Syrjäseudulla vai keskellä maailmaa?

Nostammeko täällä Itä-Suomessa liian helpolla kädet ylös kansainvälistymiselle? Olemmehan me syrjäseudulta. Näin meille ainakin Suomessa uskotellaan.

Omalla alallani fotoniikassa Saksan Jena on yksi Euroopan keskuksista. Sieltä saivat alkunsa Ernst Abben, Carl Zeissin ja Otto Schottin perustamat Carl Zeiss AG vuonna 1864 ja Schott AG vuonna 1884.

Kun asiakas tulee Tokiosta Jenaan, kestää matka lyhimmillään 18 tuntia: ensin Berliiniin yhdellä välilaskulla sekä sieltä eteenpäin junalla yhdellä vaihdolla. Entäpä jos kohteena onkin Kuopio tai Joensuu? Lyhimmillään matka Naritan lentokentältä Itä-Suomen yliopiston kampuskaupunkien keskustoihin kestää viisi tuntia vähemmän.

Yhdysvalloissa fotoniikan keskuksia ovat arizonalainen Tucson ja New Yorkissa sijaitseva Rochester. Tucsoniin lento Los Angelesista kestää 1.5 tuntia ja New Yorkista yhdellä vaihdolla reilu 7 tuntia. Rochesteriin puolestaan päinvastoin. Kuopioon ja Joensuuhun lento Helsingistä kestää 1 tunnin. Rochesteriin pääsee myös junalla New Yorkista vajaassa 7 tunnissa, kun Kuopioon ja Joensuuhun pääsee Helsingistä reilussa 4 tunnissa. Kaikkiin merkittävimpiin Euroopan teollisuuskeskuksiin pääsee sekä Kuopiosta että Joensuusta alle 6 tunnissa.

Hollannin Goesissa sijaitseva high-tech-yritys kärsii samasta alemmuuskompleksista: hollantilaisten mukaan he asuvat keskellä ei-mitään. Mutta Brysselin lentokentältä perille ajaa reilussa tunnissa ja Amsterdamista perille pääsee junalla reilussa kahdessa tunnissa.

Etäisyydet ovat suhteellisia – meidän omia mielikuviamme. Puhelimet, sähköpostit ja videokonferenssit ovat entisestää kutistaneet maailmaa – globaaleja markkinoitamme.

Kuopiolaiset ja joensuulaiset vientiyritykset: Itä-Suomen yliopisto on siis keskellä globaalia maailmaa. Onnea kansainvälistymiseen!

Jyrkisaarinen_puheenvuorojaJyrki Saarinen

Fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori

Paholaisen asianajajana – Kuinka tuhota hyvinvointivaltio?

Katolisten paavien valinnan yhteydessä on perinteisesti käytetty paholaisen asianajajaa. Hänen tehtävänään on ollut osoittaa ehdokkaiden heikkouksia, jotta valituksia tulisi mahdollisimman vahva henkilö. Samassa hengessä olen vuosien mittaan miettinyt, miten hyvinvointivaltion institutionaalisen rakenteen voisi tuhota mahdollisimman tehokkaasti – vaikkapa yhdessä vaalikaudessa – voidakseni kiinnittää huomiota sen mahdollisiin piileviin heikkouksiin.

Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että hyvinvointivaltiota ei saa murrettua suoralla hyökkäyksellä. Syykin on yksioikoinen. Julkilausuttu pyrkimys leikkauksiin tuottaa yhtä vahvan tai vahvemman vastavoiman, joka ryhmittyy järjestelmän ytimien ympärille. Missään päin läntistä maailmaa hyvinvointivaltion rakenteita ei ole onnistuneesti murrettu näin. Asiaa aktiivisesti edistänyt Margaret Thatcherkin epäonnistui tavoitteessaan: hänen aikanaan valtion menot itse asiassa lisääntyivät.

Olen kuitenkin löytänyt neljä mahdollista mekanismia. Ensimmäinen niistä on niin sanottu Concorde-efekti, jolla kuvataan järjestelmän ja sen toimintaympäristön yhteensopimattomuutta. Mitä huonommin toimintaympäristö ja institutionaalinen rakenne sopivat yhteen, sitä todennäköisimmin ja korkeammalta institutionaalinen rakenne lopulta romahtaa. Tämä aiheutuu yleensä siitä, että institutionaalinen rakenne jatkaa historian ehdollistamana. Ilman vuosien 2005 ja 2014 työeläkeuudistuksia tuo järjestelmä olisi ollut tällä tiellä. Nähtäväksi jää, onko SoTe-uudistuksessa onnistuttu kuromaan kiinni vastaava instituutioiden ja toimintaympäristön välinen kuilu.

Toinen mekanismi on Sammakon keittäminen. Tällöin tehdään toistuvasti pieniä “teknisiä” muutoksia, joihin kukaan ei reagoi riittävästi. Pitkällä aikavälillä muutokset ovat kuitenkin peruuttamattoman suuria. Esimerkiksi indeksien jäädyttäminen on sammakon keittämistä.

Kolmas mekanismi on harjoitetun politiikan ei-toivotut seuraukset. Esimerkiksi kasvun ja työllisyyden edistämisen nimissä voidaan heikentää muiden tavoitteiden toteutumista. Muun muassa työhön kannustamiseksi voidaan tuhota viimesijaisen turvan rakenteita ja heikoimmassa asemassa olevien elämisen edellytyksiä.

Neljäs mekanismi on Itseään toteuttavat ennusteet. Kun riittävän moni on jostakin asiasta jotakin mieltä, tämä ennuste toteutuu, vaikka sillä ei olisikaan vahvoja tieteellisiä perusteita. Kun riittävän moni toteaa, että hyvinvointivaltio ei toimi, luottamus menee ja ihmiset alkavat rakentaa yksilökohtaisia rakenteita.

Itse kukin voi päätellä ajankohtaista poliittista keskustelua seuraamalla, kuinka pitkällä tällä tiellä ollaan. Minä katselen tulevaa kevättä näiden mekanismien näkökulmasta.

JuhoSaari-0272Juho Saari

Hyvinvointisosiologian professori ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtaja 

 

Biolääketieteen 400 menestyksellisintä tutkijaa maailmassa vuosina 1996-2011

Tutkimuksen tuloksellisuutta voidaan mitata viittausten lukumäärällä, h-indeksillä sekä lehtien Impact Factor-luvulla (IF) niillä tieteenaloilla, joihin nämä mittaukset soveltuvat (mm. lääketiede, luonnontieteet). Nämä kriteerit eivät sovellu kuitenkaan kaikille tieteenaloille (esim. humanistiset tieteenalat). Viittausten lukumäärä on varsin luotettava tutkijan menestyksellisyyden mittari, joskaan se ei välttämättä kerro tutkijan panoksesta julkaisun synnyssä.

Siteerausten perusteella voidaan laskea ns. Hirsch-indeksi (h-indeksi), joka kuvaa tutkijan eniten siteerattujen julkaisujen lukumäärää. Jos tutkijan h-indeksi on 50, on hänellä 50 julkaisua, joita on siteerattu vähintään 50 kertaa. Erittäin menetyksellisen tutkijan h-indeksi ylittää hänen ikänsä, koska tutkijanuran pituus on tärkeä h-indeksiin vaikuttava tekijä.

IF-luku on puolestaan tiedelehden merkittävyyttä kuvaava luku, joka lasketaan lehden kaikkien artikkelien saamien viittausten lukumäärän keskiarvon perusteella kahden edellisen vuoden aikana. Jos esim. tiedelehden IF-luku oli 5 vuonna 2012, se tarkoittaa, että vuosina 2010 ja 2011 lehdessä julkaistuihin artikkeleihin on viitattu vuoden 2012 aikana keskimäärin viisi kertaa. IF-luku ei kuvaa yksittäisen tutkijan menestyksellisyyttä, vaan tiedelehdessä julkaistujen kaikkien artikkeleiden keskimääräistä viittausmäärää. Suomessa Helsingin yliopiston kirjasto seuraa lääketieteen tutkijoiden menestyksellisyyttä vielä ns. Terkko-indeksillä, joka perustuu julkaisujen IF-lukuun, tiedelehden tärkeyteen ko. tutkimusalalla (tiedelehtien ’ranking’) ja julkaisujen määrään viimeisten 12 tai 36 kuukauden aikana.

Mikään edellä kuvatuista mittareista ei ole yksinään riittävä, mutta yhdessä ne antavat varsin hyvän kuvan kunkin tutkijan tutkimustoiminnan menestyksellisyydestä. Mittarit myös korreloivat varsin hyvin keskenään. Jos tutkija julkaisee tutkimuksensa korkean IF-luvun lehdessä, on todennäköistä, että artikkeliin viitataan myös useammin kuin sellaiseen tutkimukseen, joka julkaistaan vähemmän arvostetussa lehdessä. Useat tutkimukset, jotka on julkaistu korkean IF-luvun tiedelehdissä kasvattavat samalla myös tutkijan h-indeksiä.
Professori John P.A. Ioannidis Stanfordin yliopistosta työtovereineen julkaisi tutkimuksen (Boyack KW, ym. Eur J Clin Invest. 2013; 43: 1339–65) 400 menestyksellisimmistä biolääketieteen tutkijoista maailmassa vuosina 1996-2011 käyttäen lähdeaineistonaan Scopus-tietokantaa, joka sisältää kaikkien tutkijoiden julkaisutiedot.

Tietokannassa oli kaikkiaan 15 153 100 tutkijaa, joiden vuosina 1996-2011 julkaisemien tutkimusten viittausmäärät ja h-indeksi laskettiin vuoden 2011 lopussa. 149 655 tutkijalla (n. 1% tutkijoista) h-indeksi oli vähintään 20. Tutkijoita, joiden h-indeksi oli 50, oli yhteensä 5185 ja tutkijoita, joiden h-indeksi oli 70, oli yhteensä 717. Listalle valittiin tutkijoita, joiden h-indeksi oli suurin ja joilla oli eniten siteerauksia. Valtaosa näistä 400 tutkijasta tuli Yhdysvaltojen yliopistoista (64%), etenkin Harvardista. Seuraavaksi eniten tutkijoita oli Iso-Britanniasta (8.5%), Japanista (4.8%), Hollannista (4.8%), Saksasta (4.0%), Kanadasta (3.2%) ja Rankasta (2.8%). Suomesta listalle pääsi kolme tutkijaa, akatemiaprofessori Kari Alitalo (Helsingin yliopisto), akatemiaprofessori Markku Laakso (Itä-Suomen yliopisto) ja professori (emeritus) Jaakko Tuomilehto (Helsingin yliopisto).  Muut Pohjoismaat eivät sijoittuneen Suomea paremmin, sillä Ruotsista listalla oli myös kolme tutkijaa, Tanskasta kaksi ja Norjasta ei yhtään.

Professori John P.A. Ioannidis Stanfordin yliopistosta työtovereineen lähettivät muutama kuukausi sitten kaikille 400 listalle sijoittuneille tutkijoille kyselyn, jolla pyrittiin kartoittamaan tutkimuksen merkittävyyden muitakin dimensioita. Näille tutkijoille annettiin tehtäväksi luokitella omat eniten siteeratut tutkimuksensa monilla uusilla kriteereillä, kuten esim. tutkimustulosten innovatiivisuus, tulosten yllättävyys, tulosten merkitys aikaisemmin yleisesti hyväksytyn paradigman muuttajana jne. Tulokset tullaan julkaisemaan lähikuukausina.

Boyack KW, Klavans R, Sorensen A, Ionnidis, JPA. A list of highly influential biomedical researchers, 1996-2011. Eur J Clin Invest 2013;43:1339-65.

LaaksoMarkkuAkatemiaprofessori Markku Laakso