Month: February 2022

Posted on

Sota koskettaa yliopistoyhteisössä

Yliopisto on kansainvälinen yhteisö, jossa olemme ensisijaisesti ihmisiä omien ajatusten ja tunteiden kanssa. Sotatapahtumat Ukrainassa läpäisevät tietoisuutemme uutisista siinä määrin, että olemme pakotettuja kukin kuuntelemaan omassa mielessä viriävää mielen tilaa.

Kukin työyhteisössä kantaa mukanaan omaa elämänhistoriaansa ja muistojaan, joissa sodalla voi olla yksilöllinen merkityksensä. On tärkeää, ettemme yhteisönä ruoki luuloja tai oletuksia toisistamme kansallisuuden tai muun taustan mukaan. Kannattaa asettua kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiamme.

Huolestuttavassa tilanteessa ihminen on luonnollisesti huolestunut. Mieleen voi nousta yllättäviä tunteita, ja stressaantuneena voi oma käyttäytyminenkin yllättää. Huolen tunteita ja huoliajatuksia voi pysähtyä kuuntelemaan ja ymmärtämään. Ajatuksista ja tunteista on hyvä jutella läheisten kanssa, myös työ- ja opiskeluyhteisössä.  Toisaalta on myös tärkeä välillä rajata omaa altistumistaan uutisille.

Tiedotusvälineissä on ollut paljon tietoa siitä, kuinka lapsille on tärkeä vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Samankaltaista turvallisuuden tunteen aktivoimista kannattaa tehdä aikuisenakin ja toinen toisillemme yhteisössämme.  Tavalliset arkiset asiat, harrastukset ja rutiinit ovat omiaan rauhoittamaan mieltä.

Myötätuntoisen vuorovaikutuksen vahvistaminen työ- ja opiskelukulttuurissa on erityisen tärkeää juuri nyt. Kehon ja mielen jännittynyttä tilaa rauhoittaa kannustamisen ja välittämisen viestiminen. Voimme vahvistaa myötätuntoa yhteisössämme yksinkertaisilla asioilla: Kysymme toisiltamme, miten voit ja mitä kuuluu? Käytämme hetken aikaa toistemme kuunteluun. Voimme kysyä, kuinka voimme auttaa pienissä asioissa. Voimme puhua kiltisti ja myötätuntoisesti itsellemme. Muistammehan myös oman tarpeemme palautua ja olla läsnä läheisille.

Opiskeluun ja työhyvinvointiin on käytössä kaikki tavalliset yhteisömme tukipalvelut. Erityisesti mainittakoon opiskeluterveydenhuolto YTHS ja vertaistukea tarjoava Student2Student-palvelu. Henkilökunnalle työterveyshuolto on käytössä matalalla kynnyksellä.

Tuen tarpeeseen voi olla hyödyllistä myös seurata MIELI ry:n sivuja ja Suomen SPR:n sivuja. Ota tarvittaessa yhteyttä Kriisipuhelimeen 09 2525 0111 tai Solmussa-chattiin.  Tilanne voi puhuttaa myös perheessäsi. Näillä sivuilla on hyviä ajatuksia myös siitä, kuinka keskustalla sodasta lasten ja nuorten kanssa.

Hyvää lisäluettavaa:


Katri Ruth
Opintopsykologi
Itä-Suomen yliopisto

 

Posted on

Vanhoja ihmisiä ei saa hylätä koteihinsa – Suomessa painotetaan kotihoitoa, mutta siihen suunnatut resurssit ovat aivan liian pienet

Niin Suomessa kuin monessa länsimaassa ikääntymispolitiikkaa on jo pitkän aikaa ohjannut ”paikoillaan vanhenemisen” -eetos.

Tavoitteena on, että yhä useampi ikäihminen elää itsenäisesti ja omassa yksityiskodissaan myös viimeisinä elinvuosinaan. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että eläminen itselle tutussa ympäristössä luo merkityksellisyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä edistää hyvinvointia.

Tutusta kodista voi kuitenkin muodostua myös kielteisten kokemusten paikka, jossa iäkkäiden ihmisten hyvinvointi ja turvallisuuden tunne ovat toistuvasti uhattuina. Viimeaikaiset tutkimukset ovatkin osoittaneet, että vanhat ihmiset eivät halua asua kotona niin pitkään kuin mahdollista vaan pikemminkin niin kauan kuin se on mielekästä. On aika murtaa myytti siitä, että kaikkien vanhojen ihmisten tulisi asua omissa kodeissaan.

Laitoshoitoon on yhä hankalampi päästä

Kansainvälisesti katsottuna Suomea voidaan pitää eräänlaisena suunnannäyttäjänä ikääntyvien kotihoidon järjestämisessä.

Viimeisen 25 vuoden aikana perinteinen laitos/vanhainkotihoito on purettu lähes kokonaan. Tilalle ovat tulleet erilaiset tuetun asumisen muodot, joista keskeisin on kuntien ja kaupunkien tarjoama kotihoito. SOTE-uudistuksen myötä vastuu iäkkäiden palvelujen, kuten myös kotihoidon järjestämisestä siirtyy uusille hyvinvointialueille vuonna 2023.

Niin sanotun vanhuspalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito on kuitenkin ensisijaisesti toteutettava kotiin annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla.

2010-luvulta lähtien kotihoidon painotus kiihtyi entisestään. Vielä ennen vuotta 2015 tehtyä lakimuutosta ikääntyneellä oli oikeus pitkäaikaiseen laitoshoitoon arvokkaan elämän turvaamiseksi, kun se on nykyisin mahdollista ainoastaan lääketieteellisistä tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvistä syistä.

Lakimuutoksen jälkeiset vuodet ovat osoittaneet, etteivät ympärivuorokautisen hoidon kriteerit ole ainakaan lieventyneet. Ympärivuorokautisen hoidon saamisesta onkin tullut yhä vaikeampaa niille, jotka tarvitsevat sitä kaikkein eniten.

Kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia ja myös työntekijät väsyvät

Ikääntymispolitiikan ja -lainsäädännön uudistukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ikääntyneet kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia ja hoivan tarve on suuri. Yli puolet kotihoidon asiakkaista tarvitsee apua päivittäisissä toimissaan. Viidesosan koteihin käyntejä on päivittäin kolme tai enemmän.

Aiemmin kotihoito oli selkeämmin kokonaisvaltaista sosiaalipalvelua ja sisälsi paljon erilaisia kodinhoidollisia tehtäviä kuten siivousta ja ruoanlaittoa. Nykyisin korostuu terveydenhoidollinen puoli vaikka moni kotona asuva kaipaisi kipeästi myös sosiaalista tukea.

Useampi kuin joka kolmas kotihoidon asiakas kokee yksinäisyyttä, viidennes kokee ettei hoitajilla ole riittävästi aikaa heille ja saman verran on heitä, jotka viettävät kaiken aikansa sisätiloissa. Lisäksi joka kymmenennellä on vaikeuksia kattaa terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyviä kustannuksia.

Yhä useampi kotihoidon asiakas on täysin muiden ihmisten avun varassa esimerkiksi pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntakyvyttömyyden vuoksi.

Kotihoidon sisällöllinen muutos näkyy konkreettisesti työntekijöiden arjessa. Kotihoidon työntekijöiden käynnit yksittäisen ikäihmisen luona ovat lyhentyneet. 15 minuutin käyntejä voi olla yhden päivän aikana jopa yli 20 eri asiakkaan kotiin. Työntekijöillä on siis kova kiire ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön.

Merkittävä osa kotihoidon työntekijöistä kokee uupumista ja riittämättömyyttä omassa työssään. Myös keskitetyissä asiakas- ja palveluohjausyksiköissä työskentelevät joutuvat yhä useammin toimimaan oman organisaationsa portinvartijoina. Päämääränäänä on usein estää tukea tarvitsevien vanhojen ihmisten pääsy raskaampien palveluiden eli niin kotihoidon kuin ympärivuorokautisen hoidon piiriin.

Nykytilanne ei voi jatkua

Yli 180 000. Luku on suuri. Näin moni yli 65-vuotias ihminen Suomessa oli kotihoidon asiakkaana vuonna 2020 ja määrä lisääntyy yli tuhannella vuosittain.

Vaikka kotihoitoa saavien ja sitä tarvitsevien ikääntyneiden määrä kasvaa jatkuvasti, kotihoitoa koskeva poliittinen keskustelu on ollut hämmästyttävän vähäistä.

Viimeistään nyt tilanteen vakavuuteen tulisi kuitenkin herätä. Kotihoitoa painottava politiikka tarvitsee tuekseen aitoa halua kehittää palveluiden sisältöjä ja panostusta resursseihin. Nykytilanteen jatkuessa Suomi tullaan muistamaan maana, joka hylkäsi vanhat ihmiset omiin koteihinsa ja jossa työntekijät ovat jatkuvasti ylikuormittuneita.

Kirjoitus on julkaistu alun perin MustRead Akatemia -palvelussa.

Yliopistotutkija Elisa Tiilikainen.

Elisa Tiilikainen
Yliopistotutkija (tenure track)
Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Posted on

No more Matildas

Every 11th February, institutions around the world celebrate ‘The International Day of Women and Girls in Science‘. This special day was officially established by the United Nations in 2015, to promote the crucial role of women and girls in the scientific research community. Furthermore, this day highlights the unequal treatment and unconscious bias, which generate obstacles in many women’s careers in science. [1]

Though Finland is praised as one of the best countries on equality matters, however, our working life is highly segregated according to gender [2]. This division is also observed when looking at the European Union statistics for scientists and engineers, where Finland shows a small proportion (30-35%) of women scientists and engineers in 2019 [3].

Proportion of women scientists.

The same trend appears in the statistics for full-time professors from 2020, where only one-third of them are women (33.2%), and for associate and assistant professors’ positions (35.2%) [4].

Here in Finland, the Finnish law states that educational institutions (e.g. universities), employees and other authorities must promote and advance in gender equality matters. Altogether, these statistics show that active work related to gender equality has still room for improvement in the Finnish academic community, even though gender equality is considered by Finnish law.

Furthermore, the purpose of the law on equality is often misunderstood. The spirit of the gender equality law requires to be pushed forward in the institutions, meaning that keeping the current situation as the “status quo” is not enough as stated previously. For instance, Finnish universities have participated less in promoting gender equality as compared to Norwegian and Swedish ones as revealed in the article “Finnish universities’ gender equality measures in academic careers by Nordic comparison” [5].

According to the gender equality law, universities are required to build a strategic plan for their equality work, including an analysis of the present-day situation and a concrete action plan for the following years [6]. In our university, overall, the UEF plan seems to have a complete plan of action [7], addressing these issues. However, from our perspective, the implementation and discussion related to the equality plan feels very weak in the UEF community, since it is hardly advertised on the webpage or intranet. UEF has recently announced a diversity program, but it is unclear how this program and the aims of the equality plan are connected. And more importantly, transparency and open data of how gender balance and salaries evolve from our university could potentially evoke discussion on gender balance among the UEF community, which we feel is currently missing.

One part of equality work is to recognize the role of women in the History of Science. Young people through their school years are constantly building references, meaning people who they look up to and they want to be like. For example, schoolbooks are filled with career stories of men that succeed in their fields, inspiring younger generations to follow their steps. However, one can barely see any example of female scientists during their education. This fact has been studied to have a dramatic impact when choosing which degrees to study since young girls cannot recognize themselves in pursuing scientific careers.

For that, we highly recommend everyone to explore the “No more Matildas” campaign, launched by the Spanish Association of Women researchers and technologists last year. The aim of this campaign is to inform about the main consequences of the Matilda effect throughout the History of Science (#NoMoreMatildas, [8]). The Matilda effect is the phenomenon named after Matilda Joslyn Gage, the first activist to claim it, which refers to the discrimination suffered by women scientists since their research findings were ignored and/or unrecognized throughout history. Moreover, often scientific work done by female scientists was published under their male fellow’s name. Thus, this Spanish campaign encourages educators to add an Annex to schoolbooks, describing some of the scientific findings and overview of the careers of women scientists that typically are not included in the teaching material. Using these resources, teachers and pedagogic educators can help to reduce the Matilda effect.

In order to address these facts, we have organized during the past three year an annual seminar at UEF, where one of the outputs was a collection of cards prepared by students to describe remarkable women in the history of science (International Day of Women and Girls in Science Teams page [9]). We were inspired by a larger collection of cards created by Matteo Farinella. We would like to encourage all our colleagues, students and university members to keep promoting gender equality and awareness of female scientists’ work. Happy International Day of Women and Girls in Science 2022!

Cards by Matteo Farinella
Cards by Matteo Farinella

 

Isabel San Martín Molina
Early Career Researcher, A.I. Virtanen Institute, UEF

Ana Hernández de Sande
Early Career Researcher, Institute of Biomedicine, UEF

Tuuli Miinalainen
Early Career Researcher, Department of Applied Physics, UEF

 

Writers of the blog text.

 

References

[1] International Day of Women and Girls in Science. (https://www.womeninscienceday.org/)

[2] Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, Työ ja toimeentulo. (https://thl.fi/en/web/gender-equality/gender-equality-in-finland/work-and-income)

[3] Women in science and engineering – Products Eurostat News – Eurostat. (https://ec.europa.eu/eurostat/web/products-eurostat-news/-/edn-20210210-1)

[4] Yle Uutiset. 2021. Tasa-arvo ei näy Suomen professorikunnassa – naisia on vain kolmasosa ja tilipussi ohuempi. Julkaistu 14.6.2021. https://yle.fi/uutiset/3-11960292

[5] Pietilä. (2021). Suomalaisten yliopistojen tutkijanuraa koskevat tasa-arvotoimet pohjoismaisessa vertailussa. Työelämän Tutkimus, 19(4), 520–545. https://doi.org/10.37455/tt.112499
https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/112499

[6] Tasa-arvovaltuutettu, Tasa-arvotyö kouluissa ja oppilaitoksissa. https://tasa-arvo.fi/en/promoting-equality-in-schools-and-educational-institutions

[7] UEF Equality and Equal Opportunities Plan. https://studentuef.sharepoint.com/:b:/s/www-documents/EWm9uz-GiVVIlSaUGpDEJrMB_zHjweRNElSEW2Zg2r_tpg?e=I0vQt5

[8] #NoMoreMatildas. https://www.nomorematildas.com/en

[9] UEF International day of Women and Girls in Science seminar, Teams Page.
https://studentuef.sharepoint.com/:v:/s/InternationalDayofWomenandGirlsinScienceUEF-Onlineevent/ETpKDjGsz8VApMsWAzrwc6gBCt-D8Yse2n_oSWxsukx4LA?e=w0ayRP

 

Posted on

LASTU-hanke edistää monialaista yhteistyötä lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi

Lapsistrategia ja sote-uudistus korostavat lapsi- ja perhepalveluissa kokonaisvaltaista työotetta ja varhaista tukea, jotta kasvavia terveys- ja hyvinvointieroja voidaan kaventaa ja lasten hyvinvointia lisätä.

Lasten hyvinvoinnin edistäminen yhdistää kaikkia lasten parissa työskenteleviä tahoja. Sosiaali- ja terveys- sekä sivistys- ja koulutusalojen välisen yhteistyön tulisi toimia mahdollisimman saumattomasti, jotta lasten ja perheiden hyvinvointi toteutuisi.  Yhteistyö edistää yhteisen osaamisen kehittymistä ja palvelujen lapsilähtöistä uudistamista.

Tätä tarvetta varten Itä-Suomen ja Turun yliopistot käynnistivät vuonna 2019 strategisen kumppanuuden, jossa yhteistyössä kehitettiin kaikille lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneille avoin koulutusalusta Osaamispuu®.

Osaamispuun ydintehtävänä on vahvistaa lapsi- ja perhepalveluissa tarvittavaa yhteistä osaamista ja ymmärrystä. Tehostaaksemme hyvin alkanutta strategista yhteistyötä, jatkamme toiminnan kehittämistä LASTU-hankkeessa vuosina 2021-2023.

Liity mukaan LASTU-verkostoon!

LASTU-hanke kokoaa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusaloja yhdistäviä korkeakouluja ja työelämässä toimivia ammattilaisia verkostoksi. Hanke vahvistaa alojen välistä monitoimijaista yhteistyötä käytännön työn, koulutuksen ja tutkimuksen avulla.

Verkostoa kootaan parhaillaan ja kaikki, jotka kokevat aiheen itselleen tärkeäksi, ovat tervetulleita mukaan toimintaan. LASTU-hankkeen etenemisen ajankohtaiset kuulumiset saat tilaamalla LASTUviestin. Verkoston toimintaan pääset mukaan kirjautumalla DigiCampus-alustalle.

Toteutamme ensimmäisen LASTU-symposiumin huhtikuussa, 26.4. klo 9–14. Symposium kokoaa yhteen kaikki lasten ja perheiden parissa toimivat asiantuntijat. Symposiumin ennakkoilmoittautuminen on jo avattu.

Itä-Suomen yliopistossa LASTU-hankkeessa toimivat suunnittelija Elsi Similä, projektisuunnittelija Ulla Kekäläinen ja professori Johanna Lammintakanen. Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Turun yliopiston Sote-akatemian kanssa, jossa toimivat tutkimuspäällikkö Miia Tuominen ja yliopistonlehtori Jaanet Salminen ovat kirjoittaneet  mietteitä lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä.

Jos lasten ja lapsiperheiden asiat ovat sinulle tärkeitä, otathan meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä – kaikki toimijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan verkostoon!

 

Elsi Similä
Suunnittelija, Jatkuvan oppimisen keskus, Itä-Suomen yliopisto
Elsi.Simila@uef.fi, puh. 050 5292553

Ulla Kekäläinen
Projektisuunnittelija, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Ulla.Kekalainen@uef.fi, puh. 040 355 3936

Johanna Lammintakanen
Professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Johanna.Lammintakanen@uef.fi, puh. 040 355 2685

 

Posted on

Elinkautisvankien väkivaltariskin nykyinen arviointijärjestelmä ei ole luotettava

Elinkautiseen vankeuteen voidaan Suomessa tuomita joukkotuhonnasta, törkeästä maanpetoksesta, törkeästä vakoilusta, törkeästä valtionpetoksesta ja murhasta. Elinkautisesta vankeusrangaistuksesta erityisen tekee, että laissa on säädetty vain vähimmäisaika tuomion suorittamiselle, muttei enimmäisaikaa. Elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt 12 vuotta. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneellä on mahdollisuus päästä vapauteen 10 vuoden jälkeen.

Elinkautisvangin päästäminen ehdonalaiseen vapauteen on harkinnanvaraista. Vapauttamisesta päättää nykyisin aina Helsingin hovioikeus, riippumatta vangin kotipaikasta.

Vapauttamista harkittaessa kiinnitetään rikoslaissa säädetyin tavoin huomiota muun muassa hakijan tekemän rikoksen tai rikosten laatuun, vankilassaoloaikana tehtyihin rikoksiin sekä rangaistusajan suunnitelman toteutumiseen ja vankila-ajan käytökseen.

Kun vanki päättää hakea vapauttamista, Rikosseuraamuslaitos antaa hakemuksen johdosta Helsingin hovioikeudelle lausunnon. Se ei sido tuomioistuinta. Lausuntoon liitetään arvio vapauttamisen edellytyksistä ja vangin riskistä syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen. Arvio väkivaltariskistä pyydetään Vankiterveydenhuollon yksiköltä.

Mistä arviossa on kyse ja ketkä Suomessa pääsevät vapauteen? Onko järjestelmä toimiva ja oikeudenmukainen? Asiaa on selvitetty vain vähän ja siksi päätimme tehdä ilmiöstä kattavan tutkimuksen.

Väkivaltariskin ennustaminen on hankalaa

Suomessa henkilöiden vaarallisuutta ja väkivaltariskiä on arvioitu 1990-luvulta alkaen vankiloiden psykiatrisissa yksiköissä, valtion mielisairaaloissa ja vankiloissa.

Väkivaltariskin arviointi lisättiin osaksi elinkautisvankien vapauttamismenettelyä vuonna 2011. Arviointiin käytetään Suomessa erilaisia keinoja, joista yleisin on HCR-20 arviointityökalu. Riski arvioidaan kolmiportaisella asteikolla: matala, keskitasoinen ja korkea.

Väkivaltarikosarvion asema vapauttamisharkinnassa ei ole lainsäädännön tasolla täysin selvä. Väkivaltariskiarvio ei kuulu rikoslaissa säädettyihin vangin vapauttamisharkinnassa huomioon otettaviin seikkoihin, vaan se toimii vapauttamishakemuksen tausta-aineistona hovioikeuden päätöksenteossa.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan väkivaltariskin arviointi ei ole yksilötasolla luotettavaa: jopa neljäsosa arvioista osoittautuu vääräksi. Riskiarviointimenetelmät eivät siis sellaisenaan näytä olevan käyttökelpoisia.

Ongelmana on myös se, että arviointeja tekevillä työntekijöillä on keskenään varsin erilaisia koulutustaustoja ja tämä vaikuttaa lopputulokseen. Tätä varten tarvittaisiinkin yhteistä koulutusta eri alojen toimijoille.

Suurimpana ongelmana nykyisissä menetelmissä voidaan kuitenkin pitää, että vapautuneiden elinkautisvankien väkivaltarikosten uusimisriski on joissain tapauksissa virheellisesti arvioitu korkeammaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Arviointimenetelmät tuottavatkin liikaa vääriä tuloksia. Tämä puolestaan voi vaikuttaa Helsingin hovioikeuden päätökseen päästää elinkautisvanki ehdolliseen vapauteen.

Milloin hakemus hylätään?

Helsingin hovioikeus on 1.9.2011–31.3.2018 välisenä aikana käsitellyt 177 elinkautisvangin vapauttamishakemusta. Näistä 19 hakemuksessa vanki oli ollut alle 21-vuotias rikoksen tekohetkellä. Yhtä lukuun ottamatta vangit oli tuomittu murhasta.

Vähintään 21-vuotiaiden osalta Helsingin hovioikeus päätti päästää lähes 70 prosenttia vangeista vapauteen. Näistä Rikosseuraamuslaitos oli antanut lähes 80 prosentille puoltavan lausunnon. Vapautetuista elinkautisvangeista matala väkivaltarikoksen uusimisriski oli todettu 26 prosentilla, keskisuuri 57 prosentilla ja korkea 16 prosentilla.

Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneistä elinkautisvangeista lähes 80 prosenttia pääsi ehdonalaiseen vapauteen heidän sitä hakiessaan. Rikosseuraamusviraston arvioiden mukaan heistä 60 prosentilla väkivaltarikoksen uusimisriski oli keskinkertaiseksi. Matala riski arvioitiin olleen 16 prosentilla ja korkea noin 26 prosentilla.

Mikäli elinkautisvangin hakemus vapauteen pääsemisestä hylättiin, perusteena käytettiin seuraavia seikkoja: kokonaisarviointi, teon laatu, rangaistuksen suorittamisen kesto, uusimisriski tai vankeusajan käytös.

Vanki sai hylkäävän päätöksen useimmiten silloin, kun hän oli suorittanut vankeusrangaistustaan vasta 12 vuotta. Hylätyissä hakemuksissa myös Rikosseuraamuslaitos oli lähes poikkeuksetta vastustanut hakijan päästämistä vapauteen. Lähes puolella näistä vangeista arvioitiin olevan korkea väkivaltarikoksen uusimisriski ja vajaalla puolella vähintään keskitasoinen riski.

Elinkautisvangit ovat harvemmin rikoksenuusijoita

Rikoksenuusijoita ovat sellaiset henkilöt, jotka olivat vapautumisen jälkeen syyllistyneet vähintään yhteen sellaiseen uuteen rikokseen, josta on tuomittu ehdotonta vankeutta tai yhdyskuntapalvelua.

Elinkautisvankien uusintarikollisuus on selvästi vähäisempää verrattuna kaikkien vankien uusintarikollisuuteen. Aineistossamme elinkautisvangeista noin 13 prosenttia syyllistyi uuteen väkivaltarikokseen, kun kaikkien vankien osalta vastaava luku oli vuonna 2017 noin 48 prosenttia.

Yhtenä syynä elinkautisvankien väkivaltarikoksen muita matalampaan uusimisprosenttiin on se, että elinkautisvangit ovat vapautuessaan keskimääräin muita vankeja vanhempia, jolloin uusintarikollisuus on muutoinkin nuoria ikäluokkia vähäisempää.

Nykyinen arviointijärjestelmä on epäoikeudenmukainen

Tutkimuksemme mukaan pitkään rangaistusta suorittaneiden vapauttamisharkinnassa väkivaltariskin arviolla ei näytä olevan ratkaisevaa merkitystä. Sen sijaan korkea väkivaltarikoksen uusimisriski yhdistettynä vangin yhteyksillä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on peruste hylätä hakemus vapauttamisesta.

Kun väkivaltariski arvioidaan matalaksi, arvioilla näyttää olevan suuri merkitys erityisesti silloin, kun vankeusrangaistusta on suoritettu vain lyhyehkön aikaa. Sen sijaan keskitasoinen uusimisriski ei yksistään vaikuta vapauttamispäätöksessä suuntaan tai toiseen, vaan muut seikat ovat ratkaisevia.

Uuteen väkivaltarikokseen syyllistymisen arvio on ongelmallinen. Nykyisessä järjestelmässä ongelmana on, että sekä vapautumisperusteiden että väkivaltariskin arvioinnissa käsitellään samoja asioita, mutta hieman eri näkökulmista.

Kummassakin arvioinnissa otetaan huomioon vankeusrangaistuksen perusteena olevat rikokset, vankeusaikana mahdollisesti tehdyt uudet rikokset, käyttäytyminen vankeusaikana ja rangaistusajan suunnitelman noudattaminen. Lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa väkivaltaan liittyvien asenteiden merkitys ja kuuluminen järjestäytyneeseen rikollisryhmään.

Kun samat seikat otetaan huomioon kahdessa eri arvioinnissa, voivat elinkautisvangin vapauttamista estävät seikat kertautua hänen vahingokseen.

Väkivaltarikosten uusimisriskiä koskevien arvioiden epäluotettavuus ja se, että sama peruste otetaan rangaistusta ankaroittavasti huomioon useaan kertaan, heikentävät vankien oikeusturvaa.

Elinkautisvankien vapauttamiseen liittyvä väkivaltariskin arviointi voi pahimmassa tapauksessa pidentää elinkautisvangin vankeusrangaistuksen kestoa ja heikentää elinkautisvangin mahdollisuuksia päästä vapauteen. Siksi nykyisenkaltaista väkivaltariskin arviointia ei voida pitää perusteltuna.

Miten järjestelmää tulisi muuttaa?

Väkivaltariski tulisi nykyisen käytännön sijaan arvioida tuomion täytäntöönpanon alkuvaiheessa ja liittää osaksi rangaistusajan suunnitelmaa. Riskiä väkivaltaiseen käytökseen voitaisiin näin pyrkiä vähentämään moniammattillisen työskentelyn avulla.

Olennaista olisi pitää huoli siitä, että harkinta olisi yksiselitteistä ja hakijan näkökulmasta oikeudenmukaista. Kuten korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2019:89 linjannut, vapauttamisvaiheen harkinnassa keskeisimpiä tekijöitä tulisikin olla täytäntöönpantavana olevien rikosten moitittavuus, vahingollisuus ja vaarallisuus.

Artikkeli on julkaistu alun perin MustRead Akatemia -palvelussa (2.2.2022).

 

Tarja Koskela
Rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori
Oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto

 

Posted on

Rajanylittäjien syvätuntija – Pekka Nevalainen (1959–2021)

Historiantutkija, filosofian tohtori, Suomen historian dosentti Pekka Nevalainen kuoli Joensuussa 3.12.2021. Hän oli syntynyt Nurmeksen Salmenkylässä 7.10.1959. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Nurmeksen lukiosta v. 1979. Varusmiespalveluksen jälkeen opinnot alkoivat silloisen Joensuun korkeakoulun historian laitoksella syksyllä 1980.

Opiskelutovereihinsa Pekka teki lähtemättömän vaikutuksen. Hänet muistetaan opiskelijaelämää hieman syrjässä tarkkailleena, mutta silti avuliaana, huumorintajuisena ja oman persoonallisen tyylinsä omanneena herrasmiehenä. Päättäväisyys ja rohkeus, jolla hän vei opintojaan eteenpäin, toimi esimerkkinä muille. Näistä piirteistä todisti jo ensimmäisten opinnäytetöiden aiheenvalinta. Viron kautta Suomeen siirrettyjen inkeriläisten kohtalot jatkosodan ajan Suomessa ei ollut kaikista helpoin tutkimusaihe 1980-luvun alun ilmapiirissä. Väitöskirja ‘Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla’ (1990) oli perusteellinen esitys vuosina 1943–1944 Inkeristä kuljetettujen yli 63 000 ihmisen vaiheisiin.

Glasnost ja ylipäätään 1990-luvun alun vapaampi ilmapiiri antoi tilaa Inkerin ja Karjalan historian tutkimukselle. Pekan ja professori Hannes Sihvon toimittama ‘Inkeri: historia, kansa, kulttuuri’ (SKS 1991) oli kokonaisesitys, jonka takana oli suuri joukko tutkijoita itärajan molemmilta puolilta. Teos valittiin vuoden 1991 tietokirjaksi ja huomioitiin sekä Tieto-Finlandian kunniamaininnalla että Lauri Jäntin Säätiön palkinnolla.

Ahkeraa kirjoittajaa kiinnostivat ihmiskohtalot Suomessa ja itäisillä lähialueilla. Laajan artikkelituotannon ohella Pekka oli kirjoittajana ja toimittajana mukana monissa merkittävissä ja palkituissa kirjahankkeissa. Pekan, Hannes Sihvon ja professori Heikki Kirkisen toimittama ‘Karjalan kansan historia’ (WSOY 1994) sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon v. 1995. Tehopari Nevalainen ja Sihvo vastasi myös v. 1998 ilmestyneen teoksen ‘Karjala: historia, kansa, kulttuuri’ (SKS) toimittamisesta. Pekan sanallisia jälkiä löytyy myös Tieto-Finlandialla palkitusta ‘Jatkosodan pikkujättiläisestä’ kuin moniosaisesta Viipurin läänin historiasta.

Yksin Pekan käsialaa olivat muun muassa teokset ‘Rautaa Inkerin rajoilla. Inkerin kansalliset kamppailut ja Suomi 1918–1920’ (Suomen Historiallinen Seura 1996) ja ‘Viskoi kuin Luoja kerjäläistä. Venäjän pakolaiset Suomessa 1918–1939’ (SKS 1999). Näistä jälkimmäinen sai Historian Ystäväin Liiton kunniamaininnan vuonna 1999. ‘Punaisen myrskyn suomalaiset. Suomalaisten paot ja paluumuutot idästä 1917–1939’ (SKS 2002) nosti valokeilaan arkisen tason rajan yli tapahtuneessa kanssakäymisessä ja ihmisten liikkuvuuden kipeän jälkinäytöksen.

Pekkaa ilahduttivat kirjallisuus, luonto ja läheiset ihmiset. Lähipiiri sai nauttia hänen oivallisista ruoanlaittotaidoistaan. Pekkaa jäivät kaipaamaan rakas Tuula sekä suuri joukko tutkijakollegoita ja historian ystäviä. Pekan loppuun asti jatkaman tutkimustyön tuloksia on postuumisti luvassa painetussa muodossa.

Pekka Kauppinen
Jukka Kokkonen

Kirjoittajat ovat Pekka Nevalaisen opiskelutoveri ja tutkijakollega