Yksi porras on taas noustu urallani yliopisto-opiskelijana. Tämän syksyn suurin projekti on ollut kasata kandidaatin tutkielma psykologian historian alalta. Vaikka tutkielma onkin nyt purkitettu, ei minusta kuitenkaan tule psykologian kandidaattia, ennenkuin olen käynyt loppuun kaikki kandidaattivaiheeseen kuuluvat kurssikokonaisuudet. Itse saanen tutkinnon siis ulos ennen kesää. Vaikka voinkin tuon jälkeen kutsua itseäni psykologian kandidaatiksi, ei tällä tutkinnolla ole työelämän kannalta vielä mitään hyötyä. Psykologiassa nimittäin tähdätään maisterin tutkintoon, jonka myötä saan lopulta luvan toimia laillistettuna psykologina.

Kun aloitin psykologian opintoni vuoden 2012 syksyllä, tuntui kandidaatin tutkielman tekeminen yhtä kaukaiselta asialta kuin yo-kirjoitukset lukion alussa. Pari vuotta kuitenkin vierähti hujahtaen ja nyt tämäkin urakka on jo ansiokkaasti takana. Meidän laitoksellamme kandidaatin tutkielma  käsittelee yhtä valitsemaamme psykologian klassikkoa, josta kirjoitamme laajan esseen, jonka sitten esittelemme muille yhteisessä seminaaripäivässä. Vaikka kandidaatin tutkielma kurssikokonaisuus sisältää meillä myös muita vaiheita, kuten luentoja psykologian historiasta ja kirjatentin, koin esseenkirjoittamisprosessin kuitenkin keskeisimmäksi vaiheeksi.

Oman aiheeni löysin kiinnostukseni kautta neuropsykologiaa kohtaan. Alkusyksy meni kolutessa läpi historian kirjoja ja valitsemani henkilön kirjoittamia artikkeleita . Kun aineistoa oli lopulta tarpeeksi kattavasti, pääsin kiinni itse kirjoittamisprosessiin. Valitsemani klassikon, Roger Sperryn, suorittamat split-brain-kokeet olivat äärimmäisen kiehtovaa luettavaa, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi aihevalintaani. Monilla voi olla kauhukuvia siitä, että kandidaatin tutkielma olisi valtavan suuri urakka, mutta itse koin homman loppujen lopuksi melko leppoisaksi. En kasannut kandi-syksylle liikaa muita kursseja, joten aikaa riitti vallan mainiosti tutkielman työstämiseen.

Kokoamisen, muotoilun, karsimisen ja muun syksyn uurastuksen jälkeen valmista työtä oli enemmän tai vähemmän mahtavaa pitää käsissään. Kandidaatin työ toi tutuksi tieteellisen kirjoittamisen taidon, ja se myös auttoi hahmottamaan psykologian historiaa, joka on tärkeä kokonaisuus ymmärtää kenttätyönkin kannalta.

Seminaaripäivät ja kypsyysnäyte ovat nyt takana, joten seuraava vaihe on arvosanan jännittäminen. Itse olen jo palaillut kotipaikkakunnalleni joululoman viettoon, ja haluankin omasta puolestani toivottaa lumista ja pipareiden täyteistä joulua!

Lämpöisin terveisin,

Maiju, psykologia.