Opiskelemaan muutaman mutkan kautta – mun matka yliopistoon

 

“Opiskelupaikka myönnetty” -tekstin näkeminen Opintopolussa kesäkuussa 2017 oli maailman mahtavin päätös pitkälle pääsykoekeväälle. Matkani yliopistoon ei ole ehkä se perinteisin, sillä ennen yliopistoon pääsemistä kokeilin siipiäni aivan toisella alalla. Hain opiskelemaan maantiedettä ja ympäristöpolitiikkaa ensimmäisen kerran suoraan lukiosta vuonna 2014, mutta opiskelupaikan mennessä ohi hautasin pettymyksissäni kaikki unelmani yliopistossa opiskelusta. Opiskelupaikatta jäämisen ei olisi kyllä pitänyt tulla yllätyksenä – en nimittäin valmistautunut pääsykokeisiin nimeksikään. Lukiossa en ollut muutenkaan erityisen kiinnostunut jatko-opinnoista tai opiskelusta ylipäänsä, minkä vuoksi yllätyin itsekin siitä, kuinka kovasti petyin, kun opiskelupaikka ei ensimmäisessä haussa auennutkaan. Päädyinkin lopulta lukion jälkeen muutaman sattuman kautta ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Nopeasti opintojen alettua kuitenkin ymmärsin, että paikkani löytyy jostain aivan muualta – nautin kyllä suuresti itse opiskelusta, mutta alavalinta ei tuntunut omalta. Niinpä syksyllä 2016 tein päätöksen hakea vielä kerran yliopistoon. Hakukohteekseni valikoitui edelleen vanha tuttu maantiede ja ympäristöpolitiikka. Mantsassa kiehtoi alan monipuolisuus, ja UEFissa opetettavan maantieteen yhteiskunnallinen painotus ja laaja pääaineiden kirjo tuntuivat juuri mulle sopivimmilta.

Pääsykoe perustui tällöin lukion mantsan kursseihin 1-3. Kaivelin vanhempieni varastosta vanhat lukioaikaiset mantsankirjani, ja aloin lukuhommiin. Muutaman vuoden tauko aiheiden opiskelussa näkyi, ja jouduinkin aloittamaan opiskelun aivan täysin perusteista. Aloitin lukemisen kevyesti silmäilemällä kirjat läpi,  minkä jälkeen otin vähän myös ajatusta lukemiseen mukaan ja kirjoitin kaikista kappaleista käsin muistiinpanoja. Käsin kirjoittaminen oli itselleni paras tapa oppia, enkä loppujen lopuksi käyttänyt tietokonetta kovinkaan paljon pääsykokeisiin valmistautuessani. Motivaation ylläpitämiseksi asetin itselleni myös erilaisia välitavoitteita, sillä kesäkuussa siintävä pääsykoe tuntui välillä vähän turhan kaukaiselta. Ilmoittauduin esimerkiksi keväällä järjestettäviin maantieteen ylioppilaskirjoituksiin korottamaan vanhaa yo-arvosanaani. Yo-kirjoitukset olivat hyvä välietappi luku-urakan keskellä, sillä niiden avulla pystyin testaamaan omaa sen hetkistä osaamistasoani, ja toisaalta kirjoitukset myös pakottivat aloittamaan opiskelun hyvissä ajoin ennen todellista pääsykoetta.

Yo-kirjoitusten jälkeen oloni oli todella hyvä ja varma – koe meni mielestäni hyvin, ja tulosten tullessa todistuksessa komeillut Eximia tuntui uskomattomalta saavutukselta. Motivaatio pääsykokeisiin valmistautumiseen oli edelleen kova, mutta kokeisiin lukeminen ammattikorkeakouluopintojen pyöriessä taustalla oli suoraan sanottuna välillä aika uuvuttavaa. Itselleni tärkeintä pääsykoeurakassa olikin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Liikkuminen, sosiaalisen elämän ylläpitäminen ja riittävä lepo pitivät mielen kasassa, vaikka välillä lukeminen turhautti ja väsytti kovasti.

En muista niinkään jännittäneeni itse pääsykoetilannetta, mutta kokeeseen valmistautuessani takaraivossani kolkutti koko ajan pelko siitä, että yliopiston ovet eivät kaikesta näkemästäni vaivasta huolimatta edelleenkään avautuisi. Toisaalta tämä pelko toi myös tietynlaista draivia tekemiseen: halusin näyttää itselleni, että voin heikosta lukiomenestyksestä huolimatta päästä yliopistoon . Yo-kirjoitusten jälkeen monipuolistinkin opiskelutekniikoitani esimerkiksi katsomalla erilaisia dokumentteja, lukemalla uutisia, tekemällä ajatuskarttoja, kirjoittelemalla muistilappuja sekä rustailemalla vanhoja pääsykokeita. Pyrin myös visualisoimaan erilaisia maantieteellisiä ilmiöitä ostamalleni jättimäiselle maailmankartalle. Oma ehdoton heikkouteni oli jääkauden jälkien tunnistaminen kartoista. joten pyörin myös kyllästymiseen asti erilaisissa karttapalveluissa yrittäen etsiä kartoista suppia, drumliineja ja harjuja.

Kesäkuussa koitti vihdoin kauan odotettu pääsykoe. En muista enää itse kokeesta tai koetilanteesta mitään, mutta muistan ajatelleeni koesalista ulos astuttuani, että nyt muuten meni nappiin. Olin kokeen jälkeen 100% varma siitä, että tulen saamaan opiskelupaikan. Odotin tuloksia siltikin kuin kuuta nousevaa, ja kävin päivittäin kyttäilemässä Opintopolussa valinnan tilannetta. Olin juhannuksen tienoilla siskojeni kanssa Helsingissä, ja lounaan päätteeksi kävin tuttuun tapaan tsekkaamassa Opintopolun. Siellähän komeili kauan odotettu ”opiskelupaikka myönnetty”!

Sydän jätti lyönnin välistä, ja koko pääsykoerupeaman ajan takaraivossa kolkutellut jännitys ja stressi purkautui siinä hetkessä lohduttomana itkuna. Opiskelupaikan vastaanottaminen oli juuri niin ihanaa, kuin olin kuvitellutkin sen olevan.

Näin jälkeenpäin ajateltuna käytin pääsykokeisiin valmistautumiseen todennäköisesti aivan tarpeettoman paljon aikaa, ja olisin saavuttanut riittävän osaamistason jo hiukan pienemmälläkin panostuksella. Toisaalta verrattain pitkä lukuaika mahdollisti sen, etten joutunut laittamaan omaa elämääni paussille pääsykokeisiin valmistautumisen ajaksi, vaan pystyin tarvittaessa pitämään vapaapäiviä ja lomailemaan, kun siltä tuntui. Kasvillisuusvyöhykkeiden ja ilmakehän kerrosten tankkaaminen ja ulkoa opettelu marraskuun pimeinä iltoina ei edelleenkään lukeudu elämäni tähtihetkiin, mutta toisaalta en tiedä, olisinko ilman sitä tässä kirjoittelemassa omaa hakutarinaani.

//Sanni, maantiede ja ympäristöpolitiikka

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *