Tag Archives: sosiologia

Joensuu opiskelijan silmin

Joensuu on monille mitään sanomaton ja tuntematon paikkakunta. Ulkopaikkakuntalaisille Joensuusta tulee mieleen ehkä Ilosaarirock, karjalanpiirakat ja Pohjois-Karjalan luonto. Joensuu on kuitenkin myös aktiivinen Pohjois-Karjalan maakuntakeskus, josta ei tapahtumia puutu. Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus käydä läpi muutamia syitä, että miksi Joensuu on loistava paikka opiskella.

IMG_0972

Joensuu on todellinen opiskelijakaupunki. Joensuun 75 000 asukkaasta peräti 12 000 on opiskelijoita. Ilmapiiri on siis nuorekas ja opiskelijat takaavat sen, että tekemistä ei kaupungista puutu. Opiskelijat ovatkin mielestäni kaupungin voimavara joka pitää Joensuun elävänä!

Opiskelijoille riittää tapahtumia ympäri vuoden
Opiskelijoille riittää tapahtumia ympäri vuoden

Joensuu on juuri sopivan kokoinen. Bussikortti on Joensuussa turhake sillä kompaktin kokoisessa kaupungissa joka paikkaan pääsee polkupyörällä 15 minuutissa. Geologia on myös pyöräilyn puolella, sillä Joensuun keskustasta ei mäkiä löydä. Yliopiston kampuskin löytyy vain muutaman minuutin päästä torista. Välimatkat eivät Joensuussa koidu ongelmaksi!

Pyörällä pääsee!
Pyörällä pääsee!

Joensuussa riittää tapahtumia enemmän kuin monessa suuremmassa kaupungissa. Tästä saa kiittää opiskelijoita, kaupunkia ja lukuisia eri järjestöjä. Joensuussa järjestetään satoja erilaisia tapahtumia ja festivaaleja vuodessa. Kaupunki tunnetaan erityisesti musiikkifestivaaleistaan joita onkin lukuisia, mutta lisäksi Joensuussa järjestetään erilaisia tapahtumia aina katuruokafestivaaleista urheilutapahtumiin ja elokuvafestivaaleihin. Tekemistä siis riittää ja jokainen löytää varmasti mieleisensä aktiviteetit!

Kesän paras viikonloppu
Kesän paras viikonloppu

Luonto on lähellä ja läsnä. Joensuuta ympäröivät kolme järveä Pyhäselkä, Höytiäinen sekä Pielinen, ja kaupungin läpäisee Pielisjoki. Pohjoi-Karjala on tunnettu vaaramaisemista ja koskemattomasta luonnosta. Suosittelenkin tutustumaan Joensuun ympäristön tarjoamiin retkeily ja ulkoilumahdollisuuksiin!

IMG_9925

Karjalaiset ihmiset ovat mukavia! Kaarlo Hännisen kirjan Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten vuodelta 1929 kertoo karjalaisten olevan “…solakkavartaloinen ja pitempi. Silmät ovat tummemmat, tukka tavallisesti ruskea ja usein kihara. Luonteeltaan karjalainen on reipas, puhelias ja toimelias. Hänellä ei kuitenkaan ole hämäläisen sitkeyttä töissään. Se nähdään varsinkin siinä, että hänellä ei ole maanviljelyyn niin suurta halua kuin hämäläisillä. Sen sijaan tekee hän mielellään kauppaa. Karjalainen rakastaa laulua ja soittoa.

IMG_1182 (1)

Jos et ole koskaan käynyt Joensuussa, se voi yllättää sinut positiivisesti! Eläväinen kaupunki on täynnä opiskelijoita, tapahtumia ja lupsakoita ihmisiä luonnon ollessa koko ajan lähellä. Henkilökohtaisesti voin vahvasti suositella harkitsemaan Joensuuta opiskelu paikkakunnaksi!

IMG_1182

Eeli // Sosiologia

Valoa kohti

Hyvää uutta vuotta 2016 minunkin puolestani! Hektisen syksyn jälkeen mennään kohti vieläkin hektisempää kevättä. Oma “joululomani” meni melko pitkälti muuttaessa uuteen asuntoon, ja syksyltä rästiin jääneitä opintoja suorittaessa: olin vuoden viimeisten tenttijöiden joukossa tekemällä sähköisen tentin vielä uuden vuoden aattona. Taaksepäin ei kuitenkaan kannata tuijotella, joten suunnataan katseemme eteenpäin kevääseen 2016 ja uusiin haasteisiin. Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus tarkastella hieman ensi kevättä näin yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta.

Vuosi sitten tähän aikaan katsoin vierestä kun kurssikaverit rupesivat huhkimaan kandidaatin tutkielmansa parissa. Itse päätin lähteä pakkasta karkuun: vietin kevätlukukauden Tsekeissä vaihto-opiskelun merkeissä. Sen kuitenkin edestään löytää minkä taakseen jättää, eli tänään 14.1. starttasi kandiseminaari myös minunkin osaltani. Kevään mittaan olisi siis tarkoitus kirjoitella kandidaatin tutkielma, ja alku kesästä saada kandin paperit ulos.

Kandin kirjoittamisen syvin olemus
Kandin kirjoittamisen syvin olemus

Seminaarin lisäksi opiskeluihini kuuluu muutama oikeustieteiden kurssi, syventäviä sosiologian opintoja ja lukuvuosi huipentuu virkamiesruotsin kirjalliseen kokeeseen. Kaikille lukiolaisille pienenä vinkkinä: lukekaa ruotsia, sen opiskelu ei pääty vielä lukioon.

Opiskelijoiden kevääseenhän kuuluu myös paljon muutakin kuin opiskelemista: tammi-helmikuu on monella vuoden kiireisintä kesätöiden hakuaikaa. Armoton ansioluettelon viilaaminen ja mol:lin kyttääminen alkakoon!

Näissä maisemissa vietettiin viime kevät
Näissä maisemissa vietettiin viime kevät

Opiskelijoiden kevään, ja ehkä myös koko vuoden, yksi kohokohdista on tottakai vappu, joka kovakuntoisimmilla kestää jopa pari viikkoa. Vapun ympärillä on lukuisia tapahtumia, mutta oma suosikkini on ehdottomasti vappupäivänä järjestettävä vappu-picnic Joensuun Ilosaaressa!
Talven opiskelijatapahtumiin kuuluu muun muassa Liikuntailtapäivä ja Räkäposkellahiihto, joka on leikkimielinen hiihtokisa, johon suksien puute ei estä osallistumasta: pakkausteippiä, pari lankkua ja ei kun ladulle!

Näissä merkeissä mennään siis kevättä kohti! Viime päivät ollaan täällä susirajalla saatu nauttia tavattoman paljon auringonvalosta, toivotaan että tämä jatkuisi pidempäänkin!

Eeli // Sosiologia

Tour de South

6 päivää, 1200 kilometriä,  7 lukiota, 7 esitystä, 4 ständiä ja 5 hotelli aamiaista myöhemmin on hyvä hieman muistella, mitä viime viikolla oikein tapahtui.

Minun ja Miran 6 päivää kestävä Etelä-Suomen valloitus alkoi viime viikon maanantaina minun suunnatessa kohti Savonlinnaa, josta poimin Miran kyytiin. Matkasuunnitelmaan kuului Kellokosken, Keravan, Lauttasaaren, Sipoon, Jokelan, Järvepään ja Kuninkaantien lukiot. Savonlinnasta suuntasimme kohti Scandic Järvenpäätä, ja matka sujui pitkälti esityksiä ja tulevaa viikkoa suunnitellessa: tarkoituksena oli käyttää vapaa-aika muun muassa tiukasti opiskellen. Suunnitelman toteutuksesta ei sen enempää…

10622712_1678613025729619_1009639003451120920_n
Ständin esillepanoa

Seuraavana aamuna kauan odotettu ja paljon puhuttu aamupala naamaan, ja nokka kohti Kellokosken lukiota ja ensimmäistä esitystä. Vierailusta jäi oikein positiivinen mieli: esitys meni hyvin, lukiolaiset kyselivät kysymyksiä ja itsellänikin oli mukava pitää esitystä. Reissun aikana teimme Miran kanssa pientä hienosäätöä esitykseemme ja viimeisissä vierailuissa olikin aistittavissa jo pientä rutiinia. Yksikään esitys ei silti ollut samanlainen kuin toinen.

IMG_2140
Tuusulanjärven maisemia

Ständeilemäänkin pääsimme Keravan, Sipoon, Järvenpään ja Kuninkaantien lukioissa. Ständin pitäminen oli oikein mukavaa touhua: kiinnostuneita lukiolaisia kävi tasaisesti kyselemässä Itä-Suomen yliopistosta ja saimme aikaan hyvää keskustelua. Eiköhän sieltä jokunen uusi UEFilainenkin tarttunut! Reissun aikana tuli jatkuvasti myös päivitettyä omaa tietämystä yliopistosta ja opetettavista aloista potentiaalisten tulevien UEFilaisten esittäessä kiperiä kysymyksiä.

IMG_2157
Järvenpäässä meillä oli apuna entinen Järvenpääläinen, nykyinen Joensuulainen Hanna

Viikon aikana muistelin paljon omaa abivuottani. Minulla ei henkilökohtaisesti ollut aavistustakaan mitä opiskelisin tulevaisuudessa. Lisäksi haasteeksi osoittautui oikeanlaisen informaation saatavuus. Valtavan tietotulvan keskellä unohtaa nopeasti, että mikä on oleellista ja mikä epäoleellista. Tämä siis haasteena kaikille meille UEF-lähettiläille ja opoille! Abeille vinkkinä, että kannattaa antaa itselle myös tilaa ja aikaa miettiä, että mitä oikeasti haluaa tehdä ja punnita keskenään eri vaihtoehtoja.

Kiitokset vielä kaikille opoille, lukiolaisille, Hannalle joka oli meidän kanssa Järvenpään lukiossa ja tottakai Miralle! Toivottavasti näen tulevaisuudessa tuttuja naamoja Itä-Suomen yliopistossa!

Eeli // Sosiologia

PS: Järvenpäässä on aktiiviset pysäköinninvalvojat…

Kuvat: Mira ja Eeli