Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Tutustu UEF-lähettiläisiin
  • UEF-lähettiläät
  • 2020<
    /li>
  • 02
26.2.2020

Matkani sosiaalipsykalle +vinkkejä!

Olen jo pienestä asti ollut intohimoinen ihmismielen koukeroita kohtaan. Sama intohimo on kohdistunut myös sosiaalisiin kohtaamisiin ja tieteeseen ihmisten välisen vuorovaikutuksen taustalla. Isoissa porukoissa tarkkailen mielelläni ihmisten toimintaa ja mietin, miten kaikkien ryhmän jäsenten psykologista turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voisin lempeästi vahvistaa. Kuinka olla mukana rakentamassa maailmaa, jossa ihmiset kokisivat tulevansa aidommin kohdatuiksi ja hyväksytyiksi […]

16.2.2020

Joensuussa opiskelija liikkuu pyörällä

Yksi tärkeistä kaupunkivalintaani vaikuttaneista tekijöistä oli helppo kevyen liikenteen hyödyntäminen. Itse omistan auton, mutta ilmastosyistä en halua joutua käyttämään sitä päivittäiseen liikkumiseeni yliopiston, harrasteiden ja kodin välillä. Tärkeä kriteeri opiskelukaupungin suhteen olikin minulle se, että kampus on tiivis, ja pyöräilymahdollisuudet ovat hyvät. Siinä Joensuu onkin onnistunut ihailtavasti! Joensuun talvipyöräilyn valtavat mahdollisuudet on huomannut myöskin Patrik […]

11.2.2020

Opekoulutusten pääsykokeet – koska, mitä, miten?

Moikka! Nyt olis vuorossa asiaa opettajakoulutuksen valintauudistuksesta ja pääsykokeista, eli lue ajatuksella tää teksti, jos aihe kiinnostaa! Tänä vuonna opekoulutusten valintamenettelyä siis uudistetaan verrattuna aiempiin vuosiin. Ihan alkuun huomautuksena näin Itä-Suomen yliopiston näkökulmasta se, että tämä teksti ei koske kasvatustieteen asiantuntijakoulutusta. Sinne on oma aineistokokeensa, josta tarkemmat tiedot löytyvät opintopolusta. Jos opintopolusta ei tunnu löytyvän […]

4.2.2020

Hammaslääketieteen opetustilat Kuopiossa

Terveystieteiden tiedekunnan lähettiläät kävivät tutustumassa hammaslääketieteen opetustiloihin. Kuopion kampuksella Canthialla sijaitsee taitopaja ja opetusklinikka, jotka ovat valmistuneet vuonna 2013. Myös Savonia ammattikorkeakoulun suuhygienistiopiskelijat harjoittelevat samoissa tiloissa. SIMULA ELI TAITOPAJA Hammaslääketieteen opiskelijat pääsevät harjoittelemaan Simulaan jo ensimmäisenä vuonna omilla kursseillaan. Kliinisen vaiheen alkaessa eli kolmannen vuoden syksyllä opiskelijat siirtyvät Simulaan harjoittelemaan toimenpiteitä ennen oikeiden potilaiden kohtaamista opetusklinikan puolella. Hoitoyksiköt ovat identtisiä opetusklinikan kanssa mutta potilaana on kurssikaveri tai anatominen harjoitusnukke. Jokainen hammaslääketieteen […]

Luetuimmat artikkelit

  • 23.3.2020

    Psykologian ja sosiaalipsykologian eroja

  • 20.1.2021

    Mikä ihmeen kandidaatintutkielma?

  • 20.3.2020

    Oliko se ravintoterapeutti vai sittenkin ravitsemusterapeutti?

  • 21.12.2020

    Farmasian pääsykokeet 2021

  • 14.1.2020

    Miten päädyin opiskelemaan biolääketiedettä – ja mitä se edes oikeastaan on?

Avainsanat

2023 2024 ainejärjestö biologia erityisopettaja Filosofinen tiedekunta fuksivuosi haeyliopistoon Joensuu Julia Juntunen kandi kesä Kuopio logopedia luokanopettaja luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta lääketiede lääkis maantiede motivaatio muutto opettajankoulutus opiskelijaelämä opiskelu psykologia ravitsemusterapeutti ravitsemustiede sosiaalipsykologia terveystieteet Terveystieteiden tiedekunta tietojenkäsittelytiede todistusvalinta uef uef-lähettiläs VAKAVA valintakoe valintakokeet vapaa-aika yhteishaku yhteiskuntatieteet Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta yliopisto ylisuorittaminen ympäristö- ja biotieteet ympäristöpolitiikka

Arkisto

    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    6. Joulukuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Syyskuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Lokakuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Heinäkuu
    6. Elokuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu

Tilaa blogi

RSS syöte

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus