljon ensimmäisenä vuonna yliopiston kirjastolla (jotka ovat muuten päivittyneet kuvan oton jälkeen)

Minun vinkkinäni teille on, että älkää pelätkö sitä, jos teidän reittinne yliopistoon on erilainen, kuin kavereillanne. Sillä miten te päädytte opiskelemaan yliopistoon ei ole väliä. Yliopisto-opinnoissa on myös jouston varaa, joten yliopistossa opiskelevienkaan opiskelut eivät mene aina samalla kaavalla tai yhtä aikaa. Itse koin haastavaksi sen, että oma elämäntilanne tuntui olevan valovuosien päässä kavereideni tilanteesta, kun kaikki aloitimme opiskelut eri aikaan, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole ollut mitään väliä, sillä emme kukaan päätyneet edes opiskelemaan samoja aloja, saati sitten samoille paikkakunnille. Ja hyvänä puolena on ollut se, että olen voinut kysyä apua ainakin yliopiston alkaessa niiltä, jotka olivat opiskelleet jo vuoden! Etsikää rauhassa oma alanne ja oma reittinne sinne ja toivottavasti jälkikäteen voitte katsoa taaksepäin ja päätyä samaan tulokseen kuin minä – erilaiset kokemukset tekevät meistä uniikkeja ihmisiä ja jokainen on oman elämänsä ekspertti.


Yliopiston ranta syksyllä 2019 fuksipiknikiltä

Mirka/Sosiaalityö

Suorinta tietä yliopistoon – miten päädyin opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon

 

Suorinta tietä yliopistoon – tuo lausahdus kuvaa niin reittiäni yliopistoon kuin omaa ajatusmaailmaani lukiolaisena. Tiesin että haluan yliopistoon opiskelemaan, tarkalleen mitä tai minne olivat sivuseikkoja.

Lähettiläs-Marian ylioppilaskuva, kuvassa nainen, kirjoja ja valkolakki.
Ylioppilaskuvani keväältä 2017. Kuva on otettu Kouvolan kaupungintalon portailla.

Varmuus siitä että yliopisto on se oma paikkani alkoi vahvistua lukion aikana. Lopulta löysin Sovelletun fysiikan koulutuksen Kuopiosta toisen lukiovuoteni aikana. Se tuntui itselleni oikealta vaihtoehdolta ja päädyinkin hakeutumaan Sovelletulle fysiikalle lukio-opintojeni päätteeksi.

 Ylioppilastodistuksella suoraan yliopistoon

Olen kirjoittanut pienestä ja rakkaasta Valkealan lukiosta keväällä 2017 ylioppilaaksi. Tuolloin yliopistoon hakiessa oli suhteellisen harvinaista päästä suoraan pelkällä ylioppilastodistuksella sisään yliopistoon . Luonnontieteellisillä aloilla suoravalinta todistuksella on kuitenkin ollut jo pitkään käytössä. Myös omalle alalleni yleisin reitti jo 2017 oli suoravalinta ylioppilastulosten perusteella.  Siispä Sovelletulle fysiikalle hakiessani jännitin kevään ylioppilastuloksia pääsykoetulosten sijaan. Sisään päästäkseni minun tuli kirjoittaa pitkästä matematiikasta vähintään Magna ja fysiikasta Eximia.

“Jännitin kevään ylioppilastuloksia pääsykoetulosten sijaan”

Näistä fysiikan kirjoituksiin luotin enemmän, mutta matematiikkaa jännitin kovasti. Saavuttaakseni tarvittavan arvosanan tein kuten matematiikan lehtorini oli meitä kertauskurssilla neuvonut -laskin koko pitkän matematiikan oppimäärän käsittelevän kertauskirjan kaikki 600 tehtävää valmistautuessani ylioppilaskokeeseen. Laskurutiinia, laskurutiinia, sitä haettiin. Ja se tuotti tulosta. Kirjoitin pitkän matematiikan magnan. Vaikka tuo tulos oli lopullisen ylioppilastodistukseni huonoin arvosanan, se on kaikista arvosanoistani se mistä olen kaikkein ylpein. Tein paljon työtä saavuttaakseni arvosanan ja se tuotti tulosta. Se oli niin sanotusti -riittävän hyvä. Ja joskus riittävän hyvä on juuri täydellinen.

Unelmista totta -minusta tuli yliopisto-opiskelija

Myös fysiikan ylioppilastuloksen varmistuttua Eximiaksi olin täyttänyt sisäänpääsyn alimmaisvaatimukset Sovelletulle fysiikalle ja pian sähköpostiini kilahtikin odotettu tieto varmistuneesta opiskelupaikasta Kuopiossa. En ikinä unohda tuota fiilistä. Toki se tarkoitti myös että ylioppilastodistus kahdeksan kirjoitetun aineen kera jota en ollut vielä edes saanut käteeni oli tehnyt tehtävänsä jo ennen kuin vedin valkolakin päähäni.

Lähettiläs-Maria istuu ylioppilaslakissaan ja haalareisa puiston penkillä Vappuna.
Vappua 2018 juhlin Sovelletun fysiikan ylioppilaana. Valkolakkiin on ommeltuna KYY-nauha akateemisen kasteen jälkeen.

Muutin Kuopioon vuoden 2017 heinäkuussa ja aloitin kotikaupunkiini tutustumisen töiden parissa. Syyskuun koittaessa pääsin toteuttamaan unelmiani -olin yliopisto-opiskelija! Näin neljä vuotta myöhemmin olen edelleen innoissani ja ylpeä tuon kevään suorituksistani, ne toivat minut opiskelemaan unelma-alaani.

Muista että unelmiesi opiskelupaikkaan voi olla monta reittiä!

-Maria